Kivien oma aihe vapaa

Täällä stadissa kivimiehenä seisoskellessa pallo kädessä näkee kaikenlaista elämää. Onneksi ei ole kivipallo jalassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen yksi Kivikissaäidin lasten sisälle tuomista kivistä. Haluatko kysyä jotain?

Onko Sulla monta kivikissakaveria?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kinaa ja voitin paperin sekä sakset.

Hei, et sä voi voittaa paperia. Ellet sitten ole paperinukke Riki Sorsan veli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita introverttejä, jotka ovat kiuaskivinä? Miten jaksatte olla niin lähekkäin päivästä toiseen? Odotan vain sitä päivää, kun minut vaihdetaan. Minne me hylätyt kiuaskivet muuten joudutaan?

Täällä. Rauhamme rikkoontui kun joukkoomme liittyivät Reiska, Elli ja Tahvo. Niillä on koko ajan suu auki. Kai meidät tavikset nokkospuskaan lopulta viedään. Siellä on varmaan ihan kivaa kun saa olla ulkona ja varsinkin rauhassa.

Minä uskon kivien taivaaseen, joka on sellainen ihana paikka, minkä vaan voi kuvitella ja mihin itsekukin toivoisi pääsevänsä! Ole rauhallisin mielein, mihinkään kuumaan paikkaan et enää varmasti joudu :) Itse uskon pääseväni lähelle taivasta, suuren vuoren huipulle!

En ole koskaan ymmärtänyt näitä juttuja jännä- ja kilttikivistä. Mutta yhtenä päivänä minut poimittiin rannaltani ja sain työn akvaarion koristekivenä. Ja viereen tuli ihkaoikea laavakivi! Saatan olla vähän rakastunut, tällä laavakivellä on paljon jännemmät jutut kuin yhdelläkään kivellä minkä olen aikaisemmin tavannut. Kertoo juttuja nuoruudestaan Indonesiassa ja syöksystään tulivuoren sisuksista tähän maailmaan. Mitä luulette, voisikohan se kiinnostua tällaisesta perus gneissistä?

Taidan olla masentunut. Olin meteoriitti, ja syöksyessäni neljän miljardin avaruudessa haahuilun jälkeen ilmakehään tuntui hetken siltä että nyt se elämä vihdoin alkaa. Mitä vielä. Putosin johonkin Kessin erämaahan lumen keskelle. En saanut sytytettyä edes pientä tulipaloa vaan putosin suoraan hangen läpi. Nyt nökötän tässä louhikossa. Väenpaljous ahdistaa, ja kaiken huipuksi olen aika samannäköinen kuin muutkin, ja vielä aika pienikokoinen. Kukaan ei välitä erityisyydestäni, ainoa mitä sanovat ovat että haisen kärähtäneelle. Ei tämän elämän planeetalla tällaista pitänyt olla.

Onkohan tässä enää mitään toivoa päästä takaisin avaruuteen?

Ärsyttää olla jalokivi kun kaikki kuvittelevat että meidän elämä on jotenkin glamouria. Olen istunut viimeiset 70 vuotta täällä pankin tallelokerossa parin kohtalotoverin kanssa. Pimeää ja ahdistavaa, en tiedä pääsenkö koskaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla masentunut. Olin meteoriitti, ja syöksyessäni neljän miljardin avaruudessa haahuilun jälkeen ilmakehään tuntui hetken siltä että nyt se elämä vihdoin alkaa. Mitä vielä. Putosin johonkin Kessin erämaahan lumen keskelle. En saanut sytytettyä edes pientä tulipaloa vaan putosin suoraan hangen läpi. Nyt nökötän tässä louhikossa. Väenpaljous ahdistaa, ja kaiken huipuksi olen aika samannäköinen kuin muutkin, ja vielä aika pienikokoinen. Kukaan ei välitä erityisyydestäni, ainoa mitä sanovat ovat että haisen kärähtäneelle. Ei tämän elämän planeetalla tällaista pitänyt olla.

Onkohan tässä enää mitään toivoa päästä takaisin avaruuteen?

Koeta ajatella niin, että avaruudessa olet edelleen, nyt vaan turvallisemmin isomman kivipallon pinnalla. Koeta kotoutua ja tutustua paikallisiin lähikiviin. Löydät varmasti myös muita tähteläisiä.

Yritä nyt sitten olla tässä mukuloiden kanssa Helsingin keskustassa, kun työmiehet heittävät laattoja vieressä :(

Vierailija kirjoitti:

Musta pintani on sileä ihmisten suudelmista.

Lopetin niiden laskemisen 5 miljoonan kohdalla.

Minä olen heille Pyhä ja rakas.

"muslimien musta kivi, sileäksi suudeltu"?

Saan pitkät ajat nökötellä yksinäni erämaassa, välillä ohikulkevat tuovat luokseni kimmeltäviä pikkukiviä, poronsarvia ja jopa metallisia juttuja jotka myös kimmeltävät! Joskus muinoin sain lihaa, mitäpä kivi sillä tekisi? Minulta toivottiin onnea.

Seitana on jännä elää. Eipä linnut minua muita kiviä enempää arvosta... Minut valittiin pyhäksi ulkonäköni perusteella :) siitä olen ylpeä!

Olen keittiötaso. Aluksi luulin olevani erityisen kaunis kun pääsin osaksi hienoa keittiötä. Mutta märkää rättiä tulee päin näköä joka päivä, yleensä useamman kerrankin. Siinä välissä päälleni murustetaan, kaadetaan maitoa ja perheen laiska teini jopa leikkaa leipää päälläni kun luulee ettei kukaan huomaa. 

Ärsyttävintä ovat kuitenkin vuolukiviset Suolasirotin ja Mortteli jotka vain nököttävät päivää paistattelemassa. Töitä eivät tee nimeksikään, vain silloin tällöin pyörähtävät pikaisesti jossain. Voisikohan punaganiitti vielä tässä vaiheessa vaihtaa alaa suolasirottimeksi?

Englantilainen serkkuni on Stonehengen kivijengissä. Hän kertoo että kommunikoivat pääsiäissaarten Moai-porukan kanssa, tähtien avulla. Ihme hengailua. Itse olen tavallinen, ja siinä on hyvätkin puolensa.

Olen sylkikivi. Suukirurgi poisti minut, mutta minä poika kasvoin uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Englantilainen serkkuni on Stonehengen kivijengissä. Hän kertoo että kommunikoivat pääsiäissaarten Moai-porukan kanssa, tähtien avulla. Ihme hengailua. Itse olen tavallinen, ja siinä on hyvätkin puolensa.

Totta. Meidän tavisten elämä on paljon vapaampaa.

Jahas, mites mä täällä yhtäkkii? Pimeää, mutta pehmoinen onkalo. Mikä toi käsi on? Aha, ja taas mennään. Taskuko se oli. Taas toi rillipäinen salama arpinen otsa ja naamapuoli! Koittasivat nyt päättää, huoh!

Voiko ulkonäköön itse vaikuttaa, jos on ruma?

Minusta se riippuu niin paljon siitä, millaisesta isommasta kivestä on peräisin.

Sekin vaatii tietyn lähtötason, että saa hiomalla luotua säihkyvän kaunottaren. Tällaisesta epämääräisestä harmaasta möykystä ei tule näyteikkunoiden lumotarta, saati saa paikkaa edes köyhän ihmisen ikkunalaudalta - ei, vaikka mitä tekisi.

Taas joku lenkkeilijä kompastui maanpäälliseen osaani. Sori, meillä on huono kehonhallinta.

Asun laitumella, täällä on mukavan rauhallista. Yksi outo juttu sattui kauan sitten. Joku upea loistava meteori lensi taivaalla ja outoja turisteja pyöri tuolla eläinsuojassa, muuten on saanut olla ihan omissa oloissa. Vieläkin mieityttää, mikä kumma ruuhka täällä silloin oli.

Jääkaudesta jääneet traumat ahdistavat vieläkin. Oli se sellaista myllytystä, ja moni sukulainen ja tuttava jauhautui ihan hiekaksi tai kulkeutui vielä kauemmas kuin minä. Muita?