Siis onko oikeasti ihmisille OLENNAINEN miinus, jos toinen on ollut naimisissa?

Eli jos on ollut vaikka 3 vuotta naimisissa ja eronnut --> heikko harkintakyky. Mut jos on saman ajan ollut avioliitossa ja eronnut, niin aivan ok?

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut vaikka 3 vuotta naimisissa ja eronnut --> heikko harkintakyky. Mut jos on saman ajan ollut avioliitossa ja eronnut, niin aivan ok?

Ja jälkimmäinen tietty avoliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi ongelma. Kun ei ole itse ollut naimisissa ei tiedä mitä se on. Siis eri elämäntilanteet.

No mitä se avioliitto on sellaista, että naimisissa olematon ei siitä elämästä tiedä mitään? Ei kai se käytännössä ole kuin paperinpala ja toki avioliittoa koskee omaisuuden yms. Suhteen enemmän lakeja kuin esim. avopuolisoita.

Itse en ole ollut naimisissa, mutta kumppani kahdesti, ihan sama minulle 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut vaikka 3 vuotta naimisissa ja eronnut --> heikko harkintakyky. Mut jos on saman ajan ollut avioliitossa ja eronnut, niin aivan ok?

Ja jälkimmäinen tietty avoliitossa.

Niin eihän se mitään. .sit voi kokeilla toista, kolmatta ja neljättä. ..kunnes tulee Se Suuri Rakkaus. Ihan eri asia kuin erota avioliitosta. ..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ongelma. Kun ei ole itse ollut naimisissa ei tiedä mitä se on. Siis eri elämäntilanteet.

No mitä se avioliitto on sellaista, että naimisissa olematon ei siitä elämästä tiedä mitään? Ei kai se käytännössä ole kuin paperinpala ja toki avioliittoa koskee omaisuuden yms. Suhteen enemmän lakeja kuin esim. avopuolisoita.

Itse en ole ollut naimisissa, mutta kumppani kahdesti, ihan sama minulle 😂

Jep. Taas on tätä taattua av-mammojen jeesustelua koko ketju😂

Yksi avioöiityo ei haittaa, mutta jos olisi 3 avioliittoa, ehkä jo kaksikin olisi liikaa. Mielestäni se että on ollut naimisissa kertoo ainakin sitoutumishalukkuudesta/kyvystä ainakin jossain määrin ellei ole mikään salama-avioliitto.

Ei, jos puoliso olisi kuollut. Avioero on kuitenkin aina epäonnistuminen tärkeimmässä ihmissuhteessa ja yleensä johtuu molemmista osapuolista. Tämä kertoo jotain ihmissuhdetaidoista ja/tai kyvystä arvioida itseä ja toista ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut vaikka 3 vuotta naimisissa ja eronnut --> heikko harkintakyky. Mut jos on saman ajan ollut avioliitossa ja eronnut, niin aivan ok?

Näyttää olevan myös niin, että 20 vuotta aviossa ja eronnut = heikko harkintakyky. 10 kertaa avoliitossa jotka kestäneet 3kk-5v, ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut vaikka 3 vuotta naimisissa ja eronnut --> heikko harkintakyky. Mut jos on saman ajan ollut avioliitossa ja eronnut, niin aivan ok?

Ja jälkimmäinen tietty avoliitossa.

No ainakin minulle näin. Itselleni ei nimittäin ole suuri kynnys muuttaa yhteen ja olen sitä mieltä että se olisi hyvä tehdä jo suht aikaisessa vaiheessa, jotta näkee sujuuko yhteinen arki. Olen asunut kimppakämpissäkin ja ystävieni kanssa kämppiksinä, yhdessä asuminen ei siis tunnu mitenkään hirmu isolta askeleelta. Avioliittoa sen sijaan pidän lupauksena olla toisen kanssa yhdessä loppu elämän. En menisi naimisiin ihmisen kanssa jonka olen tuntenut alle 5 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Kokematon ihminen voi hyvinkin päätyä avioliittoon harkitsemattomasti etenkin jos toinen osapuoli kovin vie. Itselleni avioliitto ei ole miinus. Lapset sen sijaan ovat koska vaikuttaisivst niin oleellisesti läpi elämän ja niiden ksutta pitäisi siihen exäänkin tottua. Oma mieheni oli eronnut, mutta lapseton.

Juuri näin eli harkintakyvyn puute usein taustalla.

Täytyykin muistaa sanoa miehelle, että meistä ei kumpikaan enää kelpaa parisuhteeseen koska olemme harkinta- ja sitoutumiskyvyttömiä. Eroamme, koska hän on muuttanut mielensä lasten suhteen. 16 vuotta yhdessä, kun toinen keksi keski-iän kynnyksellä, että sittenkin haluaa lapsia, ja minulta on yhteisestä sopimuksesta pistetty piuhat poikki viisi vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Avioliitto on eri asia kuin kirkollinen vihkiminen. Nää kommentit vahvistaa käsitystäni siitä että suunnattoman merkityksen avioliittoon lataavat ovat näitä romanttisia hörhöjä. Avioliitto on juridinen sopimus ja sitoumus.

Juuri näin eli avioliitto on sitoumus, mitä esimerkiksi avoliitto tai seurustelu eivät ole. Kertoo harkintakyvyn puutteesta, jos tekee sitoumuksia heppoisin perustein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei eroaminen aina ole virhe tai se vanha suhdekaan. Ihmiset vain muuttuu. Siksi ei enää haluta olla sen valinnan kanssa, joka toimi joskus.

Ei tietenkään ole, mutta mies joka menee naimisiin jo alunperin sillä periaatteella, että olen tässä nyt vain jonkun aikaa, ja sitten eroan, koska ihmiset nyt muuttuvat, ja hetken päästä haluan valita jonkun toisen naisen vaimokseni, niin jäisi minulta väliin. Jos ei mene naimisiin tosissaan, kunnes kuolema meidät erottaa periaatteella, niin sitten on mielestäni turha mennä naimisiin asti ollenkaan. En myöskään huolisi miestä joka tekee lapset sillä periaatteella, että tietää jo heistä tehdessään eroavansa lasten äidistä, ja rikkovansa lasten perheen kun ihmiset nyt muuttuu. Ihminen joka haluaa vain hengailla suhteesta tosieen, ja pitää sitä ok-toimintana ei vain ole minulle sopiva, kun minä haluan miehen joka sitoutuu minuun, yhteiseen elämäämme, ja on valmis setvimään ongelmat jotka setvimättöminä johtaisivat ennen pitkää eroon.

Hetkinen. Sinä seurustelet miehen kanssa. Parin viikon seurustelun jälkeen käy ilmi, että mies on ollut naimisissa, ja lapsiakin on. Millä perusteella arvelet tietäväsi millä periaatteilla mies on naimisiin mennyt ja lapset tehnyt? Vai luulteko, että mies ihan rehellisesti kertoo, että menin nyt naimisiin parempaa odotellessa, ja lapsetkin tein vaikka koko ajan eroa mietin? Vai onko sulla joku kristallipallo mistä sä kattelet muiden motiiveja teoilleen? Mistä sinä, naimisiin mennessäsi, tiedät, onko mies sitoutunut sinuun ja yhteiseen elämäänne? Kuinka kauan olet itse valmis setvimään esimerkiksi puhjennutta mielenterveyden ongelmaa, väkivaltaa, päihteiden käyttöä, jotka voivat johtaa eroon? Ymmärräthän, että ihmiset ja tilanteet oikeasti muuttuvat. Mies jonka nait tänään, voi olla aivan erilainen viiden vuoden kuluttua. Samoin sinä voit muuttua erilaisista syistä täysin. Voit tulla uskoon, joutua raiskatuksi, saada kolme keskenmenoa.. Kaikki asioita jotka muuttavat sinua. Oletko enää sen jälkeen nainen, jonka kanssa mies meni naimisiin, vai oletko nainen, jonka kanssa hän ei olisi alkanut edes seurustelemaan?

Tämähän ei liity yhtään mitenkään siihen mitä kirjoitin. Kirjoitukseni oli vastaus toisen kirjoitukseen, jossa vastaaja viittasi minun kirjoitukseni kohtaan jossa kerroin että jos ei opi virheistään, ja menee monta kertaa avioon, tai tekee lapsia useamman naisen kanssa, kun ei ole oppinut virheistään, niin ei ole sopiva mies minulle. Siihen siis vastattiin että ei ero ole aina virhe. Minä haluan sellaisen kumppanin kuin itsekin olen, en sellaista joka on vähän kaikkien kanssa, ja kokeilee avioliittoa sillä mentaliteetilla että ainahan voi erota jos siltä alkaa tuntumaan. Kun minä olen mihen kanssa yhdessä, on asiat käsitelty jo ennen seurustelun avarsinaista aloitusta siihen pisteeseen, jossa on keskusteltu entisistä suhteista, niihin johtaneista syistä, ja eroon johtaneet asiat myös. On tultu tietoisiksi toisen ajatusmaailmasta, ja siitä miksi hän haluaa suhteeseen juuri minun kanssani. Jos oletus seurusteluun, ja avioliittoon kanssani on se, että erotaan kun tulee sitä tai tätä, niin ei ole se mies minua varten. Tässä ei ole mitään naiivia, vaan tämä on realismia ja kumppanin valintaa niillä perusteilla jotka ovat itselleni tärkeitä. Jos mies haluaa naida ja tehdä lapsia kaikkien kanssa, hän sen tehköön, mutta minä en ole se kenen kanssa tuota toimintaa suoritetaan. En ole myöskään sanonut että erota ei saa, mutta jatkuva hinku naimisiin usean kanssa, on MINULLE turn off. Muut saa puolestani naida vaikka kymmeniä ihmisiä, minä vain en ole yksi heistä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tullut mieleenkään, että siksi jättäisin suhteen väliin, kun olin vielä naimaton. Nyt eronnut ja uudessa suhteessa, ei häirinnyt uutta puolisoa tai sitä ennen deittailemiani, kyllä ne suhteet muuhun kaatuivat.

Minkä ikäisiä ja missä asuvia ovat häiriintyjät? Ja ennen kaikkea, MIKSI?

Kokemattomat  ihmiset ovat tuomitsevia. Aika usein  he ovat myös ehdottomia ja he sallivat itselleen enemmän kuin potentiaaliselle puolisolle.Yleensä ymmärrys kasvaa kokemusten myötä, ei  tosin kaikilla.

On miinus, vaikuttaa toki kauanko liitto kesti ja miksi erottu. Minulle avioliitto on pyhä ja aion mennä vain kerran naimisiin, odotan tiettyä arvostusta avioliittoa kohtaan myös puolisoltani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Itse taas en luota ihmiseen joka kokeilee toista ihmistä. Luotan enemmän sellaiseen joka on valmis ottamaan riskin ja sitoutumaan.

Itse taas vierastan tuollaisia ensitreffit alttarilla -ihmisiä.

Itse katolilaisena uskon kuolemaan asti kestävään avioliittoon, jota ei ihmisen sovi purkaa. Onneksi puolisoni uskoo samoin.

Eronneen kanssa meillä olisi siis jo lähtökohtaisesti liian erilaiset näkemykset avioliitosta ja sen kestävyydestä ja perimmäisestä merkityksestä.

Joten kyllä, olisin pistänyt suhteen poikki jos sinkkuaikoinani olisin alkanut seurustella henkilön kanssa, josta olisi paljastunut, että tämä on ollut aiemmin naimisissa. En tuomitse eronneita, mutta itse henkilökohtaisesti en pystyisi tuollaiseen suhteeseen.

tai 38v joka siihen mennessä ollu kolmesti naimisissa... eikä edes kovinkaan nuorena aloittanu noi naimatouhut. Liitot ei vaan kestäny koskaan yli 3v naikkosella. Nopeasti tietty selvisi miksi, tapana kerätä varamunia ympärilleen ja heti jos virallinen mies ei tottele kaikessa tämä käy vieraissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos on ollut vaikka 3 vuotta naimisissa ja eronnut --> heikko harkintakyky. Mut jos on saman ajan ollut avioliitossa ja eronnut, niin aivan ok?

Näyttää olevan myös niin, että 20 vuotta aviossa ja eronnut = heikko harkintakyky. 10 kertaa avoliitossa jotka kestäneet 3kk-5v, ihan ok.

Niin avoliittoja kokeilleet ovat olleet fiksuja ja harkitsevia! Eivät ole suinpäin syöksyneet avioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Avioliitto on eri asia kuin kirkollinen vihkiminen. Nää kommentit vahvistaa käsitystäni siitä että suunnattoman merkityksen avioliittoon lataavat ovat näitä romanttisia hörhöjä. Avioliitto on juridinen sopimus ja sitoumus.

Juuri näin eli avioliitto on sitoumus, mitä esimerkiksi avoliitto tai seurustelu eivät ole. Kertoo harkintakyvyn puutteesta, jos tekee sitoumuksia heppoisin perustein.

Ja kylmyydestä ja laskelmoinnista, jos kynnys on kovin paljon avoliittoa korkeammalla.