Lue keskustelun säännöt.
Anoppi heittäytyi vaikeaksi lapsen nimiasiassa
Eli tilanne se, että miehen äiti vaatii saada päättää tyttäremme nimen! Suvussa kulkee kuulemma Linda ja Anniina ja vaatii jommankumman niistä sisältyvän nimeen.
Aivan hirveitä kumpikin nimi evätkä sovi niihin nimiin mitä olemme ajatelleet. Ärsyttää, että mieheni on niin äitinsä vietävissä eikä laita vastaan.
Ei oma äitinikään puutu meidän lapsemme nimen valintaan. Jos nimet olisi hieman kauniimpia niin voisin suostua. Argh
Kommentit (123)
Mun anoppi oli äärimmäisen pettynyt, kun ensimmäinen lapsi sai toiseksi nimekseen mun isoisän nimen, toiselle lapselle sit tuli toiseksi nimeksi miehen isän toinen nimi. Kauhea show siitä, kun HÄNEN suvustaan oltu valittu yhtään nimeä. Ja ei edes miehen tpista nimeä kierrätetty.
No, muutenkin hankala tapaus. Suuttui siitäkin, kun ei saanut tietää nimeä ennen ristiäisiä. Ja monesta muustakin asiasta. Nykyään menee hyvin, ei juuri olla tekemisissä. Ei kukaan jaksa tuollaista ilkeää kotkaa, joka ruman nokkansa tunkee joka asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei mieheni enkä minä tienneet aikoinaan, että olisi ollut Upea perinne laittaa jonkun aikaisemmin suvussa kulkevan nimen omille pojille , vaikka toiseksi tai kolmanneksi nimeksi. N yt harmittaa että emme tienneet. Vanhempana lapset olisivat arvostaneet suvussa kulkevaa vanhaa nimeä. Niitä meidän suvussa olisi ollut Oskar, Emil, Hjalmar. Todella hienoja nimiä, mutta nyt on myöhäistä enää antaa .
Vierailija kirjoitti:
1920 alkaen ollut Anniinoita eli kohta 100v
Eli ei kauhean monta sukupolvea mahdu, vaikka nuorena tekis ja kaikki esikoiset olis aina tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kummankin suvussa kiertää tietyt nimet. Ja me haluttiin antaa näitä toisiksi nimiksi.
Minusta on kiva kun pojallani on sama toinen nimi kun monella serkullaan. Kun 1 heistä muutti viralliseksi nimeksi tämän, hoksasivat pojat tämän. Heillä on kiva nimi-seura.
Jaa että toinen nimi onkin joku leikkinimi vai? Itselläni toinenkin nimi on ihan virallinen, lukee virallisissa asiakirjoissa passia myöten.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies olisi halunnut antaa tyttärellemme jonkun järkyn kaksiosaisen etunimen, koska hänellä ja anopillakin on. Joku heidän suvun juttu olmeisesti. Siihen en suostunut, koska kaikista tuntemistani ihmisistä, joilla on kaksiosainen nimi, vain yhdellä koko etunimi on sellaisenaan käytössä. Yleensähän, jos nimenä on esim. Maija-Liisa, kaikki kutsuvat Maijaksi. Ihan turha se Liisa sitten siinä. Mies olisi halunnut lapselle perinteillään etunimen, kuten joku Pirjo, Kerttu ym. Minulla itselläni on hieman erikoisempi etunimi, joten halusin lapsellekin nimen, josta 1) ei tule mieleen vanha ämmä 2) jollaista ei ole suunnilleen joka toisella vastaan tulevalla. Niinpä päätin etunimen omin nokkineni ja mies sai vaikuttaa toiseen ja kolmanteen nimeen.
Valitsin tyttärelle nimen, joka on osa isoäitini (äidin äiti) nimeä. Mies on ihan mammanpoika ja meni tietenkin kertomaan nimen anopille ennen kastajaisia, vaikka kielsin. Anoppi ihmetteli nimeä, mutta tuli siihen johtopäätökseen että nimi on viittaus hänen nimeensä (esim. mummoni nimi olisi Mailis, lapsestani tulisi Mai ja anopin nimi olisi Maija-Riitta). Anoppi sitten ihan ylpeänä kertoi muulle suvulle, kuinka hänen lapsenlapsensa nimetään oikein anopin mukaan. -_- Kun anoppi sitten otti asian esille vieraillessaan meillä ennen kastajaisia, hänen ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen, kun ilmoitin, että itse asiassa lapsen nimi tulee omasta suvustani. :D
Kastajaisissa anoppi veti vielä herneen nenäänsä siitäkin, kun sai tietää, että lapselle tuli minun sukunimeni, eikä miehen (emme olleet tuolloin naimisissa). Valitti, että eikö heidän sukunsa nimi kelvannut ja että kyllä lapsella pitäisi ehdottomasti isänsä nimi olla.
Kannattiko kertoa anopille, mikä oli nimipäätöksen tausta? Paransiko perheen välejä? Ei mulla muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa miten ihmiset menevät mukaan näihin nimiprovoihin, varsinkin jos mainitaan sana anoppi.
Ja vielä huvittavampaa on, että joku jaksaa tänne aina tulla asiasta kommenttia heittämään. Mulle on ainakin ihan se ja sama onko aloitus provo, jos siitä saa ihan asiallista keskustelua. Jos siis joku tästä keskustelusta saa apua vaikka sitten sitä Justiina-anoppia vastaan, niin hyvä. Pilkkua ei tarvitse alkaa viilaamaan sen takia kuitenkaan.
terv. palstaseniori, av:lla jo sen alusta saakka ollut
Kiitos ja aamen. Tänne tullaan keskustelemaan ventovieraitten kanssa todellisista ja kuvitteellisista tilanteista, ja siihen tämäkin aloitus oli aivan sopiva. Välillä ihmettelee ihmisten tarvetta provohuuteluihin. Kyllä hei me muutkin ymmärretään moni viesti keksityksi, mutta hei, kun sillä ei ole mitään väliä!
Päätäntävalta on teillä vanhemmilla (yhtä lailla sinulla ja lapsen isällä, ei pelkästään sinulla). Joten sinällään anopilla ei ole mitään sananvaltaa asiaan. Ehdotella ja toivoa saa, mutta päätäntävalta on teillä vanhemmilla.
Toisaalta suvun perinteet on kaunis asia ja ei ole ollenkaan huono idea pohtia voisiko nimeen poimia jonkun osan suvun nimistöstä. Joko sellaisenaan tai jonakin muunnelmana. Eli jos Linda ja Anniina ei iske niin kannata lueskella suvun hautakivistä olisiko joku muu edellisten sukupolvien nimi teidän "näköinen". Tai sitten voi miettiä muunnelmaa näistä suvun perinne nimistä. Esim. Anniina voi muuntua esim. muotoihin Anni, Niina, Nina, Ninni. Linda on ehkä hankalampi muunnella, mutta ehkäpä Liina tai Minja voisi olla kivoja, mutta kuitenkin jotenkin saman henkisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me emme kertoneet kenellekään etukäteen, mitkä nimet lapsille on valittu. Kolmannen lapsen kohdalla anoppi alkoi ehdottelemaan oman sukunsa naistennimiä, joten ne, sinänsä ihan kelvot nimet, putosivat valikoimasta. Emme halunneet antaa kuvaa, että anoppi olisi saanut valita. Tyttärelle annoimme vielä kolmannen nimen, ettei kahden nimen lempinimistä olisi tullut mummun kaimaa. Minun äitini ei nimiä ehdotellut, mutta nikotteli valinoille, mitä anoppi ei tehnyt.
Eli annoit anoppisi vaikuttaa vaikka käänteisellä tavalla niin kuitenkin.
Se on todella lapsellista ja epäitsenäistä vaikka kyseessä onkin sellainen ihmishirviö kuin mitä anoppi väistämättä on:)
Todellisen oman valinnan tekee se joka valitsee suosikkinsa vaikka siitä sattuisi anoppikin pitämään.
Mitä ihmeen väliä sillä on vaikka anoppi luulisi päässeensä päättämään? Kyllä se illuusio haihtuu aikanaan kun tekee omia päätöksiä rauhassa riippumatta muiden mielipiteistä ( olipa ne myönteisiä tai kielteisiä).
Hyvä tietää, mulla on ruma nimi😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1920 alkaen ollut Anniinoita eli kohta 100v
Eli melko tuore nimi ja alkupäässä vielä perin harvinainen.
No jonkun sukua hekin ovat, vaikka harvinainen nimi alkupäässä olikin. Ehkäpä juuri ap:n miehen sukua.
Mun mielestä on kyllä outoa että edes ap kysyy tälläisiä asioita. Onko todella Suomessa jo niin yhteiskunnasta irtautuneita ihmisiä, etteivät ollenkaan tajua sukulaisuussuhteita?
Kyllä jokainen lapsi syntyy sukuun, joten ei se ole vaan sen yhden naisen ja miehen lapsi vaan jatkumoa heidän suvulleen ihan itsestään selvästi.
Itse ajattelen niin että jos lapsi saa isänsa sukunimen, sitten olisi tasapuolista muistaa lapsen etunimissä äidinäidin ja/tai isän puolen sukua ja/tai miehen äidin sukua.
Ihanne voisi olla että lapsella olisi yksi "oma" nimi ja ne muut nimet olisivat suvussa kulkevia nimiä tai vastaavia.
Se, että lapselle annetaan, kolme "prinsessanimeä" kuin nukelle, on äidin narsistinen piirre.
Monet lapset arvostavat kasvaessaan sitä, että heillä on nimi, joka liittää heidät edellisiin sukupolviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyy aiheeseen:
Mitä jos anoppi on ihan sydänkohtauksen partaalla, kun lasta ei kasteta kirkkoon (koska lapsen vanhemmat ovat kirkosta eronneita).
Okei, eihän se asia anopille mitenkään kuulu, mutta ei kuitenkaan haluttaisi välejä rikkoa eikä muutakaan. Ainoa henkilö, joka tästä on ongelman siis tehnyt, on itse anoppi. Taitaa olla vähän vahvempi usko hänellä, kuin pelkästään "tapauskovainen perinteitä ylläpitävä".
Nyt etsin siis FIKSUJA tapoja käsitellä/selvittää anopin kanssa tätä asiaa. Tämä on kyllä sarjaa "Kumpi tuli ensin, muna vai kana" ja siitä voidaan tapella maailman tappiin asti eikä kumpikaan ole sen enempää oikeassa eikä väärässä.
Minusta tämä on asia jossa teidän ei tarvitse mennä vastaan. Mutta jos haluatte sen tehdä, niin lapsen voi siunata liittämättä häntä seurakunnan jäseneksi. Jos ei itse usko mihinkään jumalaan/jumaluuksiin niin eihän sellainen siunausrituaali haittaakaan tee, mutta jos se hieman lievittäisi anopin angstia?
Siunauksen voi liittää nimiäisiin tms. jos sellaiset on, tai sen voi käydä hoitamassa kirkolla ilman sen kummempia juhlia tai kokoontumisajoja.
Niin että ihan vaan vähän hömpänpömppää, muttei kummiskaan?
Eiku?
Minun käsittääkseni kirkko ei suostu tällaisiin "kevytristiäisiin". Eli siis joko kaste tai nimiäiset, sekamuotoja ei ole.
Meillä anoppi ei millään meinannut uskoa meidän päättämää nimeä! Oltiin ennen ristiäisiä kerrottu ensimmäinen nimi sukulaisille, koska oli helpompi puhua vauvasta oikealla nimellä. Ristiäisissä anoppi sitten sanoi, että ei olisi uskonut että annetaan se nimi. Ristiäislahjan otti sitten takaisin kaiverrusta varten. Ei ole sitä vielä näkynyt, vaikka lapsi on jo yli 2-vuotias. Anoppi kun suuttui ristiäisissä vauvakirjan kirjoituksista:D
Ensimmäinen nimi otettiin miehen kanssa netin nimipäiväkalenterista. Toinen nimi on mun äidin puoleisesta suvusta. Itselle oli miehen sukunimen ottaminen naimisiin mennessä kova paikka, joten päätettiin yhdessä, että lapsen toinen nimi on sitten mun puoleiselta suvulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lapsi on sinun ja miehesi lapsi, joten te valitsette hänelle nimen. Siihen ei ole muilla vastaan sanottavaa. Piste.
Olisi se anoppisi antanut oman tyttärensä nimeksi Linda Anniina vai saiko hän itse aikoinaan vain poikia?
No jaa - minä anoppina ja lapsen mummona esitin toiveen tulevasta nimestä.. en ensimmäiseksi vaan toiseksi tai kolmanneksi nimeksi kunnianosoituksena omaa isääni kohtaan. Tosin oman isäni nimi oli vanhahtava eikä miniä sitä olisi kelpuuttanut kuten ei poikanikaan, mutta isäni toinen etunimi sitten kelpasi lapsen toiseksi nimeksi - sointui ruotsalaisperäiseen etunimeen ( jonka its evalitsivat) hyvin. Olin hyvin otettu kun nimen antoivat. Toisekseen - serkkunsa lapsilla myös toisena nimenä äitini toinen etunimi ja toisella veljeni nimi toisena.. ja hyvät nimet ovat..Kunnianosoitus menneitä sukupolvia kohtaan.
Miksi et kunniottaisi miehesi suvun perinnettä?
Mua harmitti kun kaikkein kaunein tytön nimi mitä tiedän (pidin nimestä jo ennen kuin tapasin mieheni) on mun anoppini nimi ja en nyt voi sitä antaa kun en halua anopin täyskaimaa tyttärestäni. Toinen nimi nyt on lähes ihan sama, käytännössähän sen käyttö on nolla.
Asiahan ei anopille kuulu millään tavalla, joten miksi teet siitä ongelman?
Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on kyllä outoa että edes ap kysyy tälläisiä asioita. Onko todella Suomessa jo niin yhteiskunnasta irtautuneita ihmisiä, etteivät ollenkaan tajua sukulaisuussuhteita?
Kyllä jokainen lapsi syntyy sukuun, joten ei se ole vaan sen yhden naisen ja miehen lapsi vaan jatkumoa heidän suvulleen ihan itsestään selvästi.
Itse ajattelen niin että jos lapsi saa isänsa sukunimen, sitten olisi tasapuolista muistaa lapsen etunimissä äidinäidin ja/tai isän puolen sukua ja/tai miehen äidin sukua.
Ihanne voisi olla että lapsella olisi yksi "oma" nimi ja ne muut nimet olisivat suvussa kulkevia nimiä tai vastaavia.
Se, että lapselle annetaan, kolme "prinsessanimeä" kuin nukelle, on äidin narsistinen piirre.
Monet lapset arvostavat kasvaessaan sitä, että heillä on nimi, joka liittää heidät edellisiin sukupolviin.
Ja höpö höpö. Yksikään argumenttisi ei kestä tarkempaa analysointia.
Niin että ihan vaan vähän hömpänpömppää, muttei kummiskaan?
Eiku?