Puoliso haluaa koiran, minä en. Onko edessä ero?
Onko kokemusta tilanteesta, jossa pariskunnan toinen osapuoli haluaa kovasti koiraa ja toinen ei halua ottaa mitään lemmikkiä vastuulleen? Onko muuta mahdollisuutta kuin rikkoa koti? Tuntuu jotenkin tosi hullulta ajatukselta, mutta erotaanhan sitä lapsihaaveiden takiakin...
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kumpikaan kykene kompromissiin, voi edessä olla ero.
Meillä minä ja lapset halusimme koiran, mies ei. Nyt koiria on kaksi ja perhe edelleen onnellisesti kasassa.
Mikä se kompromissi olisi tässä tapauksessa?
Avioero koiran hankinnan takia`Kuulostaa aika uskomattomalta.
Puoliso voi valita sinun ja koiran välillä.
Hyvin yksiselitteinen tilanne. Mikä tosiaan olisi kompromissi? Otatte puolikkaan koiran?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kumpikaan kykene kompromissiin, voi edessä olla ero.
Meillä minä ja lapset halusimme koiran, mies ei. Nyt koiria on kaksi ja perhe edelleen onnellisesti kasassa.
Mikä se kompromissi olisi tässä tapauksessa?
Minuakin kiinnostaisi. Kenties puolikkaan koiran hankkiminen?
Kyllä se valitettavasti voi olla eron aihe. Mutta jos oma mies tulisi yhtäkkiä pahasti allergiseksi niin en tietenkään jättäisi, eihän hän sitä tahallaan tekisi ja kärsisi itsekin eläimistä luopumisesta.
Sellaisen ihmisen kanssa taas en voisi olla joka torppaisi ajatuksen lemmikkien pitämisestä vaan siksi, ettei huvita. Se olisi tuntuisi pahalta, kun lapsesta asti olen lemmikkejä halunnut eikä niitä kotiin saanut ottaa - kyseessä on kuitenkin yksi meikäläiselle elämässä tärkeimmistä asioista. Eli siis riippuu myös tilanteesta.
Itselle koira voisi olla deal breaker. En pidä niistä enkä halua asua koiran kanssa saman katon alla. Jos puolisoni tästä huolimatta hankkisi lemmikin, joutuisin miettimään, haluanko jatkaa elämää ihmisen kanssa, joka ei huomioi toiveitani.
Meillä mies haluaisi koiran, minä en. Pidän kyllä kovasti koirista, mutta vihaan lenkkeilyä, ertyisesti sellaista jonka ajankohtaa ei voi päättää täysin itse. Ja vielä monta kertaa päivässä, joka ikinen päivä.... miten ihmeessä ihmiset sietää tuota? Muuten kyllä tykkään usein puuhailla ja leikkiä koirien kanssa. Mies on luvannut hoitaa lenkittämiset yksin, mutta mahtaisikohan toimia ja onnistua pidemmän päälle? Olen asettanut ehdoksi, että jos joskus päästään muuttamaan maalle niin sitte mahdollisesti voisi ottaa koiran, kun edes osan pissatuksista voi hoitaa vain avaamalla oven. Onneksi mies vaikuttaa ainakin toistaiseksi siltä, että voi odottaa....
Kannattaa kokeilla käydä joka aamu aikaisin lenkillä ennen töihin lähtöä oli keli mikä tahansa. Jos tuo ei tunnu hyvältä, ei kannata hankkia koiraa.
Tuttavapariskunnasta toinen halusi koiran, toinen ei. Koira tuli taloon, mutta sillä ehdolla, että se koiran halunnut hoitaa koiran täysin yksin. Koiraa haluamaton ei sentään vihaa koiraa vaan rapsuttelee välillä. Koiran hoito on kokonaisuudessaan toisen vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla käydä joka aamu aikaisin lenkillä ennen töihin lähtöä oli keli mikä tahansa. Jos tuo ei tunnu hyvältä, ei kannata hankkia koiraa.
En mäkään varsinaisesti tykkää kurjalla kelillä lenkkeilystä. Joka päivä koira kuitenkin pääsee sekä 15min aamulla ja illalla lenkille että päivällä 1-2h.
Kun koira oli vanhemmillani hoidossa kaks viikkoa, en käynyt kertaakaan lenkillä. Valitsin kurjassa säässä talsimisen sijaan sisätilat ja jumppatunnin.
Normaalisti sää ei tietenkään vaikututa ulkoiluihin (paitsi todella kovat pakkaset, jolloin koirallakaan ei ole kivaa ulkona). Ulkoilu tekee hyvää keholle ja mielelle, vaikka sitä ei jaksa joka päivä arvostaa.
Meillä on ulkokoira jonka hoidosta vastaa 100% mies. Minä en vie sille ruokaa vaikka mikä olisi enkä lähde lenkille edes mukaan. Jos miehellä on menoja joka estää koiran hoitamisen, hän hommaa koiransa johonkin muualle hoitoon tai jonkun hoitamaan sitä. Koiranruokaa tai tarvikkeita ei myöskään osteta yhteiseltä taloustililtä (kuten ei minunkaan soitinten kieliä tai lentolippuja).
Koiraa haluava voi toki luvata hoitaa koiran täysin yksin. Sehän se tilanne olisi silloinkin, jos ei olisi mitään puolisoa.
Itse koiraa haluamattomana minä olisin epäileväinen tuollaisesta lupauksesta huolimatta. Miettisin, että mitä sitten, kun lapsia syntyy. Jäisikö lastenhoito sitten enemmän minun vastuulle, kun toinen hoitaisi koiran kokonaisuudessaan. Vai pystyykö toinen hoitamaan puolet lapsesta ja koiran. Varmasti siis teoriassa pystyy kyllä, mutta riittääkö energia ja tahto.
Ja onhan ne koiran kulutkin poissa perheen yhteisestä taloudesta, vaikka toinen nekin kokonaan hoitaisi. Saman verran vähemmän hän pystyisi panostamaan rahallisesti muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kumpikaan kykene kompromissiin, voi edessä olla ero.
Meillä minä ja lapset halusimme koiran, mies ei. Nyt koiria on kaksi ja perhe edelleen onnellisesti kasassa.
Mikä se kompromissi olisi tässä tapauksessa?
Tuo ensimmäinen vastaaja tässä. Meidän tapauksessa kompromissi oli se, että miehen ei tarvitse osallistua koirien hoitoon millään tapaa. Ja näin on myös tapahtunut.
Me ostimme kissan jota ulkoilutetaan melkein joka päivä kerran. Ei niin sitovaa.
Koirat ovat sikäli tärkeitä, että niillä on tutkitusta vaikutusta sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Koirasta siis todennäköisesti on hyötyä koiran haluavalle.
Ehdottaisin, että teette kirjallisen sopimuksen jossa sovitte, että koiran halunnut kumppani sekä hoitaa että rahoittaa koiran. Sen voi aina kaivaa esille, kun tulee eripuraa. Ja mikä on esimerkiksi koiran kohtalo jos tämä omistaja loukkaantuu niin ettei voi koirasta huolehtia tai kuolee.
Tosin mun täytyy sanoa, että eroaisin puolisosta joka EI halua koiraa. Ihmisissä jotka eivät pidä koirista on jotain mätää. Ymmärrän, että joku kokemus on traumatisoinnut ja mitään taistelukoiraa en itsekään ottaisi. Allergiat myös luku sinänsä. Mutta kuka ei halua koiraa?
Ei tuohon voi vastata kukaan muu kuin te itse. Minulle koirat on niin tärkeitä, että tein jo suhteen alussa selväksi että ne kuuluvat pakettiin tulevaisuudessakin. Siis minulla oli koira jo kun muutettiin yhteen, ja tein selväksi että sitten kun joku päivä siitä aika jättää niin ennemmin tai myöhemmin haluan ottaa uuden koiran. Puoliso ei varsinaisesti ole koiraihminen, mutta on kyllä ajan mittaan kiintynyt kovasti tuohon koiraan ja käyttää sitä välillä lenkeilläkin (ihan omasta halustaan, itse asiassa ei tuo viitsi enää lenkille ilman sitä mennäkään kun on kuulemma hauskempaa kun on koira lenkkikaverina :) ) vaikka päähoitovastuu onkin minulla. Ennen kaikkea puolisoni ymmärtää kuinka tärkeä tuo asia minulle on eikä edes haluaisi sitä minulta yrittää evätä, kuten en minäkään häneltä niitä asioita jotka hänelle on rakkaita. Jos taas puolisolle se että EI ole koiria, olisi yhtä tärkeää kuin minulle se että niitä on, niin oltaisiin varmaan pattitilanteessa, mutta meidän tilanteessa tuskin oltaisiin edes suhteeseen ryhdytty jos tilanne olisi tuollainen. :)
Vierailija kirjoitti:
Itselle koira voisi olla deal breaker. En pidä niistä enkä halua asua koiran kanssa saman katon alla. Jos puolisoni tästä huolimatta hankkisi lemmikin, joutuisin miettimään, haluanko jatkaa elämää ihmisen kanssa, joka ei huomioi toiveitani.
Entäs sen toisen toiveet, vai onko sinun puolisosi ainoa jonka täytyy huomioida sinun toiveesi?
Huh, onpas outoja parisuhteita. En ulkoiluta sun koiraa, en ruoki sun koiraa, koiranruoka maksetaan sun tililtä. Tosi tiivis ja luotettava parisuhde. En maksa sun ruokaas?
Jos ei kumpikaan kykene kompromissiin, voi edessä olla ero.
Meillä minä ja lapset halusimme koiran, mies ei. Nyt koiria on kaksi ja perhe edelleen onnellisesti kasassa.