Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Täällä olisi yksi yksinäinen, jos jotakin kiinnostaa tutustua :) Olen ihminen kenelle voi soittaa vaikka keskellä yötä huolensa, ja kuuntelen ja yritän auttaa mielelläni. Olen kokenut elämässä paljon ja ollut myös ihan pohjalla, vieläkään en varmasti täysin kunnossa ole. Koen kuitenkin, että nämä asiat on lisännyt empatiakykyä ja ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan. Olisi ihanaa löytää ihminen kenen kanssa rakentaa ystävyyttä tai olla muuten vain läsnä elämässä :)
Lemmikkiä (koiraa) ei kannata hankkia lääkkeeksi yksinäisyyteen, jos ei jo entuudestaan koe olevansa eläinihminen. Koirasta on vaivaa ja huolta ja se saattaa sitoa kotiin juuri silloin, kun olisi harvinainen mahdollisuus osallistua johonkin sosiaaliseen tilanteeseen. Minulla koira ei juurikaan lievittänyt yksinäisyyttä.
No mene kahville kahvilaan. Käy tilaisuuksissa
Voi tutustua ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä olisi yksi yksinäinen, jos jotakin kiinnostaa tutustua :) Olen ihminen kenelle voi soittaa vaikka keskellä yötä huolensa, ja kuuntelen ja yritän auttaa mielelläni. Olen kokenut elämässä paljon ja ollut myös ihan pohjalla, vieläkään en varmasti täysin kunnossa ole. Koen kuitenkin, että nämä asiat on lisännyt empatiakykyä ja ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan. Olisi ihanaa löytää ihminen kenen kanssa rakentaa ystävyyttä tai olla muuten vain läsnä elämässä :)
Mitenköhän saisimme toisiimme yhteyden? Ja muutkin ketjuun kommentoineet.
Ap
Ap oletko jollain deittisivustolla?
Vierailija kirjoitti:
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
liity eurosinkkuihin
facebookin matkaseura ryhmään
jos olet helsingissä liity larun parittomiin tai joku sellainen
käy anna lehden ellit palstalla, siellä on naisten ystävä ryhmä, jossa haetaan kavereita
laita tinderiin ilmoitus, että oot uusi paikkakunnalla ja etsit seuraa
jne
Ap, perusta uusi sähköpostiosoite ja jaa se täällä. En näe siinä kamalasti riskejä, kun vain kirjoittelet ihmisten kanssa. Jos joku häirikkö siihen postia laittaa, niin poistat sen sähköpostin ja perustat uuden, jonka annat sitten näille uusille potentiaalisille ystäville.

Palstalla ei saa jakaa sp-osoitteita.
Vierailija kirjoitti:
Ap oletko jollain deittisivustolla?
En tällä hetkellä, on niissäkin joskus tullut pyörähdettyä.

On täällä ennenkin jaettu eikä kukaan ole poistanut. Vai oliko sitten moden oma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap oletko jollain deittisivustolla?
En tällä hetkellä, on niissäkin joskus tullut pyörähdettyä.
Ap
Tee vaikka treffit24 profiili? Voihan sieltä pelkkää kaveriakin etsiä. Missä asut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä olisi yksi yksinäinen, jos jotakin kiinnostaa tutustua :) Olen ihminen kenelle voi soittaa vaikka keskellä yötä huolensa, ja kuuntelen ja yritän auttaa mielelläni. Olen kokenut elämässä paljon ja ollut myös ihan pohjalla, vieläkään en varmasti täysin kunnossa ole. Koen kuitenkin, että nämä asiat on lisännyt empatiakykyä ja ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan. Olisi ihanaa löytää ihminen kenen kanssa rakentaa ystävyyttä tai olla muuten vain läsnä elämässä :)
Mitenköhän saisimme toisiimme yhteyden? Ja muutkin ketjuun kommentoineet.
Ap
Facebook-ryhmä, johon pääsee kutsulla?
Voisin kyllä tehdä uuden s-postin, mikäli vain halukkaat sen ehtisivät nappaamaan jos se poistetaan :)
Ap
No mä ainakin jaoin äsken oman osoitteen! Laittakaa viestiä kaikki yksinäiset jos haluatte. Olen oikeasti luotettava naisihminen enkä mikään pervo..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtakunnalliselle ystävätoiminnalle on selvästi kysyntää. Sellainen, että jokaisen omalta paikkakunnalta löytyisi omanikäistä seuraa jolla on samat kiinnostuksen kohteet.
Ensinnäkin yksinäisissä on paljon sellaisia, jotka eivät lähtisi toimintaan, koska he eivät halua tai uskalla lähteä muiden ihmisten pariin. Aloittajasta en nyt puhu vaan niistä yksinäisistä, joiden kommentteja olen lukenut netistä. Osa vetoaa introversioon, osa ujouteen, osa sosiaalisten tilanteiden kammoon... kuka mihinkin.
Toiseksi ystävyys ei synny pakottamalla. Vaikka kaksi yksinäistä ihmistä kohtaisi, ei ole ollenkaan sanottua, että heidän "kemiansa" kohtaisivat eli että he ystävystyisivät.
Ystäviä haluaville on jo nyt vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia .Pelkästään FB.ssä on lukuisia eri palstoja ystäviä etsiville ja ilmoituksia voi laittaa myös kaupunginosapalstoille jne.
Ne muut yksinäiset voivat käyttää noita muita kanavia :) Ihmeelliseen vastustukseen nousit, pelkäätkö, että ihmiset voisivat ystävystyä uuden toiminnan kautta? Onko se sinulta pois? :D
Suomi24 ois hyvä chattailla nimettömänä, muttei toimi iPadilla :(
Järjestäkää yksinäisten joulukahvit. Torttua ja piparia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtakunnalliselle ystävätoiminnalle on selvästi kysyntää. Sellainen, että jokaisen omalta paikkakunnalta löytyisi omanikäistä seuraa jolla on samat kiinnostuksen kohteet.
Ensinnäkin yksinäisissä on paljon sellaisia, jotka eivät lähtisi toimintaan, koska he eivät halua tai uskalla lähteä muiden ihmisten pariin. Aloittajasta en nyt puhu vaan niistä yksinäisistä, joiden kommentteja olen lukenut netistä. Osa vetoaa introversioon, osa ujouteen, osa sosiaalisten tilanteiden kammoon... kuka mihinkin.
Toiseksi ystävyys ei synny pakottamalla. Vaikka kaksi yksinäistä ihmistä kohtaisi, ei ole ollenkaan sanottua, että heidän "kemiansa" kohtaisivat eli että he ystävystyisivät.
Ystäviä haluaville on jo nyt vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia .Pelkästään FB.ssä on lukuisia eri palstoja ystäviä etsiville ja ilmoituksia voi laittaa myös kaupunginosapalstoille jne.
Ne muut yksinäiset voivat käyttää noita muita kanavia :) Ihmeelliseen vastustukseen nousit, pelkäätkö, että ihmiset voisivat ystävystyä uuden toiminnan kautta? Onko se sinulta pois? :D
Miten muiden ystävystyminen olisi minulta pois? Kerro sinä minulle, kuka sen valtakunnallisen ystävätoiminnan järjestää. Veronmaksajana en todellakaan innostuisi ajatuksesta. Kolmas sektori järjestää jo nyt vaikka kuinka paljon erilaista ystävätoimintaa, mutta se ei tunnu kelpaavan. STEA:n avustusehdotukset (http://www.stea.fi/-/historian-suurin-avustussumma-sosiaali-ja-terveysa…) julkaistiin juuri pari viikkoa sitten ja ensi vuonnakin on vaikka mitä järjestötoimintaa niin yksinäisille kuin muillekin, mutta luuletko että kelpaa tämänkään ketjun yksinäisille?
Taas ketju missä monet ihmiset valittaa yksinäisyyttään, miksi te yksinäiset ette ota toisiinne yhteyttä? Vai eikö toisen yksinäisen luuserin seura kelpaa? Ei sieltä kotoa kukaan sinua tule hakemaan, niin se vaan on, pakko se on laittaa itsensä alttiiksi, ja yleensä itse saa paljon kun antaa itsestään, kuten on ehdotettu monia keinoja täällä.
Ja ap, ihan oikeasti, se viina tutkitusti aiheuttaa masennusta, ja tiedät että viina tappaa muutenkin kaikenmaailman tauteihin, syöpä, sydän-ja verisuonitaudit.
Ei kuole. Minulla ei ole lapseni, vanhempieni ja Lidlin kassojen lisäksi ollut viiteen vuoteen minkäänlaisia livekontakteja muihin ihmisiin. Asun erakkona maalla ja vanhempiani nään ehkä kerran parissa kuukaudessa lastani noin kerran kuukaudessa. Silti olen hengissä edelleen.