Tulenko katumaan jos emme tee lapsellemme sisarusta?

Meillä on siis yksi lapsi, pian 2-vuotias. Mummot, papat, kaverit ja kaikki tutut ovat kyselleet kohta vuoden verran että jokos on toinen tulossa. No ei ole enkä tiedä tuleeko! Tästä on tullut nyt stressin aihe, koska nyt alkaisi olemaan viimeinen aika alkaa yrittää toista lasta jos sellaisen aiomme vielä saada. Mies olisi valmis toiseen mutta minä en ole asiasta kovin innoissani.

Kun katsoo ystävien lapsia miten heillä on sisaruksesta aina seuraa leikkeihin ja muistelee miten oman siskon kanssa oli kiva leikkiä, niin ihanahan se sisarus lapselle varmasti olisi. Mutta täytyykö tosiaan sen syyn takia tässä yrittää toista lasta vääntämään?

Lapsemme on ollut kaikinpuolin aika helppo lapsi, ei sairasteluja, ei yöheräämisiä, allergioita yms. Viihtyy omissa leikeissään ja on pääosin tyytyväinen. Mutta koen yhden lapsenkin kanssa elämän välillä tosi raskaana! Kaipaan sitä omaa aikaa niin paljon, haluaisin töiden jälkeen vaan löhötä sohvalla, lukea kirjaa rauhassa tai käydä jumpassa. Ajattelen koko ajan sitä miten tästä alkaa asiat helpottamaan eikä mene montaa vuotta kun sitä omaa aikaa on taas. Odotan että lapsi olisi sen verran iso että pärjäisi vaikka viikon mummolassa hoidossa että päästäisiin miehen kanssa välimeren risteilylle! Yksi lapsi on helpompi saada hoitoon kuin kaksi.

Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sain 15kg lisää painoa, mitkä olen melkein kaikki saanut onneksi pudotettua pois ja masennuksestakin olen toipunut. Näitäkään asioita en haluaisi kokea enää uudestaan!

Sitten vielä raha-asiat. Tykätään matkustella, ja toisen lapsen kanssa olisi selvää, että matkustelua joutuisi vähentämään, koska siihen ei samalla tavalla olisi varaa. Matkustelu on omassa tärkeysjärjestyksessä korkealla. Haaveillaan myös isommasta talosta, mikä tarkottaisi enemmän lainaa, ja sitten kun miettii kahden lapsen päiväkotimaksut ja muut kulut, niin jostakin joutuisi karsimaan. Enkä haluaisi elää tästä kovin paljon enempää tiukemmalla.

Tulenko katumaan myöhemmin jos emme yritä toista lasta? Pitäisikö tässä vaan ajatella että nopeasti se pikkulapsiaika on ohi ja pian on molemmat lapset isoja ja viihtyvät keskenään. Sureeko ainut lapsi myöhemmin sitä jos jäi ainoaksi lapseksi? Järki sanoo että tämä yksi riittää meille, mutta miten perustelen asian miehelle?

Miten te kenellä on vain yksi lapsi, oletteko tyytyväisiä vain yhteen vai olisitteko sittenkin halunneet toisen lapsen?