Vaatiiko parisuhde kovaa työtä ja vaivannäköä?

Helppo olla, kuulostaa tutulta. Helppoja oloja toisen kanssa on koettu, pidempiäkin suhteita.

Muutaman vuoden seurustelu yleensä on helppoa yhdessäoloa, se kenen kanssa sen tekee voi olla toisen mielestä parempi tai vähän huonompi.

Mitä ajat takaa tällä otsikolla.

Olen itse kokenut hyvät olot toisen ihmisen kanssa, se että mihin se johtaa ja että mitä itse odotat hyvien olojen jälkeen on eriasia. Suhteet elää, vaikka olisi hyvä olla toisen kanssa(niinkuin usein seurustellessa) ei tarkoita sitä että ollaan onnellisessa saatika hyvässä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin vaatii vaivannäköä.Kokemusta on muustakin ei hyvin käynyt. Olen siis ehtinyt oppia.

Vaivannäkö on sitä että huomioi toisen jaksamista jotta sen pohjalta vastuuta arjesta enemmän tai vähemmän. Toiselle pitää muistaa olla hellä ja kertoo rakastavansa. Läheisyys ja aika seksille on osa parisuhteista huolehtimista.

Pidämme yllä parisuhdetta arkisten asioiden lisäksi toistemme hemmottelulla kivoilla yhteisillä asioilla. Matkustamme, käymme elokuvissa,luonnossa jne. Tärkeintä on hellyys ja läheisyys kaikissa muodoissaan.

Avoimuus ja intohimo ja rohkeus seksissä on mielestäni parisuhteesta ja toisesta huolehtimista. Ei yleisesti vaan omalla kohdallani.

Pidämme pari kertaa vuodessa jonkin miniloman hotellissa ja se on aina piristävää. Tämä kerran tai pari vuodessa ulkomailla ja siitäkin olemme pitäneet. Tämä on tuonut meitä aina tuolloin hyvällä tavalla läheisesti yhteen.

Oma elämä on tärkeää, mutta pelkästään siihen keskittymällä parisuhde menee kiville kokemusta on. Nyt ymmärrän toisen huomioimisen ja seksin merkityksen paljon paremmin.

Kaikki kirjoittamasi kuuluu minusta normaaliin parisuhteeseen eikä ole työtä tai vaivannäköä.

Nimim. 40 v yhdessä

Riippuu millainen tunnelataus milläkin sanalla on kenenkin henkilön kohdalla. Minä esim. en pidä työntekoa raskaana ja puuduttavana, vaan mukavana, innostavana ja mukaansatempaavana.

Sellainen joka vihaa omaa työtään, ajattelee työ-sanasta tietysti eri tavalla. Minusta parisuhde vaatii tuota minulle positiivista sanaa eli työtä ja työstämistä. Etenkin itseni kanssa. Reflektoin paljon omaa käytöstäni, omaa tapaani puhua ja reagoida. Ja tämä käy siitä positiivisesta työstä, sillä opin samalla paljon itsestäni, kun toinen toimii terveenä peilinä ja teen tätä ihan mielelläni. Tämä positiivinen efekti toimii vain edes jokseenkin terveen ihmisen kanssa.

Onhan tässä ollut ihan sitä huolta ja murhettakin. Oman miehen vakava masennus, minun masennus ja ahdistuneisuushäiriö sekä PTSD, fyysiset rankat sairastelut, minun perheeni jatkuvat vakavat ongelmat, koska perheessäni ei ole yhtään tasapainoista ja tervettä ihmistä, rahaongelmat...kaikesta huolimatta ei olla kertaakaan oltu lähelläkään eroa, koska panostamme keskinäiseen suhteeseemme todella paljon. Ja ihan siitä omasta halusta ja positiivisesta asenteesta. Ei silleen että tämä on pakkopullaa ja inhottavaa työtä.

Tämä lienee monelle normaalista perheestä tulevalle vaikeaa ymmärtää. Kun ihminen tulee perheestä jossa ihmissuhteet ovat jonkinlaista valtapeliä, se oma parisuhde vaatii paljon työtä. Tälläiseltä epänormaalista perheestä tulevalle se vaatii työtä oman pään sisällä, ja puolisolta se vaatii työtä siinä, että jaksaa seistä rinnalla eikä sokeudu toisen kehitykselle. Itse olen saanut kasvaa valtavan paljon terveemmäksi puolisoni rinnalla, ja hän on saanut työstää omia ongelmiaan minun rinnallani. Ja molemmat rakastavat ja kunnioittavat toisiaan valtavan paljon siitä tuesta ja lojaaliudesta ja rakkaudesta mitä toinen on osoittanut koko prosessin aikana.

😍

Elämä nyt ylipäätään on aika vaativaa. Totta kai se joskus heijastuu myös parisuhteeseen, vaikka hyvin yleensä menisikin.

Usein tuntuu, ettei olla valmiita näkemään pientäkään vaivannäköä :/ Itse en ole koskaan lähtenyt siitä, että parisuhteessa pitäisi päästä helpolla. Tottakai kaiken kaikkiaan pitää jäädä plussalle, jos pelkkää vääntöä on, menee jo kärsimysnäytelmäksi. 

Mutta en ole koskaan halunnut pinnallista helppoa suhdetta, enkä ymmärrä miksi kukaan haluaisi, paitsi pinnalliset ihmiset. Itse ajattelen olevani syvällinen, ja syvällinen suhde harvoin on helppo.

Kommentoin täältä pikkulapsiarjen keskeltä, että vaatii työtä. Ei mitään raskasta ja vastenmielistä, mutta sellaista avointa puheyhteyttä ja sen ylläpitämistä. Meillä on nyt raskas ajanjakso eikä läheisyyttä ole juurikaan. Olisi toki helppo luovuttaa (avoin keskusteluyhteys on minulle vierasta ja puolisoni on minut siihen opettanut) mutta puolisoni kanssa haluan tsempata. Meidän siis pitää muistaa puhua joka päivä vaikeistakin asioista. Se on siinä mielessä työtä, että helpompaa ja mukavampaa olisi vaan olla hiljaa, katsoa Netflixiä ja mennä nukkumaan kun lapset nukahtaa. Mutta silloin ajautuisimme helposti erilleen.

Ei vaadi paljon työt kun asiat sujuu.

Kun asiat ei suju, niin korjaukset ovat vaativia

En ole huomannut mitään työtä parisuhteen eteen. Kyllä tuota usein kuulee joltain psykolässyttäjältä. Minulla on aivan ihana mies ja lapsia, he ovat jo aikuisia. Olen itsekin sellainen aika ilonen ja onnellinen. Meillä rentoa ja mukavaa.  Aika pahalle kuulostaa jos suhtee eteen pitäisi erikseen rasittaa itseään. Minähän olen se joka viihdyn myös työpaikallani, kai sekin nykyisin outoa.

Vaatiihan se sitten, kun asiat menevät solmuun. Useimmilla menevät jossain vaiheessa liittoa.

On kuvaavaa, että parisuhdeammattilaisista monet ovat eronnnet, useat jopa toistuvasti. Samaan aikaan he julistavat lehtien palstoilla, miten suhdetta hoidetaan.

Eipä suhteen hoitamiseen kuitenkaan kriisin hetkellä ole muuta varmaa keinoa kuin odottaminen. On hyväksyttävä oma paha olo, on hyväksyttävä toisen paha olo, on tyydyttävä huonoon suhteeseen ja annettava ajan kulua.

Se on nimittäin puppua, että kriisit ratkeavat puhumalla. Usein puhuminen vain monimutkaistaa niitä, koska kriiseille on ominaista sekavuus. Toinen tai kumpikaan ei tiedä, mitä tahtoo, toivoo tai odottaa, joten puhuminen on vain häilyvien mielikuvien vaihtoa.

Puhuminen auttaa vasta sitten, kun kumpikin tietää, mitä tahtoo.

Kyllä vaatii, jos työksi ja vaivannäöksi lasketaan

- anteeksianto

- pikkuvikojen katsominen sormien läpi

- joustaminen

- oivallus, että on useimmiten miellyttävämpää olla onnellinen kuin oikeassa

Kyllä. Mitä enemmän puhutaan asioista, sen paremmin yleensä menee. Parisuhde vaatii sitä, että kumpikin huolehtii omalta osaltaan mm siitä, että kahdenkeskistä aikaa löytyy.

Myös ongelmanratkaisukyky on ihan aliarvostettu ominaisuus. Me sovitaan vaimon kanssa yleensä hyvissä ajoin etukäteen, mitkä vapaapäivät on "meidän kahden yhteistä aikaa, ja mitkä vapaat käytetään muuhun".

Parisuhteen kannalta on tietysti hyvä, että yhteisten kivojen juttujen vastapainona molemmilla on myös omia vapaa-ajanvietteitä, ja että välillä pääsee "tuulettumaan" itsekseenkin.

Ei ainakaan meillä. Kumppanin voi itse valita, joten miksi pitää valita joku jonka kanssa on hankalaa? Ei parisuhde ole mitään rakettitiedettä kun on oikea ihminen rinnalla. Meillä ainakin puhutaan kaikesta, ja ollaan avoimia ja kunnioittavia toisiamme kohtaan ilman mitään sen ihmeempää ylimääräistä työtä.

Toki monelle sulkeutuneelle ja estyneelle ihmiselle toisen perus kunnioittaminen ja keskusteluyhteys voi ollakin melkoista työtä.

Minun kokemuksen mukaan ne asiat joilla parisuhdetta pidetään hyvänä tapahtuvat hyvinä aikoina kuin itsestään ja tuovat energiaa, eivätkä vie sitä. Huonoksi syystä tai toisesta päässeen suhteen kääntäminen raiteilleen taas vie energiaa ja silloin ne samat asiat voivat tuntua työläiltä ja vaatia tietoista ponnistelua.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan meillä. Kumppanin voi itse valita, joten miksi pitää valita joku jonka kanssa on hankalaa? Ei parisuhde ole mitään rakettitiedettä kun on oikea ihminen rinnalla. Meillä ainakin puhutaan kaikesta, ja ollaan avoimia ja kunnioittavia toisiamme kohtaan ilman mitään sen ihmeempää ylimääräistä työtä.

Toki monelle sulkeutuneelle ja estyneelle ihmiselle toisen perus kunnioittaminen ja keskusteluyhteys voi ollakin melkoista työtä.

Vuosien varrelle mahtuu usein kaikenlaista. Meillä esimerkiksi lapsen kuolema ja sen jälkeen vaimon sairastuminen olivat isoja kriisejä molemmat. Kyllä minä voin rehellisesti sanoa että suhde tuntui noihin aikoihin usein ottavan enemmän kuin antavan. Jälkikäteen ajateltuna se silti kannatti, joten kriiseistä huolimatta se oikea ihminen on rinnalla edelleen vaikka välillä piti sen eteen vähän töitä tehdäkin.

Aikaa puolisolle, jätä nyt hyvä ihminen ne omat vanhempasi ja kaveri kotiin, kun lähdette yhdessä lomalle.

Tämä riippuu täysin, et mitä "kovalla työllä" tarkoitetaan.  Itselleni oli itsestään selvää, että helpolla ei luovuteta, mutta en koe kovaksi työksi, työksi kuitenkin. Joku toinen olisi eronnut ja etsinyt itselleen helpomman puolison. Ehkä etsii edelleen "sitä oikeaa" ja luovuttaa aina kun tuntuu vähänkään pahalta.

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut mitään työtä parisuhteen eteen. Kyllä tuota usein kuulee joltain psykolässyttäjältä. Minulla on aivan ihana mies ja lapsia, he ovat jo aikuisia. Olen itsekin sellainen aika ilonen ja onnellinen. Meillä rentoa ja mukavaa.  Aika pahalle kuulostaa jos suhtee eteen pitäisi erikseen rasittaa itseään. Minähän olen se joka viihdyn myös työpaikallani, kai sekin nykyisin outoa.

Oikein rasittaa itseään :D Kuulostaa siltä et elät pinnallisessa suhteessa, ja tod. näk. miehesi pettää sinua tai sinä häntä. Mut pääasia toki ettette rasita itseänne.

Itsekkäille ihmisille kaikki on vaikeaa.

Kyse on halusta tehdä asioita toiselle ja toisen kanssa. Silloin parisuhde toimii, hyvin ja omalla painollaan. Ei ole kyse kovasta työstä vaan tahdosta tehdä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäille ihmisille kaikki on vaikeaa.

Kyse on halusta tehdä asioita toiselle ja toisen kanssa. Silloin parisuhde toimii, hyvin ja omalla painollaan. Ei ole kyse kovasta työstä vaan tahdosta tehdä asioita.

Toisaalta myös epäitsekkyys vaatii joskus työtä. Ei se ole aina niin helppoa, asettua toisen saappaisiin ja katsoa eri näkövinkkelistä. Halu tähän voi olla, mutta silti se tuntuu välillä työltä, luopua omasta itsekkyydestä, minusta ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde ei saa vaikeuttaa elämääni. Se on ensimmäinen sääntö.

Tämä. Parisuhteesta pitää saada jotain hyötyä, iloa, onnea ja hyvää mieltä. Rakkautta ja rauhaa. Miksi sitä muuten kenenkään kanssa haluaisi aikaansa viettää. Isoin työ voisi olla joku konkreettinen, vaikka auttaminen kauppareissuilla, käydessä asioilla tai vaikka lääkärissä. Sensijaan riitojen loputon setviminen on ihan turhaa, suhde ei tule toimimaan ja kannattaa lopettaa.