Tulenko katumaan jos emme tee lapsellemme sisarusta?

Ei missään nimessä kannata hankkia toista lasta pelkästä velvollisuudentunnosta. Teillä on varmasti paljon muuta tarjottavaa lapselle, ei sisarus automaattisesti tee elämästä auvoista. Esim. matkailu voi olla todella arvokasta lapselle, sillä sitä kautta hän pääsee jo pienestä pitäen laajentamaan maailmankuvaansa.

Olen itse ainoa lapsi ja vastoin yleistä odotusta en ole juuri koskaan kaivannut sisaruksia. Minulla on aina ollut kavereita ja perheessä lemmikkejä, eli en ole tuntenut oloani yksinäiseksi. Olen myös iloinen, että vanhempani pystyivät antamaan minulle paremman taloudellisen turvan, kun ei ollut muita lapsia joihin olisi mennyt rahaa. Jotkut väittävät, että ainoat lapset ovat itsekkäitä oman navan tuijottajia, mutta kokemukseni sanoo, että sellaisia löytyy ihan yhtälailla vaikkapa suurperheistä. Kasvatuksesta se on kiinni.

Vierailija kirjoitti:

En usko että tulet katumaan. Älä ainakaan velvollisuuden tunnosta toista lasta yritä.

Viisaita sanoja! Ikävä totuus on sekin, että saatat katua myös, jos hankit toisen lapsen. Siitä ei vain juuri kukaan kehtaa hirviöleiman pelossa puhua...

Sisarussuhde voi varmasti olla ihana ja antoisa, mutta valitettavasti siitäkään ei ole takeita. Äidilläni on viisi sisarusta elossa, ja kaikki suunnilleen vihaavat toisiaan. Saan jatkuvasti kuulla valitusta siitä, kuinka kamalasti joku niistä taas on sanonut tai käyttäytynyt (koska sisarusten kanssa on velvollisuudesta pidettävä yhteyttä, vaikka ei olisi mitään yhteistä eikä edes alkeellisia käytöstapoja)... Tässä valossa en koe sitä, että itse olen ainoa lapsi, mitenkään pahana asiana.

Vierailija kirjoitti:

Opettajan tunnistan ryhmässä nopeasti perheen ainoat lapset.

Itsekeskeisiä,  selvästi vähemmän paineensietokykyä ja keskittymiskykyä.

Mutta iso talohan tietenkin on elämän tarkoitus. Ja Zanzibar tms.

Höpön pöpön, ”opettaja”... Minun kokemukseni mukaan ainoat lapset ovat pääsääntöisesti rauhallisia, sosiaalisesti taitavia ja pitkäjännitteisiä. Jaksavat keskittyä opiskeluun muun säätämisen sijaan kun saavat kotona tarpeeksi huomiota eikä sitä tarvitse enää hakea tunneilla häiriköimällä.

Kukaan ei voi sitä tietää puolestasi, ja tosiaan et vielä itsekään. Aika näyttää. 

Minusta sisarukset on ihana rikkaus ja rakkaus, vaikka siihen rasittavuuttakin liittyy riitelyineen päivineen. Olen nähnyt miten raskasta on sitten myöhemmin yhdellä lapsella, jonka pitää yksin järjestellä vanhemman hautajaisia, eikä ole ketään vertaista jonka kanssa asiaa ja surua voisi jakaa. Yksin voi jäädä siinä vaiheessa on kun on itse jo vanha, ja varsinkin jos ei ole omaa puolisoa ja lapsia.

Olen miettinyt asiaa siltäkin hirveältä kantilta, että jos on yksi lapsi ja hän kuolisi, jäisi järkyttävä aukko ja yksi iso elämän sisältö jäisi pois. Jos on sisaruksia ja yksi kuolisi, tietenkin edelleenkin jäisi järkyttävä aukko, mutta olisi jaksettava niiden muiden lasten vuoksi. Ehkä kylmän kuuloista, mutta minusta asiaa saa pohtia monilta eri kanteilta, oudolta tuntuviltakin.

Vierailija kirjoitti:

Sun pitäis katua jo sitä ekaa. Nyt on sama montako teet lisää. Paska on jo housussa.

Mikäs tauko mielenterveyspotilailla nyt on hoidoissa kun on useampi tällainen lapsivihamielinen kommentti :O Vai onko saman... Ei ole asiat hyvin, jos on noin paljon vihaa sydämessä. Oma äiti varmaan unohtanut rakastaa :( *paijaa*

Anskuliini84 kirjoitti:

Sisarus-suhde on todennäköisesti lapsesi pisin läheinen suhde hänen elämässään. Sisarukset jäävät yhdessä jäljelle, kun vanhemmat ovat jo poissa. Sisaruksista on tukea ja turvaa. Sisarus on todennäköisesti aina se ihminen, johon voi täysin luottaa elämässä.

Onnea yritykseen ❤

T. Neljäs tulossa

Voihan ne välit mennä poikki sisarustenki kesken hei haloo. Älä hitossa tee toista lasta jos yhtään epäilyttää. Yks täälläki ja se on aivan just sopivasti vaikka muut muuta vinkuuki.

Mietin itse samaa vuosi sitten, meillä on paljon samoja mietteitä ja pointteja! Päädyimme mieheni kanssa tulokseen että haluaisimme myös toisen lapsen ja nyt olen raskaana, lapsilla pieni ikäero. Mietin eniten juuri omaa jaksamistani (myös mies mietti tätä, hän on työssä joka vie paljon aikaa) sekä raha-asioita. Lopullinen ratkaisu tuli kuitenkin siitä että olisin itse halunnut sisaruksen ja kadehdin ystäviäni joilla heitä on. Mutta te teette niinkuin itselle parhaaksi näette! Älkää kuunnelko muita. Oma jaksamisesi on todella tärkeää, olisi se lapsillekin aika rankkaa jos olisit monta vuotta todella väsynyt. Minulla on myös tukiverkkoja joista saa tarvittaessa apua vaikka kaikki isovanhemmat asuvatkin eri paikkakunnalla. Ehkä kannattaisi tehdä ihan perus plus/miinus-lista jos siitä vaikka olisi apua :)

Kyllä ikäero voi olla suurempikin kuin tuo n. 3v mikä teille tulisi vähintään. Miettikää ihan rauhassa asiaa eri kanteilta, mieli voi muuttua moneen kertaan. Itsekään en innostunut kolmannesta heti, mutta mies halusi ja parin vuoden päästä minäkin. Isohko ikäero tuli isompiin, mutta kuopus on ollut ihana aarre ja siunaus koko perheelle, isommatkin paapoo <3 Onneksi saatiin vielä hänetkin. Tsemppiä pohdintoihin ap!

Onko itselläsi sisaruksia?

Itse olen ainoa lapsi ja ainakin näin aikuisiällä on kaivertanut monta kertaa että minulla ei ole sisarusta. Monet ystävistäni ovat niin läheisiä sisarustensa kanssa, aina on joku jolle voi soittaa. Ei se tietenkään ole varmaa että sisarukset olisivat läheisiä mutta usein näin on. Tämä on tselleni syy miksi ehdottomasti haluaisin toisen lapsen.

Meillä on samat pohdinnat olleet jo jonkin aikaa, joskin meillä ei vielä ikä tule vastaan. Lapsemme on nyt kaksivuotias ja minun ikäni puolesta voimme viivytellä toista lasta vielä ainakin viisi vuotta, tosin ikäerohan sitten alkaa olemaan jo aika iso.

Mietin tosi paljon samoja asioita kuin sinä, jotenkin vauva-aika on ollut minulle aika raskasta vaikka lapsemme on ollut helppo lapsi. Koen tarvitsevani hirveästi omaa aikaa ja yksinoloa, ja nyt lapsen kasvaessa olen alkanut hieman saamaan omaa elämääni takaisin kun lapsi on mennyt päiväkotiin ja on joskus viikonloppuja isovanhemmillaan. Kotiäitiaika oli henkisesti minulle rankkaa ja inhosin sitä. Elämä on nyt siis pikkuhiljaa muuttumassa takaisin mukavaksi. Lapsemme kanssa on jo tosi kiva viettää aikaa, yhdessäolo on jo hauskaa eikä pelkkää tarpeiden tyydyttämistä. Paluu vauva-aikaan ei siis houkuta lainkaan, en erityisemmin tykkää vauvoista ja kotona olo on minusta kamalaa.

Toisaalta mietityttää juuri se että lapsi varmasti toivoisi sisarusta sitten isompana. Ja olenpa joskus miettinyt niinkin karusti että jos lapsellemme tapahtuisi jotain, minulla ei olisi enää mitään syytä elää. Jos olisi toinen lapsi, olisi sentään joku syy herätä aamuisin.

Tällä hetkellä olemme päättäneet että annamme ajan kulua ja vauva-ajan traumojen hälvetä. Ehkäpä vauvakuume iskee kun lapsemme on jo itsenäinen ja toimelias 5-vuotias. Juuri nyt en jaksa edes ajatella kaksia vaippoja, kaksia vaunuja jne. Jaksan olla hyvä äiti yhdelle pikkulapselle mutta en tiedä millainen äiti olisin kahdelle pienelle.

Tsemppiä päätöksentekoon, tässä ei ole oikeaa eikä väärää ratkaisua. Jos oikeasti koet että jaksamisesi on jo nyt koetuksella, en tiedä mitä lapsenne hyötyisi sisaruksesta jos se tarkottaisi samalla että äiti on masentunut ja yliväsynyt. Jotkut jaksavat iloisina viiden lapsen kanssa ja heidän on tosi vaikea käsittää että joillekin meistä yksi lapsikin on rankka. Voittehan te toki odotella ja katsella tilannetta jos ikänne antaa vielä periksi ja yrittää myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi jää kyllä todella isosta elämän mittaisesta asiasta paitsi. Ettehän välttämättä saa toista lasta mutta asian olisi helpompi hyväksyä jos edes yrittäisitte. Tiedät tämän asian itsekkin kun sinulla on sisarus. Voimia tulevaan.

Mutta osaako lapsi toisaalta kaivata asiaa mitä ei ole kokenut? Tieysti voi vertailla itseään muihin lapsiin joilla sisaruksia, mutta ehkä hyvät ystävyyssuhteet voisi korvata sisaruksen. Tuntuu jotenkin hurjalta että lapsen takia täytyisi toinen lapsi tehdä, kun tuntuu että itsellä ei pää kestäisi.

Kysyykö joku oikeasti jotain näin vitun tyhmää???? Etkö tunne yhtä ainoaa ainokaista, ja osaa kysyä heiltä?

Musta tuntuu että varmaan n 80% ainokaisista ajattelee, että sisarus olisi ollut tärkeä asia elämässä. Melkein järjestäen ne ainokaiset jotka hankkivat lapsia, hankkivat useamman kuin yhden lapsen, juuri siitä syystä, että ovat kokeneet olevansa niin "yksin maailmassa". Kun ei ne vanhemmat tai edes kaverit vaan millään lailla korvaa sitä sisarusta.

Eli tuossa oli vastaus kysymykseesi siitä, kaipaako ihminen sisarusta. Yleensä kaipaa.

Mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä sinun pitää tehdä tai jättää tekemättä. Se on vain ja ainoastaan sinun päätöksesi. Et selvästikään koe olevasi henkisesti siinä kunnossa että toinen lapsi kannattaisi tehdä, joten pitäisi olla itsestäänselvää, ettet sellaista lähde tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä persehedelmiä olla pungertamassa koko ajan, täälläkin jotkut ämmät penikkakatraastaan oikein ylpeilee. Hyi saatana!

Sun äiti ei vissiin koskaan osannut olla susta ylpeä? Ymmärtänet miksi me muut ollaan lapsistamme. Ei tule tuollaista katkeraa palstaJormaa heistä.

Mun mielestä sisaruutta välillä romantisoidaan ihan liikaa, ja etenkin tässä asiassa. Ihan kuin se toisen lapsen hankkiminen tarkoittaisi automaattisesti sitä, että lapsi saa jonkun superläheisen ihmisen koko loppuelämän ajaksi. Ajatellaan, että sisarukset on aikuisinakin paljon tekemisissä, lähimpiä ystäviä joille avaudutaan ja soitellaan jatkuvasti.

Monilla sisarussuhde on Suomessa loppujen lopuksi aika etäinen. Temperamenttierot tai kilpailuhenkisyys voivat vaikuttaa paljonkin. Joskus sisarukset eivät voi sietää toisiaan, edes aikuisina.

Eikä sisarukset ole automaattisesti tutkimustenkaan mukaan hyvästä, vaan sisaruksilla voi olla myös negatiivisia vaikutuksia toisiinsa, etenkin isommilla sisaruksilla pikkusisaruksiin. Eräässä jenkkitutkimuksessa todetaan, että sisarukset voi aiheuttaa tai vaikuttaa riskikäyttäytymiseen (vanhempi yllyttää nuorempaa ja saa nuoremman ottamaan turhia riskejä). Sisarussuhde voi myös aiheuttaa ongelmia koulussa, sopeutumisvaikeuksia ja jopa lisätä riskiä päihteidenkäyttöön tai liian aikaiseen seksuaaliseen aktiivisuuteen. Tutkimusten mukaan sisaruksilla on vahvempi vaikutus toisiinsa kuin vanhemmalla lapseen, joten sisarus saattaa myös aiheuttaa ei-toivotun käytöksen lisääntymistä muissa sisaruksissa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samat pohdinnat olleet jo jonkin aikaa, joskin meillä ei vielä ikä tule vastaan. Lapsemme on nyt kaksivuotias ja minun ikäni puolesta voimme viivytellä toista lasta vielä ainakin viisi vuotta, tosin ikäerohan sitten alkaa olemaan jo aika iso.

Mietin tosi paljon samoja asioita kuin sinä, jotenkin vauva-aika on ollut minulle aika raskasta vaikka lapsemme on ollut helppo lapsi. Koen tarvitsevani hirveästi omaa aikaa ja yksinoloa, ja nyt lapsen kasvaessa olen alkanut hieman saamaan omaa elämääni takaisin kun lapsi on mennyt päiväkotiin ja on joskus viikonloppuja isovanhemmillaan. Kotiäitiaika oli henkisesti minulle rankkaa ja inhosin sitä. Elämä on nyt siis pikkuhiljaa muuttumassa takaisin mukavaksi. Lapsemme kanssa on jo tosi kiva viettää aikaa, yhdessäolo on jo hauskaa eikä pelkkää tarpeiden tyydyttämistä. Paluu vauva-aikaan ei siis houkuta lainkaan, en erityisemmin tykkää vauvoista ja kotona olo on minusta kamalaa.

Toisaalta mietityttää juuri se että lapsi varmasti toivoisi sisarusta sitten isompana. Ja olenpa joskus miettinyt niinkin karusti että jos lapsellemme tapahtuisi jotain, minulla ei olisi enää mitään syytä elää. Jos olisi toinen lapsi, olisi sentään joku syy herätä aamuisin.

Tällä hetkellä olemme päättäneet että annamme ajan kulua ja vauva-ajan traumojen hälvetä. Ehkäpä vauvakuume iskee kun lapsemme on jo itsenäinen ja toimelias 5-vuotias. Juuri nyt en jaksa edes ajatella kaksia vaippoja, kaksia vaunuja jne. Jaksan olla hyvä äiti yhdelle pikkulapselle mutta en tiedä millainen äiti olisin kahdelle pienelle.

Tsemppiä päätöksentekoon, tässä ei ole oikeaa eikä väärää ratkaisua. Jos oikeasti koet että jaksamisesi on jo nyt koetuksella, en tiedä mitä lapsenne hyötyisi sisaruksesta jos se tarkottaisi samalla että äiti on masentunut ja yliväsynyt. Jotkut jaksavat iloisina viiden lapsen kanssa ja heidän on tosi vaikea käsittää että joillekin meistä yksi lapsikin on rankka. Voittehan te toki odotella ja katsella tilannetta jos ikänne antaa vielä periksi ja yrittää myöhemmin.

Tämä. Meillä oli tismalleen sama tilanne, sitten vuodet kuluivat, vauva-ajan traumat hävenivät ja vauvakuume alkoi nostaa päätään. Lapsemme on nyt 5-v ja olemme yrittäneet toista lasta kohta vuoden. Nyt puntaroidaan mitä tehdään. Annetaanko asian olla ja tyydytään yhteen lapseen, mennäänkö lapsettomuustutkimuksiin vai mitä? Elämä on hyvää yhden lapsen kanssa, mutta jääkö hän tosi paljon jostain paitsi, jos emme tee kaikkeamme saadaksemme hänelle sisaruksen? Kaiken tämän jälkeenkään en kuitenkaan ole sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt alkaa yrittää toista lasta, kun lapsemme oli 1-2 v. Koin nuo ekat vuodet todella niin rankkoina, että jos siihen olisi tullut toinen vaippaikäinen, olisin todennäköisesti pimahtanut lopullisesti. Eli pohdinta jatkuu täälläkin (ellen sitten tule raskaaksi). :)

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi jää kyllä todella isosta elämän mittaisesta asiasta paitsi. Ettehän välttämättä saa toista lasta mutta asian olisi helpompi hyväksyä jos edes yrittäisitte. Tiedät tämän asian itsekkin kun sinulla on sisarus. Voimia tulevaan.

No ei todellakaan jää! Tekisin mitä tahansa, että saisin olla ainut lapsi. Kontrolloiva isosisko on todella mukava, juu-u!

'Tehdä' ?

Aika omahyväinen verbi muuten jonain 'itsestäänselvänä sinänsä' tuo 'tekeminen' minun mielestäni.

Siinä sitä sitten ei todellakaan, eikä  ainakaan, ajatella niitä jotka eivät vain saa  lasta vaikka kuinka sitä yrittäisivät ja vaikka kaikki konstit ja hoidot, lääkkeet ja terapiatkin siihen ja sen helpottamiseksi on jo käyty lävitse. 

Ainakin  puheissa lapsettomien kanssa kannattaisi välttää käyttämästä tuota 'tekemistä', kun voi yhtähyvin sanoa esim. 'tulin raskaaksi',  'synnytin',  tai todeta että 'lapsemme syntyi' ja valita sen kulloisenkin ilmaisutarpeensa mukaan esim. joku näistä sanoista (sen 'tekemisen' sijaan )

Meillä on kolme tenavaa ja puheet siitä , että hyvä se on kaksi olla on ihan täyttä paskaa!!! Mitään muuta kun pelkkää tappelua ja kiistaa sun muuta kahakkaa. Ja vanhemmat vittuuntuneita! Tehkää se mitä itse haluatte ja jättäkää muiden toiveet huomiotta. Mutta meidän tilanne on ainakin tää, että on tehty kaveriksi toinen toiselle ja tuloksena hullu härdelli!

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsen tekoon tarvitaan kova vauvakuume, ja jos se puuttuu, älä tee.

Tämä on mielestäni lyhytnäköinen mielipide.

Jos on kova vauvakuume, pitää kuitenkin olla mietittynä, ettei lapsi ole vauva kuin hetken. Haluaako myös uhmaikäisen? Onko valmis pitkään läheiseen suhteeseen läsnäoloa tarvitsevan pienen (ja myöhemmin isomman) ihmisen kanssa?

Entä sellaiset, jotka nimenomaan haluavat perheen, mutta eivät ole mitenkään hulluina vauvoihin? Ovat valmiita vauva-ajan haasteisiin, mutta vauva ei ole se kuumeilun kohde. Eivätkö he saisi yrittää lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samat pohdinnat olleet jo jonkin aikaa, joskin meillä ei vielä ikä tule vastaan. Lapsemme on nyt kaksivuotias ja minun ikäni puolesta voimme viivytellä toista lasta vielä ainakin viisi vuotta, tosin ikäerohan sitten alkaa olemaan jo aika iso.

Mietin tosi paljon samoja asioita kuin sinä, jotenkin vauva-aika on ollut minulle aika raskasta vaikka lapsemme on ollut helppo lapsi. Koen tarvitsevani hirveästi omaa aikaa ja yksinoloa, ja nyt lapsen kasvaessa olen alkanut hieman saamaan omaa elämääni takaisin kun lapsi on mennyt päiväkotiin ja on joskus viikonloppuja isovanhemmillaan. Kotiäitiaika oli henkisesti minulle rankkaa ja inhosin sitä. Elämä on nyt siis pikkuhiljaa muuttumassa takaisin mukavaksi. Lapsemme kanssa on jo tosi kiva viettää aikaa, yhdessäolo on jo hauskaa eikä pelkkää tarpeiden tyydyttämistä. Paluu vauva-aikaan ei siis houkuta lainkaan, en erityisemmin tykkää vauvoista ja kotona olo on minusta kamalaa.

Toisaalta mietityttää juuri se että lapsi varmasti toivoisi sisarusta sitten isompana. Ja olenpa joskus miettinyt niinkin karusti että jos lapsellemme tapahtuisi jotain, minulla ei olisi enää mitään syytä elää. Jos olisi toinen lapsi, olisi sentään joku syy herätä aamuisin.

Tällä hetkellä olemme päättäneet että annamme ajan kulua ja vauva-ajan traumojen hälvetä. Ehkäpä vauvakuume iskee kun lapsemme on jo itsenäinen ja toimelias 5-vuotias. Juuri nyt en jaksa edes ajatella kaksia vaippoja, kaksia vaunuja jne. Jaksan olla hyvä äiti yhdelle pikkulapselle mutta en tiedä millainen äiti olisin kahdelle pienelle.

Tsemppiä päätöksentekoon, tässä ei ole oikeaa eikä väärää ratkaisua. Jos oikeasti koet että jaksamisesi on jo nyt koetuksella, en tiedä mitä lapsenne hyötyisi sisaruksesta jos se tarkottaisi samalla että äiti on masentunut ja yliväsynyt. Jotkut jaksavat iloisina viiden lapsen kanssa ja heidän on tosi vaikea käsittää että joillekin meistä yksi lapsikin on rankka. Voittehan te toki odotella ja katsella tilannetta jos ikänne antaa vielä periksi ja yrittää myöhemmin.

Tämä. Meillä oli tismalleen sama tilanne, sitten vuodet kuluivat, vauva-ajan traumat hävenivät ja vauvakuume alkoi nostaa päätään. Lapsemme on nyt 5-v ja olemme yrittäneet toista lasta kohta vuoden. Nyt puntaroidaan mitä tehdään. Annetaanko asian olla ja tyydytään yhteen lapseen, mennäänkö lapsettomuustutkimuksiin vai mitä? Elämä on hyvää yhden lapsen kanssa, mutta jääkö hän tosi paljon jostain paitsi, jos emme tee kaikkeamme saadaksemme hänelle sisaruksen? Kaiken tämän jälkeenkään en kuitenkaan ole sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt alkaa yrittää toista lasta, kun lapsemme oli 1-2 v. Koin nuo ekat vuodet todella niin rankkoina, että jos siihen olisi tullut toinen vaippaikäinen, olisin todennäköisesti pimahtanut lopullisesti. Eli pohdinta jatkuu täälläkin (ellen sitten tule raskaaksi). :)

Se lapsi ei jää paitsi mistään muusta, kuin siitä että isompi härnää ja rääkkää. Itsellä kaksi isosiskoa ja mitään muuta en muista, ku sen härnäämisen ja kiusaamisen....

Vierailija kirjoitti:

Parasta, mitä lapselle voi antaa, on sisarus

Ei muuten ole.

t. Lapsi