Koulukiusaamisen vähättely ja uhrien syyllistäminen " sä olet aikuinen, et voi syyttää mennyttä ongelmistasi"

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 

Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.

Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 

Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 

Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.

Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 

Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Muuten hyvä, mutta ne onnistumisen kokemukset voivat olla aika harvassa sen jälkeen, kun oma minä kokee kaiken tehdyn turhaksi ja positiivisuus on vain haalea muisto - kiitos tietystikin menee 'laaduntarkkailijoille' eli ystävällisemmin kiusaajille. Mistä luot toivoa toivottomuuteen?

Kyllä. Täytyy siirtyä eteenpäin. Nuorena jaksaa vielä vatvoa.. Kun yli kolmekymmentä tulee täyteen, tajuaa että puolet menty ja koulukiusaaminen on ehkä nyt parasta unohtaa..

Elämä on järkyttävän lyhyt!!! Sitä ei kannata käyttää turhan vatvomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 

Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.

Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 

Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Muuten hyvä, mutta ne onnistumisen kokemukset voivat olla aika harvassa sen jälkeen, kun oma minä kokee kaiken tehdyn turhaksi ja positiivisuus on vain haalea muisto - kiitos tietystikin menee 'laaduntarkkailijoille' eli ystävällisemmin kiusaajille. Mistä luot toivoa toivottomuuteen?

Itsestäsi.

Älä välitä = koulukiusaaja katkaisee ensin uhrilta siivet, jonka jälkeen hänelle tiuskitaan koko loppuelämä: "Mikset sinä lennä!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 

Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.

Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 

Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Muuten hyvä, mutta ne onnistumisen kokemukset voivat olla aika harvassa sen jälkeen, kun oma minä kokee kaiken tehdyn turhaksi ja positiivisuus on vain haalea muisto - kiitos tietystikin menee 'laaduntarkkailijoille' eli ystävällisemmin kiusaajille. Mistä luot toivoa toivottomuuteen?

Itsestäsi.

Olisiko tähän hyvä sanoa, että vähän sitä realismiakin voisi olla mukana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuissa on jotain itsekästä, kun he kirjoittavat elämäkerrassaan itsestään sitä sankaria ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin. Itsekäästi kieltäydytään ottamaan vastuuta omasta elämästään ja kaiken hyvän pitäisi tulla ilman todellista vastuuta kun joku silloin kerran ala-asteella...

Ikään kuin kieltäydytään paranemasta, koska ei olisi enää mitään millä hakea sympatiaa.

Minä en ainakaan hae mitään sympatiaa. En osaa sellaista nääs ottaa vastaan.

En mitään muuta halua, kuin että minulle ei olla ilkeitä. En kestä enää lyttäämistä ja alentavaa kohtelua.

En edes halua mitään ihailua, rakkautta, tai mitään positiivista. Haluan ja pystyn ottamaan vastaan neutraalia kohtelua.

Minua itkettää kommenntisi jossa syytät rikottuja ihmisiä, että he muka tahallaan ovat parantumatta.

Kaikki eivät ole samanlaisia huomiohuoria kuin sinä. Kaikki eivät huomiota todellakaan halua.

Mitä sinä sitten haluat?

Tuossa lukee kyllä jos viitsisit lukea.

Haluan neutraalia kohtelua ja ettei olla ilkeitä. Sinä et varmaan ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Mitä antaisit neuvoksi sellaiselle kiusatulle, joka kokee neutraalin kohtelun sellaisena, ettei hänestä pidetä, hänestä ei olla kiinnostuneita eivätkä häntä neutraalisti kohtelevat ihmiset välitä hänestä? Siis kokevat, että neutraali kohtelukin on kiusaamista? Näitäkin nimittäin on. 

Tätä minäkin olen miettinyt. Esimerkkinä se, että en ole koskaan halunnut tutustua työkavereihini muutoin kuin työasioissa, muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kohtelen siis mielestäni kaikkia tasapuolisen neutraalisti: en kysele työasioiden ulkopuolisia kuulumisia, en ole kiinnostunut koti- ja perheasioista, en kehu uusia vaatteita/kampausta jne. Joku voi kokea tämän kiusaamiseksi, joku toinen neutraaliksi suhtautumiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä = koulukiusaaja katkaisee ensin uhrilta siivet, jonka jälkeen hänelle tiuskitaan koko loppuelämä: "Mikset sinä lennä!"

Miten selität sen, että jotkut kovia kokeneet ihmiset menevät eteenpäin elämässä ja yrittävät olla positiivisia? Ihmiset jotka ovat kokeneet kidutuksia,sodan kauhuja,raakaa väkivaltaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 

Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.

Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 

Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Jep, ei vuosikymmenestä toiseen voi volista jostakin minkä ovat tehneet ajattelemattomat lapset aikaa sitten. Vanhoista kurjuuksista kannattaa päästä yli, ihan itsensä vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 
Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.
Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 
Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Jep, ei vuosikymmenestä toiseen voi volista jostakin minkä ovat tehneet ajattelemattomat lapset aikaa sitten. Vanhoista kurjuuksista kannattaa päästä yli, ihan itsensä vuoksi.

Ja puhun kokemuksesta. Ei ihmisellä mitään siipiä ole, ei niitä kukaan ole voinut katkaistakaan. Minua tönittiin, haukuttiin, kerran laitettiin puukko kaulalle jne, mutta entä sitten. Jonkun muun lapsuudessa oli alkoholistivanhemmat, tai vaikka syöpä. Tai vanhempi kuoli.

Nyt ei olla lapsia enää, voidaan rakentaa ihan sellainen elämä kun halutaan.

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

Meinaatko että kaikki muut ihmiset on täydellisen terveitä? Minulla on paniikkihäiriö,sos.tilanteiden pelko ja olen sairastanut masennusta. Silti minulla on perhe,ammatti,kavereita. Teen parhaani niillä korteilla mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 

Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.

Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 

Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Muuten hyvä, mutta ne onnistumisen kokemukset voivat olla aika harvassa sen jälkeen, kun oma minä kokee kaiken tehdyn turhaksi ja positiivisuus on vain haalea muisto - kiitos tietystikin menee 'laaduntarkkailijoille' eli ystävällisemmin kiusaajille. Mistä luot toivoa toivottomuuteen?

Itsestäsi.

Olisiko tähän hyvä sanoa, että vähän sitä realismiakin voisi olla mukana?

Ei. Koska tuo on juuri sitä realismia. Näitä asioita pitää käsitellä itsensä kautta opettelemalla itsensä rakastamisentaitoa, hyväksymään itsensä vikoinen päivineen, jne. Tämä taito on ainut mahdollisuus ehjään elämään. Ihmisen on siis kuljettava aina itseään kohti. Tärkeää on haluta tuntea ja kehittää itseään ja tehdä itselleen hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

Eikös tuo ole jo nykyisin aika yleinen mielipide? En ainakaan ole koskaan törmännyt kehenkään, jonka mielestä koulukiusaamiseen ei saisi puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

Ihan yhtä älyntöntä olisi ruokkia sitä menneessä vellomisessa ja tukea sitä kiusatun tapaa sääliä itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Potkittu koira oppii pelkäämään ojentuvaa kättä ja  ryömimään pöydän alle. 

Henkisesti potkittu ihminen oppii teeskenlemään näkymätöntä ja olemaan luottamatta ihmisiin.

Kiusaaminen on eräänlaista aivopesua, kun kuulet vuosia olevasi ruma ja tyhmä alat uskoa siihen. 

Siitä tulee minäkuvasi, ja olemuksesi peruskivi. 

Minäkuva on ihmisen oma näkemys itsestään. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Käsitysksestä omasta itsestään luulisi jo aikuisiässä tulevan niiden onnistumisten ja positiivisten kokemusten kautta.

Muuten hyvä, mutta ne onnistumisen kokemukset voivat olla aika harvassa sen jälkeen, kun oma minä kokee kaiken tehdyn turhaksi ja positiivisuus on vain haalea muisto - kiitos tietystikin menee 'laaduntarkkailijoille' eli ystävällisemmin kiusaajille. Mistä luot toivoa toivottomuuteen?

Itsestäsi.

Olisiko tähän hyvä sanoa, että vähän sitä realismiakin voisi olla mukana?

Ei. Koska tuo on juuri sitä realismia. Näitä asioita pitää käsitellä itsensä kautta opettelemalla itsensä rakastamisentaitoa, hyväksymään itsensä vikoinen päivineen, jne. Tämä taito on ainut mahdollisuus ehjään elämään. Ihmisen on siis kuljettava aina itseään kohti. Tärkeää on haluta tuntea ja kehittää itseään ja tehdä itselleen hyvää.

Ja aikuisen pitää opetella olemaan yksin, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä = koulukiusaaja katkaisee ensin uhrilta siivet, jonka jälkeen hänelle tiuskitaan koko loppuelämä: "Mikset sinä lennä!"

ihmiset menevät eteenpäin elämässä ja yrittävät olla positiivisia. Ihmiset jotka ovat kokeneet kidutuksia,sodan kauhuja,raakaa väkivaltaa..

Myös koulukiusattu on kokenut kidutuksia, kauhuja ja raakaa väkivaltaa.

Kaikki eivät selviä, moni keskitysleirilläkin murtui ja nääntyi kuoliaaksi ja vaikka olisi fyysisesti selvinnytkin, ei koskaan toipunut: esim. kirjailija Imre Kertez.

Kaikki eivät ole yhtä vahvoja.

Mikäli kotiolot eivät ole vakaat, voi kouluväkivalta katkaista sen viimeisenkin säikeen kiusatun terveydessä.

Niin, auttaako menneissä möyriminen kiusatuksi tullutta, ja millätavalla? Työstämään tuota asiaa pitää lähteä ja yksi tie siihen on että hyväksyy asian, että näin on käynyt ja opettelee uutta suhtautumista ja harjoittaa itsensä hyväksymistä. Se ei tarkoita, että kiusaaminen olisi millään tavala hyväksyttävää tekona. Kiusattu on joutunut kokemaan paljon kohtuuttomia asioita, mitkä voivat auttaa pitkä aikaista kärsimystä. Kärsimyksen määrä on kasvavaa, jos asiassa möyrii ikuisesti. Voimia eheytymiseen! Terapiasta voisi olla apua.

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä = koulukiusaaja katkaisee ensin uhrilta siivet, jonka jälkeen hänelle tiuskitaan koko loppuelämä: "Mikset sinä lennä!"

Kiusaaja katkaisee ne siivet, mutta kiusattu itse päättä olla lentämättä läpi elämän. Tuolla on tavaton määrä niitä selveytymistarinoita, joissa ollaan oppittu uudelleen lentämään.

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytöntä sanoa, että menneestä pitäisi päästää irti. Miten kuvittelette, että ihminen jolla on sos. tilanteiden pelko (hyvin yleistä kiusatuilla) kykenee vaikuttamaan autonomiseen hermostoon kun se on yksinkertaisesti mahdotonta tahdonvoimalla. Jos menet paniikkitilaan yli 10 vuoden jälkeen koulukiusaamisesta kun joudut olemaan humion keskipisteenä, niin se valitettavasti _hieman_ hankaloittaa ihmissuhteiden luomista. Niiltä jotka ylenkatsovasti toteavat, että pitäisi keskittyä tulevaan voisi vertauskuvallisesti katkoa jalat ja kädet ja sanoa että keskity nyt vain siihen ompelemiseen. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus pahoilla traumoilla. En kykenisi elämään itseni kanssa, jos minun takia joku olisi a) lopettanut opinnot b) erakoitunut c) menettänyt mahdollisuuden perheeseen, mahdollisiin lapsiin ja ystäviin. Koulukiusaamiseen tulisi puuttua heti. Syy ei kovin usein ole se, että opettajat eivät olisi asiasta tietoisia.

Kiitos.

Järkipuhetta tässä sadistien ja koulukiusaajien synninpäästö-kommenttiketjussa.

Kiusaajat kuriin ja kunnon rahallinen korvaus kiusatuille! Maksajina ovat tietysti ne sadistit, jotka olivat parempien oppilaiden kimpussa kaikki koulupäivät.

Itselleni kouluväkivalta aiheutti satojentuhansien tulonmenetyksen; olin luokan paras, mutta koulukiusaaminen aiheutti skitsofrenian puhkeamisen, joten jäin kokonaan pois yliopistosta ja siirryin sen sijaan jo nuorena suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle.