Mitä lapsiperheisiin liittyvää asiaa et vain kerta kaikkiaan voi ymmärtää?

Sitä en ymmärrä, että lapset tekevät lapsia.

Enkä sitäkään että tehdään lapsi, erotaan.

Tehdään lapsi ja sitten valitetaan että on niin raskasta.

Tehdään lapsi ja ei jakseta sitä lasta ja laiminlyödään kasvatus.

Keskenkasvuisten lisääntymistä en siis ymmärrä, täysin edesvastuutonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pysty ymmärtämään sitä miksi se lapsiperhe on palstan lapsettomalle niin suuri mörkö. Itse olin lapseton 42 -vuotiaaksi asti. Kukaan ei painostanut, harva edes kysyi oliko lapsia ollutkaan suunnitelmissa. Hyvin vähän tuli oltua lapsiperheiden kanssa tekemisissä eikä niiden tekemiset millään tavalla vaivanneet minua tai häirinneet. Elämä oli vapaata, olo oli kuin lentojätkällä, kukaan ei kaivannut liikoja. Aviossa toki olin koko aikuisikäni, mutta mieskään ei ollut sen sopivampi isähommiin kuin minä luulin olevani äitihommiin. Myöhemmällä iällä jouduin sitten vaihtamaan parisuhdetta ja uusi mies oli toista maata kuin edellinen ja vauvakuumeenkin sai minuun tartutettua. Lapsi tehtiin kypsässä iässä ja nyt se elämä vasta alkoi. Minun puolestani tämänkin palstan pikkuvelat saavat ristiä säärensä ihan vapaasti, mutta onko se niin hemmetin vaikeaa antaa meidän lapsiperheiden elää onnellista elämäämme rauhassa ilman, että jatkuvasti täytyy loukata ja solvata. P.S. Tuoreen Väestöliiton tutkimuksen mukaan köyhät ja kouluttamattomat jäävät lapsetta kaikkialla Euroopassa, vapaaehtoinen lapsettomuus on kasvanut ainoastaan saksankielisellä kielialueella.

Mitähän mahdat selittää? Vapaaehtoisen lapsettomuuden suosio on kasvanut Suomessa todella paljon, tuplaantunut kymmenessä vuodessa.

Älä selitä mutuilujasi, tutkimukset eivät tue tätä. Lapsettomuus toki on lisääntynyt, mutta kyse ei ole vapaaehtoisuudesta. Suomalaisista miehistä viidesosa jä tällä hetkellä lapsettomiksi. Syynä on, että ei ole naista. Naista taas ei ole koska ei ole töitä eikä koulutusta.

Tutkimukset todellakin tukevat tätä. Lukaisepa vaikkapa Väestöliiton perhebarometri vuodelta 2015.

Lukaisepa itse se uudestaan. Nimenomaisesti todetaan, että lapsettomuus ei ole omaa valintaa vaan etenkin miehillä kyse on siitä, että ei olla päästy isäksi.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vaestoliitto-suomalaismies…

Sitä miten elämä alkaa pyörimään vain sen lapsen/lasten ympärillä ja varsinkin äidit alkavat olla vain äitejä eikä enää mitään muuta.

Minullakin on lapsi. Lapsi tuli osaksi meidän elämää eikä miksikään kuninkaaksi, jonka pillin mukaan hypimme. Toki elämää aikataulutetaan lapsen harrastusten, mutta myös minun ja miehen harrastusten mukaan. Olemme kolmen hengen perhe, jossa jokainen on yhtä tärkeä ja jokaisen hyvinvointi on yhtä tärkeää.

En myös ymmärrä sitä, miten moni unohtaa parisuhteensa ihan täysin lasten synnyttyä. Tai sitä miten moni jättää lapsensa kasvattamatta ja antaa heidän perseillä miten sattuu julkisilla paikoilla.

Vanhempia, jotka kieltävät kyllästyneellä naukuvalla äänellä lapsiaan ja lauseen lopussa "nyt hei ihan oikeesti".

Todella ärsyttävän kuuloista - tänään viimeksi kaupassa taas tällainen tapaus.

Onko yleensä sitten käskyt, kiellot ja opastus vain leikillä tai muuten vain sanottua, kun pitää tuo anelevaan sävyyn heitetty loppu kaneetti heittää?

Vanhempien uskottavuus 0

Vierailija kirjoitti:

Sitä, miten he kestävät sitä. Lasten kanssa jossain leikkipaikoilla rännässä, ruoan tekemistä lapsille ja niin edelleen. Kaikki kouluasiat. Miksi kukaan lähtee sellaiseen? Lisäksi perheellisen sosiaalinen status on matala, kun taas sinkut porskuttavat huipulla. Kukaan ei sietäisi oikein nähdä koko perheellisiä silmissään.

Perheellisen taakka on kova eikä siihen kuulu iloa. En vain voi ymmärtää, miten biologia tekee sellaisen jekun, että vauvavuoden takia hankitaan niitä lapsia vaikka montakin, vaikka on jo nähty, millaista lapsen kanssa on.

Lasten vanhemmilla on keskimäärin parempi tulotaso kuin sinkuilla. 

Tämä tietysti johtuu siitä, että yksin elävissä on paljon syrjäytyneitä. Suurin toimeentulotuen saajien ryhmä on yksinelävät miehet. 

En tietenkään kaikista tiedä, mutta minulle lapset ovat suunnaton ilonlähde. Näin olen käsittänyt useimmille tuttavillenikin olevan. 

Totta kai aina on poikkeuksia joka suuntaan. Mutta aika rankasti sanottu, että lapsiperheistä puuttuu ilo. 

Tällaisen kommentit viittavaat vaikeisiin olosuhteisiin omassa lapsuudessa. Eikö perheessänne ollut mitään iloa aikoinaan?

En ymmärrä perheitä, joissa eletään lapsen/lasten ehdoilla. Enkä ymmärrä, että lapset laitetaan puolison edelle. He ovat kuitenkin vain kahden aikuisen rakkaussuhteen hedelmiä. Minulla on kaksi aikuista lasta, Molemmat ovat tasapainoisia ja elävät hyvää aikuisen elämää. Eivät menneet pilalle, vaikka emme eläneet heidän ehdoillaan. Tuo " lasten ehdoitta" elämistä mielletään itsekkääksi, vaikka se on osa kypsää aikuisuutta ja tervettä parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pysty ymmärtämään sitä miksi se lapsiperhe on palstan lapsettomalle niin suuri mörkö. Itse olin lapseton 42 -vuotiaaksi asti. Kukaan ei painostanut, harva edes kysyi oliko lapsia ollutkaan suunnitelmissa. Hyvin vähän tuli oltua lapsiperheiden kanssa tekemisissä eikä niiden tekemiset millään tavalla vaivanneet minua tai häirinneet. Elämä oli vapaata, olo oli kuin lentojätkällä, kukaan ei kaivannut liikoja. Aviossa toki olin koko aikuisikäni, mutta mieskään ei ollut sen sopivampi isähommiin kuin minä luulin olevani äitihommiin. Myöhemmällä iällä jouduin sitten vaihtamaan parisuhdetta ja uusi mies oli toista maata kuin edellinen ja vauvakuumeenkin sai minuun tartutettua. Lapsi tehtiin kypsässä iässä ja nyt se elämä vasta alkoi. Minun puolestani tämänkin palstan pikkuvelat saavat ristiä säärensä ihan vapaasti, mutta onko se niin hemmetin vaikeaa antaa meidän lapsiperheiden elää onnellista elämäämme rauhassa ilman, että jatkuvasti täytyy loukata ja solvata. P.S. Tuoreen Väestöliiton tutkimuksen mukaan köyhät ja kouluttamattomat jäävät lapsetta kaikkialla Euroopassa, vapaaehtoinen lapsettomuus on kasvanut ainoastaan saksankielisellä kielialueella.

Mitähän mahdat selittää? Vapaaehtoisen lapsettomuuden suosio on kasvanut Suomessa todella paljon, tuplaantunut kymmenessä vuodessa.

Älä selitä mutuilujasi, tutkimukset eivät tue tätä. Lapsettomuus toki on lisääntynyt, mutta kyse ei ole vapaaehtoisuudesta. Suomalaisista miehistä viidesosa jä tällä hetkellä lapsettomiksi. Syynä on, että ei ole naista. Naista taas ei ole koska ei ole töitä eikä koulutusta.

Tutkimukset todellakin tukevat tätä. Lukaisepa vaikkapa Väestöliiton perhebarometri vuodelta 2015.

Lukaisepa itse se uudestaan. Nimenomaisesti todetaan, että lapsettomuus ei ole omaa valintaa vaan etenkin miehillä kyse on siitä, että ei olla päästy isäksi.

Niin, suurin osa lapsettomuduesta ei ole itse valittua. Tämä on ihan selvää.

Mutta yhtä selvää on se, että vapaaehtoisen lapsettomuuden suosio on kasvanut todella paljon. Vuoden 2015 perhebarometrissa jo 15 % sanoi, ettei halua ollenkaan lapsia. Sukupuolten välillä ei ollut tässä oleellista eroa.

En tiedä, miksi yrität sumentaa tätä asiaa puhumalla aivan eri jutusta kuin mitä kommenttini koski.

Just tämä "lasten ehdoilla"!!!  Eikö pitäisi mennä koko perheen yhteisillä ehdoilla, jossa on otettu huomioon se, että vanhemmat kantavat vastuun ja myös määräävät miten vietetään eläminen sekä lomat ym.

Näitä "lasten ehdoilla" menneiden vanhempien kakaroita koululuokat täysi ja meno sen mukaista, kun jokainen haluaa, että mennään edelleen hänen ehdoillaan.

Joissakin lapsuperheissä ihmetyttää se, että lapset tuntuvat rikkovan kaiken, esim. omat lelunsa. Kylässäkin tavaroita heitellään ja revitään ja tämä vanhemmille ok.

Lapsiperheen vanhemmilla on oma elämä ja sitten se pakollinen lapsiperheosuus. Odotetaan kuin kuuta nousevaa sitä omaa elämää ja aikaa. Ei nautita siitä ihan tavallisesta arjesta. Ihmetllään jos joku tykkää omasta arkipäivästä, eikä vaan odota jotain kuukauden päässä siintävää lomamatkaa puolison kanssa.

Se että niitä lapsia pitäisi koko ajan tuijottaa ja ihmetellä. Ihan koko ajan.

Sitä, että lapset saa keskeyttää aikuisten puheen koska vaan.

Sitä että niiden annetaan sotkea ja hajottaa tavaroita kylässä. Kun lapsi väsyy, pitäisi tajuta lähteä kotiin.

Tuholaiset ei tule mun kotiin toista kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pysty ymmärtämään sitä miksi se lapsiperhe on palstan lapsettomalle niin suuri mörkö. Itse olin lapseton 42 -vuotiaaksi asti. Kukaan ei painostanut, harva edes kysyi oliko lapsia ollutkaan suunnitelmissa. Hyvin vähän tuli oltua lapsiperheiden kanssa tekemisissä eikä niiden tekemiset millään tavalla vaivanneet minua tai häirinneet. Elämä oli vapaata, olo oli kuin lentojätkällä, kukaan ei kaivannut liikoja. Aviossa toki olin koko aikuisikäni, mutta mieskään ei ollut sen sopivampi isähommiin kuin minä luulin olevani äitihommiin. Myöhemmällä iällä jouduin sitten vaihtamaan parisuhdetta ja uusi mies oli toista maata kuin edellinen ja vauvakuumeenkin sai minuun tartutettua. Lapsi tehtiin kypsässä iässä ja nyt se elämä vasta alkoi. Minun puolestani tämänkin palstan pikkuvelat saavat ristiä säärensä ihan vapaasti, mutta onko se niin hemmetin vaikeaa antaa meidän lapsiperheiden elää onnellista elämäämme rauhassa ilman, että jatkuvasti täytyy loukata ja solvata. P.S. Tuoreen Väestöliiton tutkimuksen mukaan köyhät ja kouluttamattomat jäävät lapsetta kaikkialla Euroopassa, vapaaehtoinen lapsettomuus on kasvanut ainoastaan saksankielisellä kielialueella.

Mitähän mahdat selittää? Vapaaehtoisen lapsettomuuden suosio on kasvanut Suomessa todella paljon, tuplaantunut kymmenessä vuodessa.

Älä selitä mutuilujasi, tutkimukset eivät tue tätä. Lapsettomuus toki on lisääntynyt, mutta kyse ei ole vapaaehtoisuudesta. Suomalaisista miehistä viidesosa jä tällä hetkellä lapsettomiksi. Syynä on, että ei ole naista. Naista taas ei ole koska ei ole töitä eikä koulutusta.

Mitä horiset? Monet naiset ei halua lapsia, eikä ole koskaan halunneetkaan.

n. 25%

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pysty ymmärtämään sitä miksi se lapsiperhe on palstan lapsettomalle niin suuri mörkö. Itse olin lapseton 42 -vuotiaaksi asti. Kukaan ei painostanut, harva edes kysyi oliko lapsia ollutkaan suunnitelmissa. Hyvin vähän tuli oltua lapsiperheiden kanssa tekemisissä eikä niiden tekemiset millään tavalla vaivanneet minua tai häirinneet. Elämä oli vapaata, olo oli kuin lentojätkällä, kukaan ei kaivannut liikoja. Aviossa toki olin koko aikuisikäni, mutta mieskään ei ollut sen sopivampi isähommiin kuin minä luulin olevani äitihommiin. Myöhemmällä iällä jouduin sitten vaihtamaan parisuhdetta ja uusi mies oli toista maata kuin edellinen ja vauvakuumeenkin sai minuun tartutettua. Lapsi tehtiin kypsässä iässä ja nyt se elämä vasta alkoi. Minun puolestani tämänkin palstan pikkuvelat saavat ristiä säärensä ihan vapaasti, mutta onko se niin hemmetin vaikeaa antaa https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lapsettomaksi-jaa-useimmin… lapsettomuuden suosio on kasvanut Suomessa todella paljon, tuplaantunut kymmenessä vuodessa.

Älä selitä mutuilujasi, tutkimukset eivät tue tätä. Lapsettomuus toki on lisääntynyt, mutta kyse ei ole vapaaehtoisuudesta. Suomalaisista miehistä viidesosa jä tällä hetkellä lapsettomiksi. Syynä on, että ei ole naista. Naista taas ei ole koska ei ole töitä eikä koulutusta.

Mitä horiset? Monet naiset ei halua lapsia, eikä ole koskaan halunneetkaan.

n. 25%

" Vastoin yleistä käsitystä tavanomaisin lapseton ei Suomessa ole korkeasti koulutettu nainen, joka epäröi lastenhankintaa työuran vuoksi. Ansiotyön ja lastensaannin sovittaminen näyttää Suomessa onnistuvan hyvin korkeasti koulutetuilta, ja lapsettomaksi jäävät useimmin vähän koulutetut eli ne, joiden työmarkkina-asema on heikoin, Jalovaara sanoo.

Keskeinen tekijä, joka kytkee yhteen vähäisen koulutuksen ja lapsettomuuden, on pysyvän liiton puuttuminen."

uutiset/kotimaa/artikkeli/lapsettomaksi-jaa-useimmin-vahan-koulutettu-nainen-syyna-pysyvan-liiton-puuttuminen/6448670?_ga=2.81409299.50955073.1513788478-1368051262.1513788478#gs.jtpeCzE

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lapsettomaksi-jaa-useimmin…

Sori, linkki tuli vaillinaisena. T. 33

Vapaaehtoisesti lapsettomia on muistaakseni 15–16 % kaikista suomalaisista.

Jotenkin tuntuu, että käytöstapojen opettaminen on nykyään vähän hukassa. Mukaan lukien se, että huonosta käytöksestä/perseilystä ei rankaista mitenkään.

Ja sitä en tiedä onko tämä ollut aina, mutta nykyäitien vaatimukset työelämässä liittyen lapsiin - pitäisi olla vapaata aina silloin kun haluaa, lasten takia ja toki niin, että lapsettomat joustavat, koska eihän heille aika/tapahtuma/juhlapyhä x ole tärkeä, kun ei ole perhettä.

Sitä, että nykyään monille vanhemmille tuntuu se käteen kiinni juurtunut älyvekotin olevan rakkaampi kuin oma lapsi. Olen itse vasta hyvin nuori (16v), mutta liikun julkisilla paikoilla silmät auki ja tuttavaperheisiin kuuluu paljon pieniä lapsia vanhempineen. Useassa perheessä sama tilanne.

Minut ja useimmat muut vuosituhannen vaihteen ja alkupuolen lapset on kasvatettu hyvin eri tavalla, varmaan johtuen siitä, ettei älypuhelimia tms. vempaimia vielä ollut omaan pikkulapsiaikaani. Nykyään tuntuu, että lapsilta on hämärretty rajat aivan tyystin.

Lapsi huutaa ja kirkuu metrossa -> vanhempi istuu vieressä ja tuijottaa ruutua.

Lapsi kiipeilee kaupan kassalla liukuhihnalle ja käpälöi muiden asiakkaiden ostoksia -> vanhempi näpertää kännykkää.

Lapsi juoksee lentokoneen käytävällä päättömänä ja tukkii kulkureitit -> vanhempi kököttää tuolissaan ja selaa puhelinta tai tablettia.

Lapsi huutaa junassa ja potkii edessäistuvan henkilön tuolin selkänojaa karjuen, ettei lopeta ennen kuin saa pelata tabletilla -> vanhempi lausahtaa epätoivoiseen sävyyn ehkä pari kertaa, että lapsen täytyy olla hiljaa, mutta antaa lopulta lapselle tabletin jota muksu sitten keskittyy tuijottamaan silmät lasittuneina!

Kun minä olin pieni, vanhempiin ja aikuisiin yleensäkin suhtauduttiin niin, että he ovat auktoriteetti. Yhdestä jyrähdyksestä tajusi jo, että nyt on paras lopettaa ja rauhoittua. Ei, turpiin ei koskaan tullut eikä edes tukistettu, mutta aikuisilla oli uskottava auktoriteetti ja jos äiti sanoi, että joko nyt pidetään suut supussa tai mennään äidin ruokakauppareissun ajaksi parkkihalliin autoon istumaan, niin silloin tiedettiin, ettei uhkaus jäisi pelkäksi uhkaukseksi vaan se myös toteutettaisiin. Yritäpä samaa keinoa nykylapsiin. Tuskinpa tehoaa.

Samoin oli itsestäänselvyys, että aikuisten keskustelua ei keskeytetty, kylässä istuttiin nätisti ruokapöydässä eikä ryntäilty päättöminä penkomassa isännän/emännän asuntoa, ihmisiä tervehditään, sanotaan kiitos, ole hyvä ja hei. Näitä harva vanhempi nykyään muistaa lapsilleen opettaa, kun oma älypuhelin on suuremman huomion arvoinen.

Kultaistanoutajaa, kesämökkiä ja hiihtolomia laskettelukeskuksissa tai kylpylöissä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että nykyään monille vanhemmille tuntuu se käteen kiinni juurtunut älyvekotin olevan rakkaampi kuin oma lapsi. Olen itse vasta hyvin nuori (16v), mutta liikun julkisilla paikoilla silmät auki ja tuttavaperheisiin kuuluu paljon pieniä lapsia vanhempineen. Useassa perheessä sama tilanne.

Minut ja useimmat muut vuosituhannen vaihteen ja alkupuolen lapset on kasvatettu hyvin eri tavalla, varmaan johtuen siitä, ettei älypuhelimia tms. vempaimia vielä ollut omaan pikkulapsiaikaani. Nykyään tuntuu, että lapsilta on hämärretty rajat aivan tyystin.

Lapsi huutaa ja kirkuu metrossa -> vanhempi istuu vieressä ja tuijottaa ruutua.

Lapsi kiipeilee kaupan kassalla liukuhihnalle ja käpälöi muiden asiakkaiden ostoksia -> vanhempi näpertää kännykkää.

Lapsi juoksee lentokoneen käytävällä päättömänä ja tukkii kulkureitit -> vanhempi kököttää tuolissaan ja selaa puhelinta tai tablettia.

Lapsi huutaa junassa ja potkii edessäistuvan henkilön tuolin selkänojaa karjuen, ettei lopeta ennen kuin saa pelata tabletilla -> vanhempi lausahtaa epätoivoiseen sävyyn ehkä pari kertaa, että lapsen täytyy olla hiljaa, mutta antaa lopulta lapselle tabletin jota muksu sitten keskittyy tuijottamaan silmät lasittuneina!

Kun minä olin pieni, vanhempiin ja aikuisiin yleensäkin suhtauduttiin niin, että he ovat auktoriteetti. Yhdestä jyrähdyksestä tajusi jo, että nyt on paras lopettaa ja rauhoittua. Ei, turpiin ei koskaan tullut eikä edes tukistettu, mutta aikuisilla oli uskottava auktoriteetti ja jos äiti sanoi, että joko nyt pidetään suut supussa tai mennään äidin ruokakauppareissun ajaksi parkkihalliin autoon istumaan, niin silloin tiedettiin, ettei uhkaus jäisi pelkäksi uhkaukseksi vaan se myös toteutettaisiin. Yritäpä samaa keinoa nykylapsiin. Tuskinpa tehoaa.

Samoin oli itsestäänselvyys, että aikuisten keskustelua ei keskeytetty, kylässä istuttiin nätisti ruokapöydässä eikä ryntäilty päättöminä penkomassa isännän/emännän asuntoa, ihmisiä tervehditään, sanotaan kiitos, ole hyvä ja hei. Näitä harva vanhempi nykyään muistaa lapsilleen opettaa, kun oma älypuhelin on suuremman huomion arvoinen.

Olet hyvä yleistämään.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että nykyään monille vanhemmille tuntuu se käteen kiinni juurtunut älyvekotin olevan rakkaampi kuin oma lapsi. Olen itse vasta hyvin nuori (16v), mutta liikun julkisilla paikoilla silmät auki ja tuttavaperheisiin kuuluu paljon pieniä lapsia vanhempineen. Useassa perheessä sama tilanne.

Minut ja useimmat muut vuosituhannen vaihteen ja alkupuolen lapset on kasvatettu hyvin eri tavalla, varmaan johtuen siitä, ettei älypuhelimia tms. vempaimia vielä ollut omaan pikkulapsiaikaani. Nykyään tuntuu, että lapsilta on hämärretty rajat aivan tyystin.

Lapsi huutaa ja kirkuu metrossa -> vanhempi istuu vieressä ja tuijottaa ruutua.

Lapsi kiipeilee kaupan kassalla liukuhihnalle ja käpälöi muiden asiakkaiden ostoksia -> vanhempi näpertää kännykkää.

Lapsi juoksee lentokoneen käytävällä päättömänä ja tukkii kulkureitit -> vanhempi kököttää tuolissaan ja selaa puhelinta tai tablettia.

Lapsi huutaa junassa ja potkii edessäistuvan henkilön tuolin selkänojaa karjuen, ettei lopeta ennen kuin saa pelata tabletilla -> vanhempi lausahtaa epätoivoiseen sävyyn ehkä pari kertaa, että lapsen täytyy olla hiljaa, mutta antaa lopulta lapselle tabletin jota muksu sitten keskittyy tuijottamaan silmät lasittuneina!

Kun minä olin pieni, vanhempiin ja aikuisiin yleensäkin suhtauduttiin niin, että he ovat auktoriteetti. Yhdestä jyrähdyksestä tajusi jo, että nyt on paras lopettaa ja rauhoittua. Ei, turpiin ei koskaan tullut eikä edes tukistettu, mutta aikuisilla oli uskottava auktoriteetti ja jos äiti sanoi, että joko nyt pidetään suut supussa tai mennään äidin ruokakauppareissun ajaksi parkkihalliin autoon istumaan, niin silloin tiedettiin, ettei uhkaus jäisi pelkäksi uhkaukseksi vaan se myös toteutettaisiin. Yritäpä samaa keinoa nykylapsiin. Tuskinpa tehoaa.

Samoin oli itsestäänselvyys, että aikuisten keskustelua ei keskeytetty, kylässä istuttiin nätisti ruokapöydässä eikä ryntäilty päättöminä penkomassa isännän/emännän asuntoa, ihmisiä tervehditään, sanotaan kiitos, ole hyvä ja hei. Näitä harva vanhempi nykyään muistaa lapsilleen opettaa, kun oma älypuhelin on suuremman huomion arvoinen.

Huomaa että olet hyvin nuori. Muista myös käpylehmät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että nykyään monille vanhemmille tuntuu se käteen kiinni juurtunut älyvekotin olevan rakkaampi kuin oma lapsi. Olen itse vasta hyvin nuori (16v), mutta liikun julkisilla paikoilla silmät auki ja tuttavaperheisiin kuuluu paljon pieniä lapsia vanhempineen. Useassa perheessä sama tilanne.

Minut ja useimmat muut vuosituhannen vaihteen ja alkupuolen lapset on kasvatettu hyvin eri tavalla, varmaan johtuen siitä, ettei älypuhelimia tms. vempaimia vielä ollut omaan pikkulapsiaikaani. Nykyään tuntuu, että lapsilta on hämärretty rajat aivan tyystin.

Lapsi huutaa ja kirkuu metrossa -> vanhempi istuu vieressä ja tuijottaa ruutua.

Lapsi kiipeilee kaupan kassalla liukuhihnalle ja käpälöi muiden asiakkaiden ostoksia -> vanhempi näpertää kännykkää.

Lapsi juoksee lentokoneen käytävällä päättömänä ja tukkii kulkureitit -> vanhempi kököttää tuolissaan ja selaa puhelinta tai tablettia.

Lapsi huutaa junassa ja potkii edessäistuvan henkilön tuolin selkänojaa karjuen, ettei lopeta ennen kuin saa pelata tabletilla -> vanhempi lausahtaa epätoivoiseen sävyyn ehkä pari kertaa, että lapsen täytyy olla hiljaa, mutta antaa lopulta lapselle tabletin jota muksu sitten keskittyy tuijottamaan silmät lasittuneina!

Kun minä olin pieni, vanhempiin ja aikuisiin yleensäkin suhtauduttiin niin, että he ovat auktoriteetti. Yhdestä jyrähdyksestä tajusi jo, että nyt on paras lopettaa ja rauhoittua. Ei, turpiin ei koskaan tullut eikä edes tukistettu, mutta aikuisilla oli uskottava auktoriteetti ja jos äiti sanoi, että joko nyt pidetään suut supussa tai mennään äidin ruokakauppareissun ajaksi parkkihalliin autoon istumaan, niin silloin tiedettiin, ettei uhkaus jäisi pelkäksi uhkaukseksi vaan se myös toteutettaisiin. Yritäpä samaa keinoa nykylapsiin. Tuskinpa tehoaa.

Samoin oli itsestäänselvyys, että aikuisten keskustelua ei keskeytetty, kylässä istuttiin nätisti ruokapöydässä eikä ryntäilty päättöminä penkomassa isännän/emännän asuntoa, ihmisiä tervehditään, sanotaan kiitos, ole hyvä ja hei. Näitä harva vanhempi nykyään muistaa lapsilleen opettaa, kun oma älypuhelin on suuremman huomion arvoinen.

Huomaa että olet hyvin nuori. Muista myös käpylehmät.

Huomaa, että olet huono vanhempi.

t. ohis