Kivuliain fyysinen kipu, mitä olet tuntenut?

Selän kuvausta ei suositella turhana tutkimuksena jos selkäkipu on kestänyt alle 2kk eikä ole vakavia hermopinneoireita eli jos ei ulosteet tule alle ja jalat liikkuvat normaalisti eikä jalkaterä läpsy niin ei kuvata turhaan tai ellei taustalla ole vakavaa tapaturmaa eli murtuman epäilyä selässä. Mitä ajattelit kuvauksesta hyötyä, ei se kuvaaminen sitä selkää paranna. Selän kuvaamisesta on eniten hyötyä jos harkitaan selän leikkaamista, ajattelitko että se täytyisi leikata eli olisi leikattavaa vika siinä?

Kovia kipuja on itsellä ollut erittäin vaikeassa angiinassa, jossa sylkeä ei kyennyt nielemään vaan se piti sylkeä ulos. Toinen on rankka haimatulehdus, josta jouduin sairaalaan 2,5 viikoksi, ei kyennyt edes istumaan tai seisomaan paikoillaan tai oikein makaamaankaan paikoillaan, piti varovasti edes takaisin liikkua ja hengittää pinnallisesti nopeasti. ambulanssissa sain sellaiset kipulääkkeet että helpotti matkalla sairaalaan siedettävälle tasolle kipu. Sairaalassa oli sellainen yläselkäkipu että piti maata lattialla kova kirja selän alla kun oli maannut sairaalan huonolla sängyllä pari viikkoa. Se oli tuskaista kyllä, mutta ei se lihaskipu parane muulla kuin vahvoilla kipulääkkeillä (ei kuvaamalla) (joita niitä kipulääkkeitä annettiin hyvin nihilistisesti pihistellen ja piilovittuillen vaikka lääkäri oli ne määrännytkin tarvittaessa annettaviksi, tein kantelun asiasta toki, selityksenä oli että sait silloin yhtenäkin päivänä näin paljon kipulääkettä ja kipua seurattiin kyllä hyvin, no ei se auttanut kuin silloin yhtenä päivänä kun niitä sai kunnolla eikä se kivun seuraaminen sitä kipua parantanut vaan se kesti päiväkausia, aivan haista paska selvitys oli ylilääkäriltä vaikka ihmettelinkin miksi vakavasti sairasta potilasta pitää makuuttaa kovissa kivuissa sairaalassa erikoissairaanhoidossa kirurgian osastolla) Toki jumppa auttaa selkäkipuun ja hieronta, mutta ei niissä tippaletkuissa väsyneenä ja voimattomana paljon jumpattu, tipan kanssa pääsi kovalle lattialle kyllä makaamaan se kirja selän alla.

Luumun kokoinen paise ihan hanurin pyhimmän paikan vieressä, lääkärin totaalisen väärä diagnoosi ja Immodium.

Oikeasti kun jouduin synnyttämään sitä ainakin työmiehen ranteenvahvuista betoniksi muuttunutta jöötiä, niin itku tuli mutta taju oli lähteä.

Aika hyvin on hermopisteitä sinne hanukan seudulle sijoitettu. Sen opin.

Sijoiltaan mennyt kyynerpää, joka oli pari tuntia ehtinyt kerätä turvotusta ennen kuin sitä alettiin vääntää paikalleen. Lääkäri väänsi sitä ilman mitään kipulääkitystä, eikä se tietenkään mennyt paikoilleen turvotuksen takia. Uudestaan, uudestaan, uudestaan sitä kättä väännettiin eri asennoissa, ja lääkäri lopetti vasta kun alkoi taju lähteä kivun takia. Pahinta oli, kun kaiken kivun keskellä piti passiivisena olla paikoillaan, ei saanut liikkua tai tehdä mitään, että lääkäri saisi sen oikeassa asennossa loksahtamaan paikoilleen.

En ole ikinä kokenut kamalampaa kipua, ainakaan luomusynnytys ei ollut mitään siihen verrattuna.

Pahin, suorastaan tajunnan räjäyttävä hetkellinen kipukokemus oli, kun sydänleikkauksen 

jälkeen teho-osastolla yhdellä vetäisyllä vedettiin neljän rintaonteloon menevän letkun nippu 

kerralla irti. Hoitaja sanoi, että vedä syvään henkeä ja niin lähtivät letkut. Tunne oli huima, mutta 

leikkauksen lopputulos oli hyvä, jo kuusitoista vuotta tästä kokemuksesta on kulunut.

Mulla ylivoimainen ykkönen ja ainut kerta kun oon kivusta pyörtynyt on kohdunulkoinen raskaus ja munajohtimen ns. räjähdys. Siinä tilassa sisäinen ultraus oli pahinta ikinä. Hoitajat pitivät käsistä ja jaloista, kun itkin, rimpuilin ja anelin lopettamaan. Leikkaus pelasti hengen, mutta heräämisen jälkeen vielä sattui helvetillisesti joku ronklaus, kun yrittivät saada virtsajohtimeen jotakin.

Siihen päälle henkisten haavojen hoidot lapsen menetyksestä... Ihan kamala kokemus, jota ei toivo kenellekään!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo juurihoito ilman puudutusta vie voiton -jopa synnytyskivuista. Hyi helkkari. Juu olisin saanut puudutteen, mutta pelkäsin piikkiä niin paljon etten antanut laittaa. Hammaslekuri olisi voinut yrittää kovemmin ylipuhua. Siinä kotikylän hammaslääkärituolissa on varmaan minun puristusjäljet vieläkin... Ei silti tullut kammoa. Mutta sittemmin puudutuspiikki on aina kelvannut!

60 luvulla ja 70 luvun alkupuolella kouluhammashoitolassa tehtiin aina juurihoito ilman puudutusta. Kestämättömään kipuun asti porattiin ja tyhjennettiin, sitten väliaikainen paikka ja kuoletuslääke ja viikon kuluttua jatkettiin. Sellaista kidutusta!

Mun pahimmat kipukokemukset ovat olleet aika kesyjä teidän muiden kipuihin verrattuna. Pahimpia ovat olleet polvilumpion sijoiltaanmeno, kovat kuukautiskivut ja kolonoskopia . Kakkosena varmaan veriset virtsarakkotulehdukset, ripulin ja ummetuksen yhdistelmän aiheuttamat vatsakivut sekä viisaudenhampaiden puudutus poistoa varten. Veikkaan, että synnytys vie ensi kesänä kevyesti voiton näistä kaikista.

Munuaiskivikohtausten kiputilanteet ja munajohdinten aukiolotutkimus, niin hirveitä, että voisi kuulan itselleen kalloon ampua.

Varmaan myöskin mulla toi verinen virtsatietulehdus joskus 16-vuotiaana. Oli lauantai tai sunnuntai enkä sillon vielä tajunnut että yksityiselle lääkärille pääsee viikonloppuisinkin joten menin sitten päivystykseen jonottamaan. En pystynyt istumaan yhtään paikollani enkä tiedä kauanko jouduin odottamaan koska se aika tuntui ikuisuudelta. Istuin siellä päivystyksen vessassa itkemässä kun tuntui siltä kuin pissais lasinsiruja. Muistan myös kun jouduin sitten menemään kotiin taksilla ja se taksikuski koitti heittää jotakin läppää ja keskustella, itse kiemurtelin siinä penkillä ja tuskanhiki valui pitkin koko kroppaa kun lääke ei ollut vielä vaikuttanut. Olen kiltti ja rauhallinen ihminen mutta silloin teki mieli huutaa että voisitko pitää sen turpasi nyt kiinni.

Toinen on varmaan kun kaikki viisaudenhampaat poistettiin samalla kertaa. (Jälkeenpäin olen kuullut ettei niin edes ilmeisesti saisi tehdä.) Ensinnäkin se puudutuspiikkien määrä oli hurja koska piti puuduttaa koko suu, oikein tunsi kun ne osu aina johonkin hermoon, hyi että. Viimeisen hampaan kohdalla puudutus oli jo lähtenyt osittain pois joten se tunne kun sitä hammasta koitettiin vetää pois siitä huolimatta... Lisäksi jälkeenpäin kivut oli aika mielenkiintoiset kun tosiaan neljää viisaudenhampaan paikkaa särki. Olin melkoisissa särkylääke pöllyissä ainakin viikon. :D

1. Migreeni

2. Paksusuolen tulehdus

3. Virtsatietulehdus, joka ehti munuaisiin

Sydänleikkaus ilman että olin kunnolla nukutettu. En vieläkään tykkää siitä, jos joku esim. vahingossa huitasee kädellään lähelle rintakehääni. Kakkosena hammaslääkärin puudutuspiikki yläetuhampaiden yläpuolelle, käsittääkseni sen alueen puudutuksen voi muutenkin tehdä? Kolmosena yksi virtsatietulehdus niistä monista, en tiedä miksi juuri se sattui niin että teki mieli hypätä ja upota vieressä olevaan järveen.

1. Adenomyoosi, josta johtuen helvetilliset kuukautiskivut. Tuntuu yhdellä hetkellä, että taju lähtee, paskon alleni, oksennan ja vatsa repeää.

2. Salmonellan aiheuttama suolistotulehdus, oireet samat kuin yllä.

3. Virtsarakkoinfektio, luojan kiitos antibiooteista. Sääliksi käy tulevia sukupolvia jos niiden teho menetetään superbakteereille.

Kärsimättömän lääkärin tekemä kolonoskopia. Ei voinut rauhassa työntää tähystintä, vaan junttasi sen joka mutkasta niin että olin varma että se tulee vatsasta läpi. Ei paljon auttanut vaikka olin saanut kipulääkettä, niin kovasti se silti sattui. Muilla kerroilla ei ole ollut mitään ongelmia, eli lääkärin piikkiin pistän tämän tuskan. Paljon mieluummin kokisin jalan murtamisen kivun kuin tuon, vaikka jalka meni ihan paskaksi niin siihen sentään auttoi särkylääkkeet.

Endometrioosin takia olen kärsinyt vuosikausia niin pahoja kipuja, että olen ollut päiviä toimintakyvytön. Kun viiltävä kipu iskee, pysähtyy kaikki liike. Se on lamauttavaa. Mikään lääke ei edelleenkään tunnu näihin kipuihin auttavan. Litalgin ja jotkut opiaatit toimivat parhaiten, mutta nekin leikkaavat vain kivusta terävimmän kärjen.

Ehdottomasti pahin kipu tuli kuitenkin lääketieteellisestä operaatiosta (piti olla rutiinileikkaus), jossa menin kipushokkiin. Puudutus oli jostain syystä epäonnistunut, ja minulla oli täysi tunto alueella, jota operoitiin. Vartalo alkoi täristä holtittomasti, silmistä valui valtoimenaan kyyneleitä, vaikka en tajunnut itkeväni ja hengitys meni hapen haukkomiseksi. Kivuliaan lisäksi myös hyvin pelottava kokemus. 

Synnytyskipu avautumis- ja ponnistusvaiheessa.

Sappikiven liikkeelle lähtö ja sappirakon tulehdus, tuntuu kamalammalta kuin synnytys!

Botox-pistokset otsaani, taju meni!

On tämä kyllä kauhea lukea, miten Suomessa näemmä lääkäri ja hoitokunta eivät anna potilaalle mitään lääkitystä tuskien lievittämiseksi pahassakaan tilanteessa, vaikka siihen ihan varmasti keinot olisi! Pöyristyttää ja ahdistaa etenkin synnyttävien naisten kohtelu. Aivan kuin jotain nautaa ronkitaan ja huudatetaan, eihän se mitään tarvi kerran on jo synnyttänytkin! Lisää enemmän synnytyspelkoa niin paljon, että vahvistui lisää sen väliin jättäminen.

Itsellä suurinta kipua kaiketi aiheuttanut polvilumpion hetkellinen pois paikoiltaan meno ja sen jälkeinen turvotus ja kipu, ettei liikkua kunnolla voinut.

Vierailija kirjoitti:

Munuaiskivikohtausten kiputilanteet ja munajohdinten aukiolotutkimus, niin hirveitä, että voisi kuulan itselleen kalloon ampua.

Ei munanjohdinten aukiolotutkimus nyt niin hirveästi satu:) Helpolla olet elämässäsi päässyt, jos tuo pahimpia:)

Vierailija kirjoitti:

Sydänleikkaus ilman että olin kunnolla nukutettu. En vieläkään tykkää siitä, jos joku esim. vahingossa huitasee kädellään lähelle rintakehääni. Kakkosena hammaslääkärin puudutuspiikki yläetuhampaiden yläpuolelle, käsittääkseni sen alueen puudutuksen voi muutenkin tehdä? Kolmosena yksi virtsatietulehdus niistä monista, en tiedä miksi juuri se sattui niin että teki mieli hypätä ja upota vieressä olevaan järveen.

Tätä sydänleikkausasiaa en kyllä usko. Milloin tuo leikkauksesi on tehty ja missä? Nykyisin ainakin nukutuksen syvyyttä pystytään tarkasti valvomaan, joten ei tuo ole mahdollista.