Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhemmat (omat vanhemmat) täysi pettymys
01.12.2017 |
Miten olette päässeet yli pettymyksestä ja loukatuksi tulemisesta, ja ennenkaikkea muutoksen toivomisesta tilanteessa jossa isovanhempia ei tippaakaan kiinnosta lapsenlapset eikä edes se oma aikuinen lapsi? Pitäisikö käydä terapiassa, taustalla on omaa kaltoinkohtelua lapsuudessa.
En nyt halua yksityiskohtaisesti kuvata tilannetta (se johtaa aina siihen että kirjoittaja haukutaan ja syyllistetään), mutta jos yleisellä tasolla kuvailen niin missään ei haluta auttaa, lapsia ei hoideta koskaan, ei haluta kyläillä tai pitää yhteyttä. Pahimpana silti se että todellisen kriisin ja hädän hetkellä ei auteta tai välitetä eikä edes osoiteta kiinnostusta jäikö oma lapsi henkiin sairaalassa vakavassa tilanteessa.
Täyä jatkunut jo 8 vuotta ja järjen tasolla ymmärrän että tilanne ei muutu. On tritetty puhua, kaikki kerrat johtaa siihen että oma lapsi haukutaan.
Vsnhemmat itsekkäitä olleet aina, minä taas kiltti, kuuliainen kympin tyttö. Miksi tämä tuntuu niin pahalta? Mitä voin tunnetasolla tehdä asialle?
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ihmettelen, miten sokeasti vanhemmat luottavat lapsensa isovanhempien hoitoon, jopa 70v. isovanhemmille, kun synnytetään yhä vanhempana, vaikka isovanhempien reagointi ja toimintakyky on merkittävästi alentunut iän myötä.
Jopa vauvaikäiset lykätään isovanhemmille hoitoon, mutta samaan aikaan ollaan huolissaan esim. vanhuksen liikenneriskeistä ja jo laki vaatii määräaikaiset lääkärintarkastukset ajo-oikeuden säilyttämiseksi, vaikka usein reagointiaika liikenteessä on suurempi, kuin pienten lasten kanssa, eikä autoilua juuri haittaa nivelkivut tai voimien heikkeneminen, toisin kuin lastenhoidosta.
Tehkää lapset nuorena, silloin myös isovanhemmat jaksavat. Mun mummi oli 40v. kun synnyin ja taas lasteni isovanhemmat ovat lähes 70v. siinä jaksamisessa ja reagointikyvyssä on suuri ero.
Nuorena lapsen tekeminen ei todellakaan ole tae hoivaavasta ja rakastavasta isovanhemmasta. Oma äiti oli 50v terve kotirouva kun tuli mummoksi, ja yhtä ainoaakaan kertaa ei ole jaksanut lapsenlasta hoitaa eikä käydä synttäreillä tai joulunakaan. Ainoa joka lapsestani oli kiinnostunut oli äitini äiti joka oli lähes 80 kun lapseni syntyi. Ei se ikä vaan se kyky rakastaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosiässä lapsi katkaisee napanuoran vanhempiinsa.
Kun olet pariutunut, elät omaa elämääsi ja vanhempasi elävät omaansa.
Toki voivat auttaa ja vierailla ja hoitaa lapsiasi.
Mutta eivät ole vastuussa sinun perheestäsi.
Oletko yksinhuoltaja kun heitä niin kaipailet?Tämä!
Ei ole normaalia että aikuinen ihminen kaipaa vanhempia koko ajan elämäänsä
Vaikka oletkin eläytymiskyvytön, niin kuvitelepa sellainen mahdollisuus että sinä olet lapsuudessasi saanut sellaisen olennaisen palikan jota ap ei saanut, ja joka mahdollistaa ns. "normaalin" itsenäistymisen.
Jos niitä tiettyjä palikoita ei juuri herkkyyskauden aikaan irtoa, ne on hirveän vaikea rakentaa myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Murrosiässä lapsi katkaisee napanuoran vanhempiinsa.
Kun olet pariutunut, elät omaa elämääsi ja vanhempasi elävät omaansa.
Toki voivat auttaa ja vierailla ja hoitaa lapsiasi.
Mutta eivät ole vastuussa sinun perheestäsi.
Oletko yksinhuoltaja kun heitä niin kaipailet?
Siis mitä??!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosiässä lapsi katkaisee napanuoran vanhempiinsa.
Kun olet pariutunut, elät omaa elämääsi ja vanhempasi elävät omaansa.
Toki voivat auttaa ja vierailla ja hoitaa lapsiasi.
Mutta eivät ole vastuussa sinun perheestäsi.
Oletko yksinhuoltaja kun heitä niin kaipailet?Siis mitä??!
No tunnistan kyllä joissain suvuissa (myös omassani) tällaisen tunnevammaisen kukin elää omaa elämäänsä -kulttuurin. Siihen kuuluu että toista ei auteta vaikka mikä hätä olisi, apua ei ikinä tarjota, avun pyytäminen vasta halveksuttavaa onkin, ja kaikki heikkoudet pitää piilottaa.
Vastoinkäymiset pitää selvittää itse, ja romahtaminen on ikuinen häpeä. Näin on menty monta sukupolvea ja nyt kun itse yritän rikkoa tätä kulttuuria, niin saan rajua paheksuntaa osakseni. Suomi ei ole perhekeskeinen maa muta kuin ydinperheen osalta. Kukin elää sitä omaa elämäänsä.
Terapiaan voi olla vaikea päästä ja avun saaminen hidasta, mutta ensiapuna suosittelen selvittämään onko omalla paikkakunnalla esimerkiksi narsistien uhrit ry:n vertaistukiryhmää tms. Itseä auttoi tavata ihan tavallisia ihmisiä jotka olivat kokeneet samaa kuin itse.
Ja noihin tapaamisia voi aina mennä, ei tarvita lähetteitä tai jonottamista tms.
Itse jonotan myös psykologin juttusille, kuukauden verran on lähete ollut sisällä eikä mitään kuulu. Ottaessani yhteyttä mielenterveyspalveluihin, oli omassa suhteessani narsistin kanssa päällä hyvin akuutti tilanne, ja kaipasin juttuseuraa nopeasti. Sen vuoksi olin todella iloinen kun pääsin käymään vertaistukiryhmässä nopealla aikataululla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin harmittaa sama asia. Jotenkin kun aloin ymmärtää nuorena että olen jäänyt paljosta vaille omassa lapsuudessani ja nuoruudessani, niin silti jostain syystä toivoin että vanhempani osaisivat muuttua, käyttäytyä toisin sitten isovanhempina. Päätin vielä etten pyydä erikseen varsinaisesti apua, vaan hoidan lapsen kyllä itse, mutta pyrin luomaan läheisen suhteen isovanhempiin. Ei se vaan tunnu toimivan. Sama tunnekylmyys jatkuu. Lapsen kanssa on kyllä pyydetty kylään, mutta kun olemme kylässä niin ihan sama vaikkemme olisi - vuorovaikutusta ei oikein ole, lapsen juttuja ei ymmärretä lapsen tasolla vaan niitä väheksytään ja niille naureskellaan. Jos jätän lapsen lyhyesti esim vessakäynnin ajaksi isovanhemman kanssa niin sinäkin aikana vilkas taapero karkaa portaisiin, kun isoisää kiinnostaa enemmän teevee. Kun soitellaan niin isovanhemmat eivät kysele lapselta vaan solkottavat omiaan. Stressaa ja ahdistaa koko suhde. Löytyisipä varamummoja ja -pappoja helpommin. Minusta olisi ihanaa, jos isovanhemmat olisivat aidosti kiinnostuneita lapsesta, kuuntelisivat tämän juttuja, arvostaisivat sitä kun hän on pieni. Mutta ei. Jotenkin se taito olla läsnä puuttuu edelleen, ja toisaalta, eihän sitä ollut omassakaan lapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa vaan haistattaisit jo pitkät sun vanhemmille ja alkaisit elämään omaa elämääsi. Lakkaa hakemasta hyväksyntää heiltä. Antaa kurppien olla keskenään. Sinulla on nyt omat lapsesi, toimi heidän kanssaan toisin kuin mitä vanhempasi toimi sun kanssasi.
Joo todellakin toimin toisin omien lasten kanssa, ja aion olla erilainen isovanhempi. Tiedostan järjen tasolla että ohjeesi on oikea. Tunnetaso vasn on eri kuin järki. Olo ilman sukua ja suvun tukea on yksinäinen ja eristäytynyt ja nyt kun pienin lapseni on vauva, jotenkin...turvaton. Vaikea selittää, mutta siis tavallaan sellsnen jäytävä tieto ja pelko siitä että hädän hetkellä on yksin, itse pitää selvitä vaikka voimat loppuisi, apua ei saa vaikka olisi kuoleman hätä. En tiedä saako kukaan tädtä kiinni mitä tarkoitan.
Järki tietää miten toimia, tunnetaso vaan on typerä ja elättää turhaa toivetta muutoksesta.
Ap
Älä halveksi tunnetasoasi. Se ei ole tosi nykyhetkessä, mutta se on totuus siitä, miten koit asian tuolloin lapsena.
Toki siinä voi olla lapsen arvostelukyvyttömyyttä mukana, mm. itse pelkäsin äidin tappavan minut jos se saa kiinni, vaikka tuo ei koskaan lyönyt todella kovaa, vain läimäisi. Mutta alle kouluikäisenä reagoin hänen raivokkaaseen tunnetilaansa ja päättelin siitä, mitä hän aikoo minulle tehdä.
Ja kyllähän se tunne taas toisaalta voi olla alimitoitettukin. Että vanhempi on oikeasti ollut lähestulkoon valmis pahoinpitelemään julmastikin, mutta uhrin mielikuvitus ei onneksi riitä sen tajuamiseen.
En epäile, etteikö lapsen pelkosi olisi voinut olla aiheellinenkin. Pelkäsin itse hukkuvani, äiti vain toljotti rannalla enkä kehdannut päästää ääntäkään. Opin kyllä uimaan tuolla hetkellä nelivuotiaana, äidistä tilanne oli vain söötti eikä hän havainnut lainkaan kauhuani. Nyt itse äitinä ihmettelen, miten sen on voinut olla näkemättä.
Se tunnetaso ei ole typerä. Lähde siitä. Se vain reagoi asioihin, jotka eivät ole täällä tänään. Sehän on sen työtäkin, pitää kantajansa hengissä, koska tämä osaa vastedes väistää vaarallisia tilanteita. Ongelma on siinä, että olet kokenut traumaattisia asioita, jotka valtaavat koko kovalevyn. Et pääse elämään omaa elämääsi rauhassa, koska turvajärjestelmien ylläpito sitoo liikaa resursseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa vaan haistattaisit jo pitkät sun vanhemmille ja alkaisit elämään omaa elämääsi. Lakkaa hakemasta hyväksyntää heiltä. Antaa kurppien olla keskenään. Sinulla on nyt omat lapsesi, toimi heidän kanssaan toisin kuin mitä vanhempasi toimi sun kanssasi.
Joo todellakin toimin toisin omien lasten kanssa, ja aion olla erilainen isovanhempi. Tiedostan järjen tasolla että ohjeesi on oikea. Tunnetaso vasn on eri kuin järki. Olo ilman sukua ja suvun tukea on yksinäinen ja eristäytynyt ja nyt kun pienin lapseni on vauva, jotenkin...turvaton. Vaikea selittää, mutta siis tavallaan sellsnen jäytävä tieto ja pelko siitä että hädän hetkellä on yksin, itse pitää selvitä vaikka voimat loppuisi, apua ei saa vaikka olisi kuoleman hätä. En tiedä saako kukaan tädtä kiinni mitä tarkoitan.
Järki tietää miten toimia, tunnetaso vaan on typerä ja elättää turhaa toivetta muutoksesta.
Ap
Mut järjellä jos mietit niin ei sulla ole sen suvun turvaa tähänkään asti ollut, kun kerran vanhempasi sua morkkaavat.
Sulla on mahis hommata varamummi vaikka naapurista tai SPR:n ystävätoiminnasta, jätä ne vanhempasi oman onnensa nojaan.Eivät ne muutu.
"oma lapsi haukutaan". Hmmmmm. MISTÄ tarkalleen ottaen haukutan? Kuullostaa erittäin tutulta tarinalta, eli raha-asioiden sössimisestä. Tajuatko että vanhempasi eivät ole enää pikkulapsen eli sinun holhoajia, vaan sinä vastaat omista sähläyksistäsi. EIi ei loputtomiin maksa sinun velkojasi. Monet superrikkaatkaan vanhemmat ei tee niin, vaan he osoittavat ns. "kovaa rakkautta" jälkeläisilleen mikä on ehkä hieman julmaa mutta ainoa tapa aikuisen lapsen oppia omilleen.
Jos olet sairas ja sairaalassa tietysti eri asia, jospa he vaan ovat väsyneet auttamaan, tai ikuiseen vauvaan, ja ottavat vähän hajurakoa. Aikuisen lapsen pelastaminen loputttomasti ongelmistaan, ei välttämättä autakaan tätä vaan pahentaa sitä.
En nyt täysin syytä sinuakaan, mutta hae muista nyt apua. Sossu, diakonia, muut sukulaiset, kaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten olette päässeet yli pettymyksestä ja loukatuksi tulemisesta, ja ennenkaikkea muutoksen toivomisesta tilanteessa jossa isovanhempia ei tippaakaan kiinnosta lapsenlapset eikä edes se oma aikuinen lapsi? Pitäisikö käydä terapiassa, taustalla on omaa kaltoinkohtelua lapsuudessa.
En nyt halua yksityiskohtaisesti kuvata tilannetta (se johtaa aina siihen että kirjoittaja haukutaan ja syyllistetään), mutta jos yleisellä tasolla kuvailen niin missään ei haluta auttaa, lapsia ei hoideta koskaan, ei haluta kyläillä tai pitää yhteyttä. Pahimpana silti se että todellisen kriisin ja hädän hetkellä ei auteta tai välitetä eikä edes osoiteta kiinnostusta jäikö oma lapsi henkiin sairaalassa vakavassa tilanteessa.
Täyä jatkunut jo 8 vuotta ja järjen tasolla ymmärrän että tilanne ei muutu. On tritetty puhua, kaikki kerrat johtaa siihen että oma lapsi haukutaan.Vsnhemmat itsekkäitä olleet aina, minä taas kiltti, kuuliainen kympin tyttö. Miksi tämä tuntuu niin pahalta? Mitä voin tunnetasolla tehdä asialle?
Tunnetasolla voisit kasvaa aikuiseksi ja hyväksyä tosiasiat. Sinä ja lapsesi olette nyt ja olette aina olleet vanhemmillesi täysin yhdentekeviä, eikä tilanne tule muuksi muuttumaan. Ihmiset kohtelevat toisia kuten haluavat itse tulla kohdelluiksi, joten tee heille mieliksi ja jätä heidät kuihtumaan pois toistensa seurassa.
mitäpä jos te valittajat-vaikka voitte ollakin oikeassa-siitä huolimatta välillä vastavuoroisesti auttaisitte vanhempianne, kysyisitte, tarviitko apua siivouksessa, tai kauppa-asioissa, tai miten voisin yllättää sinut, vaikka tarjoamalla ravintola-aterian. Jne. vanhuus ei tule yksin, heillä voi olla vaivoja, vaikeuksia, masennusta, jne mitä ei sinulle ole kerrottu...
ihan hullu idea vaan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosiässä lapsi katkaisee napanuoran vanhempiinsa.
Kun olet pariutunut, elät omaa elämääsi ja vanhempasi elävät omaansa.
Toki voivat auttaa ja vierailla ja hoitaa lapsiasi.
Mutta eivät ole vastuussa sinun perheestäsi.
Oletko yksinhuoltaja kun heitä niin kaipailet?Siis mitä??!
No tunnistan kyllä joissain suvuissa (myös omassani) tällaisen tunnevammaisen kukin elää omaa elämäänsä -kulttuurin. Siihen kuuluu että toista ei auteta vaikka mikä hätä olisi, apua ei ikinä tarjota, avun pyytäminen vasta halveksuttavaa onkin, ja kaikki heikkoudet pitää piilottaa.
Vastoinkäymiset pitää selvittää itse, ja romahtaminen on ikuinen häpeä. Näin on menty monta sukupolvea ja nyt kun itse yritän rikkoa tätä kulttuuria, niin saan rajua paheksuntaa osakseni. Suomi ei ole perhekeskeinen maa muta kuin ydinperheen osalta. Kukin elää sitä omaa elämäänsä.
Keneltä? Tunnevammaisilta sukulaisiltasi? Voiko heiltä muuta odottaakaan? Ei voi.
Voit katkaista tuon kultuurin itseesi ja jatkaa toisenlaista, välittämisen kulttuuria omille lapsillesi ja heidän lapsilleen. Taaksepäin suvussasi et voi sitä tehdä, jos vanhemmillasi, sisaruksillasi, isovanhemmillasi jne ei ole halua muuttaa omaa kulttuuriaan.
jotkut huumenuoret/adhd tapaukset ovat todella rasittavia lapsina. Näin sisarestani voin sanoa. EI opi mitään. Kantapäänkautta koulu se paras tapa oppia. Tätä ollut KOKO elämänsä.
Syyttää isää. Paha paha paha paha isä. Itse hän on täydellinen. Isä on paha ja syy kaikkiin hänen omiin epäonnistumisiin, idioottimaisin valintoihin, vääriin koulutusvalintoihin aikuisena (joita katui myöhemmin) jne. Kaikki velat maksettu hänelle. Mikään ei riitä. Isä aina paha.
Nöillä mennään. Isä parka, särkee sydänt katsoa vierestä kun tytär jolle annettu kaikki, ei osoita kiitollisuutta, kuten normaalit ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mitäpä jos te valittajat-vaikka voitte ollakin oikeassa-siitä huolimatta välillä vastavuoroisesti auttaisitte vanhempianne, kysyisitte, tarviitko apua siivouksessa, tai kauppa-asioissa, tai miten voisin yllättää sinut, vaikka tarjoamalla ravintola-aterian. Jne. vanhuus ei tule yksin, heillä voi olla vaivoja, vaikeuksia, masennusta, jne mitä ei sinulle ole kerrottu...
ihan hullu idea vaan....
Niin mielelläni minä välittäisin vanhemmistani. Miten kommunikoidaan ihmisen kanssa, jonka vastaukset ovat "mitä sitten", piruuttansa: "en minä tiedä", "vie ruhos muualle", "x inhoaa sua", "x (kuollut) sanoi ettei koskaan rakastanut sua", "haha, luuletko tietäväsi jotain, tyhmä sä olet aina ollut" ja nimittelyin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ihmettelen, miten sokeasti vanhemmat luottavat lapsensa isovanhempien hoitoon, jopa 70v. isovanhemmille, kun synnytetään yhä vanhempana, vaikka isovanhempien reagointi ja toimintakyky on merkittävästi alentunut iän myötä.
Jopa vauvaikäiset lykätään isovanhemmille hoitoon, mutta samaan aikaan ollaan huolissaan esim. vanhuksen liikenneriskeistä ja jo laki vaatii määräaikaiset lääkärintarkastukset ajo-oikeuden säilyttämiseksi, vaikka usein reagointiaika liikenteessä on suurempi, kuin pienten lasten kanssa, eikä autoilua juuri haittaa nivelkivut tai voimien heikkeneminen, toisin kuin lastenhoidosta.
Tehkää lapset nuorena, silloin myös isovanhemmat jaksavat. Mun mummi oli 40v. kun synnyin ja taas lasteni isovanhemmat ovat lähes 70v. siinä jaksamisessa ja reagointikyvyssä on suuri ero.
Nuorena lapsen tekeminen ei todellakaan ole tae hoivaavasta ja rakastavasta isovanhemmasta. Oma äiti oli 50v terve kotirouva kun tuli mummoksi, ja yhtä ainoaakaan kertaa ei ole jaksanut lapsenlasta hoitaa eikä käydä synttäreillä tai joulunakaan. Ainoa joka lapsestani oli kiinnostunut oli äitini äiti joka oli lähes 80 kun lapseni syntyi. Ei se ikä vaan se kyky rakastaa!
siinäpä harvinaisen älykäs äiti! Annan arvoa luonteenlujuudelle. Oma pentu saatettu aikuisuuteen, nyt on hänen aika elää itselleen eikä olla piikana muille! HYVÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäpä jos te valittajat-vaikka voitte ollakin oikeassa-siitä huolimatta välillä vastavuoroisesti auttaisitte vanhempianne, kysyisitte, tarviitko apua siivouksessa, tai kauppa-asioissa, tai miten voisin yllättää sinut, vaikka tarjoamalla ravintola-aterian. Jne. vanhuus ei tule yksin, heillä voi olla vaivoja, vaikeuksia, masennusta, jne mitä ei sinulle ole kerrottu...
ihan hullu idea vaan....
Niin mielelläni minä välittäisin vanhemmistani. Miten kommunikoidaan ihmisen kanssa, jonka vastaukset ovat "mitä sitten", piruuttansa: "en minä tiedä", "vie ruhos muualle", "x inhoaa sua", "x (kuollut) sanoi ettei koskaan rakastanut sua", "haha, luuletko tietäväsi jotain, tyhmä sä olet aina ollut" ja nimittelyin?
Ohis....sulla ei ole sellaisia vanhempia, joista kannattaisi edes yrittää välittää. Kaikilla ei ole. On tuulimyllyjä vastaan taistelemista yrittää saada tuollaisista vanhemmista sinun välittämisesi arvoisia. Ei heistä saa. Ymmärrän, että olisi mukavaa, jos olisi kivat vanhemmat. Jos sellaisia ei ole, pitää elämäänsä hakea jotain muuta kuin yrittää saada tällaisten vanhempiensa hyväksyntää ja molemminpuolista välittämistä. Sun vanhempasi ovat ihan itse päättäneet olla sinulle tuollaisia ja sen vuoksi sulla on täysi oikeus haistattaa heille pitkät. Lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäpä jos te valittajat-vaikka voitte ollakin oikeassa-siitä huolimatta välillä vastavuoroisesti auttaisitte vanhempianne, kysyisitte, tarviitko apua siivouksessa, tai kauppa-asioissa, tai miten voisin yllättää sinut, vaikka tarjoamalla ravintola-aterian. Jne. vanhuus ei tule yksin, heillä voi olla vaivoja, vaikeuksia, masennusta, jne mitä ei sinulle ole kerrottu...
ihan hullu idea vaan....
Niin mielelläni minä välittäisin vanhemmistani. Miten kommunikoidaan ihmisen kanssa, jonka vastaukset ovat "mitä sitten", piruuttansa: "en minä tiedä", "vie ruhos muualle", "x inhoaa sua", "x (kuollut) sanoi ettei koskaan rakastanut sua", "haha, luuletko tietäväsi jotain, tyhmä sä olet aina ollut" ja nimittelyin?
no onko ikinä käynyt mielessäsi että isälläsi voisi ol ajoku mielisairaus, luonnehäiriö, autismin kirjo, tai psykopatia, aivovamma tms mitä ei ole diaagnosoitu. Oman isäni kanssa on keskustelu joskus tuota herjausta , mutta ei toki aina. Tiiän ettei hän ole ihan normaali, mutta mitä sitten? Harvalla on. Harvalle edes elää vanhemmat keski-ikäisenä. Ole kiitollinen edes siitä mitä on. Ota nuo huumorilla. En minä tuosta terapiaa tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
"oma lapsi haukutaan". Hmmmmm. MISTÄ tarkalleen ottaen haukutan? Kuullostaa erittäin tutulta tarinalta, eli raha-asioiden sössimisestä. Tajuatko että vanhempasi eivät ole enää pikkulapsen eli sinun holhoajia, vaan sinä vastaat omista sähläyksistäsi. EIi ei loputtomiin maksa sinun velkojasi. Monet superrikkaatkaan vanhemmat ei tee niin, vaan he osoittavat ns. "kovaa rakkautta" jälkeläisilleen mikä on ehkä hieman julmaa mutta ainoa tapa aikuisen lapsen oppia omilleen.
Jos olet sairas ja sairaalassa tietysti eri asia, jospa he vaan ovat väsyneet auttamaan, tai ikuiseen vauvaan, ja ottavat vähän hajurakoa. Aikuisen lapsen pelastaminen loputttomasti ongelmistaan, ei välttämättä autakaan tätä vaan pahentaa sitä.
En nyt täysin syytä sinuakaan, mutta hae muista nyt apua. Sossu, diakonia, muut sukulaiset, kaverit.
Kiitos taas sinä tarinan värittäjä huolenpidostasi, olen hyväpalkkainen ja hoidan asiani hyvin :). Mutta mukavaa että jaksat pitää yllä mielikuvitustasi ja keksiä ketjussa mitä kaikkea olen muka tehnyt :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
"oma lapsi haukutaan". Hmmmmm. MISTÄ tarkalleen ottaen haukutan? Kuullostaa erittäin tutulta tarinalta, eli raha-asioiden sössimisestä. Tajuatko että vanhempasi eivät ole enää pikkulapsen eli sinun holhoajia, vaan sinä vastaat omista sähläyksistäsi. EIi ei loputtomiin maksa sinun velkojasi. Monet superrikkaatkaan vanhemmat ei tee niin, vaan he osoittavat ns. "kovaa rakkautta" jälkeläisilleen mikä on ehkä hieman julmaa mutta ainoa tapa aikuisen lapsen oppia omilleen.
Jos olet sairas ja sairaalassa tietysti eri asia, jospa he vaan ovat väsyneet auttamaan, tai ikuiseen vauvaan, ja ottavat vähän hajurakoa. Aikuisen lapsen pelastaminen loputttomasti ongelmistaan, ei välttämättä autakaan tätä vaan pahentaa sitä.
En nyt täysin syytä sinuakaan, mutta hae muista nyt apua. Sossu, diakonia, muut sukulaiset, kaverit.
Mua haukutaan ainakin pukeutumisesta, siitä, että hiuksia hapsottaa, siitä, etten kerää omasta puutarhastani omenia kun ne tippuu ynnä muista vastaavista asioista. On haukuttu paljon pahemmistakin, mutta niitä en viitsi muistella, koska ne sattuvat niin pahasti.
Alue: Aihe vapaa
Varmaan usein totta, mutta miten kummassa tämä liittyy ap:n viesteihin?