Siis onko oikeasti ihmisille OLENNAINEN miinus, jos toinen on ollut naimisissa?

Ei ole miinus, ei ole merkitystä. Mieluummin naimisissa ollut ja eronnut kuin sellainen, jolla ei ole ainuttakaan vakituista parisuhdetta takana. Sellaisiakin on jopa keski-ikäisissä.

Tosin kerran netissä tutustuin alle 50-vuotiaaseen mieheen, jolla oli takana neljä avioliittoa, ja se oli jo kyllä vähän turn-off.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Itse taas en luota ihmiseen joka kokeilee toista ihmistä. Luotan enemmän sellaiseen joka on valmis ottamaan riskin ja sitoutumaan.

Itse taas vierastan tuollaisia ensitreffit alttarilla -ihmisiä.

Ensitreffeistä alttarilla kirjoitit sinä. ..vähän eri asia kuin avioitua seurustelun jatkeena.

Minun jäljiltä on fiksu, mukava, erittäin sosiaalinen ja varakas mies. Sopii erittäin hyvin lapsettomalle uranaiselle, joka on keskustelutaitoinen ja ymmärtää pitkiä työpäiviä. Tupakoimaton, ei ryyppää eikä rällästä. Loppujen lopuksi oltiin kuitenkin hyvin erinlaisia, ja koin olevani paljon yksin parisuhteessa. Minulle sopii paremmin mies, joka tekee normi työpäiviä ja voitaisiin tehdä yhdessä jotain viikollakin eikä vain lomilla. 

Tässä iässä itse pidän plussana, jos on ollut aiemmin naimisissa. 

Tämä keskustelu ja asenteet täällä ovat omituisia.

Ei se mikään este onnelle ole, mutta avomieheni on ollut aikaisemmin naimisissa ensirakkautensa kanssa. Tämä aiheuttaa sen, että minä en ole innostunut menemään naimisiin hänen kanssaan, koska tuntuisi kornilta, että alkaisin suunnitella hänen kanssaan mittavia häitä jotka hän on jo kerran kokenut ja joissa hänen sukulaisensa on jo olleet vieraina ja joissa mieheni on luvannut kaiken Kansan edessä rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä.

Mitä tämä samainen vierasjoukko miettisi kun taas kerran sama mies asialla ja samoin lupauksin?!?

Pysymme siis avoliitossa ja olemme sitoutuneita ja onnellisia, olemme olleet sitä jo yli 20 vuotta!

Musta on hienoa, että täällä on näin paljon ihmisiä jotka ei ikinä tee huonoja päätöksiä ja virheellisiä valintoja. Ihmisiä jotka pystyvät katsomaan useiden kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen, ja näkemään miten he itse, ja heidän puolisonsa tulevat muuttumaan. Ihmisiä jotka eivät anna tunteiden häiritä kylmän loogista järkeilyä siitä, kannattaako jonkun kanssa mennä naimisiin vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Ei se mikään este onnelle ole, mutta avomieheni on ollut aikaisemmin naimisissa ensirakkautensa kanssa. Tämä aiheuttaa sen, että minä en ole innostunut menemään naimisiin hänen kanssaan, koska tuntuisi kornilta, että alkaisin suunnitella hänen kanssaan mittavia häitä jotka hän on jo kerran kokenut ja joissa hänen sukulaisensa on jo olleet vieraina ja joissa mieheni on luvannut kaiken Kansan edessä rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä.

Mitä tämä samainen vierasjoukko miettisi kun taas kerran sama mies asialla ja samoin lupauksin?!?

Pysymme siis avoliitossa ja olemme sitoutuneita ja onnellisia, olemme olleet sitä jo yli 20 vuotta!

Ihan mielenkiinnosta, miksi he erosivat? Miksi ette mene naimisiin maistraatissa todistajien läsnäollessa? Tällöin kenenkään ei tarvitsisi lupailla mitään kaiken kansan edessä. Ei siinä, eihän avioliitto ole mikään välttämättömyys. Se yksi i-kirjain siellä välissä ei takaa mitään, joten jos teille molemmille on ok olla menemättä naimisiin, niin asiathan ovat sitten hyvin.

Kyllä. Tulee mieleen et5ä mitä vikaa, kun erosi. Niin tyhmä en ole, että ajattelisin sen olevan vain vastapuolen vika.

Eli siis onko joku oikeesti sitä mieltä, että sellainen nainen, joka on ollut kerran naimisissa ja eronnut väkivaltaisen puolison vuoksi, on "huonompi", mitä naimaton nainen, jolla on kolme lasta kolmelle eri miehelle? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Itse taas en luota ihmiseen joka kokeilee toista ihmistä. Luotan enemmän sellaiseen joka on valmis ottamaan riskin ja sitoutumaan.

Itse taas vierastan tuollaisia ensitreffit alttarilla -ihmisiä.

Ensitreffeistä alttarilla kirjoitit sinä. ..vähän eri asia kuin avioitua seurustelun jatkeena.

No mutta mitä muutakaan seurustelu on kuin kokeilua? Sinähän et luota ihmisiin, jotka haluavat kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis onko joku oikeesti sitä mieltä, että sellainen nainen, joka on ollut kerran naimisissa ja eronnut väkivaltaisen puolison vuoksi, on "huonompi", mitä naimaton nainen, jolla on kolme lasta kolmelle eri miehelle? 

Tätä ei käsittääkseni kysytty eikä kukaan ole niin sanonut. Jos haluat pohtia asiaa, suosittelen että avaat sille oman ketjun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osittain varmaan myös ikäkysymys. Näin viidenkympin korvilla olis suorastaan outoa, jos tapais jonkun, joka ei ole jo ollut naimisissa. Aiempi avioliitto toimii ikään kuin takeena siitä, että tää tyyppi ei ole ihan outo, kun on kelvannut muillekin. Ja tuleepahan kaupan päälle mukana myös aiemmassa aviovuoteessa hankittua kokemusta, mikä on pelkkää plussaa. Vasta-aloittelijan tapaaminen olis tässä elämänvaiheessa pelkästään rasittavaa.

Juuri noin ajattelin kun itse erosin ja etsin uutta kumppania. Sinkut kiersin kaukaa. samoin lapset oli plussaa, ymmärtää vanhemmuuden. Avio minusta ei sinällään ole se juttu, mutta jos on nelikymppinen ihminen jolla ei pitkää parisuhdetta takana on kyllä varmasti erittäin hankalasti pariutuva eikä kumppanina helppo.

Ihan senverran että ei pitäisi niin varmasti tietää kaikenlaista, nimittäin mun miehelläni ei ollut pitkää, eikä juuri lyhkäisiäkään parisuhteita takana kun tavattiin. Ei ollenkaan kamala eikä vaikea tapaus. Kovin on luotettava ja sitoutumiskykyinen ja mukava.

Että eipäs ajatella aina niin mustavalkoisesti.

Mulle avioliitto on kerran elämässä -tilanne. Jos tästä 26 avioliittovuoden jälkeen vielä ero tulee, en näe mitään syytä avioitua uudelleen. Miksi pitäisi? Etenkin uusperheissä, joissa on lapsia, avioliitto tekee kuvioista (etenkin talous), sekavia kaikkine lesken asumisoikeuksineen. Miksi luovuttaisin mm. perimääni omaisuutta vieraan ihmisen käyttöön lasteni nenän edestä? Ei kiitos. Jos sellainen suhde, jossa on omat kodit ja omaisuudet ei kelpaisi, mies ei olisi mua varten. Auervaaroja en katselisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Itse taas en luota ihmiseen joka kokeilee toista ihmistä. Luotan enemmän sellaiseen joka on valmis ottamaan riskin ja sitoutumaan.

Itse taas vierastan tuollaisia ensitreffit alttarilla -ihmisiä.

Ensitreffeistä alttarilla kirjoitit sinä. ..vähän eri asia kuin avioitua seurustelun jatkeena.

No mutta mitä muutakaan seurustelu on kuin kokeilua? Sinähän et luota ihmisiin, jotka haluavat kokeilla.

Seurustelu on luonteeltaan erilaista kuin asuminen samassa asunnossa ja arjen jakaminen. Toki on mahdollista avioitua myös muuttamatta yhteen, mutta itse ajattelen mallia jossa seurustelua seuraa avioituminen ja yhteenmuutto.

Eipä ole miinus. Kun kerran itsekin olen naimisissa ollut (ja eronnut), niin nyt toisella kierroksella lähes odotin että nainenkin on ollut naimisissa, ja löytyy lapsia. Melkein outoa jos +44v nainen ei olisi ollut kertaalleen naimisissa. Samapa tuo, ei miinusta eikä plussaa.

Vierailija kirjoitti:

Musta on hienoa, että täällä on näin paljon ihmisiä jotka ei ikinä tee huonoja päätöksiä ja virheellisiä valintoja. Ihmisiä jotka pystyvät katsomaan useiden kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen, ja näkemään miten he itse, ja heidän puolisonsa tulevat muuttumaan. Ihmisiä jotka eivät anna tunteiden häiritä kylmän loogista järkeilyä siitä, kannattaako jonkun kanssa mennä naimisiin vai ei.

Miksi otat itseesi jonkun tuntemattoman ihmisen parinvalintakriteereistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Itse taas en luota ihmiseen joka kokeilee toista ihmistä. Luotan enemmän sellaiseen joka on valmis ottamaan riskin ja sitoutumaan.

Itse taas vierastan tuollaisia ensitreffit alttarilla -ihmisiä.

Ensitreffeistä alttarilla kirjoitit sinä. ..vähän eri asia kuin avioitua seurustelun jatkeena.

No mutta mitä muutakaan seurustelu on kuin kokeilua? Sinähän et luota ihmisiin, jotka haluavat kokeilla.

Seurustelu on luonteeltaan erilaista kuin asuminen samassa asunnossa ja arjen jakaminen. Toki on mahdollista avioitua myös muuttamatta yhteen, mutta itse ajattelen mallia jossa seurustelua seuraa avioituminen ja yhteenmuutto.

Mielestäni mallisi on turhaa vanhoillinen. Vuoden yhdessä asumisen aikana oppii toisesta paljon sellaista, minkä oppiminen muutoin kestäisi aika kauan. Jos asutaan erillään, näkee enemmän hyviä päiviä ja vähemmän huonoja. Yhdessä asuessa näkee millainen toinen on huonoina päivinä, miten käyttää rahaa jne. Kannustan rohkeammin kokeilemaan ennen sitoutumista niin ei tarvitse ostaa sikaa säkissä.

Yleensä asiat on hyvä suhteuttaa ihmisen ikään. Jos joku on ollut kolmeenkymppiin mennessä kaksi kertaa naimisissa ja eronnut, niin sitten ajattelisin, että onko sillä joku ongelma. Mut jos tuohon ikään mennessä on kerran eronnut avioliitostaan, niin mitä ihmeellistä siinä on?

Vielä kaksvitosenakin ajattelee aika lapsellisesti omalla tavallaan. Ja joku voi olla päätynyt yksinhuoltajaksi tms. Kun eihän se elämä oikeasti mene niinkuin leffoissa??? Kolmikymppisenä ainakin itselle on tullut enemmän perspektiiviä katsoa asioita.

Ei ole miinus.

Elämä ei nyt vaan aina menee kun suunnittelee ja joskus avioero on oikea ratkaisu. Ja miksi avioero olisi iso miinus jos/kun löytää uuden kumppanin?

Tämä.