Lue keskustelun säännöt.
Olen katkera rikkaille vanhemmilleni, jotka ovat kohdelleet minua aina kuin köyhän perheen lasta. Nyt olen parikymppinen.
14.12.2017 |
Suoraan sanoen vituttaa kitkuttaa pienillä opintotuilla, ottaa velkaa ja yrittää löytää töitä henkensä pitimiksi samalla kun omat vanhemmat istuvat rahakirstujen päällä kuin mitkäkin Roope Ankat. En mä mitään yltäkylläisyyttä odota, mutta edes jotain helpotusta. Lapsena mulla oli oikeasti köyhemmät tavarat kuin aidosti köyhillä perheillä. Ikinä en saanut esim. aitoja merkkileluja vaan korkeintaan jotain halpiskopioita ja usein ei niitäkään. Lapsena olin jatkuvasti huolissani meidän rahatilanteesta. Teininä vasta tajusin vanhemmilla olevankin rahaa ja sitten he alkoivatkin perustella asiaa sillä, että jokaisen täytyy itse luoda omaisuutensa.
Esim. olen pitkään yrittänyt saada vanhempiani hankkimaan minulle asunnon, etten turhaan joutuisi hukkaamaan rahojani kalliisiin vuokriin. Ei, se ei tule kysymykseenkään heille. Heille se ei olisi raha eikä mikään. Lisäksi heillä on useita asuntoja, jotka ovat ostaneet ja joita vuokraavat muille. Minä en saa asua edes niissä, koska tahtovat ottaa oikeat vuokratulot vierailta ihmisiltä. Varmaan tähän vaan kaikki kommentoivat, että olen itsekäs nuori tyttö, mutta miettikää nyt tilannetta omalle kohdallenne. Eikö teistäkin tuntuisi jotenkin tosi epärakastetulta, kun omat vanhempanne eivät tahtoisi millään tapaa helpottaa elämääsi? Kaikki täytyy käydä vaikeamman kautta.
Vanhemmat eivät pyynnöistäni huolimatta ikinä kustantaneet minulle minkäänlaisia valmennuskursseja. Lukion arvosanat olisivat niiden avulla olleet varmasti paljon paremmat ja olisin päässyt yliopistoon ensiyrittämällä. Nyt jouduin yrittämään kolme kertaa. Ymmärrän, etteivät he tahdo syytää rahojaan mihinkään turhuuteen, mutta mielestäni pyytämäni asiat ovat enemmänkin kuin järkeviä. Lapsena tulin jopa kiusatuksi ainaisista ryysyvaatteistani ja surkeista leluista. Olen katkera siitä.
On sanomattakin selvää, ettei tämän vuoksi minua paljoa kiinnosta olla vanhempiini tekemisissä, koska he tahtovat minun vaan kärsivän mahdollisimman paljon eivätkä mitenkään tahdo auttaa minua. Onko muille yhtä pihejä ja ärsyttäviä vanhempia? Nytkin tässä työhakemuksia teen ja yritän samalla nyhertää opiskelujuttuja. Kaikki laskut ja muut stressaa älyttömästi. Vituttaa myös muiden ihmisten reaktiot, kun kuulevat vanhempieni ammateista. Isäni on pankinjohtaja ja äitini yhden ison yrityksen johtaja. Kaverit ja poikaystävä höhöttävät, että rikkaan perheen tyttö voikin tarjota, hehhee. Tällä rikkaan perheen tytöllä ei ole taskussa ainuttakaan ylimääräistä pennin pyörylää kuin mitä muillakaan opiskelijoilla.
Saisin helpommin töitäkin jos mulla olisi esimerkiksi ajokortti. Itselläni ei todellakaan ole varaa hankkia sitä, saati sitten autoa. Vanhemmilta on turha edes kysyä, eivät he maksa mitään.
Kommentit (399)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri noin kaikkien vanhempien pitäisikin toimia ja omaisuuden pitäisi kuoleman jälkeen palautua valtiolle. Jokaisen pitäisi luoda oma tulevaisuutensa ja elämänsä.
Mitähän suuret ikäpolvet tuumaisivat, jos heiltä otettaisiin nyt perintötilat ja mökit pois valtiolle. Lähtisivät Arabiat ja hopeat kaapeista.
Sulla löytyy varmaan joku lähde tai tilasto suurten ikäluokkien jättiperinnöistä?
Mun käsityksen mukaan suuret ikäluokat ovat ensimmäinen sukupolvi, joka jättää seuraavalle sukupolvelle jotain omaisuutta.
Suurten ikäluokkien vanhempien omaisuus on ollut historiasta ja elintasosta johtuen kovin vaatimatonta, koska suurin osa asui maaseudulla 60-79-luvulle asti ja ne mökit ja torpat ovat täysin arvottomia nykyään ja lahonneita eikä maapohjalla ole arvoa, myyvät jopa 20 senttiä neliö.
Jaa että maapohjat ja mökit arvottomia. Antaisivat edes ne sitten lapsilleen. Perintönä ne ovat saaneetkin.
No meidän perintö mökki ( laho lautamökki syrjäkylällä kuivalla maalla) ei ole kelvannut kenellekään kuolinpesän osakkaalle. Talosta on pelkkiä kuluja, kiinteistövero, sähkömaksu ( vaikka ei käytetäkään) vesimaksu osuuskunnalle ( vaikka vesi on poikki) jätemaksu ( vaikka jätettä ei tulekaan). Palovakuutus.
Taloon pitäisi tehdä suuri remontti, että sitä voisi käyttää, varmaan homeongelmaa jne. Jne.
Matkaankin nykyisistä osakkaiden asuinpaikoistakin on 500-600 km. Tuossa se perintö ja jaetaan useamman osakkaan kesken :(Mutta siis mitäs te sitä torppaa itsellänne koitatte pitää? Myytte tietenkin! Tontista hinta ja mökki alas -periaatteella.
Huoh, mutta kun yllättävän moni tontti ja perintömökki on sellaisia ettei niitä kerta kaikkiaan saa myytyä. Välittäjä ei edes suostu ottamaan myyntiin (ja kukaan perikunnan jäsenistä ei pysty sieltä 500km päästä sinkaisemaan näytölle(
Tässä tarinassa henkilö antoi ymmärtää, että mökki ei kelpaa kenellekään _kuolinpesän osakkaalle_. Hän ei siis sanonut, että yritetty on kaupata muillekin, joten ehkä se kortti kannattaisi katsoa ensiksi ennen kuin huohotella täällä välittäjistä ja muista ongelmista? Toki tilanne on toinen, jos kaikki kortit on jo katsottu. Näillä annetuilla tiedoilla kuitenkin kommentoin aiemmin.
Kyllä on yritetty myydä lähinnä naapurille, jos haluaa ottaa tonttimme peltoalueeseensa. Ongelmana ovat rakennukset, mitkä pitäisi purkaa. Samalla kylällä on ollut myynnissä parempikuntoisia taloja, mutta eivät mene kaupaksi. Mistäpä niitä muuttajia sinne tulisi. Tämä meidän talo on ollut tyhjänä nyt yli 10 vuotta.
Niinpä niin. Jos torppa olisi annettu ennakkoperintönä, joku olisi voinut huolehtia siitä vuosien ajan. Ettei olisi lahonnut ja homehtunut.
Käytännössä se tarkoittaa, että torpassa on peruslämpö päällä ja jos lämmitetään puulla, se on lämmitettävä päivittäin.
Ja vaikka ei torppa ei ole edes käytössä ja on asuinkelvoton, pakolliset kulut juoksevat esim. tiehoitomaksut, aurauskulut, kiinteistövero, kiinteä jätemaksut jne. Ja pahinta noissa on jo pelkästään perusmaksut, jotka joka tapauksessa on maksettava ja ovat kalliita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.
Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?
Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Minusta ap:n tarinassa kuultaa ennen kaikkea se, että juuri se tunne olevansa rakastettu ja arvokas vanhemmilleen uupuu. Ja en oikeastaan yhtään ihmettele, jos on jäänyt taloudellisesta vauraudesta tyystin osattomaksi - ja nyt siis puhutaan pienestä lapsesta, jonka ei todellakaan tarvitse tienata itse penniäkään elantonsa eteen. Kukaan lapsi ei nimittäin ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, vaan kyllä vanhemmat ovat ihan itse niitä ollut tekemässä, ja aivan varmasti tiedostanut tulevan vastuun.
Ja ovathan vanhemmat kääntäneet lapselleen montakin kertaa selkänsä niin opintojen, autokortin (jotka monille vanhemmille ovat kyllä ihan luontaista lapsen aikuistumisen tukemista) ja arkipäiväisen taloudellisen tukemisen suhteen ennen, kuin ap edes on tullut täysi-ikäiseksi. Siksi ehkä toiveet joistakin niin suurista toiveista kuin asunnoista tulisi nähdä pikemminkin yhdeksi sanaksi kuvastamaan ehkä koko elämän jatkuneita pettymyksiä ja hylätyksi tulemisen kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.
Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?
Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Et tietenkään odota mitään kun koko ajan saat jotain. Pesukone ja puolet vuokratakuusta ei ole mikään pikkujuttu (vaikka takuurahat maksatkin takaisin), viikonloppuaterioinnit, ruokaa mukaan ja pari kymppiä on paljon enemmän mitä moni saa. Vaikka vanhemmat olisivat rikkaita.
melko ajattelematon/ylimielinen kommentti.
Ap hei, pikkusen voisit hakea suhteellisuuden tajua. Ensinnäkin vanhempasi kuulostavat järkevästi toimivilta ja harkitselvilta henkilöiltä. Asunnon osto sinulle ei todellakaan ole vanhempiesi vastuulla. Ainakaan nyt, kun sitä näytät kerjäävän. Toiseksi, valmennuskurssikaan ei kuuluu näihin elämän "välttämättömyyksiin", joista koet jääneesi paitsi. Ajokortin kustantamisessa olisi ehkä ollut järkeä, auton kukin hankkikoon itse. Paitsi tietenkin jos asut pk-seudulla, ei ajokartilla saati autolla juuri tee mitään. Oikeastaan pätee hyvin moniin keskikokoisiin kaupunkeihin. En myöskään usko, että AP opiskelee yliopistossa, argumentointi on sen verran paskaa tasoa. Lapsellista, yksinkertaista, kieli köyhää ja rakenne kömpelö.
Oma veikkaus on, että ap on laiska, itsekeskeinen ja tuhlaileva. Kirjoitti B:n paperit ja nyt syyttää siitä vanhempiaan, jotka eivät niitä kursseja hänelle maksaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat on perineet lapsettomia tätejä ja setiä ja rahaa on tullut ovista ja ikkunoista, mutta onko sitä jaettu omille lapsille? No ei. Vanhukset istuvat mökissään rahoja laskemassa ja antavat mieluummin verokarhun ottaa perintöveronsa kuin antavat lapsilleen edes sen minkä saa verovapaasti antaa ilman lahjaveroa. Ne ovat päinvastoin aina olleet kateellisia omille lapsilleen jos vaikka on ostanut uuden asunnon vaikkakin velaksi jne. Kun siellä käy eivät edes kysy lasten asioita vaan alkaa pälpätys omista asioista. Tarvitseeko mainita että kuuluvat suuriin ikäluokkiin?
Mitä ihmettä? Miksi he sinulla antaisivat eläessään perintörahoja? Totta kai he saavat itse niitä käyttää eläessään sekä säästää sinulle.
Minun äitini on jo 70 ja nimenomaan koittaa säästää tässä vaiheessa mahd. paljon meitä lapsia varten eikä antaa ylimääräisiä. Ei ole ollut minulle kovin vaikeata sisäistää tätä.
Mun anoppi aina tuumaa, että parempi auttaa nyt kun sitä apua tarvitaan. Nyt on pienet lapset, asuntolainat jne. Rahaa menee. Kun anoppi ja appi on vanhoja niin mekin ollaan jo pitkälti keski-ikäisiä. Lainat (tovottavasti) maksettu, lapset isoja ja omillaan. Ei me enää silloin niitä perintöjä tarvita kun on jo ehditty itsekin jo omaisuutta kerätä. Nyt niitä rahoja enemmän tarvitaan. Ja anoppi aina muutenkin tuumaa, että ainoalle pojallehan se omaisuus muutenkin jää. Miksi sitä rahaa pitäis pankkitilillä hautoa vuosikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti, kuinka kukaan voi ajatella että on ihan oikein jos lasta kohdellaan kuin köyhää vaikka vanhemmat ovat varakkaita?
Käyttävätkö vanhemmat itse rahaa millä tavoin? Kituuttavat vai nauttivat sen tuomista mahdollisuuksista?
Ei lasta eikä aikuista lasta tarvitse pilalle hemmotella mutta en ymmärrä miksi pitää osoittaa kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä jos on mahdollisuus taloudellisesti auttaa.
Tiedän vanhempia jotka ovat alle kolmekymmentävuotiaana itse (oman vanhempansa vielä eläessä) perineet todella suuren omaisuuden ja osaavat kyllä itseensä sen tuhlata mutta eivät auta omia lapsiaan ap:n mainitsemissa asioissa eivätkä todellakaan anna itse ennakkoperintöä yhtään vaikka se ei heidän elintasoaan alentaisi silloinkaan kun lapsi on keski-ikäinen.
Eli eivät ole itse omalla työllä rikkauksiaan ansainneet tai pikkuhiljaa säästäneet vaan ansiotta lahjaksi saaneet mutta eivät koe mitään halua tai velvollisuutta tehdä samoin omille lapsilleen.
Minusta se on sairasta kun kyseessä on ihan normaalit ns hyvät lapset eivätkä mitkään väkivaltaiset tai päihdeongelmaiset tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.
Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?
Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Et tietenkään odota mitään kun koko ajan saat jotain. Pesukone ja puolet vuokratakuusta ei ole mikään pikkujuttu (vaikka takuurahat maksatkin takaisin), viikonloppuaterioinnit, ruokaa mukaan ja pari kymppiä on paljon enemmän mitä moni saa. Vaikka vanhemmat olisivat rikkaita.
melko ajattelematon/ylimielinen kommentti.
Ei ap haikaillut ruokakasseja ja pesukonetta, vaan autoa ja asuntoa. Jos hän kirjoittaisi, ettei ole koskaan saanut vaikka viittäkymppiä talvitakkiin muutettuaan kotoa, olisin hyvinkin hänen kanssaan samoilla linjoilla. Mutta hän haluaa asunnon ja auton ja valmennuskurssin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm. Yksiön vuokra on noin 600e pk-seudulla. Siihen saa noin 400e asumistukea. Eli maksettavaksi jää 200e.
Jos ap asuisi vanhempansa asunnossa, kohtuullista olisi kai maksaa edes yhtiövastike? Eikö? No, vastike on asunnon koosta riippuen jotain noin 150e.
Eli ap voittaisi ehkä 50e tällä systeemillä. Sen sijaan hänen vanhempansa häviäisivät asunnosta saatavat tulot. Eihän se ole mistään kohtaa edes järkevää. Mieluummin sitten sponssaavat sen 50e ihan rahana, jos auttaa haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.
Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?
Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Minusta ap:n tarinassa kuultaa ennen kaikkea se, että juuri se tunne olevansa rakastettu ja arvokas vanhemmilleen uupuu. Ja en oikeastaan yhtään ihmettele, jos on jäänyt taloudellisesta vauraudesta tyystin osattomaksi - ja nyt siis puhutaan pienestä lapsesta, jonka ei todellakaan tarvitse tienata itse penniäkään elantonsa eteen. Kukaan lapsi ei nimittäin ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, vaan kyllä vanhemmat ovat ihan itse niitä ollut tekemässä, ja aivan varmasti tiedostanut tulevan vastuun.
Ja ovathan vanhemmat kääntäneet lapselleen montakin kertaa selkänsä niin opintojen, autokortin (jotka monille vanhemmille ovat kyllä ihan luontaista lapsen aikuistumisen tukemista) ja arkipäiväisen taloudellisen tukemisen suhteen ennen, kuin ap edes on tullut täysi-ikäiseksi. Siksi ehkä toiveet joistakin niin suurista toiveista kuin asunnoista tulisi nähdä pikemminkin yhdeksi sanaksi kuvastamaan ehkä koko elämän jatkuneita pettymyksiä ja hylätyksi tulemisen kokemusta.
Varmaan olet oikeassa, ap on vielä lapsi joka kokee jääneensä osattomaksi. Ilmeisesti eivät myös kauheasti kommunikoi, jos näistä apua asioista ei voi myöskään puhua. Yleensä vanhemmilta pyydetään jotain, ja jos nämä eivät sitä voi toteuttaa, yleensä myös kerrotaan miksi.
Ap pyysitkö valmennuskurssia tai ajokorttia, sanoivatko ettet tarvitse niitä, vai miten selittivät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.
Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?
Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Minusta ap:n tarinassa kuultaa ennen kaikkea se, että juuri se tunne olevansa rakastettu ja arvokas vanhemmilleen uupuu. Ja en oikeastaan yhtään ihmettele, jos on jäänyt taloudellisesta vauraudesta tyystin osattomaksi - ja nyt siis puhutaan pienestä lapsesta, jonka ei todellakaan tarvitse tienata itse penniäkään elantonsa eteen. Kukaan lapsi ei nimittäin ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, vaan kyllä vanhemmat ovat ihan itse niitä ollut tekemässä, ja aivan varmasti tiedostanut tulevan vastuun.
Ja ovathan vanhemmat kääntäneet lapselleen montakin kertaa selkänsä niin opintojen, autokortin (jotka monille vanhemmille ovat kyllä ihan luontaista lapsen aikuistumisen tukemista) ja arkipäiväisen taloudellisen tukemisen suhteen ennen, kuin ap edes on tullut täysi-ikäiseksi. Siksi ehkä toiveet joistakin niin suurista toiveista kuin asunnoista tulisi nähdä pikemminkin yhdeksi sanaksi kuvastamaan ehkä koko elämän jatkuneita pettymyksiä ja hylätyksi tulemisen kokemusta.
Jos tilanne olisi se, että ap tuntee olevansa epärakastettu, miksi hän vinkuu asunnosta ja autosta? Miksei hän sano, että kaipaisi vaikka tunnetta, että kotiin voi tulla, jos elämä potkii liikaa? Siksi, että hän on mariseva pikku prinsessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.
Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?
Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Minusta ap:n tarinassa kuultaa ennen kaikkea se, että juuri se tunne olevansa rakastettu ja arvokas vanhemmilleen uupuu. Ja en oikeastaan yhtään ihmettele, jos on jäänyt taloudellisesta vauraudesta tyystin osattomaksi - ja nyt siis puhutaan pienestä lapsesta, jonka ei todellakaan tarvitse tienata itse penniäkään elantonsa eteen. Kukaan lapsi ei nimittäin ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, vaan kyllä vanhemmat ovat ihan itse niitä ollut tekemässä, ja aivan varmasti tiedostanut tulevan vastuun.
Ja ovathan vanhemmat kääntäneet lapselleen montakin kertaa selkänsä niin opintojen, autokortin (jotka monille vanhemmille ovat kyllä ihan luontaista lapsen aikuistumisen tukemista) ja arkipäiväisen taloudellisen tukemisen suhteen ennen, kuin ap edes on tullut täysi-ikäiseksi. Siksi ehkä toiveet joistakin niin suurista toiveista kuin asunnoista tulisi nähdä pikemminkin yhdeksi sanaksi kuvastamaan ehkä koko elämän jatkuneita pettymyksiä ja hylätyksi tulemisen kokemusta.
Varmaan olet oikeassa, ap on vielä lapsi joka kokee jääneensä osattomaksi. Ilmeisesti eivät myös kauheasti kommunikoi, jos näistä apua asioista ei voi myöskään puhua. Yleensä vanhemmilta pyydetään jotain, ja jos nämä eivät sitä voi toteuttaa, yleensä myös kerrotaan miksi.
Ap pyysitkö valmennuskurssia tai ajokorttia, sanoivatko ettet tarvitse niitä, vai miten selittivät?
Eiköhän nämä ole kuitenkin ketjuttaisia pettymyksen kokemuksia, ihan niistä rääsyisistä lapsuuden ajan vaatteista asti, ja valmennuskurssit ja ajokortit ovat vain osa sitä ketjua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä lainkaan, miksi monien mielestä vanhempien olisi pitänyt kustantaa ap:lle ajokortti. Kaikesta päätellen ap asuu yliopistopaikkakunnalla. Niistä isoimmilla on toimiva julkinen liikenne, ja pienemmillä taas kaikki niin lähellä, että voi hyvin kulkea polkupyörällä. Ymmärtäisin valituksen ajokortista silloin, jos ap asuisi jossain maalla, jossa ei pääse minnekään ilman omaa autoa.
Meidän viisihenkisessä perheessä minä olen ainoa, jolla on ajokortti. Minullakin se on vain siksi, että olen kotoisin maalta. Täällä pk-seudulla pärjää mainiosti ilmankin.
Ajokortin tarve tosiaan riippuu asuinpaikasta. Mutta koen kyllä, että se on sellainen asia, jonka välittävä vanhempi kustantaa lapselleen, jos on varaa ja jos lapsi sitä kokee tarvitsevansa.
Mulle ei ois tullut mieleenkään, etteivätkö vanhempani ois kustantaneet mulle ajokortin ja tulen helsinkiläisestä kaupunginosasta ja täytin 18 vuonna 1990. Silloin myös kortin ajoin. Totta kai se maksettiin. Harrastin myös kalliita harrastuksia. Silti minua ei ole autettu aikuisena niin paljon kuin näen vanhempiani autetun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäiden vanhempien kannattaa luopua jo maallisesta omaisuudesta viimeistään 75 v. Esim palvelukoti saattaa maksaa kuukaudessa 3000 eu. Eläke voi olla 1400 kk. Joku pääsee sinne tonnilla.
Toisaalta, jos säästöjä on tarpeeksi, voi omilla rahoillaan kustantaa itselleen paikan mieluisasta palvelukodista jo siinä vaiheessa, kun kaupungin mielestä pärjäisi vielä siten, että hoitaja käy 3 kertaa päivässä katsomassa, että huonosti liikkuva ja muistava vanhus syö lääkkeet ja jotain ruokaa. Olen todella iloinen, että appiukko pääsi säästöjensä ansiosta ihanaan palvelutaloon.
Minunkin isäni pääsi rahalla kalliiseen (dementia)palvelukotiin, mutta sai silti myös kaupungin maksamaan siitä osan. En tosin tiedä, miten paljon. Eli meni sinne itse maksavana, ja ois tarvittaessa sellaisena jatkanutkin, mutta sai kuitenkin palvelusetelillä tuen. Nyt ei tarvitse myydä omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri noin kaikkien vanhempien pitäisikin toimia ja omaisuuden pitäisi kuoleman jälkeen palautua valtiolle. Jokaisen pitäisi luoda oma tulevaisuutensa ja elämänsä.
Mitähän suuret ikäpolvet tuumaisivat, jos heiltä otettaisiin nyt perintötilat ja mökit pois valtiolle. Lähtisivät Arabiat ja hopeat kaapeista.
Sulla löytyy varmaan joku lähde tai tilasto suurten ikäluokkien jättiperinnöistä?
Mun käsityksen mukaan suuret ikäluokat ovat ensimmäinen sukupolvi, joka jättää seuraavalle sukupolvelle jotain omaisuutta.
Suurten ikäluokkien vanhempien omaisuus on ollut historiasta ja elintasosta johtuen kovin vaatimatonta, koska suurin osa asui maaseudulla 60-79-luvulle asti ja ne mökit ja torpat ovat täysin arvottomia nykyään ja lahonneita eikä maapohjalla ole arvoa, myyvät jopa 20 senttiä neliö.
Jaa että maapohjat ja mökit arvottomia. Antaisivat edes ne sitten lapsilleen. Perintönä ne ovat saaneetkin.
No meidän perintö mökki ( laho lautamökki syrjäkylällä kuivalla maalla) ei ole kelvannut kenellekään kuolinpesän osakkaalle. Talosta on pelkkiä kuluja, kiinteistövero, sähkömaksu ( vaikka ei käytetäkään) vesimaksu osuuskunnalle ( vaikka vesi on poikki) jätemaksu ( vaikka jätettä ei tulekaan). Palovakuutus.
Taloon pitäisi tehdä suuri remontti, että sitä voisi käyttää, varmaan homeongelmaa jne. Jne.
Matkaankin nykyisistä osakkaiden asuinpaikoistakin on 500-600 km. Tuossa se perintö ja jaetaan useamman osakkaan kesken :(Mutta siis mitäs te sitä torppaa itsellänne koitatte pitää? Myytte tietenkin! Tontista hinta ja mökki alas -periaatteella.
Huoh, mutta kun yllättävän moni tontti ja perintömökki on sellaisia ettei niitä kerta kaikkiaan saa myytyä. Välittäjä ei edes suostu ottamaan myyntiin (ja kukaan perikunnan jäsenistä ei pysty sieltä 500km päästä sinkaisemaan näytölle(
Tässä tarinassa henkilö antoi ymmärtää, että mökki ei kelpaa kenellekään _kuolinpesän osakkaalle_. Hän ei siis sanonut, että yritetty on kaupata muillekin, joten ehkä se kortti kannattaisi katsoa ensiksi ennen kuin huohotella täällä välittäjistä ja muista ongelmista? Toki tilanne on toinen, jos kaikki kortit on jo katsottu. Näillä annetuilla tiedoilla kuitenkin kommentoin aiemmin.
Kyllä on yritetty myydä lähinnä naapurille, jos haluaa ottaa tonttimme peltoalueeseensa. Ongelmana ovat rakennukset, mitkä pitäisi purkaa. Samalla kylällä on ollut myynnissä parempikuntoisia taloja, mutta eivät mene kaupaksi. Mistäpä niitä muuttajia sinne tulisi. Tämä meidän talo on ollut tyhjänä nyt yli 10 vuotta.
Niinpä niin. Jos torppa olisi annettu ennakkoperintönä, joku olisi voinut huolehtia siitä vuosien ajan. Ettei olisi lahonnut ja homehtunut.
Tää on kyllä aika naiivi näkemys. Mistä se joku olisi saanut rahat siihen? En ole tuo henkilö, mutta meillä on 50-luvulla rakennettu mökki eli isovanhempani ovat rakentaneet sen, ja nyt se on äitini omistuksessa. Koko ajan on ollut käytössä ja myös tiedossa, että jonkinlainen kosteusvaurio-/homemökki tämäkin on ja kaikenlaista muutakin vikaa. Rakennettu alkujaan huonosti ja pienet tilat. Mutta rahaa ei ole fiksata tätä kuntoon, joten käytämme sen siinä määrin loppuun kuin voimme/haluamme, ja myymme lopulta tontin. Ellemme sitten äkkirikastu, jolloin voimme itse vetää mökin matalaksi ja uuden tilalle. Elämässä on niin paljon muutakin kuin mökki, että sellaisen rakentaminen tai perinpohjainen kunnostaminen vaatii tosi paljon ylimääräistä rahaa. Harvempi haluaa myydä varsinaista asuntoa itseltään alta mökin takia.
Selvennän vielä. Tämä meidän perintömökki ei siis ole mökki, vaan lapsuudenkotini, mistä vanhemmat ovat jo kuolleet. Mitään rantaa ei ole, joten suurin arvo paikalla on siinä, että tontille on sähköliittymä. Tosin sekin maksaa ja nyt liittymä on pantu lepäämään, ts maksetaan pientä ylläpitomaksua ja taloon ei tule sähköä, mutta liittymä on edelleen.
Palokuntaa voisi kiinnostaa,
Aika tyypillistä noissa ammateissa oleville. Appivanhempani ovat näitä hetimullekaikkitännenyt- sukupolven ihmisiä, sisaruksiinsa verrattuna eivät edes pahimpia. Kaiken saivat vanhempiensa selkänahasta,nousivat niukkuudesta ja siihen se jäikin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.
Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?
Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Juuri näin. Kyllä jokaisella aikuisella pitäisi olla päätösvalta omiin asioihin ja näinhän ei silloin ole, jos on taloudellisesti riippuvainen vanhemmista tai tarvitsee säännöllisesti muuta apua.
Itse elän mieluimmin niukempaa elämää, mutta haluan pitää päätösvallan asioihini ja elää itsenäistä elämää ja saan siitä mielihyvää, kun pärjään omilla siivilläni.
En ikinä voisi kuvitella asuvani vanhempieni omistamassa asunnossa tai että he maksaisivat autokoulun, sillä päätösvalta ja itsenäistyminen menee ainakin minulla rahan edelle.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n tekstistä paistaa läpi vääränlainen katkeruus. Hän olettaa aikuisena saavansa kalliita lahjoja (asunto, auto), koska olettaa, että vanhempansa ovat Roope Ankkoja. Lapsena saadut lelut olivat halpoja. Vaatteet ryysyjä. Joku abikurssi hiertää pahasti mieltä.
Jos taustalla on rakkaudettomuus, jonka yksi ilmenemismuoto on ollut taloudellinen niukkuus, sitten jotenkin voin ymmärtää katkeruuden. Mutta suoraan sanottuna pelkästään avauksen ja muutaman muun kommentin perusteella hän kuulostaa lähinnä kitisevältä kakaralta.
Miten varakkaasta kodista sä olet?
Vierailija kirjoitti:
Mä kuljin koko lapsuuteni ja teinivuoteni liian pienissä sekä risaisissa vaatteissa, jotka oli tullut serkuilla. Ei kuulemma ollut varaa ostaa vaatteita. Noh ei siinä mitään mutta pahin on se kun muutin opiskelija kämppään asumaan niin olin iloinen kun porukat toi välillä ruokakassin tai ottivat jonkun laskun maksettavakseen. Vänhämpä silloin tiesin, sinä päivänä kun pääsin töihin niin mutsi toi mulle laskun jossa oli eriteltynä jokainen ruokassi jonka olivat tuoneet ja kaikki laskut jotka oli maksettu. Kaikki mahdollinen pikkusumma jonka olivat antaneet köyhälle opiskelijalle, liitteena oli kuitit. myös kaikki lukion aikaiset kirjaostot olivat eriteltynä. Sanoivat sentään ettei tartte heti maksaa kaikkee jos vaikka pari sataa kuussa lyhennät.
Ja mun porukat ei ole oikeasti köyhiä. Kyllä olen katkera.
Joten älä ap valita
Sä olet oikeasti vain tyhmä. Miksi maksat?
t.kristallikissa
Aikuista lasta ei tarvitse ehkä auttaa, mutta onhan se outo jos lapsille antaa lapsuudessakin köyhän elintason vaikka ei tarvitsisi. Minusta se on outoa. Ymmärrän hyvin ettei kaikkea pidä antaa, mutta jopa se että tinkii lapsen koulutuksesta, harrastuksista, kesäleireistä, kielikursseista... Karua.
On ymmärretty jo, että torppa on arvoton.