Lue keskustelun säännöt.
Mikä on "vaikein" kirja jonka olet lukenut?
Kommentit (878)
Yritin lukea Edgar Allan Poe'ta. Olikin hirveän vaikeaselkoista, luulin ihan dekkarikirjailijaksi. Rue de morgue -kadun murhat -novellin jaksoin lukea. Ei ollut kummoinen, loppujen lopuksi apina oli murhaaja. Poe-kokoelman esipuheesta ymmärsin, että Poen ymmärtäminen on kestävyyslaji sinänsä. Kuvittelin, että olisi samantapaista kuin Arthur Conan Doyle, jota pystyy hyvin lukemaan alkukielelläkin ja tykkään hänen kirjoistaan kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Norman Mailer Alaston Lounas
Tommy Taberman joku runokirja en muista nimeä. hyviä runoja rakkaudesta, en ymmätänyt mitään, vaikka rakkaudesta ymmärränkin, no ei kai se mikään vaikee ollut.
Vielä sellainen kirja kun nälkä, en muista kirjailijaa, mutta tarina on jäänyt mieleeni.
voi olla että oli Norjalainen, siis se kirjalija.
Knut Hamsun.
BesserWisseröidään sen verran, että Norman Mailer kirjoitti teoksen Alastomat ja kuolleet - helppolukuinen kirja toisesta maailmansodasta. William s. Burroughs kirjoitti Alastoman lounaan, joka sitten pakeneekin jo aika hyvin tulkintoja. Luin ko. teoksen n. 10- vuotiaana 1.kerran etsiessäni kirjastosta Burroughsia: olinhan jo lukenut Tarzan ja Mars-sarjan jo pariin kertaan läpi. Oli kyllä "vaikea" teos luettavaksi, eikä se paljon helpompi ollut 15 vuotta myöhemminkään. Sinänsä epätyypillisen tyypillinen Beat-kirjallisuuden edustaja, että teos täytyy oikeastaan kokea, enemmän kuin lukea.
Ja Tabermannia oli helppo pilkata teininä ja nuorena, mutta lainasin runokokoelman hiljattain kirjastosta ja huomasin hänen olleen ihan kelpo runoilija, joka kirjoitti taitavasti myös rakkaudesta - hyvä Tommy. Näin sodan hehkun polttaessa ihoamme kaikkien pitäisi lukea Tabermania. Hän ei ole "vaikea".
Hamsunin Nälässä taas on paljon samaa realistista syvyyspsykologiaa kuin Dostojevskissa - helppolukuisia mielestäni molemmat, toki jylhiä ja armottomia maailmoja.
Matti Pulkkinen Romaanihenkilön kuolema
Vierailija kirjoitti:
Matti Pulkkinen Romaanihenkilön kuolema
No tämäpä tämä. Varmaan ainoita kirjoja, joka jäi kesken. Kirja siis jäi tyttöystävälle ja ostin juuri divarista. Täytyy toki lukea - muutenkin Pulkkinen oli aika mielenkiintoinen hahmo kirjallisuusskenessä.
Sinuhe oli helppo, luin sen 11-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kurjat. Satakunta sivua maaston kuvailua, jotta kirjailija sai kerrottua, miksi Napoleon hävisi Waterloon taistelun. Mulla meni noihin sataan sivuun enemmän aikaa kuin koko muuhun kirjaan yhteensä.
Vaikeampia kirjoja en ole saanut luettua loppuun.
Minusta taas aivan ihana kirja, parhaimpia lukukokemuksia koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluajalta tulee mieleen Camusn Rutto ja Kafkan Oikeusjuttu. En ollut vielä kypsä lukemaan niitä. Jotkut Ahon Rautatiet ja Canthin Papinperheet painivat ihan eri sarjassa.
Venäläisiä klassikoita en ole jaksanut lukea, sillä henkilöitä on valtavat määrät ja kaikki asiat kuvataan niin kauhean perusteellisesti. Osa saksalaisista klassikoista on samanlaisia. Sinänsä minulla ei ole mitään tiiliskiviromaaneja vastaan, jos vain kerronta etene sutjakkaasti ja imaisee lukijansa mukaan tapahtumiin.
Ai niin, kaikkein vaikein kirja on varmaan ollut keskikoulun viimeisellä luokalla luettu Fysiikan oppikirja!
Venäläisten klassikkojen henkilömäärä on kyllä hurja. Selvisin ongelmasta, kun pari kertaa palasin aivan kirjan alkuun ja kirjoitin itselleni listan "kuka on kuka". Kun siellä käytettiin yhdestä ja samasta henkilöstä useita eri nimityksiä, mikä oli
Joo - aloin aikanaan lukemaan Sotaa ja rauhaa. Luin ekat 50 sivua ja tuntui että sinä aikana ei tapahtunut oikeasti yhtään mitään. Siihen se jäi. Kirjakin oli niin paksu että käsivarsia pakotti koko ajan.
Toinen kirja minkä aloitin suurin odotuksin oli Taru sormusten herrasta. Vaikka olin teini-ikäinen ei se vaihtoehtoinen todellisuus vaan oikein iskenyt. Muutamaan kymmeneen sivuun jäi sekin. En ole jaksanut niitä leffojakaan intoutua katsomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurjat. Satakunta sivua maaston kuvailua, jotta kirjailija sai kerrottua, miksi Napoleon hävisi Waterloon taistelun. Mulla meni noihin sataan sivuun enemmän aikaa kuin koko muuhun kirjaan yhteensä.
Vaikeampia kirjoja en ole saanut luettua loppuun.
Minusta taas aivan ihana kirja, parhaimpia lukukokemuksia koskaan.
En tarkoittanut, että se olisi ollut huono. Oikein hyvä kirjahan se oli, ja hyvin kirjoitettu. Hieno kokemus, joskin Fantinen kohtalo suututtaa edelleen. Mutta sellaista tuon ajan elämä oli, ja kirjailija halusi kertoa siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluajalta tulee mieleen Camusn Rutto ja Kafkan Oikeusjuttu. En ollut vielä kypsä lukemaan niitä. Jotkut Ahon Rautatiet ja Canthin Papinperheet painivat ihan eri sarjassa.
Venäläisiä klassikoita en ole jaksanut lukea, sillä henkilöitä on valtavat määrät ja kaikki asiat kuvataan niin kauhean perusteellisesti. Osa saksalaisista klassikoista on samanlaisia. Sinänsä minulla ei ole mitään tiiliskiviromaaneja vastaan, jos vain kerronta etene sutjakkaasti ja imaisee lukijansa mukaan tapahtumiin.
Ai niin, kaikkein vaikein kirja on varmaan ollut keskikoulun viimeisellä luokalla luettu Fysiikan oppikirja!
Mikä Kafkan Oikeujutussa tekee ahdstavan ja vaikean luettavan? En ole lukenut vielä, joten kiinnostaa.
Se, että päähenkilöä rangaistaan kertomatta, mitä hän on tehnyt. Vaikuttaa siltä, että hänet otettiin sattuman oikusta syntipukiksi. Koko kirja etenee vääjäämättä kohti aina vain pahempaa epäoikeudenmukaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluajalta tulee mieleen Camusn Rutto ja Kafkan Oikeusjuttu. En ollut vielä kypsä lukemaan niitä. Jotkut Ahon Rautatiet ja Canthin Papinperheet painivat ihan eri sarjassa.
Venäläisiä klassikoita en ole jaksanut lukea, sillä henkilöitä on valtavat määrät ja kaikki asiat kuvataan niin kauhean perusteellisesti. Osa saksalaisista klassikoista on samanlaisia. Sinänsä minulla ei ole mitään tiiliskiviromaaneja vastaan, jos vain kerronta etene sutjakkaasti ja imaisee lukijansa mukaan tapahtumiin.
Ai niin, kaikkein vaikein kirja on varmaan ollut keskikoulun viimeisellä luokalla luettu Fysiikan oppikirja!
Mikä Kafkan Oikeujutussa tekee ahdstavan ja vaikean luettavan? En ole lukenut vielä, joten kiinnostaa.
Se, että päähenkilöä rangaistaan kertomatta, mitä hän on tehnyt. Vaikuttaa siltä, että h
Kiitos vastauksesta. Halusin kuulla, kun on aikomus lukea kyseinen kirja.
Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki ja Hans-Georg Gadamerin Hermeneutiikka. Tosin molemmat todella mielenkiintoisia, mutta helppoa niiden todellinen ymmärtäminen ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin lukea Edgar Allan Poe'ta. Olikin hirveän vaikeaselkoista, luulin ihan dekkarikirjailijaksi. Rue de morgue -kadun murhat -novellin jaksoin lukea. Ei ollut kummoinen, loppujen lopuksi apina oli murhaaja. Poe-kokoelman esipuheesta ymmärsin, että Poen ymmärtäminen on kestävyyslaji sinänsä. Kuvittelin, että olisi samantapaista kuin Arthur Conan Doyle, jota pystyy hyvin lukemaan alkukielelläkin ja tykkään hänen kirjoistaan kovasti.
Luin Poeta teininä ja nuorena aikuisena, viihdekirjallisuuttahan ne on. Et ole varmaan paljoa elämässäsi lukenut, jos Poen koet vaikeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki ja Hans-Georg Gadamerin Hermeneutiikka. Tosin molemmat todella mielenkiintoisia, mutta helppoa niiden todellinen ymmärtäminen ei ole.
Kant on aivan kammottavan puuduttavaa ihan jo virkkeiden pituuden tähden. Puhtaan järjen kritiikki on ollut minulle myös vaikeimpia luettavia, koska olin eri mieltä kuin Kant. Mies osaa kuitenkin kuivalla filosofiallaan pointtinsa esittää niin hyvin, että lukemissuorituksessa kesti kuukausi, kun yritin raapustaa vasta-argumentteja joka kappaleen päätteeksi.
Hegelin Oikeusfilosofia on nautinto Puhtaan järjen kritiikkiin verrattuna ja Gadamerin kieli on sentään hyvällä tavalla heideggeriaanista; vähän lyyristä ja hyvän rytmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku japanilainen, missä mies joutuu hiekkakuoppaan vangiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin lukea Edgar Allan Poe'ta. Olikin hirveän vaikeaselkoista, luulin ihan dekkarikirjailijaksi. Rue de morgue -kadun murhat -novellin jaksoin lukea. Ei ollut kummoinen, loppujen lopuksi apina oli murhaaja. Poe-kokoelman esipuheesta ymmärsin, että Poen ymmärtäminen on kestävyyslaji sinänsä. Kuvittelin, että olisi samantapaista kuin Arthur Conan Doyle, jota pystyy hyvin lukemaan alkukielelläkin ja tykkään hänen kirjoistaan kovasti.
Luin Poeta teininä ja nuorena aikuisena, viihdekirjallisuuttahan ne on. Et ole varmaan paljoa elämässäsi lukenut, jos Poen koet vaikeaksi.
Olen mä lukenut jonkin verran, tämä lukihäiriö lisää vähän vaikeutta, mutta ainahan sitä voisi enemmänkin lukea.
Varmaan Judith Butlerin teksti on ollut vaikeaselkoisinta.
Vierailija kirjoitti:
Dostojevskin tuotannon luin yhtenä viikonloppuna. Ei se kyllä vaikeaa ollut. Ihan yliarvostettu kirjailija.
Anna kun arvaan, ettet tosiasiassa ole lukenut elämäsi aikana edes yhtä Pupu Tupunaa loppuun saakka...
Raamattu. Varsinkin israelin sukuluettelo. Kylläkin hyvää unilääkettä = nukkuu mieluummin kuin lukee.
Vaikein lukemani kirja oli vuosia sitten Veijo Meren 'Peiliin piirretty nainen'. Kerrontatyyli oli jotenkin ylenpalttisen kuvaileva ja osittain tajunnanvirtaa (jos siis muistan oikein kymmenien vuosien jälkeen) jonka takia jotenkin koko kirjan juoni ja ydin jäi itselleni epäselväksi :D
Ehkä kirja vain edusti tyylilajia joka ei tuolloin ollut itselleni tuttu, tai sitten kieli oli siinä määrin vanhahtavaa että teki lukemisen hankalaksi, mutta tuo oli kirja joka on jäänyt itselleni mieleen epäselkeänä.
Olen usein aloittanut Herman Hessen Lasihelmipeliä mutta aloituksesi ne ovat jäänet. Gogolin Kuolleet sielut ei ollut helppo kirja!