Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos anoppi antaa tavaran x lahjaksi, eikä sano että voit hyvin myydä eteenpäin, niin itse ainakin ennemmin kieltäydyn vastaanottamasta ja ajattelen että mielummin hän itse myy pois ja ottaa rahat kuin että minä tekisin niin. Ei ole tapana myydä lahjoja eteenpäin, mielummin olen ilman.
Kenelleköhän tämä kommenttisi oli? Aloittajalle, laatumattoanopille, maitokannuanopille vai jollekin muulle?
Sori, maitokannuanopille :D
Siis minulle. No minä en annakaan lahjaksi mitään sellaista, josta en ole etukäteen kysynyt lahjan saajan mielipidettä. Syntymäpäivien ja joulun alla kyselen läheisiltäni lahjatoivomuksia. Jos toiveissa olisi esimerkiksi matto, kysyisin, millainen matto. Mielellään vielä linkki saajalle mieluisista matoista sähköpostiini. Jos toiveena on hajuvesi tai partavesi, silloin haluan tarkan merkin. En minä tiedä, millaisista tuoksuista joku toinen tykkää ja millaista juuri tänä jouluna toivoisi. Vaikka olisin jo viime jouluna ostanut esitetyn toiveen mukaisen tuoksun, ei ole sanottua, että saaja haluaisi tänäkin jouluna samaa tuoksua. Veljentytölle ostin vuosia lahjaksi erästä astiastoa ja viime joulun alla hän kertoi, että 12 hengen astiastosta puuttuu enää kaksi lautasta. Ostin ne ja tänä vuonna en tietenkään enää osta ko astioita.
Minusta jos joku näin tekee eli ostaa sattumanvaraisesti jotain jollekin lahjaksi, pitää myös hyväksyä, että teki hutiostoksen ja silloin lahjan saaja tekee saamallaan lahjalla aivan mitä haluaa. Ihan sama, paljonko lahja maksoi. Kallis hinta ei tee lahjasta yhtään mieluisampaa.
Kuten tuolla jo aiemmin kerroin, maitokannu ei ollut lahja. Se oli tätini kuolinpesästä talteen otettu maitokannu, jolla arvelin olevan joskus jälleenmyyntiarvoa. Niinkuin olikin. En ole itsekään koskaan käyttänyt sitä. Konmarittaessa kotoani on löytynyt kaikenlaista itselleni turhaa ja tarpeetonta, joista olen halunnut päästä eroon. Maitokannu oli yksi näistä tavaroista. Molemmat lapseni ja myös miniäni tietävät oikein hyvin, mikä minulta saamansa on lahja ja mikä on vain "haluatko viedä pois nurkistani pyörimästä" -tavaraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Koska poikasi palautti maitokannun siksi, ettei miniä ollut pitänyt siitä, et mitä ilmeisimmin ollut kertonut miksi sitä heille tarjosit. Siis että tarkoitus ei edes ollut, että he tykkäisivät siitä, vaan että he voisivat myydä sen pois rahaa saadakseen. Tällainen tarkoitus, kun toiselle jotain antaa, olisi hyvä kertoa suoraan, sillä ei kaikille mitenkään oletusarvoisesti jälleenmyynti mieleen tule. On paljon ihmisiä, joiden mielestä lahjaksi saadun tavaran eteenpäin myyminen tai lahjoittaminen on epäkohteliasta ja loukkaavaa lahjan antajaa kohtaan.
Meidän suvussa lahjat annetaan saajalle käytettäväksi, ei eteenpäin myytäväksi. Aikanaan häälahjaksi saamamme kahviastiasto myytiin kirppiksellä vähin äänin vasta 15 vuotta häiden jälkeen eikä tosiaan Sirpa-tädille mainostettu, että nyt vihdoin myytiin pois kaapista pölyttymästä se ehkä kolmesti vuosien varrella oikeasti käytössä ollut astiasto, jonka häneltä häälahjaksi saimme. Anoppi oli loukkaantunut, kun olin myynyt ja lahjoittanut hyväntekeväisyyteen lasten vanhoja leluja. Lapset toki ovat jo teinejä, mutta kuulemma lelut olisi pitänyt säästää heidän lapsilleen. Jos hän lahjoittaisi meille arvokkaan Arabian maitokannun ja kuulisi meidän myyneen sen samalta istumalta eteenpäin, hän todennäköisesti saisi slaagin eikä puhuisi meille seuraavaan vuosikymmeneen yhtään mitään. Minun omat vanhempani eivät ihan näin tarkkoja tässä asiassa ole, mutta eivät hekään koskaan tavaraa lahjoita vain jotta toinen voisi sen myydä. Käyttöön he tavaraa lahjoittavat ja toivovat, että jollei sille ole käyttöä, se annetaan heille takaisin. Antavat sen sitten jollekulle toiselle jolla on tavaralle tarvetta.
Jos minä saisin lahjaksi vanhan astian, mulle ei tulisi mieleenkään, että se olisi minulle annettu jälleenmyyntitarkoituksessa. Tästä syystä en myöskään alkaisi selvittämään sen jälleenmyyntiarvoa. Ja jos saisin jostain selville, että sillä on noin suuri jälleenmyyntiarvo, en todellakaan ensitöikseni alkaisi itse sitä myymään, vaan tarjoaisin sitä takaisin lahjan antajalle kertoen että hän voi saada siitä oikeasti paljon rahaakin. Monet ihmiset haluavat kuitenkin myydä arvotavaransa itse pois, tai ainakin haluavat mahdollisuuden tehdä niin.
Mielestäni voit jatkossakin tarjota pojallesi myös tällaisia tavaroita, mutta kerro etukäteen, että he voivat myydä ne eteenpäin koska niillä on todellista rahallista arvoa. Ei se miniä tällaista tarkoitusta välttämättä hoksaa edes ottaa huomioon, jollei sitä sano. Hänkin voi olla kasvanut suvussa, jossa lahjaksi saatujen esineiden myymistä on pidetty epäkohteliaana.
Jos nyt ei sotketa lahjoja tähän maitokannuasiaan. Kirjoitin jo aiemmin, että tarjosin maitokannua ensin pojalleni ja koska hän palautti sen, tarjosin sitä sen jälkeen tyttärelleni. Ei kyse ollut lahjasta. Meillä lahjoja annetaan vain jouluna ja merkkipäivinä, ei muulloin.
Lahjan määritelmä riippuu näemmä määrittelijästä. Minä miellän lahjaksi myös muut kuin ainoastaan jouluna tai merkkipäivinä ilmaiseksi saamani tuotteet.
Pointti tässä nyt on kuitenkin se, että mitä ilmeisimmin miniäsi ei tiennyt, että tarjosit maitokannua heille jälleenmyyntitarkoituksessa, koska hän ei halunnut sitä siksi, ettei itse tykännyt siitä. Ehkä hänelle sen myyminen eteenpäin ei olisi ollut liian vaivalloista, josta häntä moitit, hän vaan ei hoksannut että niin voisi tehdä. Ei minullekaan vastaavassa tilanteessa jälleenmyynti tulisi mieleen juuri siksi, että omassa suvussani vanhaa tavaraa lahjoitetaan käyttöä varten. Ja joka ei niitä käyttöön tarvitse, ei ota niitä vastaan. Useinmiten tällaisilla tavaroilla ei suurta jälleenmyyntiarvoa edes ole.
En tiedä kuinka hyvin poikasi itse oli ymmärtänyt sinun tarkoittaneen maitokannun jälleenmyytäväksi. Voisi olettaa, ettei se hänellekään tullut mieleen, kun ei kerran ryhtynyt sitä itse myymään, vaikka oli sinullekin valitellut rahapulaa. Ehkä siitä jälleenmyyntitarkoituksesta olisi kuitenkin kannattanut silloin suoraan sanoa. Se, että tyttäresi tietää ajatuksesi ja tarkoituksesi sanomattakin, ei automaattisesti tarkoita sitä, että poikasi tai miniäsi tietäisivät.
Vierailija kirjoitti:
Ap mulla oli sama tilanne. OLI. Tästä eteenpäin hymyn kera napakka ei kiitos, ei ole tarvetta/ei sovi meidän tyyliin. Toistat sen n. 20kertaa ja lopulta alkaa uskomaan. Jos miehes toimii anopin välittäjänä, joko palautat seuraavalla kerralla takaisin tai nakkaat roskiin (jos vierailuvälit venyy). Sano miehelle, että älä tuo niitä turhia purnukoita eikä koriste-esineitä jollei niistä ole valmis pyyhkimään pölyjä kerran viikossa.
Myy tai anna sille miehen siskolle vaikka heti tänään, ennemmin kannattaa katsoa tyhjää lattiaa kuin nostattaa verenpainettaan aina nähdessään kyseisen esineen.
En itse ole tarkka sisustuksesta, mutta ymmärrän hyvin tuon tunteen, kuin oma koti muuttuu toisen ihmisen hyvän tahdon kaatopaikaksi.
Aika hyvin sanottu tuo "hyvän tahdon kaatopaikka"
Mikähän se on se sisäinen ongelma joka saa ihmisen toimimaan noin. Rahalla ostellaan paskaa jota kipataan toisen ihmisen pyhimpään paikkaan, omaan kotiin?
Yrittääkö anoppi merkkailla paikkoja? Kuin kissat kusta lurauttavat nurkkiin?
Reviirikseen yrittää tehdä miniän kodin. Alistamista ja vallankäyttöä, peiteltynä lämpöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Koska poikasi palautti maitokannun siksi, ettei miniä ollut pitänyt siitä, et mitä ilmeisimmin ollut kertonut miksi sitä heille tarjosit. Siis että tarkoitus ei edes ollut, että he tykkäisivät siitä, vaan että he voisivat myydä sen pois rahaa saadakseen. Tällainen tarkoitus, kun toiselle jotain antaa, olisi hyvä kertoa suoraan, sillä ei kaikille mitenkään oletusarvoisesti jälleenmyynti mieleen tule. On paljon ihmisiä, joiden mielestä lahjaksi saadun tavaran eteenpäin myyminen tai lahjoittaminen on epäkohteliasta ja loukkaavaa lahjan antajaa kohtaan.
Meidän suvussa lahjat annetaan saajalle käytettäväksi, ei eteenpäin myytäväksi. Aikanaan häälahjaksi saamamme kahviastiasto myytiin kirppiksellä vähin äänin vasta 15 vuotta häiden jälkeen eikä tosiaan Sirpa-tädille mainostettu, että nyt vihdoin myytiin pois kaapista pölyttymästä se ehkä kolmesti vuosien varrella oikeasti käytössä ollut astiasto, jonka häneltä häälahjaksi saimme. Anoppi oli loukkaantunut, kun olin myynyt ja lahjoittanut hyväntekeväisyyteen lasten vanhoja leluja. Lapset toki ovat jo teinejä, mutta kuulemma lelut olisi pitänyt säästää heidän lapsilleen. Jos hän lahjoittaisi meille arvokkaan Arabian maitokannun ja kuulisi meidän myyneen sen samalta istumalta eteenpäin, hän todennäköisesti saisi slaagin eikä puhuisi meille seuraavaan vuosikymmeneen yhtään mitään. Minun omat vanhempani eivät ihan näin tarkkoja tässä asiassa ole, mutta eivät hekään koskaan tavaraa lahjoita vain jotta toinen voisi sen myydä. Käyttöön he tavaraa lahjoittavat ja toivovat, että jollei sille ole käyttöä, se annetaan heille takaisin. Antavat sen sitten jollekulle toiselle jolla on tavaralle tarvetta.
Jos minä saisin lahjaksi vanhan astian, mulle ei tulisi mieleenkään, että se olisi minulle annettu jälleenmyyntitarkoituksessa. Tästä syystä en myöskään alkaisi selvittämään sen jälleenmyyntiarvoa. Ja jos saisin jostain selville, että sillä on noin suuri jälleenmyyntiarvo, en todellakaan ensitöikseni alkaisi itse sitä myymään, vaan tarjoaisin sitä takaisin lahjan antajalle kertoen että hän voi saada siitä oikeasti paljon rahaakin. Monet ihmiset haluavat kuitenkin myydä arvotavaransa itse pois, tai ainakin haluavat mahdollisuuden tehdä niin.
Mielestäni voit jatkossakin tarjota pojallesi myös tällaisia tavaroita, mutta kerro etukäteen, että he voivat myydä ne eteenpäin koska niillä on todellista rahallista arvoa. Ei se miniä tällaista tarkoitusta välttämättä hoksaa edes ottaa huomioon, jollei sitä sano. Hänkin voi olla kasvanut suvussa, jossa lahjaksi saatujen esineiden myymistä on pidetty epäkohteliaana.
Jos nyt ei sotketa lahjoja tähän maitokannuasiaan. Kirjoitin jo aiemmin, että tarjosin maitokannua ensin pojalleni ja koska hän palautti sen, tarjosin sitä sen jälkeen tyttärelleni. Ei kyse ollut lahjasta. Meillä lahjoja annetaan vain jouluna ja merkkipäivinä, ei muulloin.
Lahjan määritelmä riippuu näemmä määrittelijästä. Minä miellän lahjaksi myös muut kuin ainoastaan jouluna tai merkkipäivinä ilmaiseksi saamani tuotteet.
Pointti tässä nyt on kuitenkin se, että mitä ilmeisimmin miniäsi ei tiennyt, että tarjosit maitokannua heille jälleenmyyntitarkoituksessa, koska hän ei halunnut sitä siksi, ettei itse tykännyt siitä. Ehkä hänelle sen myyminen eteenpäin ei olisi ollut liian vaivalloista, josta häntä moitit, hän vaan ei hoksannut että niin voisi tehdä. Ei minullekaan vastaavassa tilanteessa jälleenmyynti tulisi mieleen juuri siksi, että omassa suvussani vanhaa tavaraa lahjoitetaan käyttöä varten. Ja joka ei niitä käyttöön tarvitse, ei ota niitä vastaan. Useinmiten tällaisilla tavaroilla ei suurta jälleenmyyntiarvoa edes ole.
En tiedä kuinka hyvin poikasi itse oli ymmärtänyt sinun tarkoittaneen maitokannun jälleenmyytäväksi. Voisi olettaa, ettei se hänellekään tullut mieleen, kun ei kerran ryhtynyt sitä itse myymään, vaikka oli sinullekin valitellut rahapulaa. Ehkä siitä jälleenmyyntitarkoituksesta olisi kuitenkin kannattanut silloin suoraan sanoa. Se, että tyttäresi tietää ajatuksesi ja tarkoituksesi sanomattakin, ei automaattisesti tarkoita sitä, että poikasi tai miniäsi tietäisivät.
Meillä on aina kierrätetty kaikenlaista: lasten vaatteita, lasten leluja, polkupyöriä, luistimia, suksia jne jne. Jopa autoja. Jos jollekin ei ole ollut käyttöä, sen on saanut aivan vapaasti laittaa eteenpäin. Lahjoiksi on aina annettu uutta tavaraa, ei käytettyä. Poikkeuksena tilanteet, joissa lahjan saaja on nimenomaan toivonut jotain sellaista, jota ei uutena ole enää saatavilla.
Asiaa nyt jo tovin mietittyäni tuli mieleeni, että ehkä miniäni tiesikin maitokannun todellisen arvon ja palautti sen siksi, että piti minua höpsönä vanhuksena, jolla ei ollut hajuakaan maitokannun arvosta. Pitääpä joskus kysyä.
Mun alkuperäinen pointtini "laatumattoanopille" kuitenkin oli, että ei tavaran arvo vaikuta siihen, pitääkö jostain tavarasta vai ei. 30 € matto voi olla paljon mieluisampi kuin 3000 € matto. Jos kolmen tonnin matot ei miellytä, ne laitetaan eteenpäin. Aivan kuten laitettaisiin kolmen kympinkin matto, jos se ei miellytä.
Minusta ap yrittää hallita kodin sisustusilmettä yksin. Arvelen paljon, että poikaystävänsä tykkäisi monimuoyoisemmasta sisustuksesta, mutta hänen mielipidettään ei kysytä. Ap luulee, ettei poikkista kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jos haluat jotain positiivista tästä repiä niin ainakin teidän saamanne tavarat ovat uusia.
Kun minä muutin silloisen poikaystäväni kanssa yhteen niin hänen vanhempansa toivat meille pari pahvilaatikollista ROINAA. Siis tyyliin ruosteista kinkkumittaria, niitä mäkkärin keräilylaseja, mainoskahvimukeja, vanhoja puisia lastoja (joista näkyi vuosien käyttö)... yms. Tietenkin sillä evästyksellä, että "katsokaa läpi siitä ja jos ette jotain halua, niin laittakaa vaikka kirppikselle :))". Eli toisinsanoen halusivat romuistansa eroon eivätkä itse saa aikaiseksi hankkia kirppispöytää. Ihan kun joku maksaisi tuollaisesta krääsästä euroakaan.
Toivat myös jotain räsymattoa, yksittäistä jakkaraa yms. Pakko oli pistää stoppi, kun alkoivat puhua tuovansa mökiltä jonkun vanhan pirttipöydän ja siihen kuuluvat pitkät penkit. Oli kyllä niin naurettavaa toimintaa, meidän kotimme oli heille kuin jokin kaatopaikka, johon voi dumpata kaikki vanhat paskat pois tieltä "hyväntekeväisyyden nimissä", kun auttavat nuorta paria :D Emme me missään vaiheessa edes ilmaisseet tarvitsevamme apua, kyllä me ihan itse omat tavarat oltiin hankittu ja varauduttu hankkimaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap yrittää hallita kodin sisustusilmettä yksin. Arvelen paljon, että poikaystävänsä tykkäisi monimuoyoisemmasta sisustuksesta, mutta hänen mielipidettään ei kysytä. Ap luulee, ettei poikkista kiinnosta.
Sama kävi mielessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi laitoit maton lattiaan, jos et kerran tykkää siitä?
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Ettei vaan olisi ollut juuri niitä koinsyömiä vanhoja mattoja, jotka ovat olleen arvokkaita joskus 60-luvulla, ja poika suostui hyväntahtoisuuttaan ottamaan tarjotut vastaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä. Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.
Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.
Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.
Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?
Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.
Niin, mikähän tässä on totuus. Voisiko olla, että apn poikaystävä ei uskalla kertoa aplle että itse asiassa äidin tuomat tavarat ovat ok. Lisäksi itse en suhtautuisi kovin tiukasti tavaroihin. MItä väliä jos jokin tavara ei oikein istu muuhun sisustukseen. Poikaystävälle äidin tavarat voivat olla ihana muistutus äidistä.
Jos sanoisit kiitos kauniista ajatuksesta mutta tämä ei sovi meille, ja palauta matto anopille tai kysy mistä osti sen niin voit käydä mahdollista vaihtamassa. Mikäli vain otat tavaraa vastaan ja passaa täällä tilanne ei helpotu koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Hoitovapaalla olo ei tarkoita sitä, että olisi rahasta pulaa. Hoitovapaalla ollaan yleensä, kun se on mitoitettu tuloihin sopivaksi - näin siis normaalin elämänhallinnan omaavilla ihmisillä, eli niin kai pojallasikin? Vai eikö poikasi osaa huolehtia perheensä taloudesta?
Jestas tuo on ärsyttävintä ikinä, pidetään kotona olevaa äitiä jonain hyväntekeväisyyskohteena. Ei kuule ne äidit kotona ole, joiden pitää tavaraa myydä elääkseen kohtuullisesti.
Minulla rasitti jo pieneksi menneiden vaatteide myynti, monesti myinkin pilkkahintaan, kun vaateläjät kotona ärsyttivät.
Pojaltani kuitenkin kuulin, että oli välillä tiukkaa laskujen maksamisessa yhden ihmisen palkalla, kun ylitöitäkään ei ollut tarjolla jatkuvasti. Mutta ymmärsin kyllä oikein hyvin, että heillä ei ole kiinnostusta laittaa saamiaan tavaroita myyntiin enkä ole sen koommin heille mitään tarjonnutkaan. Tyttärelleni ei ole liian vaivalloista googlettaa hinta-arviota, napata esineestä kuvaa ja laittaa myynti-ilmoitusta nettiin. Saapahan tehtyä niilläkin rahoilla ulkomaanmatkoja ja osteltua itselleen kaikenlaista mieluista.
Jos tavaroiden myyminen netissä käy helposti niin miksi et tee sitä itse ja anna rahoja pojallesi, joka tarvitsee niitä laskujen maksuun. Oletko myös selvästi ilmoittanut pojallesi ja miniällesi, että sinulle on kaikin puolin ok myydä tavarat eteenpäin netissä?
En myynyt itse, koska mun ei tarvinnut myydä itse vaan tavarat ovat kelvanneet tyttärelleni ja hän on myynyt ne. Ehkä olisinkin alkanut itse myyntihommiin, jos tyttärenikään ei olisi niitä halunnut.
Molemmat lapseni olivat mukana, kun tyhjensin kuolinpesiä ja jo silloin sanoin tietyistä esineistä, että niitä ei kannata viedä kierrätyskeskukseen, koska ovat sen verran arvokkaita, että ne voi myydä. Molemmat lapseni tuntevat minut myös niin hyvin, että tietävät, etten anna pois sellaisia tavaroitani, joille mulla on jotain merkitystä.
Olisihan poikasi voinut myös myydä sen kannun. En nyt ymmärrä, miksi miniä on nyt se tarinan ilkimys.
Mikä ihmeen tarinan ilkimys? Alkuperäinen kommenttini oli "laatumattoanopille". Hänelle kerroin omalla esimerkilläni, ettei esineen arvo vaikuta siihen, miten esineeseen suhtaudutaan. Ihan sama, onko kallis vai halpa matto, arvoton tai arvokas maitokannu...jos ei haluta ottaa vastaan, ei oteta vastaan tai annetaan tai myydään pois.
No kyllähän sinä paheksuit miniän käytöstä. Teitte oikein tyttären kanssa sopimuksen, että jatkossa et tarjoa pojalle ja hänen perheelleen mitään, koska miniä ei suostunut ottamaan tätä yhtä maitokannua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä kunnes saat uuden maton, laita purkki johonkin kaappiin. Sano kiitos, älä ärsyynny.
Ennen joulua pidä kaappisiivous ja vie kaikki kirppikselle. Sano anopille(mutta vain jos kysyy)että niin teillä on aina pruukattu tehdä.
Jos kysyy jostain tietystä kiposta, sano ettet kaikkea muista, mutta saa takaisin jos haluaa. Laita samaan kuormaan kaikki muutkin mitä et pidä. Näin meillä tuo sama käytös loppu, mies ei edes huomannut.
Tietysti säästät jos sait myös miehen lapsuusajan kuvia yms muita "tärkeitä"muistoesineitä. Mietin että käytös Voi liittyä jotenkin äidin mustasukkaisuuteen ja luopumiseen pojasta. Älä välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Hoitovapaalla olo ei tarkoita sitä, että olisi rahasta pulaa. Hoitovapaalla ollaan yleensä, kun se on mitoitettu tuloihin sopivaksi - näin siis normaalin elämänhallinnan omaavilla ihmisillä, eli niin kai pojallasikin? Vai eikö poikasi osaa huolehtia perheensä taloudesta?
Jestas tuo on ärsyttävintä ikinä, pidetään kotona olevaa äitiä jonain hyväntekeväisyyskohteena. Ei kuule ne äidit kotona ole, joiden pitää tavaraa myydä elääkseen kohtuullisesti.
Minulla rasitti jo pieneksi menneiden vaatteide myynti, monesti myinkin pilkkahintaan, kun vaateläjät kotona ärsyttivät.
Pojaltani kuitenkin kuulin, että oli välillä tiukkaa laskujen maksamisessa yhden ihmisen palkalla, kun ylitöitäkään ei ollut tarjolla jatkuvasti. Mutta ymmärsin kyllä oikein hyvin, että heillä ei ole kiinnostusta laittaa saamiaan tavaroita myyntiin enkä ole sen koommin heille mitään tarjonnutkaan. Tyttärelleni ei ole liian vaivalloista googlettaa hinta-arviota, napata esineestä kuvaa ja laittaa myynti-ilmoitusta nettiin. Saapahan tehtyä niilläkin rahoilla ulkomaanmatkoja ja osteltua itselleen kaikenlaista mieluista.
Jos tavaroiden myyminen netissä käy helposti niin miksi et tee sitä itse ja anna rahoja pojallesi, joka tarvitsee niitä laskujen maksuun. Oletko myös selvästi ilmoittanut pojallesi ja miniällesi, että sinulle on kaikin puolin ok myydä tavarat eteenpäin netissä?
En myynyt itse, koska mun ei tarvinnut myydä itse vaan tavarat ovat kelvanneet tyttärelleni ja hän on myynyt ne. Ehkä olisinkin alkanut itse myyntihommiin, jos tyttärenikään ei olisi niitä halunnut.
Molemmat lapseni olivat mukana, kun tyhjensin kuolinpesiä ja jo silloin sanoin tietyistä esineistä, että niitä ei kannata viedä kierrätyskeskukseen, koska ovat sen verran arvokkaita, että ne voi myydä. Molemmat lapseni tuntevat minut myös niin hyvin, että tietävät, etten anna pois sellaisia tavaroitani, joille mulla on jotain merkitystä.
Olisihan poikasi voinut myös myydä sen kannun. En nyt ymmärrä, miksi miniä on nyt se tarinan ilkimys.
Mikä ihmeen tarinan ilkimys? Alkuperäinen kommenttini oli "laatumattoanopille". Hänelle kerroin omalla esimerkilläni, ettei esineen arvo vaikuta siihen, miten esineeseen suhtaudutaan. Ihan sama, onko kallis vai halpa matto, arvoton tai arvokas maitokannu...jos ei haluta ottaa vastaan, ei oteta vastaan tai annetaan tai myydään pois.
No kyllähän sinä paheksuit miniän käytöstä. Teitte oikein tyttären kanssa sopimuksen, että jatkossa et tarjoa pojalle ja hänen perheelleen mitään, koska miniä ei suostunut ottamaan tätä yhtä maitokannua.
Ohis. ... sopimushan oli kaikille osapuolille ihan hyvä. Anoppi pääsee eroon tavaroistaan, tytär saa rahaa myymistään tavaroista eikä anoppi enää tarjoa tarpeettomia tavaroitaan pojalleen ja miniälleen. Win -win -win.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Koska poikasi palautti maitokannun siksi, ettei miniä ollut pitänyt siitä, et mitä ilmeisimmin ollut kertonut miksi sitä heille tarjosit. Siis että tarkoitus ei edes ollut, että he tykkäisivät siitä, vaan että he voisivat myydä sen pois rahaa saadakseen. Tällainen tarkoitus, kun toiselle jotain antaa, olisi hyvä kertoa suoraan, sillä ei kaikille mitenkään oletusarvoisesti jälleenmyynti mieleen tule. On paljon ihmisiä, joiden mielestä lahjaksi saadun tavaran eteenpäin myyminen tai lahjoittaminen on epäkohteliasta ja loukkaavaa lahjan antajaa kohtaan.
Meidän suvussa lahjat annetaan saajalle käytettäväksi, ei eteenpäin myytäväksi. Aikanaan häälahjaksi saamamme kahviastiasto myytiin kirppiksellä vähin äänin vasta 15 vuotta häiden jälkeen eikä tosiaan Sirpa-tädille mainostettu, että nyt vihdoin myytiin pois kaapista pölyttymästä se ehkä kolmesti vuosien varrella oikeasti käytössä ollut astiasto, jonka häneltä häälahjaksi saimme. Anoppi oli loukkaantunut, kun olin myynyt ja lahjoittanut hyväntekeväisyyteen lasten vanhoja leluja. Lapset toki ovat jo teinejä, mutta kuulemma lelut olisi pitänyt säästää heidän lapsilleen. Jos hän lahjoittaisi meille arvokkaan Arabian maitokannun ja kuulisi meidän myyneen sen samalta istumalta eteenpäin, hän todennäköisesti saisi slaagin eikä puhuisi meille seuraavaan vuosikymmeneen yhtään mitään. Minun omat vanhempani eivät ihan näin tarkkoja tässä asiassa ole, mutta eivät hekään koskaan tavaraa lahjoita vain jotta toinen voisi sen myydä. Käyttöön he tavaraa lahjoittavat ja toivovat, että jollei sille ole käyttöä, se annetaan heille takaisin. Antavat sen sitten jollekulle toiselle jolla on tavaralle tarvetta.
Jos minä saisin lahjaksi vanhan astian, mulle ei tulisi mieleenkään, että se olisi minulle annettu jälleenmyyntitarkoituksessa. Tästä syystä en myöskään alkaisi selvittämään sen jälleenmyyntiarvoa. Ja jos saisin jostain selville, että sillä on noin suuri jälleenmyyntiarvo, en todellakaan ensitöikseni alkaisi itse sitä myymään, vaan tarjoaisin sitä takaisin lahjan antajalle kertoen että hän voi saada siitä oikeasti paljon rahaakin. Monet ihmiset haluavat kuitenkin myydä arvotavaransa itse pois, tai ainakin haluavat mahdollisuuden tehdä niin.
Mielestäni voit jatkossakin tarjota pojallesi myös tällaisia tavaroita, mutta kerro etukäteen, että he voivat myydä ne eteenpäin koska niillä on todellista rahallista arvoa. Ei se miniä tällaista tarkoitusta välttämättä hoksaa edes ottaa huomioon, jollei sitä sano. Hänkin voi olla kasvanut suvussa, jossa lahjaksi saatujen esineiden myymistä on pidetty epäkohteliaana.
Oletko jo tarkistanut mitä muuta myytävää anopillasi on asunnossaan? Pieniä arvoesineitä voit viedä huomaamatta mukanasi jo nyt ”ennakkoperintönä”. Isompien myynti onnistuu vasta anoppisi laitostuttua tai kuoltua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Hoitovapaalla olo ei tarkoita sitä, että olisi rahasta pulaa. Hoitovapaalla ollaan yleensä, kun se on mitoitettu tuloihin sopivaksi - näin siis normaalin elämänhallinnan omaavilla ihmisillä, eli niin kai pojallasikin? Vai eikö poikasi osaa huolehtia perheensä taloudesta?
Jestas tuo on ärsyttävintä ikinä, pidetään kotona olevaa äitiä jonain hyväntekeväisyyskohteena. Ei kuule ne äidit kotona ole, joiden pitää tavaraa myydä elääkseen kohtuullisesti.
Minulla rasitti jo pieneksi menneiden vaatteide myynti, monesti myinkin pilkkahintaan, kun vaateläjät kotona ärsyttivät.
Pojaltani kuitenkin kuulin, että oli välillä tiukkaa laskujen maksamisessa yhden ihmisen palkalla, kun ylitöitäkään ei ollut tarjolla jatkuvasti. Mutta ymmärsin kyllä oikein hyvin, että heillä ei ole kiinnostusta laittaa saamiaan tavaroita myyntiin enkä ole sen koommin heille mitään tarjonnutkaan. Tyttärelleni ei ole liian vaivalloista googlettaa hinta-arviota, napata esineestä kuvaa ja laittaa myynti-ilmoitusta nettiin. Saapahan tehtyä niilläkin rahoilla ulkomaanmatkoja ja osteltua itselleen kaikenlaista mieluista.
Anna seuraavaksi pojallesi lahjaksi kondomeja, niin ei tule enää taloudellisia takaiskuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.
No entä, jos ne ovat universaalin hyvän maun mukaisia? Voihan nuorilla pareilla olla aika huono ja geneerinen maku, eikä kamalasti ymmärretä oikean laadun päälle.
Muakin ärsyttää kavereiden sisustusostokset.
Ihan oikeasti... katsois vaikka mitä astiasarjaa mulla on tai kysyis mitä haluan.
Tulee ihan paha olla kaikesta krääsästä...
Teepä tuo. Jotkut tarvitsevat muistutuksen, millaista oman maun tyrkyttäminen toiselle on.
Itse kyllä ilahtuisin ko. tekstiileistä. Ne on minusta aina olleet hienoja. Ekan kerran näin kuvia joskus 70-luvulla, kun olin vielä lapsi. Jospa oma lapsi yllättäisi :)