Outoa, kun mies hyväksyy sukulaisten vierailun vaikka koti on sata kertaa sotkuisempi kuin näillä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

Mutta en tiedä jos nykylapsia enää menneisyys kiinnostaa, kun nille ei tule ikinä tylsää, kun on netti :((

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

On vielä aina jäljellä epätoivo. Oletko ollut siinä? Sellainen, josta ei pääse pois?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Pitääkö kaiken tapahtua aina vain sinun ehdoillasi? Normaalisti ihmiset joustavat puolin ja toisin.

Mä olen kokenut epätoivon. En nyt tietenkään täysin lopullista, muutenhan en olisi enää tässä. Mutta ihan tarpeeksi hirveän kuitenkin, ollakseni olematta sitä mieltä, että pelastuminen siitä olisi varsinaisesti omaa ansiotani.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

On vielä aina jäljellä epätoivo. Oletko ollut siinä? Sellainen, josta ei pääse pois?

ap

Pohjalla oleminen on aika epätoivoista, siksi en sinne halunnutkaan jäädä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Pitääkö kaiken tapahtua aina vain sinun ehdoillasi? Normaalisti ihmiset joustavat puolin ja toisin.

Hyvä kysymys. Pitäisi kyetä joustamaan, mutta en voi, koska äiti vei sen kaiken kapasiteetin minulta. Kun mun piti hänen mielikseen olla jotain mitä en ole.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

On vielä aina jäljellä epätoivo. Oletko ollut siinä? Sellainen, josta ei pääse pois?

ap

Pohjalla oleminen on aika epätoivoista, siksi en sinne halunnutkaan jäädä.

Oikeassa epätoivossa sinä et voi valita, eihän se muuten olisi epätoivoa. Joku pelastaa sinut, ja ehkä voit valita suostua tulla pelastetuksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan selvä hamstraaja. Kauheinta on että jättänyt lapset asumaan saastan keskelle :(

No en ole. Jos sun sukus ja mennyt elämäsi on niin paska, ettei siellä ole mitään arvokasta tunnetasolla tai muutenkaan, niin ok, muilla voi olla toisin.

ap

Ainahan sinä haukut mennytä elämääsi, etenkin lapsuuttasi. Mitä niitä romuja säilyttämään jos mennyt on ollut niin kurjaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan selvä hamstraaja. Kauheinta on että jättänyt lapset asumaan saastan keskelle :(

No en ole. Jos sun sukus ja mennyt elämäsi on niin paska, ettei siellä ole mitään arvokasta tunnetasolla tai muutenkaan, niin ok, muilla voi olla toisin.

ap

Ainahan sinä haukut mennytä elämääsi, etenkin lapsuuttasi. Mitä niitä romuja säilyttämään jos mennyt on ollut niin kurjaa?

En mä nyt äitini tavaraa säilökään. Äiti mun elämässä on paska ollut, ei muu.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Pitääkö kaiken tapahtua aina vain sinun ehdoillasi? Normaalisti ihmiset joustavat puolin ja toisin.

Hyvä kysymys. Pitäisi kyetä joustamaan, mutta en voi, koska äiti vei sen kaiken kapasiteetin minulta. Kun mun piti hänen mielikseen olla jotain mitä en ole.

ap

Tällainen persoonallisuushäiriöinen pitää siirtää sivuun elämästä. Ihminen joka vain ottaa ja ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

On vielä aina jäljellä epätoivo. Oletko ollut siinä? Sellainen, josta ei pääse pois?

ap

Pohjalla oleminen on aika epätoivoista, siksi en sinne halunnutkaan jäädä.

Oikeassa epätoivossa sinä et voi valita, eihän se muuten olisi epätoivoa. Joku pelastaa sinut, ja ehkä voit valita suostua tulla pelastetuksi.

ap

Pelastakaa odottaisin varmaan vieläkin jos olisin jäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Pitääkö kaiken tapahtua aina vain sinun ehdoillasi? Normaalisti ihmiset joustavat puolin ja toisin.

Hyvä kysymys. Pitäisi kyetä joustamaan, mutta en voi, koska äiti vei sen kaiken kapasiteetin minulta. Kun mun piti hänen mielikseen olla jotain mitä en ole.

ap

Tällainen persoonallisuushäiriöinen pitää siirtää sivuun elämästä. Ihminen joka vain ottaa ja ottaa.

Sinunlaisesi heikot siirtävät. Mun mies ei ollut vailla mitään minulta, hän on ihminen, joka seisoo omilla jaloillaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

On vielä aina jäljellä epätoivo. Oletko ollut siinä? Sellainen, josta ei pääse pois?

ap

Pohjalla oleminen on aika epätoivoista, siksi en sinne halunnutkaan jäädä.

Oikeassa epätoivossa sinä et voi valita, eihän se muuten olisi epätoivoa. Joku pelastaa sinut, ja ehkä voit valita suostua tulla pelastetuksi.

ap

Pelastakaa odottaisin varmaan vieläkin jos olisin jäänyt.

Niin, mutta epätoivossa olevalla ei ole vaihtoehtoja.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

On vielä aina jäljellä epätoivo. Oletko ollut siinä? Sellainen, josta ei pääse pois?

ap

Pohjalla oleminen on aika epätoivoista, siksi en sinne halunnutkaan jäädä.

Oikeassa epätoivossa sinä et voi valita, eihän se muuten olisi epätoivoa. Joku pelastaa sinut, ja ehkä voit valita suostua tulla pelastetuksi.

ap

Pelastakaa odottaisin varmaan vieläkin jos olisin jäänyt.

Sä et ymmärrä, että on olemassa oikeasti ihmisiä epätoivossa, joka jatkuu vuosien ajan. Mieti pikku Eerikaa, mieti ihmisiä wtc tornien huipulla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Toisten itsetunto kuoppien syvyyttä ei ehkä kannata lähteä mittaamaan. Silloin kun on pohjalla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen olotilaan tai kivuta niin korkealle kuin pääsee.

On vielä aina jäljellä epätoivo. Oletko ollut siinä? Sellainen, josta ei pääse pois?

ap

Pohjalla oleminen on aika epätoivoista, siksi en sinne halunnutkaan jäädä.

Oikeassa epätoivossa sinä et voi valita, eihän se muuten olisi epätoivoa. Joku pelastaa sinut, ja ehkä voit valita suostua tulla pelastetuksi.

ap

Pelastakaa odottaisin varmaan vieläkin jos olisin jäänyt.

*Pelastajaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä siinä siivoamisessa sitten niin vaikeaa on. Imuroimatta voi olla vaikka 2 viikkoa, eikä koti näytä vielä mitenkään pahalta. Vaikka imuroisi kerran kuukaudessa niin koti on vielä ihan siedettävässä kunnossa. Parin viikon välein sitten petivaatteet vaihtoon ja samalla vessanpytty siistiksi. Tiskit ja pyykit voi pestä vaikka viikonloppuna. Tiskiä tulee yllättävän vähän kun ei ota aina uutta lautasta kaapista tai sitä uutta lasia. Syönnin jälkeen se vaan huuhtastaan ja takasin kaappiin. Päälivaatteitakaan tarvitse jokapäivä vaihtaa, muuta kun alusvaatteet ja nekin heittää vaan suoraan pesukoneeseen ja sitten kun se on täynnä niin ei muuta kun kone pyörimään ja menee 5 min kun sen tyhjentää. Sillä siisti ja sinillä siivous sujuu!

No mies myi vanhan talonsa skutsissa ja sieltä tuli tavaraa, mä jouduin tyhjentämään kesämökiltä tavaraa. Ne laatikot seilaa olohuoneen, vintin ja ulkovaraston väliä, mies siirtelee niitä sinne tänne, koska ne ei oikeasti vain mahdu minnekään. Ei ole lapsiperhearjessa voimia käydä niitä läpi.

ap

Aika törkeää pistää lasten syyksi se, että on itse liian laiska siivoamaan.

Eikä tarvitse olla Eerika kokeakseen lapsena epätoivoa, tai myöhemminkin elämässään. Sehän se epätoivon olemus varmaan onkin, että se ei ole omaa syytäsi, eli et voi ratkaista asiaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä siinä siivoamisessa sitten niin vaikeaa on. Imuroimatta voi olla vaikka 2 viikkoa, eikä koti näytä vielä mitenkään pahalta. Vaikka imuroisi kerran kuukaudessa niin koti on vielä ihan siedettävässä kunnossa. Parin viikon välein sitten petivaatteet vaihtoon ja samalla vessanpytty siistiksi. Tiskit ja pyykit voi pestä vaikka viikonloppuna. Tiskiä tulee yllättävän vähän kun ei ota aina uutta lautasta kaapista tai sitä uutta lasia. Syönnin jälkeen se vaan huuhtastaan ja takasin kaappiin. Päälivaatteitakaan tarvitse jokapäivä vaihtaa, muuta kun alusvaatteet ja nekin heittää vaan suoraan pesukoneeseen ja sitten kun se on täynnä niin ei muuta kun kone pyörimään ja menee 5 min kun sen tyhjentää. Sillä siisti ja sinillä siivous sujuu!

No mies myi vanhan talonsa skutsissa ja sieltä tuli tavaraa, mä jouduin tyhjentämään kesämökiltä tavaraa. Ne laatikot seilaa olohuoneen, vintin ja ulkovaraston väliä, mies siirtelee niitä sinne tänne, koska ne ei oikeasti vain mahdu minnekään. Ei ole lapsiperhearjessa voimia käydä niitä läpi.

ap

Aika törkeää pistää lasten syyksi se, että on itse liian laiska siivoamaan.

Ai...? Kun sanoin, ettei ole lapsiperhearjen takia voimia? No siis ne laatikotko siinä pitäisi laittaa lasten edelle?

ap

Vierailija kirjoitti:

Koti kuntoon kirjoitti:

Tuosta edellisen sukupolven taakasta FlyLadykin puhuu ja vääristä ajatusmalleista, esim. "äiti siivosi lattian paremmin kuin mihin itse pystyn, joten en edes lähde yrittämään". FlyLady puhuu kannustavasti ja saa aikaan uusia ajattelumalleja. Ei tarvitse olla täydellinen, otat vain pieniä askelia ja nautit aikaansaannoksistasi.

Mä en ajattele, että mun äiti siivosi paremmin, kuin mihin itse pystyn. Äitini siivoamisessa ongelma oli se, että äiti pakotti itsenssä tekemään asioita, joista ei pitänyt. Äiti myös teki asioita tavoilla, jotka saivat ne tuntumaan ikäviltä pakoilta. Se on minusta jo sinänsä todella huono lähtökohta elämässä yhtään mihinkään. Tok sillä lailla on mahdollista hetkellisesti tai voimine riittäessä saavuttaa paljon siisteyttä ja en näköistä, kuin elämä olisi hallinnassa, mutta hänen oma lapsensa (minä) voi pahoin sen kaiken alla. En aio toimia siinä kuten hän.

ap

Jokainen joutuu tekemään asioita, joista ei pidä. Harva pitää esim. vessan siivoamisesta, mutta siihen kannattaa pakottaa itsensä, koska muuten vessa on pian siinä kunnossa, ettei sitä halua eikä pysty käyttämään.