Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
mulle ilmestyi yhtäkkiä mun takin taskuun sellainen vanhemman mallinen abloy-avain. Ei mitään hajua mistä se on sinne ilmestynyt, kuka olisi voinut laittaa? Ei sovi mihinkään meidän asunnon lukkoon, ei ole pyörän avain, en tiedä mikä ihmeen avain se on :D
Onpa aavemaista, mulle on käynyt ihan tämä sama juttu. Nimenomaan sellainen pieni, vanha Abloy. Tuolla povarissa se on edelleen, en ymmärrä mistä putkahtanut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin lapsena mennyt nukkumaan, asuimme kerrostalon 1 kerroksessa mutta niin että maahan oli kyllä matkaa ikkunasta. Verho oli melkein alhaalla ( rullaverho) ja luin kirjaa kun kuulin rapinaa. Nostin katseen kirjasta ja ikkunan ja verhon välistä katsoivat kasvot.
Huusin tietenkin äitiä ja isää ja he eivät varmaan uskoneet heti.
Aamulla nähtiin , että puutarhapenkki, mikä yleensä oli talon toisessa päässä,;oli raahattu ikkunan alle.
Ei ikinä selvinnyt, miksi joku näki vaivan raahata raskas rautapenkki juuri minun ikkunan alle.
Yksi tapahtuma lapsuudesta on jäänyt mieleen. Olin silloin ehkä noin 10v. Asuimme rauhallisella maaseudulla eikä tapana ollut esim. lukita rakennusten tai auton ovia. Oli syksy ja pimeää. Menin pihalle ja huomasin, että autossamme oli sisävalot päällä. Kiinnitin tuohon erityistä huomiota siksi, että isälläni oli tapana aina varmistaa etteivät ovet jää vahingossa auki ja akku tyhjene sen takia. Ajattelin tietenkin, että ehkä joku ovi on jäänyt raolleen ja käyn laittamassa sen kiinni. Kun pääsin autolle niin huomasin, että matkustajan puoleinen etuovi oli ihan kokonaan auki. Siinä vaiheessa menin kertomaan vanhemmilleni asiasta. Hetki siinä porukalla ihmeteltiin asiaa ja lopulta isä vaan laittoi oven kiinni ja totesi, että ehkä tuuli oli sen aukaissut.
Seuraavana päivänä menin käymään meidän pihamökissä (kävin siellä usein lapsena leikkimässä) ja löysin sieltä puolikkaan pussillisen ruisleipää. Oudon tästä asiasta teki se, että meillä ei siihen aikaan ostettu koskaan kaupasta leipää koska mummoni leipoi sitä itse. Noh, taas menin kertomaan vanhemmilleni ja isäni katseli hetken ympärilleen mökissä ja totesi, että ainakaan mitään ei ole varastettu. Eipä siellä kyllä mitään arvokasta omaisuutta säilytettykään. Leipäpussi jäi arvoitukseksi.
Pari päivää myöhemmin naapurin isäntä kertoi kohtaamastaan oudosta miehestä. Mies oli ollut liikkeellä polkupyörällä ja tullut pyytämään naapurilta jotakin pyyhettä jolla voisi puhdistaa pyöräänsä. Naapurin mies oli antanut sellaisen ja mies lähtenyt pois sen saatuaan. Siihen aikaan ei meidän kylällä paljon tuntemattomia ihmisiä liikkunut ja asuimme niin korvessa, että jos sinne joku eksyi niin melkein piti tulla autolla.
Vähän ajan päästä näiden outojen sattumien jälkeen saimme kuulla, että paikkakunnallamme sijaitsevasta vankilasta (n. 20km meiltä) oli karannut joku. Kyllä siinä epäilykset heräsivät, että oliko kyseinen karkulainen piileskellyt meidän pihapiirissä. Totuus ei koskaan selvinnyt, mutta talon ovet laitettiin kyllä tuon jälkeen aina yöksi lukkoon. Äitini varsinkin oli kauhean hermostunut monta viikkoa. Meillä olikin isän kanssa tapana pelotella häntä aina kun kuului pienikin ylimääräinen ääni jostakin, että "nyt siellä on se vankikarkuri"...
.
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsena mennyt nukkumaan, asuimme kerrostalon 1 kerroksessa mutta niin että maahan oli kyllä matkaa ikkunasta. Verho oli melkein alhaalla ( rullaverho) ja luin kirjaa kun kuulin rapinaa. Nostin katseen kirjasta ja ikkunan ja verhon välistä katsoivat kasvot.
Huusin tietenkin äitiä ja isää ja he eivät varmaan uskoneet heti.
Aamulla nähtiin , että puutarhapenkki, mikä yleensä oli talon toisessa päässä,;oli raahattu ikkunan alle.
Ei ikinä selvinnyt, miksi joku näki vaivan raahata raskas rautapenkki juuri minun ikkunan alle.
Joku erehtynyt asunnosta
Erikoisen näköinen mies pyöräili hiljaa ohitseni ja huusi kolme kertaa kalapää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen tilanne on uudempi, pari vuotta vanha, itse olen nyt reilu kolmekymppinen. Heräsin yöllä ihan tavallisesti vessa hätään. Kävin vessassa, en laittanut edes valoja päälle. Menin keittiöön juomaan vettä katsoin ulos ikkunasta, asutaan maalla, ei katuvaloja, siis pimeää. Oli pilvinen kuutamo yö alkusyksyllä ja katsoin, että mikäs kissa se tuolla ojan reunalla istuu. Ei liikkunut joten ihmettelin onko tuo nyt kissa lainkaan. Ei se ollu. Kissan kokoinen kyllä, sinertävän hohtoinen, hiukan ehkä liekehtivä. Olin ihmeissäni ja menin jo vetämään kenkiä jalkaan ja kun meinasin avata oven niin minut valtasi uteliaisuuden sijaan kauhu. Kylmä hiki iski, lähes paniikin omainen tila. Otin kengät pois, menin kauhusta kankeana katsomaan oliko se kumma asia vielä siellä. Kyllä se oli, siis noin 15m päässä ikkunasta, mutta siitä ei saanut kunnolla selvää. Minulle tuli tunne kuin minua tuijotettaisiin. Päätin mennä takaisin nukkumaan ja parin tunnin jälkeen nukahdin vasta. Katselin ikkunasta ulos yli puoli tuntia yhteensä, kävin katsomassa toisestakin ikkunasta, mutta se ei vain kadonnut.
Kauhu juttuja toisille, höpöhöpö juttuja toisille, minulle kokemuksia joita ei järjellä voi selittää.
Mikset ottanut kuvaa siitä?!
Vierailija kirjoitti:
Yksi tapahtuma lapsuudesta on jäänyt mieleen. Olin silloin ehkä noin 10v. Asuimme rauhallisella maaseudulla eikä tapana ollut esim. lukita rakennusten tai auton ovia. Oli syksy ja pimeää. Menin pihalle ja huomasin, että autossamme oli sisävalot päällä. Kiinnitin tuohon erityistä huomiota siksi, että isälläni oli tapana aina varmistaa etteivät ovet jää vahingossa auki ja akku tyhjene sen takia. Ajattelin tietenkin, että ehkä joku ovi on jäänyt raolleen ja käyn laittamassa sen kiinni. Kun pääsin autolle niin huomasin, että matkustajan puoleinen etuovi oli ihan kokonaan auki. Siinä vaiheessa menin kertomaan vanhemmilleni asiasta. Hetki siinä porukalla ihmeteltiin asiaa ja lopulta isä vaan laittoi oven kiinni ja totesi, että ehkä tuuli oli sen aukaissut.
Seuraavana päivänä menin käymään meidän pihamökissä (kävin siellä usein lapsena leikkimässä) ja löysin sieltä puolikkaan pussillisen ruisleipää. Oudon tästä asiasta teki se, että meillä ei siihen aikaan ostettu koskaan kaupasta leipää koska mummoni leipoi sitä itse. Noh, taas menin kertomaan vanhemmilleni ja isäni katseli hetken ympärilleen mökissä ja totesi, että ainakaan mitään ei ole varastettu. Eipä siellä kyllä mitään arvokasta omaisuutta säilytettykään. Leipäpussi jäi arvoitukseksi.
Pari päivää myöhemmin naapurin isäntä kertoi kohtaamastaan oudosta miehestä. Mies oli ollut liikkeellä polkupyörällä ja tullut pyytämään naapurilta jotakin pyyhettä jolla voisi puhdistaa pyöräänsä. Naapurin mies oli antanut sellaisen ja mies lähtenyt pois sen saatuaan. Siihen aikaan ei meidän kylällä paljon tuntemattomia ihmisiä liikkunut ja asuimme niin korvessa, että jos sinne joku eksyi niin melkein piti tulla autolla.
Vähän ajan päästä näiden outojen sattumien jälkeen saimme kuulla, että paikkakunnallamme sijaitsevasta vankilasta (n. 20km meiltä) oli karannut joku. Kyllä siinä epäilykset heräsivät, että oliko kyseinen karkulainen piileskellyt meidän pihapiirissä. Totuus ei koskaan selvinnyt, mutta talon ovet laitettiin kyllä tuon jälkeen aina yöksi lukkoon. Äitini varsinkin oli kauhean hermostunut monta viikkoa. Meillä olikin isän kanssa tapana pelotella häntä aina kun kuului pienikin ylimääräinen ääni jostakin, että "nyt siellä on se vankikarkuri"...
.
:O Mä ohitan työmatkoillani syrjässä olevan vankilan ja aina välillä mietin, että eikö ympärillä asuvia yhtään pelota asua vankilan lähellä. Mua pelottaisi, että joku vanki karkaisi ja ensimmäisenä painelisi lähistöllä olevaan taloon. Hyh! Ja teille on saattanut käydä just niin! :O Ja joo, tiedän, että ne vangit välttämättä mitään elukoita ole, mutta silti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D
Meillä on myös puolet pikkulusikoista hävinnyt jonnekin, ja samoin juomalasit, ostin puolitoista vuotta sitten 6kpl paketin juomalaseja, nyt niistä on jäljellä kolme. Epäilen jo, että vuokranantaja käy asunnossamme, kun olemme poissa.
Nyt alkoi pelottaa! Meiltä löytyy useimmiten vain parittomia lasten sukkia riippumatta siitä kuinka paljon uusia ostaa. Olen naiviisti kuvitellut että se on normaalia mutta entä jos päivällä kun kukaan ei ole kotona...??!!
Olin pahassa auto-onnettomuudessa jossa auto suistui tieltä yli 100km/h ja rupesi lopulta pyörimään ympäri.Auto eteni tieltä pellolle ja pysyi "oikein päin" pitkään.
Istuin siis holtittomasti pomppivassa autossa ja tajusin että nyt käy huonosti.
Yhtäkkiä rauhallinen miesääni sanoi "Sinä et kuole tähän".
Muistaakseni ehtisin kuulla tämän kolme kertaa.Ääni oli rauhoittava ja vieras.
Sen jälkeen auto on lähtenyt pyörimään ja olen menettänyt tajuntani.
Poliisin mukaan hengissäselviäminen oli ihme.
Koskaan aikaisemmin tuollaista ääntä en ole kuullut eikä se oli toistunut koskaan.
Olen kertonut asiasta vain kahdelle ihmiselle koska en voi sitä järjellä selittää.Jopa nämä läheiset joille kerroin vaikuttivat epäileväisiltä.
En ole ollut uskovainen mutta tuon kokemuksen jälkeen ymmärsin että tässä maailmassa on oltava paljon sellaista mitä emme arjessa näe.Sen hetken miettiminen saa joka kerta kyyneleet silmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut kaverit tai sukulaiset saattavat tunnistaa tästä, mutta kerron silti :) Tapahtui äidilleni. Vanhempani ja pikkuveljeni menivät viikonlopuksi mökille. Itse jäin teininä kotiin. Mökkiä oli lämmitetty takalla niin kuin ennenkin. Kaikki olivat jo nukkumassa kun äiti oli herännyt siihen, että joku oli huutanut hänen korvaansa ”häkäpelti!”. Ketään muita kuin nukkuva isä ja pikkuveljet ei näkynyt huoneessa. Kun äiti oli käynyt katsomassa, häkäpelti oli ollut kokonaan kiinni. Olisivat saattaneet kuolla nukkuessaan koko porukka häkämyrkytykseen ilman tuota ääntä. Oliko se sitten äidin alitajunta vai mikä? Tästä on nyt aikaa melkein 30 vuotta ja koskaan ennen sitä tai sen jälkeen häkäpelti ei ole unohtunut kiinni.
Mikset ottanut kuvaa siitä?![/quote]
En omista mitään hyvää kameraa jolla yö kuvaus onnistuisi. Turhan kalliita vermeitä ihmiselle joka ei harrasta edes valokuvausta. Niin ja ulos en todellakaan halunnut mennä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttäremme oli tapahtuman aikaan pieni, jotain 2-vuotias kun nukutin häntä päiväunille makuuhuoneessa. Köllötimme vierekkäin sängyllä ja tyttö ähisi vieressäni eikä olisi millään malttanut rauhoittua nukkumaan. Yhtäkkiä tyttö jäi makaamaan selällään ja katsoi tarkasti kattoa. Alkoi hymyillä, osoitti ylös ja sanoi: ”täti”. Katseli samaan paikkaan hetken ja rauhoittui sitten nukkumaan.
Saman tytön kanssa oltiin taas päiväunilla mummolassa vanhempieni makuuhuoneessa. En muista oliko ennen vai jälkeen unien kun tyttö alkoi hokea ”taulu tippuu” ja osoitti toista seinällä olevista tauluista. Taulu oli ihan normaalisti seinällä, ei liikkunut eikä mitään ääntä kuulunut. Meni alta minuutin ja se taulu putosi yhtäkkiä lattialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D
Meillä on myös puolet pikkulusikoista hävinnyt jonnekin, ja samoin juomalasit, ostin puolitoista vuotta sitten 6kpl paketin juomalaseja, nyt niistä on jäljellä kolme. Epäilen jo, että vuokranantaja käy asunnossamme, kun olemme poissa.
Nyt alkoi pelottaa! Meiltä löytyy useimmiten vain parittomia lasten sukkia riippumatta siitä kuinka paljon uusia ostaa. Olen naiviisti kuvitellut että se on normaalia mutta entä jos päivällä kun kukaan ei ole kotona...??!!
Tarkista pesukoneen tiiviste osat. Minä laitan lasten sukat pesupussiin, koska pienuudessaan tykkäävät sujahtaa tiivisteiden väliin, Aina! Meillä on edestä täytettävä kone, niissä yleinen tämä ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erikoisen näköinen mies pyöräili hiljaa ohitseni ja huusi kolme kertaa kalapää.
Tapahtui Turussa n.20 vuotta sitten: nuori mies pyöräili vilkkaasti liikennöidyllä kadulla edestakaisin huudellen hilpeästi "Fuck off, everybody, fuck off! Fuck off, ladies!" En vieläkään tiedä, oliko jätkä katutaiteilija vai ei. Luultavasti, koska ääni kuului hyvin liikenteen melun yli. -vai oliko vain tarkoitus herättää huomiota vai mitä.
Vierailija kirjoitti:
Olin pahassa auto-onnettomuudessa jossa auto suistui tieltä yli 100km/h ja rupesi lopulta pyörimään ympäri.Auto eteni tieltä pellolle ja pysyi "oikein päin" pitkään.
Istuin siis holtittomasti pomppivassa autossa ja tajusin että nyt käy huonosti.
Yhtäkkiä rauhallinen miesääni sanoi "Sinä et kuole tähän".
Muistaakseni ehtisin kuulla tämän kolme kertaa.Ääni oli rauhoittava ja vieras.
Sen jälkeen auto on lähtenyt pyörimään ja olen menettänyt tajuntani.
Poliisin mukaan hengissäselviäminen oli ihme.Koskaan aikaisemmin tuollaista ääntä en ole kuullut eikä se oli toistunut koskaan.
Olen kertonut asiasta vain kahdelle ihmiselle koska en voi sitä järjellä selittää.Jopa nämä läheiset joille kerroin vaikuttivat epäileväisiltä.
En ole ollut uskovainen mutta tuon kokemuksen jälkeen ymmärsin että tässä maailmassa on oltava paljon sellaista mitä emme arjessa näe.Sen hetken miettiminen saa joka kerta kyyneleet silmiin.
Ehdottomasti todennäköisin selitys tälle ja näille kaikille muillekin oudoille näyille ja kuuloaistimuksille, joita muut eivät havaitse, on meidän omat aivomme. Aivot tuottavat kaikenlaista "omaa tuotantoa", varsinkin silloin kun nukumme tai olemme nukahtamassa/väsyneitä. Ääniä, näkyjä, tunteita...
Lisäksi aistimme ovat oikeasti paljon parempia kuin luulemme, aivomme vain normaalisti editoivat kaikkea havaitsemaamme, jotta pystyisimme analysoimaan sitä paremmin. Silmä ottaa vastaan huikean määrän fotoneita, mutta kun tieto siirtyy aivoihin, aivot heittävät suuren osan siitä roskakoppaan, koska ihminen joka jää analysoimaan ihan kaikkea toimii hitaammin tai ei pysty toimimaan ollenkaan. Monet autistiset/kirjoon kuuluvat ihmiset ovat tästä hyvä esimerkki. Kun aivot eivät tee tätä seulontaa tärkeiden ja turhien asioiden välillä, ei ihminen oikein pysty keskittymään mihinkään. Meteliä on liikaa, valoa on liikaa, värejä, liikettä... Siksi evoluutio on suosinut aivoja, jotka osaavat jättää asioita huomiotta.
Meillä on siis päässämme supertietokone, joka teeskentelee taskulaskinta. Jos se hetkeksikin paljastaa todellisen luonteensa, ihmiset ovat häkeltyneitä. "Enkeleitä, tunnelin päässä valkoinen valo, demoni seisoo sängynpäädyssäni, osaan ennustaa, meillä kummittelee!" Hauskaa, että jos tuollainen ilmiö tapahtuu kerran, se on ihmisille todiste yliluonnollisesta, mutta jos se alkaa toistua koko ajan, saat skitsofreniadiagnoosin tms ja ilmiö onkin täysin luonnollinen.
Pyöräilin lukiolaisena 8 km koulumatkat pitkin maantietä. Maantietä kulki myös paljon lukiolaisten mopoja koulun päätyttyä. Kyseessä oli pieni maalaislukio, ja ainoat kyseistä tienpätkää eri kuntien välillä pyörällä ajavat oppilaat eli pieni hintelä minä ja vanhempi iso poika olivat kaikkien tiedossa.
Ekan vuoden myöhäiskeväällä olin päässyt noin 2 km lukiolta, kun vastaan tuli skootteri. Skootterin kuljettaja tööttäili minulle kovin ja heilutti jalallaan. Olimme ainoat kulkijat tienpätkällä.
Olisin saattanut luulla erehdykseksi, mutta parin päivän päästä sama skootteri tuli vastaan samalla tienpätkällä, kun olin polkemassa aivan eri vaatteissa, ja jälleen tööttäsi tervehdyksen.
Sen jälkeen en kyseistä skootteria enää koskaan nähnyt. En tunnistanut ajajaa, koska tällä oli tummat ajovaatteet ja kypärä ja aurinko heijasteli visiiristä. Tunnistin kyllä, että kukaan mopokortin omaava tuttu ei kyseisenkaltaista skootteria aja, ja kysyinkin vielä kaikilta jälkikäteen. Ajaja ei myöskään voinut luulla minua samaa reittiä polkevaksi pojaksi, koska olemme aivan eri näköiset. Talvella olisin ymmärtänyt erehdyksen, kun kasvoilla on kaikkea huivia ym., mutta myöhään keväällä en. Tienpätkä on suora peltojen keskellä, eli mitään näköesteitäkään ei ole.
Kovasti vaivasi, kuka näin kovin halusi kiinnittää huomioni ajaessaan, kun kyse ei tosiaan ollut vain yhdestä pikku tööttäämisestä vaan kaikemoisesta huitomisesta. :D
Ihanasti sanottu, supertietokone joka teeskentelee taskulaskinta! Näinhän se varmasti on, ajan kanssa tiedekin pystyy enemmän selittämään.
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorena töissä arkistossa ja töiden ohella hain uteliaisuuttani oman sukuni historiaan liittyviä asiakirjoja. Erästä isoisäni isän asiakirjaa en löytänyt, vaikka etsin. Sitten eräs asiakas pyysi hakemaan vastaavaa asiakirjaa tyyliin päiväyksillä 15.12.1913. Numerot olivat epäselviä, joten hain väärän asiakirjan päiväyksillä 15.12.1918. Se olikin etsimäni isoisäni isää koskeva paperi. Sukunimi oli merkitty silloisen asuinpaikan mukaiseksi eli eriksi, millä jälkipolven sukulaiset hänet muistivat.
Teen tyttären sukututkimusta isän puolelta. Eräs hänen esiäitinsä 1800- luvun alusta puoliväliin on ollut hankala jäljittää, mutta pilkahtelee esiin kun vähiten odottaa. Kun etsin tietoa omasta sukulaisestani etunimen haulla,tämä nainen olikin vanhassa sanomalehdessä. Ja Marioita on pilvin pimein!
Eräästä nettihakemistosta käsin pääsin lopulta hänen sukujuurilleen, kun randomisti vain avasin erään sivun.
Sen sijaan yksi hänen pojistaan ja eräs toinen sukulainen hyppivät esiin milloin mistäkin, oikein tyrkkyjä.
Vierailija kirjoitti:
Erikoisen näköinen mies pyöräili hiljaa ohitseni ja huusi kolme kertaa kalapää.
Keravan virallinen maskottihan se siinä.
Itseäni on jäänyt vaivaamaan, kun muutama vuosi sitten tietokoneeni näyttö meni rikki, niin ettei aamulla enää käynnistynyt. Kone oli ollut koko yön kiinni ja kun avasin sen sekä kaiuttimet, kuului kaiuttimista jotain todella omituisen kuuloista puhetta. Se oli pikkuoravamaista, enkä ole koskaan saanut päähäni, mitä ihmeen kieltä se olisi voinut olla.
Äitini menehtyi muutamia vuosia sitten. Viime kesänä sain puhelun johon en kerennyt vastata. Numerosta tuli viesti, että ilmoita kun voi soittaa. Tarkistin numeron ja oli kaupungista josta en tiedä tai tunne ketään. Vastasin viestiin että uskoakseni väärä numero,omalla nimellä ja paikkakunnalla. Takaisin tuli vastaus: "Hilkkaa" tavoittelin. "Hilkka" siis äitini nimi.
Sattumaahan tuo ihan selvästi,mutta olin tosi hämmentynyt. Tarkistin isältä vielä ko.kaupungin tuttavat,mutta niitä ei ole.