Mitä ja miten vanhempasi opettivat sinulle puolison valitsemisesta?

- Älä ota ensimmäistä.

- Se miten mies kohtelee sinua sängyssä, kertoo paljon siitä välittääkö pohjimmiltaan vai itsestään vai myös sinusta.

- Kuuntele miten mies puhuu muista naisista (eksästään, äidistään tms.) Jos haukkuu tai kertoo esimerkiksi eron syyn olleen täysin entisen naisen, niin luultavasti vierittää vastuuta jatkossakin muiden harteille. Jos puhuu näistä rumasti, voi jonain puhua sinustakin.

- Päätös saada lapsi jonkun kanssa sitoo sinut lippuiäksi tähän ihmiseen.

Äitini neuvot, kahdesti eronneena.

" Tyhmää miestä älä ota." Oikein kelpo neuvo, jota noudatin.

Vanhempani olivat ylpeitä ja suorastaan mielisteleviä, kun siskoni toi parikymppisenä näytille nelikymppisen, kahdesti naimisissa olleen varakkaan miehen. Nyt olisi siskon tulevaisuus turvattu. Lopputulos oli kymmenen vuoden kuluessa miehen alkoholisoitumisen, huoraaminen ja ero. Siskolle jäi isot velat, onneksi pääsi velkasaneeraukseen. Mies ajautui puliukoksi ja kuoli vähän alle kuuskymppisenä haiman poksahtamiseen.

Muistaakseni äiti on joskus painottanut avioehdon tärkeyttä. Heidän oma liittonsa ja esimerkkinsä kertookin sitten niin hyvässä kuin pahassa kaiken sen mikä ehkä jäi sanomatta. 

Niitä huonojakin vaiheita ja kunnon kriisejä riittää, mutta se ei tarkoita että pitää heti olla eroamassa.

Parisuhde on suuremmaksi osaksi arkea.

En muista että tällaisista asioista olisi koskaan ollut puhe. Meillä oli koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan sellainen tilanne, että äiti oli vakavasti sairas, se varmaan vei pitkälti kaiken huomion eikä siitäkään juuri puhuttu. Kaikesta vaikeasta tai tärkeästä vaiettiin.

Olen edelleen yhdessä ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Koen että saan olla oma itseni ja meillä on hauskaa yhdessä, tästä päättelen että hyvin menee.

Ettei kannata ottaa vanhollista uskovaista.ei suomalaista eikä arabia.

En muista että mitään ja tuskinpa olisin kuunnelutkaan.

Ei todellakaan mitään enkä tosiaan olisi kuunnellut. Ei niille tullut mieleenkään, etten ehkä olisikaan kiinnostunut miehistä.

Vanhemmat ei opastaneet, voi olla että en olisi edes kuunnellut.

Sen sijaan veljeni kyllä olivat tarkkoja mínun miehistä. Tästä olen kiitollinen, pari oikein kunnon mulqvistia tuli vältettyä. He kyllä antoivat suoraa palautta poikaystävistä, ja jos eivät tunteneet, ottivat selvää. Tämä siis ennen somea. Aviomieheni sai heidän hyväksyntänsä ja minulla oli myös oikeus kertoa mielipiteeni heidän naisistaan ja sitä kuunneltiin.

Vein DI mieheni kotiin sanoi äitini, että et olis saanu lääkäriä. Siinä se mitä arvostettiin

Aloitan vain sellaisen kanssa, jonka kanssa onnellinen loppu on mahdollinen.

Suomennos: älä leiki tunteilla, älä edes omillasi. Jos jo alussa tiedät, että tämä suhde on mahdoton, niin älä edes aloita.

Äiti kuoli minun ollessa vauva ja isä ei koskaan antanut mitään suoria neuvoja parin valintaan, mutta opin isältäni ja äidiltäni kaikesta huolimatta paljon: nimittäin väkivaltaista juoppoa häntäheikkiä en ota, sillä jos kuolen ja meillä on lapsia, jäävät lapset tämän isäksi kelpaamattoman harteille. Eikä isäni ja äitini avioliittokaan kuulemma ollut mikään mahtavan onnellinen isän alkoholismin ja sarjapettämisen takia. Sitä en tiedä, hakkasiko isä äitiä, mutta meitä lapsia kyllä.

Isäni kaltaista miestä en ole huolinut, aviomieheni on täysin erilainen. Ja olen valintaani todella tyytyväinen.

Vanhempani erosivat riitaisasti ja käyttivät minua alle kouluikäisenä terapeuttina, joten minulla yhdistyi parisuhteeseen ahdistavia mielikuvia. Vanhempani eivät puhuneet asiasta enää siinä vaiheessa kun seurustelu ja parisuhde olisi ollut minulle ajankohtaista. Kolmenkymmenen vuoden jälkiviisaudella olisi ollut hyvä, jos olisivat edes sanoneet, että on OK olla kiinnostunut muista ihmisistä, eikä minun tarvitse hävetä itseäni.

Minulle äiti jankutti aina, että ota rikas mies. Kyllästytti jo lapsena kuunnella moista ja vastasinkin aina, että enpäs ota kun otan rakkaan ja niinhän siinä kävi. Itsekin osasin ottaa vanhempien liitosta mallia kuten muutkin tässä ketjussa, siten, että ei ainakaan sellaista suhdetta kuin heillä. Isä taas jaksoi aina puuttua mun epä-lady-like-käytökseen tyyliin, et voi tehdä sitä tai tuota tai et ikinä löydä miestä. No, en ole juurikaan muuttunut ja hiton hyvä miehen löysin. On jopa puolustanut minua isälle, joka onkin ollut aivan ihmeissään, ei ymmärrä kuinka mies voi tukea naistaan kun ei ole itse koskaan tehnyt niin. 

Omalle lapselleni neuvoisin, että samanlaisista taustoista kun tulee, on helpompi ymmärtää toista ja kun on samanlaiset tavoitteet, on unelmien totetutuminen huomattavasti todennäköisempää. Toki tavoitteet saattaa myös ajan kanssa kirkastua. 

Hmmm.. No mun vanhemmat on sanonut, että on ihme jos joku mut huoli ja mua ei pysty rakastamaan, eli siinä ne neuvot.

Minä luulin pitkään, että vittuilu on välittämistä, rakkaus taistelua ja parisuhteet ahdistavia alistamisen loukkoja.

Näin kolmekymppisenä pitkän psykoterapian läpi käyneenä, olen alkanut luulla, että he olivat väärässä.

Opettivat huonolla esimerkillään.

Sanotaanko näin en oppinut vanhemmilta mitään vaa opin vanhemmilta ja niiden käytöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka osasitte valita oikein: opettiko sitä teille kukaan, vai osasitteko vain jotenkin luonnostaan? Mistä tiesitte, että kannattaa odottaa nörttipoikien kypsymistä eikä sekaantua takapenkin cooleihin sätkänvetäjiin?

Tällainen olisi hyvä neuvo. Kunnolliset serkkupoikani alkoivat seurustella ja avioituvat vasta kolmikymppisenä. Siitä saivat naiset hyvät puolisot. (Ovat hyviä isiä, tienaavat valtavasti akateemisissa ammateissaan, eivät käytä päihteitä, ovat uskollisia ja jopa uskovat Jumalaan.)

Raitis mies pitäis olla, muuta en nyt muista mitä ovat sanoneet.