Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on vuosia vaivannut, miksi extyttöystäväni jätti minut. Kun en ole vastausta saanut vaikka olen kysynyt, pääasiallisesti "vika on mussa ei sussa" selitys. Mutta musta on mussakin pakko jotain olla, parisuhteen aloitukseen kun tarvii kaksi, myös sen lopetukseen tarvii kaksi eli syy ei oo vaan toisessa. Ei ainakaan tälläsessä tapauksessa jossa en oikeasti keksi mikä meni väärin.
Lisäksi kun vaan heräsi yksi aamu ja käyttäyty mua kohtaan ihan erilailla (kylmästi) vähän aikaa ja jätti sitten. Ennen sitä aamua ei käynyt mielessäkään että erottaisiin, kaikki oli ainakin mun silmiin tosi hyvin. Oon kyllä miettinyt että jos sillä olikin paha olo mun kanssa mutta olin niin sokea etten sitä nähnyt, mutta kun se oli niin onnellisen oloinen silloin kun seurusteltiin eikä antanut mitään syytä ajatella toisin. Tähän liittyy paljon outoja yksityiskohtia mitä en tänne kirjoita. Mutta kun tivasin syytä niin kyllä se jotain selitti, ne vaan oli niin omituisia ja järjenvastaisia syitä etten voinut niitä uskoa.
Myöhemmin kun nähtiin ja kysyin niistä vastauksista mitä oli mulle antanut, se myönsi ettei ollut oikea syy. Luulen tietäväni oikean syyn ja luulen ettei vaan kehdannut sitä mulle sanoa. Mutta koska tuo oli niin omituinen tapahtuma yksityiskohtineen niin se vaivaa edelleen ja vaikka syyn keksisinkin en olisi sitä häneltä kuullut ja vain hän voi tietää oikean syyn.
Toivoisin vain että kertoisi mulle rehellisesti miksi mut jätti, kaipaan häntä edelleen ja ero tuli yllättäen, lisäksi kyseessä on mun ensirakkaus. Haluaisin myös tietää että hänellä on kaikki hyvin nykyään, toivon kaikkea hyvää.
Sama juttu tapahtui mulle kuukausi sitten, todella ahdistavaa olla epätietoisuudessa. Jotain vastauksia myös saanut, mutta ei käy järkeen.
Newsflash: Se ei rakastanut sua! Tämä on se yleisin syy. En ole itsekään sitä kenellekään antanut, koska mielestäni se on kamalan julmaa. Helpompi keksiä verukkeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuoleman olen aavistanut, kummallisin 30v veljeni, terve perheellinen mies. Tapasimme viimeksi papan haudallla ja 3 vk myöhemmin hä kuoli tapaturmaan. Kävivät vainajat yhdessä vieraisillakin yksi yö. Heräsin ja tulin onnelliseksi käynnistä. En pitänyt tätä mitenkään ylikuonnollisena, surin niin kovin.
Olen aina ollut hyvin intuitiivinen tyyppi ja nähnyt enne- tai varoitusunia, aina en vain tajua niiden merkitystä sillä hetkellä. Olin tapaillut jonkin aikaa miestä, joka asui jenkeissä. Kerran näin unen, missä tuo mies oli pukeutunut kokovalkoisiin ja piti kädestä kiinni tummatukkaista naista (itse olen blondi) ja hänelläkin oli valkoinen mekko, aivan kuin häissä.
Kerroin tuosta unesta miehelle ja ei sitä sitten mietitty sen enempää. Puolisen vuotta myohemmin minulle paljastui, että tuo mies onkin naimisissa! Tuli ihan kylmät selkäväreet kun mietin, että uneni yritti kertoa minulle asiasta. Mies sanoi myös pelästyneensä silloin kun kerroin hänelle unesta. Löysin naisen facebookista ja hän on tummatukkainen ja muutenkin ihan samannäköinen kuin unen nainen...
Vaikka tiedän lahjastani, silti minä aina ihmettelen uniani. Nykyinen mieheni kutsuukin minua hemmottelunimellä "noita" :D
Muistan yhden kerran, kun Matrix repeili tai jotain :) Käväisin kaupassa kävellen, mikä on noin kilometrin päässä kotoani. Menomatkalla kiinnitin huomiota, että keskelle tietä oli hajonnut oranssi auto, mitä joukko miehiä oli työntämässä kai jotakin parkkipaikkaa kohden. Kotiinpäin kävellessäni taas, eri kohdassa reittiäni toinen oranssi auto oli pysäköity bussipysäkille, ja sitä konepelti auki rassasi mies, ja vieressä seisoi turhautuneen näköinen vaimo. Nämä autot olivat ihan erilaisia ja ihmiset olivat eri. Kyseessä ei ollut mikään kiinteistönvälittäjän auto tjsp, ja koskaan tämän jälkeen en enää edes ole kotipaikkakunnallani nähnyt oransseja autoja, kun olen asiaan kiinnittänyt huomiota. Mikäköhän lie todennäköisyys tuollekin.
Mä olen tuo ylläoleva, jolle tapahtui Kreikassa ja Turkissa juttuja. Jäi lisäämättä sellainen, että ennen kuin passi löytyi ja pelkäsin ettei löydy, odotin että aamupala-aika edes alkaa ja menin vessaan. Istuin pytyllä ja siellä sainkin sanattoman tiedon, että passi on tallessa ja kaikki hyvin. En vain itse enää muistanut ja uskonut sitä, koska olin mielestäni jo kiertänyt kaikki paikat ja epäilin jättäneeni passin pankkiin. Olisi pitänyt luottaa eikä hermostua.
Sellaisen muistin myös, että olin lasteni kanssa vanhempieni kotona käymässä. Pienempi nukkui päikkäreitä entisessä huoneessani ja olin jättänyt tosi nätin siron rannekelloni ikkunalaudalle. Ikkuna oli kyllä auki, mutta siinä oli hyttysverkko ja lapsen sänky ihan sen alla. Kun pikkuinen heräsi ja vähän ajan kuluttua menin hakemaan kelloani, sitä ei löytynyt mistään. Sitä etsittiin ja haettiin, mutta ei. AImoa vähänkin järkevä syy olisi se, että harakka olisi käynyt nokkimassa sen. Mutta hyttysverkko oli paikoillaan ja lapsi nukkumassa sen vieressä. Sen olisi pitänyt pudota hänen päälleen jos sieltä iso lintu olisi tullut vierailemaan huoneessa kiiltävän perässä. Kello oli vielä mulle arvokas, koska se oli kuulunut eräälle erikoiselle henkilölle, joka oli jo kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Multa on hävinnyt kahdet kengät.
Miten kengät voi hävitä?
Eihän kukaan tule kengittä kotiin, tai no, mä en ainakaan.
Minne ne kotona saattoi hävitä?Tapauksista on jo aikaa, mutta kadonneiden kenkien mysteeri palaa yhä mieleen.
Joku käy omin luvin asunnossasi ja on varastanut ne. Myynyt todennäköisesti kirpparilla tai tori.fi:ssä.
Ei, mä asuin tuolloin vielä lapsuudenkodissa. Tori.fi.stä ei ollut kuultukaan.
Jos varas olisi käynyt, eiköhän se olisi vienyt mennessään jotain arvokkaampaa.
Eikä kengät kadonneet yhtä aikaa.
En ole keksinyt muuta kuin että ne päätyi vahingossa roskikseen.
Multakin on hävinnyt kengät! Niitä on etsitty koko perheen voimin mutta ei ole löytynyt. Harmittaa, kun ne oli hyvät kengät ja aika kalliit vielä.
Olen kotihoidossa töissä. Kerran monia monia vuosia sitten kun ajelin pitkäaikaisen asiakkaan luo, niin tuli todella ahdistava olo. Asiakkaan pihassa iho meni kananlihalle ja ahdistava olo paheni.
No asiakas sitten löytyi kellarista hirttäytyneenä.
Niin elämänhaluinen ihminen, joten kukaan ei ollut aavistanut, että hänellä tälläisiä aikeita olisi ollut.
Tämän kokemuksen jälkeen olen alkanut näkemään ennenunia. Vasta näin yhden asiakkaan kuoleman muutama päivä aiemmin. Unessa asiakas oli kuollut samalla tavalla, kuin se oikeasti kävikin.
Kyllä ihmismieli on välillä pelottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Listaan monta asiaa:
1. Oliko setäni kuolema oikeasti kokonaan ns. luonnollinen vai edistikö hänen naisystävänsä sitä? Setä ei ollut terve, mutta nainen toimi todella oudosti välittömästi sedän kuoltua ja ruumiinavauksessa oli seikkoja, jotka poikkesivat meidän havainnoistamme.
2. Minulla oli v. -93 outo déjà vu -tilanne Irlannissa. Tiesin eräällä saarella, mitä maisemassa tulee seuraavaksi. Jollakin tavalla aivoissa kai se havainto ja havainnon tiedostaminen erosivat ajallisesti. Oliko minulla tuolloin jokin sairaskohtaus, esim. epilepsiakohtaus?
3. Kuka eräs Tukholmassa tapaamani mies on oikeasti. Onko hän terroristi? Tutustuiko hän minuun selvittääkseen, voisiko minusta olla hyötyä terrorismimielessä ja totesi, että ei voi olla? Mies oli Galitheasta Espanjasta ja julkiseparatistinen. Kertoi asuvansa Skotlannissa, en tiedä oliko se totta. Kertoi, ettei ole tervetullut kotimaansa kamaralle, vaikka välit perheeseen hyvät. Olimme sähköpostitse yhteydessä ja hän lähetti minulle useita elokuvia postitse. Minulla ei ollut hänen osoitettaan, vain hotmail-sähköposti.
4. Sukulaisen jäämistössä on hyvin vanha valokuva. Valokuvassa on yksi mustaihoinen henkilö. Siis ei mikään välimerellinen, vaan aivan musta. Kuka hän on, mistä tupsahtanut Keski-Suomeen joskus sata vuotta sitten? Kuvia ei silloin paljon otettu, joten tärkeä tapaus hänen vierailunsa on ollut. Vai onko edes ollut vieras, onko ollut perheenjäsen? Varmasti ollut tapaus silloin, miksi kukaan ei tiedä mitään?
1. Kai ilmoititte poliisille epäilyksistä??
2. Nähnyt paikan kuvissa aiemmin.
3. En tiedä
4. Yhteys sukuharrastajiin ja paikkakunnan historian tutkijoihin, lukisin myös vanhoja lehtiä kuvan ottamisen ajalta
Vierailija kirjoitti:
No ei kannata antaa niin helposti. Sana kulkee. Tapailitko vielä molempia samaan aikaan?
antaa? ja miehenkö kuuluu antaa? Siitäkö ei sana kulje?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.
Sama homma itselläni. Jopa kahdesti. Toisen kanssa näimme useammin ja toisen kanssa kerran. Vielä viimeisessä viestissään tämä jälkimmäinen iloitsi, että kaverustuimme. Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia ym.
Tämä ensimmäinen oli kyllä todella kiireinen opintojensa kanssa ja jonkin sortin burn out oli jossain vaiheessa.
Eli jos täällä on keski-Suomesta muutama vuosi sitten kirjoitelleet kaksi parikymppistä naista, niin kiinnostaisi kovasti tietää syyt. Kun kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään loukkaantuneelta ym.. Enkä mielestäni sanonut mitään pahaa, ymmärsin tämän toisen burn outin jne.
Minullekin on käynyt kerran ainakin osittain samalla tavalla. Tutustuin internetissä henkilöön, jonka kanssa meillä oli paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja samanlaiset elämänarvot. Vaihdoimme todella usein tekstiviestejä ja sähköposteja keskenämme, soittelimme toisillemme ja tapasimme muutaman kerran. Sitten eräänä päivänä hän alkoi valittamaan, että hän tuntee olonsa flunssaiseksi ja muutaman päivän päästä hänellä oli flunssa. Erään päivän iltana hän itse soitti minulle ja oli selvästi flunssainen. Hän sanoi puhelun lopuksi, että hän menee nukkumaan ja toivoo, että flunssa menee pian ohi. Sen jälkeen en ole hänestä mitään kuullut. Kaikki yhteydenpito loppui kuin seinään. Hän ei enää vastannut puheluihin, tekstiviesteihin tai sähköposteihin. Yritin useamman päivän aikana soittaa hänelle ja lähettää viestejä aina välillä, mutta mitään vastausta en saanut enkä vielä kymmenenkään vuoden jälkeen ole saanut tietää, että miksi näin kävi. Eikö hän vain halunnut jatkaa yhteydenpitoa? Mielessäni on jopa käynyt, että flunssa olisi aiheuttanut hänelle vaikka jonkun huomaamattoman lisäsairauden, joka taas aiheutti vaikka jonkun sairaskohtauksen tai jotakin, johon hän olisi yllättäen kuollut, mutta sekin kuulostaa uskomattomalta, kyseessä piti kuitenkin olla perusterve ja kohtalaisen nuori ihminen ja jos hän olisi kuollut, niin miksi omaiset eivät ilmoittaneet asiasta minulle? Viestit ja soitot kuitenkin menivät perille hänen numeroonsa, joten jos hän olisi kuollut, niin kai omaiset olisivat huomanneet, että hänen puhelimensa soi ja siihen tulee välillä viestejä, joissa kysellään huolestuneena hänen vointiaan. Olisi sitä voitu ottaa minuun yhteyttä, kysyä kuka olen, miksi otan kyseiseen henkilöön yhteyttä ja kertoa, että mitä tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella luokallani oli tyttö, joka ei erityisemmin pitänyt minusta. Hänestä alkoi tulla kirjoituksia vessojen seiniin, kaikkia törkeyksiä, puhelinnumero jne. Myös chatissa esiinnyttiin hänen nimellä ja jaettiin puhelinnumeroa. Sitten hän sai viestejä näiltä tyypeiltä. Pian hän alkoi saamaan sähköposteja, jossa väitettiin että minä olen kaiken takana ja mitä juoruja olen hänestä levittänyt. Oikeasti minulla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Tilanne meni ikäväksi, koska hän syytti minua ja alkoi sen vuoksi kiusaamaan ja uhkaili ajoittain, soitteli pilapuheluita jne.
Koskaan ei selvinnyt, kuka oikeasti kirjoitti ne tekstit ja levitti kaikki juorut. Haluaisin tietää kuka se oli ja miksi tää henkilö vihasi meitä molempia. Jos joskus voitan lotossa, maksan isot rahat sille kuka kertoo mulle syyllisen nimen. Mitään kostoa en halua, asia vaivaa edelleen vaikka aikaa onkin mennyt 15 vuotta.
Se oli hän itse.
Siitä olen varma, ettei ollut hän itse. Joutui vaihtamaan mm puhelinnumeronsa asian takia ja piti visusti huolen, etten minä saa uutta numeroa. Lisäksi tiedän varmasti, että sähköposti josta hän sai viestit, oli oikeasti olemassa. Tuskin olisi ollut, jos itse olisi ollut asian takana. Hänen kokemansa jutut oli sen verran törkeitä, että harmittaa ettei siitä tullut rikosilmoitusta ja poliisi olisi voinut saada syyllisen selville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras ketju pitkään aikaan😄 oon ihan koukussa tähän..
Itsellä on yksi asia mikä jäänyt lapsuudesta mieleen.. Meitä oli ulkona kakaralauma, oli talvi ja päivä reilusti illan puolella. Me kaikki jäätiin vahtaamaan taivaalle, kun siellä pitkä sinertävä valo kiersi koko taivaan, vähän saman tyylisesti miten majakan valot kuvataan.. kukaan ei keksinyt mikä se oli ja aika äkkiä luikittiin koteihimme.
Teini-ikäisenä yhtenä viikonloppuaamuna otin lakanat sängystä pestäväksi ja kuljin keittiön läpi kodinhoitohuoneeseen. En viipynyt kodinhoitohuoneessa kauaa, sulloin vain lakanat pesukoneeseen ja annostelin pesuaineen valmiiksi. Tässä kesti maksimissaan pari minuuttia. Kun tulin kodinhoitohuoneen ovelle, huomasin keittiön lattian olevan täynnä lasia, nestettä ja suolakurkkuja. Meillä oli tuolloin kaksi isoa, useamman litran suolakurkkupurkkia, kun vanhempani itse kurkkuja maustoivat. Laittaessani pyykkiä en kuullut särkymisen ääntä enkä ole voinut kävellä sirpaleiden seassa sitä huomaamatta. Purkkeja säilytettiin jääkaapissa, joten itsekseen sellainen ei ole voinut tippua lattialle. Äitini oli kyllä kotona nukkumassa, että hän olisi voinut sen tiputtaa, mutta olisinhan kuullut sen. Pesukoneelta avonaiselle ovelle oli noin kaksi metriä.
Siivosin sotkun, mutta en uskaltanut ottaa asiaa puheeksi, koska vanhempani olivat hyvin ankaria ja olisivat voineet syyttää minua purkin rikkomisesta. Asiaa ei kuitenkaan otettu puheeksi heidänkään puoleltaan, vaikka kaikki kolme tiesimme, että toista purkkia ei enää ollut jääkaapissa. En keksi tapahtumalle järkevää selitystä ja se palaa aina välillä mieltäni kummastuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiukan autistinen ov. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.
Sama homma itselläni. Jopa kahdesti. Toisen kanssa näimme useammin ja toisen kanssa kerran. Vielä viimeisessä viestissään tämä jälkimmäinen iloitsi, että kaverustuimme. Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia ym.
Tämä ensimmäinen oli kyllä todella kiireinen opintojensa kanssa ja jonkin sortin burn out oli jossain vaiheessa.
Eli jos täällä on keski-Suomesta muutama vuosi sitten kirjoitelleet kaksi parikymppistä naista, niin kiinnostaisi kovasti tietää syyt. Kun kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään loukkaantuneelta ym.. Enkä mielestäni sanonut mitään pahaa, ymmärsin tämän toisen burn outin jne.
Minullekin on käynyt kerran ainakin osittain samalla tavalla. Tutustuin internetissä henkilöön, jonka kanssa meillä oli paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja samanlaiset elämänarvot. Vaihdoimme todella usein tekstiviestejä ja sähköposteja keskenämme, soittelimme toisillemme ja tapasimme muutaman kerran. Sitten eräänä päivänä hän alkoi valittamaan, että hän tuntee olonsa flunssaiseksi ja muutaman päivän päästä hänellä oli flunssa. Erään päivän iltana hän itse soitti minulle ja oli selvästi flunssainen. Hän sanoi puhelun lopuksi, että hän menee nukkumaan ja toivoo, että flunssa menee pian ohi. Sen jälkeen en ole hänestä mitään kuullut. Kaikki yhteydenpito loppui kuin seinään. Hän ei enää vastannut puheluihin, tekstiviesteihin tai sähköposteihin. Yritin useamman päivän aikana soittaa hänelle ja lähettää viestejä aina välillä, mutta mitään vastausta en saanut enkä vielä kymmenenkään vuoden jälkeen ole saanut tietää, että miksi näin kävi. Eikö hän vain halunnut jatkaa yhteydenpitoa? Mielessäni on jopa käynyt, että flunssa olisi aiheuttanut hänelle vaikka jonkun huomaamattoman lisäsairauden, joka taas aiheutti vaikka jonkun sairaskohtauksen tai jotakin, johon hän olisi yllättäen kuollut, mutta sekin kuulostaa uskomattomalta, kyseessä piti kuitenkin olla perusterve ja kohtalaisen nuori ihminen ja jos hän olisi kuollut, niin miksi omaiset eivät ilmoittaneet asiasta minulle? Viestit ja soitot kuitenkin menivät perille hänen numeroonsa, joten jos hän olisi kuollut, niin kai omaiset olisivat huomanneet, että hänen puhelimensa soi ja siihen tulee välillä viestejä, joissa kysellään huolestuneena hänen vointiaan. Olisi sitä voitu ottaa minuun yhteyttä, kysyä kuka olen, miksi otan kyseiseen henkilöön yhteyttä ja kertoa, että mitä tapahtui.
Minulle kävi niin, että päätin ottaa yheyttä yhteen kaveriin jonka kanssa ei oltu juteltu yli vuoteen. Tekstattiin, kaveri soitti ja laittoi vielä myöhemmin illalla viestiä että oli kiva jutella pitkästä aikaa. Hänestä ei kuulunut enää ikinä mitään, hän poisti minut facebook-kavereista ja esti yhdellä toisella sivulla.
Nuoruudessani olin vähän aikaa töissä kirpputorilla joka oli auki aina klo 17:sta.Minulla oli vaikea avioliitto,usein surin sitä ajatuksissani.kerran sattui kumma tapaus,kello oli viitä vaille viisi kun sisälle tuli vanhempi mukava nainen,ei ostanut mitään vaan istui tuolille tiskin vierelle ja kysyi,voinko soittaa hänelle mankalla olevasta kasetista yhdenlaulun,laitin mankan pyörimään ja sieltä kuului laulu,ei pisaaraakaan liikaa.Laulu kesti tasan viiteen jolloin nainen kiitti ja poistui...en ikinä ole nähnyt myöhemmin tämän näöistä naista tällä paikkakunnalla ja olen asunut täällä jo 40 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaksoisolento pelotteli aikoinaan tuttaviani opiskelukaupungissani. Pari kertaa kaveri soitti, että minne olet menossa, ja oli nähnyt mut matkalla jonnekin. Istuin tukevasti yliopiston kahvilassa silloin. Olin tullut vastaan mutten moikannut. Kerran olin ollut Alkossa, vaikken ollut. Olen vähän erikoisen näköinen, punainen tukka ja tapasin pukeutua vanhahtavasti.
Kerran kun olin bussissa justiinsa lähdössä kaupungista, näin bussin ikkunasta itseni kävelemässä kadulla. Täysin samat vaatteet, kasvot, hiukset, kävelytapa ja laukku. Säikähdin kuollakseni, mutten osannut selittää asiaa.
Eihän tämä sattunut tapahtumaan 90-luvun lopussa Oulussa?
t. Lähes saman kokenut
Kirjoittelin yli 10 vuotta sitten aktiivisesti yhdellä englantilaisella keskustelufoorumilla, enkä tuntenut henkilökohtaisesti ketään sieltä. He olivat vain nettituttuja, ja meillä kaikilla oli nimimerkit. Kerran eräs aktiivisista kirjoittelijoista siellä avautui jossain ketjussa yksinäisyydestään ja siitä, miten hän on surullinen kun hänellä on kavereita ja tuttuja ja nettiystäviä kauempana, muttei todellista IRL ystävää. Silloin jokin sisäinen impulssi "pakotti" minut kirjoittamaan, että hän tulee saamaan elämänsä ensimmäisen todellisen ystävän netin ulkopuolelta puolen vuoden sisällä, ja tämä ystävä on hänestä yli 10 vuotta vanhempi ihminen, ja että heidän ystävyytensä on kaikilla mittapuilla mitattuna todella epätodennäköinen. Jotenkin vain olin aivan varma asiasta.
Parin kolmen kuukauden kuluttua itse hiljenin foorumilla ja olin poissa sieltä yli puolitoista vuotta. Kun sitten taas kävin siellä niin kyseinen tyyppi tuli heti kertomaan, että kaikki oli käynyt juuri niin kuin olin sanonut aivan sattuman kautta, ja että hän oli odottanut minua palaavaksi foorumille että saisi heti kertoa uutiset minulle. Hän suorastaan kiitti minua, ikäänkuin olisin aiheuttanut asian :).
Minulla oli pieni putkitelevisio omassa huoneessa kun olin lapsi. Yhtenä yönä heräsin kovaan pamahdukseen ja oli aivan varma että tv räjähti.
Sitten noista "päänsisäisistä" äänistä muistui mieleen kun eno ajoi autoa mökkitiellä reippaalla kaasujalalla ja tuli mutka ja jyrkkä mäki. Kuulin äänen sanovan että vastaan tulee valkoinen auto ja ennen kuin ehdin pyytää enoa hidastamaan sieltä mutkan takaa tosiaan tuli valkoinen auto, onneksi ei sattunut mitään.
Äidin kanssa on myös telepaattinen yhteys
Vierailija kirjoitti:
Isäni on kova olemaan ihan omaa mieltään siitä miten asiat lapsuudessani ovat menneet. Vinkkinä, hän ei ollut kovin hyvä vanhempi joten suuttuu tai nauraa päin naamaa jos muistan mitään lapsuudestani, edes hyviä tai neutraaleja asioita. Ihan kuin hän yrittäisi manipuloida minua siten etten uskoisi minkään muistojeni olevan totta. Siitä on aiheutunut ihan oikeaa vahinkoa psyykelleni ja joudun juttelemaan näitä terapiassa.
Kerran oli sukua koolla ja tuli juttua siitä mikä on varhaisin muisto. Vuorollani sanoin että se kun sain vaaleanpunaisen lasten muovituolin syntymäpäivälahjaksi ja istuin siinä mökin tuvassa. Muistin vielä kortin jota pitelin kädessäni. Siinä oli kuva pupusta ja kultainen numero 6 ylänurkassa.
Isäni siihen väliin äkkiä tiuskaisemaan etten minä sellaista voi muistaa. Sanoin että ihan hyvin voin, vaikka onkin mielestäni outoa että varhaisin muistoni on niin myöhäiseltä iältä kuin 6-v.
Vain pari viikkoa tuon jälkeen löysin äitini jäämistöistä tuon muistamani pupukortin (kyllä, olin sen melko tarkasti muistanut, jopa niin että tunnistin sen heti). Siinä kortissa oli vain se hämärä asia että numero oli 2 eikä 6. Sen lisäksi myöhemmin enoni sanoi ostaneensa minulle vaaleanpunaisen tuolin 2-vuotislahjaksi. se tosin hajosi mökkikäytössä melko nopeasti. Eli oikea varhaisin (selkeä) muistoni on 2-vuotiaana? Eihän se voi mitenkään olla mahdollista?
Tätä, ja muitakin lapsuusmuistoja on vaikeaa hahmottaa isäni käytöksen vuoksi. Itseasiassa mysteerejä ja selvittämättömiä asioita on tämän saman asian vuoksi monta muutakin. Olisi kiva tietää mikä muistamastani on totta ja mikä ei! Äiti ei ole elossa kertomaan, eikä varmaan muistaisi niistä ajoista mitään vaikka olisikin.
Minunkin varhaisin muistoni on ajalta, jolloin olin pari kuukautta päälle 2 vuotta. Muistan kaiken tosi tarkasti ja vasta äskettäin kerroin muistoni äidilleni, joka muisto koski, kuvailin ympäröivät talot, jne. ja äiti varmasti muistoni oikeaksi!
Sama homma itselläni. Jopa kahdesti. Toisen kanssa näimme useammin ja toisen kanssa kerran. Vielä viimeisessä viestissään tämä jälkimmäinen iloitsi, että kaverustuimme. Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia ym.
Tämä ensimmäinen oli kyllä todella kiireinen opintojensa kanssa ja jonkin sortin burn out oli jossain vaiheessa.
Eli jos täällä on keski-Suomesta muutama vuosi sitten kirjoitelleet kaksi parikymppistä naista, niin kiinnostaisi kovasti tietää syyt. Kun kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään loukkaantuneelta ym.. Enkä mielestäni sanonut mitään pahaa, ymmärsin tämän toisen burn outin jne.