Jos sota syttyisi, mitä sinulle kävisi?

Si vis pacem, para bellum kirjoitti:

Siis mitä helvettiä? Suuri osako on jo luovuttanut ennakkoon? Hävetkää perkeleet !

Minä ja sukuni emme luovuta tätä maata viholliselle koskaan ! Kuolen tarvittaessa tätä maata puolustaen.  Ja niin tekee siskoni myös. On kyllä ihme vässyköitä täällä...

Ei mitään vässyköitä. Kaikille vaan ei ole elämää tärkeämpää puolustaa jotain tiettyä maata. Minä en sotisi Suomen enkä minkään muunkaan maan puolesta. Kyllä mulle on tärkeämpää pitää itseni ja läheiseni hengissä ja hyvässä voinnissa keinolla millä hyvänsä. Sotaa ei edes olisi jos kukaan ei suostuisi sotimaan.

Vierailija kirjoitti:

Itselle kävisi huonosti. Olen nelikymppinen mies, joka ei toisaalta joutuisi eturintamaan, mutta joka on riippuvainen lääkkeistä ja fyysisestikin huonokuntoinen. Sodassa isketään siviilejä vastaan, sähkön- ja lämmönjakelu takkuaisi, lääkkeistä puhumattakaan, minkä lisäksi tietysti olisi pommituksia sun muita. En usko että kestäisin esimerkiksi sellaista tilannetta, mikä on ollut Syyriassa. Ihan karmeaa. Todennäköisesti siis kuolisin sodan syttyessä tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Mitä arvelet että sinulle kävisi, rehellisesti?

Nelikymppinen nainen. Armeijan käynyt mutta ei sijoituspaikkaa. Jatkaisin elämää normaalisti siihen saakka että yhteiskunta romahtaa. Maailmansotien tyyppisellä rintamalla en pärjäisi vaikka haluaisin. Toivon kuitenkin että voisin jotenkin osallistua omieni puolustamiseen.

Siviiliammatti on sellainen, että esim. kriisitilanneosaamista on keskimääräistä enemmän, joten uskon että voisin olla edes vähän hyödyksi,

Todennäköisesti auttaisin vanhempia mullikarjankan siirrossa ulkomaille ja menisin sinne perässä. Hirvittäisi ajatus, että isä, veljet,sukulaiset ja tutut pakotetaan armeijaan. Itse todennäköisesti joutuisin auttamaan äitiä mullien kanssa, enkä voisi sodankeskelle lähteä vaikka haluaisinkin auttaa. Seuraavaksi ressaisin miten ystävien ja sukulaisten on käynyt. Selviääkö ne hengissä ja yrittäisin seurata uutisista miten sota etenee.

Sodassa todennäköisesti tulisin tapetuksi ja raiskatuksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten niin moni syrjäytynyt unelmoi sodasta? Luuleeko ne, että he muka siellä sodassa jotenkin pääsevät tekemään sankaritekoja? Kyllä se on niin, että jos on luuseri siviilielämässä, on sitä myös sodassa. Harvoja poikkeuksia voi olla, mutta nekin tuppaavat olemaan näitä takalinjojen siviilien murhaajia, niin kuin Bosniassa.

Sota on kamala asia, enkä sitä haluaisi kokea, mutta sen jälkeen loppuisi se ihmisten pikkumaisuus edes hetkeksi kun olisi isompia murheita mietittävänä ja ihmisten olisi sen jälkeen pakko tehdä yhteistyötä keskenään.

Peruskoulutuksen olen käynyt (2 kk). Todennäköisesti yrittäisin muka vapaaehtoisena auttaa huollossa tai missä lottatehtävissä ikinä, mutta pienenkin vastoinkäymisen jälkeen (sormet palelee) alkaisin kitisemään. :D Auttamishalu on kova, mutta luonne ihan pehmo. Rintamalle eivät ehkä päästä, mutta jossain huollossa voisin vähän aikaa kestääkin, ennen kuin pää leviää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten niin moni syrjäytynyt unelmoi sodasta? Luuleeko ne, että he muka siellä sodassa jotenkin pääsevät tekemään sankaritekoja? Kyllä se on niin, että jos on luuseri siviilielämässä, on sitä myös sodassa. Harvoja poikkeuksia voi olla, mutta nekin tuppaavat olemaan näitä takalinjojen siviilien murhaajia, niin kuin Bosniassa.

Luulen että vuosien patoumat ovat eduksi sodassa, se raivo ja turhautuminen mitä on nöyrästi kerännyt, purkautuu fyysisinä toimenpiteinä vihollista vastaan.

Tähän ei moni kermaperse kykene.

Naamioituisin kiveksi.

Olisin kotona, ja lataisin aseeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten niin moni syrjäytynyt unelmoi sodasta? Luuleeko ne, että he muka siellä sodassa jotenkin pääsevät tekemään sankaritekoja? Kyllä se on niin, että jos on luuseri siviilielämässä, on sitä myös sodassa. Harvoja poikkeuksia voi olla, mutta nekin tuppaavat olemaan näitä takalinjojen siviilien murhaajia, niin kuin Bosniassa.

Luulen että vuosien patoumat ovat eduksi sodassa, se raivo ja turhautuminen mitä on nöyrästi kerännyt, purkautuu fyysisinä toimenpiteinä vihollista vastaan.

Tähän ei moni kermaperse kykene.

Tää taitaa olla ihan pelkästään nuorten miesten juttu, syrjäytyneitä tai ei. Nuorilla kun on tätä uhoamisen halua. Eikös Ranskastakin lähtenyt maailmansodassa nuoria innoissaan sotaan, kun nyt saa toteuttaa voimafantasioitaan ja palata kotiin sankarina. Oli hivenen eri fiilikset kun tulivat takaisin. Empatia ja viisaus yleensä kehittyy iän myötä, nuorena sitä tekee kaikenlaista tyhmää. Oma paappani kertoi joskus kun nuorena oli ampunut huvikseen ylilentävästä kurkiparista toisen. Sen jälkeen oli heti havahtunut, että kuinka tyhmästi meni tekemään, ne kun ovat yksiavioisia ja toinen jäi nyt sitten leskeksi mahdollisesti lopun ikää. Että se on tätä näyttämisen intoa nuorilla miehillä vielä. 

Jos sota syttyisi niin koettaisin päästä Lapin kautta Ruotsiin pakolaiseksi. Mikäli jäisin kiinni niin menisin ilomielin vankilaan jottei tarvitsisi lähteä rintamalle. 

Aikamoista romantisointia, että voisi sodan tullen jäädä johonkin metsämökkiin lämmittelemään takan loisteeseen. Sinut haettaisiin sieltä ulos omien tai vihollisen toimesta heti kun syytä olisi.

Parempi ruveta ajoissa kehittelemään realistisempia selviytymiskeinoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten niin moni syrjäytynyt unelmoi sodasta? Luuleeko ne, että he muka siellä sodassa jotenkin pääsevät tekemään sankaritekoja? Kyllä se on niin, että jos on luuseri siviilielämässä, on sitä myös sodassa. Harvoja poikkeuksia voi olla, mutta nekin tuppaavat olemaan näitä takalinjojen siviilien murhaajia, niin kuin Bosniassa.

Luulen että vuosien patoumat ovat eduksi sodassa, se raivo ja turhautuminen mitä on nöyrästi kerännyt, purkautuu fyysisinä toimenpiteinä vihollista vastaan.

Tähän ei moni kermaperse kykene.

Tää taitaa olla ihan pelkästään nuorten miesten juttu, syrjäytyneitä tai ei. Nuorilla kun on tätä uhoamisen halua. Eikös Ranskastakin lähtenyt maailmansodassa nuoria innoissaan sotaan, kun nyt saa toteuttaa voimafantasioitaan ja palata kotiin sankarina. Oli hivenen eri fiilikset kun tulivat takaisin. Empatia ja viisaus yleensä kehittyy iän myötä, nuorena sitä tekee kaikenlaista tyhmää. Oma paappani kertoi joskus kun nuorena oli ampunut huvikseen ylilentävästä kurkiparista toisen. Sen jälkeen oli heti havahtunut, että kuinka tyhmästi meni tekemään, ne kun ovat yksiavioisia ja toinen jäi nyt sitten leskeksi mahdollisesti lopun ikää. Että se on tätä näyttämisen intoa nuorilla miehillä vielä. 

Ja vaikka olisikin hurja raivopää, niin siitä olisi haittaa sodassa, koska pitää olla taktinen, ei raivohärkä.

Muutenkin aika turha ketju, koska ei voi tietää miten kenellekin siellä sodassa käy, miten ihminen reagoi, tuurilla on kanssa paljon tekemistä sen suhteen, että nasahtaako kuula kalloon.

Itse sain rauhan ajaksi vapautuksen, mutta sotatilan syttyessä minut todennäköisesti sitten haettaisiin johonkin koulutukseen? Ei siinä auttaisi sanoa, että ei, vaikka mieli tekisikin, eikä varsinkaan auta kehitellä kaikenlaisia lapsellisia ajatuksia jostakin korpimökistä.

Mä asun Helsingin keskustassa, ja jos täällä olisi pommituksia/myrkytyksiä tms., niin mähän kuolisin heti ensimmäisten joukossa.

Mulla on syöpä, joten se ja sama tuleeko se sota vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu miten etenisi. Menisin sähköttömälle mökille jossa on leivinuunit jne. Siellä elelisin kunnes löydettäisiin. Tai ei löydettäisi. Riippuuhan se myös sotimisen tavasta, millaisia myrkkyjä jne.

Taas tällainen utopistinen kirjoitus. Et saisi sinne tarvikkeita etkä ruokaa. Siispä kuolisit nälkään, vaikka vettä ja lämpöä riittäisi. Sodat ei yleensä ole lyhytaikaisia. Jotkin järven kalat eivät sinua elättäisi oikeasti ympäri vuoden ja niitä ottaisivat muutkin nälkäänsä.

Sulla tarttis olla työ tai muu tulonlähde, jolloin olisit riippuvainen matkustamisesta. Onko mökki niin lähellä, että pääsisit jalan pankkiin, jos polttoainetta ei saisi siviilikäyttöön ja pyöränrwnkaat alkaisivat mennä puhki ja uusia ei saisi (vuosien kähtössä)

Eikö sulla ole avuttomana iankaikkisesti läheisiä, joita joutuisit auttamaan kaupungissa, kun itsekkäästi pakenisit. Kun osa on taistelemassa ja kaikesta on pulaa, hoitolaitoksissa olevat jäävät hyvin heikolle hoidolle ja moni omainen joutuu auttamaan.

Iäkkäitä, ei iankaikkisesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu miten etenisi. Menisin sähköttömälle mökille jossa on leivinuunit jne. Siellä elelisin kunnes löydettäisiin. Tai ei löydettäisi. Riippuuhan se myös sotimisen tavasta, millaisia myrkkyjä jne.

Taas tällainen utopistinen kirjoitus. Et saisi sinne tarvikkeita etkä ruokaa. Siispä kuolisit nälkään, vaikka vettä ja lämpöä riittäisi. Sodat ei yleensä ole lyhytaikaisia. Jotkin järven kalat eivät sinua elättäisi oikeasti ympäri vuoden ja niitä ottaisivat muutkin nälkäänsä.

Sulla tarttis olla työ tai muu tulonlähde, jolloin olisit riippuvainen matkustamisesta. Onko mökki niin lähellä, että pääsisit jalan pankkiin, jos polttoainetta ei saisi siviilikäyttöön ja pyöränrwnkaat alkaisivat mennä puhki ja uusia ei saisi (vuosien kähtössä)

Eikö sulla ole avuttomana iankaikkisesti läheisiä, joita joutuisit auttamaan kaupungissa, kun itsekkäästi pakenisit. Kun osa on taistelemassa ja kaikesta on pulaa, hoitolaitoksissa olevat jäävät hyvin heikolle hoidolle ja moni omainen joutuu auttamaan.

Todella hyvä vastaus. Muutenkin naurattaa nämä "omavaraistalouden" kannattajat ketjussa :D Kannattaisi ehkä opiskella historiaa sen verran, että ymmärtää millaista Suomessa on ollut kun on esimerkiksi viljelty maata ainoana ruoanlähteenä. 

Samaa kuin nytkin. Makaisin päivästä toiseen. Olen vakavasti masentunut. Ei ole armeijavelvoitetta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on syöpä, joten se ja sama tuleeko se sota vai ei.

No, resurssit ei ehkä olisi hoitoon ja kivunlkevitykseen yhtä hyvät kuin rauhan aikana.

Isomummoni kuoli ilmeisesti syöpään sodan aikaan. Ei sitä niin tutkittu, mikä sitä vaivasi, kun sota vei resurssit. Vatsaan sattui paljon pitkään. Sen lapset sitä kodeissaan ruokki yms. Isoenoni, eli iso mummoni pojalla oli myös syöpä sodan aikana. Se sentään diagnosoitiin, kun oli vissiin jotain nelikymppinen (eli olis ollu sotaikäinen). Isomummo oli kai vielä paremmassa kunnossa silloin ja keitti sille jotain mustajuurikeittoa tms, en muista.