Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
10.12.2017 |
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
No mä ainakin jaoin äsken oman osoitteen! Laittakaa viestiä kaikki yksinäiset jos haluatte. Olen oikeasti luotettava naisihminen enkä mikään pervo..
Miksi alapeukut? Yritän oikeasti tarjota itseäni kaveriksi ja te alapeukutatte! Tää on oikeasti niin outo palsta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtakunnalliselle ystävätoiminnalle on selvästi kysyntää. Sellainen, että jokaisen omalta paikkakunnalta löytyisi omanikäistä seuraa jolla on samat kiinnostuksen kohteet.
Ensinnäkin yksinäisissä on paljon sellaisia, jotka eivät lähtisi toimintaan, koska he eivät halua tai uskalla lähteä muiden ihmisten pariin. Aloittajasta en nyt puhu vaan niistä yksinäisistä, joiden kommentteja olen lukenut netistä. Osa vetoaa introversioon, osa ujouteen, osa sosiaalisten tilanteiden kammoon... kuka mihinkin.
Toiseksi ystävyys ei synny pakottamalla. Vaikka kaksi yksinäistä ihmistä kohtaisi, ei ole ollenkaan sanottua, että heidän "kemiansa" kohtaisivat eli että he ystävystyisivät.
Ystäviä haluaville on jo nyt vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia .Pelkästään FB.ssä on lukuisia eri palstoja ystäviä etsiville ja ilmoituksia voi laittaa myös kaupunginosapalstoille jne.
Ne muut yksinäiset voivat käyttää noita muita kanavia :) Ihmeelliseen vastustukseen nousit, pelkäätkö, että ihmiset voisivat ystävystyä uuden toiminnan kautta? Onko se sinulta pois? :D
Miten muiden ystävystyminen olisi minulta pois? Kerro sinä minulle, kuka sen valtakunnallisen ystävätoiminnan järjestää. Veronmaksajana en todellakaan innostuisi ajatuksesta. Kolmas sektori järjestää jo nyt vaikka kuinka paljon erilaista ystävätoimintaa, mutta se ei tunnu kelpaavan. STEA:n avustusehdotukset (http://www.stea.fi/-/historian-suurin-avustussumma-sosiaali-ja-terveysa…) julkaistiin juuri pari viikkoa sitten ja ensi vuonnakin on vaikka mitä järjestötoimintaa niin yksinäisille kuin muillekin, mutta luuletko että kelpaa tämänkään ketjun yksinäisille?
Mitä sinulle veronmaksajana kuuluu ihmisten vapaa-ajallaan tekemät asiat? Onko sinulla joku kontrollointiongelma? Sinulla vaikuttaa olevan halu alkaa kontrolloimaan täysin tuntemattomien ihmisten elämää..? Ehkä terapia voisi tehdä hyvää ja pääsisit sitä kautta tuosta eroon :) Hyvää jatkoa sinulle ja kannattaa varmaan olla lukematta liikaa jos se aiheuttaa sinussa noin suuria reaktioita.
Suurin osa yksinäisistä on perheettömiä, ja siksi yksinäisyys kärjistyy vielä pahemmin. Tätä olen yrittänyt näille tämän palstan veloillekin sanoa, että ei se lapsettoman elämä aina ole niin mahtavaa kun he antavat ymmärtää. Elämän karikot tulee vastaan kaikille, ja jos ei ole puolisoa ja lapsia, niin ne joutuu kohtaamaan yksin. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, jaettu ilo tuplaantuu ja jaettu suru puolittuu, niin se vaan on.
Tällä palstalla on kyselyjä siitä että mikä siinä perhe-elämässä on niin kivaa, no juuri se, että on perhe. Perhe on ihmisiä jotka on sun ihmisiä, ne joita ei tarvi rukoilla käymään koska ne asuu sun kanssa samassa asunnossa. Ja jos kasvatat lapsesi oikein ne tulevat käymään ja voit käydä niiden luona senkin jälkeen kun ne on muuttaneet omiin koteihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kissa. Olen ollut elämässäni enemmän kissojen kuin ihmisten kanssa. Kissa on nyt ulkona, minä yksin kotona. Kaikki kissat ei ole kovin sosiaalisia, omani ei tule lähelle silloinkaan, kun on sisällä. joskus harvoin.
Välillä menee yli 2 vk, että puhun kenellekään muuta kuin ohimennen, kiitos ja hei! Minulla on aina ollut harrastuksia, useitakin. Käyn esim. 3 krt viikossa jossain 1.5 tuntia, ihmiset tulevat ja menevät kiireissään seuralaistensa kanssa. Paritehtäviäkin tehdään välillä ja joku voi jäädä usein ilman paria. Se olen ollut omnta kertaa minä. Kerran tanssitunnilla ystävänpäivänä vuosia sitten en pystynyt olemaan itkemättä, kun jäin ilman paria.
Olen etsinyt ystäviä netistä ja löytänytkin. Heillä on kuitenkin parinsa, perheensä ja kiireensä. Kaikilla ei ollut, kun tutustuttiin, silloin nähtiinkin. Mutta ihmisten tilanteet muuttuu, nykyään ystävilläni on perheet ja he ovat esim. miesystävänsä mökillä lähes aina vapaillaan jne. Ei nähdä enää, jäin taas ilman.
Minua kiusattiin koulussa. Oli mies, jolta ei herunut seuraa eikä läheisyyttä: ei puhunut eikä pussannut. Nyt ei ole sitäkään. Työt loppui. Tuntuu, etten kelpaa minnekään eikä kanssani haluta olla. Varatut miehet kyllä kaipaa seksiä ja jaksaisivat jutella somessa vaikka kuinka, muuta seuraa minulla harvemmin onkaan.
Näin on siis jatkunut vuosikymmeniä, en jaksa enää uskoa muuhun. muutaman "huonon suhteen" jälkeen ei riitä energiaa olla tyrkyllä enää treffipalstoillakaan, tein sitä jo vuosia. Olen todella pettynyt elämääni.olen siis ollut yksinäinen kymmeniä vuosia. Harrastuksia on ollut aina, olen etsinyt seuraa netistä, kavereita, ystäviä, parisuhdetta. Tänäkään viikonloppuna en ole tavannut ketään, kuten en koko syksyn viikonloppuina, ne ovat yksinäisintä aikaa. Joskus viikolla käyn lenkillä jonkun kanssa, pari kertaa kuukaudessa, se on tosi kiva - riittääkö ihmiskontakteiksi koko iäksi?
Ota toinen kissa. Kissat on yleensä seurankipeitä ja useimmat tykkää tulla ihan syliinkin, tai ainakin rapsutusläheisyydelle. Meillä on kolme kissaa, ja yleensä kaikki on siinä huoneessa missä ihmisetkin vaikka vain nukkuisivat.
Se että sinulla ei ole perhettä aiheuttaa suurimman osan yksinäisyyttäsi, se on surullista, mutta kannustan sinuakin etsimään muita yksinäisiä ja piristämään heitä. Eihän siinä ole mitään järkeä että yksinäisiä ihmisiä on satoja tuhansia, mutta he eivät ota toisiinsa kontaktia. Kun sinäkin olet löytänyt ystäviä netistä, mutta heillä on perheensä kanssa kiireitä, niin kokeile ystävystyä sellaisten kanssa joilla ei ole perhettä.
Surffaa nettiä ja etsi ideoita joita yksinäinen ihminen voi tehdä. Murtsikaa? Nettipeliä. Palstoja joihiin voit kuvata omien käsiesi töitä. Hankkiudu terveydenhuoltopalveluihin ja vertaisryhmiin. Vartaisryhmät ovat parasta.
Lopeta muiden perässä juokseminen. Hanki mielekästä omaa tekemistä ja sitä kautta vahvista kuvaa omasta itsestäsi. Netti on uskomaton. Googleta. Tai sitten nuo vertaisryhmät. Tai sitten omalla paikkakunnallasi on miljoona yksinäistä vanhusta jotka hakevat jotain kautta seuraa itselleen.
Vähän pitää aktivoitua mutta homma etenee hitaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein tuossa nyt sähköpostiosoitteen, joten:
Sinne kirjoittamaan :) Ja tosiaan, olen siis nainen, asun pohjanmaalla, vähän alle 30, lapsia ei ole.
Jos olet joku jo ketjuun kommentoineista, kerrothan kuka :)
Ap
Mä olen pariin otteeseen yksinäisille koittanut ehdottaa kommuuniasumista yhdellä toisella palstalla...
Aina on jotakin marisemista siihen. Mieletäni nurisijat voisivat pysyä poissa ja omia sellaisia ehdotuksia, jotka heille sopii. Ärsyttää suorastaan ne. On niitä monia, jotka tykkäisivät ajatuksesta.
Aikuisillekin olisi hyvä rakentaa soluasunto tyyppisiä kommuuneja, joissa suihku+vessa ja oma huone ja yhteinen keittiö ja olkkari, jossa kävisi siivooja kerran viikossa sen lisäksi, että omat jäljet tulisi siivota.
Vanhuksille, joilla ei vielä liikaa terveysvaivoja tällainen olisi hyvä ratkaisu mielestäni myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa yksinäisistä on perheettömiä, ja siksi yksinäisyys kärjistyy vielä pahemmin. Tätä olen yrittänyt näille tämän palstan veloillekin sanoa, että ei se lapsettoman elämä aina ole niin mahtavaa kun he antavat ymmärtää. Elämän karikot tulee vastaan kaikille, ja jos ei ole puolisoa ja lapsia, niin ne joutuu kohtaamaan yksin. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, jaettu ilo tuplaantuu ja jaettu suru puolittuu, niin se vaan on.
Tällä palstalla on kyselyjä siitä että mikä siinä perhe-elämässä on niin kivaa, no juuri se, että on perhe. Perhe on ihmisiä jotka on sun ihmisiä, ne joita ei tarvi rukoilla käymään koska ne asuu sun kanssa samassa asunnossa. Ja jos kasvatat lapsesi oikein ne tulevat käymään ja voit käydä niiden luona senkin jälkeen kun ne on muuttaneet omiin koteihinsa.
Perheellisenäkin voi tuntea itsensä todella yksinäiseksi. Varsinkin jos menee parisuhteessa huonosti ja toinen ei noteeraa mitenkään. Lisäksi aika vähän tulee nähtyä kavereita kun vuorot ei koskaan täsmää, voi mennä viikkoja, kuukausikin ja yli ilman aikuista seuraa. Lapsista saa iloa mutta ei ne korvaa sitä mitä aikuinen tarvii. Puhelin on kyllä hyvä keksintö mutta ei millään korvaa sitä että tapaa muita ihmisiä. Ja työkaverit on työkavereita.
Kokemusta on. Terv. Yksinäinen perheellinen avoliitossa elävä M36.
Vierailija kirjoitti:
Kaikille kysyjille: Asun Pohjanmaalla, olen vähän alle 30. Ei lapsia.
Ap
Itse olen pk-seudulta, 30-v, yksi lapsi.
Lapseni on mulle kaikki kaikessa, enkä edes oo sellanen "äitimäinen syntynyt äidiksi -tyyppi". Mutta musta on muotoutunut äiti ja oonkin myös vahvasti sitä. ...Mutta oon myös minä, ihan itsenikin. Tai ainakin mulla pitäs olla oma identiteetti.
..oon monesti miettinyt miten oma yksinäisyys vaikuttaa lapseen. En halua, että se ikimaailmassa säälisi mua tms. Haluaisin niin kovasti, että meilläkin ravais porukkaa, olis äänekästä, illanistujaisia, ihania ihmisiä ja musiikkia.
Mutta meillä on hiljaista ja äiti on aina yksin. Vaikka oon kyllä iloinen perusluonteeltani, niin kyllä kai se yksinäisyys välillä paistaa.
Kaikista hulluinta on, että mä ihan aidosti lähes aina pidän ihmisistä. Oon supersosiaalinen mahdollisuuden tullen jne, mutta se ei kanna mihinkään.
Nyt tosin uskalsin kysyä yhden naisen numeroa harrastuksesta, ja siis kysyin, että jos haluaisi nähdä joskus ihan muutenkin. Toivotaan, että mahdun hänen maailmaansa, jos en niin nautin sitten edes hetkistä, jolloin on seuraa.
Yksin olo on jotain, mitä osaan arvostaa ja mistä useimmiten nautin, mutta kun yksinäisyys on tullut kuvioihin, sitä on vaan vaikea sietää.
P.s. en ole halannut aikuista ihmistä yli kahteen vuoteen, saatika mitään muuta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et tapailisi ulkomaalaista miestä? Niitä on paljon varsinkin kaupungeissa ja todella monella ei ole mitään tekemistä. Heihin saa yhteyden pienellä hymyllä tai menemällä itse rohkeasti juttelemaan.
Moni myös haluaa suomalaisen naisen kanssa avioliittoon sekä perheen<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KYLLÄSTYNYT YKSINÄISYYTEEN:(( kirjoitti:
Nykyään yhteiskuntaa ei kiinosta kuka on yksinäinen ja kuka ei.
Jos elämä kerranki menee tuohon suuntaan niin on vain kaksi vaihtoehtoa 1. Joka olet hemmetin onnekas ja löydät jonkun joka välittää tai 2. Olet epäonnekas ja itsetuhoinen
En ymmärrä miksi yksinäisiä aliarvioidaan
Miksi heitä ei auteta tai miksi heille ei tehdä ryhmiä esim. Tyttöjen ilta ryhmiä niin sellaisia mutta yksinäisille. Olen sata varma että aika moni tulisi sinne.
Ettekö huomaa kuinka moni on tehnyt itsemurhaa koska he olivat yksinäisiä. Yksi asia mikä ärsyrtää mua on myös se että esim. Jos kerrot jollekulle että olet yksinäinen niin useesti tulee vastaus et "lue kirjoja,mene vaikka ulos kävelylle tai kuuntele musiikkia " yms. Vaikka tekisin nuo kaikki niin silti OLEN YKSINÄINEN!!
Ei se hemmetin kirja tuo mulle seuraa!!!!!
Myönnän että mulki tulee useastikin tommosia kysymyksiä mieleen että miksi juuri minä? Mitä varten elän enään?
Mikä on elämän tarkoitus yms.
Niin rasittavaa mitä täytyy käydä läpi:(
Oon vasta 21 vuotias mul on kokonainen elämä edessä ja silti yksinäisyys on esteenä.
Jos odotat yhteiskunnan apua yksinäisyysongelmaasi odotat sitä loppuelämäsi. Ja toisaalta vaikka kuinka moni on tehnyt paljonkin aloitteita poistaakseen toisten yksinäisyyttä. On fb ryhmiä, sinkkuiltoja, kirjekaveripalstaa jne. Monet yksinäiset odottavat taivaasta ihmettä. Mutta totuus on, että se ihme on rakennettava itse. On etsittävä samanhenkisten piirit. Lähestyttävä ihmisiä, nähtävä vaivaa ja joskus pettyä ihmisiin ja kokeiltava uudelleen.
Ihan kuten vaikka työnhaussa. Minulla on ystäviä mutta ne on kovalla työllä hankittuja. Ja vaikka taukoa tulisi otan heidät vastaan aina uudestaan ja uudestaan. Enkä vedä herneitä nenään muutamasta kieltäytymisestä.
Mielestäni aluksi pitäisi pyrkiä saamaan ainakin vähintään 10 tuttavaa. Heistä lopulta ystäväksi jää muutama. Tuttavia saa juuri harrastuksista, seuramatkoilta, kursseilta jne. Pitää vaan pyrkiä puhumaan paljon ja monen kanssa. Niin, että syntyy tunne kuinka tunnette jo toisianne. Vasta sitten voi miettiä elokuvia ja illanviettoja.
Itse pyrin olemaan paras mahdollinen ystävä ystävilleni. En liian tunkeileva. En takertuva, mutta kiinnostunut. Hyvää seuraa heille. Samalla myös itse saan kaiken vastavuoroisesti takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa yksinäisistä on perheettömiä, ja siksi yksinäisyys kärjistyy vielä pahemmin. Tätä olen yrittänyt näille tämän palstan veloillekin sanoa, että ei se lapsettoman elämä aina ole niin mahtavaa kun he antavat ymmärtää. Elämän karikot tulee vastaan kaikille, ja jos ei ole puolisoa ja lapsia, niin ne joutuu kohtaamaan yksin. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, jaettu ilo tuplaantuu ja jaettu suru puolittuu, niin se vaan on.
Tällä palstalla on kyselyjä siitä että mikä siinä perhe-elämässä on niin kivaa, no juuri se, että on perhe. Perhe on ihmisiä jotka on sun ihmisiä, ne joita ei tarvi rukoilla käymään koska ne asuu sun kanssa samassa asunnossa. Ja jos kasvatat lapsesi oikein ne tulevat käymään ja voit käydä niiden luona senkin jälkeen kun ne on muuttaneet omiin koteihinsa.
Velalla voi olla paljon syitä miksi ei halua lapsia tai etenkään miestä. Samaa sukupuolta oleva suunilleen samanikäinen ystävä jolla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita on todella eri asia kuin lapset tai puoliso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikille kysyjille: Asun Pohjanmaalla, olen vähän alle 30. Ei lapsia.
Ap
Suosittelen joukkuelajia! Mä olen saanut valtavasti ystäviä kun aloin juuri ikäisenäsi harrastaa futista. Aikuisten naisten harrastejoukkueissa on usein pelaajapula, eli kokemattomiakin otetaan mukaan.
Ja pahoittelut tilanteestasi ❤ minä olin tosi yksinäinen 20-25-vuotiaana kun ystävät olivat hajaantuneet ympäri Suomea ja maailmaa, ja se todella sattuu.
Itse muutin mieheni paikkakunnalle. En tuntenut ketään, mutta työpaikka oli miehelle supertärkeä.
Ilmoittauduin kaikille työväenopiston leivonkursseille ja sieltä tuli hyvänpäivän tuttuja. Kun heitä näki kaupungilla, aina moikkasin ja kysyin mitä kuuluu jne.
Itsestä lähtee paljon.
Hei Ap! Sori kun en jaksa lukea koko ketjua läpi ja sulta on varmaan tätä jo kysytty, mutta missä päin Suomea olet?
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap! Sori kun en jaksa lukea koko ketjua läpi ja sulta on varmaan tätä jo kysytty, mutta missä päin Suomea olet?
Pohjanmaalla
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap! Sori kun en jaksa lukea koko ketjua läpi ja sulta on varmaan tätä jo kysytty, mutta missä päin Suomea olet?
Pohjanmaalla
Ap
Voi harmi :( Ollaan ihan eri puolilla Suomea. Olisin kutsunut sut kahville/teelle ja rapsuttelemaan meidän koiria ;) Lähetän sulle kuitenkin lämpimiä terveisiä täältä kauempaa ja toivotan sulle hyvää joulunodotusta. Uskon, että tulet löytämään et vain yhden, vaan useamman ystävän ja ymmärrän, ettei se susta siltä taida juuri nyt tuntua. Tunnut kuitenkin kivalta tyypiltä, jolla olisi annettavaa muille, joten pidä pintasi ja leuka ylhäällä. Oikeat ihmiset tulee vielä sun elämään ja ovat iloisia siitä, että saavat sut elämäänsä.
Tosi paljon tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sulle, Ap!
Mulla on kissa. Olen ollut elämässäni enemmän kissojen kuin ihmisten kanssa. Kissa on nyt ulkona, minä yksin kotona. Kaikki kissat ei ole kovin sosiaalisia, omani ei tule lähelle silloinkaan, kun on sisällä. joskus harvoin.
Välillä menee yli 2 vk, että puhun kenellekään muuta kuin ohimennen, kiitos ja hei! Minulla on aina ollut harrastuksia, useitakin. Käyn esim. 3 krt viikossa jossain 1.5 tuntia, ihmiset tulevat ja menevät kiireissään seuralaistensa kanssa. Paritehtäviäkin tehdään välillä ja joku voi jäädä usein ilman paria. Se olen ollut omnta kertaa minä. Kerran tanssitunnilla ystävänpäivänä vuosia sitten en pystynyt olemaan itkemättä, kun jäin ilman paria.
Olen etsinyt ystäviä netistä ja löytänytkin. Heillä on kuitenkin parinsa, perheensä ja kiireensä. Kaikilla ei ollut, kun tutustuttiin, silloin nähtiinkin. Mutta ihmisten tilanteet muuttuu, nykyään ystävilläni on perheet ja he ovat esim. miesystävänsä mökillä lähes aina vapaillaan jne. Ei nähdä enää, jäin taas ilman.
Minua kiusattiin koulussa. Oli mies, jolta ei herunut seuraa eikä läheisyyttä: ei puhunut eikä pussannut. Nyt ei ole sitäkään. Työt loppui. Tuntuu, etten kelpaa minnekään eikä kanssani haluta olla. Varatut miehet kyllä kaipaa seksiä ja jaksaisivat jutella somessa vaikka kuinka, muuta seuraa minulla harvemmin onkaan.
Näin on siis jatkunut vuosikymmeniä, en jaksa enää uskoa muuhun. muutaman "huonon suhteen" jälkeen ei riitä energiaa olla tyrkyllä enää treffipalstoillakaan, tein sitä jo vuosia. Olen todella pettynyt elämääni.
olen siis ollut yksinäinen kymmeniä vuosia. Harrastuksia on ollut aina, olen etsinyt seuraa netistä, kavereita, ystäviä, parisuhdetta. Tänäkään viikonloppuna en ole tavannut ketään, kuten en koko syksyn viikonloppuina, ne ovat yksinäisintä aikaa. Joskus viikolla käyn lenkillä jonkun kanssa, pari kertaa kuukaudessa, se on tosi kiva - riittääkö ihmiskontakteiksi koko iäksi?