Mikä on "vaikein" kirja jonka olet lukenut?

Kompleksianalyysin oppikirja. 

Sinuhe Egyptiläinen ... ei vaan edennyt

Edgar Allan Poe:n kootut kertomukset. Oli niin vanhaa ja vaikeaa englanninkieltä, ettei sanavarasto ja ymmärrys tahtonut riittää.

Olen lukenut paljon (Alastalon salissa puuttuu, se pitää jossain vaiheessa lukea), mutta ainoa kirja, jonka olen jättänyt kesken, oli Jack Londonin Merisusi. Jostain syystä sain liki raivokohtauksen jo ensimmäisten sivujen aikana, muista vieläkin parinkymmenen vuoden takaisen puristavan ahdistavan vihan tunteen. En tiedä, en kyennyt jatkamaan, ja muistaakseni teksti sinällään ei ollut mitään kummallista.

Miki Liukkosen Elämä: Esipuhe. Yhtä tuskaa, paitsi totta kai pituutensa, myös yhdentekevyytensä vuoksi. En käsitä, mikä siinä muka on eräisiin tehnyt vaikutuksen. Hourailevaa höpertelyä.

Varmaan jokin kompleksianalyysin oppikirja.

En ole lukenut Sirpa Kähkösen 36 uurnaa. Kehuttu kirja ja Finlandian voittanut. Olen tykännyt muista Kähkösen kirjoista. Jotenkin aihe tuntuu liian raskaalta, koska omakin lapsuus on ollut aika karsea tunnekylmien vanhempien ja henkisen väkivallan vuoksi. En myöskään halua katsoa Yle Areenasta dokumenttia huutolaislapsista. En vaan kestä lapsiin kohdistuvaa julmuutta ja lasten huonoa kohtelua. En voi ymmärtää ikinä, miten samassa taloudessa aikuiset voi kohdella toisia lapsia hyvin ja toisia ala- arvoisesti.

Minä tuolla mainitsin Anna Kareninan ja Haitekstin ja pohdiskelin, että esim. Sinuhen luin kahdessa päivässä 14-vuotiaana. Täällä muutama vinkki tullut, mitä pitää testata. Jokunen viime vuosi on tullut luettua tosi vähän, pitääkin taas käydä kirjastossa kun loma alkaa

Ajan lyhyt historia.

Apinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuun asti?

 

15-vuotiaana minulla oli Herman Hesse-kausi ja muistelen Lasihelmipelin olleen vaikeimmiten ymmärrettävä minun elämänkokemuksellani. Pitäisi lukea se uudestaan.

Mullakin oli teininä Herman Hesse kausi. Kuuluu varmaan ikään. 

Sota ja rauha,luin sata sivua,sitten huomasin paskaa koko höpölöpö kirjasarja on niin raskasta tekstiä ,muka tätä sontaa maailmalla ylistetään,paskaa sano finski poika.

Vierailija kirjoitti:

Sadan vuoden yksinäisyys. Niin monta samannimistä hahmoa, että sekaisin menee.

Mulla on just nyt tämä "työn alla". Tarina on mielenkiintoinen, mutta todellakin nuo Jose Arcaddiot menee sekaisin.

Jyrki Lehtola: "Tule takaisin, olmi!", joka myös on paras koskaan lukemani kirja.

Vierailija kirjoitti:

Dostojevskin tuotannon luin yhtenä viikonloppuna. Ei se kyllä vaikeaa ollut. Ihan yliarvostettu kirjailija.

Moi Paavo, miten menee?

Vierailija kirjoitti:

Luin joskus James Joycen Odysseuksen. En tykännyt enkä oikein ymmärtänyt mikä siinä on niin hienoa, mutta sisulla luin loppuun.

Se on ainoita kuuluisia klassikoita joita en pystynyt lukemaan, oli niin puuduttavaa tekstiä. Toinen oli Marcel Proustin kadonnutta aikaa etsimässä.

Wittgensteini Tractatus. Niin paksua tavaraa ettei sitä voi lukea kuin romaania. Jokainen lause pitää lukea erikseen ja tehdä muistiinpanoja. Todella raskas urakka mutta opin jotain ihmisistä ja heidän suhteestaan todellisuuteen ja kieleen.

Joycen odysseus taas oli hauskaa tekstiä.

Päätaloja en ole jaksanut lukea kun niissä vaan selostetaan kuka teki mitä ja miten jokin meni jotenkin. Ei edes kirjallisuutta. As-roskaa.

Nesbyn kirjat on vaan niin ahdistavia etten pysty lukemaan niitä.

Rikos ja rangaistus. Oli jotenkin niin raskas että piti ottaa breikkejä.

Vierailija kirjoitti:

Kafkan Oikeusjuttu. Oli ahdistava kokemus.

 

Olen eri, mutta olen ainakin kaksi kertaa alkanut lukea sitä enkä jaksanut lukea loppuun. Norjalaisen nobelkirjailijan, Undsetin,  kirja nimeltä "Jenny" on minusta hyvin ahdistava. Se ojäi kerran kesken ja toisella kerralla luin sen hätäisesti läpi. Saman kirjailijan muut teokset ovat lempilukemistani.