Oletko löytänyt elämäsi rakkauden?

Kakkaa vaan, niin kuin jokaikinen kerta. 😂

En, mutta olen silti naimisissa.

Olen. Löysin sen 45-vuotiaana avioeroni jälkeen. Av-mammat laittaisivat hänet hylkyyn monestakin eri syystä (on lapsia, luottotiedotonnkonkurssin vuoksi, nuuskaa....), mutta ensimmäistä kertaa sain kokea aidon ja pyyteettömän rakkauden. Nykyään naimisissa. Ja se tuntuu sisuskaluissa asti, että tässä se nyt on.

Vierailija kirjoitti:

Olen, vasta viisikymppisenä. Nyt tuntuu että yhdessä olo on iloista, onnellista ja helppoa. Tottakai välillä mökötämme hetken puolin tai toisin, mutta keskustelemme ja se menee ohi.

Olin melkein 20 vuotta naimisissa ok miehen kanssa. Rakastin häntä, mutta emme koskaan olleet ihan samalla aaltopituudella emmekä olleet kiinnostuneet samanlaisista asioista.

Tosi rakkauden tunnistin siitä helppoudesta, ei pelejä, ei tarvitse peitellä omituisia puoliaan, vaan toinen on yhtä omituinen. Olemme omituisia yhdessä ja meillä on todella kivaa.

Nykyään olen sitä mieltä, että elokuvissa kuvattua rakkautta on olemassa, ja sitä kannattaa etsiä ja odottaa.

Luulin jo, että olen vastannut tähän Ketjuun, mutta ei, ylläoleva en olekaan minä. Mutta voisin olla. Juuri tuo helppous ja toisen omituisuuden hyväksyminen on the key.

Vastaaja 205

Olen. Mutta en saa häntä, joten otan sitten jonkun toisen tarpeeksi ihanan. Käytännönläheinen ratkaisu käytännölliselle naiselle.

Luulin löytäneeni, mutta ei se sitten ollutkaan niin. Hän on varattu ja niin olen minäkin. Minut on jo unohdettu, mutta minä en unohda, enkä halua enää ketään muuta.

Uskoisin näin. Olen ollut mieheni kanssa kohta 8 vuotta ja tuntuu, että rakkaus vain syvenee jatkuvasti. Kyllähän toinen myös välillä ärsyttää, mutta joka päivä olen kiitollinen hänestä, meistä ja meidän lapsista.

Melkein kymmenen vuotta sitten rakastuin järjettömästi, intohimoisesti, pakahduttavasti. Olimme yhdessä kaiken mahdollisen ajan, ja tunsimme niin suurta yhteenkuuluvuutta ja rakkautta, että siinä jäi elokuvatkin toiseksi.

No, se mies oli varattu, tietenkin. Revin itseni irti, etten rikkoisi hänen liittoaan. Nuolin haavojani vuosia, kunnes tapasin nykyisen mieheni.

Rakkaus aviomieheeni on erilaista, kuin tuo aiempi. Ei parempaa tai huonompaa, mutta erilaista. Tietyllä tavalla syvempää ja aidompaa, arkisempaakin, mutta myös turvallisempaa ja siinä on enemmän sävyjä.

Tuo aiempi rakkauteni on sittemmin eronnut omasta liitostaan, ja jo ennen eroaan tunnusti minulle, että minä olen se hänen sielunpuolikkaansa, eikä hän koskaan enää saanut avioliittoaan toimimaan.

Nyt hän on siis vapaa mies ja minä tahollani naimisissa. En halua rikkoa myöskään omaa liittoani, joten enää emme pidä yhteyttä edes ystävinä, kuten teimme vuosien ajan. En kuitenkaan koskaan häntä unohda, enkä sitä tunnetta, jonka hän minussa sai aikaan.

Oma avioliittoni on voinut huonosti viime aikoina, mutta olemme ennenkin selvinneet vastamäistä yhdessä, tiiminä. Se on meidän rakkautemme supervoima, ja sitä yritämme vaalia vaikeissakin paikoissa.

Menin nuorena naimisiin, päätös siitä tehtiin rakastumisen huumassa, joka tosin laantuikin pian. Sanoin, että nyt on vain aika mennä naimisiin ja perustaa perhe. Sanoin myös, että en usko, että on olemassa yhtä oikeaa, vaan päätös, että se on nyt tässä. Pieleen meni. Jo hääpäivä tuntui että tämä on nyt vain sellaista teatteria, joka pitää hoitaa. En muista olleeni onnellinen tuona päivänä.

Tähän avioliittoon mahtui hyviäkin, mutta enimmäkseen huonoja hetkiä. Emme löytäneet mitään yhteistä, ja tappelimme rajusti.

3 vuotta sitte tapasin miehen, joka vei minulta jalat alta. Erosin ex-miehestäni saman vuoden aikana. Onnea, ihanuutta, romantiikkaa, molemmin puolista rakkautta. ❤❤❤ Toivon sen jatkuvan aina.

Toivottavasti.

Olen, tiedän sen sydämessäni.

Olen löytänyt ja olen hänen kanssaan ollut yhdessä jo 18 vuotta joista naimissa 17.

Mies vastasi mun deitti-ilmoitukseen ja jo ensimmäinen puhelu kesti 2,5 tuntia. Ekojen treffien jälkeen se oli jo menoa.

Meillä on edelleen hervottoman hauskaa keskenämme. Seksielämä on vaan parantunut vuosien myötä. Yhteiset rankat kokemukset ovat yhdistäneet entistä tiukemmin. Yhteiset jännittävät ja hienot kokemukset ovat luoneet tiimihenkeä. Ei ole vielä kertaakaan käynyt mielessä että pitäisi vaihtaa miestä.

En usko sellaisiin enää.

Olen löytänyt ja menettänyt.

Olen löytänyt tai luulen löytäneeni. Me ei tulla todennäköisesti koskaan olemaan yhdessä, vaikka kumpikin tuntee löytäneensä ihmisen, jonka kaltaista toista ei ole tavannut. Mikä tragedia. Onneksi kuitenkin se ihminen on elämässäni. Mieluummin näin, kuin kokonaan poissa.

Päälle kakskymppisenä opikelukaverini, romanimies. Olisi kovasti halunnut lapsia kanssani, muttei naimisiin eikä asua ydinperheenä. Löysin valkolaismiehen, muutimme yhteen, saimme kaksi lasta ja menimme sittemmin naimisiinkin. Olen kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen löytänyt tai luulen löytäneeni. Me ei tulla todennäköisesti koskaan olemaan yhdessä, vaikka kumpikin tuntee löytäneensä ihmisen, jonka kaltaista toista ei ole tavannut. Mikä tragedia. Onneksi kuitenkin se ihminen on elämässäni. Mieluummin näin, kuin kokonaan poissa.

Kyynel.... <3

En ole erityisen romanttinen ihminen enkä mieti mitään "elämän rakkaus" juttuja koskaan.

Mutta rakastan yhä miestäni ja olen onnellinen. Olemme olleet yhdessä 26 vuotta. Jo seurustelun alusta asti tiesin että siinä se nyt on...tuleva aviomies ja lasteni isä. Fakta homma :)

Olen löytänyt ja olemme naimisissa nyt kuudetta vuotta <3 Uskon että ihmiselle voi olla useampi "se oikea", mutta että kunnolla rakastuu vain kerran.

Vierailija kirjoitti:

Olen löytänyt tai luulen löytäneeni. Me ei tulla todennäköisesti koskaan olemaan yhdessä, vaikka kumpikin tuntee löytäneensä ihmisen, jonka kaltaista toista ei ole tavannut. Mikä tragedia. Onneksi kuitenkin se ihminen on elämässäni. Mieluummin näin, kuin kokonaan poissa.

Mulla täysin sama tilanne! Nykyään henkilö kuuluu parhaisiin ystäviin, kun ilmankaan ei voinu olla.