Oletko hyväksynyt tulevan kuolemasi?

Tätä palstaa ymmärtää paljon paremmin, kun katsoo kuolemaansa odottavien masentuneiden määrää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on teoria jolla väitän että ihminen syntyy uudestaan. Jos ikuisuus on aikaa, niin muutaman sentiljoonan vuoden jälkeen ne kaikki samat geenit ja atomit asettuvat riviin samaan järjestykseen, niin että syntyy täydellinen kopio, niin tällöinhän sen pitää olla uusi minä. Kloonatessahan ei kopioidu kuin dna.

Minuakin lohduttaa eniten ajatus, että jos aikaa on olemassa ääretön määrä, niin mitä tahansa voi tapahtua. Mutta toisaalta tuo uusi minä ei ole silti sama tietoisuus vaan kopio.

Vierailija kirjoitti:

Aion kuolla oman käteni kautta, jotta voin kontrolloida sitä koska ja millaisissa oloissa lähden. Tämä tietysti edellyttäen, että en menehdy esim. äkilliseen sairaskohtaukseen tai jää auton alle ns. ennenaikaisesti. Mitä todennäköisemmin teen itsemurhan ennen 70 ikävuotta. Tarkkaa ajankohtaa en tietenkään ole vielä päättänyt sillä se on monen tekijän summa. Terveydentila jne.

Koska en usko jumalaan enkä kuolemanjälkeiseen elämään, en näe mitään syytä miksi kuolemaa pitäisi pelätä. Oleellista on kuolla nopeasti ja ilman kärsimystä ja mielellään siinä vaiheessa kun elämäkin on vielä ihan siedettävää. Ihminen ei voi omasta syntymästään päättää, mutta kuolemastaan voi. Kun on sopiva hetki ja asiat järjestyksessä, niin sitten vain valokytkimestä maailma pimeäksi.

Paul Lafargue 1842 - 1911, joka on kirjoittanut tunnetun satiirisen pamfletin "oikeus laiskuuteen", teki vaimonsa Laura Marxin kanssa kaksoisitsemurhan, koska oli jo nuorempana päättänyt ettei aio elää yli 70-vuotiaaksi. 

"Henkisesti ja ruumiillisesti terveenä antaudun kuolemaan ennen kuin leppymätön vanhuus, joka on varastanut minulta vähä vähältä kaikki elämän ilot ja nautinnot ja on vienyt niin fyysiset kuin henkiset voimani, lamaannuttanut tarmoni ja tavoitteeni niin että minusta on tullut taakka itselleni ja muille."

Enemmän minua tällä hetkellä huolettaa se, että joudun todennäköisesti kokemaan vanhempieni kuoleman joku päivä. Helppoohan se olisi ainakin omalta kannalta, jos itse sattuisi menemään ensin.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän minua tällä hetkellä huolettaa se, että joudun todennäköisesti kokemaan vanhempieni kuoleman joku päivä. Helppoohan se olisi ainakin omalta kannalta, jos itse sattuisi menemään ensin.

Omalta kyllä, mutta entä muiden kannalta? Tätä minä usein murehdin, että jos jostakin syystä sattuisin yllättäen kuolemaan niin miltä se tuntuisi läheisistäni ja ennen kaikkea kuinka he pärjäisivät (autan paria ihmistä hyvinkin paljon arjessa). Eihän siitä itse tietenkään mitään tietäisi kuoltuaan, mutta silti.

Ja läheisen kuoleman joutuu lähes jokainen meistä kohtaamaan jossain vaiheessa. Ennen pelkäsin sitä ihan hullun lailla, mutta kun se viimein ensimmäisen kerran osui omalle kohdalle niin eihän se oma elämä päättynyt tai tuhoutunut kuitenkaan siihen. Etukäteen olin kuvitellut vähintään kuolevani suruun tai päätyväni johonkin mielisairaalaan. Mutta tässä sitä vaan edelleen ollaan, ajoittain surullinen ja masentunut toki, mutta edelleen elossa ja toimintakykyisenä.

Vierailija kirjoitti:

En. Pelkään kuolemaa ja ajatuskin siitä tuottaa fobiaan verrattavaa ahdistusta. Toivon että loppuelämäni tulee olemaan niin onnellinen, että en ehdi ajatella kuolemaa. En halua viettää puolta elämästäni ajatellen "oivoivoi, kohta minä varmaan kuolen" enkä kuoleman lähestyessä murehtia elämätöntä elämää. Onko kuolemanpelkoon lääkettä? Kokeilisin mielelläni.

Kuolemanpelkoon on kyllä tosi mojova lääke - Jeesus Kristus.

Raamattu kuvaakin tätä olotilaa hyvin:

Psalmi 91

Korkeimman suojelus

1 Se, joka asuu Korkeimman suojassa

ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,

2 sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."

3 Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta

ja pahan sanan vallasta.

4 Hän levittää siipensä yllesi,

ja sinä olet turvassa niiden alla.

Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

5 Et pelkää yön kauhuja

etkä päivällä lentävää nuolta,

6 et ruttoa, joka liikkuu pimeässä,

et tautia, joka riehuu keskellä päivää.

7 Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä

ja ympäriltäsi kymmenentuhatta,

sinä säästyt.

8 Saat omin silmin nähdä,

miten kosto kohtaa jumalattomia.

9 Sinun turvanasi on Herra,

sinun kotisi on Korkeimman suojassa.

10 Onnettomuus ei sinuun iske,

mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

11 Hän antaa enkeleilleen käskyn

varjella sinua, missä ikinä kuljet,

12 ja he kantavat sinua käsillään,

ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

13 Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.

14 Herra sanoo:

"Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.

Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.

15 Kun hän huutaa minua, minä vastaan.

Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,

pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.

16 Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."

Olen hyväksynyt sen täysin ja odotan kuolemaani kovasti. Toivottavasti se tulee pian, että pääsisin eroon jatkuvista kivuistani ja pääsen omaan maailmaani, jonka olen itse luonut, jossa olen ikuisesti terve, nuori ja voimakas ikuisessa kesässä maailmassa, joka rakentuu paikoista, joissa olen täällä maan päällä viihtynyt ja joita rakastan.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuolema pelota vaan se, että ennen sitä joutuu toisten armoille ja mahdollisesti sellasessa kunnossa jossa ei ilmaista omaa tahtoa ja toiveita. Kestämättömät kivut eri syistä olisi painajainen.

Pitkä ikä ei ole tavoite muutoin kun ehdoilla, että kroppa toimii, ajatukset ja aistit toimivat niin että voi lukea ja katsoa ja kuunnella.

Juuri noin. Ja sitten pitkän elämän eläneenä nuukahtaa nukkuessaan tai ns seisovilta jaloiltaan letkeästi ikuiseen uneen ilman kipua.

Tiedän muutamia, joilla on ollut hyvä ja pitkä elämä ja saaneet myös lähteä kivuttomasti. Elämästä pitää nauttia ja elää niin hyvin kuin taitaa ne päivät mitkä meille on suotu. Noin sanoi "perhelääkärimme" ja hyvä ystävä. Kuinka ollakaan hän poistui sairauskohtauksen seurauksena n 60 -vuotiaana keskuudestamme.

Pakko kyllä sanoa, että oikeastaan en. Olen 24- vuotias ja käynyt vasta kahdet hautajaiset, kumpikaan kuollut ei ollut erityisen läheistä sukua. Sekä isän että äidin puolelta molemmat isovanhemmat ovat elossa, eikä lähisuvussa ole ollut muitakaan yllättäviä kuolemia. Luulisin, että osaksi tämän takia kuolema on itselle jotenkin toistaiseksi jopa lähes "mahdottomalta" tuntuva ajatus. Ymmärrän kyllä että jokainen kuolee joskus, mutta silti.

Kuoleman jälkeinen tyhjyys ja olemattomuus pelottaa ja ahdistaa jos sitä tällä hetkellä ajattelen. Kamalinta on huomata, että aika todellakin kuluu nopeasti ja huomaamatta. Ahdistaa ihan älyttömästi ajatus siitä, että kaikki vaan loppuu joskus eikä takaisin ole pääsyä. Välttelen kuoleman miettimistä ja yritän ajatella, että ehkä olen sitten valmis ja sinut asian kanssa kun oma aika koittaa.

Se vähän pelottaa, jos puheet uudelleensyntymisestä ovatkin totta. Ei vaan kestä sitä ajatusta, että pitäisi elää uusi elämä tässä maailmassa. 

Vierailija kirjoitti:

Se vähän pelottaa, jos puheet uudelleensyntymisestä ovatkin totta. Ei vaan kestä sitä ajatusta, että pitäisi elää uusi elämä tässä maailmassa. 

Itse uskon, että kuoleman jälkeen on sitä samaa kuin ennen syntymääkin, eli ei mitään. Yhtäkkiä vaan jossain vaiheessa havahduin, että minähän olen tässä. Samaan malliin kai se oleminen sitten vaan lakkaa kuollessa. Tosin telkkarista on tullut katseltua kaikenlaisia, valot tunnelin päässä ja ruumiista erkaantumiset, eräskin kuolleena jonkin aikaa ollut mies oli kuulemma kokenut täyden helvetin, pelkkää pimeyttä ja kauhua ja oli onnessaan kun hänet elvytettiin. Mikä sitten lie totta, sen näkee sitten.

Olen. Miljardeja ja miljardeja ihmisiä on kuollut ennen minua, eikä nuo tunnu hirveesti natkuttavan. Rakas mummuni kuoli viime vuonna ja rakas anoppini tekee kuolemaa.

Kyll tuolle toiselle puolelle mennään kaikki, joyen mitä tuota panikoimaan.

Ainoastaan nuorimmaisen lapsenikin (10v) haluaisin sen verran isoksi että ymmärtää ettei kuolema ole välttämättä vain luopumista tai kamalaa..

Mies 36v kirjoitti:

Olen hyväksynyt sen täysin ja odotan kuolemaani kovasti. Toivottavasti se tulee pian, että pääsisin eroon jatkuvista kivuistani ja pääsen omaan maailmaani, jonka olen itse luonut, jossa olen ikuisesti terve, nuori ja voimakas ikuisessa kesässä maailmassa, joka rakentuu paikoista, joissa olen täällä maan päällä viihtynyt ja joita rakastan.

Oi, sinusta tulee oiva suojelusenkeli läheisillesi noihin maan päällä mainitsemiisi paikkoihin💕 Hyviä aaveita tarvitaan aina💕💕

Vaikka teistä moni sanookin että hyväksyy kuolemansa, niin uskon että monikaan sitä ei hyväksyisi jos se nyt tulisi eteen. Katson tällä hetkellä vierestä kun syöpää sairastava ystäväni yrittää kieltää tulevan kuolemansa kaikin keinoin ja raapia kasaan mitä tahansa pelastusta, vaikka lääkärit ovat hänelle sen vakuuttaneet että nyt ei enää aikaa ole kun se kuukausi.

Varmaan moni teistä tiedostaa että kuolema on tulossa "sitten joskus", mutta olisitteko valmis kohtaamaan sen tässä ja nyt? 

Olen. Mulla on maksimissaan kolme vuotta elinaikaa jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka teistä moni sanookin että hyväksyy kuolemansa, niin uskon että monikaan sitä ei hyväksyisi jos se nyt tulisi eteen. Katson tällä hetkellä vierestä kun syöpää sairastava ystäväni yrittää kieltää tulevan kuolemansa kaikin keinoin ja raapia kasaan mitä tahansa pelastusta, vaikka lääkärit ovat hänelle sen vakuuttaneet että nyt ei enää aikaa ole kun se kuukausi.

Varmaan moni teistä tiedostaa että kuolema on tulossa "sitten joskus", mutta olisitteko valmis kohtaamaan sen tässä ja nyt? 

Veikkaan myös, että suurin osa kuvittelee kuolevansa joskus vanhoina sänkyyn nukkuessaan jne. ja tämän takia sanovat kuoleman olevan ihan jees, "onhan mulla vielä aikaa". Mutta elämä taitaa harvemmin mennä niinkuin elokuvissa. Kyllä itseäni vituttaisi, jos jo huomenna jäisin auton alle ja kuolisin kun vielä niin paljon olisi tekemistä.

Luulin hyväksyneeni, mutta kun sain yllättäen vakavan sairaskohtauksen, tajusin, että en olekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka teistä moni sanookin että hyväksyy kuolemansa, niin uskon että monikaan sitä ei hyväksyisi jos se nyt tulisi eteen. Katson tällä hetkellä vierestä kun syöpää sairastava ystäväni yrittää kieltää tulevan kuolemansa kaikin keinoin ja raapia kasaan mitä tahansa pelastusta, vaikka lääkärit ovat hänelle sen vakuuttaneet että nyt ei enää aikaa ole kun se kuukausi.

Varmaan moni teistä tiedostaa että kuolema on tulossa "sitten joskus", mutta olisitteko valmis kohtaamaan sen tässä ja nyt? 

Veikkaan myös, että suurin osa kuvittelee kuolevansa joskus vanhoina sänkyyn nukkuessaan jne. ja tämän takia sanovat kuoleman olevan ihan jees, "onhan mulla vielä aikaa". Mutta elämä taitaa harvemmin mennä niinkuin elokuvissa. Kyllä itseäni vituttaisi, jos jo huomenna jäisin auton alle ja kuolisin kun vielä niin paljon olisi tekemistä.

Taitais hieman enemmän ketuttaa jos jäisit auton alle ja heräisit neliraajahalvaantuneena.