Mitä ja miten vanhempasi opettivat sinulle puolison valitsemisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että ei kannata ottaa mallia Sinkkuelämän tms. naisista, jotka puhuvat miehilleen todella rumasti ja laittavat vain itseään. Arvot pitää olla jossain muualla.

Melkein veikkaan, etteivät ole koskaan katsoneet ko. sarjaa.

Millä perusteella veikkaat ettei me teinien vanhemmat olla katsottu? Katsottin (tai minä ainakin) jo silloin kun ne tuli ekan kerran Suomessa ;)

Sinkkuelämää on alettu esittämään Suomessa -99.

Siitä on jo 18 vuotta.

Monenkin parikymppisen vanhempi on katsonut kyseistä sarjaa pikkulapsivuosinaan.

No sitten pitäisi tietää, että sen päähenkilöt eivät "puhuneet miehilleen rumasti". Mieti!

Jos mahdollista, ota naimaton( ei siis ole ollut naimisissa) ja lapseton. Jos naimatonta ei löydy, ota ainakin lapseton. Älä koskaan ota miestä joka on jättänyt edellisen liiton jossa lapsia. Mies joka lastensa äidin jättää, pystyy helposti jättämään myös seuraavankin.

Sen ajan ihmisten ohje...noh, löysin naimattoman ja lapsettoman.

Että rakkaus ei riitä. Oikeassa olivat.

Pitää oman tilin eikä laittaa yhteiseksi. Ei kannata kertoa seurustelukaverille varatilistä yhtään mitänä. Älä valitse sitä, joka pistää sinut valitsemaan hänen ja sinun harrastuksen/ystävien/sukulaisen väliltä.

Olisivat opettaneet enemmän sitä kuinka ilkeitä ja kieroja ihmiset ovat ja kertoneet tarkemmin heidän omista kokemuksistaan.

Mut varmaan voi tästä tunnistaa, mutta isäni neuvo oli että tulevan mieheni tulee pystyä tekemään lapajättiläinen. Pappa taas neuvoi että varmista että "pyykkikivet on kaukana toisistaan" :D

Eivät mitään. He olivat yhdessä "lasten vuoksi" ja antoivat esimerkillään parisuhteen mallin. Niinpä ensimmäisellä kerralla valitsin suhteen, jonka jälkiä korjattiin terapiassa. Toisella kerralla minäkin onnistuin, kun ensimmäinen oli opettanut ne ehdottomat no-not.

Älä sinä poika kuolaten katso sitä nättiä nuorta tyttöä, katso sen äitiä, tulevaa anoppiasi. Sellainen se sinun tulevaisuutesi tulee kutakuinkin olemaan.

Upea elämän totuus. Vaikkakin ei ollut kyllä mitään vaikutusta.

Mulle isä sanoi aikanaan että ulkomaalaista miestä ei sitten tähän taloon tuoda.

Oon nyt 2,5 vuotta seurustellut salaa ulkomaalaisen kanssa enkä uskalla kertoa hänestä saatikka tuoda häntä näytille kun pelkään että menee välit perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä ei ihmeemmin kommentoinut, toivoi varmasti hyvää. Piti sekä minun että siskon nykyisistä, ns. kunnon miehistä.

Äiti on lievästi 2-suuntainen ADHD, joten hänen neuvonsa olivat mitä himphamppua milloinkin. Välillä ihan järkeviä mutta toisella hetkellä täyttä tuubaa. Hän esim. tyrkytti minulle vanhemman lapseni isää, joka oli paljon vanhempi ja mielenterveysongelmainen (äitini ei ymmärrä esimerkiksi masennusta tai psykoottisuutta). Tämä kun hänen mielestään vain puhui pehmoisia lämpimikseen. Sitten hän virheensä havaittuaan käski vain kylmästi paiskata mokoman ulos, koska tämä oli "laiska"- ts depressiossa ja lamankin vuoksi työtön.

Olisi mielenkiintoista tietää, mistä kaikki nämä alapeukut. Juttu on absurdi mutta totta.

Lisäisin vielä, että äitini hehkutti aina olevansa "järkiavioliitossa" ja suositti sitä kaikille muillekin. Hänelle se ehkä sopi ja hillitsi pahinta vouhotusta. Minä ajattelin että ollaan sitten järkisuhteessa se mitä ollaan, ehkä tunnetta tulee joskus jostain, asiat paranevat, opin sietämään, ole kiitollinen siitä mitä saat. Siinä meni ikävuodet 16-20, eikä koko jutussa ollut mitään järkeä.

Harvemmin 16-20 ikävuosina on mitään järkeä muutenkaan, eikä niin nuorten suhteet yleensä kestä.

Kävin koulua, suuntauduin ammattiini, varustin kodin omin avuin ja varoin alle 18 v, olin raitis, yritin tukea äitiäni ja miestäni. Kotona oli kriisi ja asiat vuosia mullin mallin. Joskus olin ainoa joka siellä siivosi. Isäkin oli masentunut. Niin että kuka oli järjetön?Ehkä minä, joka en pakannut kamojani ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka osasitte valita oikein: opettiko sitä teille kukaan, vai osasitteko vain jotenkin luonnostaan? Mistä tiesitte, että kannattaa odottaa nörttipoikien kypsymistä eikä sekaantua takapenkin cooleihin sätkänvetäjiin?

Millä perusteella tuollainen valinta on oikein tai toisenlainen valinta väärin? Tuo on lähinnä joku nörttien ja koulukiusattujen haavemaailma, missä syrjityistä nörttipojista kuoriutuu lopulta upeita menestyjiä ja suosituista kovispojista tulee työttömiä alkkiksia. Oikeassa maailmassa taas molemmista ryhmistä tulee sekä fiksuja että tyhmiä, sekä menestyneitä että epäonnistuneita ja sekä mukavia että epämiellyttäviä ihmisiä.

Tärkein oppi oli se että parisuhde tai perheen perustaminen on vapaaehtoista eikä mikään pakkokuvio, ja koska se on vapaaehtoista niin voi valita sellaisen jonka kanssa arki sujuu tai on myös vapaus olla valitsematta. Parisuhteessa erilliset tilit ja järkevä työnjako, jos miehen antaa muuttaa luokseen hänestä eroon pääseminen on hankalaa, jos muuttaa itse miehen luokse voi nostaa kytkintä silloin kun haluaa. 

Omaisuuden tai velan hankkiminen yhdessä on riski avioliitossakin, avoliitossa niin ei pidä tehdä koskaan vaan pitää oma asunto vaikka vuokrattuna.

Myös tietynlainen vapaus parisuhteessakin elävälle on sallittava, suhde ei saa rajoittaa elämää vaan sen pitää tuoda siihen uusia ulottuvuuksia.

Olisin toivonut että vanhemmat olisivat opettaneet minua taistelemaan omista oikeuksistani niin etten seurustele kenen tahansa tyhjäpään kanssa. Äiti on tosin iskostanut päähäni että miehen pitäisi olla todella rikas(koska hän itkee usein sitä kuinka hänellä ei ole kaikkeen muka varaa)

Itse olen seurustellu täys mulkeroiden kanssa, ja muutaman oikeasti hyvän miehen kanssa. Kamalaa on tapella sen iskostetun ajatuksen kanssa kuinka nykyinen  poikakaveri ei vaan ole rikas saati komea...mutta minulla ei ole eläissäni ollut yhtä hauskaa ja rentoa kuin nyt on kun tapasin hänet.

Minulle on hoettu aina, että miehen tulee olla rikas ja hyvässä ammatissa. Tätä on hoettu lapsuudesta asti.

Vierailija kirjoitti:

Olisivat halunneet minun pysyvän ikuisesti sinkkuna, mutta meillä oli sairas perhe-elämä muutenkin. Isä käytti hyväkseen eikä kestänyt ajatusta siitä, että joku muu koskisi minuun.

Yllätyin kun itsellä on tää sama. Ei nyt ihan seksuaalisesti mutta kouri rinnoista ja piti esineenä. Sai hirvittävät kohtaukset aina poikaystävistä. Sairasta tollanen.

Ei mitään, mutta mummo sanoi, että ota semmoinen ahkera nainen, eikä semmoista, joka istuu vaan nurkassa ja tupakoi. Otin sitten ahkeran, joka joskus myös istuu nurkassa ja tupakoi - kaikki voittivat.

Mulle opetettiin kotona pienestä pitäen, että olen ruma, rillipäinen ja epänaisellinen, joten kukaan mies tuskin on kiinnostunut. Jos siis joku osoittaa kiinnostusta, pitää napata se nopeasti.

Mitä olisin toivonut mulle opetettavan: olet ihan yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa, voit katsoa rauhassa kenen kanssa todella synkkaa ja sanoa ei, jos et jonkun seurassa tunne oloasi turvalliseksi.

Tajusinhan mä sen itsekin lopulta, mutta ihan turhan pitkään siinä meni. Onneksi en voi saada lapsia, joten törmäilyt ihmissuhteissa jäivät aikuisten välisiksi.

Äitini on opettanut minulle samat "parisuhdeopit" kuin oma äitinsä aikanaan:

- Älä jää väkivaltaiseen suhteeseen

- Pidä omat rahat (oma tili)

- Anna anteeksi, mutta älä loputtomasti

En muista, että olisin kertaakaan saanut mitään neuvoja asian suhteen, enkä sen paremmin kommenttejakaan suuntaan tai toiseen, että onko hyvä valinta tullut tehtyä. Ainoan kerran muistan kuulleeni kritisointia poikaystävän iästä, kun olin itse 14-15 ja poika 18. Tiedän kyllä, että aviomieheeni ovat enemmän kuin tyytyväisiä.

Paljonkin, isää en ole koskaan nähnyt ja äiti on eronnut kolmesti.

Kun teki aina kaiken ihan toisin, pärjäsi aika hyvin, seurustelin aikani ja nyt olen ollut jo pitkään naimissa hyvän puolison kanssa.

Että sitä oppia on monenlaista.

Olin ehkä hieman toisella kymmenellä kun isäni totesi telkkarissa suutelevasta pariskunnasta minulle ja pikkuveljelleni että "muistakaa aina että suun toisessa päässä on p*skaa."