Onko väärin haluta elää kuin vanhan ajan kotirouva?

On kyllä melko riskialtis systeemi. Tuttavapiirissäni on parikin varoittavaa esimerkkiä.

Muutama vuosikymmen sitten oli vielä yhteisverotus, jolloin vähän tienaavan oli usein ihan kannattavaakin jäädä kotirouvaksi, kun päivähoito-oikeutta ei ollut ja palkka olisi mennyt kotiavun palkkaamiseen.

Yhteisestä sopimuksesta näin sitten toimittiin, kun lapsiakin oli useita. Kaikki meni hyvin, kunnes mies löysi työpaikalta toisen ja tuli ero.  Aika hankala siinä on elämää järjestää uusiksi, kun ikää on viisikymmentä vuotta, ja edellisestä palkkatyöstä on kulunut jo pari vuosikymmentä, vaikka korkeakoulututkinto onkin tullut aikoinaan suoritetuksi.

Erot ovat sen verran yleisempiä tänä päivänä, että kenenkään itseään arvostavan naisen ei kuulu olla miehen tulojen varassa. Taloudellinen turva on erittäin tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin hoitaa lapset kotona, huolehtia kodinhoidosta yms. Mies siis toisi leivän pöytään ja minä hoitaisin kaiken muun. En ole uskaltanut edes kertoa miehelle tällaisesta haaveesta, vaikka lasten hankkimista ollaan jo hieman mietittykin.

No kyllä tuo  aika typerää on. Altistaa sut henkiselle, fyysiselle ja varsinkin taloudelliselle väkivallalle. Suosittelen että lue täältä samasta asiasta haaveilleiden kertomuksia maahan putoamisen jälkeen ja lopetat haihattelun. Mikään ei takaa että sulle kertyy omaisuutta joka turvin elelet eläkkeellä.Järki käteen, nainen!

BTW jos todella haluat tuota, heivaa kaikki  nykyajan mukavuudet ja elä kuten ennen elettiin. Sä et tajua ettei se ollut mitään oleilua vaan todella raskasta duunia ilman mukavuuksia.

Minusta parasta on että jokainen saisi elää juuri itselleen parhaalla ja sopivalla tavalla, myöskään tuomitsematta muiden elämäntapoja.

Kunpa jokainen voisi elää juuri itselleen sopivinta elämää, tietenkään muita satuttamatta ☺

Mun mies piti niin tiukasti kiinni siitä että kaikki maksetaan puoliksi, että jos olisin jäänyt kotiin, niin olisin kuollut nälkään ja joutunut kodittomaksi. Kun opiskelin, en aina päässyt töihin koska ei ollut bussirahaa talvella. Kesällä ajoin polkupyörällä. Stadissa asuttiin.

Kaikki maksut katsottiin sentilleen puoliksi.

Äitiyslomani jäi liian lyhyeksi lapsen kannalta ja se harmittaa. Mutta ei ollut varaa. Mies kyllä tienaa hyvin.

No, ollaan erottu ja tuo äijä on vain katkera muisto. Olin nuori ja nöyrä. Nyt en ole enää kumpaakaan. Mies kävi vielä vieraissakin. Kyllä ihmistä ei voi tuntea, vaikka joku vaikuttaa todella kunnolliselta ja rehelliseltä että koko suku ihailee. Joopa joo... 

Me eletään tällä hetkellä näin, ihan molempien yhteisestä halusta. Tili on yhteinen, rahoista tai niiden käytöstä ei mun ole ikinä tarvinut kysellä. Mies on tietynlainen työnarkomaani ja urallaan kunnianhimoinen, mulla taas ei ole mitään erityistä paloa työuraan panostamiseen, toki mulla on amk-koulutus ja työkokemusta vuosia ajalta ennen lapsia, työ myös sellainen että saisin sijaisuuksia ja keikkatöitä koska tahansa jos haluaisin. Mutta koen 3-vuorotyön lähinnä rasitteeksi, koska lisänä tässä täytyy kuitenkin hoitaa myös kolmen lapsen koulut ja harrastukset.

Olisi kamalaa jos tähän pitäisi vielä väkisin ympätä pienimmän päiväkoti, vuorotyöt jne. Kun ei ole pakko, en todellakaan lähde leikkimään kaikkien stressitason moninkertaistamisella.

Mies arvostaa todella korkealle että haluan pyörittää tätä huushollia, muistaa kertoa ja näyttää sen usein.

Kavereista moni on selvästi ihan vain kateellinen, mutta vanhemmista ihmisistä kaikki ovat vain kannustaneet kotona olemista, he ymmärtävät jo että työteko voi odottaa mutta lapset kasvavat vain kerran (ja nopeasti).

Luultavasti palailen osapäivätöihin huvikseni kun pienin on yli 3 v. Tai sitten keksin jonkun pienen, kotoa käsin pyöritettävän yrityksen jonka parissa voin kehittää itseäni.

Eläkerahastoon menee kuukausittain rahaa ja mm. yhdessä rakennettu kesämökki ja tontti on pelkästään minun omaisuuttani.

Kysymys sopii varmaan tähän ketjuun: Paljonko rahaa tulee sunnilleen kun on saanut lapsen ja jää sen kanssa kotiin? Ja sellaisessa tapauksessa ettei ole jäänyt töistä äitiysvapaalle vaan on lapsen tullessa työtön. Pärjääkö niillä rahoilla ollenkaan jos mies kuitenkin kävisi töissä? Vai onko töissäolo raskausaikana pakollista?

En haluaisi olla töissä raskausaikana, koska silloin joutuisin kertomaan raskaudesta työnantajalle ja niille työntekijöille joiden kanssa olen tekemisissä. Todella ahdistavaa ihmiselle joka puhuu käytännössä vain silloin jos joku kysyy jotakin tai jos itselläni on tärkeää (töihin liittyvää) kysyttävää. En siis itse mene juttelemaan muille vaan vastailen kiusaantuneena jos yksityisasioitani udellaan. Tästä syystä on vaikea kuvitellakaan, että pystyisin kertomaan vauvauutiset töissä. Eikä edes riitä että asiasta kertoo, on otettava vastaan onnitteluja, saada lahjoja, töihin palattua pyydetään nähdä kuvia ja muutenkin koko ajan minun asioitani halutaan tietää. Pahinta juuri on se että tuollaiset vieraat ihmiset joita näkee töissä viitenä päivänä viikossa retostelevat yksityisasioillani. Neuvolakäynnit yms lyhyet tilanteet eivät kovin paljon ahdista.

JA ota huomioon se, että avioehdossa sinulle taataan kaikenlaista, JOS sattuukin sitten käymään niin että miehesi sinut jättää. Eläkettähän et tule saamaan, ja se on ikävä sitten nurista takuueläkkeellä, kun mies on vaihtanut lennosta nuorempaan. Jos saatte tämän asian sovittua niin, että eron tullessa et häviä, niin kaikin mokomin. Kunhan muistat pitää itsestäsi huolta myös taloudelliselta näkökannalta, ettet jää koskaan tyhjän päälle, vaikka ukko tekisi mitä.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sopii varmaan tähän ketjuun: Paljonko rahaa tulee sunnilleen kun on saanut lapsen ja jää sen kanssa kotiin? Ja sellaisessa tapauksessa ettei ole jäänyt töistä äitiysvapaalle vaan on lapsen tullessa työtön. Pärjääkö niillä rahoilla ollenkaan jos mies kuitenkin kävisi töissä? Vai onko töissäolo raskausaikana pakollista?

En haluaisi olla töissä raskausaikana, koska silloin joutuisin kertomaan raskaudesta työnantajalle ja niille työntekijöille joiden kanssa olen tekemisissä. Todella ahdistavaa ihmiselle joka puhuu käytännössä vain silloin jos joku kysyy jotakin tai jos itselläni on tärkeää (töihin liittyvää) kysyttävää. En siis itse mene juttelemaan muille vaan vastailen kiusaantuneena jos yksityisasioitani udellaan. Tästä syystä on vaikea kuvitellakaan, että pystyisin kertomaan vauvauutiset töissä. Eikä edes riitä että asiasta kertoo, on otettava vastaan onnitteluja, saada lahjoja, töihin palattua pyydetään nähdä kuvia ja muutenkin koko ajan minun asioitani halutaan tietää. Pahinta juuri on se että tuollaiset vieraat ihmiset joita näkee töissä viitenä päivänä viikossa retostelevat yksityisasioillani. Neuvolakäynnit yms lyhyet tilanteet eivät kovin paljon ahdista.

Ei noin ahistuneena ehkä kannata lastentekoa viel miettiä. Mene terappiaan ensin käsittelemään päänsisäisiä ongelmiasi ettet vain siirrä niitä sitten lapsillesi.

Tuet voi olla hyvin minimaaliset jos mies on töissä ja äiti kotona. Voi olla että saat tyyliin vain lapsilisän ja minimaalisen kotihoitotuen.

Minä olen päätynyt kotirouvaksi vähän vastentahtoisesti, kun en ole päässyt työelämään. Aluksi toki yhteisestä sopimuksesta olin kotona lapsen kanssa, mutta sitten kun tuli sellainen olo että voisi mennä töihin, niin eipä se niin vain onnistunutkaan. Opiskelin kokonaan uuden tutkinnonkin, mutta eipä auttanut sekään. 

Etukäteen kuvittelimme, että teemme neljä lasta ja minä häärin kodin hengettärenä. Loppupeleissä totesimme, että yksi lapsi riittää, kiitos. Ja minusta ei kuoriutunut ollenkaan sellaista kodin hengetärtä kuin olin kuvitellut. 

Koska lapsia on vain yksi ja miehellä ok palkka, olemme pärjänneet ihan hyvin näinkin. Tiukinta taisi olla opintojen aikana kun jouduin kolme vuotta opiskelemaan ilman tukia. Nykyisin miehellä on jo parempi palkkakin, joten tällä hetkellä tulemme toimeen aika mukavasti. Asunto on puoliksi kummankin nimissä vaikka mies on sen enimmäkseen maksanut. Sijoituksia miehellä on jonkin verran enemmän kuin minulla. Eläkesäästöjäkin on jonkin verran ja niitä kartutan 5000€/vuodessa. Mutta selvää on, että jos mies kyllästyisi tuohon maksajan rooliin, niin lähiöyksiö kutsuisi minuakin. Avioehtoa meillä ei ole, joten sekin kannustaa miestä pysymään kanssani hyvissä väleissä.

Mainittakoon vielä näille, jotka innosta puhkuen aikovat kouluttautua sitten neli-viisikymppisinä: se on ihan eri juttu opiskella siinä iässä kuin nuorempana - vaikka jotkut siihen pystyvätkin, se vaatii enemmän työtä ja kykyä unohtaa se muu elämä opintojen vaatiessa keskittymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se ihan samanlainen shokki vaikka töissä olisi käynytkin? Toki jos omalla palkalla on varaa yksin asua siellä merenranta asunnossa mutta harvalla meistä on..

Jos olisit itse maksanut siitä asunnosta, sieltä ei tarvitse muuttaa yksiöön. Tämä on se pointti.

Ei siitä asunnosta tarvitse maksaa. Riittää, kun omistaa siitä puolet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin hoitaa lapset kotona, huolehtia kodinhoidosta yms. Mies siis toisi leivän pöytään ja minä hoitaisin kaiken muun. En ole uskaltanut edes kertoa miehelle tällaisesta haaveesta, vaikka lasten hankkimista ollaan jo hieman mietittykin.

No kyllä tuo  aika typerää on. Altistaa sut henkiselle, fyysiselle ja varsinkin taloudelliselle väkivallalle. Suosittelen että lue täältä samasta asiasta haaveilleiden kertomuksia maahan putoamisen jälkeen ja lopetat haihattelun. Mikään ei takaa että sulle kertyy omaisuutta joka turvin elelet eläkkeellä.Järki käteen, nainen!

BTW jos todella haluat tuota, heivaa kaikki  nykyajan mukavuudet ja elä kuten ennen elettiin. Sä et tajua ettei se ollut mitään oleilua vaan todella raskasta duunia ilman mukavuuksia.

Kyllä, on olemassa miehiä, jotka harjoittavat taloudellista väkivaltaa pitämällä naisensa rahattomana ja kehnoissa vaatteissa. Ei pääse viraisiin. Kuitenkaan suurin osa miehistä ei ole väkivaltaisia. Ihan sama kuin rupeaisit kaikkia parisuhteita varomaan, kun ne voi altistaa pahoinpitelyille.

Kotiäidille kertyy omaisuutta toki sen mukaan mitä pariskunta sopii ja mikä tilanne naisella muuten on. Hänellähän voi olla perittyä omaisuutta tai sellaista on tulossa. Järkevä perhe ottaa myös miehelle henkivakuutuksen siltä varalta, että perheen elättäjä potkaisee tyhjää. Avioeron kohdalla omaisuushan menee puoliksi. Enemmän se mies siinä riskiä ottaa kun mahdollisesti menettää lapsensa.

Ei sillä, että tämä olisi mikään kannatettava ajatusmalli, mutta silti joskus näin murjussa asuvana pitkäaikaistyöttömänä aina ihmettelen sitä kauhistelua, että kotirouva suurinpiirtein kuolee, jos ero sattuu kohdalle. Itse en varmasti näe eläkeikää, joten eläkkeen kertymisellä ei ole väliä. Asia on varmasti toinen niillä, joilla tulee olemaan lapsenlapsia.

Opettaisiko ap lapsensa ikivanhojen arvojen mukaan nyös? Piiskaaminen, kaappiin lukitseminen, ilman ruokaa jättäminen ja muu ok, ihan kuin ennen.

Ainakin näin miehenä vaikuttais että kaikki katsoo kieroon kun kerron haluavani jäädä "kotiherraksi" vai mikä liekkään kotirouvan miespuolinen vastine.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä mitään väärää ole, mut saat löytää aika hyvin tienaavan ukon, jos tahdot haavees toteuttaa.

Tämä, lisäksi kannattaa sisäistää se että tuossa tilanteessa olet taloudellisesti täysin miehen armoilla eikä eläkettä kerry.

Lisäksi olet onnellisempi kun käyt töissä.  Lapset hoidetaan paremmin kun toinen kotona tietty.

Vierailija kirjoitti:

Mainittakoon vielä näille, jotka innosta puhkuen aikovat kouluttautua sitten neli-viisikymppisinä: se on ihan eri juttu opiskella siinä iässä kuin nuorempana - vaikka jotkut siihen pystyvätkin, se vaatii enemmän työtä ja kykyä unohtaa se muu elämä opintojen vaatiessa keskittymistä.

Minä suoritin AMK-tutkinnon 38-42-vuotiaana ja olin yllättynyt, miten helppoa se oli. Toki AMK:ssa vaatimustaso ei ole kovin kummoinen (ehkä insinöörialat poislukien) mutta huomasin myös miten mukavaa on opiskella itseä kiinnostavia asioita hyvällä motivaatiolla. Ja osasi jotenkin paremmin nähdä mikä on oleellista ja tärkeää. 

Toki kotona oli paljon sellaisia "älä puhu mulle nyt!" -tilanteita lapsen kanssa, joista on jäänyt vähän huono omatunto. Se oli joskus vähän vaikea yhdistelmä olla fyysisesti läsnä, mutta henkisesti uppoutuneena kouluhommiin. 

Suurin hankaluus (ja tästä oli täällä ihan oma ketjunsa) on se, että kun opiskelee väärän ikäisenä ja tulee työmarkkinoille kilpailemaan niiden parikymppisten vastavalmistuneiden kanssa, niin se tilanne on kaikkea muuta kuin ideaali. Opintojen aikana pitäisi päästä jo kiinni siihen työpaikkaan, valmistumisen jälkeen se on todella vaikeaa. Tai sitten pitää miettiä tarkkaan se ala, missä elämänkokemus on plussaa. Pari tuttua opiskeli kätilöiksi ja niissä hommissa on vaan hyvä, että on tehnyt muutaman lapsen ja osallistunut aktiivisesti imetystukitoimintaan. Monessa muussa hommassa otetaan mieluummin hommiin se nuori vastavalmistunut, jolla on elämä edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika perinteissä on? Mä tykkään et mies käy töissä ja hoitaa tietyt jutut. Mä pidän kodin ja kersat kunnossa. Miksi pitäs ottaa tää nykyajan sukupuolittomuus liian vakavasti?

Kaikki saavat tehdä omat valintansa ja muilla ei ole oikeutta tuomita. Itseäni tuollaisessa perinteisessä järjestelyssä hieman mietityttäisi malli, jonka lapset saavat - lapset kasvavat kuitenkin tasa-arvoisempaan nykymaailmaan - sekä oma eläketurva.

Mitä epätasa-arvoista on siinä jos on yhdessä sovittu että toinen hoitaa rahat ja toinen kodin?

Olen siis tuo aiempi kommentoija joka mainitsi lasten saaman mallin, en ole sen jälkeen kommentoinut.

Myös tilanne, jota kaikki osapuolet yksilöinä toivovat, voi olla rakenteellisesta näkökulmasta epätasa-arvoinen. Yhteiskunnassamme raha on valtaa ja palkkatyötä/yrittäjyyttä arvostetaan enemmän kuin kotityötä. Historiallisesti naisille on langennut vähemmän arvostettu, vähemmän valtaa tuova ja ei-omaisuutta kerryttävä työ. "Perinteinen" parisuhde pitää yllä tällaisia rakenteita, joita minun mielestäni pitäisi purkaa. Tämän mainitseminen ei tarkoita, että yrittäisin millään tavalla puuttua toisten valintoihin.

Sitten käytännössä lasten kasvatusta ajatellen pidän parempana mallina sellaista, jossa molemmat vanhemmat tekevät "kaikkea" - tienaavat rahaa ja hoitavat lapsia ja kotia, yksinkertaisesti siksi, että lapsille kehittyy näkemys monipuolisemmista aikuisten käyttäytymismalleista (lapset kuitenkin samastuvat enemmän samaa sukupuolta olevaan vanhempaan). Näin heillä on enemmän todellista vapautta valita aikuisena mitä he haluavat tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Opettaisiko ap lapsensa ikivanhojen arvojen mukaan nyös? Piiskaaminen, kaappiin lukitseminen, ilman ruokaa jättäminen ja muu ok, ihan kuin ennen.

No huhhuh. EN ole ap mutta pakko vastata. Ei kaikki noin ennen vanhaan eläneet. Ihan sairas ajatusmaailma sinulla.

Oma mummoni oli kotirouva. Joskus harvakseltaan sijaisti koulussa tunteja mutta muuten oli ihan kotona vaan. Ikinä ei lapsiaan piiskannut tai komeroon lukinnut tai ruuatta jättänyt. Miksi kuvittelet että jos pitää kotirouvana olosta ajatuksena, ihannoisi ilman muuta väkivaltaa?

Ylipäätään ennen vanhana kaikki ei eläneet lapsiaan hakaten. Kumpaakaan vanhemmistani ei ole pienenä fyysisesti rangaistu. ja ihan ovat 50-60-luvulla syntyneet eli ajalla kun sitä ei vielä ollut kukaan kieltänyt.