Mies ei suostu kantamaan isäni arkkua

En ole koskaan nähnyt naista kantamassa arkkua. Olen tässä iässä käynyt jo turhankin monissa hautajaisissa.

Nainen on keskimäärin selvästi miestä heikompi. Parempi, että siinä on voimakkaimmat kantajat. Lisäksi tyttären osa on muutenkin raskas tuossa tilanteessa, joten ei tuollaista lisäjännitystä kaivattane. Eli jaksaako sitä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

En minä ainakan lähtisi kenenkään kokovartalomulkun arkkua kantamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinaako mies jättää hautajaiset kokonaan väliin?

Meinaa. Ei pitänyt isästäni, koska tämä yritti painostaa mieheni tappamaan itsensä.

Jos isäsi on todella sanonut näin ilkeästi, en ihmettele, jos miehesi ei halua arkunkantajaksi.

Ellei sitten tämä viesti ollut joku trollausviesti, joka on jonkun muun, kuin ap:n kirjoittama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

En minä ainakan lähtisi kenenkään kokovartalomulkun arkkua kantamaan.

OK. Minä voisin pistää omat mielipiteeni ko. henkilöstä siksi aikaa sivuun, jos puoliso pyytäisi.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Periaatteessa, kyllä, koska kantamisesta ei perinteisesti ole kieltäydytty. Käytännössä tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, koska AP pyysi miestään eikä naapuria. Mun mielestä kieltäytyminen on AP:n tapauksessa törkeää surevaa puolisoa kohtaan, jopa Porvoossa.

Kysykää jos kantajaksi löytyisi joku toinen. Ymmärrän ihmisiä, jotka jännittävät sosiaalisia tilanteita. Ketään ei pidä pakottaa eikä myöskään tarvitse mököttää tai vihoitella. Itse olen sosiaalinen ja tilanteet eivät niin jännitä, mutta ei me kaikki olla samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Periaatteessa, kyllä, koska kantamisesta ei perinteisesti ole kieltäydytty. Käytännössä tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, koska AP pyysi miestään eikä naapuria. Mun mielestä kieltäytyminen on AP:n tapauksessa törkeää surevaa puolisoa kohtaan, jopa Porvoossa.

Mutta eikö samalla mitalla sinun ole ihan turha pohtia onko se törkeää vai ei, koska kyse ei ole sinusta? Mitä väliä sinun mielipiteelläsi on, kun sinä olet yhtä ulkopuolinen kuin naapuri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Periaatteessa, kyllä, koska kantamisesta ei perinteisesti ole kieltäydytty. Käytännössä tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, koska AP pyysi miestään eikä naapuria. Mun mielestä kieltäytyminen on AP:n tapauksessa törkeää surevaa puolisoa kohtaan, jopa Porvoossa.

Perinteisesti naiset ovat pysyneet kotona keittiössä tai kutoneet villapaitoja. Perinteisesti miehet ovat kantaneet arkut. Luovutaanko kummastakin perinteestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Jos naapuri merkitsee yhtä paljon kuin puoliso, kertoo se riittävästi koko suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen on avioliitto, jossa mies kieltäytyy kantamasta vaimonsa isän arkkua!? Tuo on törkeää myös apen muistoa kohtaan, mutta myös vaimoa kohtaan. Miten tuollainen mies on elämässä tukena?

Mulle tulee mieleen sellainen juttu, että ap:n isä on ollut epäkunnioittava vävyään kohtaan ja ap on tyynen rauhallisesti hyväksynyt asian.

Sama ajatus heräsi itselläni. Ap kertoi tuossa yhdessä viestissään, että hänen isänsä kuulemma olisi kehottanut ap:n miestä tekemään itsemurhan. Ap ei kuitenkaan ole kertonut, mtä ajatuksia hänelle tästä on herännyt (esim. puolustiko hän miestään)., vaan puhui vain siitä, kuinka mies ei suostu kantamaan tätä appiukkoaan hautajaisissa. 

Jos ap:n mies olisi tosian tehnyt itsemurhan, niin kiinnostaisi tietää olisiko apn isä suostunut kantamaan Ap:n miehen arkkua, jos ap olisi sitä pyytänyt.

Toivon tosiaan että tuo viesti nro. 24 on todelisudessa  jonkun trollin eikä ap:n kirjoittama.

T: nro 88

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Periaatteessa, kyllä, koska kantamisesta ei perinteisesti ole kieltäydytty. Käytännössä tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, koska AP pyysi miestään eikä naapuria. Mun mielestä kieltäytyminen on AP:n tapauksessa törkeää surevaa puolisoa kohtaan, jopa Porvoossa.

Mutta eikö samalla mitalla sinun ole ihan turha pohtia onko se törkeää vai ei, koska kyse ei ole sinusta? Mitä väliä sinun mielipiteelläsi on, kun sinä olet yhtä ulkopuolinen kuin naapuri?

Tietysti. Pelkitetysti kaikkien muiden paitsi ap:n mielipide ja siten koko keskustelu on täysin turhaa. AP nyt vaan sattui olemaan sitä mieltä, että kieltäytyminen on epäkunnioittavaa, komppaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Periaatteessa, kyllä, koska kantamisesta ei perinteisesti ole kieltäydytty. Käytännössä tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, koska AP pyysi miestään eikä naapuria. Mun mielestä kieltäytyminen on AP:n tapauksessa törkeää surevaa puolisoa kohtaan, jopa Porvoossa.

Perinteisesti naiset ovat pysyneet kotona keittiössä tai kutoneet villapaitoja. Perinteisesti miehet ovat kantaneet arkut. Luovutaanko kummastakin perinteestä?

Haluatko keskustella miesten arkunkannosta vai ap:n tapauksesta, jossa kyse ei ole tasa-arvoasioista vaan puolison pyynnöstä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Jos naapuri merkitsee yhtä paljon kuin puoliso, kertoo se riittävästi koko suhteesta.

Missä mielestä riittävästi? Onko se joku rakkauden mitta, että velvollisuudentunnosta tekee jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Periaatteessa, kyllä, koska kantamisesta ei perinteisesti ole kieltäydytty. Käytännössä tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, koska AP pyysi miestään eikä naapuria. Mun mielestä kieltäytyminen on AP:n tapauksessa törkeää surevaa puolisoa kohtaan, jopa Porvoossa.

Perinteisesti naiset ovat pysyneet kotona keittiössä tai kutoneet villapaitoja. Perinteisesti miehet ovat kantaneet arkut. Luovutaanko kummastakin perinteestä?

Haluatko keskustella miesten arkunkannosta vai ap:n tapauksesta, jossa kyse ei ole tasa-arvoasioista vaan puolison pyynnöstä?

Jos ap:n puoliso on mies, niin sittenhän voin puhua kummastakin yhtä aikaa. Miten on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenties hän pitää epäkunnioittavana ja tekopyhänä kantaa arkkua, jos ei tullut vainajan kanssa toimeen tai pitänyt hänestä. 

Anna miehesi tehdä asiassa päätös itse, älä painosta, äläkä tee siitä numeroa. Arkunkantajiksi ihmisiä, joille vainaja oli tärkeä.

Tässä ollaan oikeilla jäljillä! Vain täydellinen idiootti yrittää pakottaa ja painostaa toista ihmistä sellaiseen, mitä hän ei  halua tehdä! Minä itse on kunnioita ruumiita enkä kuolleita, minä kunnioitan eläviä, jos he yleensä eläessään ovat kunnioituksen arvoisia. Sellainen ihminen jota en ole eläessään kunnioittanut, en minäkään sellaista hautaan menisi laskemaan, en todellakaan, olipa tämä kuka tahansa. Minun mielestäni siitä saa ajatella kuka tahansa mitä tahansa, jos oikein kaivelee, tulkoon kysymään. Jollei uskalla kysyä, olkoon sitten hiljaa. Vainajan hautaan kantaminen saattaa olla "suuri kunnia", mutta jos on tiedossa että potentiaalinen kantaja ei tullut vainajan kanssa toimeen, on kantajaksi kysyminen suunnaton häpeä siltä, joka tämän tietäen kuitenkin kysyy.

Tuo mies ei myöskään ymmärrä mikä loukkaus kieltäytyminen on kantamista pyytänyttä puolisoa kohtaan. Ei ole kyse siitä, että vainaja loukkaantuisi, vaan ihan totaalisesta tilannetajun, kunnioituksen ja käytöstapojen puutteesta omaisia kohtaan. Toisen (oma puolison!) suuren surun edessä on omat halut ja haluamattomuudet osattava jättää toissijaisiksi.

Loukkaantukoon niin paljon kuin ikinä haluaa! Se loukkaantuminen on ihan henkilökohtainen asia ja täysin oma valinta! Sellaisella käytöksellä ei ole koskaan kovin pitkät jäljet jossa toista pakotetaan loukkaantumisen tai jonkun muun asian uhalla tekemään jotain mitä kyseinen henkilö ei tahdo tehdä. Jos minä en jotain halua tehdä, minä en sitä asiaa tee, eikä minua liikuta pätkän vertaa mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Niillä joilla on ymmärrystä päässä, he tulevat kyllä kysymään että miksi näin? Jotka jäävät mutisemaan partaansa loukkaantuneina, nooh, sellaisten mielipiteellä on yhtä paljon väliä kuin pierulla autiomaassa. Oma puoliso on todellinen urpo jos yrittää toista pakottaa johonkin! Syynsä on kieltäytyjällä, ja elävää pitää kunnioittaa aina enemmän kuin vainajaa! Vainajien ympärillä tunteet koohottavat lähes aina liikaa. Tosiasiassa se on lopputuloksen kannalta aivan sama vaikka vainajasta tehtäisiin saippuaa! Tuollainen on vain ihmisten kyvyttömyyttä hallita tunteitaan kuoleman sattuessa.

Elävää kunnioitetaan enemmän kuin vainajaa. Puoliso on elävä. Hänen toivettaan kantamisesta ei tarvitse kunnioittaa? Tilannetaju, kunnioitus, hyvät tavat, empatia vs. emmähaluu?

Naapurikin on elävä. Pitäisikö ap:n naapurin lähteä ap:n isäukon kalmoa kantamaan hautajaisiin, jos ap niin pyytää?

Periaatteessa, kyllä, koska kantamisesta ei perinteisesti ole kieltäydytty. Käytännössä tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, koska AP pyysi miestään eikä naapuria. Mun mielestä kieltäytyminen on AP:n tapauksessa törkeää surevaa puolisoa kohtaan, jopa Porvoossa.

Perinteisesti naiset ovat pysyneet kotona keittiössä tai kutoneet villapaitoja. Perinteisesti miehet ovat kantaneet arkut. Luovutaanko kummastakin perinteestä?

Haluatko keskustella miesten arkunkannosta vai ap:n tapauksesta, jossa kyse ei ole tasa-arvoasioista vaan puolison pyynnöstä?

Jos ap:n puoliso on mies, niin sittenhän voin puhua kummastakin yhtä aikaa. Miten on?

Kuin vaan. Musta suurin ongelma tässä on puolison tylytys, olettaen, että asia on ap:lle tärkeä?

Kieltäytyykö hän ilkeyttään vai jännittääkö liikaa? Onhan siinä paineita ja varsinkin jos on isot hautajaiset. Yrittäisin ymmärtää syyn ennenkuin tuomitsen kusipääksi.

Vierailija kirjoitti:

Kieltäytyykö hän ilkeyttään vai jännittääkö liikaa? Onhan siinä paineita ja varsinkin jos on isot hautajaiset. Yrittäisin ymmärtää syyn ennenkuin tuomitsen kusipääksi.

Luin nyt ketjua enemmän, ja ymmärrän kyllä syyn kieltäytymiselle jos tämä kuollut on yrittänyt saada puolisoa tekemään itsemurhan? Huhhuh! Ei niistä ihmisistä mitään pyhimyksiä kuolemisen jälkeen tule joista ei saa pahaa enää ajatella kuten monella tuntuu olevan kuvitelmissa. En suostuisi minäkään, sori vaan!

Kuulun myös siihen, varmaan katoavaan ryhmään, jonka mielestä arkun kantamisesta ei kieltäydytä vaan se on kunnia-asia ja velvollisuus kuten moni muukin perinne. Tosin ymmärrän jos vainaja on eläessään pahasti loukannut kantajaksi pyydettyä, että voi olla vaikea unohtaa menneet ja antaa anteeksi.

Naisena voisin kyllä arkkua kantaa, mutta tällaisena alle 160 cm pitkänä ja hentona, se voisi olla ihan vain fyysisesti haastavampaa kuin miehelleni, joka onkin ollut kantamassa sekä vanhempani että isovanhempani.

Ap taitaa olla ammattivalittaja?