Outoa, kun mies hyväksyy sukulaisten vierailun vaikka koti on sata kertaa sotkuisempi kuin näillä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit mennä ja yrittää pelastaa sen mitä on pelastettavissa, eli siivota siellä siihen viimeiseen minuuttiin asti kunnes tulevat. Mutta todnäk löytävät silti jonkin asian mikä on heidän standardeillaan väärin päin ja se on sinun vikasi koska sinun vastuullahan on että asia on väärin koska et ole sitä korjannut/olet laittanut sen väärin. Miehen vika ei ole koskaan sillä miehethän eivät sellaista tee/hoida kotia/siivoa, joten arvostelu ei tietenkään kosketa häntä.

Tai sitten voit vaan antaa olla ja olla pois siitä tapaamisesta. Sillä myös tässä vaihtoehdossa löytyy arvosteltavaa. Ja taas vika on yksinomaan sinun. Jos olet poissa niin itsellesi jää edes hieman parempi fiilis kun ei tarvitse olla näkemässä ja kuulemassa sitä jeesustelua.

Teetpä miten tahansa niin näin se menee.

Näinhän se, menee, jos ne ihmiset ovat vähänkään normaaleja :D

Jos heissä on munaa olla epänormaaleja, siellä ois odotettavissa hyväksyvämpi (kuin tuo) yllätys, mutta en aio mennä pahoittamaan mieltäni kokeilemalla, että kumpaa osastoa ovat. Ja olkoot normaaleita, jos se on heille normaalia, mutta mun mielä ei tarvitse sillä enää pahoittaa.

ap

Ai onko sun mielestä normaalia että sukulaiset/vieraat aukoo päätä siitä että kohteessa on epäsiistiä? Mun mielestä se on helv junttia kun ei tajuta pitää päätä kiinni vaikka ihmetyttäisikin/ärsyttäisi!

Normaalia on mun mielestä myös pysyä poissa eikä varsinkaan enää ikinä kutsua itse itseään kylään ko.paikkaan vaan tulisi ymmärtää toisten tilannetta että kyllä kutsu käy jos kaivataan (ja mahdollisesti katsoa peiliin että miksi ei kutsua kuulu). Sillä kappas, on muita ihmisiä joita aivan hyvin voi kutsua saman pommin keskelle eikä kenellekään tule vaivaantunut olo. Sillä niissä tapaamisissa ei tarvitse jäykistellä sen ympärillä onko tuolla matto vinossa vai ei.

Ja siis mun äiti sanoi, että jos joku näyttää viihtyvän mun sotkuisessa kodissa, niin se johtuu vain siitä, että se ihminen ei sano, mitä se oikeasti ajattelee. Eli vaikka mä sanoin äidille tuon boldatun kohdan joskus teininä, että ihmisiä on (havaintojeni mukaan) erilaisia, niin äidin vastaus oli, että ei ole, vaan toiset vain vaikka eivät edelleenkäään hyväksy minua, eivät edes sano sitä minulle. Eli tyhmä olisin, jos kuvittelinkin, että kutsut menivät hyvin ja joku itseasiassa pitää minusta ja viihtyi. Ei, sellaista ei ole, niin kauan kuin en elä kuten hän vaatii, jos alan elää niin, niin sitten ne viihtyy, tosin sittenhän mä voin pahoin.

Ja sekin oli outoa, että kun mä sanoin äidille, että sitten mä voin pahoin, niin äiti ihmetteli mulle, että miten mä voin voida siitä pahoin, että mä siivoan muille?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mies myi vanhan talonsa skutsissa ja sieltä tuli tavaraa, mä jouduin tyhjentämään kesämökiltä tavaraa. Ne laatikot seilaa olohuoneen, vintin ja ulkovaraston väliä, mies siirtelee niitä sinne tänne, koska ne ei oikeasti vain mahdu minnekään. Ei ole lapsiperhearjessa voimia käydä niitä läpi.

ap

Laatikko kerrallaan pitkässä juoksussa?

Mutta näin pika-apuna vierailuun, käske ukon vienään ne kaikki laatikot ulkovarastoon? Tai saunan lauteiden alle? Pinoon ja viltti päälle?

Eiku ronskimmalla otteella toi hoidetaan. Paperijäte, lehdet yms. höttö paperinkeräykseen ja autolla 10x reissua kaatopaikalle niin lähtee ylimääräinen roju veks. Surutta vaan roskiksia täyttämään. Nyt ap ryhdistäytyy ja lopettaa ton ruikutuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Epäilen että miehessä ei ei mitään muutosta ole tapahtunut vaikka hän ei olisikaan muuttunut toivomaan suuntaan, harvoin ihmiset muuttuu sillä tavalla kuin toivomme. Epäilen hiukan sitäkin että sinä olisit muuttunut äitisi toivomusten mukaiseksi.

Niin no enhän mä pystynytkään tulemaan niiden mukaiseksi, mutta ainakin se varmisti sen, etten hyväksy sitten omia, virheelliiä toiveitanikaan. Mutta te muut saatte hyväksyä omanne, kumppanienne pitäessä niitä paskoina. Se on väärin.

ap

Pitää kumppania paskoina? Miksi niin pitäisi tehdä? Eikö silloin ole parempi elää ilman sitä paskoja kumppania?

No siis tarkoitan, että jos kumppaninne ei hyväksy kaikkea teissä.

ap

Miksi olisin kumppanin kanssa joka ei hyväksy minua tai kumppani minun kanssa jos minä en häntä hyväksyisi? En ymmärrä mikä se sellainen parisuhde on jossa toista ei hyväksytä. Silloin parisuhde kannattaa mielestäni päättää.

No en usko, että kukaan hyväksyy kumppanissaan koskaan kaikkea, tai aika harvinaista se ainakin on.

ap

Kyllä minä ainakin olen tavannut paljonkin pareja jotka hyväksyy toisensa. Se ei tietenkään tarkoita että olisi tyytyväinen kaikkiin asioihin puolisossasi, mutta nekin ominaisuudet on mahdollista toisessa hyväksyä. On mahdollista hyväksyä se että toinen arvostaa ja haluaa kutsua vieraita vaikka itse ei niin vieraista välittäisi. Silloin keksitään joku ratkaisu tilanteeseen, ehkä toinen lähtee pois siksi ajaksi kun toinen viettää aikaa vieraiden kanssa tms.

No ei se tässä tapauksessa auttaisi, koska se menisi juurikin mun piikkiin, mille meillä näyttää.

ap

Et hyväksy sitä vai miten tuo liittyy kumppanin hyväksymiseen?

Niin, mies siellä vieraiden kanssa viihtyisi, ja olisi hyvällä mielellä, koska eihän se nyt hänen syynsä ois, että meillä on sotkuista, mikäli vieraat sitä paheksuisivat.

ap

Ei he miestä paheksu. On varmasti myötätuntoa, kun juttelevat sinusta ja roolistasi perheessä

Niin niin, sitähän mä just sanoin. Ja jos asuisin yhä kotona, he paheksuisivat vain minua. Nyt joutuvat katsoessaan ympärilleen miettimään hiukan, oisko miehelläkin osuutta asiaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää siivottomuus on ihan harhapolku. Oikeasti sua ketuttaa, että nyt sukulaisille selviää, että olet hylännyt lapsesi.

No ennemmin se on kipeä asia, kuin asia, joka "ketuttaa". En voi olettaa heidän hyväksyvän minua siitäkään. Siksi vihaan heitä jo valmiiksi.

ap

Ei tule heille yllätyksenä. Tänään puhuvat sinusta. Sanovat että oli jo aika! Mieti mitä mies sanoo kun kysytään sinusta. Ei ole käynyt, ei tapaa lapsia, ei ole muuttunut, muutti yksiöön....

Ei se, että ei tule tai tulee yllätyksenä mitenkään vaikuta heidän asian hyväksymiseensä. Ei heillä ole mitään sellaista tietoa, että voisivat olla, että jo oli aikakin. Se, etteivät hyväksy minua tuon takia tekee heistä isoja paskiaisia, mille en mahda mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Epäilen että miehessä ei ei mitään muutosta ole tapahtunut vaikka hän ei olisikaan muuttunut toivomaan suuntaan, harvoin ihmiset muuttuu sillä tavalla kuin toivomme. Epäilen hiukan sitäkin että sinä olisit muuttunut äitisi toivomusten mukaiseksi.

Niin no enhän mä pystynytkään tulemaan niiden mukaiseksi, mutta ainakin se varmisti sen, etten hyväksy sitten omia, virheelliiä toiveitanikaan. Mutta te muut saatte hyväksyä omanne, kumppanienne pitäessä niitä paskoina. Se on väärin.

ap

Pitää kumppania paskoina? Miksi niin pitäisi tehdä? Eikö silloin ole parempi elää ilman sitä paskoja kumppania?

No siis tarkoitan, että jos kumppaninne ei hyväksy kaikkea teissä.

ap

Miksi olisin kumppanin kanssa joka ei hyväksy minua tai kumppani minun kanssa jos minä en häntä hyväksyisi? En ymmärrä mikä se sellainen parisuhde on jossa toista ei hyväksytä. Silloin parisuhde kannattaa mielestäni päättää.

No en usko, että kukaan hyväksyy kumppanissaan koskaan kaikkea, tai aika harvinaista se ainakin on.

ap

Kyllä minä ainakin olen tavannut paljonkin pareja jotka hyväksyy toisensa. Se ei tietenkään tarkoita että olisi tyytyväinen kaikkiin asioihin puolisossasi, mutta nekin ominaisuudet on mahdollista toisessa hyväksyä. On mahdollista hyväksyä se että toinen arvostaa ja haluaa kutsua vieraita vaikka itse ei niin vieraista välittäisi. Silloin keksitään joku ratkaisu tilanteeseen, ehkä toinen lähtee pois siksi ajaksi kun toinen viettää aikaa vieraiden kanssa tms.

No ei se tässä tapauksessa auttaisi, koska se menisi juurikin mun piikkiin, mille meillä näyttää.

ap

Et hyväksy sitä vai miten tuo liittyy kumppanin hyväksymiseen?

Niin, mies siellä vieraiden kanssa viihtyisi, ja olisi hyvällä mielellä, koska eihän se nyt hänen syynsä ois, että meillä on sotkuista, mikäli vieraat sitä paheksuisivat.

ap

Ei he miestä paheksu. On varmasti myötätuntoa, kun juttelevat sinusta ja roolistasi perheessä

Niin niin, sitähän mä just sanoin. Ja jos asuisin yhä kotona, he paheksuisivat vain minua. Nyt joutuvat katsoessaan ympärilleen miettimään hiukan, oisko miehelläkin osuutta asiaan.

ap

Ei he ympäristöä katso. Sinua siellä puidaan. Ihan koko kammottavuutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää siivottomuus on ihan harhapolku. Oikeasti sua ketuttaa, että nyt sukulaisille selviää, että olet hylännyt lapsesi.

No ennemmin se on kipeä asia, kuin asia, joka "ketuttaa". En voi olettaa heidän hyväksyvän minua siitäkään. Siksi vihaan heitä jo valmiiksi.

ap

Ei tule heille yllätyksenä. Tänään puhuvat sinusta. Sanovat että oli jo aika! Mieti mitä mies sanoo kun kysytään sinusta. Ei ole käynyt, ei tapaa lapsia, ei ole muuttunut, muutti yksiöön....

Ei se, että ei tule tai tulee yllätyksenä mitenkään vaikuta heidän asian hyväksymiseensä. Ei heillä ole mitään sellaista tietoa, että voisivat olla, että jo oli aikakin. Se, etteivät hyväksy minua tuon takia tekee heistä isoja paskiaisia, mille en mahda mitään.

ap

Kyllä he tietävät pahuutesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Epäilen että miehessä ei ei mitään muutosta ole tapahtunut vaikka hän ei olisikaan muuttunut toivomaan suuntaan, harvoin ihmiset muuttuu sillä tavalla kuin toivomme. Epäilen hiukan sitäkin että sinä olisit muuttunut äitisi toivomusten mukaiseksi.

Niin no enhän mä pystynytkään tulemaan niiden mukaiseksi, mutta ainakin se varmisti sen, etten hyväksy sitten omia, virheelliiä toiveitanikaan. Mutta te muut saatte hyväksyä omanne, kumppanienne pitäessä niitä paskoina. Se on väärin.

ap

Pitää kumppania paskoina? Miksi niin pitäisi tehdä? Eikö silloin ole parempi elää ilman sitä paskoja kumppania?

No siis tarkoitan, että jos kumppaninne ei hyväksy kaikkea teissä.

ap

Miksi olisin kumppanin kanssa joka ei hyväksy minua tai kumppani minun kanssa jos minä en häntä hyväksyisi? En ymmärrä mikä se sellainen parisuhde on jossa toista ei hyväksytä. Silloin parisuhde kannattaa mielestäni päättää.

No en usko, että kukaan hyväksyy kumppanissaan koskaan kaikkea, tai aika harvinaista se ainakin on.

ap

Kyllä minä ainakin olen tavannut paljonkin pareja jotka hyväksyy toisensa. Se ei tietenkään tarkoita että olisi tyytyväinen kaikkiin asioihin puolisossasi, mutta nekin ominaisuudet on mahdollista toisessa hyväksyä. On mahdollista hyväksyä se että toinen arvostaa ja haluaa kutsua vieraita vaikka itse ei niin vieraista välittäisi. Silloin keksitään joku ratkaisu tilanteeseen, ehkä toinen lähtee pois siksi ajaksi kun toinen viettää aikaa vieraiden kanssa tms.

No ei se tässä tapauksessa auttaisi, koska se menisi juurikin mun piikkiin, mille meillä näyttää.

ap

Et hyväksy sitä vai miten tuo liittyy kumppanin hyväksymiseen?

Niin, mies siellä vieraiden kanssa viihtyisi, ja olisi hyvällä mielellä, koska eihän se nyt hänen syynsä ois, että meillä on sotkuista, mikäli vieraat sitä paheksuisivat.

ap

Ei he miestä paheksu. On varmasti myötätuntoa, kun juttelevat sinusta ja roolistasi perheessä

Niin niin, sitähän mä just sanoin. Ja jos asuisin yhä kotona, he paheksuisivat vain minua. Nyt joutuvat katsoessaan ympärilleen miettimään hiukan, oisko miehelläkin osuutta asiaan.

ap

Ei he ympäristöä katso. Sinua siellä puidaan. Ihan koko kammottavuutta

Mutta mitä kammottavaa minussa olisi puida, jos ei jo se ympäristö ole ongelma?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää siivottomuus on ihan harhapolku. Oikeasti sua ketuttaa, että nyt sukulaisille selviää, että olet hylännyt lapsesi.

No ennemmin se on kipeä asia, kuin asia, joka "ketuttaa". En voi olettaa heidän hyväksyvän minua siitäkään. Siksi vihaan heitä jo valmiiksi.

ap

Ei tule heille yllätyksenä. Tänään puhuvat sinusta. Sanovat että oli jo aika! Mieti mitä mies sanoo kun kysytään sinusta. Ei ole käynyt, ei tapaa lapsia, ei ole muuttunut, muutti yksiöön....

Ei se, että ei tule tai tulee yllätyksenä mitenkään vaikuta heidän asian hyväksymiseensä. Ei heillä ole mitään sellaista tietoa, että voisivat olla, että jo oli aikakin. Se, etteivät hyväksy minua tuon takia tekee heistä isoja paskiaisia, mille en mahda mitään.

ap

Kyllä he tietävät pahuutesi

Ei, eivät tiedä. Heistä olen hyvin herttainen, vaikken varmaan täydellinen. Mutta ehkä aika lähellä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää siivottomuus on ihan harhapolku. Oikeasti sua ketuttaa, että nyt sukulaisille selviää, että olet hylännyt lapsesi.

No ennemmin se on kipeä asia, kuin asia, joka "ketuttaa". En voi olettaa heidän hyväksyvän minua siitäkään. Siksi vihaan heitä jo valmiiksi.

ap

Ei tule heille yllätyksenä. Tänään puhuvat sinusta. Sanovat että oli jo aika! Mieti mitä mies sanoo kun kysytään sinusta. Ei ole käynyt, ei tapaa lapsia, ei ole muuttunut, muutti yksiöön....

Ei se, että ei tule tai tulee yllätyksenä mitenkään vaikuta heidän asian hyväksymiseensä. Ei heillä ole mitään sellaista tietoa, että voisivat olla, että jo oli aikakin. Se, etteivät hyväksy minua tuon takia tekee heistä isoja paskiaisia, mille en mahda mitään.

ap

Kyllä he tietävät pahuutesi

Ei, eivät tiedä. Heistä olen hyvin herttainen, vaikken varmaan täydellinen. Mutta ehkä aika lähellä?

ap

Mutta tietty tämän jälkeen he voivat pitää minua ihan rehellisesti paskana, liittyä samaan kuoroon äitini kanssa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää siivottomuus on ihan harhapolku. Oikeasti sua ketuttaa, että nyt sukulaisille selviää, että olet hylännyt lapsesi.

No ennemmin se on kipeä asia, kuin asia, joka "ketuttaa". En voi olettaa heidän hyväksyvän minua siitäkään. Siksi vihaan heitä jo valmiiksi.

ap

Ei tule heille yllätyksenä. Tänään puhuvat sinusta. Sanovat että oli jo aika! Mieti mitä mies sanoo kun kysytään sinusta. Ei ole käynyt, ei tapaa lapsia, ei ole muuttunut, muutti yksiöön....

Ei se, että ei tule tai tulee yllätyksenä mitenkään vaikuta heidän asian hyväksymiseensä. Ei heillä ole mitään sellaista tietoa, että voisivat olla, että jo oli aikakin. Se, etteivät hyväksy minua tuon takia tekee heistä isoja paskiaisia, mille en mahda mitään.

ap

Kyllä he tietävät pahuutesi

Ei, eivät tiedä. Heistä olen hyvin herttainen, vaikken varmaan täydellinen. Mutta ehkä aika lähellä?

ap

Mutta tietty tämän jälkeen he voivat pitää minua ihan rehellisesti paskana, liittyä samaan kuoroon äitini kanssa.

ap

Siis tuntematta äitiäni, tietenkään, ja todistaa äitini sairaat teoriat ihmisistä oikeiksi tai todistaa sen, että ihmiset oikeasti ovat muita tuomitsevia, arvostelevia mulkkuja.

ap

Minua ei yhtään haittaa, että saan ihan rauhassa kuunnella Finlandiaa ja polttaa kynttilöitä, eikä kukaan huuda ja mölyä korvaan ja ole ymmärtämättä kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Siinäkin eroamme miehen kanssa, ettei se edes yritä arvostaa perinteitä. Olemme niin vitun erilaisia, ettei se riitä, että hän koitti olla emotionaalinen äitini.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli miehesi on hinohamstraaja eli mt-ongelmainen. Hanki miehellesi apua. Tosin taidat olla itsekin mt-potilas, koska terve olisi hakenut jo sitä apua.

Ei ole himohamstraaja, kummallakin on vain tavaraa joka on kulkenut koko elämän mukana. Siis ne asiat, joista ei ole luovuttu. Muistoina kulkevia tekstiileitä ja kaikenlaista tavaraa jonkinverran.

ap

Heti aloit puolustella. Ihan niin kuin himohamstraajat tekevät.

No siis oikeasti, ei voida puhua himohamstraamisesta, jos ei luovu elämäänsä tulleista asioista, joissa on muistoarvoa. En kerää mitään, eikä mieskään, mutta siitä lähtien kun lähdin lapsuuskodista äiti työnsi kaiken matkaani, enkä ole kaikkea heittänyt menemään. Sen jälkeen mulla oli myös oma koti ennen tätä kotia ja elin vuosia aikaa, jolloin mukaan tarttui tavaraa, siis päiväkirjoja 2-3 isoa laatikollista, vhs-kasetteja, tekstiilejä, stereot... joita ei raaski heittää pois. Ei ole kyse mistään hamstrauksesta. Miehellä on myös paljon tekstiileitä ja mitä lie papereita opinnoista ja opintoihin liittyviä töitä tallella.

ap

Jos ihmisellä on vielä VHS-kasetteja, hän hamstraa tavaraa. Kaikki vähänkin järkevät ihmiset ovat hävittäneet mokomat muinaismuistot ajat sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minusta lisäksi kumppanin kanssa tulisi pystyä olemaan, vaikkei hyväksy tässä kaikkea ja opetella hyväksymään. Kun on kerran hänet valinnut. Toki tämä ei koske itsen ahoinpitelyä tai muuta sellaista. Mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Jos jokin alkaa ärsyttää, otetaan ero, koska ei opetella hyväksymään sitä, joka jo valittiin.

ap

Ei hyväksyminen mitään vaikeaa ole. Paljon vaikeampaa on kokoajan yrittää miettiä asioita joita ei voi hyväksyä muissa. Se kuluttaa äärettömän paljon energiaa.

Sulla on varmaan ollut kasvatus, jossa ei ole koko ajan huomauteltu mikä sussa on vialla ja vaadittu sua olemaan itseasiassa hyväksymättä itsäsi sellaisena kuin olet.

ap

Hyväksymistä ei oikeastaan kukaan ole opettanut, olen oppinut sen pikemmin itse. Tai oikeammin kuvailen sitä paremmin jatkuvasta kontrolloinnista luopumisena. Muuta saa minun puolestani ajatella mitä tahtovat, en pidä sitä omana häpeänäni. En pidä kaikista puolista itsessäni, mutta hyväksyn ne. Jos mahdollisuuksia on yritän korjata niitä asioita jotka voisi mielestäni olla paremmin, mutta hyväksyn myös sen että aina ei ole mahdollisuuksia, ei jaksa tai motivaatio ei riitä. Toisen hyväksymisen oppii siinä sivussa kun oppii hyväksymään itsensä.

Niin kun sitä ei ole sinulta kukaan vienyt. Totta kai sä pystyt sitä silloin kehittämään helpommin.

ap

Sellaista mitä ei ole on hiukan vaikea viedä.

Minusta taas lapsilla on isokin itsensä hyväksyntä synnynnäisenä. Lapsi luottaa elämään ja itseensä, ellei sitä tuhota. Itse sain sen onneksi säilymään elossa kiitos isäni (vanhemmat toki ovat eronneet kun olin pieni.)

ap

Jaa.... en oikein hyvin muista miten hyvin luotin maailmaan synyessäni. Ehkä se sitten joku hyvin nopeasti vei jos niin oli. Hyväksyminen ja luottamus on taas syntynyt paljon myöhemmin... ehkä sitten niin että syntynyt uudelleen vasta lähempänä aikuisikää.

Epäilisin, että sitä ei kohdallasi tuettu. Ikävää sekin. Mutta se on eri asia, kuin että sitä oikein nujerrettiin, sorrettiin.

ap

Jos se kerran on ihan luonnollinen olotila lapselle miksi sitä pitäisi erityisesti tukea. Oikeasti luulen että itsetunto ja se että en pystynyt välillä hyväksymään itseäni tai ajattelemaan muita juurikaan johtui juuri kuljettamisesta, ei ollenkaan välttämättä niin että vanhemmat olisi sen nujertaneet vaan siihen liittyy ihan muu ympäröivä maailma, osin sattumat. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä miksi itsetunto romuttui. Huomattavasti enemmän merkitystä on sillä miten nykyisin hyväksyn itseni ja muut.

Niin jos sun vanhemmat ei sitä nujertaneet, niin tietenkin se ei sitten johtunut siitä. Mutta mullapa johtuu. Ja silloin joudun tekemään paljon isomman työn sen eteen myöhemmin, kuin sinä, koska aloitan alempaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli miehesi on hinohamstraaja eli mt-ongelmainen. Hanki miehellesi apua. Tosin taidat olla itsekin mt-potilas, koska terve olisi hakenut jo sitä apua.

Ei ole himohamstraaja, kummallakin on vain tavaraa joka on kulkenut koko elämän mukana. Siis ne asiat, joista ei ole luovuttu. Muistoina kulkevia tekstiileitä ja kaikenlaista tavaraa jonkinverran.

ap

Heti aloit puolustella. Ihan niin kuin himohamstraajat tekevät.

No siis oikeasti, ei voida puhua himohamstraamisesta, jos ei luovu elämäänsä tulleista asioista, joissa on muistoarvoa. En kerää mitään, eikä mieskään, mutta siitä lähtien kun lähdin lapsuuskodista äiti työnsi kaiken matkaani, enkä ole kaikkea heittänyt menemään. Sen jälkeen mulla oli myös oma koti ennen tätä kotia ja elin vuosia aikaa, jolloin mukaan tarttui tavaraa, siis päiväkirjoja 2-3 isoa laatikollista, vhs-kasetteja, tekstiilejä, stereot... joita ei raaski heittää pois. Ei ole kyse mistään hamstrauksesta. Miehellä on myös paljon tekstiileitä ja mitä lie papereita opinnoista ja opintoihin liittyviä töitä tallella.

ap

Jos ihmisellä on vielä VHS-kasetteja, hän hamstraa tavaraa. Kaikki vähänkin järkevät ihmiset ovat hävittäneet mokomat muinaismuistot ajat sitten.

On mulla vhs-nauhurikin olemassa ja paljon musiikkitaltiointeja musiikkikanavilta. Minusta ainakin oli lapsena makeeta, kunnisällä oli säästössä kaikenmaailman kelanauhureita ja juttuja niillä. Vaikka ne olikin jo silloin ihan antiikkisia.

ap