Olemmeko mieheni kanssa ainoat isovanhemmat, joita lapsenlasten hoitaminen eivät oikeasti kiinnosta?

Kyllä näistä kommenteista paistaa että ymmärtämättömimpiä taitavat olla juurikin ne, joilla on tällä hetkellä itsellään niitä pieniä lapsia ja tykkäisivät että isovanhemmat niitä taaperoita hoitelisivat. Olin aikoinaan myöskin tuohduksissa omille vanhemmilleni kun niin nihkeästi ottivat lapsia kylään, yökylään ei koskaan. No me emme sitten juurikaan liikkuneet ilman lapsia missään, mutta oliko se loppujen lopuksi ollenkaan huono asia? Nyt taas ehtii mennä kun lapset ovat täysi-ikäisiä ja me vasta nelikymppisiä. Ja nyt ymmärrän vanhempianikin paremmin kun itsekin olen nyt vanhempi kuin silloin. Meistä tulee niin mukavuudenhaluisia iän myötä ja kun omat lapset on hoidettu ja kasvatettu, ei enää jaksaisi niitä pieniä niin, ainakaan kovin usein. Kotikaan kun ei enää ole mikään pikkulapsikoti. Ap, minä ymmärrän pointtisi + sen että et ole provo. 😉

"Olemmeko mieheni kanssa ainoat isovanhemmat, joita lapsenlasten hoitaminen eivät oikeasti kiinnosta?"

Mielenkiintoinen lauserakenne!

Ette ole.

Mun vanhemmat ei ole olleet kiinnostuneita mun lapsista. Tai no ei mustakaan kun mummo kasvatti.

Nyt kumpikin eläkkeellä ja lapseni parikymppisiä. Vielä ei ole tullut kuin vihjailuja kuinka kunto on huono ja jonkun asian hoitaminen hankalaa.

Ihan sama, en ole velkaa heille yhtään mitään.

aina sitä oppii uutta kirjoitti:

"Olemmeko mieheni kanssa ainoat isovanhemmat, joita lapsenlasten hoitaminen eivät oikeasti kiinnosta?"

Mielenkiintoinen lauserakenne!

Siitä päättelinkin, että kyseessä joku 15-vuotias, koska mummot ja vaarit on koulussa opetettu kirjoittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan paljastaa trolliksi kielenkäyttö. Nuoren ihmisen sanavalintoja täynnä. Mut onpahan asiasta. Tärkein keskustelu ehkä tuo että pistetäänkö vanhemmuus narikkaan samantien kun mummolaan mennään.

Mikä ihmeen mielikuva sinulla on mummoista ? Tämän päivän mummot kaikin tavoin aikaansa ja monesti hyvinkin vaativissa työtehtävissä ym. Aika harvassa minun tuttavapiirissäni ovat pullantuoksuiset mummot.Voivat olla ihan hyviä mummoja ,mutta myös omaa elämäänsä eläviä eikä pelkkiä hoitoparkkeja.

Tärkeä keskustelunaihe todella ja monelta puolelta.

No kiitos, ensimmäinen järkevä kommentti. Olen tosiaan vaativassa ammatissa, teen pitkää päivää, päivystän ja lisäksi harrastan. Samoin mieheni. On varmaan olemassa eläkeläismummoja, joilla on aikaa ja tyhjät päivät, jolloin lastenlasten tulo onkin varmaan kohokohta ja hyvä niin. Mutta pitäisi muistaa, että ketään ei voi teilata tällaisen asian takia.

Ap

Kirjoitustaitosi perusteella et ainakaan kovin vaativia kirjallisia töitä ole tekemässä: ole sitten vaikka Jumalasta seuraava, omasta mielestäsi.

t. mummeli

Muuttakaa kauemmas.

Hoidan lapsen lapsiani mielelläni silloin tällöin, mutta en pidä siitä, että heillä ovat reput täynnä herkkuja.

Enää eivät sitten valmistamani kunnon ruuat kelpaa koko päivänä.

Sitä sitten ihmetellään.

Miksi omat eväät mummolaan?

Niin tuttua :D

Ruoka pitää olla aina jotain makaroniin liittyvää, kuten spagettia, jota on yleensä enemmän lattioilla, kuin suussa tai lautasella. Ketsuppi on ikuisesti pysyvä muisto pinnoilla ja kankaissa.

Nukkumaan ei mennä, ennen kunnon iltajankutusta. Kännykät ym. vempaimet täytyy takavarikoida huolellisesti ja piilottaa, jotta edes jonkinlainen yörauha saadaan aikaiseksi. Vääntöä vääntöä...

Pesulle ei haluta mennä, eikä hampaita pestä. Jank jank vaan tätäkin, ainakin tunti.

Vaatteet heitetään jonnekin, mistä niitä etsimme seuraavana päivänä porukalla. Yleensä osa unohtuu, kun lähdetään kotiin. Reput ja tavarat jätetään meidän kannettaviksi, ja itse juostaan autolle. (Lapset ovat jo isoja.)

Roskat karkkipapereista ja jätskikääreet jäävät sikin sokin lattialle tai peräti joskus jopa pöydälle. Joka paikka sotketaan, jos ei ole paksuja ja päällä pysyviä kankaita. Kaikki pinnat ovat tahmaisia sormenjälkiä täynnä.

Lisäksi jopa huonekaluja on siirrelty, vaikka mitään tarvetta ei olisikaan. Meillä on kyllä lukuvalot ja yöpöydät, tuolit ja hyvät nukkumapaikat jne, emme halua kotiamme uuteen uskoon.

Laminaatti on se suuri ongelma. Sitä on vuosia yritetty järjestelmällisesti tuhota vesi- ja limsapulloin, sekä pillimehuin. Keittiössä ei voi käydä juomassa, vaan joku nestepurkki on saatava hollille, kunnes se kaatuu. Joskus on ollut patjat märkänä. Kokoaikainen kyttäys päällä.

En heitä hoitoon ja kylään ottaisi, ellen rakastaisi. Jospa ne aikuistuvat ja oppivat tavoille...

aina sitä oppii uutta kirjoitti:

"Olemmeko mieheni kanssa ainoat isovanhemmat, joita lapsenlasten hoitaminen eivät oikeasti kiinnosta?"

Mielenkiintoinen lauserakenne!

Viisas ihminen ei etsi epäkohtia, vaan näkökohtia :)

yleensä äidin vanhemmat ovat läheisiä isovanhempia. ette te kovin läheisiltä vaikutakaan. varmasti ne miniän vanhemmat ovat rakastavia ja läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma isoäitini (ainoa elossa oleva isovanhempani) ei ollut koskaan kiinnostunut lapsensa tai lastenlastensa elämästä. Joskus tuli synttäreille, mutta oli aina todella etäinen ja katkeran oloinen. Nyt olen siis jo aikuinen ja kahdeksankymppinen isoäitini on välillä soitellut/laittanut kirjeitä. Tuntuu kiusalliselta kun mitään tunnesidettä tähän ihmiseen ei ole muodostunut.

Kannattaa muistaa, että välejä on vaikea (ehkä jopa mahdotonta) rakentaa myöhemmin. En muutenkaan voi ymmärtää miten läheisten elämä ei joitakuita kiinnosta. Varsinkin jos on kyse lähisukulaisista. Esim. siskoni lapset ovat minulle todella tärkeitä ja on ihanaa viettää heidän kanssa aikaansa.

En tajua kyllä ap:n ajatusmaailmaa ollenkaan.

Ymmärrän, että on loukkaavaa, jos isoäiti ei ole aiemmin ollut kiinnostunut elämästänne. Minusta tuo on kuitenkin isoäidiltä jonkinlainen kädenojennus, jos hän sinulle soittelee ja kirjoittelee. Jos ei kiinnostaisi, ei hän niin tekisi. Korkeintaan purnaisi tuttavilleen marttyyrina, kun "lapsenlapsetkaan ei enää käy vanhaa mummoa katsomassa". Hän on ehkä toiminut elämässään väärin, mutta ilmeisesti nyt vanhana tajunnut asian ja yrittänyt lähestyä. Minusta sinä et aikuisena ihmisenä voi vaan piiloutua "liian myöhäistä jo, kiusallista tuollainen" -viitan taakse, vaan vastaat aikuisena ihmisenä itse siitä, annatko anteeksi ja haluatko tutustua isoäitiisi paremmin vai et. Ei ole liian myöhäistä tai "mahdotonta" rakentaa välejä, jos molemmat sitä haluavat. En sano, että pitäisi, mutta tuohon asiaan voi kumpikin vielä tänä päivänä vaikuttaa, ei tuo ole mikään "no mummo mokasi lapsuudessani ja sillä selvä, olosuhteet ovat mitkä ovat".

Aikuisen lapsenlapsen ja isovanhemman suhde on minusta aika toisenlainen kuin pienen lapsen ja mummon/papan. Minusta tuntuu, että vasta nyt aikuisena tunnen isoäitini kunnolla ihmisinä ajatusmaailmoineen ja elämänkokemuksineen, lapsena se mummorooli oli niin vahvasti päällä, eikä asioista tietenkään puhuttu kuin lapsentasoisesti.

Miksi aikuisen ihmisen pitäisi lähentyä toista aikuista ihmistä vain sukulaisuuden vuoksi, kun aikuisen ei ole ollut tarpeen lähentyä lasta sukulaisuuden vuoksi?

Tämäkin mummo vaikuttaa aika kireältä, katkeralta ja hankalalta ihmiseltä. Miksi minun aikuisena pitäisi ottaa tälläinen toinen aikuinen elämääni myrkyttämään vain siksi, että hän on minulle sukua? Enhän edes tunne häntä, kun en aikaisemmin ole saanut siihen mahdollisuutta. En minä muitakaan rasittavia mummoja ala hyysäämään.

Eri, mutta samassa tilanteessa

Mihin nykyvanhempien lastensa hoidon tarve ja ainainen toisen ajan hyväksikäyttö perustuu?

Kun jokaisella lapsella on kunnallinen päivähoito-oikeus, vanhemmilla pitkät perhevapaat, lyhyet työpäivät ja pitkät lomat, mahdollisuus sairaanlapsen hoitoon, kotitöitä helpottavat kodinkoneet, kaupat pursuavat eineksistä ja vaipoista jne. jne.

Mihin nämä pienten lasten vanhemmat käyttävät aikansa? Someeko?

aina sitä oppii uutta kirjoitti:

"Olemmeko mieheni kanssa ainoat isovanhemmat, joita lapsenlasten hoitaminen eivät oikeasti kiinnosta?"

Mielenkiintoinen lauserakenne!

Tuo nyt on varmaan näitä ’autocorrectin’ ansioita. Minun iPadini tekee samaa, välillä tulee aivan poskettomia ’korjauksia’.

Vierailija kirjoitti:

Ja tätäkin taas aletaan huutelemaan trolliksi, kun "eihän nyt isovanhemmat VOI olla haluamatta"!

Kyllä voi. Olemme lopen kyllästyneitä pelkkiin kyläilyihin, joissa lasten vanhemmat lepäilevät ja räpläävät kännyköitään ja olettavat itsestäänselvästi, että me haluamme vahtia heidän rasavillejä pikkulapsiaan. Puhumattakaan yöhoidosta, jos vanhemmilla on menoa. Pienin on aivan vahdittava, juuri kävelemään oppinut, isommat muuten vaan täystuhoja. Kieltoja ei totella. Jos komennetaan tai kielletään ihan normaalilla äänellä, ainakin pienin alkaa huutamaan kurkku suorana, yleensä toiseksi nuorin säestää.

Lapset haluavat koko ajan jotain herkkuja, joita vanhemmilla on mukana, koska on erikoispäivä. Niitä sitten pupelletaan ja suklaisilla tahmakäsillä lähmitään tapetit, verhot, huonekalujen päälliskankaat jne. Ja kyllä, tämä on meidän kotimme, emmekä aio sisustaa jollain vanhoilla paskoilla romuilla sen takia, että ei tarvisi varoa, vaan haluamme sisustaa vaalean, tyylikkään kodin oman mielen mukaan.

Olemme yrittäneet sanoa nätisti ja vähemmän nätisti vanhemmille, mutta jotenkin miniä ei tunnu ymmärtävän koko asiaa. Hänen vanhemmillaan perhe ei käy koskaan, vaikka he asuvat paljon lähempänä kuin me ja heillä on isompi asunto. Ovat kuitenkin käsittääkseni hyvissä väleissä, koska vanhemmat osallistuvat normaalisti lasten synttäreille ym.

Käyttäkää nuoret perheet nyt vähän sitä järkeänne. Toisten koti ei ole huvipuisto eikä lastenhoito ole todellakaan kaikille isovanhemmille elämän suurin toive ja onni.

Lapset ovat kyllä ihan kivoja noin muuten, jos joku nyt sanoo lapsenvihaajaksi. Eikä ole lasten vika, jos vanhemmat ei hoida. Me nyt vaan olemme omamme hoitaneet ja meillä on paljon muutakin tekemistä kuin hoitaa toisten lapsia ja siivota viikko sen jälkeen kalliine pesulalaskuineen.

Ihme oletus, että kaikki isovanhemmat haluaa lapsenlapset hoitaakseen.

Menkää lasten omaan kotiin hoitamaan jos kotinne siisteys on se pääsyy, että ette lapsenlapsia sinne halua. Sanotte miniälle, että mielellänne tulette heille, siellähän on kaikki lasten lelut ja ruoat jääkaapissa, eli tule ruokkimisestakaan lisäharmia :)

En kyllä itse käyttäytynyt koskaan samalla tavalla, kuin teidän poikanne vaimoineen, eli että eivät katso lastensa perään teillä ollessaan. Aina ajattelimme mieheni kanssa, että vastuu on meillä, mutta tietysti sitä toivottiin, että isovanhemmat haluaisivat myös vaikkapa leikkiä lastenlasten kanssa. Oma äitini oli järjestänyt kotiinsa kaikenlaista hommaa lapsenlapsille; oli pappan työkaluja (pappa kuollut) ja puutavaraa, joilla sai tehdä hommia. Oli kirpparilta ostettuja palapelejä, lautapelejä, kirjoja. Lisäksi mummo askarteli lasten kanssa, leikkelivät vanhoista lehdistä kuvia ja liimasivat niitä tauluiksi, pahvit hän säästi myös ja kangastilkut. Mielellään otti myös lapset silloin tällöin yökylään (muutaman kerran vuodessa), että me vanhemmat pääsimme kahdestaan jonnekin. Mummo oikein tarjosi hoitoa, hän sanoi, että haluaa tukea meitä, että pysyisi perhe ehjänä. Meillä kolme lasta, mutta eivät kyllä mitään rasavillejä, eivät sotkeneet sen kummemmin paikkoja, mitä nyt leluja levittivät yms. Ei varmasti tullut yhtään pesulalaskuja tms.

Anoppia taas ei lapsenlapset kiinnostaneet ollenkaan. Lasten piti istua hiljaa sohvanreunalla. Ei ollut leluja tai mitään ajankulua. Kerran pyysin hoitoavuksi kotiimme, mutta anopilla oli ensin kuoroharjoitukset, sitten vesijuoksu ystävän kanssa ja illalla tuli telkkarista lempisarja, joten ei ehtinyt.

Nyt anoppi valittaa, että lapsenlapset eivät käy kuin aniharvoin ja hän kärsii yksinäisyydestä. Meidän lapset sanoo, että ei heillä ole mitään suhdetta tähän mummiin, ei heillä ole mitään muistoja mummin kanssa vietetystä ajasta. Toisella mummolla käyvät säännöllisesti ja ihan oma-aloitteisesti. 

Ymmärrän tuon, että sotkeminen on ikävää ja siitä kannattaa tietysti puhua poikasi ja hänen vaimonsa kanssa. Jos muuten halua käyttää aikaasi lapsenlapsiin, se taas on oma valintasi. Sekin on ok, mutta älä myöhemmin valita, että jälkikasvu lapsineen ei käy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OT, uteliaisuudesta: ketkä käyvät katsomassa lapsettomia vanhuksia?

Ei kukaan mutta ei käy kyllä kukaan katsomassa lapsellisiakaan

Voihan lapsettomalle olla laaja elämänaikainen ystävä ja tuttavapiiri. Muut sukulaiset saattavat myös käydä.

Totta kai voi, mutta mä olin nyt kiinnostunut tämän vanhainkodin työntekijän konkreettisista havainnoista.

Tällaisia isovanhempia on paljon ja ET-lehti tekee hartiavoimin töitä, että heitä tulisi lisää. ET, Separating Families.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaa nyt ap miksi kutsutte heitä kotiinne, jos se on noin hankalaa teille? Miksi suostutte hoitamaan?

Missä lukee, että ap on kutsunut heitä kotiinsa?

No miksi suostuvat siihen, että perhe ilmoittaa tulevansa/miksi päästävät kotiinsa?

Tuohan kuulostaa vaan siltä, että ap:n pojalla ja miniällä ei ole vanhemmuus hallussa! Lapset on huonosti kasvatettuja, kun vanhempia ei kiinnosta tai heillä ei ole osaamista kasvattaa. Tsemppiä isovanhemmille vaan!

Vierailija kirjoitti:

En kyllä itse käyttäytynyt koskaan samalla tavalla, kuin teidän poikanne vaimoineen, eli että eivät katso lastensa perään teillä ollessaan. Aina ajattelimme mieheni kanssa, että vastuu on meillä, mutta tietysti sitä toivottiin, että isovanhemmat haluaisivat myös vaikkapa leikkiä lastenlasten kanssa. Oma äitini oli järjestänyt kotiinsa kaikenlaista hommaa lapsenlapsille; oli pappan työkaluja (pappa kuollut) ja puutavaraa, joilla sai tehdä hommia. Oli kirpparilta ostettuja palapelejä, lautapelejä, kirjoja. Lisäksi mummo askarteli lasten kanssa, leikkelivät vanhoista lehdistä kuvia ja liimasivat niitä tauluiksi, pahvit hän säästi myös ja kangastilkut. Mielellään otti myös lapset silloin tällöin yökylään (muutaman kerran vuodessa), että me vanhemmat pääsimme kahdestaan jonnekin. Mummo oikein tarjosi hoitoa, hän sanoi, että haluaa tukea meitä, että pysyisi perhe ehjänä. Meillä kolme lasta, mutta eivät kyllä mitään rasavillejä, eivät sotkeneet sen kummemmin paikkoja, mitä nyt leluja levittivät yms. Ei varmasti tullut yhtään pesulalaskuja tms.

Anoppia taas ei lapsenlapset kiinnostaneet ollenkaan. Lasten piti istua hiljaa sohvanreunalla. Ei ollut leluja tai mitään ajankulua. Kerran pyysin hoitoavuksi kotiimme, mutta anopilla oli ensin kuoroharjoitukset, sitten vesijuoksu ystävän kanssa ja illalla tuli telkkarista lempisarja, joten ei ehtinyt.

Nyt anoppi valittaa, että lapsenlapset eivät käy kuin aniharvoin ja hän kärsii yksinäisyydestä. Meidän lapset sanoo, että ei heillä ole mitään suhdetta tähän mummiin, ei heillä ole mitään muistoja mummin kanssa vietetystä ajasta. Toisella mummolla käyvät säännöllisesti ja ihan oma-aloitteisesti. 

Ymmärrän tuon, että sotkeminen on ikävää ja siitä kannattaa tietysti puhua poikasi ja hänen vaimonsa kanssa. Jos muuten halua käyttää aikaasi lapsenlapsiin, se taas on oma valintasi. Sekin on ok, mutta älä myöhemmin valita, että jälkikasvu lapsineen ei käy. 

Tämä on minunkin havainto. Nuorille on tulleet läheiseksi ne isovanhemmat, jotka ovat leikkineet ja puuhanneet heidän kanssaan. Tässä siis se hoitamisaspekti on toissijainen asia. Tärkeämpi on se yhteys, mikä on syntynyt yhteisestä tekemisestä ja yhdessäolosta. Sopii sitten yrittää skypen ja tietotekniikan avulla tällainen IR Suhde saada aikaiseksi.