Kestäisittekö te tällaista ylimustasukkaisuutta? Mieheni on ihan pimahtanut

Isäni oli tuollainen, mikä oli yksi syy siihen, että vanhempani riitelivät paljon. Joskus mietin, provosoiko äiti häntä tahallaan. Opin siinä, että omalle miehelle puhuessa ei kannata provosoida toista mustasukkaiseksi. Miespuolisia kollegoita ei kannata paljon kehua omalle miehelle.

Isä ei kuitenkaan ollut fyysisesti väkivaltainen.

Omalta mieheltä en kuitenkaan kestäisi tuollaista käytöstä.

Nyt vielä ehkä pystyt jättämään sen vähäisin vaurioin (ehkä), mutta jos naimisiin erehtyisit ton kanssa menemään, papin aamenen jälkeen alkaisi lätty lätistä ja olisit luultavasti ennenpitkää vainaa tämän jannun toimesta.

"Juokse" ja lujaa, kun vielä voit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan kestäisi. Minä ja mies harrastetaan paljon ja reissataan työn puolesta. Ei kuvio toimisi, jos toinen olisi mustasukkainen. En halua miestä, joka rajoittaa minun menoja omaa epävarmuuttaan.

Oman kokemuksen mukaan mustasukkainen mies on mustasukkainen vaikka vaimo tai tyttöystävä olisi siveydensipuli eikä mikään pleijeri. Mustasukkaiset miehet tulkitsevat helposti normaalin kohteliaisuuden muita miehiä kohtaan flirttailuksi.

Ihanko totta!

Yllättääkö että saman voisi sanoa myös naisista?

"Oletpa todella hyvännäköinen nainen" sanoisi ukko jollekin muulle naiselle ja siinä pimahtaa aika monikin nainen narsistiksi ykskaks :D

En kyllä missään vaiheessa kirjoittanut narsismista, koska mustasukkaisuutta ei voi sina selittää narsismilla. Ja miehistä kirjoitin sen takia, että heteronaisena kokemusta on vain miesten kanssa seurustelusta ja miesten mustasukkaisuudesta.

Olen itse kaukaisissa suhteissa ollut juuri tuolla tavoin mustasukkainen. Ei se tilanne tuosta parane, jätä mies kasvamaan. Elämä on koulinut pahimmat särmät pois minunkin mustasukkaisuudestani, mutta en voi vieläkään sanoa olevani siitä vapaa. Mustat sukat piinaavat edelleen, mutta vähemmän ja vähemmän näkyvästi kuin ennen. Toisaalta olen huomannut, että kun en ole avoimen mustasukkainen, kiukkuni ja huonommuuden tunteeni naamioituvat sitten johonkin muuhun; syytän kumppaniani aivan muista asioista, enkä aina itsekään ymmärrä, että tosiasiassa en ole vihainen asiasta Y vaan edelleenkin samasta, ikivanhasta asiasta X enkä enää itsekään näe eroa.

Mustasukkaisuus on jollakin tavoin psykoottinen "sairaus" - tunne, joka ottaa vallan ja vääristää kaikki mustasukkaisen havainnot, eikä hän itse voi asialle mitään. Itse olen kohta parisen vuotta puinut asiaa psykoterapeutin kanssa ja alkanut hahmottaa asioiden suhteita. Olen toki edistynyt käytännönkin tasolla! Tekeehän se pahaa alkaa suhteeseen, kun tietää, että sama rumba käynnistyy taas ja tulee loukattua uutta kumppania samoilla vanhoilla oikuilla, vaikka kuinka tekisi kaikkensa ja näkisi käytöksensä älyttömyyden.

Varmasti sairaalloisen mustasukkaisuuden taustalla useimmiten on esim. jonkinlainen vaille jääminen tai epävarmuuden kokemus lapsuudesta, eikä herkässä iässä hylätyksi itsensä kokenut ihminen osaa luottaa siihen lähimpään ihmiseen aikuisenakaan. Muihin ihmisiin kyllä luotan itsekin suorastaan sokeasti, kumppaneihini vain en!

Tätä palstaa lukiessa näin sinkkuna ei voi kuin ihmetellä mistä naiset näitä kultakimpaleita löytää. No kai ne on sit yli 180 pitkiä ja komeita niin se on kaikki sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile puhua miehesi kanssa. Jos sekään ei auta, luovuta.

Unohda koko sana mustasukkaisuus, koska se luo asetelman, että miehesi on häiriintynyt ja väärässä (mikä toki on mahdollista) ja vie häneltä oikeuden sanoa mitään.

Itse olin käyttäytynyt 15 vuotta normaalisti ja sitten yhtäkkiä aloin saada raivokohtauksia yleensä liittyen muihin naisiin. Lisäksi aloin tehdä tuota samaa, muistutella miestä siitä ettei ole ainoa kala meressä. Mielestäni kyse ei ollut siitä, että olisin yhtäkkiä alkanut mustasukkaiseksi, vaikka mies niin yritti alkuun väittää. En kuitenkaan kytännyt mitään, tivannut mitään, kieltänyt puhumasta kenellekään jne.

Kyse oli meistä kahdesta, ei niinkään muista. Mies oli alkanut pitää minua itsestäänselvänä eikä panostanut minuun yhtään, mutta kaiken maailman satunnaisille tutuillekin oli henkisesti enemmän läsnä. Meillä oli ollut mahtavan hyvä suhde ja olin ihan palasina sen hajoamisesta silmieni edessä. Mies taas oli ihan äimistynyt, olenhan minä se ykkönen. Kyllä sitä piti vääntää, ettei se riitä, että olen mielessä ykkönen eikä näe mitään vaivaa sen eteen.

Tuon kaiken olisi voinut taputella mustasukkaisuuden alle.

Täysin sama kokemus! Onkohan yleistä pitkissä suhteissa? Minäkään en ole ollut mustasukkainen, mutta 20 yhdessä vietetyn vuoden jälkeen aloin käyttäytyä samalla tavalla ja samasta syystä. Miten teillä tilanne eteni?

Täälläkin sama kokemus. Mielestäni kyse on edelleen mustasukkaisuudesta, mutta erilaisesta kuin romanttisessa mielessä. Itsellä ainakin oli mustasukkaisuutta miehen harrastusta (miksi se mieluummin tekee tuota kuin on mun kanssa), tai miespuolisia kavereita (miksi se mieluummin on tuon kanssa kun mun) kohtaan. Tunne kumpuaa samanlaisesta epävarmuudesta kuin tavallinen mustasukkaisuus, kysymyksestä miksi minä en kelpaa, miksi se, tämä tai tuo on parempaa seuraa kuin minä? Nuo kysymykset taas heräävät, kun yhtäkkiä huomaa, ettei olekaan enää tärkeä toisen elämässä. Tai ainakaan ei koe olevansa enää tärkeä, kun toinen ei sitä osoita mitenkään.

Minulla oli kerran miesystävä, joka oli sairaalloisen mustasukkainen. Kaksi mieleenpainuvinta sääntöä:

1. en saa vastaanottaa sähköposteja miehiltä - edes työsähköpostia

2. en saa kulkea työmatkoja kahden toimipisteemme välillä esimieheni kyydissä, olisi pitänyt tilata taksi.

Mies oli myös narsisti enkä olisi saanut keskustella muiden ihmisten kanssa kun hän oli paikalla. Kaikkien olisi pitänyt keskustella hänen kanssaan.

Minulla oli tuolloin vielä vaaleanpunaiset silmälasit mutta onneksi myös ystävä, joka näki miesystäväni ilman niitä laseja ja puhui minulle järkeä. Toki asiaa auttoi, että mies erehtyi lyömään minua - se oli kerrasta poikki. Suhteen päätyttyä mies vaati minua maksamaan kaikki hänen kustantamansa ravintolasyömiset sekä bensakulut. Lasku oli 1.500mk jonka maksoin mukisematta päästäkseni hänestä eroon.

Mä olen mies enkä yhtään mustasukkainen. Tyttöystävä taas on... no ei ihan niin paha kuin ap:n kertomuksessa mutta sinnepäin. Eli ihan turhaa näitä asioita yrittää sukupuolittaa. Kyse on yksilöllisestä taipumuksesta.[/quote]

EIKÖ HAITTASI JOS TYTTÖYSTÄVÄSI MENISI SÄNKYYN TOISEN MIEHEN KANSSA?

T.mustatsukat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo epänormaalia ja väärin, mutta harmittaa kuinka täällä näin haukutaan tuota miestä, kuin olisi aivan sairas, parantumaton yksilö. Mustasukkaisuus on tervettä tietyssä määrin, ja joillakin - syystä tai toisesta - se menee yli rajojen. Tuolle on kuitenkin tehtävissä jotakin, ja jos rakastat miestä ja muuten hyvä tyyppi, suosittelisinkin puhumaan rauhassa asiasta ja kysymään häneltä, voisitteko/voisiko hän hakea ongelmaansa apua.

Itse olen kärsinyt välillä pahastakin mustasukkaisuudesta, mutta tiedostan sen olevan ongelma ja haluan päästä eroon siitä. Siksi olenkin hakenut siihen apua. Kun tiedostaa mistä ongelma johtuu, sen voi avun ja ajan kanssa korjata. Mulla johtuu ikävistä asioista menneisyydessä, luottamuspulasta, huonoista ihmissuhteista ja syömishäiriöstä joka on repinyt itsetuntoni palasiksi. En silti haluaisi, että joku - etenkin rakas ihminen - kirjoittaisi ongelmastani tänne ja muut vain haukkuisivat ihan totaaliseksi paskaksi. Kyllä ihmiset ovat pahemmistakin ongelmista päässeet yli. Miehesikin voi, jos tiedostaa tuon olevan ongelma ja haluaa muuttua. 

kuulisin mielelläni lisää! Ole kiltii ja kerro miten ja millaista apua olet saanut ongelmaasi?

Minä en ole tuo keneltä kysyit, mutta olen ollut järjettömän mustasukkainen. Ongelma ratkesi sillä, että ensimmäisen myönsin asian itselleni. Sen jälkeen tajusin, että ajan käytökselläni toista vaan kauemmaksi ja kauemmaksi. Mitä enemmän yritän sitoa, sen enemmän tempoilee. Sen jälkeen tunnustin asian miehelleni, ja keskustelimme siitä. Hiljalleen aina mustasukkaisuuskohtauksen yllättäessä REHELLISESTI kerroin miehelleni miltä minusta tuntuu. Mies suhtautui tähän aina hienosti, ei vähätellyt, eikä hermostunut, vaan otti vakavasti, ja puhuttiin lisää. Lopullinen kuolema mustasukkaisuudelle tuli, kun itse tajusin, että vaikka eroaisimme, pärjäisin varsin hyvin. Viihdyn yksinkin, minulla on kavereita ja harrastuksia, ja voisin olla onnellinen myös yksin. Ymmärsin, että minun onneni ei riipu toisesta ihmisestä.

Kaikki eivät kykene samanlaiseen itsensä ja oman käytöksensä analysointiin, ja he saattavat tarvita ulkopuolista apua siihen. Itse olen onneksi aina ollut taipuvainen analysointiin ja pohdiskeluun, joten sain asian setvittyä päässäni itse. Nuo asiat, jotka pitää ymmärtää, pitää vaan todellakin ymmärtää ja sisäistää. Miettiä miksi itse käyttäytyy ja tuntee niinkuin tuntee, mitkä ovat ne syyt kaiken takana. Sen kun ymmärtää, siitä on hyvä aloittaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen mies enkä yhtään mustasukkainen. Tyttöystävä taas on... no ei ihan niin paha kuin ap:n kertomuksessa mutta sinnepäin. Eli ihan turhaa näitä asioita yrittää sukupuolittaa. Kyse on yksilöllisestä taipumuksesta.

EIKÖ HAITTASI JOS TYTTÖYSTÄVÄSI MENISI SÄNKYYN TOISEN MIEHEN KANSSA?

En ole tuo jolta kysyit mutta varmaan monia haittaisi, miten liittyy tähän?

Tulee ihan mieleen exäni (nainen). Naispuolisia kavereita ei saanut lainkaan olla. Televisiota katsellessa alkoi kuulua syvä vittuuntunut huokailu jos joku Angelina Jolie tjms oli ruudussa. Itse kuolaili kaiken maailman Clooneyn ym perään avoimesti. Lukuisia kertoja sain kuulla olevani iskemässä sitä sun tätä, varsinkin hänen serkkuaan siellä käydessämme. Kerran oli soittanut meillä käyneelle naiselle perään että miten kehtasikin jutella mun kanssa kahvipöydässä niitä näitä ja haukkunut pystyyn.

Onneksi on ex

Sun on nyt ilman sitoutumuksia helppo lähteä. Tee se. En ainakaan itse katselisi tuollaista yhtään.

Kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa, hän kertoi, että hänellä oli ollut suhde kaverinsa naiseen heidän ollessaan vielä naimisissa. Tämä pisti vähän miettimään, mutta sitten ajattelin, että mies on rehellinen kun kertoi. Ja hänellä ei itsellään silloin ollut mitään seurustelusuhdetta. Annoin siis olla ja olen nykyään ihanassa suhteessa, alun pienen mustasukkaisuuden pistoksen jälkeenkin.:)

Päivittäin kerromme toisillemme, että rakastamme ja välitämme ja olemme kiinnostuneita toisen harrastuksista yms. En ole koskaan epäillyt, että miehellä olisi jotain. Eikä hänenkään tarvitse epäillä minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia omasta avopuolisostani. Jos tulen kotiin esim puoli tuntia myöhässä koska kävin kaupoilla, mies heittää kommenttia "oliko hyvät treffit?" tai on hyvin epäluuloinen jos käyn välillä tapaamassa tyttökavereitani ja homma on mennyt siihen pisteeseen, että en halua edes nähdä kavereitani ettei synny sotaa miehen kanssa. Jos näen kavereita, pyydän heidät aina kotiimme tai otan aina paljon kuvia todisteeksi miehelleni ja silti hän epäilee, että olen voinut nähdä jonkun toisen miehen pikaisesti. 

Kerran hän sai ihan hirveät hepulit kun olin ollut lounasneuvottelussa miespuolisen henkilön kanssa ja hän jaksaa muistuttaa siitä vähän väliä. Pakkohan mun on bisnekset hoitaa! Meillä olisi ollut pikkujoulut Pariisissa, mutta sinnekään hän ei päästänyt. Voisin jatkaa ja jatkaa tätä listaa.

Meillä ei ole mitään pettämishistoriaa eikä minulla ole käynyt mieleenkään moinen, mutta välillä olen kuullut että jos toinen kovasti on epäluuloinen hänellä itsellään ei ole ihan puhtaat jahot pussissa. Olen yrittänyt puhua asiasta, olla mahdollisimman avoin ja kertonut kuinka hän loukkaa minua syytoksillään. Ja kyllä, olen jättämässä tämän miehen aika nopeasti kun vuokrasopimus tulee loppuunsa! Sääli, sillä mies on muuten ihana, mutta tuntuu että tilanne vain pahenee.

Tsemppiä ap!

raahaa parisuhdeterapiaan. 

Täh...? Miksi sairaalloisen mustasukkaisen ja puolisonsa pitäisi mennä parisuhdeterapiaan? Toinen puolisoista on peli- tai alkoholiongelmainen, pitää silloinkin molempien mennä parisuhdeterapiaan?

Ap:lle ja muille sairaalloisen mustasukkaisten puolisoille. Jos tuntuu, että rakastat puolisoasi, niin anna hänelle kaksi mahdollisuutta. Istutte alas ja sanot suoraan: "Rakastan sinua, mutta sinulla on ongelma, joka tekee yhteisestä elämästämme mahdotonta. Haluan yrittää kanssasi ja haluan, että haet ongelmaasi ulkopuolista apua." (Ensimmäinen mahdollisuus) Jos puoliso ei myönnä ongelmaansa (mikä on valitettavan todennäköistä) lähde samantien. Jos hän ei eronkaan jälkeen myönnä ongelmaansa, (toinen mahdollisuus) vaihda puhelinnumero ja jatka elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Outoa kehua miehelle jokaista yksityiskohtaa miten joku on ollut töissä "herrasmies." Ei kai kaikkea tarvitse raportoida?

Raportoi tai ei, niin siihen kyllä voi reagoida vaikka huumorilla eikä noin.

Vierailija kirjoitti:

Tätä palstaa lukiessa näin sinkkuna ei voi kuin ihmetellä mistä naiset näitä kultakimpaleita löytää. No kai ne on sit yli 180 pitkiä ja komeita niin se on kaikki sen arvoista.

Kyllä on  varoitusmerkit jo hyvissä ajoin havaittavissa, mutku ei niitä vaan näe kun ollaan niin in löööv.

Noin paha mustasukkaisuus ei ole tervettä, kertoo heikosta itsetunnosta, narsistisesta luonteesta ja vääristyneestä käsityksestä itsestä ja kumppanista. Terve ihminen ymmärtää ettei toista voi omistaa ja sen, että vain vapaaehtoinen suhde kestää. Ei voi kahlita toista, tuollainen käytöshän vain etäännyttää, sitä sairaalloisesti mustasukkaisen on vaikea käsittää. Jos suhteen alkuvaihe on tuollaista han normaalitilanteussa, tulee varmasti myöhemmin pahenemaan. Kyllä näitä tapauksia on lehdet täynnä, kun puoliso ei päästä edes kaupassa käymään, lopputulokset pahimmillaan sitten lööpeissä. Suosittelen lähtöä ajoissa, nämä tapaukset ovat alkua jollekin paljon pahemmalle jos suhde jatkuisi pitempään.

Jokainen päättää itse, mitä tekee, jos parisuhde on huono. Mustasukkaisuutta ilmenee monessa muodossa. Kenenkään ei pitäisi joutua kohteeksi, hyvä parisuhde on terve, ketään ei alisteta, kontrolloida, eikä määrätä, eikä itsetuntoa viedä,  vaan annetaan toisen olla oma itsensä sekä tilaa hengittää. Itselläni oli narsisti mies. Hänen mustasukkaisuutensa oli omaa luokkaansa, mutta se olikin kaikki hänen huonosta itsetunnosta kiinni, koska tarvitsi kaiken huomion ja jalustalle nostamisen. Hän ei paskaakaan välittänyt tosiasiassa, missä naisystävä menee, ja mitä tekee. Kaikki ystäväni hän haukkui, kaikissa oli jotain vikaa. Yhteydenpito kehen tahansa ihmiseen oli kielletty, kaikki hän koki uhkana. Häntä piti palvoa, ja kehua, häntä varten toimia, ja olla. Vihdoin tajusin  nostaa kytkintä,  sillä en  ollut enää oma itseni, kun piti aina ajatella, voinko tehdä niin ja niin, omat sanomiset piti aina miettiä, ettei toinen suutu, ja käytös. Normaali terve suhde EI ole tuollainen.

mä olin tuollainen, hyvin samantyyppistä. Pari ensimmäistä aikuisiän suhdetta meni tuon takia aivan päreiksi ja oma vika se täysin oli. Toki se harmitti itseäkin kun tajusi olevansa tuollainen. Se oli jopa tuskallista, monella tasolla. 30+ iässä tapasin naisen jonka kanssa halusin sitoutua suhteeseen. Olin tehnyt paljon työtä itseni kanssa enkä ollut enää niin sairas kuin kaksikymppisenä, mutta ei se täysin ollut jättänyt rauhaan. Kun alkuun nousi taas mustasukkaisia ajatuksia niin pakkohan sitä asialle jotain oli oikeasti tehdä. Menin terapiaan. Se auttoi todella paljon, jotenkin sain rauhan. Pystyn myös kommunikoimaan paremmin tunteistani. Jotenkin kun tuo homma alkoi paranemaan niin sitten se meni ihan rytinällä hyvään suuntaan. Nyt on ihan sama ketä kumppani katsoo ja miten. Sen verran tuo vahinkoa ehti tekemään, että otollinen perheen perustamisen aika 20-30v iässä jäi välistä ja syy löytyy peilistä.

m38

Mun mies ei ole  yhtään mustasukkainen, olen saanut mennä ja tulla ihan miten haluan. Nuorena jopa kuvittelin, ettei hän välitä minusta oikeasti, kun oli kokemusta sellaisesta kuulustelevasta kumppanista.

Mun mielestä kun saa niin suuren luottamuksen kumppanilta, ettei se koskaan kyttää tai edes epäile mitään pettämistä, niin sitten itsekin kunnioittaa sitä luottamusta ja käyttäytyy sen mukaan.

Sitähän se rakkaus on, luottamusta toiseen ja jos toinen pettää sen luottamuksen, niin se oli sitten siinä.

No hyi hitto. En voisi elää edes ns. normimustasukkaisen miehen kanssa kun olen luonteeltani tällainen flirtti ja vapaa sielu. Oma mieheni ei pienestä hetkahda ja tietää kyllä että olen äärimmäisen uskollinen niissä puitteissa kun parisuhteessamme on sovittu ja että tässä ollaan sitouduttu elämään loppuun saakka yhdessä, se ei ole mikään pieni ja yhdentekevä sitoumus. Ahdistavaa ajatella, että joku toinen mies olisi taas saattanut vaikka jo tappaa minut mustasukkaisuuttaan. En edes ymmärrä koko mustasukkaisuus- käsitettä. Kuulostaa ihan pimeältä touhulta.