Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.

Halaus sinulle ap <3 Olet saanutkin paljon hyviä vinkkejä täällä! Hienoa!

Itse olen eronnut vuosia sitten. Nuorinkin lapsi aikuistumassa ja olen huomannut olevani jo paljon yksikseni, varsinkin viikonloppuisin. Kaksi pikkukoiraa tuovat elämään sisältöä ja muutama hyvä ystävä. Ystävät elävät hieman eri elämäntilanteessa kuin minä, joten aina ei heistäkään saa seuraa. Vähän kauhulla jo ajattelen aikaa, jolloin 16v nuorimmaisenikin on pesästä poissa. Pakko hankkia jotain harrastuksia itselle. 

Eläimen hankkiminen voisi olla sinulle yksi ratkaisu yksinäisyyteen. Itse olisin todella yksin, jollei noita kahta koiraa olisi. 

Kirjoituksesi kosketti, vaikutat hyvältä tyypiltä. Olen itse ihan toisella puolella Suomea, harmi. Mulla on nykyään jopa paljon ihmisiä ympärillä, aiemmin kun asuin muualla ei ollut näin hyvin. Pohdiskelin mistä oon itse saanut kavereita: vain kouluista ja työpaikoilta. Jopa aikuisopiskelusta sain yhden ystävän. Eli harrastuksissa ei ole tärpännyt, mutta jokaiselta luokka-asteelta on jäänyt matkaan edes yksi kaksi ihmistä, joita edelleen näen. Osaa harvakseltaan, mutta onneksi nykyaikana voi viestiä helposti vaikkei aina ehtisi tavata. En ole koskaan ollut seurueen keskipiste (ja ehkä olen hieman valikoiva introvertti mitä ystäviin tulee), mutta semmoista suosittelen että kun saat kavereita kokoa heitä yhteen sen sijaan että näet aina yhtä kerrallaan - ja ehdota että tuovat ihmisiä mukanaan. Sillä kaverinkaverit ovat usein jo puoliksi kaltaisiasi! Näin olen yhyttänyt muutaman kiva tyypin ihan ”omaksi” ystäväksi.

Voimia jatkoon, joskus katselet tätä elämänvaihetta taaksepäin jostain ihan muualta. Ja laita kiltti se korkki kiinni.

Täällä myös yksinäinen parikymppinen nainen mutta asun uudellamaalla. Tein sähköpostin, eli kaikki n.18-30 v yksinäiset tältä alueelta ottakaa yhteyttä jos kaipaat kaveria, jonka kanssa vaikka vaan kahvitella tai kyläillä yms. :) eli sp on yksinainent@gmail.com

Sosiaalinen Erakko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille kysyjille: Asun Pohjanmaalla, olen vähän alle 30. Ei lapsia.

Ap

Itse olen pk-seudulta, 30-v, yksi lapsi.

Lapseni on mulle kaikki kaikessa, enkä edes oo sellanen "äitimäinen syntynyt äidiksi -tyyppi". Mutta musta on muotoutunut äiti ja oonkin myös vahvasti sitä. ...Mutta oon myös minä, ihan itsenikin. Tai ainakin mulla pitäs olla oma identiteetti.

..oon monesti miettinyt miten oma yksinäisyys vaikuttaa lapseen. En halua, että se ikimaailmassa säälisi mua tms. Haluaisin niin kovasti, että meilläkin ravais porukkaa, olis äänekästä, illanistujaisia, ihania ihmisiä ja musiikkia.

Mutta meillä on hiljaista ja äiti on aina yksin. Vaikka oon kyllä iloinen perusluonteeltani, niin kyllä kai se yksinäisyys välillä paistaa.

Kaikista hulluinta on, että mä ihan aidosti lähes aina pidän ihmisistä. Oon supersosiaalinen mahdollisuuden tullen jne, mutta se ei kanna mihinkään.

Nyt tosin uskalsin kysyä yhden naisen numeroa harrastuksesta, ja siis kysyin, että jos haluaisi nähdä joskus ihan muutenkin. Toivotaan, että mahdun hänen maailmaansa, jos en niin nautin sitten edes hetkistä, jolloin on seuraa.

Yksin olo on jotain, mitä osaan arvostaa ja mistä useimmiten nautin, mutta kun yksinäisyys on tullut kuvioihin, sitä on vaan vaikea sietää.

P.s. en ole halannut aikuista ihmistä yli kahteen vuoteen, saatika mitään muuta...

Kirjoitat erittäin hyvin. Olisiko siinä jotain, että liittyisit johonkin luovan kirjoittamisen harrastuspiiriin?

Vierailija kirjoitti:

Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.

Esimerkkejä viime ajoilta:

Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.

Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.

Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.

Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.

Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.

En ole kuullut hänestä edelleenkään.

Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"

Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.

Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.

Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.

Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.

Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.

Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.

Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.

Juominen on keinoista kehnoin. Jos yksinäisyys alkaa masennuttaa, niin kannattaa hakeutua jonkun ammattiauttajan juttusille. Elämään merkitystä voisi yrittää saada vaikka harrastuksista tai vapaaehtoistyöstä. Sitä kautta voisi löytää ystäviäkin. Lemmikkieläimen hankinta voisi myös olla positiivinen asia mielenterveyden kannalta. Kunhan on henkisiä ja fyysisiä voimavaroja hoitaa eläintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.

Kissa? Pieni koira? Varsinkin jos kuitenkin on väleissä vaikkapa lähellä asuvien ei-allergistem vanhempiensa kanssa, niin miksi ei voisi hankkia koiraa?

Miten ihmeessä se lemmikkieläin auttaa yksinäistä ihmistä löytämään seuraa muista ihmisistä? Miksi hänen pitäisi ottaa kissa tai koira ja sitten kuitenkin jättää se hoitoon tai yksin kotiin siksi aikaa, että voi käydä jossain harrastuksissa missä voi tutustua uusiin ihmisiin? Miten idiootti pitää olla antaakseen tuollaisen ohjeen?

Tuttavan tuttava hankki koiranpennun pari vuotta sitten. Ymmärsin että yksi syy oli yksinäisyyden täyttäminen. No, kuinkas kävi. Ei tarvinnut mennä kovin pitkille lenkille kun alkoi löytyä juttuseuraa ja tuoreimman "uutisen" mukaan koira kävelyttää jo kahta ihmistä. Löytyi se hyvä ystäväkin sieltä koirapuiston kulmilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ikävältä. Ystävien eteen pitää nähdä vaivaa, mutta varmasti olet sitä tehnytkin. Jos menisit mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, siitä tutustuu muihin työntekijöihin ja autettaviin. Samalla saisit rytmiä ja sisältöä päivin. Tekemätöntä työtä on valtavasti. Vaikka seurakunnan kautta ystäväksi yksinäiselle? 

Partioon otetaan myös aikuisia :) oisko sun lähellä jotain lippukuntaa?

Ai otetaan? Onko siellä paljonkin uusia aikuisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ikävältä. Ystävien eteen pitää nähdä vaivaa, mutta varmasti olet sitä tehnytkin. Jos menisit mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, siitä tutustuu muihin työntekijöihin ja autettaviin. Samalla saisit rytmiä ja sisältöä päivin. Tekemätöntä työtä on valtavasti. Vaikka seurakunnan kautta ystäväksi yksinäiselle? 

Partioon otetaan myös aikuisia :) oisko sun lähellä jotain lippukuntaa?

Ai otetaan? Onko siellä paljonkin uusia aikuisia?

En ole tuo jolta kysyit muta on niitä: https://www.partio.fi/tule-mukaan/aikuisena-partioon

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan AP saitko yhteydenottoja sähköpostiisi tätä kautta. Toivon sulle seuraa ja iloa elämään!

Mä just laitoin sähköpostia menemään, vaikka asunkin ihan muualla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ikävältä. Ystävien eteen pitää nähdä vaivaa, mutta varmasti olet sitä tehnytkin. Jos menisit mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, siitä tutustuu muihin työntekijöihin ja autettaviin. Samalla saisit rytmiä ja sisältöä päivin. Tekemätöntä työtä on valtavasti. Vaikka seurakunnan kautta ystäväksi yksinäiselle? 

Partioon otetaan myös aikuisia :) oisko sun lähellä jotain lippukuntaa?

Ai otetaan? Onko siellä paljonkin uusia aikuisia?

En ole tuo jolta kysyit muta on niitä: https://www.partio.fi/tule-mukaan/aikuisena-partioon

Juu ei. Tuo on talkoolais- ja vapaaehtoistyötä nuorten hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ikävältä. Ystävien eteen pitää nähdä vaivaa, mutta varmasti olet sitä tehnytkin. Jos menisit mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, siitä tutustuu muihin työntekijöihin ja autettaviin. Samalla saisit rytmiä ja sisältöä päivin. Tekemätöntä työtä on valtavasti. Vaikka seurakunnan kautta ystäväksi yksinäiselle? 

Partioon otetaan myös aikuisia :) oisko sun lähellä jotain lippukuntaa?

Ai otetaan? Onko siellä paljonkin uusia aikuisia?

En ole tuo jolta kysyit muta on niitä: https://www.partio.fi/tule-mukaan/aikuisena-partioon

Juu ei. Tuo on talkoolais- ja vapaaehtoistyötä nuorten hyväksi.

Niin se seurakuntatyö yksinäisillekin on. Vaikka olisi vapaaehtoistöissä, sieltä voi silti löytää seuraa ja kavereita.

paljon tsemppiä kaikille yksinäisille ja aloittajalle <3 täällä yksi yksinäinen. Mulla on onneksi avomies joka on aivan sydämellinen ja ihana, mutta hänen työnsä on hyvin aikaavievää ja käytännössä mulle jää aikaa iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja satunnaiset ekstrat viikonloppuisin. 

olen ollut ns. väliinputoaja ja kaikki sosiaaliset verkostot karttanut muuttojen, opiskelupaikan vaihdosten ja huonon tuurin takia. uskon kuitenkin että saan vielä ystäviä, sillä olen hyvä tyyppi ja kaikesta huolimatta iloinen ja muista välittävä. parempaa on tulossa, jaksakaa vaan odottaa / olla avoimia <3

Miksi et itse käy missään? Olen pahoillani jos asia on jo käsitelty, en nimittäin jaksanut lukea kaikkia viestejä :)

Minulle saa kirjoitella osoitteeseen pet.virt(miukumauku)gmail.com

Olen itsekin nykyään paljon kotona yksin, joten aikaa kirjoitella on :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi. Oletko ajatellut harrastusta tai jotakin yhdistys- tai vapaaehtoistoimintaa. Saattaisit löytää uusia tuttavuuksia. Esim jokin harrasteteatteri, kuoro tai vaikka jokin kansalaisopiston kielikurssi. Mikä vaan missä ihmiset puhuu ja juttelee keskenään.

En ole ap, eikä ole kokemusta noista muista, mutta ei minulle vaan kukaan kansalaisopiston kursseilla jutellut ja ihan normaalisti käyttäydyin, hymyilin ja tervehdin muita kurssilaisia. Ihmettelenkin aina, kun se mainitaan näissä ystävien löytämisketjuissa niin usein. Käykö pääkaupunkiseudun kursseilla sulkeutuneempaa väkeä kuin muualla Suomessa, vai lähetänkö itse alitajuisesti ''älä tee tuttavuutta kanssani''-viboja?

Tämä on totta. Yksinäisenä ihmisenä olen käynyt kansalaisopiston kursseilla, kuorossa, jumpassa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Joka paikassa tuntuu, että ihmisillä on jo ystävät, ja sitä tuntee itsensä entistä yksinäisemmäksi, kun muut tervehtivät toisiaan halaillen. Kun alkaa juttelemaan vieressä istuvalle, saa vain ynähdyksen ja oudoksuvat katseen. Muut puhuvat keskenään yhteisistä tutuistani ja jutuistaan.

En ole kuitenkaan niin yksinäinen, että lähtisin vanhuksille ystävätoimintaan. Haluaisin ystävän, en hoidokkia.

Vierailija kirjoitti:

Ha. Nauttisit mieluummin tilanteestasi. Saat viihtyä omasta hyvästä seurastasi. Ei tarvitse teeskennellä, eikä esittää mitään, sillä sellaisia suurin osa ihmisistä on. Olen itse tullut siihen tulokseen etten tarvitse yhtään kaveria, sillä selkään puukotuksia on tullut tarpeeksi monta. Töissä viihdyn omissa oloissani ja ulkoilu, salilla käynti yms harrastukset onnistuvat vallan mainiosti ilman kaveriakin. Seuraappa ihmisiä esim kahvilassa tms. Huomaat miten teennäistä kaikki on. Sitten sinua alkaa naurattaa kun huomaat asian. Sen jälkeen olosi helpottaa.

Osa ihmisistä saattaa olla teennäisiä, mutta myös aitoja ja vilpittömiä löytyy, ei siis kannata luovuttaa.

Suuri osa kovia kokeneista ihmisistä on todella empaattisia ja tunteitansa näyttäviä, heidän kanssaan on helppo jutella ja olla oma itsensä ilman että tarvitsee vetää mitään roolia.

Tuntuu siltä, että Suomessa on vaikeaa alkaa juttelemaan kenellekkään vastakkaista sukupuolta olevalle, koska ihmiset kokevat usein sellaisen lähestymis yritykseksi. Mielestäni meiltä aikapitkälti puuttuu luonnollinen keskustelukulttuuri, jossa voisi jutella niitä näitä, ilman että se johtaa mihinkään sen kummempaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin se seurakuntatyö yksinäisillekin on. Vaikka olisi vapaaehtoistöissä, sieltä voi silti löytää seuraa ja kavereita.

Tuo on silkkaa yksinäisten ihmisten hyväksikäyttöä.

Mitä vikaa on olla kotona tv:n ja läppärin kanssa? Ihan parasta.

Mä en jaksais jos mun pitäis vielä iltaisin ja viikonloppuisin kuunnella jotain tyhjänpäiväistä höpöttelyä.

Yksi ongelma on myös elämän hektisyys yleisesti (jos on siis kokopäivätyössä). Minulla on avomies ja ystäviä. Tällä hetkellä töitä on kuitenkin niin paljon, että ystäviä näkee aika harvoin. Ehkä kerran tai kahdesti kuukaudessa tapaan jonkun tai jotkut ystävistäni. Noin kerran kuussa tai kerran puolessatoista kuussa tapaan lisäksi vanhempiani ja yleensä aina niin, että minä matkustan heidän luokseen. Miehestä on minulle eniten seuraa. Viikonloppuisin käymme syömässä, joskus leffassa tai konsertissa. Arkena meillä on yksi yhteinen harrastus. Muutoin käymme satunnaisesti kävelyllä/pyörälenkillä ja katsomme sarjoja yhdessä sohvalla. Paljon ollaan myös yhdessä-yksin niin, että minä vaikka luen alakerrassa kirjaa ja mies datailee yläkerrassa.

Pointtini on siis se, että jos minun yksinäisyyteni lasketaan nimenomaisesti ystävissä, olen suuren osan ajasta ilman heitä. Kaikkein läheisimmät ystävät asuvat kauempana toisessa kaupungissa. Yksi hyvä ystävä asuu viereisessä kaupungissa, mutta hänenkin luokseen on julkisilla noin 45 minuutin matka/suunta. Eli aika vähän aikuiset työssä käyvät ihmiset ehtivät loppujen lopuksi pitää yllä ystävyyssuhteita. Niin pysyy yhteys useimpiin, että näemme noin 4 - 6 kertaa vuodessa/ystävä tai ystäväporukka ja lopun ajasta laitamme silloin tällöin viestiä sosiaalisessa mediassa. Jos sosiaalista mediaa ei olisi, suurin osa minun ystävyyssuhteistani olisi varmasti kokonaan kurpahtanut. Lapsuudenaikaisista (siis yläkoulu- ja lukioaikaisista) ystävyyssuhteista

Yksinäiselle sinkulle on siis vaikeaa sekin, että työssä käyvä, parisuhteessa oleva ja etenkin perheellinen aikuinen ei välttämättä pysty tarjoamaan niin kokonaisvaltaista ystävyyssuhdetta, että se poistaisi kokonaan yksinäisyyden ja elämän hahmottomuuden tunteen siltä yksinäiseltä ihmiseltä. Jos on oma kumppani, työ ja vielä lapsetkin, ei jotenkin ehdi riittävästi omistautua ystävyydelle. Jatkuvimmat merkityksellisyyden kokemukset syntyvät yleensä suhteesta omaan kumppaniin, sukuun ja työhön. Ystäviä taas ehtii nähdä välillä enemmän ja välillä ihan todella vähän. Minulle tämä on täysin ok. Koen ystävyyssuhteeni hyviksi, vaikkemme näe niin usein.

Olen saanut ehdottomasti parhaimmat ystäväni seuraavista:

- yksi läheinen opiskelukaveri

- opiskelujen pohjalta syntynyt epävirallinen harrastusryhmä

- opiskeluaikaisen kesätyöpaikan ydinporukka, joka vieläkin pitää yhtä

- entinen kämppis

- entisen duunipaikalta tietty porukka, jonka kanssa synkkasi tuurilla (nykyisessä työssäni en ole varsinaisia ystäviä saanut, vaikka tulenkin oikein hyvin kaikkien kanssa toimeen ja tykkään kollegoistani)

- nettitreffien kautta tapaamani avopuolisoni

Tämän perusteella suosittelen siis yksinäisille jotain sellaista opiskelua, jossa ollaan tiiviisti pienryhmissä ja tulee väkisin juteltua paljon. Jos on yhtään luovuutta, esim. teatterikasvatuksen opinnot tai kirjoittamisen kurssit ovat tällaisia. Toinen suositeltava on samantyyppinen harrastus tai vapaaehtoistoiminta, jossa ydinporukasta voi tulla hyvin tiivis. Mitkään massajumpat eivät ole hyviä tähän, vaan vaaditaan jokin enemmän juuri ryhmätyötaitoja edellyttävä aktiviteetti. Lisäksi työ on hyvä paikka saada kontakteja, mutta tytötä taas ei ole aina helppo saada. Joka tapauksessa ystäviä saa siis parhaiten jostakin sellaisesta yhteisöstä, jossa kaikilla on jokin yhteinen kiinnostuksen kohde. Kannattaa siis lähteä jonkin yhteisön toimintaan mukaan ja niin, että itse sitten tarjoutuu vaikka järjestämään kokouksia ja illanistujaisia omassa kodissaan.

Niin, ja olen pohjanmaan tuntumassa itsekin

T:137

Tsemppiä sinulle ja lämmin halaus <3