Mies ei suostu kantamaan isäni arkkua

Ap, otan osaa isäsi kuoleman ja miehesi junttiuden puolesta.

Tapakulttuurissamme tietyistä pyynnöistä ei voi kieltäytyä, arkunkantajan pesti on kunniatehtävä. Ilmeisestikään miehesi ei ole kunnian arvoinen. 

Kuulostaa vähän itsekeskeiseltä mieheltäsi. Huono itsetunto tai jotain. Olen pahoillani.

Osanotot. Näytä miehellesi YouTubesta tms miten arkkua kannetaan ja opeta hautajaisten etiketti, kerro mitä tapahtuu missäkin järjestyksessä ja rohkaise että ei siellä kukaan miestäsi ole arvostelemassa vaan saattamassa vainaja viimeiselle matkalle. Ymmärrän jännityksen jos ei ole koskaan hautajaisissa ollut, mutta tuo pyyntö on sellainen josta ei voi kieltäytyä. Tsemppiä!

Kannattaa miettiä jäljelle jääviä. Onko hautajaiset oikea paikka näyttää, että Ei tullut vainajan kanssa toimeen?

Appi on voinut olla hankala, mutta tyttärelle päivä on todennäköisesti yksi elämänsä raskaimmista. Hän varmasti toivoisi puolisoltaan tukea ja osallistumista.

Puoliso ei ole ollut hautajaisissa. Hän ei ole siis menettänyt ketään läheistään. Elämä opettaa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä8510 kirjoitti:

Miksi ei suostu?

Hän ei ole ikinä ollut edes hautajaisissa ja häntä jännittää. Pitää myös perinnettä, että juuri miehet kantaa arkkua vanhoillisena.

Onneksi olkoon, olet löytänyt aidon Ulin.

Vinkuu varmaan siitäkin, kun intti on miehille muka pakollinen ja naisille ei. Miten on lompakonkäytön laita?

Vierailija kirjoitti:

Millainen on avioliitto, jossa mies kieltäytyy kantamasta vaimonsa isän arkkua!? Tuo on törkeää myös apen muistoa kohtaan, mutta myös vaimoa kohtaan. Miten tuollainen mies on elämässä tukena?

Mulle tulee mieleen sellainen juttu, että ap:n isä on ollut epäkunnioittava vävyään kohtaan ja ap on tyynen rauhallisesti hyväksynyt asian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen on avioliitto, jossa mies kieltäytyy kantamasta vaimonsa isän arkkua!? Tuo on törkeää myös apen muistoa kohtaan, mutta myös vaimoa kohtaan. Miten tuollainen mies on elämässä tukena?

Mistäpä sinä tiedät tämän asian taustoista? Mikä olet arvostelemaan täysin vento vieraan ihmisen päätöksiä? 

Saatat tehdä suurtakin vahinkoa jos pakotat miehen tekemään jotain mistä hän ei tunne suoriutuvansa, mikä on kenties hänen etiikkaansa vastaan? Ei voi edellyttää eikä odottaa, että toisille asia joka sinulle on päivänselvä, ei sitä olekaan. Raivon sijasta voisit antaa asian olla, kantaa vaikka itse jos niikseen tulee, ja keskustella rauhassa jälkeenpäin. 

Mistä tiedät minkälaisia muistoja ja reaktioita ko. tehtävä hänessä herättää?

Avioliitossa pitää tehdä kompromisseja ja olla toinen toisensa tukena! Hyväksyä ja ymmärtää jos jokin asia on mahdoton toteuttaa, oli sitten syy mikä tahansa.

Jaa että ulia pitäisi tässä ymmärtää?

Hänellä ei ole alkeellisiakaan käytöstapoja. Arkun kantamisesta ei kieltäydytä, ei vaikka appipaappa olisi joskus eläissään vähän vinoillutkin.

Jos ei muuten onnistu, niin hommaan voi asennoitua niin, että tuleepa varmistettua, että tyyppi varmasti päätyy holeen/uuniin.

Kirkon henkilökunta ja muut, kokeneemmat kantajat kyllä opastavat sen verran, että aloittelijakin siitä suoriutuu. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, otan osaa isäsi kuoleman ja miehesi junttiuden puolesta.

Tapakulttuurissamme tietyistä pyynnöistä ei voi kieltäytyä, arkunkantajan pesti on kunniatehtävä. Ilmeisestikään miehesi ei ole kunnian arvoinen. 

Olen täysin samaa mieltä. Nämä nykyajan lökäpöksyjuntit eivät tajua arvoista, kunniasta tai velvollisuudesta yhtään mitään. On vahinko valita miehekseen sellainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen on avioliitto, jossa mies kieltäytyy kantamasta vaimonsa isän arkkua!? Tuo on törkeää myös apen muistoa kohtaan, mutta myös vaimoa kohtaan. Miten tuollainen mies on elämässä tukena?

Mistäpä sinä tiedät tämän asian taustoista? Mikä olet arvostelemaan täysin vento vieraan ihmisen päätöksiä? 

Saatat tehdä suurtakin vahinkoa jos pakotat miehen tekemään jotain mistä hän ei tunne suoriutuvansa, mikä on kenties hänen etiikkaansa vastaan? Ei voi edellyttää eikä odottaa, että toisille asia joka sinulle on päivänselvä, ei sitä olekaan. Raivon sijasta voisit antaa asian olla, kantaa vaikka itse jos niikseen tulee, ja keskustella rauhassa jälkeenpäin. 

Mistä tiedät minkälaisia muistoja ja reaktioita ko. tehtävä hänessä herättää?

Avioliitossa pitää tehdä kompromisseja ja olla toinen toisensa tukena! Hyväksyä ja ymmärtää jos jokin asia on mahdoton toteuttaa, oli sitten syy mikä tahansa.

Jaa että ulia pitäisi tässä ymmärtää?

Hänellä ei ole alkeellisiakaan käytöstapoja. Arkun kantamisesta ei kieltäydytä, ei vaikka appipaappa olisi joskus eläissään vähän vinoillutkin.

Jos ei muuten onnistu, niin hommaan voi asennoitua niin, että tuleepa varmistettua, että tyyppi varmasti päätyy holeen/uuniin.

Kirkon henkilökunta ja muut, kokeneemmat kantajat kyllä opastavat sen verran, että aloittelijakin siitä suoriutuu. 

Jos näitä miehet lukee, niin voin todeta, että itse arkkua parikin kertaa viime vuosina kantaneena kyseessä ei ole mikään vaikea nakki, jos ne olkapäiltä roikkuvat narut jaksavat vielä kaljakorin nostaa, niin peruskoulupohjaltakin onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolleelle ja vasta syntyneelle ei sanota ei. Tätä isäni jaksoi aina tarjoilla. Eli kantajan virka on ollut aina luottamuksen osoitus ja kunnia. Siitä ei vain ole ollut tapana kieltäytyä kuin sairauden takia. Nainenkin voi tehtävän suorittaa, mutta siihen on vastapuolelle löydyttävä saman kokoinen kantaja, tai muuten voi arkku keikahtaa. 

Niin ja siitä kummin virastakaan ei ole ollut tapana kieltäytyä, mutta tämän päivän Suomessa kummi on synonyymi lahja-automaatille, joten kieltäytyminen on hyvin ymmärrettävääkin.

Mitä se mihinkään keikahtaa? Liinaa pidetään eri pituudessa sen oman pituuden mukaan.

Ja kyllä se on enemmän tyttären kuin jonkun satunnaisen jampan homma kantaa isän arkkua.

Olet kyllä oikeassa, mutta rappusissa tulee ongelmia jos kantajat eivät ole saman kokoisia. Suntio yleensä asiasta huolehtii, ettei tule ongelmia. Näitä on kyllä nähty. Lisukkeena ne tuskalliset hetket avoimen haudan äärellä, kun ei voimat riitä kannattelemaan ja arvokkaaseen laskuun. Toki tytär on läheisempi kantamaan, mutta päivä on varmasti raskas, joten onko viisasta, se on toinen asia.

Olen nainen ja kantanut arkkua. Tärkeintä on yhteispeli, se homma tehdään porukalla. Jos vainaja on raskas, pitää olla useampi kantaja, esim. 6 henkilöä. Se ei ole mikään voimanosoitusrituaali! Kaikki miehetkään eivät ole mitään voimamiehiä, ja yhdessä kantamalla homma onnistuu myös ihan normaalilta naiseltakin. Toki jos on hyvin pieni tai heiveröinen niin sitten fysiikka tulee esteeksi, mutta useimmiten se on se henkinen puoli mikä joillakin on esteenä. Ja sekään ei todellakaan kysy sukupuolelta lupaa!

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti tuosta kyllä voitaisiin luopua, että vain miehet kantavat arkkua. Oliko Mauno Koivistoakaan kantamassa yhtään naista. Ei ole oikein nykypäivää. Kun katsoo kuvia jossa on sekalaista seurakuntaa kantamassa arkkua tulee heti intiimi, idyllinen ja rakastettava tunnelma. Suomalaisessa mielenmaisemassa arkunkanto on talvisotaa. Ei hyvä.

Mainitse yksikin naispuolinen kenraali tai amiraali joka olisi voinut toimia kantajana.

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti tuosta kyllä voitaisiin luopua, että vain miehet kantavat arkkua. Oliko Mauno Koivistoakaan kantamassa yhtään naista. Ei ole oikein nykypäivää. Kun katsoo kuvia jossa on sekalaista seurakuntaa kantamassa arkkua tulee heti intiimi, idyllinen ja rakastettava tunnelma. Suomalaisessa mielenmaisemassa arkunkanto on talvisotaa. Ei hyvä.

Mainitse yksikin naispuolinen kenraali tai amiraali joka olisi voinut toimia kantajana.

Miksi ihmeessä presidentin kantajien pitäisi olla yksinomaan kenraaleja tai amiraaleja? Onko armeija maan ainoa tärkeä instituutio?

Sekä sinä ja miehenne kannatte arkkua. Tai tulen hakkaamaan teidät.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Jos vävy osoittaa mieltään kieltäytymällä kantamasta kalmo-appea viimeiselle matkalle, hän on pieni, pieni, PIENI ihminen, lapsellinen ressukka, joka ei kykene nousemaan pikkumaisuutensa yläpuolelle. Ja jokainen perheen tunteva, joka näkee että kas, vävy ei ole kantajissa,  tietää sen kysymättäkin.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti tuosta kyllä voitaisiin luopua, että vain miehet kantavat arkkua. Oliko Mauno Koivistoakaan kantamassa yhtään naista. Ei ole oikein nykypäivää. Kun katsoo kuvia jossa on sekalaista seurakuntaa kantamassa arkkua tulee heti intiimi, idyllinen ja rakastettava tunnelma. Suomalaisessa mielenmaisemassa arkunkanto on talvisotaa. Ei hyvä.

Mainitse yksikin naispuolinen kenraali tai amiraali joka olisi voinut toimia kantajana.

Miksi ihmeessä presidentin kantajien pitäisi olla yksinomaan kenraaleja tai amiraaleja? Onko armeija maan ainoa tärkeä instituutio?

Voi jeesus! Kyseessä oli sotilaalliset hautajaiset ja halusivat entistä ylipäällikköä kantamaan mahdollisimman korkea-arvoisia. Vai olisiko ihan sinun mieliksesi pitänyt järjestää prinsessateemaiset hautajaiset?

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?