Puoliso haluaa koiran, minä en. Onko edessä ero?

Mulla oli koira kun mentiin miehen kanssa yksiin. Miehellä ei ollut mitään aiempaa kokemusta koirista, eikä hänen perheellään tai läheisillään kellään ollut koiraa. Ehkäpä hän ei vaan tiennyt mihin lähti :D

Koira on tätä nykyään ihan meidän yhteinen, oon ehkä jollain tasolla päävastuussa koirasta, huolehdin rokotukset, vakuutukset ja katson, että ruokaa on kaapissa ja huolehdin koiran varusteista.

Silti se käy lenkillä kumman aikatauluihin se paremmin sopii, yleensä mennään yhdessä. Se antaa ruokaa, jolle se juolahtaa ekana mieleen ruoka-ajan lähestyessä. Kumpikin vastaa koiran tapakoulutuksesta eli pitää huolta, että sovituissa säännöissä pysytään. Koira ei saa tulla keittiöön tai makuuhuoneeseen, eikä leikkiä muilla kuin omilla leluilla jne.

Olisi outoa jos vuosien yhdessä olonkin jälkeen koira ois vaan mun koira, asutaan kuitenkin kaikki saman katon alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ihmisillä on outoja käsityksiä koirien kanssa elämisestä. :)

Koira on sellainen minkä omistajansa ansaitsee. Koira voi olla lähes huomaamaton omistajansa varjo, tai alati jaloissa räksyttävä pahanilmanlintu. Koira on heijastuma omistajastaan, sillä se usein imee energiaa omistajastaan.

Tottakai kurakelillä koira likaantuu. Tämä ei kuitenkaan kerro omistajan kodin kunnosta yhtään mitään. Siistin ihmisen kodissa on siistiä koirasta huolimatta, sillä siisti ihminen siivoaa koiransa jäljet. Koirat eivät sotke, ne elävät ja ovat.

Itselleni koirat ovat itsestäänselvyys. Jopa siinä määrin, etten ikinä aloittaisi suhdetta "ei-koiraihmisen" kanssa. Mutta mikäli vahingossa suhteeseen ajautuu, voi syyttää vain itseään. Ketään ei voi pakottaa koiran kanssa asumaan. Ei se ole laumaeläin-koirallekaan mukavaa elää perheessä, jossa vain osa koiran hyväksyy.

Kyllä koiranomistajien talot on usein aika siivottomia ja huonossa kunnossa kun monet koirat tekee tuhojaan kun omistajat on poissa kotoa.

Ja sitten aiheuttaa häiriöitä ainakin kerrostaloasunnoissa.

Kurakeleillä koiralle puetaan lahkeellinen kurapuku. Sisälle tullessa tassut pestään/pyyhitään aina, ellei ole täysin kuiva keli ja lenkki tehty asfaltilla. Meillä imuroidaan kerran viikossa (huonoilla keleillä kahesti). Koira ei saa tulla sohvalle/sänkyyn.

Koira ei ole tehnyt tuhojaan pentuiän jälkeen kertaakaan. Ovikelloa se kyllä haukkuu, mutta muuten on hiljaa. Harvoimpa meillä ovikello edes soi.

Pidän siististä ympäristöstä, joten meillä olisi yhtä siistiä, oli koiraa tai ei. Toki karvaa löytyy matoista yms, mutta kukaan ei lattialla kieri, joten se ei kauheasti haittaan. Lisäksi ulko-oven vierestä löytyy aina teippiharja, joten ihmisten ilmoillakin liikutaan siistinä

Koirien kynnet vahingoittaa lattioita,varsinkin jos on vähän isompi koira.

Vierailija kirjoitti:

Huh, onpas outoja parisuhteita. En ulkoiluta sun koiraa, en ruoki sun koiraa, koiranruoka maksetaan sun tililtä. Tosi tiivis ja luotettava parisuhde. En maksa sun ruokaas?

Mieheni harrastaa tietokonepelejä, ja halusi hankkia pelaamista varten 1300 euron tietokoneen. Miksi minun pitäisi osallistua kuluihin, kun minua ei kiinnosta pelaaminen enkä hyödy tuosta koneesta mitenkään? Oikeastaan koneesta on minulle vain haittaa, sillä työpöytä vie tilaa pienessä asunnossa, ja pelaamiseen kuluva aika on pois kaikesta muusta.

Miksi tilanne olisi eri koiran kohdalla? Miksi toisen pitäisi tukea kallista harrastusta, joka ei kiinnosta pätkääkään ja joka tuo pääasiassa iloa vain toiselle osapuolelle? Toisille koirasta ei ihan oikeasti vaan ole iloa.

Meillä minä halusin koiran ja mies ei (hän pelkäsi koiria), keskustelimme asiasta vuoden verran ja tulin tulokseen, että minä en voi elää loppuelämääni ilman koiraa. Mies oli vuoden aikana totutellut ajatukseen ja me teimme kompromissin siinä mielessä, että vaikka minä halusin ison koiran, sai mies valita meille rodun, ja päädyimme todella helppohoitoiseen pieneen koiraan. 

Me olemme molemmat tyytyväisiä ja mies auttaa koiran hoidossa ja koira on hänelle aivan yhtä rakas kuin minulle, vaikka minä otan vastuuta koiran hoidosta 70% ja mies 30%. Meidän koira vihaa huonoja ja kylmiä ilmoja JA aamulla heräämistä ja ulkoilua, eli koira on todella helppohoitoinen, kun ei vaadi mitään pitkiä lenkkejä silloin kun niitä ei ihmisenkään tee mieli tehdä. 

Ymmärrän ihmistä jolle koira tai lemmikki on niin tärkeä, että ilman ei voi elää. Itselleni se olisi eronpaikka, jos kuulisin, että en koskaan saisi pitää lemmikkiä, koska puoliso ei niitä kotiin halua. Onneksi lemmikeitä on monenlaisia ja koirista on helppo valita allergiaystävällinen pieni koira, joka ei pudota karvoja, ei tykkää kylmästä ja sateesta, sekä oppii helposti. Tuollaisesta koirasta ei tule niin paljoa töitä kuin monesta muusta, vaikka kyllä pienikin koira tarvitsee sen 3 ulkoilua päivässä ja paljon huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapariskunnasta toinen halusi koiran, toinen ei. Koira tuli taloon, mutta sillä ehdolla, että se koiran halunnut hoitaa koiran täysin yksin. Koiraa haluamaton ei sentään vihaa koiraa vaan rapsuttelee välillä. Koiran hoito on kokonaisuudessaan toisen vastuulla.

Miten toimitaan, kun koiran hoidosta vastuussa oleva on matkoilla/sairaana tai muuten estynyt? Palkkaako koiralle hoitajan vai sälyttääkö vastuun puolisolleen?

Minun on vaikea uskoa, etteikö toinen joutuisi osallistumaan koiran hoitoon ja kasvatukseen. Miten toimivat, jos huomaa koiran käyttäytyvän epätoivotulla tavalla? Pyytääkö puolisoa kieltämään koiraa vai kieltääkö itse?

Meillä on ollut kaksi miehen hankkimaa koiraa ja kolmatta ei tule. Joku sanoo ettei tälläinen voisi johtaa eroon, mutta kyllä voi. Mies on täysin kykenemätön opettamaan koiraa edes pwrustavoille esim siisteys ja ihmisten vastaa hyppiminen yms. Pitkän flexin päässä ulkoiluttaa, mitään ei vaadi opimaan.

Edellinen koira repi sohvat, kusi nurkkiin, paskoi, näykki. Yritin itse opettas mutta kun mies antoi olla, koira sai ristiriitaista opetusta ja lopputulos ei ollut toivottu.

En vihaa koiria vaan asia on niin että se millainen se puoliso vastuultaan on, ratkaisee asian. Miehelleni koira ei käy. Toki hän on erimieltä, vaikka selkä ei koiranpaskan siivoamiseen koskaan taipunut.

Meillä tulisi ero. Onneksi olemme avokkeja. Ja tämä siis ei koske kaikkia pareja, mutta meillä näin.

Vierailija kirjoitti:

Itselle koira voisi olla deal breaker. En pidä niistä enkä halua asua koiran kanssa saman katon alla. Jos puolisoni tästä huolimatta hankkisi lemmikin, joutuisin miettimään, haluanko jatkaa elämää ihmisen kanssa, joka ei huomioi toiveitani.

Entä se että sinä et huomioisi toisen toiveita kieltäessäsi häneltä koiran?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei kumpikaan kykene kompromissiin, voi edessä olla ero.

Meillä minä ja lapset halusimme koiran, mies ei. Nyt koiria on kaksi ja perhe edelleen onnellisesti kasassa.

Mikä se kompromissi olisi tässä tapauksessa?

Todennäköisesti että miehen ei tarvitse ottaa vastuuta koirasta, vaan sen halunneet myös huolehtivat siitä.

On kokemusta. Mies ruikutti vuosia ja kun tytär täytti 14 vuotta, otin koiran. Edellytys oli että minä saan valita rodun, ja mies sitoutui maksamaan kaikki kulut. Lisäksi sovittiin kaikkien osallistuvan koiran hoitoon ja ulkoilutukseen ja minä otin asiakseni koulutuksen. Koira tuli sitten jotenkin mun nimiin siinä ostohetkellä, kun papereita rekisteröitiin, mutta en sen kummemmin sitä ajatellut.

No mites kävi? Mullehan ne kaikki tassuhaavojen hoidot, kynsien leikkuut ja korvien ja silmien putsaukset jäivät. Ja milloin oli noilla kahdella mitkäkin kiireet, ja ei ehtinyt ja blaa blaa. 

Mies oli laivalla töissä 2vk/2vk, ja sovittiin, että hän hoitaa sen 2 viikon lomajaksonsa koiraa yksin. No ei menny niin, vaan kun oli esim. krapulassa, niin mulle jäi kaikki, vaikka olisi ollut ripuli koiralla yöllä. Vastaus oli "Sehän on sun nimillä". No, meiltä loppui seksielämä sitten siihen paikkaan. Mulle ei väliä, mutta mies kärvistelkööt. Ei kiinnosta, voisin erota vaikka heti. Ja kiitos, en tarvitse mitään palopuheita tai negaa kommentointia. Se sentään on maksanut sen minkä lupasikin. Koira on jo edesmennyt ja minä sairas, en tästä lähde eroamaan, ei jaksa.

Muuttakaa eri asuntoihin

 Ainakin oma rotuni saksanpaimenkoira on omalla tavallaan vaativa rotu, jonka koulutus ja pitäminen vaatii tiettyjä ominaisuuksia myös puolisolta, vaikka itse olen koirani kouluttanutkin. Sen takia yhteiselämästä ei tulisi mitään, jos puoliso ei pitäisi sakemanneista. Se oli siis alun perin jo tärkeä valintaperuste.

Ymmärrän hyvin, jos tämän takia tulee ero, koska koira voi muuttaa elämää aika paljon. On esimerkiksi siivottava huomattavasti enemmän, noustava ihmisten aikaan lenkille, hoidot on järjestettävä matkan ajaksi eikä sekään ole itsestäänselvää, että koiran osaa kouluttaa niin, että sen kanssa on mukava ja helppo elää arkea. Myös koiran rotuominaisuudet ovat aloittaville koiranomistajille usein vieraita, vaikka asiasta paljon puhutaankin. 

Vierailija kirjoitti:

 Ainakin oma rotuni saksanpaimenkoira on omalla tavallaan vaativa rotu, jonka koulutus ja pitäminen vaatii tiettyjä ominaisuuksia myös puolisolta, vaikka itse olen koirani kouluttanutkin. Sen takia yhteiselämästä ei tulisi mitään, jos puoliso ei pitäisi sakemanneista. Se oli siis alun perin jo tärkeä valintaperuste.

Ymmärrän hyvin, jos tämän takia tulee ero, koska koira voi muuttaa elämää aika paljon. On esimerkiksi siivottava huomattavasti enemmän, noustava ihmisten aikaan lenkille, hoidot on järjestettävä matkan ajaksi eikä sekään ole itsestäänselvää, että koiran osaa kouluttaa niin, että sen kanssa on mukava ja helppo elää arkea. Myös koiran rotuominaisuudet ovat aloittaville koiranomistajille usein vieraita, vaikka asiasta paljon puhutaankin. 

Viisaita sanoja. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee :)

Koira on 24/7 sun perheenjäsen, niin ilossa kuin surussakin,  sitä ei nosteta kaappiin ja oteta sieltä kun sulle sopii.

Koirissa on parasta se että tulee lähdettyä lenkille vaikka keli olisi huono. Aidattu iso piha taas vapauttaa aamulla lenkityksestä.

Jos mun puoliso haluaisi koiran, se saisi yksin pitää siitä huolta. Koirat on ihan söpöjä, mutta en missään nimessä sellaista haluaisi. Lapsuudesta myös jäänyt pientä kammoa. Toinen saisi siis lenkkeilyttää, ruokkia ja leikkiä sen kanssa ihan itsekseen, kunhan mua ei siihen hommaan pakota.

Vierailija kirjoitti:

Koiraa haluava voi toki luvata hoitaa koiran täysin yksin. Sehän se tilanne olisi silloinkin, jos ei olisi mitään puolisoa.

Itse koiraa haluamattomana minä olisin epäileväinen tuollaisesta lupauksesta huolimatta. Miettisin, että mitä sitten, kun lapsia syntyy. Jäisikö lastenhoito sitten enemmän minun vastuulle, kun toinen hoitaisi koiran kokonaisuudessaan. Vai pystyykö toinen hoitamaan puolet lapsesta ja koiran. Varmasti siis teoriassa pystyy kyllä, mutta riittääkö energia ja tahto.

Ja onhan ne koiran kulutkin poissa perheen yhteisestä taloudesta, vaikka toinen nekin kokonaan hoitaisi. Saman verran vähemmän hän pystyisi panostamaan rahallisesti muuhun.

Koira on laumaeläin ja väitän, että se kärsii, jos se kokee, ettei yksi lauman jäsenistä välitä siitä. Mutta tuota viimeistä kappaletta tulin varsinaisesti kommentoimaan. Meillä on koira, jonka minä halusin ja siksi sovimme, että minä vastaan sen kustannuksista, vaikka se onkin yhteinen ja molemmat sitä hoitavat (ja puolisolle se on ihan yhtä tärkeä kuin minulle). Käytännössä perusruoat ostetaan nykyisin yhteiseltä taloustililtä puolison ehdotuksesta, eläinlääkärit, lelut, muut hankinnat maksan minä. Miten ihmeessä ne kulut ovat pois meidän yhteisestä taloudestamme, kun minä maksan ne omista rahoistani? Sitten olisivat, jos eläisimme kädestä suuhun ja ne olisivat pois yhteiseltä taloustililtä, mutta eihän kaikki minun rahani sinne mene muutenkaan. Käytännössä noin 1/3 nettotuloistani menee asumiseen, ruokaan ja yhteisen auton kuluihin. Ne koiran kulut maksan siitä 2/3:sta, joka jää omaan käyttööni.

Mä en voisi elää ihmisen kanssa, joka ei pidä koirista ja ei auttaisi sen hoidossa. Jos elämä olisi koko perheellä 8-16, niin hoitaisin helposti yksin, mutta on työmatkaa, sairastelua, ylitöitä, lasten hoitoa/harrastuksia jne. Ja raskauden lopussa ja sektion jälkeen ekan kanssa olin 4 kk lähes liikuntakyvytön, että vähän heikkoa oli koiranhoito yksin.