Lue keskustelun säännöt.
Mies tuli sitten vasta aamulla kotiin. V*ttu mikä vitsi tästä elämästä tuli. Luulin että näitä käy vain urbaanilegendoissa.
26.11.2017 |
Miten se on noin tyhmä?! "Kaverilla nukuin." Ei sit tullut mieleen laittaa edes yhtä viestiä? "Akku loppui. Soita sille kaverille ja kysy jos et usko."
Kommentit (330)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä huolettaa lisääntyneet pahoinpitelyt. Varsinkin kun näitä hemmetin partalapsia on kaikkialla.
Yhtälailla mies on minusta huolissaan.
Ei Suomi enää mikään lintukoto ole.
Hulluja nuo partanaamat. Käyvät lastenkin kimppuun.
Ja lähimmäsestään ei saisi huolissaan olla koska on kyttäämistä ja kyyläämistä?
Just joo. Älkää sanoko että olette perheellisiä tai muuten parisuhteessa :O
Tilastollisesti kuitenkin Suomessa tapahtuu vähemmän pahoinpitelyjä ja on väkivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Tähän se johtaa, kun ei ole mitään medianlukutaitoa ja vouhotetaan click bait otsikoista. Kannattaa perustaa omat mielipiteet ja näkemykset ehkä kuitenkin faktaan eikä tunteeseen.
Olen elänyt perheessä, jossa on ollut juuri sellainen äiti, joka pelkäsi kaikkea. Jos on puoli tuntia myöhässä niin muka aina on sattunut jotain hirveää. Se ei ole missään nimessä tervettä ja aiheutti itselleni vuosiksi ahdistusta vielä kotoa muuton jälkeen. On kuitenkin aivan äärimmäisen pieni todennäköisyys, että jotain pahaa olisi sattunut, joten pirujen maalaaminen seinille on turhaa ja myös todella ärsyttävää. Ennen kaikkea se on turhaa.
Yleensä ihmiset, jotka pelkäävät paniikinomaisesti kaikkea ja ajattelevat aina, että jotain sattuu, purkavat sillä omia traumoja muiden päälle. Suosittelen tosiaan terapiaa tuolle yhdelläkin, jonka on pakko tietää miehen seura ja missä on, koska päässä pyörii vain katoamisilmoitus.
Olen nainen, parisuhteessa - ei lapsia vielä. Huolestun vasta sitten, jos alkaa oikeasti olla aihetta. Joka kerta sekin huoli on ollut aivan turhaa. Ylihuomhetivaisuus on kyttäämistä todellakin ja sen voi juuri naamioida noin, että "ajattelen vain sun parasta". Niinpä niin.
Sä voit olla tietenkin ihan mitä mieltä tahansa, mutta jos meillä kumpi tahansa sanoo, että ”tulen kotiin joskus pilkun jälkeen”, ja toista ei kuulu kotiin kun kello on jo kahdeksan aamulla, niin kyllä sillon on oikeus kysellä perään. On myös oikeus huolestua, jos ei vastata puhelimeen tai edes lueta viestejä kun on jo tunteja myöhässä omasta arviostaan. Koska sun mielestä mahtaa olla riittävästi aihetta huolestua, että se ”oletko kunnossa?” viesti lakkaa olemasta ahdistavaa kyttäystä? Onko se sitten, kun on ollut viikonlopun teillä tietymättömillä? Vai pitäisikö kulua viikon ennen kuin on aihetta huolestua? Vai onko aihetta huolestua vasta sitten, kun sairaalasta tulee puhelu?
Vaikka se mahdollisuus sille, että jotain pahaa tapahtuu onkin äärimmäisen pieni, sitä pahaa silti tapahtuu. En ymmärrä millä logiikalla minä voisin vain tuudittautua uskoon, ettei se omalle kohdalle kuitenkaan satu koskaan. Lottovoittoonkin on äärimmäisen pieni mahdollisuus, ja silti sekin aina jossain kohtaa jonkun kohdalle osuu. Meillä todellakin saa mennä, en ole mustasukkainen, mutta sovituista asioista pidetään kiinni, tai sitten ilmoitetaan, jos ei pysty. Ihan sama onko kyseessä jatkot, kauppareissu, tai lapsien hoito. Kyse on ihan puhtaasti toisen kunnioittamisesta, ja jos mies ei sen vertaa minua kunnioita että lupauksensa pitää (tai edes ilmoittaa jos ei pysty pitämään), niin en minä sellaisen miehen kanssa parisuhteessakaan aio olla. Kysymys on nimenomaan luottamuksesta siihen, että toinen tekee mitä lupaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä huolettaa lisääntyneet pahoinpitelyt. Varsinkin kun näitä hemmetin partalapsia on kaikkialla.
Yhtälailla mies on minusta huolissaan.
Ei Suomi enää mikään lintukoto ole.
Hulluja nuo partanaamat. Käyvät lastenkin kimppuun.
Ja lähimmäsestään ei saisi huolissaan olla koska on kyttäämistä ja kyyläämistä?
Just joo. Älkää sanoko että olette perheellisiä tai muuten parisuhteessa :O
Tilastollisesti kuitenkin Suomessa tapahtuu vähemmän pahoinpitelyjä ja on väkivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Tähän se johtaa, kun ei ole mitään medianlukutaitoa ja vouhotetaan click bait otsikoista. Kannattaa perustaa omat mielipiteet ja näkemykset ehkä kuitenkin faktaan eikä tunteeseen.
Olen elänyt perheessä, jossa on ollut juuri sellainen äiti, joka pelkäsi kaikkea. Jos on puoli tuntia myöhässä niin muka aina on sattunut jotain hirveää. Se ei ole missään nimessä tervettä ja aiheutti itselleni vuosiksi ahdistusta vielä kotoa muuton jälkeen. On kuitenkin aivan äärimmäisen pieni todennäköisyys, että jotain pahaa olisi sattunut, joten pirujen maalaaminen seinille on turhaa ja myös todella ärsyttävää. Ennen kaikkea se on turhaa.
Yleensä ihmiset, jotka pelkäävät paniikinomaisesti kaikkea ja ajattelevat aina, että jotain sattuu, purkavat sillä omia traumoja muiden päälle. Suosittelen tosiaan terapiaa tuolle yhdelläkin, jonka on pakko tietää miehen seura ja missä on, koska päässä pyörii vain katoamisilmoitus.
Olen nainen, parisuhteessa - ei lapsia vielä. Huolestun vasta sitten, jos alkaa oikeasti olla aihetta. Joka kerta sekin huoli on ollut aivan turhaa. Ylihuomhetivaisuus on kyttäämistä todellakin ja sen voi juuri naamioida noin, että "ajattelen vain sun parasta". Niinpä niin.
Sä voit olla tietenkin ihan mitä mieltä tahansa, mutta jos meillä kumpi tahansa sanoo, että ”tulen kotiin joskus pilkun jälkeen”, ja toista ei kuulu kotiin kun kello on jo kahdeksan aamulla, niin kyllä sillon on oikeus kysellä perään. On myös oikeus huolestua, jos ei vastata puhelimeen tai edes lueta viestejä kun on jo tunteja myöhässä omasta arviostaan. Koska sun mielestä mahtaa olla riittävästi aihetta huolestua, että se ”oletko kunnossa?” viesti lakkaa olemasta ahdistavaa kyttäystä? Onko se sitten, kun on ollut viikonlopun teillä tietymättömillä? Vai pitäisikö kulua viikon ennen kuin on aihetta huolestua? Vai onko aihetta huolestua vasta sitten, kun sairaalasta tulee puhelu?
Vaikka se mahdollisuus sille, että jotain pahaa tapahtuu onkin äärimmäisen pieni, sitä pahaa silti tapahtuu. En ymmärrä millä logiikalla minä voisin vain tuudittautua uskoon, ettei se omalle kohdalle kuitenkaan satu koskaan. Lottovoittoonkin on äärimmäisen pieni mahdollisuus, ja silti sekin aina jossain kohtaa jonkun kohdalle osuu. Meillä todellakin saa mennä, en ole mustasukkainen, mutta sovituista asioista pidetään kiinni, tai sitten ilmoitetaan, jos ei pysty. Ihan sama onko kyseessä jatkot, kauppareissu, tai lapsien hoito. Kyse on ihan puhtaasti toisen kunnioittamisesta, ja jos mies ei sen vertaa minua kunnioita että lupauksensa pitää (tai edes ilmoittaa jos ei pysty pitämään), niin en minä sellaisen miehen kanssa parisuhteessakaan aio olla. Kysymys on nimenomaan luottamuksesta siihen, että toinen tekee mitä lupaa.
Tämä!! ☝
Vika lause!!!
En olisi parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee mitä sattuu, ei vaivaudu kertomaan jos suunnitelmat muuttuvat ja käyttää toisten aikaa kuin omaansa. Itse asiassa en olisi missään muussakaan suhteessa tuollaiseen tyyppiin: kaveripiiristäkin aika nopsaan karisevat muita huomioimattomat moukat, joten miksi ihmeessä sellaisen kanssa haluaisin mihinkään läheisempään suhteeseen. Jotkut käytöstavat sentään.
No kyllähä se on nyt niin että Ari on paras johto tehtäviin aitosuomalaisena ymmärtää venäjän uhan eikä taustalla ole samallaisia rötöksiä kuin Marcolla. Siksi ehotan että järjestäytää Arin taakse ja varmistetaan että liikkeellä on tulevaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä huolettaa lisääntyneet pahoinpitelyt. Varsinkin kun näitä hemmetin partalapsia on kaikkialla.
Yhtälailla mies on minusta huolissaan.
Ei Suomi enää mikään lintukoto ole.
Hulluja nuo partanaamat. Käyvät lastenkin kimppuun.
Ja lähimmäsestään ei saisi huolissaan olla koska on kyttäämistä ja kyyläämistä?
Just joo. Älkää sanoko että olette perheellisiä tai muuten parisuhteessa :O
Tilastollisesti kuitenkin Suomessa tapahtuu vähemmän pahoinpitelyjä ja on väkivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Tähän se johtaa, kun ei ole mitään medianlukutaitoa ja vouhotetaan click bait otsikoista. Kannattaa perustaa omat mielipiteet ja näkemykset ehkä kuitenkin faktaan eikä tunteeseen.
Olen elänyt perheessä, jossa on ollut juuri sellainen äiti, joka pelkäsi kaikkea. Jos on puoli tuntia myöhässä niin muka aina on sattunut jotain hirveää. Se ei ole missään nimessä tervettä ja aiheutti itselleni vuosiksi ahdistusta vielä kotoa muuton jälkeen. On kuitenkin aivan äärimmäisen pieni todennäköisyys, että jotain pahaa olisi sattunut, joten pirujen maalaaminen seinille on turhaa ja myös todella ärsyttävää. Ennen kaikkea se on turhaa.
Yleensä ihmiset, jotka pelkäävät paniikinomaisesti kaikkea ja ajattelevat aina, että jotain sattuu, purkavat sillä omia traumoja muiden päälle. Suosittelen tosiaan terapiaa tuolle yhdelläkin, jonka on pakko tietää miehen seura ja missä on, koska päässä pyörii vain katoamisilmoitus.
Olen nainen, parisuhteessa - ei lapsia vielä. Huolestun vasta sitten, jos alkaa oikeasti olla aihetta. Joka kerta sekin huoli on ollut aivan turhaa. Ylihuomhetivaisuus on kyttäämistä todellakin ja sen voi juuri naamioida noin, että "ajattelen vain sun parasta". Niinpä niin.
Sä voit olla tietenkin ihan mitä mieltä tahansa, mutta jos meillä kumpi tahansa sanoo, että ”tulen kotiin joskus pilkun jälkeen”, ja toista ei kuulu kotiin kun kello on jo kahdeksan aamulla, niin kyllä sillon on oikeus kysellä perään. On myös oikeus huolestua, jos ei vastata puhelimeen tai edes lueta viestejä kun on jo tunteja myöhässä omasta arviostaan. Koska sun mielestä mahtaa olla riittävästi aihetta huolestua, että se ”oletko kunnossa?” viesti lakkaa olemasta ahdistavaa kyttäystä? Onko se sitten, kun on ollut viikonlopun teillä tietymättömillä? Vai pitäisikö kulua viikon ennen kuin on aihetta huolestua? Vai onko aihetta huolestua vasta sitten, kun sairaalasta tulee puhelu?
Vaikka se mahdollisuus sille, että jotain pahaa tapahtuu onkin äärimmäisen pieni, sitä pahaa silti tapahtuu. En ymmärrä millä logiikalla minä voisin vain tuudittautua uskoon, ettei se omalle kohdalle kuitenkaan satu koskaan. Lottovoittoonkin on äärimmäisen pieni mahdollisuus, ja silti sekin aina jossain kohtaa jonkun kohdalle osuu. Meillä todellakin saa mennä, en ole mustasukkainen, mutta sovituista asioista pidetään kiinni, tai sitten ilmoitetaan, jos ei pysty. Ihan sama onko kyseessä jatkot, kauppareissu, tai lapsien hoito. Kyse on ihan puhtaasti toisen kunnioittamisesta, ja jos mies ei sen vertaa minua kunnioita että lupauksensa pitää (tai edes ilmoittaa jos ei pysty pitämään), niin en minä sellaisen miehen kanssa parisuhteessakaan aio olla. Kysymys on nimenomaan luottamuksesta siihen, että toinen tekee mitä lupaa.
mutta MIKSI aikuisen ihmisen pitää luvata sinulle, koska tulee kotiin? Oletko hänen äitinsä?
En usko, että kukaan pahastuu "oletko kunnossa" viestistä. Kunhan ei nyt sen enempää ala panikoimaan. Aina voi sattua jotain, mutta sitä ei voi panikoimalla mitenkään estää tai asiaan vaikuttaa. Voit vaikuttaa vain siihen, millainen pirttihirmu olet siinä kertoina, kun mitään ei satu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noh kun kysyin että mikset lähettänyt kaverin puhelimella/ladannut siellä omaasi niin huikkasi vain "ei kuule kannata kysellä enempää." Ja puhelin kyllä oli päällä yöllä. Mistäkö tiedän? Puhelut ja viestit meni perille. Sieltä ei vaan soitettu takaisin! :((
iphonen latureita löydy kun naisilta prkl...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä huolettaa lisääntyneet pahoinpitelyt. Varsinkin kun näitä hemmetin partalapsia on kaikkialla.
Yhtälailla mies on minusta huolissaan.
Ei Suomi enää mikään lintukoto ole.
Hulluja nuo partanaamat. Käyvät lastenkin kimppuun.
Ja lähimmäsestään ei saisi huolissaan olla koska on kyttäämistä ja kyyläämistä?
Just joo. Älkää sanoko että olette perheellisiä tai muuten parisuhteessa :O
Tilastollisesti kuitenkin Suomessa tapahtuu vähemmän pahoinpitelyjä ja on väkivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Tähän se johtaa, kun ei ole mitään medianlukutaitoa ja vouhotetaan click bait otsikoista. Kannattaa perustaa omat mielipiteet ja näkemykset ehkä kuitenkin faktaan eikä tunteeseen.
Olen elänyt perheessä, jossa on ollut juuri sellainen äiti, joka pelkäsi kaikkea. Jos on puoli tuntia myöhässä niin muka aina on sattunut jotain hirveää. Se ei ole missään nimessä tervettä ja aiheutti itselleni vuosiksi ahdistusta vielä kotoa muuton jälkeen. On kuitenkin aivan äärimmäisen pieni todennäköisyys, että jotain pahaa olisi sattunut, joten pirujen maalaaminen seinille on turhaa ja myös todella ärsyttävää. Ennen kaikkea se on turhaa.
Yleensä ihmiset, jotka pelkäävät paniikinomaisesti kaikkea ja ajattelevat aina, että jotain sattuu, purkavat sillä omia traumoja muiden päälle. Suosittelen tosiaan terapiaa tuolle yhdelläkin, jonka on pakko tietää miehen seura ja missä on, koska päässä pyörii vain katoamisilmoitus.
Olen nainen, parisuhteessa - ei lapsia vielä. Huolestun vasta sitten, jos alkaa oikeasti olla aihetta. Joka kerta sekin huoli on ollut aivan turhaa. Ylihuomhetivaisuus on kyttäämistä todellakin ja sen voi juuri naamioida noin, että "ajattelen vain sun parasta". Niinpä niin.
Sä voit olla tietenkin ihan mitä mieltä tahansa, mutta jos meillä kumpi tahansa sanoo, että ”tulen kotiin joskus pilkun jälkeen”, ja toista ei kuulu kotiin kun kello on jo kahdeksan aamulla, niin kyllä sillon on oikeus kysellä perään. On myös oikeus huolestua, jos ei vastata puhelimeen tai edes lueta viestejä kun on jo tunteja myöhässä omasta arviostaan. Koska sun mielestä mahtaa olla riittävästi aihetta huolestua, että se ”oletko kunnossa?” viesti lakkaa olemasta ahdistavaa kyttäystä? Onko se sitten, kun on ollut viikonlopun teillä tietymättömillä? Vai pitäisikö kulua viikon ennen kuin on aihetta huolestua? Vai onko aihetta huolestua vasta sitten, kun sairaalasta tulee puhelu?
Vaikka se mahdollisuus sille, että jotain pahaa tapahtuu onkin äärimmäisen pieni, sitä pahaa silti tapahtuu. En ymmärrä millä logiikalla minä voisin vain tuudittautua uskoon, ettei se omalle kohdalle kuitenkaan satu koskaan. Lottovoittoonkin on äärimmäisen pieni mahdollisuus, ja silti sekin aina jossain kohtaa jonkun kohdalle osuu. Meillä todellakin saa mennä, en ole mustasukkainen, mutta sovituista asioista pidetään kiinni, tai sitten ilmoitetaan, jos ei pysty. Ihan sama onko kyseessä jatkot, kauppareissu, tai lapsien hoito. Kyse on ihan puhtaasti toisen kunnioittamisesta, ja jos mies ei sen vertaa minua kunnioita että lupauksensa pitää (tai edes ilmoittaa jos ei pysty pitämään), niin en minä sellaisen miehen kanssa parisuhteessakaan aio olla. Kysymys on nimenomaan luottamuksesta siihen, että toinen tekee mitä lupaa.
mutta MIKSI aikuisen ihmisen pitää luvata sinulle, koska tulee kotiin? Oletko hänen äitinsä?
En usko, että kukaan pahastuu "oletko kunnossa" viestistä. Kunhan ei nyt sen enempää ala panikoimaan. Aina voi sattua jotain, mutta sitä ei voi panikoimalla mitenkään estää tai asiaan vaikuttaa. Voit vaikuttaa vain siihen, millainen pirttihirmu olet siinä kertoina, kun mitään ei satu.
Ihan oikeastiko teillä kun toinen laittaa oven perässään kiinni, ei kotiinjäävällä ole mitään tietoa siitä milloin lähtijä tulee takaisin?
Että tuleeko yöllä, seuraavana päivänä , viikon päästä, kuukauden päästä?
Jos kumppanisi aina tulee aamuun mennessä, niin sinähän olet oppinut , miten hän käyttäytyy eikä sinun tarvi kysellä.
Mutta kerropa nyt että jos hän lähtisi perjantaina illalla ja olettaisit että tulee viimeistään aamulla, mutta mitään ilmoittamatta ja puheluihin ja viesteihin vastaamatta viipyisi maanantaiaamuun saakka, niin olisiko ok?
Minulle ei olisi. Kyse on täysin normaaleista käytöstavoista ja toisen huomioonottamisesta kun viivytyksistä ilmoitetaan. Se joka ilmoittaa , saa yleensä olla rauhassa soitoilta ja viesteiltä.
Kyse ei ole mistään " luvan" saamisesta tms.
Ja kun täällä aina jankataan sitä ettei toista voi omistaa, niin ei voikaan.
Minuakaan ei puoliso omista, ellei hänelle sovi tällaiset toisen huomioon ottavat tyylit, niin kävelen vapaasti pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä huolettaa lisääntyneet pahoinpitelyt. Varsinkin kun näitä hemmetin partalapsia on kaikkialla.
Yhtälailla mies on minusta huolissaan.
Ei Suomi enää mikään lintukoto ole.
Hulluja nuo partanaamat. Käyvät lastenkin kimppuun.
Ja lähimmäsestään ei saisi huolissaan olla koska on kyttäämistä ja kyyläämistä?
Just joo. Älkää sanoko että olette perheellisiä tai muuten parisuhteessa :O
Tilastollisesti kuitenkin Suomessa tapahtuu vähemmän pahoinpitelyjä ja on väkivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Tähän se johtaa, kun ei ole mitään medianlukutaitoa ja vouhotetaan click bait otsikoista. Kannattaa perustaa omat mielipiteet ja näkemykset ehkä kuitenkin faktaan eikä tunteeseen.
Olen elänyt perheessä, jossa on ollut juuri sellainen äiti, joka pelkäsi kaikkea. Jos on puoli tuntia myöhässä niin muka aina on sattunut jotain hirveää. Se ei ole missään nimessä tervettä ja aiheutti itselleni vuosiksi ahdistusta vielä kotoa muuton jälkeen. On kuitenkin aivan äärimmäisen pieni todennäköisyys, että jotain pahaa olisi sattunut, joten pirujen maalaaminen seinille on turhaa ja myös todella ärsyttävää. Ennen kaikkea se on turhaa.
Yleensä ihmiset, jotka pelkäävät paniikinomaisesti kaikkea ja ajattelevat aina, että jotain sattuu, purkavat sillä omia traumoja muiden päälle. Suosittelen tosiaan terapiaa tuolle yhdelläkin, jonka on pakko tietää miehen seura ja missä on, koska päässä pyörii vain katoamisilmoitus.
Olen nainen, parisuhteessa - ei lapsia vielä. Huolestun vasta sitten, jos alkaa oikeasti olla aihetta. Joka kerta sekin huoli on ollut aivan turhaa. Ylihuomhetivaisuus on kyttäämistä todellakin ja sen voi juuri naamioida noin, että "ajattelen vain sun parasta". Niinpä niin.
Sä voit olla tietenkin ihan mitä mieltä tahansa, mutta jos meillä kumpi tahansa sanoo, että ”tulen kotiin joskus pilkun jälkeen”, ja toista ei kuulu kotiin kun kello on jo kahdeksan aamulla, niin kyllä sillon on oikeus kysellä perään. On myös oikeus huolestua, jos ei vastata puhelimeen tai edes lueta viestejä kun on jo tunteja myöhässä omasta arviostaan. Koska sun mielestä mahtaa olla riittävästi aihetta huolestua, että se ”oletko kunnossa?” viesti lakkaa olemasta ahdistavaa kyttäystä? Onko se sitten, kun on ollut viikonlopun teillä tietymättömillä? Vai pitäisikö kulua viikon ennen kuin on aihetta huolestua? Vai onko aihetta huolestua vasta sitten, kun sairaalasta tulee puhelu?
Vaikka se mahdollisuus sille, että jotain pahaa tapahtuu onkin äärimmäisen pieni, sitä pahaa silti tapahtuu. En ymmärrä millä logiikalla minä voisin vain tuudittautua uskoon, ettei se omalle kohdalle kuitenkaan satu koskaan. Lottovoittoonkin on äärimmäisen pieni mahdollisuus, ja silti sekin aina jossain kohtaa jonkun kohdalle osuu. Meillä todellakin saa mennä, en ole mustasukkainen, mutta sovituista asioista pidetään kiinni, tai sitten ilmoitetaan, jos ei pysty. Ihan sama onko kyseessä jatkot, kauppareissu, tai lapsien hoito. Kyse on ihan puhtaasti toisen kunnioittamisesta, ja jos mies ei sen vertaa minua kunnioita että lupauksensa pitää (tai edes ilmoittaa jos ei pysty pitämään), niin en minä sellaisen miehen kanssa parisuhteessakaan aio olla. Kysymys on nimenomaan luottamuksesta siihen, että toinen tekee mitä lupaa.
mutta MIKSI aikuisen ihmisen pitää luvata sinulle, koska tulee kotiin? Oletko hänen äitinsä?
En usko, että kukaan pahastuu "oletko kunnossa" viestistä. Kunhan ei nyt sen enempää ala panikoimaan. Aina voi sattua jotain, mutta sitä ei voi panikoimalla mitenkään estää tai asiaan vaikuttaa. Voit vaikuttaa vain siihen, millainen pirttihirmu olet siinä kertoina, kun mitään ei satu.
Ihan oikeastiko teillä kun toinen laittaa oven perässään kiinni, ei kotiinjäävällä ole mitään tietoa siitä milloin lähtijä tulee takaisin?
Että tuleeko yöllä, seuraavana päivänä , viikon päästä, kuukauden päästä?
Jos kumppanisi aina tulee aamuun mennessä, niin sinähän olet oppinut , miten hän käyttäytyy eikä sinun tarvi kysellä.
Mutta kerropa nyt että jos hän lähtisi perjantaina illalla ja olettaisit että tulee viimeistään aamulla, mutta mitään ilmoittamatta ja puheluihin ja viesteihin vastaamatta viipyisi maanantaiaamuun saakka, niin olisiko ok?Minulle ei olisi. Kyse on täysin normaaleista käytöstavoista ja toisen huomioonottamisesta kun viivytyksistä ilmoitetaan. Se joka ilmoittaa , saa yleensä olla rauhassa soitoilta ja viesteiltä.
Kyse ei ole mistään " luvan" saamisesta tms.Ja kun täällä aina jankataan sitä ettei toista voi omistaa, niin ei voikaan.
Minuakaan ei puoliso omista, ellei hänelle sovi tällaiset toisen huomioon ottavat tyylit, niin kävelen vapaasti pois.
Tätä minäkin olen tällä palstalla ihmetellyt. Huolehtiminen ja välittäminen ei mielestäni ole vahtimista, ahdistelua tai vankila. Jos kaveri lähtee vaikka perjantaina, niin milloin häntä aletaan kotona kaivata? Sunnuntaina, viikon päästä? Jo pe-iltana on voinut joutua ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi yms. mutta ei, ei ole soveliasta "stalkata", kun ei voi ketään omistaa.
Ei mulle ainakaan tuota mitään vaikeuksia heittää pikkuviesti siitä missä olen ja milloin palaan. ja jos mies kyselee perään, tuntuu se pelkästään turvallisuuden tunteena ja mukavasti jossain hyrisee, että ai kun kiva, joku jo siellä kaipailee.
Tämä mies ei ole vain aikuistunut, tämä tosin selittääkin monen ihmettelemän seikan että vanhempi mies saa nuoren naisen helposti hurmattua. Voivoi elämän vaikeutta, ja jotkut ei opi ikinä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä huolettaa lisääntyneet pahoinpitelyt. Varsinkin kun näitä hemmetin partalapsia on kaikkialla.
Yhtälailla mies on minusta huolissaan.
Ei Suomi enää mikään lintukoto ole.
Hulluja nuo partanaamat. Käyvät lastenkin kimppuun.
Ja lähimmäsestään ei saisi huolissaan olla koska on kyttäämistä ja kyyläämistä?
Just joo. Älkää sanoko että olette perheellisiä tai muuten parisuhteessa :O
Tilastollisesti kuitenkin Suomessa tapahtuu vähemmän pahoinpitelyjä ja on väkivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Tähän se johtaa, kun ei ole mitään medianlukutaitoa ja vouhotetaan click bait otsikoista. Kannattaa perustaa omat mielipiteet ja näkemykset ehkä kuitenkin faktaan eikä tunteeseen.
Olen elänyt perheessä, jossa on ollut juuri sellainen äiti, joka pelkäsi kaikkea. Jos on puoli tuntia myöhässä niin muka aina on sattunut jotain hirveää. Se ei ole missään nimessä tervettä ja aiheutti itselleni vuosiksi ahdistusta vielä kotoa muuton jälkeen. On kuitenkin aivan äärimmäisen pieni todennäköisyys, että jotain pahaa olisi sattunut, joten pirujen maalaaminen seinille on turhaa ja myös todella ärsyttävää. Ennen kaikkea se on turhaa.
Yleensä ihmiset, jotka pelkäävät paniikinomaisesti kaikkea ja ajattelevat aina, että jotain sattuu, purkavat sillä omia traumoja muiden päälle. Suosittelen tosiaan terapiaa tuolle yhdelläkin, jonka on pakko tietää miehen seura ja missä on, koska päässä pyörii vain katoamisilmoitus.
Olen nainen, parisuhteessa - ei lapsia vielä. Huolestun vasta sitten, jos alkaa oikeasti olla aihetta. Joka kerta sekin huoli on ollut aivan turhaa. Ylihuomhetivaisuus on kyttäämistä todellakin ja sen voi juuri naamioida noin, että "ajattelen vain sun parasta". Niinpä niin.
Sä voit olla tietenkin ihan mitä mieltä tahansa, mutta jos meillä kumpi tahansa sanoo, että ”tulen kotiin joskus pilkun jälkeen”, ja toista ei kuulu kotiin kun kello on jo kahdeksan aamulla, niin kyllä sillon on oikeus kysellä perään. On myös oikeus huolestua, jos ei vastata puhelimeen tai edes lueta viestejä kun on jo tunteja myöhässä omasta arviostaan. Koska sun mielestä mahtaa olla riittävästi aihetta huolestua, että se ”oletko kunnossa?” viesti lakkaa olemasta ahdistavaa kyttäystä? Onko se sitten, kun on ollut viikonlopun teillä tietymättömillä? Vai pitäisikö kulua viikon ennen kuin on aihetta huolestua? Vai onko aihetta huolestua vasta sitten, kun sairaalasta tulee puhelu?
Vaikka se mahdollisuus sille, että jotain pahaa tapahtuu onkin äärimmäisen pieni, sitä pahaa silti tapahtuu. En ymmärrä millä logiikalla minä voisin vain tuudittautua uskoon, ettei se omalle kohdalle kuitenkaan satu koskaan. Lottovoittoonkin on äärimmäisen pieni mahdollisuus, ja silti sekin aina jossain kohtaa jonkun kohdalle osuu. Meillä todellakin saa mennä, en ole mustasukkainen, mutta sovituista asioista pidetään kiinni, tai sitten ilmoitetaan, jos ei pysty. Ihan sama onko kyseessä jatkot, kauppareissu, tai lapsien hoito. Kyse on ihan puhtaasti toisen kunnioittamisesta, ja jos mies ei sen vertaa minua kunnioita että lupauksensa pitää (tai edes ilmoittaa jos ei pysty pitämään), niin en minä sellaisen miehen kanssa parisuhteessakaan aio olla. Kysymys on nimenomaan luottamuksesta siihen, että toinen tekee mitä lupaa.
mutta MIKSI aikuisen ihmisen pitää luvata sinulle, koska tulee kotiin? Oletko hänen äitinsä?
En usko, että kukaan pahastuu "oletko kunnossa" viestistä. Kunhan ei nyt sen enempää ala panikoimaan. Aina voi sattua jotain, mutta sitä ei voi panikoimalla mitenkään estää tai asiaan vaikuttaa. Voit vaikuttaa vain siihen, millainen pirttihirmu olet siinä kertoina, kun mitään ei satu.
Jokaisessa ihmissuhteessa on tietyt pelisäännöt. Esim. minä en levittele ystävieni luottamuksella kerrotuja asioita ympäri kyliä. Nämä pelisäännöt ovat olemassa siksi, että niiden avulla pidetään yllä luottamusta, ja osoitetaan kunnioitusta toista kohtaan. Jokaisen ihmissuhteissa on omat säännöt, minun parisuhteessani esimerkiksi ei panna muita, eikä kadota teille tietymättömille ennalta määräämättömiksi ajoiksi. Jonkun toisen parisuhteessa ei välttämättä ole samat säännöt, ja se on heidän asiansa. Joka tapauksessa niin kauan kuin minun parisuhteessani nämä yhdessä sovitut säännöt ovat, molempien tulee niitä noudattaa ja kunnioittaa. Kummallakaan ei ole oikeutta yksipuolisesti päättää, että yhteiset säännöt ei enää kiinnosta, ja olettaa että sillä ei ole seuraamuksia. Itselleni näiden sääntöjen yksipuolinen noudattamatta jättäminen kertoo vain siitä, että suhteen toinen osapuoli ei oikeasti välitä minusta ja minun tunteistani pätkääkään, joten kyseinen ihmissuhde kannattaa katkaista.
Itsekin elin vuosia miehen kanssa, jonka viikottaiset baari-illat jatkuivat aamuun asti. Nyt elän lapsen kanssa kaksin ja olen paljon onnellisempi kun ei tarvitse miettiä missä toinen on ja mitä tekee, tai olla huolissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maistuuko viina kovinkin usein?Itselle maistu nuorempana,ja silloi sitä paskat nakkas siitä mitä toinen ajattelee,onko huolissaa tms.Ei edes ajatellu sitä puolta,oli vaan kyttäämistä aina ja kaikki.Varmaa jotai säätöö naistenki kanssa oli,muttei flirttiä isompaa,siitä piti tukeva känni osaltaan huolen.Kun ei omista viinakullia.No perseestähän seki toiminta tietysti toisen kannalta oli.Mutta on siinä ny jotai hämärää jos toistuvasti sattuu ettei kiinni saa mitenkää. Ellei sitte kyselyjä tuu illan mittaa niin usein,että tekee mieli pistää äänet pois.
Yhtä asiaa en käsitä... miksi se puoliso on niin kauhea, ettei hänelle voi vastata, informoida tms. Mistä lähtien parisuhde on ollut sotatanner, missä on kaksi puolta ja toinen on vihollinen? Jos parisuhteissa oltaisiin tasavertaisina kumppaneina, ja molemmat haluaisivat toisilleen hyvää ja kunnioittaisivat, ei toisen puheluun vastaaminen tai viestin laittaminen, jos ilta venähtää, olisi niin mahdoton juttu. Myöskään se illan venähtäminen ei olisi niin hirveä juttu, kun molemminpuolinen kommunikointi ja luottamus toimii.
Jos mieheni soittaisi, kun olen juhlimassa, ei se mielestäni olisi maailman kamalin asia. Voi olla, etten heti puhelua huomaisi, mutta soittaisin toki takaisin. Miksi en soittaisi? Onhan kyseessä puolisoni, jota kunnioitan ja rakastan. Ei se puhelu tai viesti myöskään iltaani pilaisi, miksi pilaisi?
Jos känni on selitys sille, että järki katoaa tai ettei enää puolison tunteet kiinnosta, voi myös miettiä onko oikeasti järkeä vetää pää sellaiseen kuntoon, ettei kykene enää minkäänlaiseen aivotoimintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nythän myö ei tiijetä mimmonen puhelinterroristi tuo eukko on jo näin arkenakin. Epäilen että miehensä otti omaa lomaa muijastaan kun mitta tuli täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän ap. olisi parkunut 30 vuotta sitten, kun joka taskussa ei ollut matkapuhelinta? Puhelinkioskilleko olisi yötä myöten pitänt könytä soittamaan?
30 vuotta sitten yhdessäkään taskussa ei ollut matkapuhelinta. Sitä Gorbaakin piti viedä kädessä sinne missä kenttää oli. Käytännössä mäen päälle tai talon katolle.
Vain pettäjä itse on sitä mieltä, että toisen puoliskon huolestuminen, yksikin viesti tai soitto, on stalkkaamista ja kyttäämistä.
Meillä viestittely pelaa. Olen äitiyslomalla ja päivisinkin laitellaan whatsupissa viestiä, jos jotain asiaa toiselle on ja toinen vastaa kun ehtii.
Mies laittaa useinkin söpöjä hymiöitä, jos on kavereitaan tapaamassa. Tiedän ainakin, että olen tärkeä ja mielessä tuolloinkin.
Ollaan +30 kumpikin ja puoltoista vuotta yhdessä oltu.
Edelleenkin ennen töihin lähtöään tulee suukottamaan.
Aina tulee kotiin yöksi, ei jää kenenkään nurkkiin. Ilmoittaa jos menee myöhempään, kun on alunperin suunnitellut.
Tosin nyt enää harvemmin, kun tytär on kietonut isänsä sormensa ympärille täysin :)
Mun mies kanssa mussutti kun kyselin perään pitkäksi venähtäneenä yönä. Totesin, että kyselen perään, koska välitän saada ehjänä kotiin. Jos lakkaan kysymästä, kertoo se siitä, että mulle on ihan sama meneekö vai tuleeko tai onko edes hengissä. Helpommalla molemmat pääsee kun laittaa vaan sen viestin ettei tarvitse murehtia. Alkoi laittamaan viestiä.
Vieläkään ei oo perusteltu, miksei sitä viestiä vaan voi laittaa...
Vierailija kirjoitti:
Mun mies kanssa mussutti kun kyselin perään pitkäksi venähtäneenä yönä. Totesin, että kyselen perään, koska välitän saada ehjänä kotiin. Jos lakkaan kysymästä, kertoo se siitä, että mulle on ihan sama meneekö vai tuleeko tai onko edes hengissä. Helpommalla molemmat pääsee kun laittaa vaan sen viestin ettei tarvitse murehtia. Alkoi laittamaan viestiä.
Vieläkään ei oo perusteltu, miksei sitä viestiä vaan voi laittaa...
Mä vein mun miehelle asian perille vähän samalla tapaa. Mussutti jotakin viestistä, niin ilmoitin, että voin mä lakata välittämästäkin, jos se on hänen mielestään parempi vaihtoehto. On sen jälkeen muistanut ilmotella ittestään tarvittaessa, eikä ole tarvinnut soitella perään ja "kytätä".
Ei kylläkään enää ja elämä on helpompaa :)