vuonna -57 syntynyt äitini kertoo kuinka sotavuosien jälkeen hänen lapsuudessaan oli pula kaikesta
Mikähän juttu tuo on kun tarkemmin ajattelee; hän syntyi yli 10 vuotta sodan loppumisen jälkeen ja ollut teini ikäinen -70 luvulla, oliko silloin muka jokin pula-aika?
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
50-luvun lopulla ei varsinaisesti ollut pulaa tuotteista, rahaa vain ei ollut ostaa kuin välttämättömin ainakaan tavallisessa työläisperheessä. Esimerkiksi hedelmät ja karkit olivat ylellisyyttä, samaten pesukone ja jääkaappi, useimmat pärjäsivät ilman.
Jos katselee vaikka vielä 60-luvun loppupuolelta filmejä suomalaisista, jotka houkuteltiin Ruotsiin autotehtaalle töihin, niin aika hoikkia poikia siellä oli. Eli ei juuri nälkää nähty, mutta ei päässyt lihomaankaan.
Tuossa tavaroiden tarjonnassa varmaan tuo maaseutu-kaupunki ero juuri korostuu. Maaseudulla ei edes unelmoitu tavaroista, mitä jo kaupunkilaisilla oli käden ulottuvilla.
Tietysti myös sitä rahaa ei ollut maaseudun väellä kädessä, kun työtä tehtiin omalla tilalla. Ei pientiloilla tullut mitään säännöllistä kuukausipalkkaa, vaan sitä rahaa tuli maitotilistä, mitä verotti usein se, että sitä syötiin jo etukäteen voina ja juustona. Pientilalliset hankkivat vielä -60 luvulla lisäansioita metsätöistä tai muista tilapäishommista.
Viisseiska kirjoitti:
Höpö höpö. Todellakin oli 60-luvulla jääkaapit. Monissa taloissa oli ns. kylmäkaapit, tavalliset kaapit joihin tuli ulkoilmaa. Muistan hyvin, synnyin -57.
Miten nää ihmiset on näin hemmetin yjksinkertaisia : niin ? Eli kun sulla oli tai ei ollut jotain, niin kellään muulla ei voinut olla toiosin ? Kun mluen näitä pölkkypäitten juttuja tekis mieli kirkua.
Vierailija kirjoitti:
Suomi tuomittiin maksamaan Neuvostoliitolle sotakorvauksia 300 miljoonan kultadollarin arvosta. Maksuaikaa pidennettiin vuoden -45 lopussa 8 vuoteen, ja summaa alennettiin 226,5 miljoonaan. Viimeinen sotakorvausjuna ohitti Vainikkalan aseman 18.9.52.
Niin että taatusti on ollut raskas taakka Suomen taloudelle vielä vuosia jälkeenpäin!
Suomi oli muuten ainoa maa joka maksoi sille määrätyt korvaukset.
Olen sitä mieltä, että köyhyydestä ja niukkuudesta ei nykyään mitään tiedetä. Tiedän, että vaatteet siirtyi isommalta pienemmälle kun kasvettiin. Sukat parsittiin. Vaatteet tehtiin kotona niin pitkälle kun osattiin. Ruokana oli hyvin tavallisesti ruskea kastike ja perunat. Täysmaito ja ruisleipä. Ja silti ihmiset eivät olleet ylipainoisia! Rasvaa syötiin ja hiilihydraatti oli suurin energian lähde. Nyt lihotaan "vaikka ei syödä mitään."
Mitä luokkaeroihin tuli, kyllä vaan niitä oli! Oli rikkaita ja oli köyhiä. Sota-aika tuntui ja näkyi vuosia sodan jälkeen siinäkin, että oli paljon henkisesti vammautuneita miehiä. Myös sotainvalideja oli. Itsemurhia miehet tekivät paljon. Muistan talonrakennukselle hirttäytyneet, eräs räjäytti itsensä dynamiitilla. Yhden miehen löysimme metsästä männyn oksassa. Henkinen hätä on todella kova.
Olin itse nuori tyttö silloin, ja muistaakseni se oli joskus 60-luvun puolivälin tienoilla kun etsimme kaupoista neulepuseroa minulle Helsingin matkalle. Valikoima oli todella suppea enkä mieleistä saanut. Piti ottaa se mikä löytyi, ja asuimme Tampereella!
Oma äitini oli taitava ompelija ja talouden pitäjä ja isällä hyvä työ. Meillä oli kaikki hyvin, mutta tiedän ja muistan muunkinlaisia kohtaloita. Eräälle tytölle annoin talvikenkäni, se oli ennen Joulua ja hän kulki kumisaappaissa kun ei ollut rahaa perheellä. Kysyin äidiltä saanko antaa kenkäni, sain luvan ja siitä tuli valtavan hyvä mieli!
Olen itse syntynyt 1954.
.
Meillä äiti teki myös suht kaikki vaatteet, lainasi kirjastosta ompelu- ja neulelehtiä, joista teki kaavat ompeluksiin ja aina oli "muodinmukaiset" uudet vaatteet kevät- ja joulujuhliin kaikille neljälle lapselle. Kaupoista ei sitten ostettukaan juuri mitään vaatteita, huopatossut, monot ja kangastennarit sekä alusvaatteet olivat kauppatavaraa.
Ikuisen päänsäryn äiti sai kauppalistaa miettiessään, 4 lasta tehtynä 4,5:ssa vuodessa tarvitsi uskomattomat määrät ruokaa. Kaikki mahdollinen säilöttiin talven varalle ja kaikki lapset osallistuivat marjojen ja sienteen pomintaan. Omasta pihasta saatiin sitten juureksia ja viinimarjoja, lisäksi käytiin joka syksy maalla sukulaisten luona perunannostotalkoissa, joista saatiin kellariin perunat talveksi.
Äiti oli lähtöisin Karjalasta ja leipoi joka viikko niin suolaista kuin makeaakin, itsekin olen leiponut niin karjalanpiirakat, lanttu-lihakukot, sultsinat, vatruskat sun muut härpäkkeet, ei niitä ilmankaan osaa olla.
Jouluksi ostettiin kori limonaadia ja laatikko appelsiinejä, jokainen lapsi sai oman Verraton-suklaarasian.
Lahjoiksi saatiin äidin kutomia vaatteita, pienempänä myös isän puusta tekemiä nukenvaunuja ja -sänkyjä, kuorma-autoja ym., kaupasta sitten suksia, luistimia, kelkkoja ja jotain pientä tarpeellista.
Harrastukset olivat ilmaisia, ei puhettakaan laskettelusta, ratsastuksesta, tenniksestä ym vastaavista, ne olivat rikkaiden lapsien harrastuksia.
Koulutusta arvostettiin maailmantappiin asti ja jokainen sai opiskella niin kauan kuin äly ja halu riitti.
Ihan hyvä lapsuus se oli, naapuristo oli suht samanlaista, joten ei ollut mitään suurempaa kilpavarustelua muksuillakaan ja aina riitti leikkikavereita. Oltiin tyytyväisiä ja iloisia vähempäänkin, ei ollut niin yltäkylläistä kuin nykyään.
Toinen vuosimallia 1954
Vierailija kirjoitti:
1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.
Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!
Ruoka oli hyvin yksipuolista!
Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.
Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois.
Olihan elämä toisenlaista kuin nyt mutta en mä muista että suoranaista puutetta olisi ollut. Itse elin lapsuuteni (s -60) Kalliossa duunariperheen lapsena. Meillä oli jääkaappi kuten muillakin ja jopa kylpyhuone mitä ei läheskään kaikissa (vanhemmissa) taloissa ollut vielä vuosiin. Osassa ei ollut edes vessaa asunnossa! Hämärä muistikuva on tuosta että jotain säilöttiin ikkunan välissä mutta mitä ja miksi?
Nälkää emme nähneet koskaan, ruoka oli vaatimatonta mutta hyvää. Itärajalla syntynyt äitini oli suurenmoinen ruuanlaittaja. Ja meillä leivottiin joka lauantai. Salaattia tai hedelmiä ei syöty, juureksia kyllä. Jouluna saatiin joskus mandariineja ja appelsiineja. Jugurtit tuli myyntiin joskus v 65, muistan vieläkin miltä aidoista mansikoista tehty ingmannin jugurtti maistui! Hilloista tosiaan kuorittiin home pois, enkä vieläkään säikähdä pientä pilkkua hillopurkissa. Oltiin tosi terveitä, liekö sitten luonnon antibioottia?
Ruokaa en heitä vieläkään pois, se ei ole muuttunut mihinkään.
Kesällä sai sitten maalla sydämen kyllyydestä kasviksia ja hedelmiä kun omenat kypsyi. Tässä suhteessa maalaiset on aina olleet paremmassa asemassa kuin kaupungeissa asuvat ( Esim sodan aikana köyhä kaupunkilaispoika tai paketissa villasukat ja maatalon poika köntin läskiä. Isäni sitten vaihteli tupakkaan yms että sai tuota läskiä itselleen. Sillä pysyi hengissä). Jäätelöä ostettiin kauppa-autosta kerran viikossa, koko kylän kakarat jonossa:D
En tosiaan muista että olisin kärsinyt tuosta elämästä? Ei osattu kaivata enempää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.
Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!
Ruoka oli hyvin yksipuolista!
Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.
Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois.Olihan elämä toisenlaista kuin nyt mutta en mä muista että suoranaista puutetta olisi ollut. Itse elin lapsuuteni (s -60) Kalliossa duunariperheen lapsena. Meillä oli jääkaappi kuten muillakin ja jopa kylpyhuone mitä ei läheskään kaikissa (vanhemmissa) taloissa ollut vielä vuosiin. Osassa ei ollut edes vessaa asunnossa! Hämärä muistikuva on tuosta että jotain säilöttiin ikkunan välissä mutta mitä ja miksi?
Nälkää emme nähneet koskaan, ruoka oli vaatimatonta mutta hyvää. Itärajalla syntynyt äitini oli suurenmoinen ruuanlaittaja. Ja meillä leivottiin joka lauantai. Salaattia tai hedelmiä ei syöty, juureksia kyllä. Jouluna saatiin joskus mandariineja ja appelsiineja. Jugurtit tuli myyntiin joskus v 65, muistan vieläkin miltä aidoista mansikoista tehty ingmannin jugurtti maistui! Hilloista tosiaan kuorittiin home pois, enkä vieläkään säikähdä pientä pilkkua hillopurkissa. Oltiin tosi terveitä, liekö sitten luonnon antibioottia?
Ruokaa en heitä vieläkään pois, se ei ole muuttunut mihinkään.
Kesällä sai sitten maalla sydämen kyllyydestä kasviksia ja hedelmiä kun omenat kypsyi. Tässä suhteessa maalaiset on aina olleet paremmassa asemassa kuin kaupungeissa asuvat ( Esim sodan aikana köyhä kaupunkilaispoika tai paketissa villasukat ja maatalon poika köntin läskiä. Isäni sitten vaihteli tupakkaan yms että sai tuota läskiä itselleen. Sillä pysyi hengissä). Jäätelöä ostettiin kauppa-autosta kerran viikossa, koko kylän kakarat jonossa:D
En tosiaan muista että olisin kärsinyt tuosta elämästä? Ei osattu kaivata enempää
Oisko ollut kotitekoinen viili? Olen sua vuoden nuorempi ja muistan vielä viilikulhot keittiön ikkunan raossa.
Vierailija kirjoitti:
1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.
Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!
Ruoka oli hyvin yksipuolista!
Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.
Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois.
Näin ehkä jossain Kainuun korven perimmäisessä kolkassa, vaan ei enää valtaosassa Suomea.
Minä synnyin vuonna 1959 tavalliseen duunariperheeseen pieneen teollisuuskaupunkiin. Alussa asuttiin vuokralla omakotitalon yläkerrassa, mutta muutettiin omaan uuteen omakotitaloon 1964. Ihan varma en ole siitä, oliko tuossa vuokra-asunnossa jääkaappia, mutta muuttaessamme omaan omakotitaloon, oli meillä jo kaikki mukavuudet ja siis totta kai myös jääkaappi. Ruoka oli mielestäni ihan riittävän monipuolista, enkä ainakaan itse osannut kaivata mitään. Karamelliäkin saatiin ihan riittävästi, samoin kun jätskiä, jota myytiin ihan ympäri vuoden. Homeista leipää ei meillä todellakaan syöty, mutta mehuista kyllä otettiin se hometatti pois päältä. Siihen aikaan ei hometta pidetty vaarallisena.
Oman äitini lapsuudenkodissa oli jääkaapit, pesukomuutit, radio ja myöhemmin tv ja mitä kaikkea kodinkoneita 50-luvun lopulta 70-luvun alkuun nyt Suomessa saikaan. Mummi ja pappa pitivät osuuskauppaa, ja oli heillä kotiapulainenkin. Myöhemmin maksoivat oppikoulut, lennot Eurooppaan kesätöihin jne.
Äiti syntynyt vuonna 1951, siskonsa kaksi vuotta aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
vieras. kirjoitti:
Toiset muistaa tai ovat kokeneet todella erilailla nuoruutensa. Isoäitini, jonka koti jäi Karjalaan, ei koskaan valittanut, että ei olisi jotain saanut lapsena. Toki sota-aikana joutuivat asumaan 5 muun perheen kanssa samassa huoneessa jonkin aikaa, mutta pysyvän kodin löydyttyä heillä oli vaattetta päälle, näppärä isä teki lapsille leluja ja luistimia, jopa kitaran. Hän on muistojensa mukaan elänyt hyvän lapsuuden sodan päätyttyä eikä kotonakaan ihmiset valittaneet puutetta. Lapsia kannustettiin opiskelemaan ja harrastamaan urheilua tai musiikkia.
Äitini taas, joka on syntynyt 30 vuotta myöhemmin, valitti aina, kuinka ei ollut mitään ja puuttui sitä ja tätä. Kun pyysin jotain nuorempana, niin vastauksena sain katkeraa tilitystä omasta lapsuudesta. Kuinka piti aina olla töissä ja rahat meni vanhemmille. Kouluja käytiin pakolliset ja sitten vakituisiin töihin.
Erona on selkeästi myös elämäntapa, katkeroidutaanko, vaiko katsotaan positiivisia asioita ja ollaan niistä kiitollisia. Erona on myös tavallaan koulutuksen taso ja perherakenne. Mummoni perheessä oli 2 lasta isolla ikäerolla ja äitini puolella taas 5 vai 6 lasta pienillä ikäeroilla. Toisessa perheessä tehtiin toimistotöitä tai opiskeltiin kauppakorkeassa, toisessa lähdettiin lapsena piikomaan ja oppikoulun suorittaminen riitti.
Valituksen määrästä päätellen luulisi pulaa olleen pahiten vuosina -70-80, puhukoon sitten sotavuosien jälkeisestä pulasta kuka haluaa, mutta todellisuudessa luulen, että elämä on ollut hieman karumpaa silloin -40-50.
Tää katkera sukupolvi on aika hirveä. Tietysti se on ikävää, että heidän lapsuuttaan ja nuoruuttaan on pula saattanut leimata, mutta herranjumala sitä ruikutuksen määrää. Itselläni on tällainen sukulaistäti joka aina jaksaa muistella 50-60 vuoden takaisia asioita ja katkerana tilittää kun kaikki oli silloin niin huonosti ja mitään ei ollut. Nykyään on kuitenkin ihan kohtalaisen varakas ja mahdollisuus tehdä ja ostaa asioita, mutta ei. Kun silloin lapsena ei saanut mitään uutta ja ruoka oli kortilla niin elämä on nytkin sen vuoksi perseestä...
Kateuden ja katkeruuden kokeminen on varmaan hyvin henkilökohtainen kokemus. Oma lapsuuteni oli hyvin köyhää, suuri sisarusparvi, isä sodan kauhut kokenut ja alkoholistikin jossain vaiheessa. En silti osannut olla esim kateellinen, kun koko kylä oli samanlaista köyhää kansaa. Ei naapurissa ollut sen kummosemmat olot kellään.
Näihin ihmisten välisiin varallisuuseroihin havahduin vasta 12 vuotiaana, siirtyessäni kirkonkylälle oppikouluun. Mutta vain pieni osuus luokasta oli näitä parempiosaisia, papin, apteekkarin ja kauppiaiden lapset.
Suurin osa oli meitä syrjäkylien pientilallisten lapsia, osa kävi kouluaan vapaaoppilaina, jos vanhemmilla ei ollut varaa lukukausimaksuihin.
Toisaalta olen tutustunut mieheni sisareen, he asuivat lapsuutensa ja nuoruutensa pikkukaupungissa. Ja sen kateellisempia ihmistä en ole tavannut. Hän palaa muistoissaan aina köyhään lapsuuteen ja siihen miten kaikilla muilla oli paremmin. Kuitenkin tiedän, että verratessani omaa perhettäni heidän perheeseen, he elivät mukavaa kaupunkilaiselämää talossa, missä oli juokseva vesi. Heidän isänsä kävi eräällä firmalla töissä, hänellä oli säännölliset kuukausitulot.
Pula-aika koettelee aina tullessaan (enemmän tai vähemmän) kaikkia, köyhyyttä taas sinänsä voi olla ja on niinä muuten hyvinäkin aikoina.
Köyhyys kohtaa ns. 'hyvinä aikoina' yksilöitä, joiden ostovoima on silloin syystä tai toisesta heikentynyt tai ehtynyt (joskin niitä yksilöitä saattaa olla paljonkin)
Pula-aika taas on valtakunnallinen tilanne, joka johtuu tuonnin kohtaamista ongelmista ja sen seurauksena säännöstelyrajoituksista markkinolla.
Mikäli siis minkään olennaisesti elämiseen liittyvien tuotteiden ja tavaran tuonnin rajoituksia ei ole, tai tuontia ei ole jollain saarrolla sotilaallisesti estetty, ei voida puhua tavarapulasta markkinoilla ja siitä johtuvasta pula-ajasta, johon se aina liittyy.
Markkinoiden vielä suuremmalla vapauttamisella (esim. sen hintasäännöksistä) taas ei sinänsä ole enää nykyisen ulkoistamisen, kehittyneen logistiikan ja keskitetyn kaupan aikakaudella suurtakaan vaikutusta esim. uusien työpaikkojen luomiseksi maahan ja sitä kautta köyhyyden poistamiseksi maasta, jos sitä ilmeneekin.
Tarvitaan muuhun puuttumista ja juuri niistä keinoista onkin nyt se pahin pula.
Isäni on -56 syntynyt työväenluokkaisen evakkoperheen lapsi. Materiaa oli vähän, töitä tehtiin paljon, mutta pulaa ei ollut mistään tärkeästä.
Yleisesti ottaen pula-aika oli jo päättynyt tuolloin. Tietysti oli peräkorpien perheitä joissa kymmenen lasta ja isä alkoholisti, jolloin köyhyys oli ihan uskomatonta, mutta ei se pula-aikaa ollut yleisesti. Töitä oli varmasti kaikille jotka töitä pystyivät tekemään ja säännöstely loppui.
Ei pula-aikaa kirjoitti:
Olen syntynyt v. 1956, enkä kyllä mitään varsinaista pula-aikaa lapsuudessani muista. Vanhempani olivat, isäni insinööri ja äitini sairaanhoitaja. siis jokseenkin keskituloisten ryhmää edustivat.
Asuimme Lahdessa kerrostalossa ja minä kävin silloin siellä kansakoulua .
Myöhemmin muutimme pienelle itä-suomalaiselle paikkakunnalle. Muistan että opin hiihtämään puistossa järjestetyssä lasten ' Muumipeikon hiihtokoulussa' (se oli tuotteistettu ja hyvin markkinoitu brändi jo silloin) .
Melkein kaikkien kavereiden kotona oli jo tv (niitä joilla ei ollut, pidettiin lasten keskuudessa yleisesti 'köyhinä'. )
Käytiin balettitunneilla ja katsottiin Disneyn musikaaleja ja luettiin Aku-Ankkaa.
Pojat keräsivät purkankuvia enemmän kuin tytöt, mutta Hellaksen 'Filmitähti' sarja oli suositumpi tyttöjen keskuudessa. Tv-sarjoja kyllä seurattiin, näin voisi kyllä sanoa, aivan toisella innolla kuin nykyisin.
Laite oli vasta uusi monilla ja siihen ei oikeastaan mediana oltu vielä kunnolla edes totuttu.
Osittain ehkä siksi, että tarjontaa oli suurimpaan osaa maata luvassa vain yhdeltä kotimaiselta kanavalta.
Englannin kielestä oltiin koulussa ,yleisesti ottaen lasten ja nuorten keskuudessa hyvin kiinnostuneita ja brittiyhtyeitä kuunneltiin jo Beatlesien ohellakin jo kovasti.
Helsingissä avautui 'Teinitalo'-niminen, erityisesti nuorisomuotiin erikoistunut tavaratalo.
Alkavat, monille paikkakunnille tulleet nuorisodiscot (joissa Kirkat ja kumppanit jo 60-luvun lopulla vierailivat) oli tietysti sen ajan uutuus ja muotivillitys n:o1.
Minihame piti (omasta halusta)olla kaikilla tytöillä ja sen helman pituuksista tietysti kouluissa ym. paikoissa keskusteltiiin ja kuultin sitten moitteita.
Melkein kaikki pojat taas alkoivat kasvattaa pitkää tukkaa (tai ainakin sellaista kuin Beatleseillä) ja siitä keskusteltiin (varsinkin vanhoillsten piireissä ) ehkä vielä enemmän.
Huolet olivat tyypillisiä teinihuolia ja yleensä jotenkin poikiin ja seurusteluun liittyviä.
' Pula-aika' toi sanana mieleen silloin ehkä kai vain sen silloisen Leo Jokelan 'Papukaija G. Pula-ahon, tai Speden sketsijutut laihialaisvitseineen ,joille naurettin.
Coca-cola, 'Sprite' ja Seven-up' olivat nuorten suosikkijuomia mainoksissa (ja mainoksia jäljitellen)- kukapa varhaisnuori nuori ei silloin olisi halunnut olla kuin amerikkalainen teini. Ainakin tuotteet ja mainonta mahdollistivat sen jäljittelyn.
(Mahdollisuus päästä oikeasti esim. vaihto-oppilaaksi 'jenkkeihin' oli kuitenkin vielä silloin vain todella aniharvalla ja pääsy sinne edellytti melkein jo jotain stipendiä. )
Nimenomaan 60-luvun alussa ja lopussa on suuri ero. Ero on myös kaupungin ja maaseudun välillä. Ulkohuusit olivat aivan tavallisia maaseudulla vielä -60 luvulla.
Nuorisomuoti tuli pikkuhiljaa myös maaseudulle, mutta muistan hyvin suuren konfliktin luokallani oppikoulussa, kun eräs tyttö pukeutui farkkuihin. Opettaja kielsi farkkujen pidon, kielto kyllä kumottiin jonkun ajan päästä. Mutta tällaisessa maailmassa elettiin vielä -60 luvun alkupuolella maaseudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.
Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!
Ruoka oli hyvin yksipuolista!
Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.
Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois.Olihan elämä toisenlaista kuin nyt mutta en mä muista että suoranaista puutetta olisi ollut. Itse elin lapsuuteni (s -60) Kalliossa duunariperheen lapsena. Meillä oli jääkaappi kuten muillakin ja jopa kylpyhuone mitä ei läheskään kaikissa (vanhemmissa) taloissa ollut vielä vuosiin. Osassa ei ollut edes vessaa asunnossa! Hämärä muistikuva on tuosta että jotain säilöttiin ikkunan välissä mutta mitä ja miksi?
Nälkää emme nähneet koskaan, ruoka oli vaatimatonta mutta hyvää. Itärajalla syntynyt äitini oli suurenmoinen ruuanlaittaja. Ja meillä leivottiin joka lauantai. Salaattia tai hedelmiä ei syöty, juureksia kyllä. Jouluna saatiin joskus mandariineja ja appelsiineja. Jugurtit tuli myyntiin joskus v 65, muistan vieläkin miltä aidoista mansikoista tehty ingmannin jugurtti maistui! Hilloista tosiaan kuorittiin home pois, enkä vieläkään säikähdä pientä pilkkua hillopurkissa. Oltiin tosi terveitä, liekö sitten luonnon antibioottia?
Ruokaa en heitä vieläkään pois, se ei ole muuttunut mihinkään.
Kesällä sai sitten maalla sydämen kyllyydestä kasviksia ja hedelmiä kun omenat kypsyi. Tässä suhteessa maalaiset on aina olleet paremmassa asemassa kuin kaupungeissa asuvat ( Esim sodan aikana köyhä kaupunkilaispoika tai paketissa villasukat ja maatalon poika köntin läskiä. Isäni sitten vaihteli tupakkaan yms että sai tuota läskiä itselleen. Sillä pysyi hengissä). Jäätelöä ostettiin kauppa-autosta kerran viikossa, koko kylän kakarat jonossa:D
En tosiaan muista että olisin kärsinyt tuosta elämästä? Ei osattu kaivata enempää
Oisko ollut kotitekoinen viili? Olen sua vuoden nuorempi ja muistan vielä viilikulhot keittiön ikkunan raossa.
Meillä ikkunan väliä pidettiin "jääkaappina" ja sen lisäksi oli yksi keittiön kaappien, jossa räppänä ulos.
En tiedä oliko tavarasta pulaa, mutta äiti ompeli kaikki vaatteet ja kaikki vaatteet käytettiin uudestaan. Muistan kuinka äiti teki vanhasta takistaan minulle uuden talvitakin ja käänsi nurjan puolen päälle ja pidin sitä varmaan 5 vuotta, kun kasvun varaa oli reilusti. Ja isän paidoista, veljille ommeltiin uudet paidat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen syntynyt -71 ja sisävessa ja kylpyhuone rakennettiin meillä vasta kesällä 1979. Ihanin muutos oli että sisävessan tulon myötä meillä alettiin myös käyttää kaupan vessapaperia. Sähköt ja vuokseva vesi keittiöön oli tullut jo ennen syntymääni.
Ruoka oli aika yksipuolista, kotimaista ja sitä ei tosiaankaan mennyt hukkaan. Muistan että esim. makaroonia pääsin maistamaan ekan kerran koulussa ja yritin selittää äidilleni mitä makaroonilaatikko oli.
Hauskaa oli myös nopea kehitys. Ensimmäinen väritelkkari meille tuli Los Angelesin olympialaisten mukana kesällä 1984. Siinä oli jotain täysin uutta, johdollinen kauko-ohjain ja teksti-tv. Esimakua tietokoneajoista.
Savon maaseudulla kasvoin.On kyllä aika iso ero Etelä-Suomen kaupungissa kasvaneeseen saman ikäiseen. En ole koskaan elänyt ilman sisävessaa ja kylppäriä, tai olen pari kuukautta vauvana, mutta en muista siitä mitään. Muutettiin pian uuteen kerrostaloon, ja muuton syy oli minun syntymäni. Väritelkkari tuli 1979, sitä ennen olin nähnyt väritelkkareita muualla ja se oli upean näköistä, upeampaa kuin mikään muu tekniikka mitä on sen jälkeen tullut. Vuonna 1984 taisi tulla jo commodore 64.
Juuri näin. Isäni oli sorvarina tehtaalla ja äitini kauppa-apulainen, eli viimisen päälle duunariperhe oltiin. Synnyin 1960 ja Etelä-Suomen pikkukaupungissa vartuin. Vesivessa oli meillä koko ikäni ja kaikki muutkin perusmukavuudet, mitä siihen aikaan oli. Ensimmäinen auto hankittiin 1965 ja ensimmäinen televisio juuri ennen syntymääni. Väritelevisio tuli meille 1975 ja siihen aikaan ei vielä naapurustossa väritelkkareita ollut, joten en ollut päässyt aiemmin näkemään värinä televisio-ohjelmia. Minulla väritelkkarikokemus oli ihan samanlainen kuin sinulla, eli se on suurin vau!-kokemus, jonka olen koskaan kokenut. Sen jälkeen tulleet tekniset uutuudet ei ole säväyttäneet läheskään yhtä palon. Muistan kun samaisena iltana kun väritelevisio meille tuotiin, tuli telkkarista Sheriffi McCloud. Olin koko ohjelman aivan haltioissani ja muistan erityisesti sinisen taivaan, kuinka se näytti niin upean kirkkaan siniseltä, hyvä etten kussut housuuni :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.
Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!
Ruoka oli hyvin yksipuolista!
Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.
Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois.Miten tuo poikkeaa nykyisestä leipäjonojen aikakaudesta?
Silloin se ei ollut niin usein itseaiheutettua kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1951, ja silloin oli vielä pulaa melkein kaikesta. Sokeri,kahvi ja vehnäjauhot olivat niin sanotusti kortilla. Eli säännösteltyä. Jokaisella perheenjäsenillä oli elintarvikekortti johon oli merkitty minkä verran es.sokeria olit oikeutettu ostamaan kuukausdessa. Kun lapsi syntyi,hänelle annettiin nopeasti nimi, jotta hän sai oman elintarvikekortin.
No sulla on kyllä hyvä muisti, säännöstely lopui Suomessa 1954 eli kun oot ollut 3v. Itse en juuri muista mitään ajasta ennen 5v ikää. Oma äiti on syntynyt kanssa 1951 ja hän ei kyllä muista säännöstelyä, toki asioita oli huonommin saatavilla vaikka säännöstely loppuikin, äiti jaksaa joka joulu muistella kun mandariinit tulivat kauppoihin aina just ennen joulua hänen lapsuudessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1951, ja silloin oli vielä pulaa melkein kaikesta. Sokeri,kahvi ja vehnäjauhot olivat niin sanotusti kortilla. Eli säännösteltyä. Jokaisella perheenjäsenillä oli elintarvikekortti johon oli merkitty minkä verran es.sokeria olit oikeutettu ostamaan kuukausdessa. Kun lapsi syntyi,hänelle annettiin nopeasti nimi, jotta hän sai oman elintarvikekortin.
No sulla on kyllä hyvä muisti, säännöstely lopui Suomessa 1954 eli kun oot ollut 3v. Itse en juuri muista mitään ajasta ennen 5v ikää. Oma äiti on syntynyt kanssa 1951 ja hän ei kyllä muista säännöstelyä, toki asioita oli huonommin saatavilla vaikka säännöstely loppuikin, äiti jaksaa joka joulu muistella kun mandariinit tulivat kauppoihin aina just ennen joulua hänen lapsuudessaan.
Niin, koska kukaan ei koskaan kerro lapselle millaista elämä oli syntymäsi aikoihin...
Vierailija kirjoitti:
Liikkuminen erityisesti pimeällä oli kyllä pelottavaa, kun koskaan ei tiennyt näkeekö jonkun puunoksalta hirttäytyneenä.
Ja sitten puhuttiin vielä venäläisistä vakoojista
Tämä nyt on aivan täyttä paskaa! Suomessa tehtiin sotien jälkeen vähemmän itsemurhia, kuin nykyään. Esimerkiksi vuonna 1950 tehtiin noin 500 itsemurhaa, kun vuonna 1990 tehtiin yli 1500 itsemurhaa. Minä olen syntynyt vuonna 1952, enkä ole nähnyt koskaan kenenkään roikkuvan missään puunoksassa, vaikka olen liikkunut yöpimeällä ja päiväsaikaan vaikka missä! Ja vielä vakoojiakin, joopa joo :)
Vierailija kirjoitti:
Onhan siitä tehty elokuva Kahdeksan surmanluotia, joka pohjautuu 60-luvun tositapahtumiin ja saanut paljon arvostusta, kuinka hyvin se kuvaa tuota aikaa.
Kun näin tuon elokuvan, en tunnistanut siitä mitään, vaikka elinkin lapsuuteni 1960-luvulla. Vanhempani muuttivat 1952 maalta Helsinkiin ja kaupunkilaistuivat erittäin nopeasti. Akateeminen loppututkinto takasi siihen aikaan hyväpalkkaisen työpaikan ja hyvät etenemismahdollisuudet. Tulevaisuus oli valoisa. Vanhemmillani oli usein työhön tai muuhun sosiaaliseen elämään liittyviä hienoja juhlia ja muistan aina ihailleeni äitini hienoja iltapukuja ja korkokenkiä.
Meitä lapsia varjeltiin maailman pahuudelta emmekä esim saaneet katsoa iltauutisia. Iltapäivälehtien lööppejä ei vielä ollut eikä nettiäkään, jonka kautta lapset olisivat saaneet tietoa asioista. Elimme aikalailla omassa kuplassamme ja hyvä niin. Kaveritkin olivat samalta asuinalueelta ja samasta sosiaaliluokasta, joten toisenlaista elämää ei nähty juuri missään. Spurguja saattoi joskus nähdä Helsingin keskustassa, mutta ei sellaisilla alueilla pahemmin käyty, joissa sosiaalista vähäosaisuutta olisi ollut enemmän.
Paljon on siis silloinkin ollut kiinni siitä, millaiseen perheeseen ja minne on syntynyt.
Itse ajattelen, että sodan jälkeen ensimmäiset 10-vuotta maksettiin sotavelkoja, jonka jälkeen alkoi sodan runteleman Suomen jälleen rakentaminen - rakennukset, tiet, rataverkosto, sillat jne. ja vasta sen jälkeen huoimio kiintyi kansalaisten elintasoon, joskus 60-luvun alussa ja elintason nousu oli kiivaimmillaan 60-luvun lopun ja 70-luvun alussa. Ja kaupoissa oli melko hyvä tarjonta jo v. 68-69.
Onhan siitä tehty elokuva Kahdeksan surmanluotia, joka pohjautuu 60-luvun tositapahtumiin ja saanut paljon arvostusta, kuinka hyvin se kuvaa tuota aikaa.