Mitä ja miten vanhempasi opettivat sinulle puolison valitsemisesta?

Mielestäni kannattaisi katsoa tarkoin sen puolisokandidaatin lapsuuden perhettä. Millainen keskinäinen dynamiikka siellä vallitsee. Jos ovat eronneet, tulee malli, että asioita ei pystytä puhumaan, vaan ero koetaan ratkaisuna.

En suosittele eroperheen lasta enkä alkoholiperheen enkä riitaisten lasta. Tosin ei omat lapset välttämättä mua kuuntele, mutta varoitettu on.

Ei mitään mutta mulla on ihana mies mun kulta just upeaa olla suhteessa sinkkuus taakse jäänyttä. Pidemmän aikaa ollaan jo oltu. Ihana viikonloppu tulossa. Ja oon tosi onnellinen tietysti mun mies kanssa me ollaan tosi onnekkaita kun meillä on tämä onni suostu. Rakastamme toisiamme mieskin oli että ihanaa kun meillä on toisemme. Jotain hyvää ruokaa viikonlopuksi ja kullan kanssa kőllötellään. 😊

Vierailija kirjoitti:

Isä ei ihmeemmin kommentoinut, toivoi varmasti hyvää. Piti sekä minun että siskon nykyisistä, ns. kunnon miehistä.

Äiti on lievästi 2-suuntainen ADHD, joten hänen neuvonsa olivat mitä himphamppua milloinkin. Välillä ihan järkeviä mutta toisella hetkellä täyttä tuubaa. Hän esim. tyrkytti minulle vanhemman lapseni isää, joka oli paljon vanhempi ja mielenterveysongelmainen (äitini ei ymmärrä esimerkiksi masennusta tai psykoottisuutta). Tämä kun hänen mielestään vain puhui pehmoisia lämpimikseen. Sitten hän virheensä havaittuaan käski vain kylmästi paiskata mokoman ulos, koska tämä oli "laiska"- ts depressiossa ja lamankin vuoksi työtön.

Olisi mielenkiintoista tietää, mistä kaikki nämä alapeukut. Juttu on absurdi mutta totta.

Lisäisin vielä, että äitini hehkutti aina olevansa "järkiavioliitossa" ja suositti sitä kaikille muillekin. Hänelle se ehkä sopi ja hillitsi pahinta vouhotusta. Minä ajattelin että ollaan sitten järkisuhteessa se mitä ollaan, ehkä tunnetta tulee joskus jostain, asiat paranevat, opin sietämään, ole kiitollinen siitä mitä saat. Siinä meni ikävuodet 16-20, eikä koko jutussa ollut mitään järkeä.

Ei opettaneet kerrassaan mitään. Lähemmäs nelikymppiseksi pitikin elää, ennen kuin löytyi sellainen jonka kanssa voi oikeasti suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Sitä ennen aika meni vääränlaista tunnetta etsiessä, väärän tyyppisten ihmisten kanssa. Siitäkin ajasta suurin osa ihan vaan yksin haaveillessa rakkaudesta.

Ikävä kyllä laiminlöivät asian ja niin meni valintani persiileen:(

Mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka osasitte valita oikein: opettiko sitä teille kukaan, vai osasitteko vain jotenkin luonnostaan? Mistä tiesitte, että kannattaa odottaa nörttipoikien kypsymistä eikä sekaantua takapenkin cooleihin sätkänvetäjiin?

Tällainen olisi hyvä neuvo. Kunnolliset serkkupoikani alkoivat seurustella ja avioituvat vasta kolmikymppisenä. Siitä saivat naiset hyvät puolisot. (Ovat hyviä isiä, tienaavat valtavasti akateemisissa ammateissaan, eivät käytä päihteitä, ovat uskollisia ja jopa uskovat Jumalaan.)

Hienoa. Mutta saivatko yhtä hyvät eli samanlaiset vaimot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä ei ihmeemmin kommentoinut, toivoi varmasti hyvää. Piti sekä minun että siskon nykyisistä, ns. kunnon miehistä.

Äiti on lievästi 2-suuntainen ADHD, joten hänen neuvonsa olivat mitä himphamppua milloinkin. Välillä ihan järkeviä mutta toisella hetkellä täyttä tuubaa. Hän esim. tyrkytti minulle vanhemman lapseni isää, joka oli paljon vanhempi ja mielenterveysongelmainen (äitini ei ymmärrä esimerkiksi masennusta tai psykoottisuutta). Tämä kun hänen mielestään vain puhui pehmoisia lämpimikseen. Sitten hän virheensä havaittuaan käski vain kylmästi paiskata mokoman ulos, koska tämä oli "laiska"- ts depressiossa ja lamankin vuoksi työtön.

Olisi mielenkiintoista tietää, mistä kaikki nämä alapeukut. Juttu on absurdi mutta totta.

Lisäisin vielä, että äitini hehkutti aina olevansa "järkiavioliitossa" ja suositti sitä kaikille muillekin. Hänelle se ehkä sopi ja hillitsi pahinta vouhotusta. Minä ajattelin että ollaan sitten järkisuhteessa se mitä ollaan, ehkä tunnetta tulee joskus jostain, asiat paranevat, opin sietämään, ole kiitollinen siitä mitä saat. Siinä meni ikävuodet 16-20, eikä koko jutussa ollut mitään järkeä.

Harvemmin 16-20 ikävuosina on mitään järkeä muutenkaan, eikä niin nuorten suhteet yleensä kestä.

Ei meillä siitä kotona puhuttu. Luultavasti luottivat hyvään arvostelukykyyni. Mutta omalla esimerkillään näyttivät, että minun liittoni pitää olla toisenlainen. Meidän suvussa on tietynlainen puhumattomuuden kulttuuri, jonka haluan katkaista ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä, en olettaen, että kaikki tiedetään ja osataan ilman muuta. Sama koskee myös tunteiden näyttämistä.

Edesmennyt äitin s.1913, sanoi, että kokeilkaa  miestä sen verra, että onko hänestä sänkyhommissa mihinkään:DDDD

Testattu.

Vierailija kirjoitti:

Omista vanhemmistani seuraamalla opin aika paljonkin, vaikkei mitään varsinaisia keskusteluita ikinä käyty.

Opin: älä juo kaljaa joka päivä töiden jälkeen, älä haaskaa rahojasi kaljan lisäksi veikkauksen uhkapeleihin ja tupakkaan. Älä linnottaudu illaksi television ääreen ja osoita, ettei perheesi käytännössä merkitse sinulle mitään - lapsien kanssahan ei tarvitse keskustella mistään mielekkäistä ja merkityksellisistä asioista ja tehdä mitään yhdessä koskaan. Sitten vanhemmiten saattaa ihmetellä, kun ei tiedä lapsistaan mitään ja he eivät halua enää teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä edes kertoa asioistaan.

Älä ole moukka ja esim. jouluaattona änkyrä kännnissä arvostele jouluruokia "kun ei ole hyvää" - tällein saat takuulla perheriidan aikaiseksi kun provoilet ja et anna toisen tekemälle suurelle panokselle mitään arvoa. Puoliso on siivonnut talon kunnolla, koristellut, tehnyt ruuat ja leiponut jne ja et arvosta sitä yhtään. Älä myöskään yleisesti ole sika ja kaada kännissä vaikka kaljaa lattialle ja kun puoliso hermostuu ja alkaa siivoamaan vielä heitä lisää vettä kiukaalle önisemällä jotakin typerää kuten "viddu shää kyl aiina jaksssat marmattaa turhassta".

Uskon vakaasti, että tekemällä aina päinvastoin kuin oma isäni niin tulen pärjäämään joskus mahdollisessa parisuhteessa ja avioliitossa ihan hyvin, lapsien kanssakin varmasti touhuan ja huomioin heidän tarpeensakkin.

M26

Wow, hyvältä kuulostaa. Uskon, että sinusta tulee hyvä puoliso ja erinomainen isä. Nykyajan nuoret miehet osaa olla fiksuja.

Äitini tapasi sanoa, että jos liian kauan valitsee, jää luu kouraan. Kun olin parikymppinen, äitini mielestä minun olisi pitänyt seurustella jo. Ei niin väliä kenen kanssa, kunhan olisin seurustellut. Sinänsä ihan hyviä neuvoja. Parikymppisenä on vielä aikaa tehdä virheitä ja oppia niistä. Jos haluaa lapsia, ensimmäisiä seurustelusuhteita ei kannata jättää sinne, kun on jo kolmekymppinen. Silloin ei ole enää oikein varaa valita kumppaniaan väärin.

Olen nyt lapseton 40+ nainen ja toisessa vakavassa suhteessani. Edelleenkin välillä mietin, olenko oikean ihmisen kanssa. Samaan aikaan todennäköisyys oman biologisen lapsen saamiseen pienenee koko ajan. Toisaalta kotoa saamani parisuhdemalli ei varsinaisesti koskaan ole kannustanut minua hankkimaan itselleni parisuhdetta. Vanhempani taitavat olla yhdessä vain tavan vuoksi. En ole aistinut koskaan mitään suurta rakkautta tai sielunkumppanuutta heidän välillään. Vanhempani ovat hyvin erilaisia, heillä on esimerkiksi aivan erilaiset koulutustaustat: toinen on käynyt yliopiston, toinen pelkän kansakoulun. 

Olen itse vasta kolme-nelikymppisenä oivaltanut, miten suuri voimavara voi hyvä parisuhde olla ja miksi sitä kannattaa tavoitella. Tuttavapiirissäni menestyneimpiä ovat ne, jotka ovat onnistuneet löytämään sen oikein kumppanin jo parikymppisenä. Heiltä on vapautunut merkittävästi aikaa ja energiaa kouluttautumiseen, oman uran luomiseen, varallisuuden kasvattamiseen ja perheen perustamiseen nuorena. Nyt neli-viiskymppisinä heillä on hyvät työpaikat, omaisuutta ja isot tai jo aikuiset lapset, kun itse olen käytännössä samassa tilanteessa kuin parikymppisenä lukuun ottamatta sitä, että olen valmistunut.  

Vierailija kirjoitti:

Olen itse vasta kolme-nelikymppisenä oivaltanut, miten suuri voimavara voi hyvä parisuhde olla ja miksi sitä kannattaa tavoitella. Tuttavapiirissäni menestyneimpiä ovat ne, jotka ovat onnistuneet löytämään sen oikein kumppanin jo parikymppisenä. Heiltä on vapautunut merkittävästi aikaa ja energiaa kouluttautumiseen, oman uran luomiseen, varallisuuden kasvattamiseen ja perheen perustamiseen nuorena. Nyt neli-viiskymppisinä heillä on hyvät työpaikat, omaisuutta ja isot tai jo aikuiset lapset, kun itse olen käytännössä samassa tilanteessa kuin parikymppisenä lukuun ottamatta sitä, että olen valmistunut.  

Hmm, joo. Niillä, joilla on kaikkea muutakin hyvää, on myös hyvä parisuhde. Niille, joilla on, annetaan.

Mutta syy-seuraussuhde voi mennä niin päin, että kyvykäs kelpaa tasokkaalle kumppanille. Sellainen joka ei kelpaa hyviin työpaikkoihin jne., ei ole alun perin kelvannut parisuhdemarkkinoillakaan.

Vähän ohiksena kommentoisin, että olen jo itse antamassa lapsilleni ko. neuvoja. Pojalle sanoin, kun alkoi tyttöjä katsella, että älä menen naimisiin naisen kanssa, jonka päätä särkee iltaisin, sillä se vaiva tulee vaan avioliitossa lisääntymään.

Otti aika usein sairastelevan vaimon, mutta vaikuttavat onnellisilta.

Älä ota sellasta miestä joka on liian puhelias. Viisas neuvo.

Eivät opettaneet mitään mutta odottivat vaikka mitä.......Isäni ei koskaan nuoruudessani antanut rahaa (osallistunut taloudellisesti esim.koulunkäyntiini tai mihinkään muuhunkaan;siihen aikaan ei ollut ilmaista peruskoulua) Opiskelin velalla sairaanhoitajaksi (alivuokralaisena asuen) ja tein kaikki lomat ym. töitä heti kun kelpasin sijaiseksi,Elämä oli ankaraa ja siinä sivussa oletettiin ilman muuta ,että löydän puolisoksi lääkärin.En sitten "löytänyt".Oli pettymys niin kauan kuin vanhempani elivät.Olen 65v.

Isältä:

Pitää valita kumppani nuorena, parhaat viedään eka ja sekin joutui ottamaan mun äidin aleloorasta ku ei ollu viel muille kelvannut, tollaisen paskan.

Eikä saa missään nimessä olla afrikkalainen (käytti kyl n-sanaa) tai muutenkaan muualta tähän maahan muuttaanut.

Äidltä:

Pitää ottaa rikas mies ja näyttää miestä miellyttävältä aina. Opiskella saa vasta kun löytää miehen, joka varmasti tykkää älykkäistä naisista, muuten pitää esittää bimboa. Pitää aina saada selville tulevan perinnön määrä enne seksiä. Naisten kanssa ei saa seurustella, vaan mieshomot on kivoja.

Kummankaan kanssa en ole väleissä, mieheni on maahanmuuttajataustainen ja köyhä opiskelija.

Älä ota liian puheliasta miestä.

Viisas neuvo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse vasta kolme-nelikymppisenä oivaltanut, miten suuri voimavara voi hyvä parisuhde olla ja miksi sitä kannattaa tavoitella. Tuttavapiirissäni menestyneimpiä ovat ne, jotka ovat onnistuneet löytämään sen oikein kumppanin jo parikymppisenä. Heiltä on vapautunut merkittävästi aikaa ja energiaa kouluttautumiseen, oman uran luomiseen, varallisuuden kasvattamiseen ja perheen perustamiseen nuorena. Nyt neli-viiskymppisinä heillä on hyvät työpaikat, omaisuutta ja isot tai jo aikuiset lapset, kun itse olen käytännössä samassa tilanteessa kuin parikymppisenä lukuun ottamatta sitä, että olen valmistunut.  

Hmm, joo. Niillä, joilla on kaikkea muutakin hyvää, on myös hyvä parisuhde. Niille, joilla on, annetaan.

Mutta syy-seuraussuhde voi mennä niin päin, että kyvykäs kelpaa tasokkaalle kumppanille. Sellainen joka ei kelpaa hyviin työpaikkoihin jne., ei ole alun perin kelvannut parisuhdemarkkinoillakaan.

No ei mene ihan noin. Itse olisin saanut kyllä seuraa parikymppisenä, mutta ei vaan napannut. En ihastunut kehenkään. Jälkeenpäin olen arvellut olleeni lievästi masentunut tuolloin. Luultavasti siksi en nuorempana koskaan oikein kiinnostunut vakavasti kenestäkään. 30+ ikäisestä olen ollut koko ajan parisuhteessa. Työelämän haasteet ovat liittyneet lähinnä siihen, että alallani on ollut jo pitkään aivan järjettömän huono työtilanne.

Äiti sanoi että älä ikinä ota juoppoa miestä. No mitä minä tein? Otin ensimmäisen miehen joka minusta kiinnostui, ja juoppohan se sitten oli. Siinä meni nuoruus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että ei kannata ottaa mallia Sinkkuelämän tms. naisista, jotka puhuvat miehilleen todella rumasti ja laittavat vain itseään. Arvot pitää olla jossain muualla.

Melkein veikkaan, etteivät ole koskaan katsoneet ko. sarjaa.

Millä perusteella veikkaat ettei me teinien vanhemmat olla katsottu? Katsottin (tai minä ainakin) jo silloin kun ne tuli ekan kerran Suomessa ;)

Kun eivät näköjään ole yhtään perillä siitä, mitä sarjassa tapahtuu ja mistä siinä on kyse. Pieni vinkki: nimi on Sinkkuelämää.