Lue keskustelun säännöt.
Olen katkera rikkaille vanhemmilleni, jotka ovat kohdelleet minua aina kuin köyhän perheen lasta. Nyt olen parikymppinen.
14.12.2017 |
Suoraan sanoen vituttaa kitkuttaa pienillä opintotuilla, ottaa velkaa ja yrittää löytää töitä henkensä pitimiksi samalla kun omat vanhemmat istuvat rahakirstujen päällä kuin mitkäkin Roope Ankat. En mä mitään yltäkylläisyyttä odota, mutta edes jotain helpotusta. Lapsena mulla oli oikeasti köyhemmät tavarat kuin aidosti köyhillä perheillä. Ikinä en saanut esim. aitoja merkkileluja vaan korkeintaan jotain halpiskopioita ja usein ei niitäkään. Lapsena olin jatkuvasti huolissani meidän rahatilanteesta. Teininä vasta tajusin vanhemmilla olevankin rahaa ja sitten he alkoivatkin perustella asiaa sillä, että jokaisen täytyy itse luoda omaisuutensa.
Esim. olen pitkään yrittänyt saada vanhempiani hankkimaan minulle asunnon, etten turhaan joutuisi hukkaamaan rahojani kalliisiin vuokriin. Ei, se ei tule kysymykseenkään heille. Heille se ei olisi raha eikä mikään. Lisäksi heillä on useita asuntoja, jotka ovat ostaneet ja joita vuokraavat muille. Minä en saa asua edes niissä, koska tahtovat ottaa oikeat vuokratulot vierailta ihmisiltä. Varmaan tähän vaan kaikki kommentoivat, että olen itsekäs nuori tyttö, mutta miettikää nyt tilannetta omalle kohdallenne. Eikö teistäkin tuntuisi jotenkin tosi epärakastetulta, kun omat vanhempanne eivät tahtoisi millään tapaa helpottaa elämääsi? Kaikki täytyy käydä vaikeamman kautta.
Vanhemmat eivät pyynnöistäni huolimatta ikinä kustantaneet minulle minkäänlaisia valmennuskursseja. Lukion arvosanat olisivat niiden avulla olleet varmasti paljon paremmat ja olisin päässyt yliopistoon ensiyrittämällä. Nyt jouduin yrittämään kolme kertaa. Ymmärrän, etteivät he tahdo syytää rahojaan mihinkään turhuuteen, mutta mielestäni pyytämäni asiat ovat enemmänkin kuin järkeviä. Lapsena tulin jopa kiusatuksi ainaisista ryysyvaatteistani ja surkeista leluista. Olen katkera siitä.
On sanomattakin selvää, ettei tämän vuoksi minua paljoa kiinnosta olla vanhempiini tekemisissä, koska he tahtovat minun vaan kärsivän mahdollisimman paljon eivätkä mitenkään tahdo auttaa minua. Onko muille yhtä pihejä ja ärsyttäviä vanhempia? Nytkin tässä työhakemuksia teen ja yritän samalla nyhertää opiskelujuttuja. Kaikki laskut ja muut stressaa älyttömästi. Vituttaa myös muiden ihmisten reaktiot, kun kuulevat vanhempieni ammateista. Isäni on pankinjohtaja ja äitini yhden ison yrityksen johtaja. Kaverit ja poikaystävä höhöttävät, että rikkaan perheen tyttö voikin tarjota, hehhee. Tällä rikkaan perheen tytöllä ei ole taskussa ainuttakaan ylimääräistä pennin pyörylää kuin mitä muillakaan opiskelijoilla.
Saisin helpommin töitäkin jos mulla olisi esimerkiksi ajokortti. Itselläni ei todellakaan ole varaa hankkia sitä, saati sitten autoa. Vanhemmilta on turha edes kysyä, eivät he maksa mitään.
Kommentit (399)
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset vanhemmat minullakin on. Heidän vanhempansa tosin lykkäsivät lapsilleen (40-50-luvuilla syntyneille) mammonaa, ruuat, tontit ja mökit. Perinnöt kelpasivat myös. Ja kun ne oli saatu, ei heitä kiinnostanut pätkääkään seuraavat sukupolvet.
Mulla vähän samaa. Onneksi isoäiti sentään lahjoitti minulle asunnon, kesämökin ja testamenttasi kaikille lapsenlapsilleen isohkon potin rahaa. Tosin lapsensa saivat noin kymmenkeratisesti, mutta me heidät perimme. Mutta siis kun isäni pitäisi auttaa minua edes lähelle samaan elintasoon, jonka hän on perimällä saanut, niin ei ole auttanut juurikaan, tosin isona jarruna hänellä siinä on kylläkin hänen uusi, ahne puolisonsa. Onneksi isä silti pisti minun nimiini heille ostamansa aika arvokkaan asunnon, kjäh kjäh. Mutta en mä siitä niin kauan nauti, kun he elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani kyllä auttoivat todella paljon taloudellisesti opiskeluaikoina ja muutenkin. Mutta jo 15-vuotiaana menin eka kerran kesätöihin ja siitä lähtien on aina ollut töitä. Vaikka sain paljon tukea, niin vanhempani myös kannustivat tienaamaan sitä omaa rahaakin. En siis nuorena käynyt kesätöissä rahanpuutteen takia vaan oli mukava tienata omaa rahaa. Opiskeluaikana pystyin täysin keskittymään opintoihin ja hurvitteluun. Kesäisin olin oman alani töissä.
Eihän siitä voikaan olla katkera, jos vanhemmilla ei ole kovin paljoa, mistä antaa ja auttaa. Höh. Aivan eri asia katsella, että heillä selkeästi on, mutta haluavat lapsensa kärsivän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset vanhemmat minullakin on. Heidän vanhempansa tosin lykkäsivät lapsilleen (40-50-luvuilla syntyneille) mammonaa, ruuat, tontit ja mökit. Perinnöt kelpasivat myös. Ja kun ne oli saatu, ei heitä kiinnostanut pätkääkään seuraavat sukupolvet.
Mulla vähän samaa. Onneksi isoäiti sentään lahjoitti minulle asunnon, kesämökin ja testamenttasi kaikille lapsenlapsilleen isohkon potin rahaa. Tosin lapsensa saivat noin kymmenkeratisesti, mutta me heidät perimme. Mutta siis kun isäni pitäisi auttaa minua edes lähelle samaan elintasoon, jonka hän on perimällä saanut, niin ei ole auttanut juurikaan, tosin isona jarruna hänellä siinä on kylläkin hänen uusi, ahne puolisonsa. Onneksi isä silti pisti minun nimiini heille ostamansa aika arvokkaan asunnon, kjäh kjäh. Mutta en mä siitä niin kauan nauti, kun he elää.
Ja siis kesämökkiä en voi käyttää, koska siihen isälläni ja tällä uudella puolisolla on kuitenkin hallintaoikeus. Eli saldona on tuo asunto, onhan se jotain, samaan aikaan kun isäni ikäisenäni asusteli ilmaiseksi milloin missäkin paljon kookkaammissa ja peheasunnoiksi sopivissa äitinsä asunnoissa ja käytti kesämökkiä ja sai osakkeita ja....
Vierailija kirjoitti:
Mä kuljin koko lapsuuteni ja teinivuoteni liian pienissä sekä risaisissa vaatteissa, jotka oli tullut serkuilla. Ei kuulemma ollut varaa ostaa vaatteita. Noh ei siinä mitään mutta pahin on se kun muutin opiskelija kämppään asumaan niin olin iloinen kun porukat toi välillä ruokakassin tai ottivat jonkun laskun maksettavakseen. Vänhämpä silloin tiesin, sinä päivänä kun pääsin töihin niin mutsi toi mulle laskun jossa oli eriteltynä jokainen ruokassi jonka olivat tuoneet ja kaikki laskut jotka oli maksettu. Kaikki mahdollinen pikkusumma jonka olivat antaneet köyhälle opiskelijalle, liitteena oli kuitit. myös kaikki lukion aikaiset kirjaostot olivat eriteltynä. Sanoivat sentään ettei tartte heti maksaa kaikkee jos vaikka pari sataa kuussa lyhennät.
Ja mun porukat ei ole oikeasti köyhiä. Kyllä olen katkera.
Joten älä ap valita
Onko tuo totta, vaikea uskoa!
Suuret ikäluokat surutta hassaavat kaiken sotien jälkeen kasvatetun varallisuuden omaan napaansa. Heidän vanhempansa rakensivat tätä maata ja ahkeroivat, ja nyt nämä virkeät seniorit pistävät perinnöt taivaan tuuliin golffaten ja viiniä lipittäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kuljin koko lapsuuteni ja teinivuoteni liian pienissä sekä risaisissa vaatteissa, jotka oli tullut serkuilla. Ei kuulemma ollut varaa ostaa vaatteita. Noh ei siinä mitään mutta pahin on se kun muutin opiskelija kämppään asumaan niin olin iloinen kun porukat toi välillä ruokakassin tai ottivat jonkun laskun maksettavakseen. Vänhämpä silloin tiesin, sinä päivänä kun pääsin töihin niin mutsi toi mulle laskun jossa oli eriteltynä jokainen ruokassi jonka olivat tuoneet ja kaikki laskut jotka oli maksettu. Kaikki mahdollinen pikkusumma jonka olivat antaneet köyhälle opiskelijalle, liitteena oli kuitit. myös kaikki lukion aikaiset kirjaostot olivat eriteltynä. Sanoivat sentään ettei tartte heti maksaa kaikkee jos vaikka pari sataa kuussa lyhennät.
Ja mun porukat ei ole oikeasti köyhiä. Kyllä olen katkera.
Joten älä ap valita
Onko tuo totta, vaikea uskoa!
On totta, emme ole enää väleissä. Kun sain tuon laskun päätin ottaa lainan ja maksaa koko summan samantien pois vähän silläkin uhalla että katon että ovatko oikeasti tosissaan sen maksun kanssa. Antoivat tilinumeronsa niin nopeasti etten edes kissaa ehtinyt sanoa. Siellä nyt kahdestaan nysväävät rahojensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat surutta hassaavat kaiken sotien jälkeen kasvatetun varallisuuden omaan napaansa. Heidän vanhempansa rakensivat tätä maata ja ahkeroivat, ja nyt nämä virkeät seniorit pistävät perinnöt taivaan tuuliin golffaten ja viiniä lipittäen.
Mikä on epäreilua! koska APn ja hänen ikäluokkansa kuuluisi saada nuo rahat haaskata...?
T. En golffaa mutta matkustelen, mutta vaikka lapseni eivät sitä tiedä, tulevat he näillä näkymin saamaan paljon enemmän perittyä varallisuutta minulta kuin minä aikanaan vanhemmiltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kuljin koko lapsuuteni ja teinivuoteni liian pienissä sekä risaisissa vaatteissa, jotka oli tullut serkuilla. Ei kuulemma ollut varaa ostaa vaatteita. Noh ei siinä mitään mutta pahin on se kun muutin opiskelija kämppään asumaan niin olin iloinen kun porukat toi välillä ruokakassin tai ottivat jonkun laskun maksettavakseen. Vänhämpä silloin tiesin, sinä päivänä kun pääsin töihin niin mutsi toi mulle laskun jossa oli eriteltynä jokainen ruokassi jonka olivat tuoneet ja kaikki laskut jotka oli maksettu. Kaikki mahdollinen pikkusumma jonka olivat antaneet köyhälle opiskelijalle, liitteena oli kuitit. myös kaikki lukion aikaiset kirjaostot olivat eriteltynä. Sanoivat sentään ettei tartte heti maksaa kaikkee jos vaikka pari sataa kuussa lyhennät.
Ja mun porukat ei ole oikeasti köyhiä. Kyllä olen katkera.
Joten älä ap valita
Onko tuo totta, vaikea uskoa!
On totta, emme ole enää väleissä. Kun sain tuon laskun päätin ottaa lainan ja maksaa koko summan samantien pois vähän silläkin uhalla että katon että ovatko oikeasti tosissaan sen maksun kanssa. Antoivat tilinumeronsa niin nopeasti etten edes kissaa ehtinyt sanoa. Siellä nyt kahdestaan nysväävät rahojensa kanssa.
Ovatko yrittäneet ottaa sinuun yhteyttä? Onko sinulla lapsia? Ovat kyllä sikaitsekkäitä.
Omat vanhempani auttoivat minua, kun opiskelin, vaikka olivat tosi pienituloisia. Sain ruokapaketteja ja pikku rahasummia. Samalla tavalla autoimme omia lapsiamme, kun he opiskelivat ja nyt edelleen autamme kun heillä on lapsia. Ihmeellistä rakkaudettomuutta tuo vanhempiesi touhu. Kumpi heistä määrää tahdin?
Minulle myös vanhemmat loivat lapsena jotenkin köyhän identiteetin. Olen vasta aikuisena tajunnut, että iso omakotitalo, piha täynnä autoja, pullistelevat osakesalkut, tuottoisat sijoitusasunnot, kokopäiväiset vakityöt ja kesämökki ovat ihan hyvin toimeentulevien ihmisten juttuja ja todennäköisesti perheemme oli yksi luokkamme varakkaimmista, vaikka vanhemmat aina kertoivat meidän olevan köyhiä. Tunsin joskus lapsena huonoa omatuntoa jopa syömästäni ruuasta.
Olen aina tehnyt paljon töitä ja mielestäni hyvä rahankäyttäjä, mutta kieltämättä myöhemmin on vähän kummastuttanut, kun nyt 25-vuotias veljeni ikuisuusopiskelee eikä ole ollut töissä muutoin kuin satunnaisesti vuokrafirmassa. Ymmärrän työnhaun vaikeuden, mutta samalla veli kuitenkin matkustelee ja ostelee kaikkea vanhempien rahoilla... Jos minä pyysin joskus jotain, sain saarnan siitä, miten olen aina vaatimassa. Kun menimme lukiossa luokkaretkelle, sain vanhemmilta 20 €.
Vanhemmat eivät myöskään ole auttaneet lapsia työnhaussa. Isäni työpaikalle otettiin ilomielin kesäsijaisiksi työntekijöiden lukioikäisiä lapsia, mutta minun isäni ei tahtonut suositella minua töihin, koska se olisi ollut kuulemma paapomista. Kun sain hyvän työn suhteilla (eli verkoston kautta), vanhempani sanoivat häpeävänsä sitä, että en hakenut työtäni itse. No vaikea hakea, kun mitään hakua ei ole!
En ole onneksi tarvinnut vanhempien taloudellista apua ja varmaan saisin osakseni pään aukomista, jos sellaista tarvitsisin. Kun ostin mieheni kanssa auton ilman lainaa, äiti alkoi kettuilla, etten oikeasti ole voinut maksaa autoa, koska minulla ei ole kuulemma rahaa (häh?). Tuosta on jo monta vuotta ja edelleen hän puhuu autostamme mieheni autona, vaikka olen yhtä lailla sen omistaja ja käytän sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kuljin koko lapsuuteni ja teinivuoteni liian pienissä sekä risaisissa vaatteissa, jotka oli tullut serkuilla. Ei kuulemma ollut varaa ostaa vaatteita. Noh ei siinä mitään mutta pahin on se kun muutin opiskelija kämppään asumaan niin olin iloinen kun porukat toi välillä ruokakassin tai ottivat jonkun laskun maksettavakseen. Vänhämpä silloin tiesin, sinä päivänä kun pääsin töihin niin mutsi toi mulle laskun jossa oli eriteltynä jokainen ruokassi jonka olivat tuoneet ja kaikki laskut jotka oli maksettu. Kaikki mahdollinen pikkusumma jonka olivat antaneet köyhälle opiskelijalle, liitteena oli kuitit. myös kaikki lukion aikaiset kirjaostot olivat eriteltynä. Sanoivat sentään ettei tartte heti maksaa kaikkee jos vaikka pari sataa kuussa lyhennät.
Ja mun porukat ei ole oikeasti köyhiä. Kyllä olen katkera.
Joten älä ap valita
Onko tuo totta, vaikea uskoa!
On totta, emme ole enää väleissä. Kun sain tuon laskun päätin ottaa lainan ja maksaa koko summan samantien pois vähän silläkin uhalla että katon että ovatko oikeasti tosissaan sen maksun kanssa. Antoivat tilinumeronsa niin nopeasti etten edes kissaa ehtinyt sanoa. Siellä nyt kahdestaan nysväävät rahojensa kanssa.
Ovatko yrittäneet ottaa sinuun yhteyttä? Onko sinulla lapsia? Ovat kyllä sikaitsekkäitä.
Omat vanhempani auttoivat minua, kun opiskelin, vaikka olivat tosi pienituloisia. Sain ruokapaketteja ja pikku rahasummia. Samalla tavalla autoimme omia lapsiamme, kun he opiskelivat ja nyt edelleen autamme kun heillä on lapsia. Ihmeellistä rakkaudettomuutta tuo vanhempiesi touhu. Kumpi heistä määrää tahdin?
Yhdessä ne kaikki asiat päättävät. Ovat ottaneet yhteyttä muutaman kerran, yhdellä kertaa olisit pitänyt taata heille asuntolaina vaikka heillä itsellään olisi varaa ostaa sijoitusasunto käteisellä ja yleensäkin ottavat yhteyttä jos tarviistsevat jotain. Ei mulla vielä oo lapsia, mutta sittenkun mulla on lapsia niin näin minä en heitä kohtele.
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat surutta hassaavat kaiken sotien jälkeen kasvatetun varallisuuden omaan napaansa. Heidän vanhempansa rakensivat tätä maata ja ahkeroivat, ja nyt nämä virkeät seniorit pistävät perinnöt taivaan tuuliin golffaten ja viiniä lipittäen.
Ei kannattaisi yleistää. Ei kaikki suurten ikäluokkien vanhemmat tee noin. Meitä on paljon, jotka autamme lastemme perheitä sekä rahallisesti että lastenhoitoavun kautta.
Ja edelleen, kaikki suuriin ikäluokkiin kuuluvat eivät ole rikkaita perijöitä. Oma perintönä on rapistuva rintamamiestalo syrjäseudulla ja meitä jakajia on seitsemän. Löytyypä ostaja sille mörskälle, siitä on vain menoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat surutta hassaavat kaiken sotien jälkeen kasvatetun varallisuuden omaan napaansa. Heidän vanhempansa rakensivat tätä maata ja ahkeroivat, ja nyt nämä virkeät seniorit pistävät perinnöt taivaan tuuliin golffaten ja viiniä lipittäen.
Mistä tuollainen mielikuva.
Ainakin vanhempani elävät hyvin säästeliäästi ja nuukasti. Kaikki vaatteet ja kengät käytetään loppuun, eikä mitään raaskita heittää pois. Äitini pyytää jopa rikki menneet villasukat takaisin, jotta voi hyödyntää uusiin villasukkiiin varret. Kuulema on ihan yleinen tapa mummoilla.
Aikuistu. Lopeta valittaminen.
Vedä kieli suuhusi ja sulje suusi äläkä odota enää mitään vanhemmiltasi.
Olet NIIN väärin kohdeltu että vaihda tyyliä jo, aloita oma arvostuksen pohjalta uusi elämä.
Onnistuuko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri noin kaikkien vanhempien pitäisikin toimia ja omaisuuden pitäisi kuoleman jälkeen palautua valtiolle. Jokaisen pitäisi luoda oma tulevaisuutensa ja elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat surutta hassaavat kaiken sotien jälkeen kasvatetun varallisuuden omaan napaansa. Heidän vanhempansa rakensivat tätä maata ja ahkeroivat, ja nyt nämä virkeät seniorit pistävät perinnöt taivaan tuuliin golffaten ja viiniä lipittäen.
Mistä tuollainen mielikuva.
Ainakin vanhempani elävät hyvin säästeliäästi ja nuukasti. Kaikki vaatteet ja kengät käytetään loppuun, eikä mitään raaskita heittää pois. Äitini pyytää jopa rikki menneet villasukat takaisin, jotta voi hyödyntää uusiin villasukkiiin varret. Kuulema on ihan yleinen tapa mummoilla.
No varmaan siksi, että monilla on kokemuksia. Ei se tietenkään tarkoita, että kaikilla on samoin, kuten ei sinullakaan. Minulla taasen on kokemuksia, että suuret ikäluokat tuijottavat vain omaa napaansa. Vaihtaisin mielelläni kokemukseni lapsistaan ja jälkipolvista välittäviin suuriin ikäluokkiin.
Ap, itse tulen samanlaisesta perheestä jossa rikkaat vanhemmat kaltoinkohtelivat lapsia. Vastteet haettiin kaatopaikalta lapsille (tämänon totta!), hygieniasta ei huolehdittu, meitä lapsia ei viety lääkäriin vakavissakasn taudeissa (murtumat, keuhkokuume) ja tämän lisäksi väkivalta oli päivittäistä. Vanhemmat siis ihan suoran vihasivat lapsiaan ja ikinä eivät sanoneet/tehneet mitään lempeää tai rakastavaa.
Jos loukkasi itsensä niin sai selkäänsä, rahas ei annettu ikinä, kuukautiset piti hoitaa vessapaperitaitoksilla. Ei viety kampaajalle tai hammaslääkäriin ja vaatteet aina likaisia joten koulussatietenkin kiusattiin.
Samasn aikaan vanhemmat saivat omilta vsnhemmiltaan rahaa, asunnon, mökkitontin ja lstenhoitoapua. Vastavuoroisesti omille lapsille ei annettu mitään. Kotoa muutin nuorena mukana vain repullinen vaatteita. Missään ei autettu koskaan.
Lähtöni jälkeen alkoi vittuilu ja ilkkuminen. Ihan suoraan leuhkivat että meillä on tilillä niin ja näin paljon, ostimme juuri asunnon, vaihdamme autoa taas. Minua pilkattiin hyyryläiseksi kun asuin vuokralla - heidänhän ei tarvinnut kun saivat ensiasunnon vanhemmiltaan. Haukkuivat minua köyhäksi kun opiskelin opintolainalla. Aina vertailivat että ”tuon ikäisenä kuin sinä meillä oli jo kolme velatonta asuntoa”. Minä en sanut ikinä killinkiäkään apua ja tukea, toisin kuin he jotka saivat vanhemmiltaan. Mutta he jotenkin kieroutuneesti ajattelevat kaiken olevan omaa ansiotaan ja siksi ovat kusipäisiä ja ylimielisiä.
Ap, sanon sen että tätä ei ymärtä kuin saman kokeneet. Olet tännekin saanut ilkeitä vastineita miten itsekäs ja kiittämätön olet - vastaajat eivät tajua että rahan puute ei ole se ongelma vasn rakkauden puute.
Itsekin olen rakkaudetta jäänyt lapsi jonka vsnhemmat väkivaltaisia ilkeitä luonnevikaisia kotikiusaajia. On ikuiset traumat ja arvet jotka ei parane koskaan. Toivon että vanhemmat saisivat edes ansions mukaan mutta ei, siellä porskuttavat menemään ja sama vittuilu jatkuu :(
Tavallaan ymmärrän vanhempiasi. Ainakin jonkun verran.
Olen itse ollut velkasuossa, mistä olen noussut pois ja tämän jälkeen saanut kerrytettyä jonkin verran varallisuutta. Tämä on vaatinut erittäin paljon työtä ja sijoittamista. Jokaisella eurolla on siksi väliä.
Jos saan lapsia, niin ei aio antaa hänelle liian helpolla mitään. On hyvä oppia rahan arvo ja se, ettei se kasva puussa.
Tosin liika pihistely on myös liikaa. Omien lasten oikeanlaisella auttamisella voi antaa heille etumatkaa elämässä pärjäämiseen. Sinänsä kamalaa köyhien perheiden lapsia ajatellen, mutta näin se vain on.
Joistain ihmisistä tulee myös ihan kusipäitä, kun ne saa jo lapsesta asti liian helpolla kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Juuri noin kaikkien vanhempien pitäisikin toimia ja omaisuuden pitäisi kuoleman jälkeen palautua valtiolle. Jokaisen pitäisi luoda oma tulevaisuutensa ja elämänsä.
Mitähän suuret ikäpolvet tuumaisivat, jos heiltä otettaisiin nyt perintötilat ja mökit pois valtiolle. Lähtisivät Arabiat ja hopeat kaapeista.
Vanhempani ovat testamentanneet kaiken lastenlapsilleen, minä ja sisarukseni jäämme siis väliin tässä perintöketjussa. Reilua tai ei, mutta en aio itse jättää lapsilleni mitään - tuskinpa edes jää, koska eläkkeeni (toisin kuin vanhemmillani) tulee olemaan hyvin pieni.