Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
10.12.2017 |
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mökötät kotona ja odotat, että joku kiireiltään saapuisi viihdyttämään sinua? Onko tullut mieleen, että vika saattaa mahdollisesti olla itsessäsi? Kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta tehdä sinua onnelliseksi, se on sinun tehtäväsi.
Sinähän kuulostat oikein empaattiselta ihmiselta.....eiku
Mutta on valitettavasti oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei hanki koira, niin saat seuraa ja ihmiset juttelee ulkona.
Loistoajatus. Taatusti et tunne itseäsi enää yksinäiseksi.Minäkin,kun otin koiran.niin johan alkoi ihmiset lenkillä juttelemaan.Lenkiltä löysin itselleni myös tosi kivan ystävän,jonka kanssa harrastamme yhdessä öljyvärimaalausta, käsitöitä, kaupungilla kiertelyä ja kivoja iltoja parantaen maailmaa.
Yksinäinen kilttimies suutelee hotellissakin pullon suuta. Samaan aikaan naapurihuoneessa jännämiehen karvaiset pakarat paukkuvat ja hän työntyy toissa vuoden Miss Suomeen.
Kilttimiehen reissulla ainoa naiskontakti on respan neito, jonka maksullinen hymy lämmittää hetken kuin kusi housuissa pakkasella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi. Oletko ajatellut harrastusta tai jotakin yhdistys- tai vapaaehtoistoimintaa. Saattaisit löytää uusia tuttavuuksia. Esim jokin harrasteteatteri, kuoro tai vaikka jokin kansalaisopiston kielikurssi. Mikä vaan missä ihmiset puhuu ja juttelee keskenään.
En ole ap, eikä ole kokemusta noista muista, mutta ei minulle vaan kukaan kansalaisopiston kursseilla jutellut ja ihan normaalisti käyttäydyin, hymyilin ja tervehdin muita kurssilaisia. Ihmettelenkin aina, kun se mainitaan näissä ystävien löytämisketjuissa niin usein. Käykö pääkaupunkiseudun kursseilla sulkeutuneempaa väkeä kuin muualla Suomessa, vai lähetänkö itse alitajuisesti ''älä tee tuttavuutta kanssani''-viboja?
Tämä on totta. Yksinäisenä ihmisenä olen käynyt kansalaisopiston kursseilla, kuorossa, jumpassa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Joka paikassa tuntuu, että ihmisillä on jo ystävät, ja sitä tuntee itsensä entistä yksinäisemmäksi, kun muut tervehtivät toisiaan halaillen. Kun alkaa juttelemaan vieressä istuvalle, saa vain ynähdyksen ja oudoksuvat katseen. Muut puhuvat keskenään yhteisistä tutuistani ja jutuistaan.
En ole kuitenkaan niin yksinäinen, että lähtisin vanhuksille ystävätoimintaan. Haluaisin ystävän, en hoidokkia.
Huomauttaisin että vapaaehtoistoiminnan ja esim. vanhusten auttamisen tarkoitus ei ole se, että se auttaja saa ystävän, vaan toisten ihmisten auttaminen. Toki se auttajakin saa hyvän mielen, kokee itsensä tarpeelliseksi ja saa uusia sosiaalisia kontakteja, mitä kautta voi mahdollisesti se ystäväkin löytyä. Ja se, että on tarpeellinen ja että toisia auttamalla tekee positiivisen vaikutuksen muiden elämään, tuo merkityksellisyyden kokemusta sen auttajankin elämään. Mutta tuollainen ajatustapa, että jossain on ( tai tulisi olla) se juuri minulle sopiva ystävä valmiina odottamassa, niin se on aika vahingollinen. Kun ei se mene niin.
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan AP saitko yhteydenottoja sähköpostiisi tätä kautta. Toivon sulle seuraa ja iloa elämään!
Itse ainakin laitoin postia! Toivottavasti saan vastauksen eikä AP ole huijari. Ihan tosissani haluan auttaa yksinäistä ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistäpäin ap on? Täällä on toinen suunnilteen samassa veneessä oleva, muutama kaveri on mutta tunnen yksinäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä vikaa on olla kotona tv:n ja läppärin kanssa? Ihan parasta.
Mä en jaksais jos mun pitäis vielä iltaisin ja viikonloppuisin kuunnella jotain tyhjänpäiväistä höpöttelyä.
Se vaan ei riitä että käy töissä ja illat himmaa yksin. Ja varsinkin jos ei ole töitä. Töissä on usein pakko olla eri versiona itsestään, kaikkea ei voi sanoa/tehdä/avautua asioista. Eri asia on olla 100% itsensä, saada vastakaikua omiin ajatuksiinsa, toteuttaa itseään. Olla pidetty itsenään kaikissa tilanteissa ja tuntea että joku on vapaasta halustaan viettämässä aikaa just sun kanssa.
Tavallaan siinä alkaa menettää itseään kun ei enää tiedä kuka on. Jos kukaan ei tiedä millainen olet vapaalla ja millainen olet just itsenäsi. Kaikki taitavat peilailla itseään toisten kautta. Mutta jos sitä toista ihmistä ei ole koskaan, sitä jonka kautta näkisit itsesi, on helppo tuntea itsensä mitättömäksi tai epämääräiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap on Pohjanmaalta
No höh, Helsinki on aika kaukana :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile hymyillä enemmän, ei kukaan jaksa katella itkupilliä.
Eikä kuole. Ihanaa kun on hiljaista ja saa nukkua milloin haluaa. Vanhemmiten ei seksikään enää niin kiinnosta, joten ei haittaa senkään puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi naiset on niin läheisriippuvaisia? Yrittäkää edes jonkun aikaa olla yksin, niin huomaatte, ettei se niin kauheaa olekaan.
Itse ainakin rakastan omissa oloissani olemista, enkä kaipaa kenenkään seuraa.
Yksinäisyys tekee fysiologista hallaa ja vastaa tupakointia eliniän pituudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hyvä ihminen lääkitse pahaa oloasi viinalla. Liian moni on sitä tehnyt, ja pahasti alkoholisoitunut. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Minäkin alkoholisoidun. Mutta pääsin eroon viinasta.
Yksinäisyys lievittyy, kunhan jotenkin löydät itsellesi mieluisen puuhan. Esim. jonkun harrastuksen. Jos kaipaat ihmisiä elämääsi, niin silloin on etsittävä ja mentävä mukaan sellaiseen harrastukseen, missä on ihmisiä. Ei se helppoa ole, mutta toimii.
Jos tykkäät puuhastella yksin harrastuksen parissa, niin sitten on alettava niin tekemään. Jokin kiva juttu vie ajatuksesi siihen toimintaan, etkä enää tuijota omaan napaasi.
Eräs harjoitus: seuraavan kerran, kun olet jonkun ihmisen kanssa tekemisissä, keskity vain ja ainoastaan siihen toiseen ihmiseen. Älä puhu mitään itsestäsi, käännä huomiota itseesi tai aloita lausetta "minä...". Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta kun aidosti keskityt siihen toiseen ihmiseen, niin huomaat miten mielenkiintoista se on! Kun siirtää huomion pois itsestään hetkeksi, se jotenkin auttaa lievittämään yksinäisyyttä. Samalla sinä pääset eroon edes hetkeksi kehää kiertävistä ajatuksistasi, jotka pyörivät oman yksinäisyyden tunteen ympärillä. Tiedän mistä puhun, kun puhun yksinäisyydestä. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Toivon sinulle uutta elämää, jossa on paljon ihmisiä, seuraa, toimintaa, menemistä ja tulemista. Toivon sinulle elämää, missä opit uusia asioita itsestäsi ja muista.
Ihan tyypillinen kilttimiehen tarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei hanki koira, niin saat seuraa ja ihmiset juttelee ulkona.
Loistoajatus. Taatusti et tunne itseäsi enää yksinäiseksi.Minäkin,kun otin koiran.niin johan alkoi ihmiset lenkillä juttelemaan.Lenkiltä löysin itselleni myös tosi kivan ystävän,jonka kanssa harrastamme yhdessä öljyvärimaalausta, käsitöitä, kaupungilla kiertelyä ja kivoja iltoja parantaen maailmaa.
Ja koira saa nyt viettää elämänsä yksin kotona.
Juu. Aloittaja ei ole yksin yksinäisyydessään. :-) Mä kyllä viihdynkin aika hyvin itsekseni, kaipaisin seuraa lähinnä joskus kun ois kiva vähän rikkoa rutiineja ja käydä vaikka leffassa tms. Näissä et laitetaan yksinäiset yhteen, on mun kokemuksen mukaan vähän sellainen ongelma että eihän ihmisillä välttämättä oo silti hirveesti yhteistä vaikka molempia yksinäisyys vaivaisikin. Kävin katsomassa yhtä fb:n kaverinhaku-ryhmää ja ei se vaan oikein toimi: ihmiset narisevat siellä yksinäisyydestään ja siitä että kukaan ei ota yhteyttä tai jos itse ottaa niin kukaan ei sitten vastaa. Ei löydy järkeviä puheenaiheita eikä yhteisiä nimittäjiä... Näinollen jonkun harrastuksen parista voisi kaiketi löytää paremmin seuraa, itse oon suunnitellut retkeily- ja vaellusharrastuksen virittelemistä.
Aloittaja taitaa olla etelä-pohjanmaalta? Itse olen oulun seudulta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset on niin läheisriippuvaisia? Yrittäkää edes jonkun aikaa olla yksin, niin huomaatte, ettei se niin kauheaa olekaan.
Itse ainakin rakastan omissa oloissani olemista, enkä kaipaa kenenkään seuraa.
Mutta oletko päivät töissä vai koko ajan yksin kotona työttömänä?
Niinpä, ei se riitä ystävyyteen, että molemmat on yksinäisiä. Pitää olla jotain yhteistä, ainakin osittain samat arvot, kiinnostuksenkohteet jne. Muuten yhdessäolo on hyvin väkinäistä. Yksinäiset voisivat kertoa enemmän itsestään kuin vain asuinpaikan, iän ja sukupuolen :)
Jep. Monella ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, että vapaaehtoistoiminta ei ole ystävyyttä. Ei vanhuksissa mitään vikaa ole, itse olen hoitanut omia isovanhempia aikoinaan, mutta vanhusten hoidolla ja ystävyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Jos ei ole sattunut kohtaamaan vanhaa ihmistä harrastuspiirissä ja sitä kautta pidä vaikka yhteisiä ompelukerhoja myös vapaa-ajalla. Vapaaehtoistoiminta EI ole ystävyyttä.