Olen katkera rikkaille vanhemmilleni, jotka ovat kohdelleet minua aina kuin köyhän perheen lasta. Nyt olen parikymppinen.

rikkaanperheenlapsi kirjoitti:

Mulla oli rikkaat vanhemmat. Lapsena pukeuduin aina viimeisen päälle hienoihin merkkivaatteisiin, ja mulla oli tosi kalliita harrastuksia, joihin ei kaikilla kavereilla ollut todellakaan varaa. Mua kohdeltiin siis aina, kuin rikkaan perheen lasta. Meillä oli iso talo, ja hienot autot (molemmilla vanhemmilla omat), kesämökit ja kaikki pelit ja vehkeet, mitä rahalla vaan saa.

Kun muutin vieraalle paikkakunnalle asumaan ja opiskelemaan, vanhemmat maksoivat siellä vuokran, ja elämisen. Mitään opintolainoja ei olisi tarvinnut elämiseen ottaa, mutta koska niihin oli oikeus, otettiin yhden samankaltaisen kaverin kanssa lainaa ihan vain huvikseen, ja tuhlattiin ne hienoihin vaatteisiin, meikkeihin ja matkusteluun muutamassa viikossa. Vuosia myöhemmin laina erääntyi, ja vanhemmat maksoivat sen pois. Se siitä.

Asuntoa eivät vanhemmat ostaneet, mutta olivat luvanneet, että kun valmistun ja menen töihin, saan käsirahan, että voin ottaa lainaa, ja ostaa ensimmäisen oman asuntoni. Opinnot eivät maistuneet, enkä valmistunut lopulta koskaan yhtään miksikään. Vanhemmat suuttuivat tästä silmittömästi, ja pistivät raha hanat kiinni. Olin omillani. Koska opiskelu ei maistunut ja olin omillani, jouduin menemään töihin. Töihin päädyin todella pienipalkkaiselle alalle.

En osannut elää pienituloisena, sillä olin oppinut tuhlaamaan. Koska en saanut vanhemmilta enää rahaa, aloin ottamaan elämän mukavuuksia varten kaikenlaisia erilaisia kulutusluottoja jne. Lopulta en enää selvinnyt niistä, ja ne menivät ulosottoon. Aluksi yritin käydä töissä, mutta ulosottomies vei palkasta niin suuren osan, että en selvinnyt taloudellisesti. Velkaneuvonta ei auttanut, koska velkaa oli heidän mittapuulla liikaa. Oli pakko jäädä työttömäksi.

Vuosi kymmeniä olin velkavankeudessa elävä työtön. Ulosottomiehelle sanoin kuitenkin aina, että olen ainoa lapsi, ja koittaa vielä se päivä, jolloin maksan velkani vanhempieni perinnöllä. Ja lopulta se päivä koitti. Ensin kuoli isä syöpään, ja myöhemmin äiti ihan vain vanhuuteen. Ulosotossa olevat velat makselin sitten pois perinnöllä. Pakkohan se oli. Muuten olisin saanut syytteen velallisen epärehellisyydestä, jos olisin jättänyt maksamatta.

Ulosottoveloilla ja perintätoimistoiden veloilla oli saatanan isot korot. Sen vuoksi perintöä ei juurikaan jäänyt enää minulle itselleni, kun velat oli maksettu pois. Olen työtön, köyhä tyhjätasku. Minusta tuntuu oudolta kävellä lapsuuden kotini ohi. Siis olen joskus asunut tuolla, ja ollut rikkaan perheen lapsi. Mitä oikein tapahtui? Jälkeenpäin olen miettinyt ettei minua koskaan opetettu ottamaan vastuuta omasta elämästä, ja ei koskaan opetettu käyttämään rahaa. Kumpa minua olisi kohdeltu, kuin köyhän perheen lasta.

Siitä olisi toki voinut olla apua. Silti raha-asioiden hoitaminen on joillekin ylitsepääsemätöntä vaikka kuinka olisi opetettu. Toiset tarvitsevat sen palkintonsa heti.

Monesti vaikuttaa siltä, että nämä ap:n vanhempien kaltaiset rahaongelmaiset ovat ensimmäisen sukupolven rikkaita. Omaa varallisuutta osataan nostattaa jopa pakkomielteisesti, mutta varallisuutta ei osata kasvattaa suvulle, kuten vanhan rahan suvuissa. Kun rahaan ei olla "totuttu" lapsesta saakka, se suhtautumistapa siihen on erilainen.

Itse olen pienituloisesta perheestä lähtöisin ja en voi olla kuin kiitollinen vanhemmilleni, koska he auttoivat sen minkä pystyivät. Opiskeluaikoina vuokrissa vähän, jos en saanut tarpeeksi tunteja työpaikalta opiskelun ohessa ja aina kotona käydessä äiti pakkasi kassiin ruokaa mukaan. Ajokorttirahat meille oli säästetty pienestä pitäen (meitä on neljä).

Kaikkein kurjin tilanne on niillä joilla vanhempien tulot alentaa tai jopa poistaa kokonaan oikeuden opintotukeen (en tiedä onko näin enää mutta aiemmin oli mahdollista) vaikka vanhemmat eivät tue pennilläkään.

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän tuo Kissayhdistykselle testamenttaaminen oikeasti kulkee? Minulla on käsitys, että koko omaisuutensa voi näin testamentata henkilö, jolla ei ole rintaperillisiä. Rintaperillisen tulee yleensä saada lakiosa, jos ei ole aivan epäkelpo (jokin huijari/venkula). Lakiosa on siis 50%.

Ei pidä testamentata vaan lahjoittaa, pitää esim. asuntoon hallintaoikeus koko elinajan. Lahjoitukseen ei voi jälkikäteen puuttua edes  rintaperillinen, kunhan lahjoittaa ns. ulkopuoliselle ja tekee selkeät asiakirjat ja verot jne, maksetaan.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanoen vituttaa kitkuttaa pienillä opintotuilla, ottaa velkaa ja yrittää löytää töitä henkensä pitimiksi samalla kun omat vanhemmat istuvat rahakirstujen päällä kuin mitkäkin Roope Ankat. En mä mitään yltäkylläisyyttä odota, mutta edes jotain helpotusta. Lapsena mulla oli oikeasti köyhemmät tavarat kuin aidosti köyhillä perheillä. Ikinä en saanut esim. aitoja merkkileluja vaan korkeintaan jotain halpiskopioita ja usein ei niitäkään. Lapsena olin jatkuvasti huolissani meidän rahatilanteesta. Teininä vasta tajusin vanhemmilla olevankin rahaa ja sitten he alkoivatkin perustella asiaa sillä, että jokaisen täytyy itse luoda omaisuutensa.

Esim. olen pitkään yrittänyt saada vanhempiani hankkimaan minulle asunnon, etten turhaan joutuisi hukkaamaan rahojani kalliisiin vuokriin. Ei, se ei tule kysymykseenkään heille. Heille se ei olisi raha eikä mikään. Lisäksi heillä on useita asuntoja, jotka ovat ostaneet ja joita vuokraavat muille. Minä en saa asua edes niissä, koska tahtovat ottaa oikeat vuokratulot vierailta ihmisiltä. Varmaan tähän vaan kaikki kommentoivat, että olen itsekäs nuori tyttö, mutta miettikää nyt tilannetta omalle kohdallenne. Eikö teistäkin tuntuisi jotenkin tosi epärakastetulta, kun omat vanhempanne eivät tahtoisi millään tapaa helpottaa elämääsi? Kaikki täytyy käydä vaikeamman kautta.

Vanhemmat eivät pyynnöistäni huolimatta ikinä kustantaneet minulle minkäänlaisia valmennuskursseja. Lukion arvosanat olisivat niiden avulla olleet varmasti paljon paremmat ja olisin päässyt yliopistoon ensiyrittämällä. Nyt jouduin yrittämään kolme kertaa. Ymmärrän, etteivät he tahdo syytää rahojaan mihinkään turhuuteen, mutta mielestäni pyytämäni asiat ovat enemmänkin kuin järkeviä. Lapsena tulin jopa kiusatuksi ainaisista ryysyvaatteistani ja surkeista leluista. Olen katkera siitä.

On sanomattakin selvää, ettei tämän vuoksi minua paljoa kiinnosta olla vanhempiini tekemisissä, koska he tahtovat minun vaan kärsivän mahdollisimman paljon eivätkä mitenkään tahdo auttaa minua. Onko muille yhtä pihejä ja ärsyttäviä vanhempia? Nytkin tässä työhakemuksia teen ja yritän samalla nyhertää opiskelujuttuja. Kaikki laskut ja muut stressaa älyttömästi. Vituttaa myös muiden ihmisten reaktiot, kun kuulevat vanhempieni ammateista. Isäni on pankinjohtaja ja äitini yhden ison yrityksen johtaja. Kaverit ja poikaystävä höhöttävät, että rikkaan perheen tyttö voikin tarjota, hehhee. Tällä rikkaan perheen tytöllä ei ole taskussa ainuttakaan ylimääräistä pennin pyörylää kuin mitä muillakaan opiskelijoilla.

Saisin helpommin töitäkin jos mulla olisi esimerkiksi ajokortti. Itselläni ei todellakaan ole varaa hankkia sitä, saati sitten autoa. Vanhemmilta on turha edes kysyä, eivät he maksa mitään.

Eipä niitä vanhempien ostamia taloja ole kovin monella muullakaan, eli ehkä vanhempasi haluavat että saavutat itse ne asiat mitkä ansaitset. Itse en ole koskaan arvostanut yliopistossa opiskellessani niitä, jotka ovat päässeet sisään vanhempien maksamien valmennuskurssien avulla, eivätkä ihan vain siksi että ovat itse osanneet lukea pääsykokeisiin. Mutta monille rikkaiden perheiden lapsille on näköjään vaikeaa edes ymmärtää, että köyhille tuo mitä kvuasti on ihan normaalia ja olisi paljon reilumpaa kun kaikki vanhemmat kohtelisivat lapsiaan niin kuin sinä, niin silloin tulevaisuuden opiskelu- ja työpaikat menisi oikeasti niille jotka tekevät töitä niiden eteen eikä pelkästään rikkaiden lapsille. Pisteet siis fiksuille vanhemmillesi!

Vierailija kirjoitti:

On vanha sanonta, että sukupolvien perinnöt ja omaisuuden tuhoaa seuraava sukupolvi tai viimeistään kolmas sukupolvi taivaan tuuliin.

Mun isovanhemmat elivät hyvin säästeliäästi ja testamenttasi meille jokaiselle lapsenlapselle nettona lähes 70.000€ ja mun serkku laittoon kymmenien vuosien isovanhempien säästöt taivaan tuuliin parissa vuodessa - osteli kalliita merkkilaukkuja, kenkiä, matkusteli ja sen jälkeen alkoi mankumaan kun hänellä ei ole koskaan rahaa ja halusi vanhempiensa ja muiden sisarusten auttavan, kun elämä oli niin kurjaa.

Ja monella varakkaalla ei ole rahaa, koska varallisuus on sijoitettuna, eikä niitä noin vain muuteta rahaksi.

Minusta valmennuskurssi tai ajokortti ovat hieman eri kategoriassa kuin merkkilaukut.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä täällä on siis vain tuo apn kuvailema yletön köyhäily, tai sitten yletön hemmottelu? Haloo nyt.... 

Kultainen keskitie ei ilmeisesti teidän mielestänne ole järkevä vaihtoehto? Siis se malli, jossa lapsille ei kustanneta kaikkea mahdollista, mutta autetaan rahallisesti kun lapsi apua tarvitsee, ilahdutetaan omaa lasta toivotuilla joululahjoilla tai palkitaan vaikka hyvästä koulumenestyksestä? 

Aika mustavalkoista on joidenkin ajattelu. 

Kultainen keskitie? Olisko se sellainen, että tuetaan lasta sillä tiellä mitä lapsi oikeasti tarvitsee?! Menestyspalkitsesimiset ovat oma kategoriansa, onnitteluita ja lahjoja annetaan kelle tahansa.

Joidenkin ei tarvi koskaan kohdata elämän karmeutta. Jotku tekee itsareitakin 20v. kun vanhemmat ovat niin sietämättömiä. Käyttävät petujaan hyväkseen myös taloudellisesti, kiusaavat pentujaa, laittavat lääkkeitä ruokiin ettei tarvi katella tai pääsevät ryyppäämään ja omiin puuhiin. Tunkevat pentuja hoitoon tai jättävät yksin kotiin. Eivät osata vaatteita tai ruokraa, kaikki perusjutu on laiminlyöty, kaiken lisäksi olevinaan ostaa penuille leluja  ja sitten jakelee toisille pennuille, antaa pentujensa vaatteita tai piilottelee vaatteita, repii tai sabotoi vaatteita. haukkuu ja ilkkuu pennuilleen ja tekee naurun, pilkan ja muun alaiseksi, ruumiillinen väkivaalta.  Saa muutkin käyttäytymään lapsiaan kohtaan huonosti. Vahingoittavat lapsiaan. Pitää juoksutytöinaan ja poikinaan.... Vie työstä ansaitut rahat... kadehtii, valehtelee, on mustasukkainen. Monet noista on jossain hoidossa, mutta osa ei. Hyvä, jos on saanut koulunsa käytyä, päässyt vielä yliopistoonkin ja siitä elämän alkuun. Jotku varakkaammat vanhemmat ei rahoja levittele, eikä anna pennuilleen mitään ylellisyyksiä. Hyvä jos asiallisesti kohtelevat. Toiset taas kantaa ja järjestelevät kaikkensa pentujen eteen. Yleensä nuo järjestelijät on keskituloisia ja kehuskelevat vaan minne ovat menossa, mitä harrastavat ja miten menestyvät. Saat luotua oman menestys tarinan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä jos ap:n vanhemmat olisivatkin olleet oikeasti köyhiä? Olisiko kitinän taso samaa luokkaa?

Silloin olisi ymmärrettävä syy käytöksrlle.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin ei tarvi koskaan kohdata elämän karmeutta. Jotku tekee itsareitakin 20v. kun vanhemmat ovat niin sietämättömiä. Käyttävät petujaan hyväkseen myös taloudellisesti, kiusaavat pentujaa, laittavat lääkkeitä ruokiin ettei tarvi katella tai pääsevät ryyppäämään ja omiin puuhiin. Tunkevat pentuja hoitoon tai jättävät yksin kotiin. Eivät osata vaatteita tai ruokraa, kaikki perusjutu on laiminlyöty, kaiken lisäksi olevinaan ostaa penuille leluja  ja sitten jakelee toisille pennuille, antaa pentujensa vaatteita tai piilottelee vaatteita, repii tai sabotoi vaatteita. haukkuu ja ilkkuu pennuilleen ja tekee naurun, pilkan ja muun alaiseksi, ruumiillinen väkivaalta.  Saa muutkin käyttäytymään lapsiaan kohtaan huonosti. Vahingoittavat lapsiaan. Pitää juoksutytöinaan ja poikinaan.... Vie työstä ansaitut rahat... kadehtii, valehtelee, on mustasukkainen. Monet noista on jossain hoidossa, mutta osa ei. Hyvä, jos on saanut koulunsa käytyä, päässyt vielä yliopistoonkin ja siitä elämän alkuun. Jotku varakkaammat vanhemmat ei rahoja levittele, eikä anna pennuilleen mitään ylellisyyksiä. Hyvä jos asiallisesti kohtelevat. Toiset taas kantaa ja järjestelevät kaikkensa pentujen eteen. Yleensä nuo järjestelijät on keskituloisia ja kehuskelevat vaan minne ovat menossa, mitä harrastavat ja miten menestyvät. Saat luotua oman menestys tarinan.

Ja toiset ottaa salaa velkoja lastensa nimiin tai ryövää tililtä lapsen itse tienaamat kesätyörahat... Oksettavaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vähän eri asia sekin, että jonkun vanhemmat ovat oikeasti köyhiä ja siksi on ollut köyhä lapsuus. Silloin se on ehkä vähemmän katkeroittavaa, jos vanhemmat ovat kuitenkin yrittäneet parhaansa eikä ole kituutettu ns. turhaan. 

Ap:n tilanteessahan on joutunut ihan turhaan kulkemaan huonoissa vaatteissa kun vanhemmat ovat kulkeneet hienoissa. Kyllä minäkin tuntisin oloni hylätyksi ja ei-rakastetuksi tuollaisessa asettelussa. 

Omassa lapsuudessani oli myös ensimmäiset elinvuoteni rahasta tiukkaa, koska vanhemmat olivat köyhistä perheistä (=ei pesämunaa lainkaan) ja matalapalkkaduuneissa. Asiasta ei tehty meillä numeroa, ei rahasta puhuttu tai köyhyyttä korostettu sen enempää. Enhän minä pikkulapsena tiennyt muunlaisesta elämästä kuin siitä pienessä kerrostaloasunnossa asumisesta, jonkun vanhoilla leluilla leikkimisestä ja siskon vanhoissa vaatteissa kulkemisesta. En kaivannut esim. matkailua, talvella käytiin luistelemassa ja hiihtoretkillä, niissä oli lapselle elämystä kerrakseen. 

Myöhemmin kun vanhemmat olivat olleet jo muutaman vuoden työelämässä, niin saivat säästettyä sen verran, että päästiin vaikkapa joka kesä huvipuisoon, saatiin siskon kanssa harrastaa urheilua ja vaatteetkin saatiin kaupasta uusina, vaikkei ne niitä merkkivaatteita olleetkaan. Koen saaneeni hyvän lapsuuden ja nuoruuden ja kiitän siitä enimmäkseen vanhempiani. 

Aika julmaa, että ap:n vanhemmat ovat halunneet lapsensa mieluummin elävän jatkuvassa köyhyydessä kuin tavallisista varakkaiden ihmisten mukavuuksista nauttien. Kyseessähän on oman lapsen yksi ja ainut elämä, miksei halua tehdä siitä mahdollisimman hyvää? Kyllä sitä rahankäyttöä ja elämässä pärjäämistä voi opettaa ilman, että pakottaa lapsensa rakentamaan KAIKEN itse tyhjästä. Esimerkiksi juurikin opinnoissa auttaminen on asia, johon luulisi vanhempien panostavan. 

Paha piirre on juuri tässä, että kun osa varakkaista vanhemmista eivät mitenkään salli lastensa edes elävän normaalia elämää. Lapset ovat kokeneet lapsesta lähtien eriskummallisen kuvion, että vaikka vanhemmilla on varallisuutta, niin sitä lapselle käsittämöttömistä kulmakuvista vanhemmat lisää haluaa. Ja se lapsi, ehdotonta rakkautta tuntiessaan vanhempiaan kohtaan, kyllä kulkee ja elää ryysyisesti sekä syrjäytettynä. Ei siitä kukaan välitä, kun ei vanhemmatkaan.  Ei selllaiset rikkaat vanhemmat panosta lastensa opiskeluun. Lapset taistelevat itse tiensä opiskeluissaan. Lapsella on aina  ollut kiintymys vanhempaansa, joillaiun vanhemmilla näköjään ei ole ollut, muuta kuin hyötynäkökuma -puheenaihe, kyllä! Lopulta on ennemmin tai myöhemmin edessä terapia, joillakin koko elämänsä kestävä lapsilla, kun paskat vanhemmat. 

Mun vanhemmat eivät olleet edes kiinnostuneita , mihin hain opiskelemaan. Ja kun piti mennä pääsykokeisiin, niin änkesivät matkaan 8en tiedä syytä) ja tappelivat koko yön. Vieläkin, vaikka toinen on jo haudassa, niin samat tappelut jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanoen vituttaa kitkuttaa pienillä opintotuilla, ottaa velkaa ja yrittää löytää töitä henkensä pitimiksi samalla kun omat vanhemmat istuvat rahakirstujen päällä kuin mitkäkin Roope Ankat. En mä mitään yltäkylläisyyttä odota, mutta edes jotain helpotusta. Lapsena mulla oli oikeasti köyhemmät tavarat kuin aidosti köyhillä perheillä. Ikinä en saanut esim. aitoja merkkileluja vaan korkeintaan jotain halpiskopioita ja usein ei niitäkään. Lapsena olin jatkuvasti huolissani meidän rahatilanteesta. Teininä vasta tajusin vanhemmilla olevankin rahaa ja sitten he alkoivatkin perustella asiaa sillä, että jokaisen täytyy itse luoda omaisuutensa.

Esim. olen pitkään yrittänyt saada vanhempiani hankkimaan minulle asunnon, etten turhaan joutuisi hukkaamaan rahojani kalliisiin vuokriin. Ei, se ei tule kysymykseenkään heille. Heille se ei olisi raha eikä mikään. Lisäksi heillä on useita asuntoja, jotka ovat ostaneet ja joita vuokraavat muille. Minä en saa asua edes niissä, koska tahtovat ottaa oikeat vuokratulot vierailta ihmisiltä. Varmaan tähän vaan kaikki kommentoivat, että olen itsekäs nuori tyttö, mutta miettikää nyt tilannetta omalle kohdallenne. Eikö teistäkin tuntuisi jotenkin tosi epärakastetulta, kun omat vanhempanne eivät tahtoisi millään tapaa helpottaa elämääsi? Kaikki täytyy käydä vaikeamman kautta.

Vanhemmat eivät pyynnöistäni huolimatta ikinä kustantaneet minulle minkäänlaisia valmennuskursseja. Lukion arvosanat olisivat niiden avulla olleet varmasti paljon paremmat ja olisin päässyt yliopistoon ensiyrittämällä. Nyt jouduin yrittämään kolme kertaa. Ymmärrän, etteivät he tahdo syytää rahojaan mihinkään turhuuteen, mutta mielestäni pyytämäni asiat ovat enemmänkin kuin järkeviä. Lapsena tulin jopa kiusatuksi ainaisista ryysyvaatteistani ja surkeista leluista. Olen katkera siitä.

On sanomattakin selvää, ettei tämän vuoksi minua paljoa kiinnosta olla vanhempiini tekemisissä, koska he tahtovat minun vaan kärsivän mahdollisimman paljon eivätkä mitenkään tahdo auttaa minua. Onko muille yhtä pihejä ja ärsyttäviä vanhempia? Nytkin tässä työhakemuksia teen ja yritän samalla nyhertää opiskelujuttuja. Kaikki laskut ja muut stressaa älyttömästi. Vituttaa myös muiden ihmisten reaktiot, kun kuulevat vanhempieni ammateista. Isäni on pankinjohtaja ja äitini yhden ison yrityksen johtaja. Kaverit ja poikaystävä höhöttävät, että rikkaan perheen tyttö voikin tarjota, hehhee. Tällä rikkaan perheen tytöllä ei ole taskussa ainuttakaan ylimääräistä pennin pyörylää kuin mitä muillakaan opiskelijoilla.

Saisin helpommin töitäkin jos mulla olisi esimerkiksi ajokortti. Itselläni ei todellakaan ole varaa hankkia sitä, saati sitten autoa. Vanhemmilta on turha edes kysyä, eivät he maksa mitään.

Eipä niitä vanhempien ostamia taloja ole kovin monella muullakaan, eli ehkä vanhempasi haluavat että saavutat itse ne asiat mitkä ansaitset. Itse en ole koskaan arvostanut yliopistossa opiskellessani niitä, jotka ovat päässeet sisään vanhempien maksamien valmennuskurssien avulla, eivätkä ihan vain siksi että ovat itse osanneet lukea pääsykokeisiin. Mutta monille rikkaiden perheiden lapsille on näköjään vaikeaa edes ymmärtää, että köyhille tuo mitä kvuasti on ihan normaalia ja olisi paljon reilumpaa kun kaikki vanhemmat kohtelisivat lapsiaan niin kuin sinä, niin silloin tulevaisuuden opiskelu- ja työpaikat menisi oikeasti niille jotka tekevät töitä niiden eteen eikä pelkästään rikkaiden lapsille. Pisteet siis fiksuille vanhemmillesi!

Eihän kukaan mistään talojen ostamisesta puhunut, vaan asunnon. Vain landelaisille asunto = talo. Ap voi tarkoittaa toivoneensa vanhemmiltaan vaikkapa yksiön, vähän eri asia kuin talo.

Omat vanhempani ovat ehkä parempaa keskiluokkaa. Lapsuudessani en koskaan saanut mitään, muuta kuin jouluna leluja. Koko loppuvuonna ei mitään. Synttäreinä vähän rahaa. Teininä tuo korostui, kun haluaisi muodikkaita vaatteita tai kivoja meikkejä, mutta eipä niitä näkynyt. Anttilan alekorista muistan kerran löytäneeni hienon paidan, jonka myös sain. Maksoi 5,95e. Muistan vieläkin. Itsetuntoni olisi varmasti parempi, jos kotona minua ei olisi haukuttu rumaksi ja jos olisin itsetuntoni rakenteeksi saanut edes jotakin. Tämä johti vain siihen, että varastin teininä meikit ja vaatteet. 

Olen todellakin aloittanut aivan nollista huonomaineiselta vuokra-alueelta ja joutunut kaiken oppimaan itse kantapään kautta. Isoisäni antoi ensi-asuntoon heidän 50-luvulta peräisin olevan ruokapöydän ja kolme tuolia ja äidin työkaverilta sain 20v vanhan sohvan. Siinä se. Astioita tai mitään minulla ei ollut kun kotoa  18 vuotiaana lähdin. 

Olen kuitenkin pärjännyt ja nyt kun olen 10 vuodessa opiskellut, rakentanut talon ja maksanut häätkin itse, niin minunpa vanhempani kehuvat kavereilleen/töissä minun "saavutuksillani". Tosin esimerkiksi talolainaa eivät taanneet tekivät kysymättä selväksi asian, häihin eivät osallistuneet taloudellisesti ja opiskelut hoidin samalla kun elätin itseni iltatöillä.

Nyt kun olen melkein 30 vuotias isäni muistaa joka käänteessä vittuilla minulle, että heidänpä asunto on jo maksettu ja minun ei. En ymmärrä tätä pointtia. Olivat siis itse 50 vuotiaita, kun laina oli maksettu. Kaipa ovat nyt 55 vuotiaina sitten tyytyväisiä, kun kaikki on maksettu, kaksi uutta autoa pihassa ja ulkomaille 5 kertaa vuodessa. Ja kaikki heidän omia ansioitaan, ei vaan saivat kyllä isäni vanhempien perinnön..

Vittumaisinta tilanteessani on kuitenkin ehkä se, että isovanhempani äidin puolelta ovat vielä 10 kertaa rikkaampia. Minä ajoin vielä puoli vuotta sitten autolla, joka maksoi 2000 euroa, kun ei enempään ollut rahaa laittaa autoon ja samaan aikaan isoisäni 88v ostaa puolen vuoden välein uuden mersun ja sijoitusasuntoja on äkkiä laskemalla 10. Isoisä järjestää joka vuosi syntymäpäiväjuhlat ja luonnollisesti tyhjin käsin ei voi mennä. 20 vuoteen en ole heiltä lahjan lahjaa tai korttia saanut. 

En ymmärrä tällaista ajattelua lainkaan, että isovanhemmat ja vanhemmat eivät tue lastaan taloudellisesti, vaikka se olisi mahdollista. Ja en todellakaan odota, että isoisäni vaikka minulle sen mersunsa antaisi, mutta joku raja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän tuo Kissayhdistykselle testamenttaaminen oikeasti kulkee? Minulla on käsitys, että koko omaisuutensa voi näin testamentata henkilö, jolla ei ole rintaperillisiä. Rintaperillisen tulee yleensä saada lakiosa, jos ei ole aivan epäkelpo (jokin huijari/venkula). Lakiosa on siis 50%.

Ei pidä testamentata vaan lahjoittaa, pitää esim. asuntoon hallintaoikeus koko elinajan. Lahjoitukseen ei voi jälkikäteen puuttua edes  rintaperillinen, kunhan lahjoittaa ns. ulkopuoliselle ja tekee selkeät asiakirjat ja verot jne, maksetaan.

Kyllähän nämä väkivaltaa lapsilleen tekevät vahemmat testamentin tekevät,  Ihan yksi lysti, mihin miljoonansa, lakiosansa tuppaavat. Toivon, että kissat hoitavat homman.  Ainakin saavat ökypaljon rahaa, eli organisaatiolle. Uusi Afrikka-lammas-vesi- anna-organisaatiot pyörii. Mikset yritä työllistää omaa lastasi?

Vierailija kirjoitti:

Näkee, että harva pohtii tätä sijoittamisen näkökulmasta. Suvulle kerätään omaisuutta sijoittamalla. Vasta sellainen 6-10 (lähes) velatonta sijoitusasuntoa (riippuen sijainnista ja vuokrista ja koosta tietenkin) mahdollistaa yhdelle ihmiselle hyvän elintason vuokratulojen varassa. Kaksi tarvitsee sitten enemmän. Varsinkin alussa sijoittaminen vaatii erittäin tiukkaa kurinalaisuutta, jotta saa mahdollisimman pian sitä alkupääomaa. Siksi monen lapsuus on voinut näyttäytyä niukkana ja vasta myöhemmin vanhemmat vaikuttaneet rikkailta. Eikä niitä sijoitusasuntoja, edes yhtä, voi antaa vaan lapselle käyttöön. Velka juoksee, tarvitaan vuokrat kattamaan lyhennykset ja tuomaan voittoa.

Tottakai jos asuntoja tai muuta velatonta omaisuutta on niin paljon, että pääomatuloilla elää riittävän hyvin, sitten voidaan omaisuutta käyttää lapsenkin hyväksi. Mutta syömällä pääomaa ei koskaan rikastu, köyhtyy vain.

Tämä ei nyt ota kantaa siihen, onko käytössä myös palkkatuloja. Puhtaasti pääomatulojen näkökulmasta näin.

Minä pohdin myös sijoittamisen kannalta, mutta en ole niin ahne että minun pitäisi lapseni kustannuksella saada kiireellä kauhea miljoonaomaisuus kasaan. Olen jo hyväksynyt sen, että aloitimme liian myöhään emmekä ehdi saavuttaa taloudellista riippumattomuutta tämän elämän aikana. Kun kuitenkin haluamme myös elää kohtuumukavasti, emme kituuttaen. Samaan aikaan minua kannustaa ajatus siitä, että meiltä jää kuitenkin sen verran iso perintö, että lapsellamme on ihan hyvät mahdollisuudet saavuttaa se vaurauden taso, että pystyy ainakin vaatimattomasti elämään pääomatuloilla. Tai sitten se pääoma tuo hänelle ylimääräistä turvaa, lisää vapaa-asteita ammatinvalintaan, työn määrään tai lapsilukuun. Hyvässä lykyssä hän pystyy aikanaan ostamaan omalle lapselleen ensiasunnon lahjaksi, kun me ainoastaan autamme sen hankkimisessa.

Ei sitä vaurautta tarvitse välttämättä yhden sukupolven aikana rakentaa. Minusta on vain mukavaa, että sijoitushorisontti ylettyy haudan taakse ja seuraava polvi pääsee rakentamaan elämäänsä jo ihan erilaisista lähtökohdista.

No tiedä häntä perinnöstäkään kun noin vittumaista käytöstä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun täytyy itse työ tehdä opiskeluissa ja työelämässä, jotta osaat sitten arvostaa sitä.

Kasvattaa luonnetta, kun ei saa kaikkea valmiina. Olisit kiitollinen vanhemmillesi. Saatat jopa oppia pärjäämään omin avuin elämässä.

Ja kun vanhemmat kaipaavat lapsensa seuraa, huomiota ja ehkä apua, lapsi varmaan silloinkin pärjää ihan omin avuin. :) 

No se on ainakin varma, että mikään määrä taloudellista apua ei takaa sitä, että vanhuksena et olisi yksin, kun lapsia ei kiinnosta höppänä mummo.

Vierailija kirjoitti:

Monesti vaikuttaa siltä, että nämä ap:n vanhempien kaltaiset rahaongelmaiset ovat ensimmäisen sukupolven rikkaita. Omaa varallisuutta osataan nostattaa jopa pakkomielteisesti, mutta varallisuutta ei osata kasvattaa suvulle, kuten vanhan rahan suvuissa. Kun rahaan ei olla "totuttu" lapsesta saakka, se suhtautumistapa siihen on erilainen.

Minulla on ns vanhaa rahaa. Olen saanut vanhemmiltani apua päivittäiseen elämiseen kyllä ja aion auttaa omiakin. Kerään heille myös osakkeita pikku hiljaa.

Sen sijaan asuntoa tai autoa en osta. Vanha raha pysyy kiinni siellä missä se on. Pikku hiljaa lahjoitellen ja aikanaan perintönä siirtyy eteenpäin. Sen hetken suvussa vanhimmin pitää vaalia omaisuutta, ei tuhlata. Tuotoilla sitten eletään.

En usko, että missään rahasuvussa on tavoitteena syödä pääomaa.

Vierailija kirjoitti:

Ja toiset ottaa salaa velkoja lastensa nimiin tai ryövää tililtä lapsen itse tienaamat kesätyörahat... Oksettavaa

Pahin mitä olen kuullut oli äiti, joka hassasi lastensa perintörahat. Lasten isoäiti oli testamentannut perintönsä suoraan lapsenlapsilleen, koska äiti oli hulttio. Reilussa vuodessa äiti sai tuhlattua 120000€ ennen kuin maistraatti ehti huomaamaan.

Jotkut vanhemmat ovat kyllä itse piruja!