Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
10.12.2017 |
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Voisinpa antaa sulle ison halauksen. Olen itsekin vähän samanlaisessa tilanteessa, tosin minulla yksinäisyys johtuu siitä, että masennuksen ja syömishäiriön takia olen ollut monta vuotta tosi eristyksissä kaikesta ja kaikesta ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeammaksi ja pelottavammaksi kontaktin ottaminen ihmisiin tuntuu. Olen menettänyt tässä vuosien aikana monta ystävää. En tiedä saisinko helposti uusia kavereita jos yrittäisin niitä löytää, isoin ongelmani on hiljan kasvanut sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistus ja sairauksieni runtelema, lähes nollissa pyörivä itsetuntoni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis todella kaikki ihmiset ilmeisestijuoksevat juuri minun perässäni, kun eivät voi alkaa kaveeraamaan yksinäisten kanssa. Lapsesta saakka en ole mitään muuta halunnut kuin saada olla ihan omassa rauhassa yksinäni, mitta ei, aina on ripustautujia ja tarraajia kimpussa. Eikä loppua näy. Oon nyt nelikymppinen. Tuntuu niin hemmetin väärältä. Mua ei vaan yleensä ihmiset kauheesti kiinnosta, en ainakaan jaksa niiden kanssa jutella tai niitä nähdä - mutta ei, minuun niiden sitten pitää aina takertua. Ymmärrän kyllä sinällään yksinäisyydestä kärsiviä. Sitäkin absurdimpaa, että miksi juuri minä kärsin yksinäisyyden puutteesta. Pitäisi varmaan kerätä yhteystietoja teiltä yksinäisiltä, ja jakaa niitä noille tarrautujille, että soitas taai kirjoitas tuolle, kysypäs tuota mukaan sinne shoppailemaan/uimahallille tms. Jos voisin, luovuttaisin tämän ihmismagneetti-ominaisuuteni oitis ihan ekalle halukkaalle! Onko salaisuus se, että koska en ole kiinnostunut ihmisistä, he kokevat saavansa rauhassa loputtomiin kalkattaa minulle, ilman että tahtoisin itse puhua mitään, saatikka kysellä lisää. Ihmiset kaipaavat vain kuulevia korvia, ei mitään muuta? Jospa tuo auttaisi ystävyyssuhteiden luomisessa? Ole välinpitämätön mutta muodollisen kohtelias, anna toisen vaan pulputtaa. Pam, olet paras kaveri!
Tämän luettuani tuli mieleen että voisiko taustalla vaikuttaa joku käänteispsykologia? Jotenkin susta varmaan vaistoaa ettet kaipaa seuraa ja ihmiset alitajunnaisesti jostain syystä hakeutuu sun seuraan?
Itse olin nuorena kiusattu hylkiö joka olisi ollut onnellinen edes yhdestä kaverista, mutta kukaan ei halunnut olla mun kanssa. Varmaan musta vaistosi epätoivon?
No nykyään olen ihmisistä piittaamaton, ei kiinnosta olla niiden kanssa jne. ja eikö nyt vaan ihmiset ja jopa entiset kiusaajat/ne tyypit jotka ei nuorena halunnut olla mun kavereita yritä tutustua muhun ja hakeutua seuraan. Todell outoa 🙄
M25
Vierailija kirjoitti:
KYLLÄSTYNYT YKSINÄISYYTEEN:(( kirjoitti:
Nykyään yhteiskuntaa ei kiinosta kuka on yksinäinen ja kuka ei.
Jos elämä kerranki menee tuohon suuntaan niin on vain kaksi vaihtoehtoa 1. Joka olet hemmetin onnekas ja löydät jonkun joka välittää tai 2. Olet epäonnekas ja itsetuhoinen
En ymmärrä miksi yksinäisiä aliarvioidaan
Miksi heitä ei auteta tai miksi heille ei tehdä ryhmiä esim. Tyttöjen ilta ryhmiä niin sellaisia mutta yksinäisille. Olen sata varma että aika moni tulisi sinne.
Ettekö huomaa kuinka moni on tehnyt itsemurhaa koska he olivat yksinäisiä. Yksi asia mikä ärsyrtää mua on myös se että esim. Jos kerrot jollekulle että olet yksinäinen niin useesti tulee vastaus et "lue kirjoja,mene vaikka ulos kävelylle tai kuuntele musiikkia " yms. Vaikka tekisin nuo kaikki niin silti OLEN YKSINÄINEN!!
Ei se hemmetin kirja tuo mulle seuraa!!!!!
Myönnän että mulki tulee useastikin tommosia kysymyksiä mieleen että miksi juuri minä? Mitä varten elän enään?
Mikä on elämän tarkoitus yms.
Niin rasittavaa mitä täytyy käydä läpi:(
Oon vasta 21 vuotias mul on kokonainen elämä edessä ja silti yksinäisyys on esteenä.Jos odotat yhteiskunnan apua yksinäisyysongelmaasi odotat sitä loppuelämäsi. Ja toisaalta vaikka kuinka moni on tehnyt paljonkin aloitteita poistaakseen toisten yksinäisyyttä. On fb ryhmiä, sinkkuiltoja, kirjekaveripalstaa jne. Monet yksinäiset odottavat taivaasta ihmettä. Mutta totuus on, että se ihme on rakennettava itse. On etsittävä samanhenkisten piirit. Lähestyttävä ihmisiä, nähtävä vaivaa ja joskus pettyä ihmisiin ja kokeiltava uudelleen.
Ihan kuten vaikka työnhaussa. Minulla on ystäviä mutta ne on kovalla työllä hankittuja. Ja vaikka taukoa tulisi otan heidät vastaan aina uudestaan ja uudestaan. Enkä vedä herneitä nenään muutamasta kieltäytymisestä.
Mielestäni aluksi pitäisi pyrkiä saamaan ainakin vähintään 10 tuttavaa. Heistä lopulta ystäväksi jää muutama. Tuttavia saa juuri harrastuksista, seuramatkoilta, kursseilta jne. Pitää vaan pyrkiä puhumaan paljon ja monen kanssa. Niin, että syntyy tunne kuinka tunnette jo toisianne. Vasta sitten voi miettiä elokuvia ja illanviettoja.
Itse pyrin olemaan paras mahdollinen ystävä ystävilleni. En liian tunkeileva. En takertuva, mutta kiinnostunut. Hyvää seuraa heille. Samalla myös itse saan kaiken vastavuoroisesti takaisin.
Juuri näin. Ystävä on kuin laudan pätkä. Sitä pitää höylätä höylätä höylätä ja höylätä.
Löysin taannoin yksinäisyyden puuskassa tämmöisen sivuston. Idea on että ihmiset voivat jutella keskenään nimimerkin takaa ilman että joutuu koko ajan juttusiin nettipervojen kanssa. Eli toimii päinvastoin kuin suurin osa chat sivustoista. Sivulle rekisteröidytään mutta rekisteröityminen ei vaadi henkilökohtaisen tiedon luovuttamista.
Sivu on kansainvälinen mutta itse olen jo löytänyt suomalaisen jonka kanssa viestitellään, lisäksi viestittelen muun maalaisten kanssa. Puhutaan ihan jokapäiväisistä asioista ja maailman tapahtumista.
Jos yksinäiset liitytte tuonne, niin ehkä päädytään juttusille :)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ikävältä. Ystävien eteen pitää nähdä vaivaa, mutta varmasti olet sitä tehnytkin. Jos menisit mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, siitä tutustuu muihin työntekijöihin ja autettaviin. Samalla saisit rytmiä ja sisältöä päivin. Tekemätöntä työtä on valtavasti. Vaikka seurakunnan kautta ystäväksi yksinäiselle?
Partioon otetaan myös aikuisia :) oisko sun lähellä jotain lippukuntaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, iso halaus sinulle! Yksinäisyys voi olla todella lamaannuttava tila. Kun paljon oleilee itsekseen, ei oikein saa välttämättä varsinkaan vapaapäiviin mitään hyvää rakennetta, jolloin tulisi tehtyä mukavia asioita, vaan helposti vain jämähtää paikoilleen. Itse olen juuri tällainen ihminen, ja jos minulla ei olisi kumppania ja ystäviä, olisin tosi hukassa elämän ja itseni kanssa. Pelkästään se, että mieheni on kotona, saa minut olemaan elämässä yleisesti aktiivisempi, vaikkemme varsinaisesti yhdessä koko ajan mitään tekisikään. Ymmärrän siis todellakin, jos yksinäisyys saa olon passiiviseksi ja kurjaksi.
Ja yksinäisyys voi kohdata ketä tahansa, erityisesti, jos muuttaa pois lapsuuden kotikaupungista ja opiskeluiden jälkeen pois opiskelukaupungista. Aikuisena on todella paljon vaikeampaa solmia ystävyyssuhteita kuin nuorena. Mietin, että voisitko saada ystäviä esimerkiksi Punaisen Ristin kautta. Heillä on sellaista toimintaa, että sinne voi kurssittaa ja ilmoittaa itsensä vapaaehtoiseksi ystäväksi jollekulle tai sitten voi ilmoittautua ystävää etsiväksi. Ystävätoiminnassa järjestetään hengailuiltoja ja muuta kivaa ryhmätoimintaa. https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/yksinaisyyteen
Lisäksi tuo lemmikin hankkiminen on hyvä ajatus, jos sinulla on riittävästi töitä niin, että pystyt kustantamaan kaiken lemmikin tarvitseman. Koiran tai kissan ylläpitäminen voi olla yllättävänkin kallista. Mutta jos varaa on, koirasta saa kärsivällisellä kouluttamisella todella hyvän kaverin ja sen kanssa voi harrastaa esim. agilityä ja näin päästä mukaan koiraharrastusporukoihin. Jos ei ole varaa omaan lemmikkiin, monet eläinsuojelun parissa toimivat vapaaehtoisjärjestöt ottavat mielellään mukaan uusia toimintaan sitoutuneita vapaaehtoisia. Tällaisesta toiminnasta ainakin saa ystäviä. Tiedän kokemuksesta, sillä eräs syrjään vetäytyvä, työtön tuttavani on saanut paljon sosiaalista elämää tällaisen toiminnan kautta.
Sen sanon vielä, että älä juo. Siitä ei seuraa mitään hyvää tuossa sinun tilanteessasi. Lopeta juominen, ota yhteyttä Punaiseen Ristiin ja yritä näin päästä eteenpäin.
Olen itse ollut yksinäinen yhdessä elämänvaiheessa, kun olin asunut ulkomailla ja palasin sitten Suomeen ja aloin kirjoittaa gradua. Itse hankin tekemistä ja sosiaalista kanssakäymistä seuraavilla tavoilla:
-menin mukaan vapaaehtoistoimintaan seurakunnassa, kävin mm tapaamassa yksinäisiä vanhuksia
- aloitin uuden kielen opiskelun ja sain sieltä kaverin
- menin myös kurssille, jossa kävi minua selkeästi vanhempia ihmisiä. En saanut kavereita, mutta paljon juttuseuraa kylläkin
- aloitin liikuntaharrastuksen. Se oli pieni porukka ja käytiin joskus yksillä harkkojen jälkeen
Olen aika sosiaalinen ihminen, joten tarvitsen paljon kontakteja. Sen olen oppinut, että kaikissa porukoissa vie Suomessa puolesta vuodesta vuoteen, että alkaa saada kavereita - siis harrastuksista yms. Jos heti alussa toimii liian innokkaasti, se tuntuu karkottavan ihmisiä. Jos ryhmissä haetaan jota kuta, joka voi tehdä jonkun tehtävän yhteiseksi hyväksi, kannattaa ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Siinä tutustuu hyvin ihmisiin.
Tsemppiä ap, ja muista että kaikista porukoista ei vaan löydy ketään johon tutustua enmmän - mutta aina joskus voi osua kohdalle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ikävyys tätä yksinäisyysongelmaa : (
Suosittelen lämpimästi seurakuntien tapahtumia <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap! Sori kun en jaksa lukea koko ketjua läpi ja sulta on varmaan tätä jo kysytty, mutta missä päin Suomea olet?
Pohjanmaalla
Ap
Voi harmi :( Ollaan ihan eri puolilla Suomea. Olisin kutsunut sut kahville/teelle ja rapsuttelemaan meidän koiria ;) Lähetän sulle kuitenkin lämpimiä terveisiä täältä kauempaa ja toivotan sulle hyvää joulunodotusta. Uskon, että tulet löytämään et vain yhden, vaan useamman ystävän ja ymmärrän, ettei se susta siltä taida juuri nyt tuntua. Tunnut kuitenkin kivalta tyypiltä, jolla olisi annettavaa muille, joten pidä pintasi ja leuka ylhäällä. Oikeat ihmiset tulee vielä sun elämään ja ovat iloisia siitä, että saavat sut elämäänsä.
Tosi paljon tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sulle, Ap!
Tuukko rapsutteleen mun munia? <3 Villakoiriakin on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juominen ei ainakaan asiaan auta. Lopeta se ensimmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kissa. Olen ollut elämässäni enemmän kissojen kuin ihmisten kanssa. Kissa on nyt ulkona, minä yksin kotona. Kaikki kissat ei ole kovin sosiaalisia, omani ei tule lähelle silloinkaan, kun on sisällä. joskus harvoin.
Välillä menee yli 2 vk, että puhun kenellekään muuta kuin ohimennen, kiitos ja hei! Minulla on aina ollut harrastuksia, useitakin. Käyn esim. 3 krt viikossa jossain 1.5 tuntia, ihmiset tulevat ja menevät kiireissään seuralaistensa kanssa. Paritehtäviäkin tehdään välillä ja joku voi jäädä usein ilman paria. Se olen ollut omnta kertaa minä. Kerran tanssitunnilla ystävänpäivänä vuosia sitten en pystynyt olemaan itkemättä, kun jäin ilman paria.
Olen etsinyt ystäviä netistä ja löytänytkin. Heillä on kuitenkin parinsa, perheensä ja kiireensä. Kaikilla ei ollut, kun tutustuttiin, silloin nähtiinkin. Mutta ihmisten tilanteet muuttuu, nykyään ystävilläni on perheet ja he ovat esim. miesystävänsä mökillä lähes aina vapaillaan jne. Ei nähdä enää, jäin taas ilman.
Minua kiusattiin koulussa. Oli mies, jolta ei herunut seuraa eikä läheisyyttä: ei puhunut eikä pussannut. Nyt ei ole sitäkään. Työt loppui. Tuntuu, etten kelpaa minnekään eikä kanssani haluta olla. Varatut miehet kyllä kaipaa seksiä ja jaksaisivat jutella somessa vaikka kuinka, muuta seuraa minulla harvemmin onkaan.
Näin on siis jatkunut vuosikymmeniä, en jaksa enää uskoa muuhun. muutaman "huonon suhteen" jälkeen ei riitä energiaa olla tyrkyllä enää treffipalstoillakaan, tein sitä jo vuosia. Olen todella pettynyt elämääni.olen siis ollut yksinäinen kymmeniä vuosia. Harrastuksia on ollut aina, olen etsinyt seuraa netistä, kavereita, ystäviä, parisuhdetta. Tänäkään viikonloppuna en ole tavannut ketään, kuten en koko syksyn viikonloppuina, ne ovat yksinäisintä aikaa. Joskus viikolla käyn lenkillä jonkun kanssa, pari kertaa kuukaudessa, se on tosi kiva - riittääkö ihmiskontakteiksi koko iäksi?
Oletko minkä ikäinen noin suurinpiirtein ja missäpäin Suomea elelet.
Kelpaisiko ystäväksesi 50v. töissäkäyvä, raitis ja vapaa mies? Itse asustelen Tampereen läheisyydessä.
Uskaltaisitko ottaa haasteen vastaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juominen ei ainakaan asiaan auta. Lopeta se ensimmaiseksi.
Elämä janottaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehitä rikkaampi mieli, itse nauratan ja itketän itseäni omilla jutuillani höpisten itsekseni. En ole koskaan yksin. Viimeksi kai joku 2kk puhuin jonkun ihmisen kanssa mutten tunne itseäni mitenkään yksinäiseksi.
Ota toinen kissa. Kissat on yleensä seurankipeitä ja useimmat tykkää tulla ihan syliinkin, tai ainakin rapsutusläheisyydelle. Meillä on kolme kissaa, ja yleensä kaikki on siinä huoneessa missä ihmisetkin vaikka vain nukkuisivat.
Se että sinulla ei ole perhettä aiheuttaa suurimman osan yksinäisyyttäsi, se on surullista, mutta kannustan sinuakin etsimään muita yksinäisiä ja piristämään heitä. Eihän siinä ole mitään järkeä että yksinäisiä ihmisiä on satoja tuhansia, mutta he eivät ota toisiinsa kontaktia. Kun sinäkin olet löytänyt ystäviä netistä, mutta heillä on perheensä kanssa kiireitä, niin kokeile ystävystyä sellaisten kanssa joilla ei ole perhettä.[/quote]
Kiitos viestirstä! Kuten sanoin, mulla ei ole töitä. Hyvä, että on varaa edes yhteen kissaan. Jo se sairastuisi, tuskin pystyn hoitamaan. Kahden hoitoon ei ole mahdollisuuksia. Minulla on ollut kissoja noin 30 v, joskus oli useampia kerralla, eivät tulleet keskenään toimeen. Rakastan kissaani ja se on paras ystäväni. Jos en olis ottanut sitä edelliseltä omistajaltaan, se olisi joutunut piikille. Aiemmat kissani ovat olleet sosiaalisempia.
Olen viettänyt monta joulua yksin, vuosikausia. Nyt sain veronpalautusta ja haaveilen pikkumatkasta jonnekin jouluna, pois. Mutta en raaskisi jättää kissaani enkä saisi sille hoitajaa. Tuntuu siis, että ole vähän vankina yksin kotonani, onnekis on edes kissa! Se on muuten edelleen ulkona.
Vuosikymmenien aikana olen jatkuvasti tutustunut perheettömiin ihmisiin. He haluavat käydä baareissa ym. Minulla on vähän rahaa, mutta olen tinkinyt suunnilleen ruuista seuran vuoksi, käyn paikoissa, kyllä! Muut ovat löytäneet miehensä ja perheet silloin tai muuten, minä jöin yksin. Kyllä olis taas aika etsiä uusia sinkkuystäviä, viime kerrasta on jo yli vuosi eikä sekään ystävä ole enää sinkku.
Laitoin taas ilmoituksen treffipalstallekin. Hyvä minä.
Kerrohan AP saitko yhteydenottoja sähköpostiisi tätä kautta. Toivon sulle seuraa ja iloa elämään!
Jos yhtään kiinnostaa, niin kannattaa alkaa harrastamaan jotain kamppailulajia, niissä yleensä treenaa naiset ja miehet ja eri ikäiset ihmiset samassa ryhmässä. Kun yhdessä treenataan niin pikkuhiljaa tutustuu ja aina jutellaan ennen ja jälkeen treenien. Itse olen tutustunut moneen hyvään tyyppiin ja jopa ensimmäiseen poikaystävääni tätä kautta. Lisäksi plussana tulee rutiinia päiviin, hyvä kunto ja liikunnan tuomat endorfiinit. Tietenkin joku muukin harrastus voi olla hyvä.
AP älä luovuta, mulle kävi netti-ihastuksen kanssa samantapainen juttu keväällä ja olin itsemurhan partaalla sen jälkeen, itkin päivittäin monta kertaa, monta kuukautta. Useampi muukin asia oli mennyt pieleen peräkkäin ja mulla on lapsesta asti ollut jonkin asteinen kliininen masennus. Opiskelupaikka on, mutta sekin on aina lähinnä ahdistanut.
Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin voin todella hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan ennen. Käyn töissä, terapiassa, ja lisäksi käytän pientä annosta masennuslääkettä päivittäin. Olo on tasapainoinen.
Ja nettisäädöstä opin sen, että ei koskaan kannata tehdä toisesta ihmisestä sun elämän keskipistettä, jos se lähtee lätkimään tai vaikka kuolee, on sen jälkeen ihan hukassa. Rakenna oma elämä itsesi varaan. Tee itsestäsi sellainen ihminen, josta itsekin pitäisit. Tsemppiä, ja hae ihmeessä apua jos tuntuu että tätä on jatkunut jo pitkään ja olo on epävakaa.
Ha. Nauttisit mieluummin tilanteestasi. Saat viihtyä omasta hyvästä seurastasi. Ei tarvitse teeskennellä, eikä esittää mitään, sillä sellaisia suurin osa ihmisistä on. Olen itse tullut siihen tulokseen etten tarvitse yhtään kaveria, sillä selkään puukotuksia on tullut tarpeeksi monta. Töissä viihdyn omissa oloissani ja ulkoilu, salilla käynti yms harrastukset onnistuvat vallan mainiosti ilman kaveriakin. Seuraappa ihmisiä esim kahvilassa tms. Huomaat miten teennäistä kaikki on. Sitten sinua alkaa naurattaa kun huomaat asian. Sen jälkeen olosi helpottaa.
Voi kiitos ihanasta viestistä <3 Mukavaa joulunodotusta ja kaikkea hyvää sinnekin :)
Ap