Ärsyttää poikaystävän laiskuus

Hei ap,

Parisuhteeseen vaikuttaa sekä tunne että järki. Järki on tarpeen arvioimaan sitä, mikä on ns pieni asia ja siedettävä asia, mikä taas on kynnyskysymys. Hyvin monille ihmisille koti on näitä aika tärkeitä asioita: kodin on oltava itselle sopiva. Jos toinen osapuoli joko siisteydellään tai muulla käytöksellään (esim. musiikinsoitto, sisustusvalinnat jne) jollain lailla aiheuttaa sen, ettei kotia tunne omakseen tai ei viihdy siellä, onhan se iso asia. Jos käytännön asiat ja lifestylet ovat täysin eri maailmasta ja kodin suhteen ei voida luoda yhteisiä malleja, niin tulee mieleen, miksi sitten asua yhdessä?  Voisit miettiä itsenäsi, minkä verran olet oikeasti valmis sietämään ja tulemaan vastaan. Priorisoida itsellesi välttämöttömimmät seikat. Näistä asioista pitää puhua aivan konkreettisesti ja yksilöiden. Ei vain että 'voisitko olla siistimpi' tyyppisesti, vaan ihan selkeästi ehdotus minimitasosta, jonka alle et voi tinkiä.  Esimerkiksi vaikka että ennen nukkumaan menoa on yhdessä tiskit tiskattava tai mikä se nyt sinulle sitten ikinä onkaan. Jos kumppani ei voi noudattaa tätä, joudut miettimään, onko suhteessa muita vaihtoehtoja kuin yhdessä asuminen. 

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap,

Parisuhteeseen vaikuttaa sekä tunne että järki. Järki on tarpeen arvioimaan sitä, mikä on ns pieni asia ja siedettävä asia, mikä taas on kynnyskysymys. Hyvin monille ihmisille koti on näitä aika tärkeitä asioita: kodin on oltava itselle sopiva. Jos toinen osapuoli joko siisteydellään tai muulla käytöksellään (esim. musiikinsoitto, sisustusvalinnat jne) jollain lailla aiheuttaa sen, ettei kotia tunne omakseen tai ei viihdy siellä, onhan se iso asia. Jos käytännön asiat ja lifestylet ovat täysin eri maailmasta ja kodin suhteen ei voida luoda yhteisiä malleja, niin tulee mieleen, miksi sitten asua yhdessä?  Voisit miettiä itsenäsi, minkä verran olet oikeasti valmis sietämään ja tulemaan vastaan. Priorisoida itsellesi välttämöttömimmät seikat. Näistä asioista pitää puhua aivan konkreettisesti ja yksilöiden. Ei vain että 'voisitko olla siistimpi' tyyppisesti, vaan ihan selkeästi ehdotus minimitasosta, jonka alle et voi tinkiä.  Esimerkiksi vaikka että ennen nukkumaan menoa on yhdessä tiskit tiskattava tai mikä se nyt sinulle sitten ikinä onkaan. Jos kumppani ei voi noudattaa tätä, joudut miettimään, onko suhteessa muita vaihtoehtoja kuin yhdessä asuminen. 

Kiitos vastauksesta. Olen joskus ottanut asian esille niin, että olen tehnyt selväksi rajani. Olen myös varovaisesti ehdottanut, että olisiko sitten parempi jos asuisimme erillämme jos tottumukset ja mieltymykset ovat niin erit näissä asioissa. Silloin hänen reaktionsa on ollut loukkaantuminen, tuumannut vain että en halua olla hänen kanssaan ja haluan hänestä vain eroon. Hänelle myös tämä asia on aivan liian mitätön syy edes harkita erillään asumista. 

Jossakin määrin pystyn sietämään ja yritänkin kovin, mutta ärsyttää tuntea olonsa ihan äidiksi kun komentaa toista osallistumaan ja joutuu siivota toisen jäljet... Puhe ei ole oikein tehonnut tähänkään mennessä, en tiedä tehoaako sen paremmin ajan kanssa. Jopa hänen äitinsä on joskus sanonut hänelle, että osallistuthan sitten varmasti kotitöihin, eli ilmeisesti tuttua juttua ollut tämä hänen laiskuutensa jo silloin kun vielä asui vanhemmillaan... 

Ei tule kummenemaan, korkeintaan pahenee. Odotas siihen lapset tai joku muu niin sulla on kädet vielä enemmän täynnä ja pää räjähtää. Sano että joko opettelee pikaisesti hoitaan asiat ja korjaan jälkensä tai lähet meneen. Mun mies oli olevinaan siisti suhteen alussa, oma kotinsakin oli ja meidän yhteinen ennen lapsia, mutta paskat lasten synnyttyä se taantui ihan täysin, mulla on nyt sit lasten lisäksi vielä yks mieslapsi. Ja tää menee sykleissä näin että ensin sanon, sanon nätisti, sanon rumasti, nalkutan, pyydän, huudan ja räjähdän jonka jälkeen mies jaksaa maks kaks viikkoa pitää homman kuosissa ja sit taas paska osuu tuulettimeen eikä sitä kiinnosta. Sit mä päätän et antaa olla en jaksa sanoa, kunnes taas mulla menee hermo ja alan ensin muka nätisti puhua kunnes taas.. mä oon ihan täynnä tätä enkä edes enää halua miestä tai pidä hänestä kun hän voi jättää kaiken paskan mulle aina vaan. Mun mielestä toi kertoo siitä ettei toista arvosta. Lähtisin jos ei olis lapsia, tuntuu ettei näin pienestä syystä kuitenkaan saa lähteä. Mä haluaisin parisuhteen ja kumppanin jossa arvostetaan toista.

Jos jokin ärsyttää nyt, se tulee jatkossa ärsyttämään vain enemmän. Ja millainen tilanne on nyt, se kyllä kertoo millainen tilanne tulee joskus myöhemminkin olemaan. Asioiden halki puhuminen olisi paras. Voisi olla järkevää miettiä mitkä ovat sellaisia yhteisiä töitä, jotka teette molemmat, on taustalla sitten työpäivä tai oleskelua kotona. Jos toinen ei tee mitään tai ei käsitä oma-aloitteisesti tehdä mitään, niin ei se toinen kyllä voi asiaa pohjamutia myöten käsittääkään jos siitä ei puhuta.

Onko teillä suunnitelmissa hankkia lapsia? Työmäärä moninkertaistuu nykyisestä, joten haluatko sitten hoitaa kaiken yksin? Entä tulevina vuosikymmeninä, luuletko että vielä 80-vuotiaana jaksat ja haluat siivota miehen jälkiä?

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Jos sinä olet kotona koko päivän niin siloinhan sinä olet se joka sotkee. Sinä olet myös se jota haittaa tilanne joten sinä olet myös siitä vastuussa.

On täysin naurettavaa että sinä nyhjäät himassa sotkemassa koko päivän ja mies on töissä. Sitten kun mies tulee töistä niin sinä sanot että rupea siivoamaan kun minä olen täällä sotkenut????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Vaan ei määrittele mieskään yksin. Tai sitten huomaa kohta taas yksin asuvansa ja määrittelevänsä. Ja on sit yllättyny.. Onko tuo kompromissi että toinen ei kerää edes tiskejään?

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä suunnitelmissa hankkia lapsia? Työmäärä moninkertaistuu nykyisestä, joten haluatko sitten hoitaa kaiken yksin? Entä tulevina vuosikymmeninä, luuletko että vielä 80-vuotiaana jaksat ja haluat siivota miehen jälkiä?

Emme ole vielä niin pitkällä että olisimme vakavissaan puhuneet lapsista. Kyllähän sitä joskus on kevyttä keskustelua käyty ja mietitty että halutaanko joskus lapsia vai ei. Kummankin mielipide asiaan on ollut se, että kyllä varmaan lapsia joskus kummatkin haluamme, mutta se ei ole vielä ajankohtaista. Ja ei, en usko että jaksan. 

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap,

Parisuhteeseen vaikuttaa sekä tunne että järki. Järki on tarpeen arvioimaan sitä, mikä on ns pieni asia ja siedettävä asia, mikä taas on kynnyskysymys. Hyvin monille ihmisille koti on näitä aika tärkeitä asioita: kodin on oltava itselle sopiva. Jos toinen osapuoli joko siisteydellään tai muulla käytöksellään (esim. musiikinsoitto, sisustusvalinnat jne) jollain lailla aiheuttaa sen, ettei kotia tunne omakseen tai ei viihdy siellä, onhan se iso asia. Jos käytännön asiat ja lifestylet ovat täysin eri maailmasta ja kodin suhteen ei voida luoda yhteisiä malleja, niin tulee mieleen, miksi sitten asua yhdessä?  Voisit miettiä itsenäsi, minkä verran olet oikeasti valmis sietämään ja tulemaan vastaan. Priorisoida itsellesi välttämöttömimmät seikat. Näistä asioista pitää puhua aivan konkreettisesti ja yksilöiden. Ei vain että 'voisitko olla siistimpi' tyyppisesti, vaan ihan selkeästi ehdotus minimitasosta, jonka alle et voi tinkiä.  Esimerkiksi vaikka että ennen nukkumaan menoa on yhdessä tiskit tiskattava tai mikä se nyt sinulle sitten ikinä onkaan. Jos kumppani ei voi noudattaa tätä, joudut miettimään, onko suhteessa muita vaihtoehtoja kuin yhdessä asuminen. 

Kiitos vastauksesta. Olen joskus ottanut asian esille niin, että olen tehnyt selväksi rajani. Olen myös varovaisesti ehdottanut, että olisiko sitten parempi jos asuisimme erillämme jos tottumukset ja mieltymykset ovat niin erit näissä asioissa. Silloin hänen reaktionsa on ollut loukkaantuminen, tuumannut vain että en halua olla hänen kanssaan ja haluan hänestä vain eroon. Hänelle myös tämä asia on aivan liian mitätön syy edes harkita erillään asumista. 

Jossakin määrin pystyn sietämään ja yritänkin kovin, mutta ärsyttää tuntea olonsa ihan äidiksi kun komentaa toista osallistumaan ja joutuu siivota toisen jäljet... Puhe ei ole oikein tehonnut tähänkään mennessä, en tiedä tehoaako sen paremmin ajan kanssa. Jopa hänen äitinsä on joskus sanonut hänelle, että osallistuthan sitten varmasti kotitöihin, eli ilmeisesti tuttua juttua ollut tämä hänen laiskuutensa jo silloin kun vielä asui vanhemmillaan... 

Olet juuri sellainen nainen josta miehet kaveripiireissä aina puhuu. 

Laiska nainen joka yrittää määrittää mitä aikuinen ihminen saa tehdä ja mitä sen pitäisi tehdä. 

Olet ryhtynyt kumppanillesi huolehtivaksi ja passaavaksi äidiksi ja sellaisena tulet pysymään niin kauan kuin suhteenne kestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Miten joku sisustus tai "mitä syödään" on verrattavissa siihen, että toinen ei huolehdi millään tavalla asunnon siisteydestä. Ihan vain tiedoksesi, että meillä sisustetaan kummankin mieleen. Tietysti poikaystävä antaa mun tehdä jotkut valinnat kun häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta millanen lamppu olkkarissa on. On hänen soittokamat ja kitarat ynnämuut esillä, että ihan tasavertaisia ollaan siinä mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Vaan ei määrittele mieskään yksin. Tai sitten huomaa kohta taas yksin asuvansa ja määrittelevänsä. Ja on sit yllättyny.. Onko tuo kompromissi että toinen ei kerää edes tiskejään?

Kompromissi on kompromissi. Toinen antaa jossakin periksi ja toinen toisessa. 

Jos toinen haluaa että joka päivä siivotaan ja toinen kerran puolessa vuodessa niin kompromissi on yleensä kerran kolmessa kuukaudessa. Ellei sitten toinen anna periksi jossain toisessa asiassa niin että saa vedettyä siivousmääriä omaan suuntaansa.

Parisuhde on kuin politiikkaa. IKINÄ EI voi olettaa saavansa kaikkia mitä haluaa. Ei edes suurinta osaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä suunnitelmissa hankkia lapsia? Työmäärä moninkertaistuu nykyisestä, joten haluatko sitten hoitaa kaiken yksin? Entä tulevina vuosikymmeninä, luuletko että vielä 80-vuotiaana jaksat ja haluat siivota miehen jälkiä?

Emme ole vielä niin pitkällä että olisimme vakavissaan puhuneet lapsista. Kyllähän sitä joskus on kevyttä keskustelua käyty ja mietitty että halutaanko joskus lapsia vai ei. Kummankin mielipide asiaan on ollut se, että kyllä varmaan lapsia joskus kummatkin haluamme, mutta se ei ole vielä ajankohtaista. Ja ei, en usko että jaksan. 

No, nythän sinä itse vastasit itsellesi, millaisena teidän tulevaisuuden näet. Poikaystäväsi ei muutu ja jos hän joskus skarppaakin, niin äitiysloman jälkeen tilanne on taas alkutekijöissään.

Meillä kävi myös niin, että lasten jälkeen kaikki kotityöt ovat jääneet minun tehtäväksi. Meillä on sotkuisempaa mitä haluaisin, mutta en halua tehdä kaikkea yksin. Mies välillä sanoo, että sitä ja tätä pitäisi tehdä, mutta ei silti tee itse asialle mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap,

Parisuhteeseen vaikuttaa sekä tunne että järki. Järki on tarpeen arvioimaan sitä, mikä on ns pieni asia ja siedettävä asia, mikä taas on kynnyskysymys. Hyvin monille ihmisille koti on näitä aika tärkeitä asioita: kodin on oltava itselle sopiva. Jos toinen osapuoli joko siisteydellään tai muulla käytöksellään (esim. musiikinsoitto, sisustusvalinnat jne) jollain lailla aiheuttaa sen, ettei kotia tunne omakseen tai ei viihdy siellä, onhan se iso asia. Jos käytännön asiat ja lifestylet ovat täysin eri maailmasta ja kodin suhteen ei voida luoda yhteisiä malleja, niin tulee mieleen, miksi sitten asua yhdessä?  Voisit miettiä itsenäsi, minkä verran olet oikeasti valmis sietämään ja tulemaan vastaan. Priorisoida itsellesi välttämöttömimmät seikat. Näistä asioista pitää puhua aivan konkreettisesti ja yksilöiden. Ei vain että 'voisitko olla siistimpi' tyyppisesti, vaan ihan selkeästi ehdotus minimitasosta, jonka alle et voi tinkiä.  Esimerkiksi vaikka että ennen nukkumaan menoa on yhdessä tiskit tiskattava tai mikä se nyt sinulle sitten ikinä onkaan. Jos kumppani ei voi noudattaa tätä, joudut miettimään, onko suhteessa muita vaihtoehtoja kuin yhdessä asuminen. 

Kiitos vastauksesta. Olen joskus ottanut asian esille niin, että olen tehnyt selväksi rajani. Olen myös varovaisesti ehdottanut, että olisiko sitten parempi jos asuisimme erillämme jos tottumukset ja mieltymykset ovat niin erit näissä asioissa. Silloin hänen reaktionsa on ollut loukkaantuminen, tuumannut vain että en halua olla hänen kanssaan ja haluan hänestä vain eroon. Hänelle myös tämä asia on aivan liian mitätön syy edes harkita erillään asumista. 

Jossakin määrin pystyn sietämään ja yritänkin kovin, mutta ärsyttää tuntea olonsa ihan äidiksi kun komentaa toista osallistumaan ja joutuu siivota toisen jäljet... Puhe ei ole oikein tehonnut tähänkään mennessä, en tiedä tehoaako sen paremmin ajan kanssa. Jopa hänen äitinsä on joskus sanonut hänelle, että osallistuthan sitten varmasti kotitöihin, eli ilmeisesti tuttua juttua ollut tämä hänen laiskuutensa jo silloin kun vielä asui vanhemmillaan... 

Olet juuri sellainen nainen josta miehet kaveripiireissä aina puhuu. 

Laiska nainen joka yrittää määrittää mitä aikuinen ihminen saa tehdä ja mitä sen pitäisi tehdä. 

Miten vitussa tässä nainen se laiska osapuoli on, kun huolehtii YHTEISEN kodin siisteydestä aivan yksin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Vaan ei määrittele mieskään yksin. Tai sitten huomaa kohta taas yksin asuvansa ja määrittelevänsä. Ja on sit yllättyny.. Onko tuo kompromissi että toinen ei kerää edes tiskejään?

Jos ei suju yhdessä, muutetaan erilleen. Samoin, jos ei synny sovintoa siisteyden tavoitetasosta, on suostuttava siihen, että itse tekee enemmän kotitöitä. Turha siitä on uhriutua.

Itse olen aika laiska kotitöissä, mutta kyllä roskat pitää saada roskiin ja likaiset astiat pois pöydältä. On olemassa jonkinlainen, kenties vaikeasti määriteltävä, kohtuullisuuden raja siivottomuudessa. Jotakin pitää voida odottaa ilman puhetta kompromisseistä ja omista arvoistaan joustamisesta. Jos toinen haluaa elää jätteissään, tehköön sen yksin jossakin, missä kertyvän kuonan haju ei häiritse muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Vaan ei määrittele mieskään yksin. Tai sitten huomaa kohta taas yksin asuvansa ja määrittelevänsä. Ja on sit yllättyny.. Onko tuo kompromissi että toinen ei kerää edes tiskejään?

Kompromissi on kompromissi. Toinen antaa jossakin periksi ja toinen toisessa. 

Jos toinen haluaa että joka päivä siivotaan ja toinen kerran puolessa vuodessa niin kompromissi on yleensä kerran kolmessa kuukaudessa. Ellei sitten toinen anna periksi jossain toisessa asiassa niin että saa vedettyä siivousmääriä omaan suuntaansa.

Parisuhde on kuin politiikkaa. IKINÄ EI voi olettaa saavansa kaikkia mitä haluaa. Ei edes suurinta osaa. 

Sunko mielestä oikeasti riittää, jos siivotaan keran kolmessa kuukaudessa? En puhunut mistään puunaamisesta ja joka nurkan kiillottamisesta tuolla siivoamisella, vaan ihan perusjutuista arjessa mitkä vaikuttavat siisteyteen. Eli sun mielestä roskia ei tarvi viedä kun kerran kolmessa kuussa, antaa likaisten astioiden ja tiskienkin lojua viikosta toiseen? Tässä kun ei ole kyse pelkästään siitä että toinen ei osallistu siihen siivoamiseen, vaan ei tee yhtään mitään pieniäkään asioita eli laita omia astioitaan tiskiin. Aloituksessa mielestäni sanoin, että tämänhetkisen elämäntilanteen takia pidän sitä ihan reiluna että suurin osa kotitöistä kuuluu mulle, mutta ei mielestäni ole todellakaan reilua että miehen ei tarvitse edes omia roskiaan roskiin laittaa! -Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Miten joku sisustus tai "mitä syödään" on verrattavissa siihen, että toinen ei huolehdi millään tavalla asunnon siisteydestä. Ihan vain tiedoksesi, että meillä sisustetaan kummankin mieleen. Tietysti poikaystävä antaa mun tehdä jotkut valinnat kun häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta millanen lamppu olkkarissa on. On hänen soittokamat ja kitarat ynnämuut esillä, että ihan tasavertaisia ollaan siinä mielessä.

SINUN mielestä ei huolehdi. Mutta hänen mielestään mitään ongelmaa ei edes ole.

Kun me muutimme uuteen taloon saimme sen lisäksi lisätavaroita sukulaisilta paljon. Lopputulos oli se että tavaraa oli todella paljon laatikoissa ja puolet lattian pinta-alasta oli niidne peitossa.

Mutta kumpikaan meistä ei jaksanut ruveta raskaan muuton takia niitä purka niin ne lojui puoli vuotta lattialla ennen kuin ne oli purettu.

Sinä et varmaan kestäisi sitä hetkeäkään. Minä myös olen sellainen että tiskaan ehkä kerran viikossa. Koko sen viikon kerään tiskejä keittiöön ja laitan ne sitten kaikki likoomaan kerralla (tai suurimman osan ainakin). Koska haluan minimoida kaiken tiskaamisen. 

Eikä minulla ole mitään ongelmia asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Jos sinä olet kotona koko päivän niin siloinhan sinä olet se joka sotkee. Sinä olet myös se jota haittaa tilanne joten sinä olet myös siitä vastuussa.

On täysin naurettavaa että sinä nyhjäät himassa sotkemassa koko päivän ja mies on töissä. Sitten kun mies tulee töistä niin sinä sanot että rupea siivoamaan kun minä olen täällä sotkenut????

Jokaisessa kodissa on paikkoja, joita ei kukaan erikseen sotke, mutta jotka täytyy välillä siivota. Vessa, kylpyhuone, uuni, jääkaappi, keittiönkaapit, ikkunoiden pesut, mattojen pesu, kodinkoneiden puhdistamiset, pakastimen sulatus... onhan noita. Hassua, että täällä vaahdotaan jostain imuroinnista, vaikka raskaampiakin töitä on. Kyllä noistakin huolehtiminen kuuluu myös työssäkäyvälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet nyt jonkin aikaa yhdessä ja olen huomannut miten vaikeita edes ihan perus kotityöt ovat hänelle. Ilmeisesti saanut tämän mallin kotoaan, vanhemmat varmaan huolehtineet isoimman osan ja oma kämppänsä oli yleensä tosi sotkuinen, kun vielä ennen yhteenmuuttoamme siellä asui. Olen kyllä yrittänyt nätisti sanoa asiasta, joskus jopa hermostunut. Alussa ei vienyt edes omia astioitaan tiskiin. Ei petaa sänkyä, vaikka olisi se joka viimeisimmäksi ylös sängystä nousee. Ei imuroi, tiskaa tai laita tavaroita paikoilleen oma-alotteisesti. Ei vie roskia, ei siivoa edes kissanvessaa vaikka ihan yhteisiä lemmikkejä ovat. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.

Myönnän että olemme tässä ihan erilaisia; olen aina pitänyt siisteydestä ja järjestyksestä ja itseasiassa ihan nautinkin joistain kotitöistä. Hän taas on niitä, jotka varmaan viihtyvätkin "eletyn näköisessä" ympäristössä. En siis ole mikään kontrolli/siivousfiikki, mutta haluan kuitenkin kotimme näyttävän kodilta eikä kaatopaikalta. Tietysti joku kompromissi olisi tässä tilanteessa paras, mutta hän ei tule yhtään vastaan. Onko muka ihan ok, että astiat jätetään pöytään ja kämppä pölyttyy mutta toinen ei tee asialle mitään kunnes minä mainitsen että alkaa olla sotkuista, pitäisi siivota? Tähän hän vastaa vaan että "okei".

Tilanne on tällä hetkellä se, että hän on meistä se työssäkäyvä ja minä kotona, koska olen sairaslomalla. Mielestäni on siis kyllä ihan reilua, että isoin osa kotitöistä kuuluisi silloin mulle. Mutta onko todella reilua, että kaikki jää minun vastuulleni, että toinen ei siivoa edes tyhjentämäänsä maitopurkkia roskikseen oma-alotteisesti? Onko ok, että toinen ei kanna minkäänlaista vastuuta yhteisen kodin siisteydestä?

Pelkään, että tämä johtaa lopulta siihen, etten halua enää asua yhdessä. Tuntuisi silti niin tyhmältä asua erillään vain tällaisen asian takia, kun muuten yhteiselo on ihanaa ja meillä oli reilusti välimatkaakin, jonka takia tämä on enemmän kuin toimiva ratkaisu. Tuntuisi muutenkin takapakilta suhteelle muuttaa erilleen kun kerran on päätös yhteenmuutosta jo tehty. En vain tiedä mitä tehdä, lähes joka päivä jossakin vaiheessa meinaan menettää malttini kun huomaan miten toinen vaan porsastelee.

Kun muutat toisen ihmisen kanssa yhteen niin menetät mahdollisuuden määritellä miltä kotisi näyttää. Sinulla on enää vain puolet vallasta asunnossa. Toinen puoli on poikaystävälläsi. 

Tuo on juuri asia mitä moni nainen ei tajua. NAINEN EI MÄÄRITTELE SITÄ ETTÄ MIKÄ ON SIISTEYSSTANDARDI TAI MITÄ SYÖDÄÄN. Parisuhteessa tehdään kompromisseja eikä niin että toinen määrää.

Vaan ei määrittele mieskään yksin. Tai sitten huomaa kohta taas yksin asuvansa ja määrittelevänsä. Ja on sit yllättyny.. Onko tuo kompromissi että toinen ei kerää edes tiskejään?

Kompromissi on kompromissi. Toinen antaa jossakin periksi ja toinen toisessa. 

Jos toinen haluaa että joka päivä siivotaan ja toinen kerran puolessa vuodessa niin kompromissi on yleensä kerran kolmessa kuukaudessa. Ellei sitten toinen anna periksi jossain toisessa asiassa niin että saa vedettyä siivousmääriä omaan suuntaansa.

Parisuhde on kuin politiikkaa. IKINÄ EI voi olettaa saavansa kaikkia mitä haluaa. Ei edes suurinta osaa. 

Sunko mielestä oikeasti riittää, jos siivotaan keran kolmessa kuukaudessa? En puhunut mistään puunaamisesta ja joka nurkan kiillottamisesta tuolla siivoamisella, vaan ihan perusjutuista arjessa mitkä vaikuttavat siisteyteen. Eli sun mielestä roskia ei tarvi viedä kun kerran kolmessa kuussa, antaa likaisten astioiden ja tiskienkin lojua viikosta toiseen? Tässä kun ei ole kyse pelkästään siitä että toinen ei osallistu siihen siivoamiseen, vaan ei tee yhtään mitään pieniäkään asioita eli laita omia astioitaan tiskiin. Aloituksessa mielestäni sanoin, että tämänhetkisen elämäntilanteen takia pidän sitä ihan reiluna että suurin osa kotitöistä kuuluu mulle, mutta ei mielestäni ole todellakaan reilua että miehen ei tarvitse edes omia roskiaan roskiin laittaa! -Ap

En minä niin sanonut. Vaan sanoin että jos sen toisne mielestä asia on näin.

Jos toisen ehdot on täysin kohtuuttomat sinun mielestä niin sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Mutta et IKINÄ voi ruveta komentelemaan aikuista ihmistä. Se on vastenmielistä touhua.

Minä vien roskat joka ikinen päivä.