Voi miksi seksin "pitää" kuulua suurimpaan osaan parisuhteista :(
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon sen että moni ei halua seksiä ollenkaan. Uskon myös sen, että moni haluaa seksiä paljon, ja usean kanssa. Uskon sen, että joku mielellään asuu parin, kolmen kumppanin kanssa samassa asunnossa, ja kaikki kumppanit ovat hänen tyydytystään, henkistä ja fyysistä varten, tai että kaikki panevat toisiaan ristiin. Uskon aivan kaiken tämän, ja vielä paljon kaikenlaista päälle, enkä edes ihmettele että onpas kummallista, ei voisi vähempää kiinnostaa käyttää aikaa ajatellen miten erilaista ja jännää moinen touhu olisi. Uskon myös sen, että on hyvä että kaikenlaisia ihmiskohtaloita ja tyylejä tuodaan nätisti edille, ettei joka jää yksin riistämään henkeä itsetään erilaisuutensa takia.
Se, mihin en "usko", on nämä hömpöttelyt aseksuuaaleista ja polyamorikoista. Ne on vain nimen antamista omasta mielestä erikoiselle omalle toiminnalle. Erikoisuudentavoittelua, ja joutavaa lätinää. Pankaa ketä panette, älkä panko ketä ette halua, asukaa ihan missä ja kenen kanssa huvittaa, ketään ei kiinnosta, mutta turha odottaa että tavalliselle tallaajalle "menee perille" tuo tyhjänlänkytys ja louskutus, miten pitää ihastella ja ihmetellä että olettepa erikoisia! -Ette ole. Olette vain omia halujanne seuraavia ihmisiä siinä missä kaikki muutkin täällä olevat. Toiset haluaa kusta keltaisiin kumppareihin, toiset naida eiffeltornin, onpas uniikkia touhua. Meillä "normaaleilla" on jokaisella ne omat mieltymyksen kohteet. Me vain osaamme olla tuputtamatta "omituisuuksiamme" sillä emme ole tositv-vlogisteja, jotka haluavat huomiohuorata milloin milläkin jutulla, vähintään nyt vauvapalstalla jossei muuten huomiota saa.
Aloittajan toivon löytävän mieleistään seuraa toisesta samat arvot jakavasta, ja samoista asioista kiinnostuneen kanssa.
Minusta taas on hyvä, että on termi sille että ei halua seksiä. Silloin voi paljon helpommin kertoa asian kumppaniehdokkaalle. On eroa, sanooko "En tykkää seksistä." tai "Olen aseksuaali." Mutta jos tästä ei saisi puhua, ihmiset eivät ymmärrä mitä eroa noissa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo-o, sama ongelma ap. No eipä se mitään, hyvin pärjään yksinkin.
Olet ilmeisesti ns. aseksuaali ihminen.
Jos sinulla on romanttisia tunteita ja kaipaat läheisyyttä ihmistä kohtaan, voiko kohde olla kumpi vain.. mies tai nainen. Ovatko tunteesi erilaisia, riippuen sukupuolesta?
Koetko alastoman nais tai miesvartalon kiusalliseksi?
Aseksuaali ei ilmeisesti koe seksuaalista halua, mutta koetko seksuaalisuuden ja seksin epämiellyttäväksi?
Jos puolisosi pyytäisi hieromaan hartioitaan, voisitko tehdä hänelle palveluksen?
Jos puolisosi pyytäisi tyydyttämään hänet käsin, voisitko tehdä hänelle palveluksen?Ei voi olla kumpi vain, en ole bi. En kiinnostu naisista romanttisessa mielessä. Koen alastomuuden vieressäni kiusalliseksi, koska normielämässä ihmiset pitävät vaatteet päällään. Maalauksissa alastomuus ei ole kiusallista. En oikeastaan tiedä mitä seksuaalisuus on. En ole koskaan kokeillut seksiä, koska se ei kiinnosta minua. En kiihotu enkä innostu joten miksi kokeilisin sitä? Jos haluttaisi niin toki kokeilisin, ei vaan haluta. Hieron vaikka random-ihmisen hartiat, ei siinä ole mitään seksuaalista. Seksuaalinen tyydytys taas on seksuaalista joten miksi ihmeessä vertaat ei-seksuaalista ja seksuaalista asiaa? Pitäisikö mieshierojan aina tyydyttää jokainen asiakas myös seksuaalisesti?
Kiitos vastauksesta.
Vertasin niitä siksi, että jos et koe jotain asiaa epämiellyttäväksi, mikset voisi suoda rakastamallesi ihmiselle palvelusta joka tuottaa hänelle mielihyvää.
Ilmeisesti koet sen kuitenkin siis epämiellyttäväksi.Yhtälailla voimme ajatella, että pyydät puolisosi ottamaan matot lattialta ja kysyt voisiko hän käydä tamppaamassa ne.
Hänkin voi kokea sen epämiellyttäväksi, mutta tekee luultavasti sen kuitenkin.Se on elämää... antamista ja saamista.
Seksi = mattojen tamppaus
Joo, täytyy sanoa, että en missään nimessä haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa tekemistä jolle seksi vastaa mattojen tamppausta. Tiedän myös, että en ole jäänyt mistään paitsi jättämällä väliin sinä mattona olemisen, jota mies hetken tamppailee... Luojan kiitos, aseksuaalisuus on SIUNAUS! Kiitos sinulle joka kirjoitit tuon viestin !!!
:D
Ollaanpas täällä herkkänahkaisia. Vähän huumorintajua kiitos. Elämä ei ole niin vakaa. Ei edes seksi. Hienoa, jos olet löytänyt oman siunauksesi. Nauti siitä.
Ei kannata osallistua keskusteluun, jos sitten lopulta ei uskalla seisoa sanojensa takana vaan luikkii piiloon tuon "Vitsi, vitsi, relaa!"-selityksen taakse.
Ahuumorintajuiset ovat yleensä hieman herkkänahkaisia.
Vierailija kirjoitti:
Koska seksi nyt on ainut asia, johon naista tarvitsen. Muuten tulisin aivan hyvin toimeen yksinäni pelkät kissat seuranani.
Seksiä voi harrastaa pumpattavan barbaran kanssa tai käydä maksullisilla palveluilla, joten voin vallan hyvin jatkaa elämääsi kissojen kanssa.
En tarvitse miehiä muuta kuin seksiin ja reissukaveriksi. Onneksi tällaisia miehiä löytyy. En voisi kuvitellakaan enää mitään perinteistä parisuhdetta yhdessä asumisineen.
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon sen että moni ei halua seksiä ollenkaan. Uskon myös sen, että moni haluaa seksiä paljon, ja usean kanssa. Uskon sen, että joku mielellään asuu parin, kolmen kumppanin kanssa samassa asunnossa, ja kaikki kumppanit ovat hänen tyydytystään, henkistä ja fyysistä varten, tai että kaikki panevat toisiaan ristiin. Uskon aivan kaiken tämän, ja vielä paljon kaikenlaista päälle, enkä edes ihmettele että onpas kummallista, ei voisi vähempää kiinnostaa käyttää aikaa ajatellen miten erilaista ja jännää moinen touhu olisi. Uskon myös sen, että on hyvä että kaikenlaisia ihmiskohtaloita ja tyylejä tuodaan nätisti edille, ettei joka jää yksin riistämään henkeä itsetään erilaisuutensa takia.
Se, mihin en "usko", on nämä hömpöttelyt aseksuuaaleista ja polyamorikoista. Ne on vain nimen antamista omasta mielestä erikoiselle omalle toiminnalle. Erikoisuudentavoittelua, ja joutavaa lätinää. Pankaa ketä panette, älkä panko ketä ette halua, asukaa ihan missä ja kenen kanssa huvittaa, ketään ei kiinnosta, mutta turha odottaa että tavalliselle tallaajalle "menee perille" tuo tyhjänlänkytys ja louskutus, miten pitää ihastella ja ihmetellä että olettepa erikoisia! -Ette ole. Olette vain omia halujanne seuraavia ihmisiä siinä missä kaikki muutkin täällä olevat. Toiset haluaa kusta keltaisiin kumppareihin, toiset naida eiffeltornin, onpas uniikkia touhua. Meillä "normaaleilla" on jokaisella ne omat mieltymyksen kohteet. Me vain osaamme olla tuputtamatta "omituisuuksiamme" sillä emme ole tositv-vlogisteja, jotka haluavat huomiohuorata milloin milläkin jutulla, vähintään nyt vauvapalstalla jossei muuten huomiota saa.
Aloittajan toivon löytävän mieleistään seuraa toisesta samat arvot jakavasta, ja samoista asioista kiinnostuneen kanssa.
Ei ketjussa ole siitä kysymys. Turhautunut ap vain poti haikeutta kumppaniehdokkaiden vähyydestä. Seksuaalisia on tyrkyllä pilvin pimein, mutta aseksuaalisia ei. Ja muuten.. Muut postaajat alkoivat esittää kysymyksiä aseksuaalisille :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon sen että moni ei halua seksiä ollenkaan. Uskon myös sen, että moni haluaa seksiä paljon, ja usean kanssa. Uskon sen, että joku mielellään asuu parin, kolmen kumppanin kanssa samassa asunnossa, ja kaikki kumppanit ovat hänen tyydytystään, henkistä ja fyysistä varten, tai että kaikki panevat toisiaan ristiin. Uskon aivan kaiken tämän, ja vielä paljon kaikenlaista päälle, enkä edes ihmettele että onpas kummallista, ei voisi vähempää kiinnostaa käyttää aikaa ajatellen miten erilaista ja jännää moinen touhu olisi. Uskon myös sen, että on hyvä että kaikenlaisia ihmiskohtaloita ja tyylejä tuodaan nätisti edille, ettei joka jää yksin riistämään henkeä itsetään erilaisuutensa takia.
Se, mihin en "usko", on nämä hömpöttelyt aseksuuaaleista ja polyamorikoista. Ne on vain nimen antamista omasta mielestä erikoiselle omalle toiminnalle. Erikoisuudentavoittelua, ja joutavaa lätinää. Pankaa ketä panette, älkä panko ketä ette halua, asukaa ihan missä ja kenen kanssa huvittaa, ketään ei kiinnosta, mutta turha odottaa että tavalliselle tallaajalle "menee perille" tuo tyhjänlänkytys ja louskutus, miten pitää ihastella ja ihmetellä että olettepa erikoisia! -Ette ole. Olette vain omia halujanne seuraavia ihmisiä siinä missä kaikki muutkin täällä olevat. Toiset haluaa kusta keltaisiin kumppareihin, toiset naida eiffeltornin, onpas uniikkia touhua. Meillä "normaaleilla" on jokaisella ne omat mieltymyksen kohteet. Me vain osaamme olla tuputtamatta "omituisuuksiamme" sillä emme ole tositv-vlogisteja, jotka haluavat huomiohuorata milloin milläkin jutulla, vähintään nyt vauvapalstalla jossei muuten huomiota saa.
Aloittajan toivon löytävän mieleistään seuraa toisesta samat arvot jakavasta, ja samoista asioista kiinnostuneen kanssa.
Minusta taas on hyvä, että on termi sille että ei halua seksiä. Silloin voi paljon helpommin kertoa asian kumppaniehdokkaalle. On eroa, sanooko "En tykkää seksistä." tai "Olen aseksuaali." Mutta jos tästä ei saisi puhua, ihmiset eivät ymmärrä mitä eroa noissa on.
Mut... eihän niissä ole eroa, sehän tarkoittaa juuri sitä.
Tai voitko ytimekkäästi kerto mikä se ero on? Eikä pelkkää saivartelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon sen että moni ei halua seksiä ollenkaan. Uskon myös sen, että moni haluaa seksiä paljon, ja usean kanssa. Uskon sen, että joku mielellään asuu parin, kolmen kumppanin kanssa samassa asunnossa, ja kaikki kumppanit ovat hänen tyydytystään, henkistä ja fyysistä varten, tai että kaikki panevat toisiaan ristiin. Uskon aivan kaiken tämän, ja vielä paljon kaikenlaista päälle, enkä edes ihmettele että onpas kummallista, ei voisi vähempää kiinnostaa käyttää aikaa ajatellen miten erilaista ja jännää moinen touhu olisi. Uskon myös sen, että on hyvä että kaikenlaisia ihmiskohtaloita ja tyylejä tuodaan nätisti edille, ettei joka jää yksin riistämään henkeä itsetään erilaisuutensa takia.
Se, mihin en "usko", on nämä hömpöttelyt aseksuuaaleista ja polyamorikoista. Ne on vain nimen antamista omasta mielestä erikoiselle omalle toiminnalle. Erikoisuudentavoittelua, ja joutavaa lätinää. Pankaa ketä panette, älkä panko ketä ette halua, asukaa ihan missä ja kenen kanssa huvittaa, ketään ei kiinnosta, mutta turha odottaa että tavalliselle tallaajalle "menee perille" tuo tyhjänlänkytys ja louskutus, miten pitää ihastella ja ihmetellä että olettepa erikoisia! -Ette ole. Olette vain omia halujanne seuraavia ihmisiä siinä missä kaikki muutkin täällä olevat. Toiset haluaa kusta keltaisiin kumppareihin, toiset naida eiffeltornin, onpas uniikkia touhua. Meillä "normaaleilla" on jokaisella ne omat mieltymyksen kohteet. Me vain osaamme olla tuputtamatta "omituisuuksiamme" sillä emme ole tositv-vlogisteja, jotka haluavat huomiohuorata milloin milläkin jutulla, vähintään nyt vauvapalstalla jossei muuten huomiota saa.
Aloittajan toivon löytävän mieleistään seuraa toisesta samat arvot jakavasta, ja samoista asioista kiinnostuneen kanssa.
Ei ketjussa ole siitä kysymys. Turhautunut ap vain poti haikeutta kumppaniehdokkaiden vähyydestä. Seksuaalisia on tyrkyllä pilvin pimein, mutta aseksuaalisia ei. Ja muuten.. Muut postaajat alkoivat esittää kysymyksiä aseksuaalisille :)
Kannattaa ottaa huomioon, että jako ei ole seksuaaliset vs aseksuaaliset. On myös biseksuaalit, homoseksuaalit, metroseksuaalit, metsuriseksuaalit, sadistit, masokistit, housuunkusijat, eläimiinsekaantujat jne jne, Näitä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo-o, sama ongelma ap. No eipä se mitään, hyvin pärjään yksinkin.
Olet ilmeisesti ns. aseksuaali ihminen.
Jos sinulla on romanttisia tunteita ja kaipaat läheisyyttä ihmistä kohtaan, voiko kohde olla kumpi vain.. mies tai nainen. Ovatko tunteesi erilaisia, riippuen sukupuolesta?
Koetko alastoman nais tai miesvartalon kiusalliseksi?
Aseksuaali ei ilmeisesti koe seksuaalista halua, mutta koetko seksuaalisuuden ja seksin epämiellyttäväksi?
Jos puolisosi pyytäisi hieromaan hartioitaan, voisitko tehdä hänelle palveluksen?
Jos puolisosi pyytäisi tyydyttämään hänet käsin, voisitko tehdä hänelle palveluksen?Ei voi olla kumpi vain, en ole bi. En kiinnostu naisista romanttisessa mielessä. Koen alastomuuden vieressäni kiusalliseksi, koska normielämässä ihmiset pitävät vaatteet päällään. Maalauksissa alastomuus ei ole kiusallista. En oikeastaan tiedä mitä seksuaalisuus on. En ole koskaan kokeillut seksiä, koska se ei kiinnosta minua. En kiihotu enkä innostu joten miksi kokeilisin sitä? Jos haluttaisi niin toki kokeilisin, ei vaan haluta. Hieron vaikka random-ihmisen hartiat, ei siinä ole mitään seksuaalista. Seksuaalinen tyydytys taas on seksuaalista joten miksi ihmeessä vertaat ei-seksuaalista ja seksuaalista asiaa? Pitäisikö mieshierojan aina tyydyttää jokainen asiakas myös seksuaalisesti?
Kiitos vastauksesta.
Vertasin niitä siksi, että jos et koe jotain asiaa epämiellyttäväksi, mikset voisi suoda rakastamallesi ihmiselle palvelusta joka tuottaa hänelle mielihyvää.
Ilmeisesti koet sen kuitenkin siis epämiellyttäväksi.Yhtälailla voimme ajatella, että pyydät puolisosi ottamaan matot lattialta ja kysyt voisiko hän käydä tamppaamassa ne.
Hänkin voi kokea sen epämiellyttäväksi, mutta tekee luultavasti sen kuitenkin.Se on elämää... antamista ja saamista.
Seksi = mattojen tamppaus
Joo, täytyy sanoa, että en missään nimessä haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa tekemistä jolle seksi vastaa mattojen tamppausta. Tiedän myös, että en ole jäänyt mistään paitsi jättämällä väliin sinä mattona olemisen, jota mies hetken tamppailee... Luojan kiitos, aseksuaalisuus on SIUNAUS! Kiitos sinulle joka kirjoitit tuon viestin !!!
:D
Ollaanpas täällä herkkänahkaisia. Vähän huumorintajua kiitos. Elämä ei ole niin vakaa. Ei edes seksi. Hienoa, jos olet löytänyt oman siunauksesi. Nauti siitä.
Ei kannata osallistua keskusteluun, jos sitten lopulta ei uskalla seisoa sanojensa takana vaan luikkii piiloon tuon "Vitsi, vitsi, relaa!"-selityksen taakse.
Seksiä voi vallan hyvin vertailla maton tamppaukseen, tai hartioiden hieromiseen. Se voi myös olla enemmänkin, mutta joskus se voi olla pelkkä palvelus kumppanille, ja näin ollen rakkaudenosoitus. Vaikka omasta puolesta jättäisi mielummin väliin sillä kertaa.
Meillä se olen minä jolle riittäisi harvemminkin, mutta ei hän sitä tiedä, eikä saa tietääkään.
M38
Vierailija kirjoitti:
Mut... eihän niissä ole eroa, sehän tarkoittaa juuri sitä.
Tai voitko ytimekkäästi kerto mikä se ero on? Eikä pelkkää saivartelua.
Aseksuaali ei tunne seksuaalista vetovoimaa (toista ihmistä kohtaan)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aseksuaalisuus
Se, joka ei tykkää seksistä voi tuntea seksuaalista vetovoimaa, mutta ei tykkää aktista.

En oikein käsitä... Haluat suudella ja hyväillä mattoa kunnes se saa orgasmin..? Saat orgasmin kun tamppaat mattoja?

Ok, mutta mikä merkitys tuolla erolla on parisuhdetta ajatellen? Molemmissa tapauksissa vaikutus on sama, seksiä ei ole, tai ainakin se ei ole toisen mieleen.

Heh...saivartelette ja ymmärrätte asiat tahallanne väärin, koska teidän omasta touhuilustanne puuttuu täysin loogisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksiä voi vallan hyvin vertailla maton tamppaukseen, tai hartioiden hieromiseen. Se voi myös olla enemmänkin, mutta joskus se voi olla pelkkä palvelus kumppanille, ja näin ollen rakkaudenosoitus. Vaikka omasta puolesta jättäisi mielummin väliin sillä kertaa.
Meillä se olen minä jolle riittäisi harvemminkin, mutta ei hän sitä tiedä, eikä saa tietääkään.
M38
En oikein käsitä... Haluat suudella ja hyväillä mattoa kunnes se saa orgasmin..? Saat orgasmin kun tamppaat mattoja?
Vaikuttaa että ymmärryksessäsi on niin pahoja puutteita, ettei sinua voi auttaa käsittämään.
Vierailija kirjoitti:
Ok, mutta mikä merkitys tuolla erolla on parisuhdetta ajatellen? Molemmissa tapauksissa vaikutus on sama, seksiä ei ole, tai ainakin se ei ole toisen mieleen.
Aseksuaalisuus on terminä (Suomessa) melko uusi. Toivon, että jatkossa sillä on enemmänkin merkitystä.
Itselläni on kokemusta "en tykkää seksistä" -käytöstä siltä ajalta ennen kuin aseksuaalisuus tuli suurempaan tietoisuuteen.
Täytyy todeta, että käytännössä näillä ei (vielä) ole ollut eroa siihen, kuinka miehet ovat suhtautuneet.
Mies: Annatko pillua?
Minä: En tykkää seksistä
Mies: Et vaan ole saanut kunnon munaa, minä haluan tehdä sinulle hyvää ja loputonta jäkäti jäkätystä.
Mies: Annatko pillua?
Minä: Olen aseksuaali
Mies: Et vaan ole saanut kunnon munaa, minä haluan tehdä sinulle hyvää ja loputonta jäkäti jäkätystä.
Se mikä on omalla tavallaan hauskaa, on se, että miehet reagoivat samalla tavalla niin Amerikassa, Kanadassa, Saksassa, Aasiassa kuin Suomessakin...
Itse sitten hakkaa päätään lähimpään seinään tai pöytään kun ei ilmeisesti millään se viesti mene perille...
Nainen: kävisitkö tamppaan matot?
Minä: En tykkää, se on kovin pölyistä hommaa
Nainen: Et taida vaan ymmärtää, sehän on hyvää hyötyliikuntaa... mars, mars ulos siitä....jäkäti jäkätystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksiä voi vallan hyvin vertailla maton tamppaukseen, tai hartioiden hieromiseen. Se voi myös olla enemmänkin, mutta joskus se voi olla pelkkä palvelus kumppanille, ja näin ollen rakkaudenosoitus. Vaikka omasta puolesta jättäisi mielummin väliin sillä kertaa.
Meillä se olen minä jolle riittäisi harvemminkin, mutta ei hän sitä tiedä, eikä saa tietääkään.
M38
En oikein käsitä... Haluat suudella ja hyväillä mattoa kunnes se saa orgasmin..? Saat orgasmin kun tamppaat mattoja?
Vaikuttaa että ymmärryksessäsi on niin pahoja puutteita, ettei sinua voi auttaa käsittämään.
Ihan totta yritä edes selittää. Olenhan romanttinen aseksuaali joten väännetään minulle rautalangasta. Matto on elotonta materiaalia ja ihminen elollista materiaalia. Maton kanssa ei voi kommunikoida eikä sen kanssa voi puhua tai muodostaa yhteyttä, mutta ihmisen kanssa voi. Matolla ei ole tuntoa, mutta ihmisellä on. Maton sisään ei tampatessa mennä, mutta penetraatiossa naisen kehon sisälle mennään. Seksin aikana aivoissa ja kehossa tapahtuu monia muutoksia, mutta matolla näitä ei tapahdu. Seksi on vuorovaikutusta ja kehollista komunikointia, miten tämä mahtaa tapahtua maton kanssa?
Itse myös nuorena olisin kaivannut kivaa mieskumppania mutta inhosin seksiä. Poikaystävä mulla oli aina ja naimisiinkin menin, valtaosa miehistä on vaan niin etovia sängyssä, että se seksi on aika haaste.
Nykynuoret naiset on hyvin vaativia, itsekeskeiset kömpelöt eivät saa naisystävää.
Nyt olen vanhempi ja seksi kiinnostaa enemmän. Mutta en myöskään jaksa sitä että se on elämän ydin.
Olen oppinut vahvaksi ja minulla on nollatoleranssi aika monen asian suhteen miehissä.
Nykyään normaalina pidetty seksi ei kiinnosta läheskään kaikkia. On muodikasta olla rohkea ja kokeilla kaikkea, enää ei saa olla peiton alla pimeässä. Ja ihan niillä vehkeillä, mitkä hommaan on tarkoitettu.