Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhemmat (omat vanhemmat) täysi pettymys
01.12.2017 |
Miten olette päässeet yli pettymyksestä ja loukatuksi tulemisesta, ja ennenkaikkea muutoksen toivomisesta tilanteessa jossa isovanhempia ei tippaakaan kiinnosta lapsenlapset eikä edes se oma aikuinen lapsi? Pitäisikö käydä terapiassa, taustalla on omaa kaltoinkohtelua lapsuudessa.
En nyt halua yksityiskohtaisesti kuvata tilannetta (se johtaa aina siihen että kirjoittaja haukutaan ja syyllistetään), mutta jos yleisellä tasolla kuvailen niin missään ei haluta auttaa, lapsia ei hoideta koskaan, ei haluta kyläillä tai pitää yhteyttä. Pahimpana silti se että todellisen kriisin ja hädän hetkellä ei auteta tai välitetä eikä edes osoiteta kiinnostusta jäikö oma lapsi henkiin sairaalassa vakavassa tilanteessa.
Täyä jatkunut jo 8 vuotta ja järjen tasolla ymmärrän että tilanne ei muutu. On tritetty puhua, kaikki kerrat johtaa siihen että oma lapsi haukutaan.
Vsnhemmat itsekkäitä olleet aina, minä taas kiltti, kuuliainen kympin tyttö. Miksi tämä tuntuu niin pahalta? Mitä voin tunnetasolla tehdä asialle?
Kommentit (298)
Ap, sun pitää aktivoida vihasi ja katkeruutesi. Äläkä väitä, etteikö niitä pinnan alla olisi. Anna itsellesi lupa suuttua kunnolla ja raivota mielessäsi paskoille vanhemmillesi. Kun sitä olet aikasi tehnyt, ei siinä vois vähempää kiinnostaa niiden kusipäitten seura ja "apu".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, suosittelen kyllä terapiaa. En osaa neuvoa, minkälaista ja mistä hakea, mutta tekisi hyvää, kun pystyisit jollain tasolla hyväksymään asian, että näin on, etkä enää "toivoisi muutosta", niinkuin aloituksessakin ilmaiset. Koska sitä muutosta ei tule. Pystyisit myös olemaan parempi äiti lapsillesi (toki olet sitä jo nytkin), ja sinun itsesi olisi parempi olla, kun saisit käsiteltyä noita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.
Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.
Ne joilla ei ole ollut koskaan eivät tunnu tajuavan. Eli nämä palstan tunnekylmimmät ilkeimmät nauvojat, joista vanhemmat voi vain unohtaa. Tietenkin vanhemmat voi, mutta entä kun ei voi unohtaa sitä, että sulla tavallaan aikanaan oli vanhemmat? En tiedä, onko sulla siis ollut se kohta lapsuutta, jolloin et vielä ollut pettynyt vanhempiin tai tunnetasolla he eivät olleet hylänneet? Mulla on ollut, sitten he alkoivat syytellä myöhemmin minua (lähinnä huomauttaessani heille heidän vioistaan) ja sitten ei ole enä vanhempia ollut. Ja se sattuu, koska vanhemmat käyttäytyvät niin kuin aivan kuin se ois minun vikani. Vittu vähänkö hekin on mulle kertoneet, missä mussa on vikaa! Vittu miksi se ei toimi toiseen suuntaan saatana laisinkaan?
t,narsistiterapiassa käyvä
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.
Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.
Jos olet sitä mieltä, että vanhempasi ovat paskoja, niin miksi ihmeessä ruikutat jotain sukupolvien ketjua? Et itsekään kykene rakastamaan vanhempiasi, joten miksi oletat, että he jaksavat kuunnella ruikutustasi vuodesta toiseen? Vässät lapsia kuin kani ja märiset, että nyt suku tänne, meillä tarvitaan sukupolvikokemus (joka muuten ei tarkoita samaa kuin kokemus oman suvun eri sukupolvista, vaan saman sukupolven jotain yhteistä kokemusta).
On itse vanhempana vaikea olla antavana osapuolena, jos itse on saanut osakseen lapsena ja nuorena lähinnä heitteillejättöä ja kaltoinkohtelua. Suosittelen, että menet vaikka perheneuvolaan keskustelamaan aluksi asioistasi vanhemmuuteen liittyen ja voit saada vinkkejä, mikä olisi sinulle oikea paikka jatkossa. Vanhempiasi et saa muutettua, mutta omaan elämääsi voit vaikuutta. Hae keskusteluapua, voi olla että saat esim Kelan korvaaman psykoterapian. Sitä voi huomaamattaan lähteä toistamaan malleja omasta lapsuudestaan, vaikka ei missään järjen eikä tunteen tasolla haluisi. Rauhaisaa Joulun odotusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosiässä lapsi katkaisee napanuoran vanhempiinsa.
Kun olet pariutunut, elät omaa elämääsi ja vanhempasi elävät omaansa.
Toki voivat auttaa ja vierailla ja hoitaa lapsiasi.
Mutta eivät ole vastuussa sinun perheestäsi.
Oletko yksinhuoltaja kun heitä niin kaipailet?En ole yh, ja suurin ongelma ei ole ollenkasn lastenhoitoapu. Vasn hylkääminen, alentuva suhtautuminen, välittämisen puute. Millaiset vanhemmat on sellaiset jotka tietävät lapsensa kanppailevan hengestään sairaalassa mutta eivät viitsi soittaa eivätkä edes jaksa tarkistaa jäikö se oma lapsi henkiin vai ei?
Esimerkiksi sellaiset vanhemmat,jotka tietävät, että sairaala ei kerro heille puhelimitse mitään, vaan ohjaa soittamaan potilaan puolisolle (tai kenet nyt on ilmoittanut lähiomaisekseen). Enemmän ihmettelen sitä, että ap:n mies ei ole soittanut ap:n vanhemmille ja kertonut, mitä lääkärit ovat sanoneet. Minusta jo tuo kertoo aika lailla siitä, miten ap:n perhe suhtautuu isovanhempiin.
No niin tulihan sieltä tämä ”ap on syyllinen” vastaus! Ap tässä siis, sanon vain sen verran että vanhempani eivät viitsi vastata puheluihin ja koska puhelimessa puhutaan ehkä kerran kahteen vuoteen maksimissaan, niin mitään viikoittain tapahtuvaa kuulumissoittelua ei ole. Vanhempani tiesivät tilanteesta kyllä kun ulkomailla asuva sisarus tiedotti heitä. Mutta vanhemmat eivät tarkistaneet sitä edes sisarukseltani saati minulta että jäinkö henkiin. Niitä ei katsos kiinnostanut vähääkään koko asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.
Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.
Ne joilla ei ole ollut koskaan eivät tunnu tajuavan. Eli nämä palstan tunnekylmimmät ilkeimmät nauvojat, joista vanhemmat voi vain unohtaa. Tietenkin vanhemmat voi, mutta entä kun ei voi unohtaa sitä, että sulla tavallaan aikanaan oli vanhemmat? En tiedä, onko sulla siis ollut se kohta lapsuutta, jolloin et vielä ollut pettynyt vanhempiin tai tunnetasolla he eivät olleet hylänneet? Mulla on ollut, sitten he alkoivat syytellä myöhemmin minua (lähinnä huomauttaessani heille heidän vioistaan) ja sitten ei ole enä vanhempia ollut. Ja se sattuu, koska vanhemmat käyttäytyvät niin kuin aivan kuin se ois minun vikani. Vittu vähänkö hekin on mulle kertoneet, missä mussa on vikaa! Vittu miksi se ei toimi toiseen suuntaan saatana laisinkaan?
t,narsistiterapiassa käyvä
Hyvä, että teille narsisteille on olemassa oma terapia. Miten tajusit hakeutua sinne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, onko sinulla sisaruksia ja jos on, ovatko he saaneet erilaista kohtelua vanhemmiltanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.
Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.
Jos olet sitä mieltä, että vanhempasi ovat paskoja, niin miksi ihmeessä ruikutat jotain sukupolvien ketjua? Et itsekään kykene rakastamaan vanhempiasi, joten miksi oletat, että he jaksavat kuunnella ruikutustasi vuodesta toiseen? Vässät lapsia kuin kani ja märiset, että nyt suku tänne, meillä tarvitaan sukupolvikokemus (joka muuten ei tarkoita samaa kuin kokemus oman suvun eri sukupolvista, vaan saman sukupolven jotain yhteistä kokemusta).
Kiitokset rakastavasta ja lämminhenkisestä viestistäsi :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Armotta välit poikki vanhempiin. Älä pidä mitään yhteyttä heihin ja ajattele, että he ovat kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.
Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.
Ne joilla ei ole ollut koskaan eivät tunnu tajuavan. Eli nämä palstan tunnekylmimmät ilkeimmät nauvojat, joista vanhemmat voi vain unohtaa. Tietenkin vanhemmat voi, mutta entä kun ei voi unohtaa sitä, että sulla tavallaan aikanaan oli vanhemmat? En tiedä, onko sulla siis ollut se kohta lapsuutta, jolloin et vielä ollut pettynyt vanhempiin tai tunnetasolla he eivät olleet hylänneet? Mulla on ollut, sitten he alkoivat syytellä myöhemmin minua (lähinnä huomauttaessani heille heidän vioistaan) ja sitten ei ole enä vanhempia ollut. Ja se sattuu, koska vanhemmat käyttäytyvät niin kuin aivan kuin se ois minun vikani. Vittu vähänkö hekin on mulle kertoneet, missä mussa on vikaa! Vittu miksi se ei toimi toiseen suuntaan saatana laisinkaan?
t,narsistiterapiassa käyväHyvä, että teille narsisteille on olemassa oma terapia. Miten tajusit hakeutua sinne?
No, kun mulle tuli mieleen, että hetkinen, tän ihmissuhteen ongelmat johtuvatkin ehkä siitä, että vanhempi on (narsisti) luonnehäiriöinen, eikä vain eri mieltä. Ja siis soitin narsistien uhrien tuki ry:hyn sen jälkeen. Siellä on lista terapeuteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa vaan haistattaisit jo pitkät sun vanhemmille ja alkaisit elämään omaa elämääsi. Lakkaa hakemasta hyväksyntää heiltä. Antaa kurppien olla keskenään. Sinulla on nyt omat lapsesi, toimi heidän kanssaan toisin kuin mitä vanhempasi toimi sun kanssasi.
Tajuatko, ettei tämä sun pillullehaiseva neuvosi auta ketään pääsemään yli yhtikäs mistään? Miten voit luulla niin? Oletko kasvanut tynnyrissä? Huono neuvo, häpeä, kun luulit sitä kelvoksi ja vielä koitit olla ylimielinen ap:lle!
No kerropa sinä viisaampana mitä pitäisi tehdä, äläkä vain postaile samaa kikkelinhajuista komnenttiasi, joka ei hyödytä ap:ta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla sisaruksia ja jos on, ovatko he saaneet erilaista kohtelua vanhemmiltanne?
On yksi sisarus, sama tunnekylmä kohtelu, sisarus muutti ulkomaille ja haki tietoisesti hajurakoa vanhemmista. Sisarukseni kanssa pidetään kyllä yhteyttä mutta välimatkan takia tapaamisia ei juurikaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.
Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.
Jos olet sitä mieltä, että vanhempasi ovat paskoja, niin miksi ihmeessä ruikutat jotain sukupolvien ketjua? Et itsekään kykene rakastamaan vanhempiasi, joten miksi oletat, että he jaksavat kuunnella ruikutustasi vuodesta toiseen? Vässät lapsia kuin kani ja märiset, että nyt suku tänne, meillä tarvitaan sukupolvikokemus (joka muuten ei tarkoita samaa kuin kokemus oman suvun eri sukupolvista, vaan saman sukupolven jotain yhteistä kokemusta).
Niin, ajattele, joku jaksaa vielä tuommoisenkin kokemuksen jälkeen rakastaa ja kaivata rakkautta, saada hyvää, mitä ansaitsee, eikä kylmästi katkaise asia ja halua selvitäkseen puhua paskaa vanhemmistaan ihmisinä lopun elämäänsä. Vaan haluaa olla aidosti tasapainossa ja lapsensakin saavan sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosiässä lapsi katkaisee napanuoran vanhempiinsa.
Kun olet pariutunut, elät omaa elämääsi ja vanhempasi elävät omaansa.
Toki voivat auttaa ja vierailla ja hoitaa lapsiasi.
Mutta eivät ole vastuussa sinun perheestäsi.
Oletko yksinhuoltaja kun heitä niin kaipailet?En ole yh, ja suurin ongelma ei ole ollenkasn lastenhoitoapu. Vasn hylkääminen, alentuva suhtautuminen, välittämisen puute. Millaiset vanhemmat on sellaiset jotka tietävät lapsensa kanppailevan hengestään sairaalassa mutta eivät viitsi soittaa eivätkä edes jaksa tarkistaa jäikö se oma lapsi henkiin vai ei?
Esimerkiksi sellaiset vanhemmat,jotka tietävät, että sairaala ei kerro heille puhelimitse mitään, vaan ohjaa soittamaan potilaan puolisolle (tai kenet nyt on ilmoittanut lähiomaisekseen). Enemmän ihmettelen sitä, että ap:n mies ei ole soittanut ap:n vanhemmille ja kertonut, mitä lääkärit ovat sanoneet. Minusta jo tuo kertoo aika lailla siitä, miten ap:n perhe suhtautuu isovanhempiin.
Oletko ihan retardi, tietenkin ne kertoo :O Haiset pillulle, sitäpaitsi, loukkaava kusipää.
Sinullapa on rakentava tapa keskustella. Kouluavustajasi siirtyi hetkeksi ohjaamaan toista oppilasta vai miten pääsit ilman valvontaa nettiin?
No vittu kun on tuollaisten typerien tampioiden kanssa tahkonnut, kuin tuo sairaalasta kirjoittaja, joille ei mene mitkään HEIDÄT OMAT VIKANSA perille, vaikka niistä sanotaan, niin ei jaksa olla edes ystävällinen. Hajoa siihen stana.
Vika = kuvitelma, ettei sairaala anna tietoja omasta lapsesta ja se muukin teksti oli täynnä paskaa
Fakta: sairaala ei anna tietoja, vaikka väität, että kyseessä on oma aikuinen lapsesi, jos tietoihin on merkitty lähiomaiseksi joku muu kuin ne omat vanhemmat. Soittajana voi olla vaikka median edustaja, joka haluaa tietää, mitä puukotuksen uhrille tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosiässä lapsi katkaisee napanuoran vanhempiinsa.
Kun olet pariutunut, elät omaa elämääsi ja vanhempasi elävät omaansa.
Toki voivat auttaa ja vierailla ja hoitaa lapsiasi.
Mutta eivät ole vastuussa sinun perheestäsi.
Oletko yksinhuoltaja kun heitä niin kaipailet?En ole yh, ja suurin ongelma ei ole ollenkasn lastenhoitoapu. Vasn hylkääminen, alentuva suhtautuminen, välittämisen puute. Millaiset vanhemmat on sellaiset jotka tietävät lapsensa kanppailevan hengestään sairaalassa mutta eivät viitsi soittaa eivätkä edes jaksa tarkistaa jäikö se oma lapsi henkiin vai ei?
Esimerkiksi sellaiset vanhemmat,jotka tietävät, että sairaala ei kerro heille puhelimitse mitään, vaan ohjaa soittamaan potilaan puolisolle (tai kenet nyt on ilmoittanut lähiomaisekseen). Enemmän ihmettelen sitä, että ap:n mies ei ole soittanut ap:n vanhemmille ja kertonut, mitä lääkärit ovat sanoneet. Minusta jo tuo kertoo aika lailla siitä, miten ap:n perhe suhtautuu isovanhempiin.
No niin tulihan sieltä tämä ”ap on syyllinen” vastaus! Ap tässä siis, sanon vain sen verran että vanhempani eivät viitsi vastata puheluihin ja koska puhelimessa puhutaan ehkä kerran kahteen vuoteen maksimissaan, niin mitään viikoittain tapahtuvaa kuulumissoittelua ei ole. Vanhempani tiesivät tilanteesta kyllä kun ulkomailla asuva sisarus tiedotti heitä. Mutta vanhemmat eivät tarkistaneet sitä edes sisarukseltani saati minulta että jäinkö henkiin. Niitä ei katsos kiinnostanut vähääkään koko asia.
Eli vaikka sinulla on mies, niin ilmoitit lähiomaiseksi ulkomailla asuvan siskosi? Kertoo aika lailla omasta perhedynamiikasta eli vanhempiesi lisäksi dissaat puolisoa. Ja jos olet sairaalassa teholla tekemässä kuolemaa, niin todennäköisesti et vastaa puhelimeen kertoaksesi vointiasi. Vai olitko vatsahuuhtelun jälkeen hetken heräämössä dramatisoimassa lähtöäsi?
Ap tässä, kiitokset tarinankerronnasta ja värikkäistä itse keksimistäsi juonenkäänteistä... nauratti jo tämä itsemurhayritystarina, parasta av-juttua :)
Ei mitään terapiaa, vaan totuuden hyväksyminen. Ap, hyväksy, että vanhempasi on sekopäitä, jotka ei halua olla lapsensa kanssa tekemisissä. Katkaise heihin välit ihan kokonaan ja unohda heidät. Sulje kokonaan pois elämästä ja jatka arkeasi aivan kuin heitä ei olisi olemassakaan - älä uhraa ajatustakaan isällesi tai äidillesi.
Ei viestejä isänpäivänä, äitienpäivänä, jouluna, uutena vuotena, ei koskaan. Ihan täysi hiljaisuus.
Siitä se alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa vaan haistattaisit jo pitkät sun vanhemmille ja alkaisit elämään omaa elämääsi. Lakkaa hakemasta hyväksyntää heiltä. Antaa kurppien olla keskenään. Sinulla on nyt omat lapsesi, toimi heidän kanssaan toisin kuin mitä vanhempasi toimi sun kanssasi.
Tajuatko, ettei tämä sun pillullehaiseva neuvosi auta ketään pääsemään yli yhtikäs mistään? Miten voit luulla niin? Oletko kasvanut tynnyrissä? Huono neuvo, häpeä, kun luulit sitä kelvoksi ja vielä koitit olla ylimielinen ap:lle!
No kerropa sinä viisaampana mitä pitäisi tehdä, äläkä vain postaile samaa kikkelinhajuista komnenttiasi, joka ei hyödytä ap:ta yhtään.
Enkä mä kerro kellekään "mitä hänen pitäisi tehdä", en minä ole hän. Lopeta säkin sellainen alentuva käytös. Mä voin kertoa, mikä on auttanut minua, ja missä koen, että oma kokemukseni vastaa ehkä toisen kokemusta. Toinen sen tietää, onko niin, tai kiinnostaako mun saamani apu tapa häntä. En mä tuputa. Tai varsinkaan kuvittele, että itse olisin jotenkin oikeassa. Se mikä toimii minulla, toimi ehkä vain minulla. Vaikka toivoa voi, että siitä jokin toimisi muillakin. Tai saa idiksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä tässä. Oman suruni ja pettymykseni vielä ehkä hiljaa kärsin ja kestän, mutta sitä suren kovasti että lapsilta puuttuu sukupolvien ketju, juuret, lämmin sukuyhteys ja suvun rakastava tuki täysin. On vain oma perhe, kaikki juhlat ja pyhät aina ilman sukua, lapset eivät saa sellaista sukupolvikokemusta tai kulttuurista perinteiden siirtoa.
Jälleen siis tsjuan että minun vanhempani eivät tuohon pysty ikinä, mutta silti koen että lapset (ja minä) jäämme jotain vaille... jotain sellaista turvaa, välittämistä ja tukea. En oikein osaa edes sanoin selittää mitä tarkoitan.Hyvän perheen omaavilla tämä on itsestäänselvää kuin ilma jota hengittää ja useat eivät tajua edes mistä puhun. Ehkä sellaiset tajuavat joilta rakastavat vanhemmat äkisti kuolleet tai joilla ei sellaisia ollut koskaan.
Jos olet sitä mieltä, että vanhempasi ovat paskoja, niin miksi ihmeessä ruikutat jotain sukupolvien ketjua? Et itsekään kykene rakastamaan vanhempiasi, joten miksi oletat, että he jaksavat kuunnella ruikutustasi vuodesta toiseen? Vässät lapsia kuin kani ja märiset, että nyt suku tänne, meillä tarvitaan sukupolvikokemus (joka muuten ei tarkoita samaa kuin kokemus oman suvun eri sukupolvista, vaan saman sukupolven jotain yhteistä kokemusta).
Niin, ajattele, joku jaksaa vielä tuommoisenkin kokemuksen jälkeen rakastaa ja kaivata rakkautta, saada hyvää, mitä ansaitsee, eikä kylmästi katkaise asia ja halua selvitäkseen puhua paskaa vanhemmistaan ihmisinä lopun elämäänsä. Vaan haluaa olla aidosti tasapainossa ja lapsensakin saavan sen.
Kiitos, joku sentään ymmärsi mitä ajan takaa.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Sinullapa on rakentava tapa keskustella. Kouluavustajasi siirtyi hetkeksi ohjaamaan toista oppilasta vai miten pääsit ilman valvontaa nettiin?