Olemmeko mieheni kanssa ainoat isovanhemmat, joita lapsenlasten hoitaminen eivät oikeasti kiinnosta?

Tämän tarinan kirjoittaja on maksimissaan 20 vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kelpaako teille lasten ja lastenlasten hoiva sitten, kun olette vanhoja ja heikkoja? Mitä jos he joko jättävät teidät yksin tai ovat samalla asenteella kuin te (vinkuvat rankuutta)?

Meillä omat vanhempani ovat juuri ap:n kaltaisia. Eivät ole koskaan auttaneet eikä kyllä ole pyydettykään, kun ei heitä kiinnosta. Nyt vanhempani ovat sairaita ja odottavat hoivaa ja huolenpitoa. Nyt ei kiinnosta meitä.

Paljon puhutaan miten vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on niin ehdotonta. Kovin ehdolliselta kuitenkin taas kuulostaa.

Ei tuollaiset ole mitään lapsia, vaan villipetoja ja tuholaisia! Ei voi oikeasti isovanhempia syyttää, jos eivät halua tuollaisia vapaan kasvatuksen hedelmiä riesoikseen. Ja edes vanhemmilla ei ole käytöstapoja, räpläävät kännyköitä kyläreissulla kun pitäisi seurustella isovanhempien kanssa!

Kyllä sanoisin tuollaisille, että ovat tervetulleita sitten kun sekä aikuiset että lapset ovat oppineet edes alkeellisia käytöstapoja. Leikkipuistossa voi tosiaan tavata lapsia ilman että heitä tarvitsee päästää kotiinsa sotkemaan.

Omat vanhempani ovat lapsirakkaita mutta eivät enää jaksa piikoa lapsia. Mikäli minulle tulee tilanne että tarvitsen oikeasti apua tulevat heti auttamaan. Muutoin en ole tunkemassa lastani heille hoitoon. Käyn joskus kyläilemässä koska haluavat toki nähdä lapsenlasta. Kyläilyn aikana saavat noukkia rusinat pullasta minä vaihdan vaipat, syötän ja vahdin. Tämä järjestely on ollut itselleni täysin ok ja kaikki ovat tyytyväisiä. Miksi olettaa että isovanhemmat ovat 24/7 lapsen vahteja. Minun puolestani saavat ottaa rusinat pullasta ja nauttia lapsen seurasta ilman paineita. Apua tiedän saavani heti jos sitä tarvitsen. Silloin kyllä hoitavat lapsen täysimittaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Myös minä voin entisen työni puolesta vahvistaa, ettei vanhainkodeissa näy omaisia, ihan riippumatta siitä, onko lapsenlapsia hoidettu vai ei. Kaikki vanhukset eivät myöskään millään lailla kärsi, etenkin jos muista on seuraa.

Itselläni ja veljelläni on yhteensä kolme teiniä, jotka vierailevat säännöllisesti mummolassa, vaikkeivät ole koskaan hoidossa olleetkaan (mummo on omaishoitaja). Välejä ylläpidetään välittämällä, vaikka onnittelukortilla ja puhelimella, ei se edellytä hoitamista. Vanhemmilla on velvollisuuksia omia lapsiaan kohtaan, ei enää sukupolven yli tai päinvastoin. Minustakin tuo kosto- ja kiristysmentaliteetti "ei sitten käydä vanhainkodissa" on hölmö. Ei siellä ole mikään pakko käydä, ja sen tietävät myös mummot ja papat. Jokainen saa toki kiusata itseään ihan niin monella sosiaalisella pakolla kun haluaa.

Tämä ei ole mitään kiristysmentaliteettia, vaan ihan suora syy- ja seuraussuhde. Haluatko läheiset välit perheenjäsentesi kesken vai et? Mitä kylvät, sitä niität. Jos et halua olla läheinen ja rakas lapsenlapsillesi niin se on ihan ok. Turha sitten on myöhemmin yksinäisyyttä tulla itkemään. Myöskään miniän tai vävyn mollaaminen ei ole järkevää- se vaan etäännyttää omankin lapsesi sinusta. Jos et halua tai jaksa osallistua lastesi perheen elämään, älä toki osallistu. Valinta on sinun, mutta niin on sen seurauksetkin.

Miehen vanhempien kanssa meillä on tosiaan aina ollut hyvät välit. Tärkein syy tähän on ollut se, että he ovat halunneet olla lapsenlastensa elämässä mukana. Puolin ja toisin on kunnioitettu toisiamme ja asiat on puhuttu selviksi. Koskaan ei ole pakolla lapsia sinne viety ja he ovat rehellisesti sanoneet jos heillä on muuta menoa tai eivät ole jaksaneet muksuja jostain syystä ottaa. Hyvin aina ovat aina pärjänneet noiden kanssa koska on rakkautta lapsia kohtaan. Kotona meillä on aina ollut tiukempi kuri ja mummulassa heitä on sitten enemmän hemmoteltu. Nyt sitten on osat kääntymässä ja teinit käy seurustelemassa ja auttamassa heitä.

Turhaan ainakaan minulle keuhkoaisit. Ei ole yksikään viidestä lapsestani ollut mummoillaan KOSKAAN yksin eikä yötä! Kylässä käyty harvoin ja olen siivonnut kaiken pienenkin mitä ovat leikkineet luvan kanssa.

Sen sijaan oma äitini piti mut aina äitinsä tmv hoidossa. Asuikin kotonaan kun olin taapero ja äitini keskittyi juhlimiseen. Myöhemmin mut vipattiinnjokankesä maalle koko kesäloman ajaksi, että äitini sai olla.

Nyt sitten kokee, että hänellä on jo oikeus omaan elämään. Jep. Olkoonkin niin, mutta olen hyvin sairas ja jäin yksin (sairastuin aikuisiällä). Asuimme kauan viereisissä taloissa. Ei voinut ihminen auttaa käymällä edes vieressä olevalla lähikaupallankun podin kuumetta pari vkoa. Ei kysynyt tarttenko apua. Oli joulu.

Kutsuin syömään eikä vaivautunut. Mitään pahaa tai väärää en ole hänelle tehnyt tai sanonut. Hän vaan satsaa nyt itseensä ja taas itseensä.

Kun meinasin kuolla niin jouduin laittamaan lapseni lastenkotiin (silloin oli vasta kaksi vahinta olemassa) kun ei frouva jaksanut viedä lapsiani päiväkotiin aamulla kun meni töihin asuntojemme läheisyyteen ja hakea kun pääsi töistä. Olisihan se viikkokin ollut liikaa kun oli hätätapaus. Olisin maksanut usean sataa hänelle ruokarahaa jne. Ja lapsilla olisi ollut turvallisempi olla tutulla. Äitini olisi voinut asua sen aikaa meidän asunnossa.

Onneksi selvisin hengissä ja itku pääsi kun sain lapset syliini. Äitini siis terve ja hyvin nuori mummu. Säännöllinen päivätyö ja viikonloput vapaat. Se oli sellainen tulehdus mikä meinasi minut tappaa. Eipä äiti käynyt edes sairaalassa katsomassa.

Että ihan yleisesti vastaavanlaisille isovanhemmille myös, että ainainen hoitaja ei tartte olla, mutta elämän arvoja voisi kukin pohtia uudelleen ja kyllä siihenkin ikään kuuluu järjenkäyttö. Jos haluaa vapautta niin älkää hyvät ihmiset tehkö edes lapsia. On kuulemma luonnollista olettaa, että suku auttaa hädässä.. minua ei auttanut ja itse aion ja olen ollutkin tukena omille nuorille aikuisilleni.

Vierailija kirjoitti:

Elä hyvä ap yhtään sure, teitä on paljon. On niitä jotka ajattelevat vain lukaaliaan, on niitä jotka ajattelevat vain harrastuksiaan, on niitä, jotka ajattelevat vain väsymystään, on niitä jotka ajattelevat vain aikaansa ja rahaansa, on niitä, jotka ajattelevat hoitaneensa jo omansa. Ja näistä kaikki eri kombinaatiot.

Ja on niitä, jotka välittävät vain suosikkilapsestaan ja hänen lapsistaan eivätkä viitsi edes yrittää salata sitä. 

On myös niitä, jotka oikeasti ovat vanhoja, väsyneitä, ryttyyntyneitä ja/tai kippeitä  ja niitä, joita käytetään härskisti hyväksi, mutta eivät kehtaa siitä mitään sanoa.

Ja on niitäkin, jotka haluavat lastenlasten kanssa olla vain siksi, että se on kivaa  ja tahtovat lapsiaan silloin tällöin jeesata ihan hyvää hyvyyttään. 

Ja näköjään nämä ap:llä käyvät nuoret ajttelevat vain itseään, eivätkä vanhempiaan/appivanhempiaan.

hei ap, jos olisitte olleet vauvasta asti hoitamassa niitä lapsia,niin olisitte pysyneet kasvattamaan heistä sellaisia, ettei tarvitse jälkiä siivota ja että osaavat käyttäytyä.

Meillä on hoidettu, mutta lapset ovat oppineet meidän tapamme ja siisteysvaatimukset ja sen ettei kosketa mihinkään mikä heille ei kuulu.

Olen kohta 10 vuotta hoidellut kolmea reilun vuoden välein syntynyttä lastenlasta ja kaikkia yhtäaikaa eikä meillä ole mitenkään ollut ongelmia heidän kanssaan.

He ovatkin hyvin käyttäytyviä ja kilttejä ja jopa kolme-vuotias tuli laittamaan kenkäni vetskaria kiinni, kun selkäni oli kipeä.

Olette saaneet sellaiset lapset ja lastenlapset, jotka olette ansainneet.

t. 7-kymppinen teräsmummi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minä voin entisen työni puolesta vahvistaa, ettei vanhainkodeissa näy omaisia, ihan riippumatta siitä, onko lapsenlapsia hoidettu vai ei. Kaikki vanhukset eivät myöskään millään lailla kärsi, etenkin jos muista on seuraa.

Itselläni ja veljelläni on yhteensä kolme teiniä, jotka vierailevat säännöllisesti mummolassa, vaikkeivät ole koskaan hoidossa olleetkaan (mummo on omaishoitaja). Välejä ylläpidetään välittämällä, vaikka onnittelukortilla ja puhelimella, ei se edellytä hoitamista. Vanhemmilla on velvollisuuksia omia lapsiaan kohtaan, ei enää sukupolven yli tai päinvastoin. Minustakin tuo kosto- ja kiristysmentaliteetti "ei sitten käydä vanhainkodissa" on hölmö. Ei siellä ole mikään pakko käydä, ja sen tietävät myös mummot ja papat. Jokainen saa toki kiusata itseään ihan niin monella sosiaalisella pakolla kun haluaa.

Tämä ei ole mitään kiristysmentaliteettia, vaan ihan suora syy- ja seuraussuhde. Haluatko läheiset välit perheenjäsentesi kesken vai et? Mitä kylvät, sitä niität. Jos et halua olla läheinen ja rakas lapsenlapsillesi niin se on ihan ok. Turha sitten on myöhemmin yksinäisyyttä tulla itkemään. Myöskään miniän tai vävyn mollaaminen ei ole järkevää- se vaan etäännyttää omankin lapsesi sinusta. Jos et halua tai jaksa osallistua lastesi perheen elämään, älä toki osallistu. Valinta on sinun, mutta niin on sen seurauksetkin.

Miehen vanhempien kanssa meillä on tosiaan aina ollut hyvät välit. Tärkein syy tähän on ollut se, että he ovat halunneet olla lapsenlastensa elämässä mukana. Puolin ja toisin on kunnioitettu toisiamme ja asiat on puhuttu selviksi. Koskaan ei ole pakolla lapsia sinne viety ja he ovat rehellisesti sanoneet jos heillä on muuta menoa tai eivät ole jaksaneet muksuja jostain syystä ottaa. Hyvin aina ovat aina pärjänneet noiden kanssa koska on rakkautta lapsia kohtaan. Kotona meillä on aina ollut tiukempi kuri ja mummulassa heitä on sitten enemmän hemmoteltu. Nyt sitten on osat kääntymässä ja teinit käy seurustelemassa ja auttamassa heitä.

Juuri tätä yritin sanoa, että kyllä ne mummot ja papatkin kykenevät syy-seuraussuhteiden analysointiin. Ne, jotka itkevät, ovat niitä, joiden odotukset vastavuoroisuudesta eivät ole toteutuneet uhrauksista huolimatta, eivät niitä, joilla moisia odotuksia ei ole ollut.

Minusta rakkaus ja läheisyys eivät ole yhtä kuin lastenlasten hoito. Myös meillä on kaikilla kolmella sukupolvella hyvät ja läheiset välit, siitä huolimatta, että vanhemmat ovat hoitaneet vain lapsensa (eri asia kuin vierailu tai tapaaminen, täsmennetään koska av). Ei se, minusta täysin ymmärrettävä rajanveto ole rakkautta vähentänyt, mihin se katoaisi? Eivät sitä hävitä aika tai kilometritkään. Yhteyttä voi pitää niin monella tavalla. Tulevaisuuden mummot ja papat skypettävät ja ties mitä muuta.

Lapsenvahdit voi hankkia ikäisistäänkin, minusta isovanhemmat saavat ansaitusti nyppiä rusinat pullasta. Heidän työnsä on tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on oikeus olla hoitamatta lapsenlapsianne.Hoitovastuu on vanhemmilla. Valitettavasti tämä vaan on kaksisuuntainen tie. Ette anna lastenlastenne tutustua teihin ja jäätte heille vieraaksi. Turha on sitten parin-kolmenkymmenen vuoden päästä valittaa kun lapsenlapsenne eivät halua käydä luonanne tai auttaa teitä. Miksi haluaisivatkaan. Olettehan kyllä sukua, muttette läheisiä. Näin se vaan menee.

Omat vanhempani eivät hoitaneet lapsiamme ja miehen vanhemmat olisivat hoitaneet vielä enemmän kuin olisi tarvinnut. Arvaappa kummat isovanhemmat ovat nyt aikuistumassa oleville lapsillemme rakkaimmat. Mummun ja papan luona käyvät lähes päivittäin ja jakavat siellä ilonsa ja surunsa.

Ei tosiaan tarvitse auttaa, jos et halua,mutta siitä on seurauksensa. Arvostan suuresti anopilta ja apelta saamaamme tukea.

Olen töissä palvelutalossa pienehkössä kunnassa. Täällä kaikki tietävät toistensa asiat. Eniten apua näyttävät saavan ne palvelutalossa asuvat, joilla ei ole ollut omia lapsia lainkaan. Lastenlapsia ahkerasti hoitaneet sen sijaan ovat yksinäisimpiä, koska jostain syystä hoitovastuu ei tuonutkaan mukanaan ahkerasti mummon luona käyviä lapsenlapsia, vaan pikemminkin päinvastoin. Kun ei ole enää hyödyksi, joutaa unohtumaan. Niin toimii monen kolmekymppisen kaverikonmaritus ja se ulottuu isovanhempiin asti.

Ei yllätä. Olen täällä palstalla huomannut, että monille naisille ystävyyssuhteet eivät merkitse juuri mitään. Kun lapset tulevat kuvioihin, lakataan vuosiksi pitämättä yhteyttä ystäviin. Siinä jää helposti yksin. Onneksi minut on kasvatettu arvostamaan perheen lisäksi myös ystävyyssuhteita.

Me hoidetaan työksemme lapsemme kahta lasta, uudet tapetit eivät ole niin tärkeitä kuin nämä suloiset lapset. Joka päivä siis, yökylässä joskus, ottaisimme heidät useastikin mutta omat vanhemmat taas haluavat nukkua lastensa kanssa, ei ne kauaa ole mummulla ja ukilla joten nautimme heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen ap olet? Jostain syystä et kuulosta yhtään isoäidiltä 🙄

Ei kuulosta minusta edes kenenkään äidillekään.

Ap onkin todellisuudessa pienimunainen miesasia-aktivisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija 24

Olet palvelutalossa töissä ja huomannut ammattimaisesti tuon vääryyden!!!

Olen ollut surullinen ja tunsin taas tuskaa tuon lukiessani, koska luulin jo itsekin olevani vain kateellinen mummi (miehen äiti), joka ikävöi lapsenlapsiaan. Tarinani on siis tämmöinen! Hoidin lapsenlapsiani aivan vauvasta lähtien monen sadan kilometrin päässä omasta kodistani. Asuin jopa viikonkin heidän kodissaan yhteen menoon. Toinen mummi(minun miniän äiti) asui vain 100km päässä, eikä ollut lapsenlikkana kuin pakollisesti hätätapauksessa (minulla jokin este) muutaman kerran. Nyt kun asuvat lähempänä meitä ja lapset jo isompia eikä tarvitse hoitajaa (eli minua), niin eivät ole edes yhtäkään kesäistä sauna/grilli iltaa järjestäneet. Mummi ja Ukki ei ole yhdessä olleet edes yhtäkään yötä heillä. Totta kait sitä omaa lastaan auttaa, kun hätä on suuri, mutta miniä huomasi minun rakkauden ja käytti törkeästi hyväksi. Nyt kutsuu äitiään viikoiksi kylään. Ajattelen vain, että kyllä lapsenlapsilla on muistot jäljellä lapsuudesta ja tärkeintä on minun muistot sitten kun olen vanha, vaikka palvelutalossa asuisin. Joku miettii, mitä törkeää tuossa oli, mutta kun muitakin asioita on niin paljon ja ei jaksa kirjoittaa enempää. Vasta paljastunut, minkälainen rakas miniäni onkaan ollut. En voi antaa anteeksi hänelle koskaan. Näin meitä hyväntahtoisia kusetetaan. Poikani ei edes tiedä koko asiaa, koska en halua särkeä perhettä.

   Ei kannata olla mustasukkainen vaan otat vain yhteyttä sinne ja kutsut itsesi kylään.  Eivät he sitä kiellä  Ota positiivinen asenne ja pääset taas siihen samaan kohtapuoliin kuin oli ennenkin välit heihin.   Murjottamalla pilaat vain enstistä enemmän tilannetta.  Tuo mustasukkaisuus on tuttu tunne isovanhempien välillä: kuka saa enemmän käyntejä ja hoitaa lapsenplapsia.  Avoimuudella ja positiivisella asenteella voit voittaa.

Miksi isovanhempien tulee hoitaa lastenlapsia? Jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Rakastan ja välitän, mutta hoidan vain omani. T. äiti + 6 lasta + 2 lastenlasta

Aloittajan paljastaa trolliksi kielenkäyttö. Nuoren ihmisen sanavalintoja täynnä. Mut onpahan asiasta. Tärkein keskustelu ehkä tuo että pistetäänkö vanhemmuus narikkaan samantien kun mummolaan mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen ap olet? Jostain syystä et kuulosta yhtään isoäidiltä 🙄

Kuulostat nimittäin lähinnä vela provolle.

Kuulkaapa nuoret, tämänpäivän mummot eivät ole enää mitään pullantuoksuisia pulleita, kivoja höpöttäviä mummoja. Ne on tatuoituja, tekevät uraa, kiroilee, ryyppää, juoksee maratonia, pokaa miehiä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kelpaako teille lasten ja lastenlasten hoiva sitten, kun olette vanhoja ja heikkoja? Mitä jos he joko jättävät teidät yksin tai ovat samalla asenteella kuin te (vinkuvat rankuutta)?

Ei todellakaan. En halua lasteni tai muiden läheisten hoidettavaksi. En ikinä. Ei myöskään mieheni, vaikka toisiamme olemme luvanneet tarvittaessa hoitaa. Sekin on sovittu, että jos toisen hoito onkin sitten liian vaativaa, sen voi ja pitää hyvällä omallatunnolla lopettaa.

Minä olen myös sanonut miehelle, että jos sairastun henkisesti tai fyysisesti niin, että olen esim. kodin vankina, hän saa puolestani tavata muita naisia, matkustella heidän kanssaan ym, kunhan valitsee hyvän tyypin. Se ei ole minulta pois eikä miehen tarvitse lakata elämästä, vaikka minä en enää liikkumaan kykenisikään.

Kyllä tästä maasta hoitajia löytyy, lapsiani ei siihen tarvitse eikä pidä sekoittaa.

On muuten kamala ajatus, että "hoida lapseni, jos haluat minun hoitavan sinua". Ja kuka hoitaa tänä päivänä vanhoja vamhempiaan? Millä lailla? Vaihtaa vaippoja vai?

Ei kai kukaan. Herää tähän päivään.

Ap

No minun äitini hoitaa minun isoäitiäni sillä tavalla, että päätti jäädä asumaan samalle paikkakunnalle kuin hän. Isoäitini haluaa asua omassa talossaan, pystyy tekemään vielä itselleen ruokaa, mutta kaupassa käynti ei oikein onnistuisi ilman äitiäni. Äitini siis kuskaa häntä autolla kauppaan, käy hänen puolestaan asioilla, ja esim. hakee heille viikottain saunaan peseytymään. Ilman äitini apua isoäitini ei missään tapauksessa voisi asua enää kotona vaan joutuisi hoitokotiin. Äitini avulla hän saa arvokkaan lopun elämälleen ja voi asua omassa kodissaan useista sairauksista huolimatta.

Voit kertoa äidillesi, että hänen äitinsä ei joudu hoitokotiin, vaikka tytär ei häntä hoitaisikaan. Kunnallinen kotipalvelu hoitaa nuo hommat niin kauan kun mummolle riittää kuusi käyntiä vuorokaudessa. Vaikka olisi petipotilas, kotihoito käy kääntämässä. Hoitokotiin ei oteta ketään, kenellä vähänkin henki pihisee. Vaikka ei olisi ainuttakaan omaista.

Miksi joku haluaisi vapaaehtoisesti tuollaisen kohtalon perheenjäsenelleen?

Ihan siksi, että ei kukaan jaksa eikä halua myöskään tuollaista kiviriippaa elämäänsä. Onhan hienoa suunnitella hurskaasti, kuinka juuri minä jään pois töistä ja alan hoitaa vanhaa dementoitunutta äitiä. Totuus on kuitenkin jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

32N kirjoitti:

"Olemme yrittäneet sanoa nätisti ja vähemmän nätisti vanhemmille, mutta jotenkin miniä ei tunnu ymmärtävän koko asiaa."

Siis olette yrittäneet puhua vanhemmille, mutta miniä ei ymmärrä. Onko poikanne jotenkin syyntakeeton, vai miksi hänelle ei uskota vastuuta omista lapsistaan?

Arvasin, että tähän puututaan. Poika on sanonut, että meidän pitää komentaa lapsia. Olemme siis puhuneet asiasta myös hänen kanssaan. Kun komennamme, miniä puuttuu asiaan muka vaivihkaa ja vesittää meidän kiellot tyyliin "saahan liisapetteri nyt vähän pyyhkiä käsiään tähän Marimekon verhoon, kun hän on just kotona oppinut pyyhkimään kaikkea, eiks se olekin söpöä".

Meillä on voimassa meidän säännöt. Tämä on ollut aina itsestään selvää - tosin olemme hiukan boheemeja ja lapsukaisilla on jossain mielessä kotona tiukempaa. Kyllä voit ottaa liisapetterin kainaloon, ja pestä ne tahmatassut. Siten hän oppii, että teillä tehdään aina sillä tavoin, kun kädet ovat likaiset. Opeta lapsenlapset noudattamaan mummolan sääntöjä, niin pienellä säädöllä elämästäsi heidän kanssaan tulee helpompaa ja hauskempaa. Lapset rakastavat sääntöjä ja noudattavat niitä mielellään, kunhan heille kerrotaan niistä.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan paljastaa trolliksi kielenkäyttö. Nuoren ihmisen sanavalintoja täynnä. Mut onpahan asiasta. Tärkein keskustelu ehkä tuo että pistetäänkö vanhemmuus narikkaan samantien kun mummolaan mennään.

No kiitos vai mitä tässä pitäisi sanoa, jos noin nuoreksi otaksutaan. Olen 59-vuotias. En ole alkanut puhumaan mitään mummokieltä vaikka ikää jo onkin. Aikamoisia stereotypioita aikuisilta ihmisiltä.

Toisaalta lähes kaikki vastaajat tuntuvat olevan nuoria äitejä, joilla on pienet lapset ja tarve hoidattaa heitä omilla vanhemmillaan, tai sitten ei tulla vanhana katsomaan vanhainkotiin. Sallikaa minun nauraa.

Enkä missään ole sanonut, ettemme olisi kiinnostuneita lapsista tai inhoaisimme heitä. Emme ole kiinnostuneita heidän hoitamisestaan. Rakastamme omia lapsiamme, mutta ei meillä ole tarvetta tavata heitäkään joka viikko, ei edes joka kuukausi. Jokaisella on omat menonsa. Mutta eihän tätäkään olisi saanut sanoa ääneen.

Miettikääpä hiljaa mielessänne, haluaako ja jaksaako ne teidän isovanhemmat ihan oikeasti niin kovin hoitaa niitä lapsianne vai eivätkö he vaan kehtaa sanoa? Ja yrittävät esittää, kuin se olisi heille maailman tärkein asia? Ei tällaista asiaa kukaan uskalla sanoa ääneen, koska se on näin arka aihe ja väsyneitä isovanhempia pidetään henkisesti julmina ja sairaina. Siitä kertoo myös se, että kukaan ei voi kuvitella minua oikeaksi ihmiseksi vaan luulee parikymppiseksi trolliksi.

Ap

Olisipa  edes yksi lapsenlapsi, olisin niin mielelläni mummi. En minäkään mitään isoa laumaa jaksaisi, mutta yhden kanssa olisi mukavaa leikkiä, lukea ja piirtää. Ostaisin kivoja vaatteitakin...mutta ei ole, enkä sille mitään voi. Ehkä seuraavaassa elämässä.