Isovanhemmat (omat vanhemmat) täysi pettymys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että jos vain kohauttaa olkiaan, että vanhempi hylkäsi, niin onko sinä jo minäkuva vaurioitunut? Mulle ei ainakaan todellakaan ollut se ja sama se, miksi ja miten on mahdollista, että mut hylättiin.

Juuri tämä, minunkin on vaikea hyväksyä vanhempieni ”päätöstä” (joskaan en tiedä miten tietoinen päätös se nyt oli, koska alkoihan se jo lapsuudessani) hylätä omalapsi ja lapsenlapset. En ikinä voisi tehdä omille lapsille samaa! Omat lapseni ovat niin rakkaita että antaisin heille mitä vaan, auttaisin kaikin tavoin, en ikinä jättäisi yksin kamppailemaan vaikeuksissa. Tätä vasten on täysin käsittämätöntä miten omat vanhemmat saattoivat toimia minua kohtan näin. Varsinkin kun olin mitä kiltein lapsi joka yritti olla vanhemmilleen iloksi ja ylpeydeksi ja olla kaikessa reipas ja kiltti.

Ap

Sinun pitäisi ymmärtää ja sisäistää, että kyse ei ole OLLENKAAN sinusta. Et sinä olisi voinut lapsena parantaa persoonallisuushäiriöisiä aikuisia ihmisiä! Kukaan aikuinenkaan ei siihen kykene, miten sitten pieni lapsi. Kyse on vain ja ainoastaan sinun vanhempiesi vioista ja vaurioista, sinä vain satuit syntymään siihen sairaaseen perheeseen. Jokaikinen muukin lapsi olisi saanut saman kohtelun.

Sitäpaitsi - veikkaan, että vanhempasi eivät oikeasti edes tunne SINUA. Eiväthän he ole koskaan osanneet tutustua edes omiin lapsiinsa, koska ovat itse niin kieroon kasvaneita. Eivät lapset ole heille olleet omia persooniaan, eivät he tunne lapsiaan. Kuinka voisi tietoisesti hylätä jonkun, jota ei ollenkaan tunne? Kuinka olisit voinut vaikuttaa asiaan, kun he eivät koskaan ole halunneet/osanneet edes tutustua sinuun? Voit ajatella että vanhempasi eivät ole koskaan edes nähneet todellista sinua - he katsovat maailmaa vääristyneiden lasien läpi, jossa sinäkin olet heille pelkkä esine. He näkevät esineestä vain kuoren, edes ymmärtämättä että se esine on oikea ihminen ja persoona. Ja kun he hylkäävät tuon esineen, he suovat sinun persoonallesi yhtä paljon ajatusta kuin normaalin tunne-elämän omaava ihminen heittäessään pois rikkimenneen tehosekoittimen. Hylkääminen ei millään lailla ole johtunut sinusta, koska "sinua" ei ole heille ikinä ollut edes olemassa. 

Todella hyvä vastaus. Pillahdin itkuun, kosketti ja kouraisi syvältä. Kiitos hienosta vastauksestasi! Ap

Tosiaan, tämän jos pystyt elämään todeksi olet aika pitkällä.

Itse kasvoin väkivaltaisen, alkoholisti-persoonallisuushäiriöisen isäni vaikutuspiirissä ja jos nuorena hän oli minulle "siittäjä" ei siis isä. Äidillä ei ollut koskaan kykyä puolustaa meitä lapsia, mutta anteeksi olen antanut. Kaikkea voisi kertoa lapsuudestani, mutta kerrotaampa nämä: ei saanut näyttää mitään tunteita, ei siis edes nauraa; isäni pakotti lukioon ja muutenkin yritti pitää jatkeenaan eli minun olisi pitänyt lukea lääkäriksi, kun hänestä itsestään ei ollut mihinkään. En ole juurikaan totuutta valoittanut isoille lapsilleni asioista, satuin vaan tokaisemaan kasiluokkalaiselleni etten todellakaan aio pakottaa sinua lukioon niin kuin itseni pakotettiin, niin asia herätti hänessä ihmetystä.

Tiedostatko ap, että olit kiltti ja reipas, koska yritit miellyttää vanhempiasi, koska yritit muuttaa saadaksesi rakkautta? Näin itse toimin, käytännössä yritin miellyttää, jotta isä lopettaisi juomisen. Pienenä lapsensa juominen siis edusti minulle kaikkia niitä ongelmia, en siis silloin niistä isäni persoonallisuushäiriöistä tiennyt.

Mitäs vielä, käsittelin asiaa paljon päälle kakskymppisenä, vaikkakin vietin villiä elämää, sain lapset ja täällä paljon haukutun psykodynaamisen terapian olen käynyt noin 25-28 vuotiaana. Olen myös hyväksynyt sen että käytännössä minulla ei ole koskaan kykeneviä vanhempia ollut. Eikä niihin kyllä pysty turvaamaan. Myönnän myös tuntevani sellaisen tunteen, mihin sekoittuu onni toisen puolesta, mutta myös kateus, jos näen oikein hyvät suhteet aikuisten lasten ja heidän vanhempiensa välillä.

Voi olla että tuo dynaaminen ja sieltä saadut työkalut auttoivat ns.kasvamaan aikuiseksi. Oliko sulla ap yhtään hyviä ihmissuhteita lapsena? Aika paljon auttaa, jos on yksikin hyvä. Itsehän kiinnyin aika helposti, varmaan turvattomuuden vuoksi. Esim. valmentajani oli minulle todella merkittävä.

Kiitos tästä viestistä! Samaa kokenut ymmärtää hyvin mitä viestilläni tarkoitin. Tiedostan joo itsekin että ylisuoriutuminen oli keino miellyttää vanhempia, erityisesti aggressiivista isää. Ainoat hetket jolloin isä oli edes vähän tyytyväinen (ei siis nyt niin tyytyväinen että sentään olisi kehunut tai kannustanut) oli se kun toin kokeesta kympin. Saattoi murahtaa että ’et nyt näköjään täysi idiootti olekaan’ tai ’kas jotain sinun typeryksen päähän ontarttunut’.

Keskityin sitten tuomaan niitä kymppejä. Jos sain hunon numeron (huonoin ikinä oli 8 jonka sain pari kertaa) sain tukkapöllyn ja huudot! Pahinta oli saada tukkapöllyä vielä 14-15v iässä, se oli todella nöyryyttävää. Tukkapöllyä ja luunappia satoi muutenkin koko ajan.

Tämä on ollut hyvä ketju paria jankuttajaa lukuunottamatta. Rakkaudeton ja lasta halveksuva kasvatus on näköjään muutamalla muullakin ollut.

Minulle on usein sanottu että ymmärrä vanhempiasi, niilläkin oli vaikeaa ja isät sotatraumoissaan jne. Kyllä ymmärrän sen että heilläkin saattoi olla rskksudeton lapsuus. Mutta voi vittu kun suututtaa tuo ”oikeutus” kiusata omia lapsiaan. Mun vanhemmilla siis mukamas oli oikeus kohdella minua näin koska ”heidän vaikea lapsuus”. Samalla oikeutuksella minulla siis olisi oikeus nöyryyttää ja alistaa ja ivata omat lapseni traumaattisiksi ja rikkinäisiksi?

Minusta sen pitäisi mennä just toisinpäin. Paskan, väkivaltaisen ja tunnekylmän lapsuuden omaavan pitäisi olla erityisen rakastava ja lämmin omalle lapselleen. Niin minäkin teen! Ja jos nyt olisi sattunut olemaan paska tylyttäjä omalle lapselleen niin se pitäisi jukoliste paikata olemalla superhyvä isovsnhempi lapsenlapsilleen!

Omat paskavanhemmat eivät tähän pystyneet eivätkä pysty koskaan. Sen kyllä osaavat jo vuosikymmenten taidolla että omst lapset ja lapsenlapset - ja ylipäätään kaikki ihmiset naapureista alkaen - haukutaan, arvostellaan, vähätellään ja nälvitään päin naamaa.

Sen tiedän että kun ovat laitoskunnossa joskus 10v päästä niin yhteydenpito alkaa taas. Sellsinen jossa vaaditaan palvelua, apua ja rahaa ja armoton tylytys ja syyllistäminen ja paska lotisee niskaan jos kehtaa kieltäytyä. Rn suoraan sanoen tiedä miten selviän! Toivottavasti kuolisivat äkisti ilman avuntarvetta.

Ap

Sun täytyy kehittää itsessäsi merkityksellisyyden tunnetta. Kun tunnet itsesi merkitsevän, et vain koe velvollisuutta hoitaa ihmisiä, joille sinä et merkinnyt sitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Eikö niin? Sulla on haava, koska sinua ei kohdeltu, kuten pitäisi no, vanhemmillesi koittaa seuraus siitä, tytärkään ei hoida heitä vanhuudessa kuten pitäisi koska sä olet oikeutettu olamaan hoitamatta, koska oma kokemuksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten ap mainitsi niin normaalit rakastavat vanhemmat omaavat eivät yhtään tajua ongelmaa. Täälläkin joku ulisi vaativista aikuisista lapsista joita pitää palvella... ei voisi enempää väärin tajuta koko asiaa. Hyvässä perheessä kasvanut ei voi edes teoriassa tajuta mitä tarkoittaa (ja mitä aiheuttaa) sellainen lapsuus jossa kaikki kommunikointi vanhemmilta on haukkumista, arvostelua, nälvimistä ja raivokohtauksia. Kauniita sanoja lapsi ei saa kuulla koskaan. Siis ei kertaakaan elämänsä aikana,

Minä olen nyt 45v ja olen siis yli neljänkymmen vuoden ajan kuullutvsin haukkumista, arvostelua, ihan siis törkeän loukkaavaa ja jopa kunnianloukkauksen rajat ylittävää haukkumista ja halventamista. Ihan olen mallikkaasti elämäni hoitanut enkä vanhempia ole vaivannut. 18v täytettyäni en ole saanut vanhemmiltani myöskään yhtään killinkiä rahaa tai synttäri/joululahjaa. Tämä nyt taustaksi niille jotka ulisevat että ”vaikea lapsi vaatii ja maksattaa”.

Vanhemmat ovat koko tämän ajan vaatineet minulta vaikka mitä. Vastineeksi eivät ole antaneet mitään, esim ikinä eivät ole edes minuuttia vahtineet lapsiani. Vanhemmille olen antanut kuskausapua, mökkitalkooapua, raha-apua, lakiasioiden apua, siivousapua. Vastavuoroisesti ei tule mitään, ei edes jouluksi suklaarasiaa.

Olen jo niin nujerrettu ja kohtalooni alistunut että tätä kurjaa paskaa tämä on varmaan kuolemaan saakka. Tämä vaan siis esimerkkinä että v***umaisia vanhempia suomi on pullollaan. Ei todellakaan ole niinpäin että minä aikuisena lapsena kiukuttelulla ja vastimuksilla aiheuttaisin ilkeän kohtelun niinkuin joku älypää täällä väitti ja perusteli kirjoituksessan.

jos tuo oikeasti on totta ettet edes synttärmuistamista ole ikinä aikuisena saanut, niin toki olen pahoillani puolestasi.

mutta onpahan sulla kuitenkin ollut vanhempiesi kesämökki missä viettää aikaa, eikö? Ja jonne omat lapsesi voi mennä. Ainakin sanot antaneesi mökkitalkoo apua. Itselläni ei ole tuota, eikä ole monella muullakaan köyhällä jonka tunnen. en ala silti ulista siitä. Katson vain kateellisena vierestä kun muut aikuiset kaverini menevät kesällä vanhempiensa mökille uimaan, saunaan, tai muten vaan "mökkitalkoisiin", vaikka kuuluisikin joku valitus tai arvostelu samalla. Eli kyllä sinä siitä jotain olet saanut, Et vain näe niitä joilla ei ole vastaavaa.

"Halukkuminen ja arvostelu" voi olla ihan tervettäkin. Sori mutta emme vain ne asiaa samoin. Vanhemman velvollisuus ON kasvattaa jälkeläistään. Tiedän, joillakin tyyli voi olla paha. Mutta se on mitä se on. Ota opiksesi siitä mistä sinua yritetään oikaista tai anna sen mennä toisesta korvasta ulos.Tai näe se eräänlaisena rakkaudenosoituksena. Tottakai voisi sanoa kauniimminkin, mutta se nyt vaan on näin.

Ihanko oikeasti vertaat kesämökin puuttumista kylmiin henkisesti (ja fyysisesti) lastaan pahoinpiteleviin vanhempiin?

Mietipä vaikka tätä kautta kun et kerran kykene pätkääkään ymmärtämään millaista tuollaisen vanhemman lapsena on elää. Eläisitkö itse yhdessä alkoholisti-miehen kanssa, joka sinua pahoinpitelee, pettää, haukkuu ja alistaa säännöllisesti, jos hänellä olisi kesämökki jossa saisit mustan silmäsi kanssa haukkumista kuunnellen, miestäsi palvellen viettää aikaa pari kertaa vuodessa?

Vierailija kirjoitti:

Mistäköhän lapsi olisi voinut saada hyvän ihmissuhteen, kun äiti oli kaikille sukulaisille ja naapureille mustamaalannut lapsensa? On kyllä äärimmäisen sairasta, että vanhemmat vaikuttavat lapsen ihmissuhteisiin negatiivisesti. Kavereita ei uskaltanut tuoda meille kotiin, silloin kun kavereita vielä oli ala-asteella. Jos oli käynyt lääkäriperheen tyttären kotona, siitä uskalsi kertoa kotona. Yh-äidin tyttären luona vierailusta kerroin kerran, toista kertaa en kertonut.

Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut vanhempaa ihmistä, joka olisi välittänyt ja johon olisin voinut luottaa. Mietin vaan, onkohan sillä paljon isompi merkitys haavoihini, kuin tajuankaan. Ainakin se vihlaisee syvältä.

Tämä. Tosin mun tilanteessa äiti ei haukkunut muille, mutta osoitti kyllä minulle, että mä en merkitse mitään enkä ole minkään arvoinen ja kertoi muidenkin ajattelevan minusta niin. En todellakaan voinut tietää, ajattelivatko muut vai eivät. Lisäksi jos ajattelivat, niin hehän silloin inhottavia, viallisia pahoja ihmisiä olisivat olleet. Koska jos minulla oli äitini takia tunne merkityksettömyydestä, niin enhän minä silloin ollut enää ihan ehjä ja muiden tarpeita heille täyttävä, vaan mulla oli ensin mun omat tarpeeni, joita äiti ei hoitanut, niinpä mun ois kuulunut tehdä se itse.

En minä voinut siinäkään heittäytyä kenenkään toisen varaan, koska heistä ei ikinä ole ollut elämässäni mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.

Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.

Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.

Ne joilla ei ole ollut koskaan eivät tunnu tajuavan. Eli nämä palstan tunnekylmimmät ilkeimmät nauvojat, joista vanhemmat voi vain unohtaa. Tietenkin vanhemmat voi, mutta entä kun ei voi unohtaa sitä, että sulla tavallaan aikanaan oli vanhemmat? En tiedä, onko sulla siis ollut se kohta lapsuutta, jolloin et vielä ollut pettynyt vanhempiin tai tunnetasolla he eivät olleet hylänneet? Mulla on ollut, sitten he alkoivat syytellä myöhemmin minua (lähinnä huomauttaessani heille heidän vioistaan) ja sitten ei ole enä vanhempia ollut. Ja se sattuu, koska vanhemmat käyttäytyvät niin kuin aivan kuin se ois minun vikani. Vittu vähänkö hekin on mulle kertoneet, missä mussa on vikaa! Vittu miksi se ei toimi toiseen suuntaan saatana laisinkaan?

t,narsistiterapiassa käyvä

Se nyt vaan on fakta, että tästä toipuu parhaimmin ja nopeimmin kun ei ole missään yhteydessä personallisuushäiriöisiin hyväksikäyttäjiinsä, eli vanhempiinsa. Siinä tilanteessa (kun pitää yhteyttä) on selviytyminen päällimmäisenä, terveillä ajatusmalleilla ja toipumiseen johtavilla oivalluksilla ei ole tilaa kehittyä! Ja tietenkin pitää surra niitä vanhempia mitä ei koskaan ollut, mutta mitä olisi voinut olla. Ja sukujen menetettyä jatkumoa. Ja tämähän on yksi toipumisen ytimistä. Että vollottaa sydämensä kyllyydestä ja suree. Mutta tämä on tehtävä omassa rauhassa. Siihen EI kuulu minkäänlainen kontakti emotionaalisten tms. hyväksykäyttäjien kanssa. Ja sulla muuten tuntuu olevan tosi voimakas ns. sisäinen kriitikko. Kantsii käskeä sitä pitämään turpansa kiinni.

Ai. Mä en koe mitään tarvetta kertoa muille, miten mistäkin paranee. Itse asiassa säälittää toi sun "nopeiten paranee". Kuulostaa ihan sille tunnekylmälle luonnehäiriöiselle äidilleni. Mitä sitä mitään itkeä, vaikka isompi poika vei porkkanan, nopemmin pääsee, kun hyväksyy asian. Mä en hyväksy, se iso poika maksaa siitä, että se vei sen. Jos se on kuollut, siitä maksaa se, joka on samaa mieltä, kuin se, josta porkkanan saikin ottaa.

Hui. Onko tämä enää edes narsistista, vai onko tämä jo ihan psykopaatin tekstiä?

Aloittajalle voimia, vaikutat viisaalta ja terveeltä ihmiseltä, toisin kuin osa tähän ketjuun vastanneista. Voimia. Itselläni on tilanteesi mutta huomattavasti lievempänä. Ei siinä muu auta kuin hyväksyä tilanne, toisia ihmisiä ei voi muuttaa. Minua on auttanut se, että olen saanut tietoa vanhempieni lapsuudesta, molemmat sodan aikana syntyneitä, molemmilla vakavia traumaattisia asioita pikkulapsiaikana perheessä. He eivät ole voineet saada lämpöä ja läheisyyttä itse kun sitä eniten tarvitsivat, eivät he sitä kykene sitten muillekaan antamaan. Eli kylmyyden syy ei ole se, ettei minua/sinua voisi rakastaa, vaan se, että jotkut ihmiset eivät osaa rakastaa.

Siis...mikä siinä oli psykopaattista? Sekö, että jos mun jokin viedään ja haluan, että viejä "maksaa" asiasta, eli saan hyvityksen?

Ja siis kun tähän joku voi tulla sanomaan, että "äitis on jo kuollut, et koskaan saa hyvitystä", niin kirjoitin, että sitten hyvityksen mulle antaa se, jonka mielestä se oli oikein, että minulta vietiin jotain.

Tämä on sinusta narsistista ja psykopaattista?

Tuo, että jonkun pitää maksaa siitä, että sinua on kohdeltu väärin, on ihan koulukirjaesimerkki narsismista. Terve ihminen ei vaadi kostoa. Psykopatiaa lähentelee se, että sinusta ei riitä, että tekijä on kuollut, vaan kostolle on löydettävä kohde jostakin.

Niin, NIIDEN, JOTKA KOHTELEE MUA VÄÄRIN, PITÄÄ MAKSAA!!!!! Opettele lukemaan ja ymmärtämään lukemasi. Jos jonkun mielestä on oikein kohdella mua väärin, se saa kärsiä.

Kyllä minä tuon ymmärsin. Ja tuo on narsistista ajattelua. Normaali ihminen ei ajattele noin. Normaali ihminen ottaa etäisyyttä ja suojelee itseään, mutta ei ajattele kostoa.

Ei kostaminen ole narsistista, jos tuntee kokeneensa vääryyttä, haluaa että väärintekijä tietää, mille se tuntuu.

Ohiksena, minäkin haluaisin kostaa väkivaltaiselle narskuisälle mutta siihen ei ole keinoja! Isa on eselleen 75v iässä kovass kunnossa, väkivaltainen, aseita kotonaan käden ulottuvilla, ja kostaa aina erityisen väkivaltaisesti jos joku uskaltaa häntä arvostella tai olla erimieltä jostain. Lapsuuteni oli pelkoa ja kauhua täynnä, ja mitään sossun apua ei ollut 70luvulla olemassa. Kaikki tiesivät että meitä lapsia hakataan mutta tuolloin se oli perheen sisäinen asia.

Isäni vaan jatkaa ja porskuttaa despoottina tyrannina. Miten tällaiselle kostaa, kun oma henki lähtee jos yrittää jotenkin uhmata?

Kuulostaa ihan sarjahukuttajalta. Hrrrr..... paras vastaani tulema kosto oli kun joku oli mennyt kaatamaan laatikoittain nauloja jonkun nurmikolle.

Äitini koitti tuhota minun tunteeni merkityksellisyydestäni, jota sain muilta, kuin häneltä. En käsitä sitä. Minusta yksi parhaita asioita, joita lapsi voi saada, on tuntea itsensä merkitsevän.

Minua ei haitannut, jos äiti ei tuntenut itsensä merkitsevän, koska ei hän itseasiassa mulle paljoa merkinnytkään. Aikuisena hän vastasi siitä mitä haavoja häneen oli lapsuudessa tullutkaan, itse, siitä en minä ollut millään tarpeella miellyttää häntä vastuussa. Miellyttää niin, että se arvottomaksi itsensä tunteva ihminen olisi voinut kokea itsensä merkitykselliseksi. Mulla oli kokonaan omat agendani elämässä. En ollut tullut tänne häntä varten. Koska hän satutti minua hän ei merkinnyt. Mutta minusta tehtiin ilkeää, koska ei merkkaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.

Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.

Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.

Ne joilla ei ole ollut koskaan eivät tunnu tajuavan. Eli nämä palstan tunnekylmimmät ilkeimmät nauvojat, joista vanhemmat voi vain unohtaa. Tietenkin vanhemmat voi, mutta entä kun ei voi unohtaa sitä, että sulla tavallaan aikanaan oli vanhemmat? En tiedä, onko sulla siis ollut se kohta lapsuutta, jolloin et vielä ollut pettynyt vanhempiin tai tunnetasolla he eivät olleet hylänneet? Mulla on ollut, sitten he alkoivat syytellä myöhemmin minua (lähinnä huomauttaessani heille heidän vioistaan) ja sitten ei ole enä vanhempia ollut. Ja se sattuu, koska vanhemmat käyttäytyvät niin kuin aivan kuin se ois minun vikani. Vittu vähänkö hekin on mulle kertoneet, missä mussa on vikaa! Vittu miksi se ei toimi toiseen suuntaan saatana laisinkaan?

t,narsistiterapiassa käyvä

Se nyt vaan on fakta, että tästä toipuu parhaimmin ja nopeimmin kun ei ole missään yhteydessä personallisuushäiriöisiin hyväksikäyttäjiinsä, eli vanhempiinsa. Siinä tilanteessa (kun pitää yhteyttä) on selviytyminen päällimmäisenä, terveillä ajatusmalleilla ja toipumiseen johtavilla oivalluksilla ei ole tilaa kehittyä! Ja tietenkin pitää surra niitä vanhempia mitä ei koskaan ollut, mutta mitä olisi voinut olla. Ja sukujen menetettyä jatkumoa. Ja tämähän on yksi toipumisen ytimistä. Että vollottaa sydämensä kyllyydestä ja suree. Mutta tämä on tehtävä omassa rauhassa. Siihen EI kuulu minkäänlainen kontakti emotionaalisten tms. hyväksykäyttäjien kanssa. Ja sulla muuten tuntuu olevan tosi voimakas ns. sisäinen kriitikko. Kantsii käskeä sitä pitämään turpansa kiinni.

Ai. Mä en koe mitään tarvetta kertoa muille, miten mistäkin paranee. Itse asiassa säälittää toi sun "nopeiten paranee". Kuulostaa ihan sille tunnekylmälle luonnehäiriöiselle äidilleni. Mitä sitä mitään itkeä, vaikka isompi poika vei porkkanan, nopemmin pääsee, kun hyväksyy asian. Mä en hyväksy, se iso poika maksaa siitä, että se vei sen. Jos se on kuollut, siitä maksaa se, joka on samaa mieltä, kuin se, josta porkkanan saikin ottaa.

Hui. Onko tämä enää edes narsistista, vai onko tämä jo ihan psykopaatin tekstiä?

Aloittajalle voimia, vaikutat viisaalta ja terveeltä ihmiseltä, toisin kuin osa tähän ketjuun vastanneista. Voimia. Itselläni on tilanteesi mutta huomattavasti lievempänä. Ei siinä muu auta kuin hyväksyä tilanne, toisia ihmisiä ei voi muuttaa. Minua on auttanut se, että olen saanut tietoa vanhempieni lapsuudesta, molemmat sodan aikana syntyneitä, molemmilla vakavia traumaattisia asioita pikkulapsiaikana perheessä. He eivät ole voineet saada lämpöä ja läheisyyttä itse kun sitä eniten tarvitsivat, eivät he sitä kykene sitten muillekaan antamaan. Eli kylmyyden syy ei ole se, ettei minua/sinua voisi rakastaa, vaan se, että jotkut ihmiset eivät osaa rakastaa.

Siis...mikä siinä oli psykopaattista? Sekö, että jos mun jokin viedään ja haluan, että viejä "maksaa" asiasta, eli saan hyvityksen?

Ja siis kun tähän joku voi tulla sanomaan, että "äitis on jo kuollut, et koskaan saa hyvitystä", niin kirjoitin, että sitten hyvityksen mulle antaa se, jonka mielestä se oli oikein, että minulta vietiin jotain.

Tämä on sinusta narsistista ja psykopaattista?

Tuo, että jonkun pitää maksaa siitä, että sinua on kohdeltu väärin, on ihan koulukirjaesimerkki narsismista. Terve ihminen ei vaadi kostoa. Psykopatiaa lähentelee se, että sinusta ei riitä, että tekijä on kuollut, vaan kostolle on löydettävä kohde jostakin.

Niin, NIIDEN, JOTKA KOHTELEE MUA VÄÄRIN, PITÄÄ MAKSAA!!!!! Opettele lukemaan ja ymmärtämään lukemasi. Jos jonkun mielestä on oikein kohdella mua väärin, se saa kärsiä.

Kyllä minä tuon ymmärsin. Ja tuo on narsistista ajattelua. Normaali ihminen ei ajattele noin. Normaali ihminen ottaa etäisyyttä ja suojelee itseään, mutta ei ajattele kostoa.

Ei kostaminen ole narsistista, jos tuntee kokeneensa vääryyttä, haluaa että väärintekijä tietää, mille se tuntuu.

Ohiksena, minäkin haluaisin kostaa väkivaltaiselle narskuisälle mutta siihen ei ole keinoja! Isa on eselleen 75v iässä kovass kunnossa, väkivaltainen, aseita kotonaan käden ulottuvilla, ja kostaa aina erityisen väkivaltaisesti jos joku uskaltaa häntä arvostella tai olla erimieltä jostain. Lapsuuteni oli pelkoa ja kauhua täynnä, ja mitään sossun apua ei ollut 70luvulla olemassa. Kaikki tiesivät että meitä lapsia hakataan mutta tuolloin se oli perheen sisäinen asia.

Isäni vaan jatkaa ja porskuttaa despoottina tyrannina. Miten tällaiselle kostaa, kun oma henki lähtee jos yrittää jotenkin uhmata?

Kuulostaa ihan sarjahukuttajalta. Hrrrr..... paras vastaani tulema kosto oli kun joku oli mennyt kaatamaan laatikoittain nauloja jonkun nurmikolle.

Varsin älykästä, not. Kaataja maksoi naulat ja sakon teostaan, sai lisäksi leiman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten ap mainitsi niin normaalit rakastavat vanhemmat omaavat eivät yhtään tajua ongelmaa. Täälläkin joku ulisi vaativista aikuisista lapsista joita pitää palvella... ei voisi enempää väärin tajuta koko asiaa. Hyvässä perheessä kasvanut ei voi edes teoriassa tajuta mitä tarkoittaa (ja mitä aiheuttaa) sellainen lapsuus jossa kaikki kommunikointi vanhemmilta on haukkumista, arvostelua, nälvimistä ja raivokohtauksia. Kauniita sanoja lapsi ei saa kuulla koskaan. Siis ei kertaakaan elämänsä aikana,

Minä olen nyt 45v ja olen siis yli neljänkymmen vuoden ajan kuullutvsin haukkumista, arvostelua, ihan siis törkeän loukkaavaa ja jopa kunnianloukkauksen rajat ylittävää haukkumista ja halventamista. Ihan olen mallikkaasti elämäni hoitanut enkä vanhempia ole vaivannut. 18v täytettyäni en ole saanut vanhemmiltani myöskään yhtään killinkiä rahaa tai synttäri/joululahjaa. Tämä nyt taustaksi niille jotka ulisevat että ”vaikea lapsi vaatii ja maksattaa”.

Vanhemmat ovat koko tämän ajan vaatineet minulta vaikka mitä. Vastineeksi eivät ole antaneet mitään, esim ikinä eivät ole edes minuuttia vahtineet lapsiani. Vanhemmille olen antanut kuskausapua, mökkitalkooapua, raha-apua, lakiasioiden apua, siivousapua. Vastavuoroisesti ei tule mitään, ei edes jouluksi suklaarasiaa.

Olen jo niin nujerrettu ja kohtalooni alistunut että tätä kurjaa paskaa tämä on varmaan kuolemaan saakka. Tämä vaan siis esimerkkinä että v***umaisia vanhempia suomi on pullollaan. Ei todellakaan ole niinpäin että minä aikuisena lapsena kiukuttelulla ja vastimuksilla aiheuttaisin ilkeän kohtelun niinkuin joku älypää täällä väitti ja perusteli kirjoituksessan.

jos tuo oikeasti on totta ettet edes synttärmuistamista ole ikinä aikuisena saanut, niin toki olen pahoillani puolestasi.

mutta onpahan sulla kuitenkin ollut vanhempiesi kesämökki missä viettää aikaa, eikö? Ja jonne omat lapsesi voi mennä. Ainakin sanot antaneesi mökkitalkoo apua. Itselläni ei ole tuota, eikä ole monella muullakaan köyhällä jonka tunnen. en ala silti ulista siitä. Katson vain kateellisena vierestä kun muut aikuiset kaverini menevät kesällä vanhempiensa mökille uimaan, saunaan, tai muten vaan "mökkitalkoisiin", vaikka kuuluisikin joku valitus tai arvostelu samalla. Eli kyllä sinä siitä jotain olet saanut, Et vain näe niitä joilla ei ole vastaavaa.

"Halukkuminen ja arvostelu" voi olla ihan tervettäkin. Sori mutta emme vain ne asiaa samoin. Vanhemman velvollisuus ON kasvattaa jälkeläistään. Tiedän, joillakin tyyli voi olla paha. Mutta se on mitä se on. Ota opiksesi siitä mistä sinua yritetään oikaista tai anna sen mennä toisesta korvasta ulos.Tai näe se eräänlaisena rakkaudenosoituksena. Tottakai voisi sanoa kauniimminkin, mutta se nyt vaan on näin.

Tiedätkö mitä, minun vanhempani olivat ja ovat varmasti vieläkin, varakkaita. Meillä oli iso talo, hieno auto pihassa ja hieno kesämökkikin. Nämä olivat kulisseja joita ylläpidettiin sinun kaltaisiasi ihmisiä varten joille raha ja materia ovat merkki onnellisesta elämästä.

Mutta vaikka sain asua tuossa isossa talossa, olla kyydissä hienossa autossa ja viettää kesiäni tuolla hienolla mökillä, olivat vanhempani kylmiä, julmia ihmisiä jotka tekivät elämästäni helvettiä ja nujersivat minut maanrakoon jo pienenä lapsosena. Vaikka rahaa olisi ollut, minuun sitä käytettiin vain pakon edessä ja jokaisesta pennistä joka minuun kulutettiin syyllistettiin ja asetettiin kiitollisisuuden velkaan. Jo pienenä kannoin syylisyyttä siitä että kulutan ruokaa ja vaatteetkin päälleni tarvitsen.

Olisin hetkeäkään miettimättä vaihtanut ne kulissit joiden takana elin vankina kiusattuna rakastaviin vanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.

Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.

Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.

Ne joilla ei ole ollut koskaan eivät tunnu tajuavan. Eli nämä palstan tunnekylmimmät ilkeimmät nauvojat, joista vanhemmat voi vain unohtaa. Tietenkin vanhemmat voi, mutta entä kun ei voi unohtaa sitä, että sulla tavallaan aikanaan oli vanhemmat? En tiedä, onko sulla siis ollut se kohta lapsuutta, jolloin et vielä ollut pettynyt vanhempiin tai tunnetasolla he eivät olleet hylänneet? Mulla on ollut, sitten he alkoivat syytellä myöhemmin minua (lähinnä huomauttaessani heille heidän vioistaan) ja sitten ei ole enä vanhempia ollut. Ja se sattuu, koska vanhemmat käyttäytyvät niin kuin aivan kuin se ois minun vikani. Vittu vähänkö hekin on mulle kertoneet, missä mussa on vikaa! Vittu miksi se ei toimi toiseen suuntaan saatana laisinkaan?

t,narsistiterapiassa käyvä

Se nyt vaan on fakta, että tästä toipuu parhaimmin ja nopeimmin kun ei ole missään yhteydessä personallisuushäiriöisiin hyväksikäyttäjiinsä, eli vanhempiinsa. Siinä tilanteessa (kun pitää yhteyttä) on selviytyminen päällimmäisenä, terveillä ajatusmalleilla ja toipumiseen johtavilla oivalluksilla ei ole tilaa kehittyä! Ja tietenkin pitää surra niitä vanhempia mitä ei koskaan ollut, mutta mitä olisi voinut olla. Ja sukujen menetettyä jatkumoa. Ja tämähän on yksi toipumisen ytimistä. Että vollottaa sydämensä kyllyydestä ja suree. Mutta tämä on tehtävä omassa rauhassa. Siihen EI kuulu minkäänlainen kontakti emotionaalisten tms. hyväksykäyttäjien kanssa. Ja sulla muuten tuntuu olevan tosi voimakas ns. sisäinen kriitikko. Kantsii käskeä sitä pitämään turpansa kiinni.

Ai. Mä en koe mitään tarvetta kertoa muille, miten mistäkin paranee. Itse asiassa säälittää toi sun "nopeiten paranee". Kuulostaa ihan sille tunnekylmälle luonnehäiriöiselle äidilleni. Mitä sitä mitään itkeä, vaikka isompi poika vei porkkanan, nopemmin pääsee, kun hyväksyy asian. Mä en hyväksy, se iso poika maksaa siitä, että se vei sen. Jos se on kuollut, siitä maksaa se, joka on samaa mieltä, kuin se, josta porkkanan saikin ottaa.

Hui. Onko tämä enää edes narsistista, vai onko tämä jo ihan psykopaatin tekstiä?

Aloittajalle voimia, vaikutat viisaalta ja terveeltä ihmiseltä, toisin kuin osa tähän ketjuun vastanneista. Voimia. Itselläni on tilanteesi mutta huomattavasti lievempänä. Ei siinä muu auta kuin hyväksyä tilanne, toisia ihmisiä ei voi muuttaa. Minua on auttanut se, että olen saanut tietoa vanhempieni lapsuudesta, molemmat sodan aikana syntyneitä, molemmilla vakavia traumaattisia asioita pikkulapsiaikana perheessä. He eivät ole voineet saada lämpöä ja läheisyyttä itse kun sitä eniten tarvitsivat, eivät he sitä kykene sitten muillekaan antamaan. Eli kylmyyden syy ei ole se, ettei minua/sinua voisi rakastaa, vaan se, että jotkut ihmiset eivät osaa rakastaa.

Siis...mikä siinä oli psykopaattista? Sekö, että jos mun jokin viedään ja haluan, että viejä "maksaa" asiasta, eli saan hyvityksen?

Ja siis kun tähän joku voi tulla sanomaan, että "äitis on jo kuollut, et koskaan saa hyvitystä", niin kirjoitin, että sitten hyvityksen mulle antaa se, jonka mielestä se oli oikein, että minulta vietiin jotain.

Tämä on sinusta narsistista ja psykopaattista?

Tuo, että jonkun pitää maksaa siitä, että sinua on kohdeltu väärin, on ihan koulukirjaesimerkki narsismista. Terve ihminen ei vaadi kostoa. Psykopatiaa lähentelee se, että sinusta ei riitä, että tekijä on kuollut, vaan kostolle on löydettävä kohde jostakin.

Niin, NIIDEN, JOTKA KOHTELEE MUA VÄÄRIN, PITÄÄ MAKSAA!!!!! Opettele lukemaan ja ymmärtämään lukemasi. Jos jonkun mielestä on oikein kohdella mua väärin, se saa kärsiä.

Kyllä minä tuon ymmärsin. Ja tuo on narsistista ajattelua. Normaali ihminen ei ajattele noin. Normaali ihminen ottaa etäisyyttä ja suojelee itseään, mutta ei ajattele kostoa.

Ei kostaminen ole narsistista, jos tuntee kokeneensa vääryyttä, haluaa että väärintekijä tietää, mille se tuntuu.

Ohiksena, minäkin haluaisin kostaa väkivaltaiselle narskuisälle mutta siihen ei ole keinoja! Isa on eselleen 75v iässä kovass kunnossa, väkivaltainen, aseita kotonaan käden ulottuvilla, ja kostaa aina erityisen väkivaltaisesti jos joku uskaltaa häntä arvostella tai olla erimieltä jostain. Lapsuuteni oli pelkoa ja kauhua täynnä, ja mitään sossun apua ei ollut 70luvulla olemassa. Kaikki tiesivät että meitä lapsia hakataan mutta tuolloin se oli perheen sisäinen asia.

Isäni vaan jatkaa ja porskuttaa despoottina tyrannina. Miten tällaiselle kostaa, kun oma henki lähtee jos yrittää jotenkin uhmata?

Kuulostaa ihan sarjahukuttajalta. Hrrrr..... paras vastaani tulema kosto oli kun joku oli mennyt kaatamaan laatikoittain nauloja jonkun nurmikolle.

Varsin älykästä, not. Kaataja maksoi naulat ja sakon teostaan, sai lisäksi leiman.

Tekee sen tietenkin niin, ettei jää kiinni. Oletpa huvittavan tyhmä, kun et sitä ottanut huomioon.

Ensinnäkin ap: kun nyt kasvatat omat lapsesi toisin, niin he välittävät sinusta vanhuudessasi. Saat katkaistua tuon kurjuuden ja se on ihanaa, kun sulla on sitten myöhemmin lapset ja ehkä lapsenlapset, jotka välittää susta.

Ja toiseksi: yritä ajatella vanhemmistasi niin, että he eivät voi tuolle mitään He eivät kykene parempaan. He siis ovat tavallaan itsekin uhreja. Kärsivät ehkä tuosta kylmästä tilastaan.

Mietin mieheni isää, joka oli periaatteessa ystävällinen ja avulias ihminen, mutta tunnepuolella ei päässyt ollenkaan sisälle häneen. Mutta hänet oli isänsä hylännyt pienenä ja kohta jo äitinsäkin oli kuollut ja naimisiin mentyä jo kohta vaimokin kuoli (yhteisten lasten ollessa vauva ja taapero)

No, hän ei esim ollut kiinnostunut, vaikka soitin mieheni joutuneen äkilliseen leikkaukseen, kun itsellään oli juuri partjeikäynti meneillään. Hän ei puuhaillut lastemme kanssa. Hän oli siis jotenkin tunnepuolelta lukossa valitettavasti tämä heijastuu myösbmiehestäni ja pariterapiassa sitä työstämme.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin ap: kun nyt kasvatat omat lapsesi toisin, niin he välittävät sinusta vanhuudessasi. Saat katkaistua tuon kurjuuden ja se on ihanaa, kun sulla on sitten myöhemmin lapset ja ehkä lapsenlapset, jotka välittää susta.

Ja toiseksi: yritä ajatella vanhemmistasi niin, että he eivät voi tuolle mitään He eivät kykene parempaan. He siis ovat tavallaan itsekin uhreja. Kärsivät ehkä tuosta kylmästä tilastaan.

Mietin mieheni isää, joka oli periaatteessa ystävällinen ja avulias ihminen, mutta tunnepuolella ei päässyt ollenkaan sisälle häneen. Mutta hänet oli isänsä hylännyt pienenä ja kohta jo äitinsäkin oli kuollut ja naimisiin mentyä jo kohta vaimokin kuoli (yhteisten lasten ollessa vauva ja taapero)

No, hän ei esim ollut kiinnostunut, vaikka soitin mieheni joutuneen äkilliseen leikkaukseen, kun itsellään oli juuri partjeikäynti meneillään. Hän ei puuhaillut lastemme kanssa. Hän oli siis jotenkin tunnepuolelta lukossa valitettavasti tämä heijastuu myösbmiehestäni ja pariterapiassa sitä työstämme.

Mitä tuo auttaa? Myötätuntoako sellaiset vielä tässä ovat oikeutettuja saamaan!?

Asian kanssa on vain elettävä. Minulla oli hyvä lapsuus ja lämpimät suhteet vanhempiin. Äiti kuoli reilut 10 vuotta sitten ja isä paljastui ihan tunnevammaiseksi. Löysi samantien toisen naisen, hylkäsi minut ja alkoi elämään naisen perheen kanssa, jossa samanikäisiä aikuisia lapsia, mitä itse olen. Jossain vaiheessa näin isää kerran vuodessa, tilanne vähän parani, kun sain omia lapsia. Nyt nähdään noin parin kuukauden välein. Isällä ja minulla ei ole mitään puhuttavaa keskenään ja tapaamiset ovat todella vaivaannuttavia. Lapsiini isä ei osaa ottaa mitään kontaktia. Isompi on päiväkoti-ikäinen ja ottaa isääni oma-aloitteisesti kontaktia tapaamisilla eli hoitaa puhepuolen. Jos isälleni sattuisi jotain, se ei hätkähdyttäisi valitettavasti yhtään, surutyön ja luopumisen hänestä tein samaan aikaan, kun äiti kuli.

Vierailija kirjoitti:

Asian kanssa on vain elettävä. Minulla oli hyvä lapsuus ja lämpimät suhteet vanhempiin. Äiti kuoli reilut 10 vuotta sitten ja isä paljastui ihan tunnevammaiseksi. Löysi samantien toisen naisen, hylkäsi minut ja alkoi elämään naisen perheen kanssa, jossa samanikäisiä aikuisia lapsia, mitä itse olen. Jossain vaiheessa näin isää kerran vuodessa, tilanne vähän parani, kun sain omia lapsia. Nyt nähdään noin parin kuukauden välein. Isällä ja minulla ei ole mitään puhuttavaa keskenään ja tapaamiset ovat todella vaivaannuttavia. Lapsiini isä ei osaa ottaa mitään kontaktia. Isompi on päiväkoti-ikäinen ja ottaa isääni oma-aloitteisesti kontaktia tapaamisilla eli hoitaa puhepuolen. Jos isälleni sattuisi jotain, se ei hätkähdyttäisi valitettavasti yhtään, surutyön ja luopumisen hänestä tein samaan aikaan, kun äiti kuli.

Mun tekisi mieli kostaa, jos mä oisin sinä. Saatana miten voi toiset aikuiset lapset olla noin paskoja sinua kohtaan? Saati se nainen?

Hei AP ja muutkin ketjua lukevat ja tänne vastailevat!

Olen nyt muutaman päivän ajan seurannut tätä keskustelua hyvin uteliaana, mutta taustalla hiljaisena, vaan nyt tuli se hetki kun on pakko kommentoida. Ensimmäiseksi haluan sanoa sen, että minä ymmärrän tuskaasi. Ap, kirjoitit jossain vaiheessa, että normaalin perheen ja kasvatuksen omaavat eivät varmaankaan sinua ymmärrä, mutta minä ymmärrän ja uskon, että moni muukin hyväsydäminen, tunneälykäs ja empaattinen ihminen voi kuvitteellisesti asettua asemaasi vaikkei täysin voikaan samaistua ilman samaa taustaa ja kokemusta. Itse olen hyvästä perheestä, ihan tavallisesta. Uskon silti ymmärtäväni kaikki tunteesi koska lukiessani kirjoituksiasi siirrän itseni sinun paikallesi ja mietin miltä minusta tuollainen tuntuisi ja jo pelkkä ajatteleminen tuntuu pahalta.

Tätä ketjua lukiessa olenkin joutunut kohtaamaan monia häkeltymisen ja pöyristymisen hetkiä joitain vastauksia lukiessani ja uskon että moni muukin tätä ketjua taustalla seuraava on ajatellut samaa kuin minä => osa sinulle vastanneista (mikäli eivät ole trolleja, tosin siinäkin tapauksessa jotain on vialla) ovat jotenkin... hmm... mitenhän tämän sanoisi...? Tunnekylmiä, kokonaisuutta ymmärtämättömiä ja epäolennaisiin yksityiskohtiin takertuvia, jotenkin ehkä kieroon kasvaneita tai itsekin persoonallisuudeltaan häiriintyneitä ihmisiä. Sen vain näin "normaalina" tuntevana ja keskustelutaitoisena ihmisenä huomaa hyvin kun jotkut vastaukset särähtää pahasti tuolta ja pomppaavat silmille ihan uskomattomilla ajatusmaailmoillaan ja usein ovat vihamielisesti (miksi?) kirjoitettuja. Sellaisilta ihmisiltä on turha odottaakaan ymmärrystä ja nuo vastaukset kannattaa siirtää kaikessa outoudessaan suoraan mappi Ö:hön.

Uskon että sinä AP, ja moni muukin taustalla lukeva normaali ihminen tämän tajuaa, mutta halusin sitä vielä painottaa, koska niin ihmeellisiä jotkut töksöt vastaukset tässä ketjussa ovat olleet. Sinä AP puolestaan ja useampi fiksusti ja asiallisesti kommentoinut vaikutat(te) hyviltä ihmisiltä kaikesta pahasta ja ikävästä taustastanne huolimatta. Toivon vilpittömästi kaikkea hyvää sinulle, vaikutat hyvältä ihmiseltä ja on hienoa nähdä ettei tunnekylmä koti ja jollain tapaa kieroutuneet vanhemmat ole pystyneet kaikkia ihmisiä pilaamaan, vaan kaikesta huolimatta on mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi joka ei siirrä kaikkea kokemaansa tuskaa ja vääryyttä eteenpäin.

<3

Tirsk! Hi hii!

Ö

lapsen elämästä puuttuu tärkeitä aikuisia kirjoitti:

Kuulostaa niin tutulta! Lapsillani on molemmilta puolilta täysin piittaamattomat isovanhemmat. Eivät ikinä soita tai kyläile, onnittele tai osta lahjoja synttäreinä tai jouluina, tule päiväkodin isovanhempien päivään, eivät pidä sylissä, juttele edes lapsille. Olen vuosi vuodelta surullisempi lasteni puolesta asiasta, kun he seuraavat, kuinka muilla lapsilla ja nuorilla on luonnolliset suhteet isovanhempiinsa. Tiedän heilläkin olevan asiasta paha mieli.

Itsekin olisin kaivannut henkistä tukea edes joskus, mutta eniten harmittaa lapset! Tämä vaikuttaa myös taloudellisesti meillä pienituloisilla elämään, kun isovanhemmat eivät ikinä edes päivällistä tarjoa. Jos tulevat, odottavat tarjoilua ja passaamista, syövät kaapit tyhjiksi ja lähtevät.

En odotakaan, että elämääni kustannettaisiin, mutta miettikääpä ihmiset rehellisesti, kuinka paljon rahaa olette säästäneet, kun mummi on laittanut useana juhlapyhänä ruoat, ostanut lapsille vaatetta, ulkoilupuvun, antanut rahaa lahjaksi, maksanut lapsen luistimet, vienyt lapsen matkalle... Veikkaan että aika iso määrä rahaa säästyy teiltä! Ja kuinka paljon olette saaneet lapsenhoitoapua, muuttoapuja tms.

Muistakaa olla ihmiset kiitollisia isovanhemmille, ei ole kaikille lapsille itsestäänselvyys! Jos minusta joskus tulee mummo, olen todellakin aivan toisenlainen isovanhempi!!!

Ja tuo onkin asia, jossa sinulla vanhempana on tärkeä rooli. Joskus mietin, ollaanko Suomessa menty tasa-arvoajattelussa liian pitkälle, kun kaikilla pitäisi olla samaa kuin muillakin. Mulla on kaksi lasta ja molemmilla hyvin erilaiset lähtökohdat elämään. Esikoinen syntyi ilman toista yläraajaa, kuopuksella on molemmat yläraajat. Olisiko minun aikoinaan pitänyt tehdä abortti, kun kuopuksella todettiin ultraäänessä kaksi kättä? Siis abortoida täysin terve sikiö vain siksi, ettei esikoiselle tulisi paha mieli ja ettei pikkuveljellä olisi jo syntymähetkestään lähtien paremmat mahdollisuudet? Ei kai sentään? Mulle on ollut tärkeää opettaa molemmille lapsilleni, että niillä eväillä mennään, mitä elämä on antanut. Ei kannata kadehtia toisia eikä edes vertailla itseään muihin vaan katsoa eteenpäin ja käyttää omat mahdollisuutensa mahdollisimman hyvin. 

Miksi Suomessa tuntuu olevan niin tunnekylmiä äitejä... sosiopaattisuus< joka siirtyy sitten niihin suosikkilapsiin, jotka jtkvt sukua. Edes yhden apinan verran.

Aina selitetään SUomen sodilla tunnekylmyyttä maassamme ja pahoinvoinnin siirtämistä lapsille. Lapsia käytetty terapeutteina tms. Ja sitten hylätty aikustuttuaan. Silti niitä sotia on muisskain maissa käyty ja ei esim Keski Euroopassa samalla tavalla aikusia lapsia hylätä heti 18 vuotta täytettyään vaan moni saa ja voi asua vaikka kuinka kauan kotonaan - jos ei halua muuttaa omilleen vielä. Täällä jotenkin on se potkimisen ja pärjäämisen kulttuuri päällimäisenä. Toisin sanoen yksin hylkääminen. Sen moni ulkomaalaistuttavanikin on huomannut sen päälleliimatun muka kohteliaisuuden, mutta pinnan alla hyvin kylmän ulkokohtaisen kohtelun jopa omia lapsiaan kohtaan.

Aito raivoamien ja tunteiden osoittaminen tervettä kuin tunteiden säilöminen ja piiloaggressiviisus, jota maa pullollaan. Ja sitten otetaan se kirves ja listitään koko perhe lopulta. Perhesurmat.  Suomi on erittäin aggressiivinen maa.

Kannattaisiko jotain muuttaa...  avoimuuden kulttuuria..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten ap mainitsi niin normaalit rakastavat vanhemmat omaavat eivät yhtään tajua ongelmaa. Täälläkin joku ulisi vaativista aikuisista lapsista joita pitää palvella... ei voisi enempää väärin tajuta koko asiaa. Hyvässä perheessä kasvanut ei voi edes teoriassa tajuta mitä tarkoittaa (ja mitä aiheuttaa) sellainen lapsuus jossa kaikki kommunikointi vanhemmilta on haukkumista, arvostelua, nälvimistä ja raivokohtauksia. Kauniita sanoja lapsi ei saa kuulla koskaan. Siis ei kertaakaan elämänsä aikana,

Minä olen nyt 45v ja olen siis yli neljänkymmen vuoden ajan kuullutvsin haukkumista, arvostelua, ihan siis törkeän loukkaavaa ja jopa kunnianloukkauksen rajat ylittävää haukkumista ja halventamista. Ihan olen mallikkaasti elämäni hoitanut enkä vanhempia ole vaivannut. 18v täytettyäni en ole saanut vanhemmiltani myöskään yhtään killinkiä rahaa tai synttäri/joululahjaa. Tämä nyt taustaksi niille jotka ulisevat että ”vaikea lapsi vaatii ja maksattaa”.

Vanhemmat ovat koko tämän ajan vaatineet minulta vaikka mitä. Vastineeksi eivät ole antaneet mitään, esim ikinä eivät ole edes minuuttia vahtineet lapsiani. Vanhemmille olen antanut kuskausapua, mökkitalkooapua, raha-apua, lakiasioiden apua, siivousapua. Vastavuoroisesti ei tule mitään, ei edes jouluksi suklaarasiaa.

Olen jo niin nujerrettu ja kohtalooni alistunut että tätä kurjaa paskaa tämä on varmaan kuolemaan saakka. Tämä vaan siis esimerkkinä että v***umaisia vanhempia suomi on pullollaan. Ei todellakaan ole niinpäin että minä aikuisena lapsena kiukuttelulla ja vastimuksilla aiheuttaisin ilkeän kohtelun niinkuin joku älypää täällä väitti ja perusteli kirjoituksessan.

jos tuo oikeasti on totta ettet edes synttärmuistamista ole ikinä aikuisena saanut, niin toki olen pahoillani puolestasi.

mutta onpahan sulla kuitenkin ollut vanhempiesi kesämökki missä viettää aikaa, eikö? Ja jonne omat lapsesi voi mennä. Ainakin sanot antaneesi mökkitalkoo apua. Itselläni ei ole tuota, eikä ole monella muullakaan köyhällä jonka tunnen. en ala silti ulista siitä. Katson vain kateellisena vierestä kun muut aikuiset kaverini menevät kesällä vanhempiensa mökille uimaan, saunaan, tai muten vaan "mökkitalkoisiin", vaikka kuuluisikin joku valitus tai arvostelu samalla. Eli kyllä sinä siitä jotain olet saanut, Et vain näe niitä joilla ei ole vastaavaa.

"Halukkuminen ja arvostelu" voi olla ihan tervettäkin. Sori mutta emme vain ne asiaa samoin. Vanhemman velvollisuus ON kasvattaa jälkeläistään. Tiedän, joillakin tyyli voi olla paha. Mutta se on mitä se on. Ota opiksesi siitä mistä sinua yritetään oikaista tai anna sen mennä toisesta korvasta ulos.Tai näe se eräänlaisena rakkaudenosoituksena. Tottakai voisi sanoa kauniimminkin, mutta se nyt vaan on näin.

Ihanko oikeasti vertaat kesämökin puuttumista kylmiin henkisesti (ja fyysisesti) lastaan pahoinpiteleviin vanhempiin?

Mietipä vaikka tätä kautta kun et kerran kykene pätkääkään ymmärtämään millaista tuollaisen vanhemman lapsena on elää. Eläisitkö itse yhdessä alkoholisti-miehen kanssa, joka sinua pahoinpitelee, pettää, haukkuu ja alistaa säännöllisesti, jos hänellä olisi kesämökki jossa saisit mustan silmäsi kanssa haukkumista kuunnellen, miestäsi palvellen viettää aikaa pari kertaa vuodessa?

no näköjään sinun äitillesi kelpasi, eikö? Ja sinulle samoin. Et sinä sinne muuten olisi mennyt. No niin, joko olet pannut paperit vetämään ammattikouluun? Vai estääkö paha isä sen vieläkin? Niinpä tietysti.