Siis onko oikeasti ihmisille OLENNAINEN miinus, jos toinen on ollut naimisissa?

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Ei ole, sillä siitä ex-puolisosta pääsee useimmissa tapauksissa erilleen. Sen sijaan entisen liiton lapset muistuttavat puolison menneisyydestä jatkuvasti jo pelkällä olemassaolollaan, eikä siitä ex-puolisostakaan pääse täysin eroon, olivatpa he olleet naimisissa tai ei. 

Iso miinus. On jo jättänyt yhden puolison. Ei luotettava. Eikä kannata itkeä, että exä oli narsisti. Ei sitä enää kukaan usko, että kaikkien exät olisivat aina narsisteja.

Mun ex-mies muuttui väkivaltaiseksi papin aamenen jälkeen. Suhde kesti kaikkiaan 7 vuotta ja siitä kaksi naimisissa mutta tappouhkauksien jälkeen en enää jäänyt katsomaan toteuttaako äijä uhkailunsa. Kaikkee ei voi aina etukäteen tietää ja ihmiset tosiaan voi muuttua.

Minun kaikki exät (3) ovat olleet naimisissa, itse en edes kihloissa. Kyllä se aika oudolta tuntu aluks, et mitenhän situtumiskykyinen tämä ihminen on. Siihen ajatukseen tottuu, kun eihän se nykysin näytä merkitsevän oikein mitään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos on ollut kihloissa?

Kihlaus on lupaus avioliitosta. Pidätkö noin yleisesti ottaen hyvänä, jos kumppanisi rikkoo lupauksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Osoittaa heikkoa harkintakykyä, jos alle 30-vuotiaana on ehtinyt naimisiin ja eroamaan. Eihän tuollainen liitto ole voinut kestää kuin muutaman hassun vuoden!

Eli jos on naimisissa vaikkapa 28-38-vuotiaana, se on jees, mutta jos on naimisissa 19-29 -vuotiaana, kyseessä on heikko harkintakyky? Juuh elikkäs.

miksi kukaan menisi naimisiin 19v. tai ylipäätä muutenkaan. kyllä se jostain harkintakyvyn puutteesta kertoo, tai järjen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Kokematon ihminen voi hyvinkin päätyä avioliittoon harkitsemattomasti etenkin jos toinen osapuoli kovin vie. Itselleni avioliitto ei ole miinus. Lapset sen sijaan ovat koska vaikuttaisivst niin oleellisesti läpi elämän ja niiden ksutta pitäisi siihen exäänkin tottua. Oma mieheni oli eronnut, mutta lapseton.

Olen itse 23-vuotias joten kyllä pitäisin omituisena jos olisi jo tässä iässä ehtinyt naimisiin asti ja eroamaankin.

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies muuttui väkivaltaiseksi papin aamenen jälkeen. Suhde kesti kaikkiaan 7 vuotta ja siitä kaksi naimisissa mutta tappouhkauksien jälkeen en enää jäänyt katsomaan toteuttaako äijä uhkailunsa. Kaikkee ei voi aina etukäteen tietää ja ihmiset tosiaan voi muuttua.

Näin se yleensä on väkivaltaisten miesten kohdalla. Ensin ollaan niin mielinkielin ja hyvää ihmistä, mutta kun on saatu nainen naimisiin, alkaa lätty lätistä. Näillä mielenvikaisilla miehillä se näyttää olevan kaava.

Vierailija kirjoitti:

Yksi avioero ei ole miinus. Useampi avoero on.

Mieluummin ihminen joka on kerran uskaltanut sitoutua kunnolla vs. ihminen jolla on takana kirjava määrä suhteita joita ei virallistanut.

Samaa mieltä. Itse menin naimisiin nuorena ja erosin kolmekymppisenä. Minulle ei siis ollut ongelma, että niillä miehilläkin oli taustallaan avioero, joiden kanssa seurustelin. Ja yksin- tai yhteishuoltajia olivat hekin kuten olin itsekin. Mutta useat yhdessä asumiset olisivat turnoff. Itselleni oli selvää, ettei lapseni tarvitse kasvaa uusperheessä, joten en edes luvannut kenellekään yhteen muuttamista. Enkä ole kenenkään kanssa muuttanut yhteen sen jälkeenkään, koska avoliitto on minulle ihan yhtä iso asia kuin avioliitto. Käytännössä vielä isompi, koska siihen liittyy isoja taloudellisia ja mahdollisesti työhönkin liittyviä kysymyksiä. Jos muutan jonkun kanssa yhteen niin se tapahtuu vasta sitten, kun tiedän ja minulla on syy uskoa, että todella olemme yhdessä lopun ikäämme. Jos siis miehen suhtautuminen asiaan olisi täysin toisenlainen eli hänelle olisi pikku juttu asua milloin kenenkin kanssa, niin emme sopisi yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Avioliitto on eri asia kuin kirkollinen vihkiminen. Nää kommentit vahvistaa käsitystäni siitä että suunnattoman merkityksen avioliittoon lataavat ovat näitä romanttisia hörhöjä. Avioliitto on juridinen sopimus ja sitoumus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juuri avioero on iso miinus, mutta avoero ei?

Koska avoliitto ei ole lupaus mistään. Fiksu ja harkitseva ihminen kokeilee ensin avoliitossa ennen kuin lupaa. En pidä hyvänä sitäkään, jos muutetaan yhteen harkitsematta, mutta avoliitto ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin että asutaan yhdessä.

Jos vannoo seurakunnan edessä tahtovansa ja muutaman vuoden päästä ei tahdokaan, niin väkisinkin tulee mieleen onko koskaan tahtonutkaan ja onko edes kunnolla harkinnut mitä vannoo.

Itse taas en luota ihmiseen joka kokeilee toista ihmistä. Luotan enemmän sellaiseen joka on valmis ottamaan riskin ja sitoutumaan.

[/quote]

Ei eroaminen aina ole virhe tai se vanha suhdekaan. Ihmiset vain muuttuu. Siksi ei enää haluta olla sen valinnan kanssa, joka toimi joskus.[/quote]

Ei tietenkään ole, mutta mies joka menee naimisiin jo alunperin sillä periaatteella, että olen tässä nyt vain jonkun aikaa, ja sitten eroan, koska ihmiset nyt muuttuvat, ja hetken päästä haluan valita jonkun toisen naisen vaimokseni, niin jäisi minulta väliin. Jos ei mene naimisiin tosissaan, kunnes kuolema meidät erottaa periaatteella, niin sitten on mielestäni turha mennä naimisiin asti ollenkaan. En myöskään huolisi miestä joka tekee lapset sillä periaatteella, että tietää jo heistä tehdessään eroavansa lasten äidistä, ja rikkovansa lasten perheen kun ihmiset nyt muuttuu. Ihminen joka haluaa vain hengailla suhteesta tosieen, ja pitää sitä ok-toimintana ei vain ole minulle sopiva, kun minä haluan miehen joka sitoutuu minuun, yhteiseen elämäämme, ja on valmis setvimään ongelmat jotka setvimättöminä johtaisivat ennen pitkää eroon.

Vierailija kirjoitti:

Ei eroaminen aina ole virhe tai se vanha suhdekaan. Ihmiset vain muuttuu. Siksi ei enää haluta olla sen valinnan kanssa, joka toimi joskus.

Ei tietenkään ole, mutta mies joka menee naimisiin jo alunperin sillä periaatteella, että olen tässä nyt vain jonkun aikaa, ja sitten eroan, koska ihmiset nyt muuttuvat, ja hetken päästä haluan valita jonkun toisen naisen vaimokseni, niin jäisi minulta väliin. Jos ei mene naimisiin tosissaan, kunnes kuolema meidät erottaa periaatteella, niin sitten on mielestäni turha mennä naimisiin asti ollenkaan. En myöskään huolisi miestä joka tekee lapset sillä periaatteella, että tietää jo heistä tehdessään eroavansa lasten äidistä, ja rikkovansa lasten perheen kun ihmiset nyt muuttuu. Ihminen joka haluaa vain hengailla suhteesta tosieen, ja pitää sitä ok-toimintana ei vain ole minulle sopiva, kun minä haluan miehen joka sitoutuu minuun, yhteiseen elämäämme, ja on valmis setvimään ongelmat jotka setvimättöminä johtaisivat ennen pitkää eroon.

Onpa naiivi kirjoitus.

Kielii huonosta harkintakyvystä tai huonosta luonteesta. Tietenkin tahdon kuulla miksi tuo liitto ei toiminut ja edetä sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Osittain varmaan myös ikäkysymys. Näin viidenkympin korvilla olis suorastaan outoa, jos tapais jonkun, joka ei ole jo ollut naimisissa. Aiempi avioliitto toimii ikään kuin takeena siitä, että tää tyyppi ei ole ihan outo, kun on kelvannut muillekin. Ja tuleepahan kaupan päälle mukana myös aiemmassa aviovuoteessa hankittua kokemusta, mikä on pelkkää plussaa. Vasta-aloittelijan tapaaminen olis tässä elämänvaiheessa pelkästään rasittavaa.

Juuri noin ajattelin kun itse erosin ja etsin uutta kumppania. Sinkut kiersin kaukaa. samoin lapset oli plussaa, ymmärtää vanhemmuuden. Avio minusta ei sinällään ole se juttu, mutta jos on nelikymppinen ihminen jolla ei pitkää parisuhdetta takana on kyllä varmasti erittäin hankalasti pariutuva eikä kumppanina helppo.

Vierailija kirjoitti:

Ei eroaminen aina ole virhe tai se vanha suhdekaan. Ihmiset vain muuttuu. Siksi ei enää haluta olla sen valinnan kanssa, joka toimi joskus.

Ei tietenkään ole, mutta mies joka menee naimisiin jo alunperin sillä periaatteella, että olen tässä nyt vain jonkun aikaa, ja sitten eroan, koska ihmiset nyt muuttuvat, ja hetken päästä haluan valita jonkun toisen naisen vaimokseni, niin jäisi minulta väliin. Jos ei mene naimisiin tosissaan, kunnes kuolema meidät erottaa periaatteella, niin sitten on mielestäni turha mennä naimisiin asti ollenkaan. En myöskään huolisi miestä joka tekee lapset sillä periaatteella, että tietää jo heistä tehdessään eroavansa lasten äidistä, ja rikkovansa lasten perheen kun ihmiset nyt muuttuu. Ihminen joka haluaa vain hengailla suhteesta tosieen, ja pitää sitä ok-toimintana ei vain ole minulle sopiva, kun minä haluan miehen joka sitoutuu minuun, yhteiseen elämäämme, ja on valmis setvimään ongelmat jotka setvimättöminä johtaisivat ennen pitkää eroon.

Hetkinen. Sinä seurustelet miehen kanssa. Parin viikon seurustelun jälkeen käy ilmi, että mies on ollut naimisissa, ja lapsiakin on. Millä perusteella arvelet tietäväsi millä periaatteilla mies on naimisiin mennyt ja lapset tehnyt? Vai luulteko, että mies ihan rehellisesti kertoo, että menin nyt naimisiin parempaa odotellessa, ja lapsetkin tein vaikka koko ajan eroa mietin? Vai onko sulla joku kristallipallo mistä sä kattelet muiden motiiveja teoilleen? Mistä sinä, naimisiin mennessäsi, tiedät, onko mies sitoutunut sinuun ja yhteiseen elämäänne? Kuinka kauan olet itse valmis setvimään esimerkiksi puhjennutta mielenterveyden ongelmaa, väkivaltaa, päihteiden käyttöä, jotka voivat johtaa eroon? Ymmärräthän, että ihmiset ja tilanteet oikeasti muuttuvat. Mies jonka nait tänään, voi olla aivan erilainen viiden vuoden kuluttua. Samoin sinä voit muuttua erilaisista syistä täysin. Voit tulla uskoon, joutua raiskatuksi, saada kolme keskenmenoa.. Kaikki asioita jotka muuttavat sinua. Oletko enää sen jälkeen nainen, jonka kanssa mies meni naimisiin, vai oletko nainen, jonka kanssa hän ei olisi alkanut edes seurustelemaan?

Kyllähän se miinus on, ainakin minulle, koska väkisinkin miettii, miten suhde onnistuisi, jos se ei ole onnistunut muidenkaan kanssa.

Ja jos päälle tulee vielä lapset, haasteita riittää toisensa perään.