Olen katkera rikkaille vanhemmilleni, jotka ovat kohdelleet minua aina kuin köyhän perheen lasta. Nyt olen parikymppinen.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanoen vituttaa kitkuttaa pienillä opintotuilla, ottaa velkaa ja yrittää löytää töitä henkensä pitimiksi samalla kun omat vanhemmat istuvat rahakirstujen päällä kuin mitkäkin Roope Ankat. En mä mitään yltäkylläisyyttä odota, mutta edes jotain helpotusta. Lapsena mulla oli oikeasti köyhemmät tavarat kuin aidosti köyhillä perheillä. Ikinä en saanut esim. aitoja merkkileluja vaan korkeintaan jotain halpiskopioita ja usein ei niitäkään. Lapsena olin jatkuvasti huolissani meidän rahatilanteesta. Teininä vasta tajusin vanhemmilla olevankin rahaa ja sitten he alkoivatkin perustella asiaa sillä, että jokaisen täytyy itse luoda omaisuutensa.

Esim. olen pitkään yrittänyt saada vanhempiani hankkimaan minulle asunnon, etten turhaan joutuisi hukkaamaan rahojani kalliisiin vuokriin. Ei, se ei tule kysymykseenkään heille. Heille se ei olisi raha eikä mikään. Lisäksi heillä on useita asuntoja, jotka ovat ostaneet ja joita vuokraavat muille. Minä en saa asua edes niissä, koska tahtovat ottaa oikeat vuokratulot vierailta ihmisiltä. Varmaan tähän vaan kaikki kommentoivat, että olen itsekäs nuori tyttö, mutta miettikää nyt tilannetta omalle kohdallenne. Eikö teistäkin tuntuisi jotenkin tosi epärakastetulta, kun omat vanhempanne eivät tahtoisi millään tapaa helpottaa elämääsi? Kaikki täytyy käydä vaikeamman kautta.

Vanhemmat eivät pyynnöistäni huolimatta ikinä kustantaneet minulle minkäänlaisia valmennuskursseja. Lukion arvosanat olisivat niiden avulla olleet varmasti paljon paremmat ja olisin päässyt yliopistoon ensiyrittämällä. Nyt jouduin yrittämään kolme kertaa. Ymmärrän, etteivät he tahdo syytää rahojaan mihinkään turhuuteen, mutta mielestäni pyytämäni asiat ovat enemmänkin kuin järkeviä. Lapsena tulin jopa kiusatuksi ainaisista ryysyvaatteistani ja surkeista leluista. Olen katkera siitä.

On sanomattakin selvää, ettei tämän vuoksi minua paljoa kiinnosta olla vanhempiini tekemisissä, koska he tahtovat minun vaan kärsivän mahdollisimman paljon eivätkä mitenkään tahdo auttaa minua. Onko muille yhtä pihejä ja ärsyttäviä vanhempia? Nytkin tässä työhakemuksia teen ja yritän samalla nyhertää opiskelujuttuja. Kaikki laskut ja muut stressaa älyttömästi. Vituttaa myös muiden ihmisten reaktiot, kun kuulevat vanhempieni ammateista. Isäni on pankinjohtaja ja äitini yhden ison yrityksen johtaja. Kaverit ja poikaystävä höhöttävät, että rikkaan perheen tyttö voikin tarjota, hehhee. Tällä rikkaan perheen tytöllä ei ole taskussa ainuttakaan ylimääräistä pennin pyörylää kuin mitä muillakaan opiskelijoilla.

Saisin helpommin töitäkin jos mulla olisi esimerkiksi ajokortti. Itselläni ei todellakaan ole varaa hankkia sitä, saati sitten autoa. Vanhemmilta on turha edes kysyä, eivät he maksa mitään.

Tämä pisti jotenkin silmään. Olen lukion jälkeen tutustunut satoihin ihmisiin, enkä tiedä kuin ihan parin lähimmän ystävän vanhempien ammatin. Ja vaikka tietäisinkin ammatit, en kyllä niiden perusteella tekisi heti johtopäätöstä, että he ovat rikkaita, elleivät nyt jotain Herlineitä tai Harkimoita ole. Anteeksi nyt vain, mutta tulee nyt sellainen vaikutelma, että olet ihan oma-aloitteisesti kertonut vanhempiesi ammatit ja tulotasot. 

Itse kokenut samaa paitsi että minulla on sisaruksia jotka saivat kaiken.Vanhemmat pihisti kaikessa ja syy se kun olen keskimmäinen.Oli hyvin muitten nähtävissä ja kiusaamisen kohde olin.Härskisti vielä olivat aina vaatimassa että antaisin vähät rahani,tavarani sisaruksilleni.Äitini katkera kun en suostu.Sisarukseni esittävät rikasta ja äidiltä ovat aina rahaa saamassa.Itse en saa vaan leipäjonossa käynyt.Siellä joutunut ihmettelemään kun on jakajat olleet rahaa kärttämässä ja suuttuneet kun ei saaneet.Uskovaiset ovat kaikkein rahanahneimpia.On ihan uppooutoja tullut kadulla huutamaan kuinka tarvitsevat rahaa.Koskaan en ole antanut vaan ilmoittanut poliisille.Ihmettelen kun olet ainoa lapsi niin totea vanhemmillesi että kyllä ihmiset ymmärtää kun ei niillä varaa omaa lastaan auttaa.Luulisi että niitä hävettäisi köyhän leima.Jos eivät auta niin ei sinun tarvitse auttaa niitä.Käy leipäjonossa välillä niin ei tarvi laskun maksuja kärvistellä.

Ei ole järkevää vanhempien laittaa lapsiaan sijoitusasuntoon asumaan. Lahjoittaa sitä ei voi kuitenkaan, ellei halua lahjaverojakin hoitaa.

Asumistukea saa sen verran, että edullisesta vuokrayksiöstä jää pk-seudulla maksettavaksi 100-200e. Vähän kalliimmastakin noin 300e. Edullisen yksiön vuokrahinnalla ei välttämättä maksa edes yhtiövastiketta. Meillä on myös kaksi vuokrayksiötä, ne kyllä kannattaa pitää vuokralla, jotta laina lyhenee.

Oma lukioikäinen halusi 18v täytettyään muuttaa, hänellä oli aika hankala koulumatka. Tämä tapahtui pari kk sitten. Joten teimme niin, että me vanhemmat maksamme asumistuen ylimenevän summan, joka on hänellä 160e. Olemme sopineet, että voimme jatkaa näin niin kauan kuin opiskelee, ellei sitten mene töihin. Lisäksi koska tulojemme takia ei saa opintotukea, olemme tarpeen mukaan sponsoroineet ruokarahaa. Nyt vuoden alusta onneksi alkaa saada opintotukea.

No kommentoidakseni ap:n tapausta, mielestäni kuulostat jotenkin ikävältä ja vaativalta. Et kuvaa ollenkaan välejänne muuten, millainen perhe olette, ovatko vanhempasi huolehtineet henkisistä tarpeistasi. Nyt olet kuitenkin aikuinen, ja aikuisten välinen ihmissuhde on aina kaksisuuntainen. Jos välit ovat huonot ja kylmät, mieti itse voisitko jotenkin niitä parantaa. Osoittaa kiinnostusta vanhempiasi kohtaan muutenkin kuin raha-automaattina. Luovu kiukuttelevan teinin roolista, pidemmän päälle se voi kantaa aika paljon paremmin kuin katkeruus.

Jos taas sinua on aidosti tunnepuolella laiminlyöty, se on ikävää ja silloin kannattaa miettiä yhteydenpidon vähentämistä. Muista kuitenkin, että tarjouslelujen ostaminen tai se, ettei saa merkkivaatteita, ei ole mitään laiminlyöntiä, se on vanhempiesi arvovalinta, johon heillä on täysi oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.

Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?

Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.

Minusta ap:n tarinassa kuultaa ennen kaikkea se, että juuri se tunne olevansa rakastettu ja arvokas vanhemmilleen uupuu. Ja en oikeastaan yhtään ihmettele, jos on jäänyt taloudellisesta vauraudesta tyystin osattomaksi - ja nyt siis puhutaan pienestä lapsesta, jonka ei todellakaan tarvitse tienata itse penniäkään elantonsa eteen. Kukaan lapsi ei nimittäin ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, vaan kyllä vanhemmat ovat ihan itse niitä ollut tekemässä, ja aivan varmasti tiedostanut tulevan vastuun.

Ja ovathan vanhemmat kääntäneet lapselleen montakin kertaa selkänsä niin opintojen, autokortin (jotka monille vanhemmille ovat kyllä ihan luontaista lapsen aikuistumisen tukemista) ja arkipäiväisen taloudellisen tukemisen suhteen ennen, kuin ap edes on tullut täysi-ikäiseksi. Siksi ehkä toiveet joistakin niin suurista toiveista kuin asunnoista tulisi nähdä pikemminkin yhdeksi sanaksi kuvastamaan ehkä koko elämän jatkuneita pettymyksiä ja hylätyksi tulemisen kokemusta. 

Varmaan olet oikeassa, ap on vielä lapsi joka kokee jääneensä osattomaksi. Ilmeisesti eivät myös kauheasti kommunikoi, jos näistä apua asioista ei voi myöskään puhua. Yleensä vanhemmilta pyydetään jotain, ja jos nämä eivät sitä voi toteuttaa, yleensä myös kerrotaan miksi.

Ap pyysitkö valmennuskurssia tai ajokorttia, sanoivatko ettet tarvitse niitä, vai miten selittivät?

Eiköhän nämä ole kuitenkin ketjuttaisia pettymyksen kokemuksia, ihan niistä rääsyisistä lapsuuden ajan vaatteista asti, ja valmennuskurssit ja ajokortit ovat vain osa sitä ketjua.

Mitäköhän nuo rääsyt tarkoittavat? Onko oikeasti jatkuvasti ollut rikkinäisissä ja liian pienissä vaatteissa? Vai onko kyse siitä, että vaatteet on ostettu henkkamaukasta ja muista ketjuliikkeistä, eikä merkkikaupoista?

Oma tyttäreni on pahimmassa teini-iässä ja voisi hyvin väittää kulkevansa rääsyissä, koska meillä aniharvoin on halua laittaa isoja summia hirveää vauhtia kasvavan nuoren vaatteisiin. Siistit, oikeankokoiset ja ajanmukaiset vaatteet hänellä kyllä on.

Ei ihme jos naisia ei oteta vakavasti tai heitä pidetään alempiarvoisena ja joita pitää jonkun aina hyysätä.

Ja ollaan niin itsenäisiä, niin itsenäisiä, että, mutta silti vaaditaan vanhempia maksamaa ja elättämään vielä aikuisiällä, ja sitten kupattavana on puoliso, kun ei pystytä seisomaan omilla jaloillaan.

Ehkä ap. kannattaisi hankkia mies, mieluimmin hyvätuloinen ja rikas, joka voisi elättää ap. ja olla miehestä taloudellisesti riippuvainen ja viettää pikkurouvan unelmia, hienoista autoista ja okt. niin kuin 50-luvun unelmissa.

Millainen ihminen on vaatimassa saada olla loisimassa vanhempiensa rahapussilla, saadakseen viettää korkeampaa elintasoa, mihin itsellä on varaa ja halu erottua varakkuudella ystävistään.

Ja sitten kun vanhemmat ovat kuolleet, vaihdetaan uhria ja loisitaan puolison kustannuksella.

Ihanko oikeasti vielä on ap. kaltaisia naisia, jotka eivät arvosta itsenäisen ja taloudellisesti riippumaton naisen elämää, vaikka elintaso olisi alhaisempi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.

Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?

Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.

Et tietenkään odota mitään kun koko ajan saat jotain. Pesukone ja puolet vuokratakuusta ei ole mikään pikkujuttu (vaikka takuurahat maksatkin takaisin), viikonloppuaterioinnit, ruokaa mukaan ja pari kymppiä on paljon enemmän mitä moni saa. Vaikka vanhemmat olisivat rikkaita.

melko ajattelematon/ylimielinen kommentti.

Ei ap haikaillut ruokakasseja ja pesukonetta, vaan autoa ja asuntoa. Jos hän kirjoittaisi, ettei ole koskaan saanut vaikka viittäkymppiä talvitakkiin muutettuaan kotoa, olisin hyvinkin hänen kanssaan samoilla linjoilla. Mutta hän haluaa asunnon ja auton ja valmennuskurssin.

Mutta tuo kommentoija "ei odota vanhemmiltaan mitään". Ja saa kyllä paljon. Odottaisiko jos ei saisi kaikkea tuota?

En odottaisi. Olen kiitollinen avusta, mutta en oleta. Se on erittäin normaalia, että käydään vanhemmilla syömässä, ja moni antaa silloin ruokaa mukaan. En tiedä ketään, kellä ei olisi näin, jos lähellä asutaan. Sen muutaman kympin saan toisinaan, en pyydä enkä oleta.

Sekin on aika normaalia, että lapsen ensikotiin hankitaan jotain kodinkonetta, huonekalua tai astioita.

Tällaisia asioita tekevät normaalit vanhemmat, jos on varaa. Asunnon tai auton hankkiminen? No, tiedän yhden, jolle ostettiin muutaman tonnin auto.

Mutta edelleen, ei ap tällaista normaalia vanhempien huomiota haikaile. Tekemisissä ilmeisesti ovat, kun kerran asioita jatkuvasti pyytää. Kenties saa jopa sen sunnuntailounaan, ei vaan pidä sitä minään.

Et voi tietää varmaksi ettet odottaisi, helppo sanoa nyt kun tilanne on toinen.

Monikin asia olisi normaalia mutta eipä vain useassa perheessä ole ja silloin helposti syytellään sitä jälkikasvua ahneudesta, laiskuudesta jne ja kuvitellaan että lounaita ja kymppejä annetaan mutta niitä ei pidetä minään.

Ymmärrän hyvin jos lapsesta asti on kärsinyt laiminlyönnistä (se ei ole pelkästään taloudellista jos on kohdeltu kuin köyhää vaikka varaa olisi paljon parempaan vaan myös henkistä ja emotionaalista laiminlyöntiä) niin aikuisena ei haikaile leipäpaloja vaan kipeältä tuntuu jos vanhemmat eivät auta isoissa asioissa, se osoittaisi välittämistä. Nythän se on julmuutta, moni rakkautta vaille jäänyt lapsi ei ole kykenevä huolehtimaan itsestään koska kärsii jonkinasteisista henkisistä ongelmista ja se ei ole lapsen syy.

Ihmettelen suuresti monien asennetta. Etenkin niiden joiden mielestä on oikein että vanhemmat ovat saaneet ajoissa perinnön mutta eivät siitä omalle lapselleen mitään suo.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen on vaatimassa saada olla loisimassa vanhempiensa rahapussilla, saadakseen viettää korkeampaa elintasoa, mihin itsellä on varaa ja halu erottua varakkuudella ystävistään.

Ja sitten kun vanhemmat ovat kuolleet, vaihdetaan uhria ja loisitaan puolison kustannuksella.

Ihanko oikeasti vielä on ap. kaltaisia naisia, jotka eivät arvosta itsenäisen ja taloudellisesti riippumaton naisen elämää, vaikka elintaso olisi alhaisempi?

Sellainen jonka vanhemmat ovat tehneet niin.

Itseä hämmästyttää, miten moni täällä on Apn kanssa samoilla linjoilla, vai kirjoitteleeko hän itse itselleen myötätuntoisia vastauksia. Miten te saatte vedettyä johtopäätöksen, että hänen vanhempansa ovat pihejä ja hylkivät lastaan, jos he eivät osta abikurssia, asuntoa ja autoa? Tässä ei sanallakaan kuvattu saako hän normaalia arjen apua ja tukea, neuvoja, kiinnostusta ja vaikka niitä ruokakasseja.

Omien vanhempieni suurin ilo itselle nuorena aikuisena on ollut erilaisissa käytännön asioissa neuvominen. Miten pankkiasioita hoidetaan, vakuutuksia, kelan juttuja jne. Miten tehdään osoitteenmuutos ja sähkösopimus. Ensimmäiseen asuntooni kyllä ostivat kaikenlaista ja opiskeluaikana kävin heillä syömässä, mutta muuten en ole rahallista apua koskaan kaivannut. Tukea ja neuvoja kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen on vaatimassa saada olla loisimassa vanhempiensa rahapussilla, saadakseen viettää korkeampaa elintasoa, mihin itsellä on varaa ja halu erottua varakkuudella ystävistään.

Ja sitten kun vanhemmat ovat kuolleet, vaihdetaan uhria ja loisitaan puolison kustannuksella.

Ihanko oikeasti vielä on ap. kaltaisia naisia, jotka eivät arvosta itsenäisen ja taloudellisesti riippumaton naisen elämää, vaikka elintaso olisi alhaisempi?

Ei se siitä avun kanssa epäitsenäiseksi muuttuisi 🙂 Apua voi ja pitääkin antaa lapselle niin, että hänelle syntyy itsenäisyyden tunne ja pärjäämisen.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Itseä hämmästyttää, miten moni täällä on Apn kanssa samoilla linjoilla, vai kirjoitteleeko hän itse itselleen myötätuntoisia vastauksia. Miten te saatte vedettyä johtopäätöksen, että hänen vanhempansa ovat pihejä ja hylkivät lastaan, jos he eivät osta abikurssia, asuntoa ja autoa? Tässä ei sanallakaan kuvattu saako hän normaalia arjen apua ja tukea, neuvoja, kiinnostusta ja vaikka niitä ruokakasseja.

Omien vanhempieni suurin ilo itselle nuorena aikuisena on ollut erilaisissa käytännön asioissa neuvominen. Miten pankkiasioita hoidetaan, vakuutuksia, kelan juttuja jne. Miten tehdään osoitteenmuutos ja sähkösopimus. Ensimmäiseen asuntooni kyllä ostivat kaikenlaista ja opiskeluaikana kävin heillä syömässä, mutta muuten en ole rahallista apua koskaan kaivannut. Tukea ja neuvoja kyllä.

Mulle ainakin välittyi rivien välistä, että ap kokee inhoa vanhempiensa taholta itseään kohtaan, ja sen huippuna aloittajan antamat esimerkit. Onko noin vaikea uskoa sitä todeksi? Koska siis vanhemmat voivat tosiaan kurittaa lastaan kuvitellen tekevänsä palveluksen ja oikeasti synnyttää lapsessa tunteen, että lapsi on vihattava otus, jos et ole sitä tiennyt. Ja kurittaminen voi nimenomaan olla sitä, että tehdään elämästä lapselle temppurata, ja syynätä.n vieressä kaulat pitkällä, miten lapsi pärjää, ja sivalletaan sivuhypyistä ja virheistä. Eikä auteta. Oppisi liian laiskaksi tms.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oikeasti... Olen itse juuri muuttanut syksyllä vanhempien luota pois. En todellakaan oleta heiltä mitään, vaikka ovat ihan hyvin toimeentulevia. Pari sijoitusasuntoakin heillä on, ja jonkinlainen osakesalkku. Pesukoneen ostivat ja nyt olen joululahjaksi toivonut paria mattoa. Lisäksi maksoivat puolet vuokratakuusta, sen maksan kyllä takaisin heti, kun saan paremman työn. Lapsuuden kodissa käyn viikonloppuisin syömässä, ja yleensä laittavat ruokaa mukaan ja saattavat antaa pari kymppiä. Olen enemmän kuin kiitollinen.

Vanhemmat saavat ihan itse nauttia säästöistään. Mikä oikeus minulla niihin olisi?

Aikaa, neuvoja, apua ja tukea kyllä saan. Tunnen olevani rakastettu ja arvokas heille, se on parasta mitä lapselleen voi antaa.

Et tietenkään odota mitään kun koko ajan saat jotain. Pesukone ja puolet vuokratakuusta ei ole mikään pikkujuttu (vaikka takuurahat maksatkin takaisin), viikonloppuaterioinnit, ruokaa mukaan ja pari kymppiä on paljon enemmän mitä moni saa. Vaikka vanhemmat olisivat rikkaita.

melko ajattelematon/ylimielinen kommentti.

Ei ap haikaillut ruokakasseja ja pesukonetta, vaan autoa ja asuntoa. Jos hän kirjoittaisi, ettei ole koskaan saanut vaikka viittäkymppiä talvitakkiin muutettuaan kotoa, olisin hyvinkin hänen kanssaan samoilla linjoilla. Mutta hän haluaa asunnon ja auton ja valmennuskurssin.

Mutta tuo kommentoija "ei odota vanhemmiltaan mitään". Ja saa kyllä paljon. Odottaisiko jos ei saisi kaikkea tuota?

En odottaisi. Olen kiitollinen avusta, mutta en oleta. Se on erittäin normaalia, että käydään vanhemmilla syömässä, ja moni antaa silloin ruokaa mukaan. En tiedä ketään, kellä ei olisi näin, jos lähellä asutaan. Sen muutaman kympin saan toisinaan, en pyydä enkä oleta.

Sekin on aika normaalia, että lapsen ensikotiin hankitaan jotain kodinkonetta, huonekalua tai astioita.

Tällaisia asioita tekevät normaalit vanhemmat, jos on varaa. Asunnon tai auton hankkiminen? No, tiedän yhden, jolle ostettiin muutaman tonnin auto.

Mutta edelleen, ei ap tällaista normaalia vanhempien huomiota haikaile. Tekemisissä ilmeisesti ovat, kun kerran asioita jatkuvasti pyytää. Kenties saa jopa sen sunnuntailounaan, ei vaan pidä sitä minään.

Et voi tietää varmaksi ettet odottaisi, helppo sanoa nyt kun tilanne on toinen.

Monikin asia olisi normaalia mutta eipä vain useassa perheessä ole ja silloin helposti syytellään sitä jälkikasvua ahneudesta, laiskuudesta jne ja kuvitellaan että lounaita ja kymppejä annetaan mutta niitä ei pidetä minään.

Ymmärrän hyvin jos lapsesta asti on kärsinyt laiminlyönnistä (se ei ole pelkästään taloudellista jos on kohdeltu kuin köyhää vaikka varaa olisi paljon parempaan vaan myös henkistä ja emotionaalista laiminlyöntiä) niin aikuisena ei haikaile leipäpaloja vaan kipeältä tuntuu jos vanhemmat eivät auta isoissa asioissa, se osoittaisi välittämistä. Nythän se on julmuutta, moni rakkautta vaille jäänyt lapsi ei ole kykenevä huolehtimaan itsestään koska kärsii jonkinasteisista henkisistä ongelmista ja se ei ole lapsen syy.

Ihmettelen suuresti monien asennetta. Etenkin niiden joiden mielestä on oikein että vanhemmat ovat saaneet ajoissa perinnön mutta eivät siitä omalle lapselleen mitään suo.

Et voi tehdä sitä johtopäätöstä, että on ollut henkistä laiminlyöntiä siitä mitä hän kirjoittaa. Halvat lelut eivät ole henkistä laiminlyöntiä. Se jos ei ole saanut huomiota, kiinnostusta jne taas on.

Kuulostaa erikoiselta, jos asiat ovat oikeasti noin, kuinka kerrot. Mulla on ihan duunarivanhemmat. Silti he hankkivat minulle ajokortin ja sain nuorena myös haluamiani vaatteita. Oli myös pari maksullista harrastusta. Ulkomailla emme käyneet juurikaan. Pari kertaa Ruotsissa ja kerran Kreikassa.

Ihmettelen silti hieman, mistä kärsimyksestä puhut. Minä olen käynyt pikkupaikkakunnan tavislukion ilman mitään valmennuskursseja. Yliopistoon pääsin omin avuin. Vanhempani kyllä ostivat minulle lukion kirjat ja pääsykoekirjat, se myönnettäköön. Omilla rahoillani olen maksanut vuokran, laskut ja nykyisen omistusasuntoni maksut. Ihan normaalia tämä on minulle ollut eikä mitään kärsimystä. Aikuisiälläni vanhempani eivät ole avustaneet minua taloudellisesti missään välttämättömissä kuluissa.

Mutta ehkä puhutkin enemmän vanhempiesi asenteesta, joka on todella nuiva. Minun vanhemmilleni on nimittäin sellainen asenne, että JOS joskus apua tarvitsen, sitä saa. Eivätkä vanhempani ole pihejä, vaan esimerkiksi yhden kokopäivätyöni ohessa opiskelemani avoimen yliopiston kurssin he ovat maksaneet minulle lahjana. Vaikkei olisi välttämättä tarvinnutkaan. Eli mulla on aina ollut sellainen tunne, että musta välitetään ja halutaan auttaa. Samoin itse nyt, kun vanhemmilla elämässä meneillään myös kurjia juttuja, tarjoan heille konserttiliput ja vien pienille reissuille enimmäkseen omaan piikkiin. Autamme ja piristämme toisiamme puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani ovat rikkaita ja olen saanut ne luettelemasi preppauskurssit, yliopistopaikan ekalla yrittämällä, ilmaisen asunnon, matkoja jne. Palstan mukaan olen kultalusikka perseessä syntynyt mistään mitään tietämätön heitukka, joka kohtaa kamalan totuuden siinä vaiheessa, kun pitää mennä töihin ja itse tienata elantonsa. Rahaa en palstan mukaan osaa käyttää, tuhlata kyllä. 

Kaveripiirini on samanlaisia kuin minä, joten en ole kenellekään rikkaan perheen tytär, me olemme kaikki varakkaista perheistä ja osaamme olla kiitollisia vanhemmilemme, jotka ovat tasanneet tietä. Mutta itse piti käydä lukio, itse lukea pääsykokeisiin ja itse mennä  tentteihin, siellä ei kysytä, millä sijalla valtakunnan varallisuustilastoissa vanhemmat ovat.

Oon kateellinen sulle. Minusta noin vanhempien kuuluisi tehdäkin jos kerran varaa on. Mikä muka on parempi sijoituskohde kuin oman lapsensa tulevaisuus? Tietenkään mitään merkkilaukkuja ei tarvitse rikkaidenkaan vanhempien lapsilleen ostella minusta.

Mä en ole ikinä edes päässyt rikkaiden perheiden lasten kavereiksi, koska missä niihin olisin muka tutustunut. Mitään kallista ei saanut koskaan lapsena harrastaa, ei ollut mitään merkkivaatteita tai tavaroita kuten yleensä rikkaiden perheiden lapsilla on. Kaikkien silmissä olin köyhän perheen lapsi, koska näytin siltä. Varmaan olisin ollut vaan rikkaalta näyttäville lapsille kateellinen heidän saamistaan eduista. Enhän lapsena edes tajunnut omilla vanhemmillanikin olevan halutessaan varaa niihin. Teininä aloin tajuta ja se vaan lisäsi epäreiluuden tunnetta.

Olen ainut lapsi. Yritän yleensä olla miettimättä koko vanhempieni rahatilannetta. Se vaan on vaikeaa, kun he aina korostavat sitä jos ovat yhteydessä. Kyselevät, olenko saanut säästettyä rahaa ja saanut tienattua rahaa.  Ihan kuin se määrittäisi ihmisen arvon. Leveilevät myös sijoituksillaan ja hankinnoillaan itselleen. Taas tuli osaa päräytettyä uusi asunto, joka pistetään vuokralle jne.

ap

Ota välimatkaa, äläkä edes pyydä mitään tuollaisilta. Jätä juhlapyhät kotona vanhempien kanssa väliin. Jos kyselevät perään niin kerro rakentavasi elämääsi omille jaloille ja erilaisille arvoille kuin heillä.

Kyllä omat vanhemmat voivat joskus olla vaan ihan paskoja.

Ai herran jumala!

Toki ymmärrän että pientä apua kaipaa, mutta että ihan asunnot ja kaikki.

Koita päästä tosta katkeruudesta eroon. Ole ylpeä siitä mitä olet saavuttanut ja lakkaa miettimästä "mitä olisit saavuttanut jos" vanhempasi olisi tehnyt sitä ja tätä.

Voin sanoa, että kamppailu ja itse asioitten tekeminen kasvattaa luonnetta ja saat sitä kautta olla ylpeä siitä mitä olet tehnyt. On totta että meidän jokaisen on oma tiemme raivattava. Helppoa se ei ole, mutta varmasti sen arvoista.

Itselläni on pari rikkaan perheen "lasta" kaverina. Ja en kyllä voi olla missään suhteessa kateellinen. Kivoja tyyppejä ovat, mutta kyllä niin läpeensä laiskoja tapauksia, että ilman vanhempien rahoja eivät kyllä osaisi elättää itseään millään tavalla. En pysty olemaan kateellinen siitäkään että kumpikaan ei töitä tee, vaan huuhailevat monta kertaa vuodessa ties missäpäin maailmaa lomareissuilla.

Ei mulla muuta

Vierailija kirjoitti:

Ai herran jumala!

Toki ymmärrän että pientä apua kaipaa, mutta että ihan asunnot ja kaikki.

Koita päästä tosta katkeruudesta eroon. Ole ylpeä siitä mitä olet saavuttanut ja lakkaa miettimästä "mitä olisit saavuttanut jos" vanhempasi olisi tehnyt sitä ja tätä.

Voin sanoa, että kamppailu ja itse asioitten tekeminen kasvattaa luonnetta ja saat sitä kautta olla ylpeä siitä mitä olet tehnyt. On totta että meidän jokaisen on oma tiemme raivattava. Helppoa se ei ole, mutta varmasti sen arvoista.

Itselläni on pari rikkaan perheen "lasta" kaverina. Ja en kyllä voi olla missään suhteessa kateellinen. Kivoja tyyppejä ovat, mutta kyllä niin läpeensä laiskoja tapauksia, että ilman vanhempien rahoja eivät kyllä osaisi elättää itseään millään tavalla. En pysty olemaan kateellinen siitäkään että kumpikaan ei töitä tee, vaan huuhailevat monta kertaa vuodessa ties missäpäin maailmaa lomareissuilla.

Ei mulla muuta

Sullekaan ei sitten menny aloituksen pointti jakeluun. Se ei ole se, etteikö jokainen voi pärjätä itse vaan miten omat vanhemmat kohtelevat. Kaikki on suhteellista, turha sun on vertailemalla itseesi vetää mitään tasoja aloittajan nenän eteen "opittavaksi".

t.kristallikissa

Ei tuossa köyhän perheen lapsena kohtelussa ole mitään kasvattavaa, jos se tehdään noin kuin ap:n perheessä, että lapsi jää kokemaan siitä katkeruutta. N usko, että vanhemmilla on ollut takana jokin positiivinen (?) kannustamisen tarve, vaan ihan vain osaamattomuus jakaa hyvää muille "ansaitsemattomasti". Siis koska kokevat, ettei lapsi ole ansainnut sitä hyvää. Totta kai siitä syntyy katkeruus. Vielä isompi, koska vanhemmilla ei ollut hyvän jakamisesta puutetta jos vain olisivat sitä jakaneet. Te, joille on jaettu sitä mitä vanhemmillannekin on ette voi aloittajaa ikinä ymmärtää. Tai joille on suotu tunne, että sentään ansaitsette hyvää. Vanhemmiltanne. Vaikkeivät he voi paljon materiaa antaa kenties. Tai jos voiivat, niin se hyvä olisi sitten juurikin kannustusta tms vastaavaa.

t.kristallikissa

Ehkä ap kuitenkin kokee, että hän on mm. ollut niin kiltti ja jättänyt siksi kiukuttelematta joskus, että ansaitsisi sen asunnon. Ja sitten ei saa sitäkään. Niin totta ka se paskalta tuntuu. Voivatko tuollaiset rikkaat vanhemmat käyttää sitä jollainlailla hyväkseen? Lapsen lojaaliutta ja halua miellyttää? Mutta hähhää, emmepä annakaan sinulle mitään vastineeksi, kiitos kun siedit meitä virheinemme kaksikymmentä vuotta, tai siis ei kiitosta siitäkään.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap kuitenkin kokee, että hän on mm. ollut niin kiltti ja jättänyt siksi kiukuttelematta joskus, että ansaitsisi sen asunnon. Ja sitten ei saa sitäkään. Niin totta ka se paskalta tuntuu. Voivatko tuollaiset rikkaat vanhemmat käyttää sitä jollainlailla hyväkseen? Lapsen lojaaliutta ja halua miellyttää? Mutta hähhää, emmepä annakaan sinulle mitään vastineeksi, kiitos kun siedit meitä virheinemme kaksikymmentä vuotta, tai siis ei kiitosta siitäkään.

t.kristallikissa

Ja siis tarkoitan kiukuttelemista sellaisesta, kun vanhempi tekee jonkun virheen, jota ei halua myöntää. Eli kun lapsella ois oikeuskin siitä heitä syyttää ja saada oikaisia itselleen. Niin ap on senkin sietänyt, ettei sitä saa. Mutta ei sitten saa siitä kiitoksena vaikkapa apuna asuntoa, niin jo nyt on jumalauta.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai herran jumala!

Toki ymmärrän että pientä apua kaipaa, mutta että ihan asunnot ja kaikki.

Koita päästä tosta katkeruudesta eroon. Ole ylpeä siitä mitä olet saavuttanut ja lakkaa miettimästä "mitä olisit saavuttanut jos" vanhempasi olisi tehnyt sitä ja tätä.

Voin sanoa, että kamppailu ja itse asioitten tekeminen kasvattaa luonnetta ja saat sitä kautta olla ylpeä siitä mitä olet tehnyt. On totta että meidän jokaisen on oma tiemme raivattava. Helppoa se ei ole, mutta varmasti sen arvoista.

Itselläni on pari rikkaan perheen "lasta" kaverina. Ja en kyllä voi olla missään suhteessa kateellinen. Kivoja tyyppejä ovat, mutta kyllä niin läpeensä laiskoja tapauksia, että ilman vanhempien rahoja eivät kyllä osaisi elättää itseään millään tavalla. En pysty olemaan kateellinen siitäkään että kumpikaan ei töitä tee, vaan huuhailevat monta kertaa vuodessa ties missäpäin maailmaa lomareissuilla.

Ei mulla muuta

Sullekaan ei sitten menny aloituksen pointti jakeluun. Se ei ole se, etteikö jokainen voi pärjätä itse vaan miten omat vanhemmat kohtelevat. Kaikki on suhteellista, turha sun on vertailemalla itseesi vetää mitään tasoja aloittajan nenän eteen "opittavaksi".

t.kristallikissa

No enhän mä itseeni verrannutkaan.

Kyllä se nyt vaan on niin että itse pystyy asioita tekemään, eikä katkerana miettiä että jos vanhemmat olis sitä ja tätä rahallista tukea antanut niin olisin sillon sitä ja tätä. Pelkkää olettamusta.

Jos sitä rahaa ei tipu, niin sitä on turha katkerana itkeä.

Työnnä se kristalli hanuriis