Mistä viimeksi löysit uuden ystävän aikuisiällä?

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa asuva 18 vuotias opiskelija tyttö! Itse olen 44 vuotias mies! Kyllä kelpaa!

Ei varmaan ainakaan äidinkieltä opiskele?

Kerran junan looshista. Lapset leikkivät keskenään.

Viimeksi eräältä kurssilta löysin ihmisen joka on tätä nykyä " maanvaiva".

Vierailija kirjoitti:

Kerran junan looshista. Lapset leikkivät keskenään.

Viimeksi eräältä kurssilta löysin ihmisen joka on tätä nykyä " maanvaiva".

Yksi tuttu lainasi kerran yhdelle maanvaivalle pari kymppiä. Tämän jälkeen maanvaiva alkoi vältellä, koska ei halunnut maksaa velkaa takaisin. Kuulema eräs parhaista sijoituksista ikinä.

Harrastuksesta

Autohallin naapurista. Minä päädyin hänelle kuin ottolapseksi, minulta loppuivat todell. toimeentulohuolet, vaikka hän on nuuka jos kohta  minä olen myös, mutta minä tienaan heikosti,  hän aivan poskettomasti.  Tulevaisuudessa tuleva sukupuuttomme tuottaa runsaasti yksinäisiä, se etenee kuin vyöry.  Se prosessi on alkamassa hyvää vauhtia.  Minä olin riittävän omalaatuinen kelvatakseni hänelle, luulin että nuoruuttani olisin voimakkaampi.  Mutta hän puskee kuin hevonen lähes 8 kymppisenä jos kohta en minäkään helposti väsy.  Hän tekee ja menee, jotta ei ehtisi tuhlaamaan. 

Semmoisia ystäviä, joita tapaan säännöllisesti vapaa-ajalla, on löytynyt koiraharrastuksen parista kaksi. Heidän kanssaan olen säännöllisesti yhteyksissä ja jutellaan muustakin kuin koirista. Harrastuskentiltä on myös useampi kaveri, joiden kanssa treenataan muttei olla varsinaisesti läheisissä väleissä. Töistä on myös tarttunut mukaan kivoja tuttavuuksia, mutta työpaikan vaihdon jälkeen ovat kyllä jääneet vain fb-kaverilistalle.

Opiskeluajoilta on taskussa pari ystävää. Miehen sisarusten ja heidän puolisoidensa sekä miehen serkkujen myötä on tullut yksi kiva porukka, jonka kanssa silloin tällöin käydään syömässä, mökkeillään ym.

Se surettaa, että kouluaikaisista ystävistä olen etääntynyt. He olivat joskus tosi läheisiä. Ja hienoja tyyppejä ovat edelleen - kaikilla vaan omat työ- sun muut kuviot, ettei tule tavattua, vaikka samassa kaupungissa asutaan. Nykyään mulla ei ole sellaista ystävää, jolle voisin kertoa mitä vaan ja soittaa keskellä yötä hädän hetkellä. Soittaisin varmaan siskolle, jos mies ei olisi käytettävissä. Tavallaan tuollaiselle ei ole niin tarvettakaan, kun on mies. Mutta kyllä olo tuntuu välillä aika yksinäiseltä, mieskään ei ole varsinainen juttelija, paljon ohjataan omiamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä niitå mistään löydä, varsinkaan tällainen, jolla ei ole koskaan oikeaa ystävää ollutkaan. Olin aina se kolmas tai viides pyörä, varakaveri, jonka kanssa vietettiin aikaa silloin, kun se parempi kaveri oli kipeänä tai sen kanssa oltiin riidoissa.

Kirjeystävä mulla joskus oli, ainoa ihminen, jolle saattoi kertoa ihan kaiken, mutta kun sitten tavattiin vuosien k-vaihdon jälkeen kasvokkain, tuntui, että oltiin ihan eri planeetoilta. Ehkä vain en osannut avautua samalla tavoin kasvokjain kuin paperilla, tai ehkä vain tuntui, että olen hänellekin kuitenkin vain kaveri enemmän kuin ystävä. Joskus on jälkeen päin harmittanut, että eksyttiin toisiltamme. Olin vain siinä vaiheessa jo niin kyyninen, etten enää uskonut löytäväni oikeaa ystävää, eikä sellaista ole sitten koskaan löytynytkään.

Kavereita olen saanut aina helposti, opiskelupaikoissa ja muualla. Olen avoin ja auttavainen ihminen, vaikka olenkin introvertti, mutta nämä kaverisuhteet ei koskaan ole kehittyneet ystävyydeksi. Ihmiset käyttää kiltteyttäni hyväksi, eikä mulle kukaan kerro asioistaan, vaikka itse kertoisin muille. Olen toki myös laiska yhteydenpitäjä, tosiaan se introvertti, eli en kauheasti piittaa käydä ulkona ja köyhäkin vielä, eli varaa ei ole tehdä mitään "kivaa" yhdessä kovin usein. Aika outo persoonakin taidan olla, tykkään koirista ja kirjoittamisesta, metsästä ja musiikista, lautapeleistä, koti-illoista, enemmän kuin baareista, kahviloista, meikeistä ja merkkilaukuista. Harvapa tällaisen kanssa jaksaa kauaa kaveeratakaan, ihan ymmärrettävää sekin, joten olen lakannut jo yrittämästä.

N36

Mutta jossain vaiheessa siis yritit? Kutsuit niitä kavereita luoksesi kahville tai kysyit heiltä voiko tulla käymään? Kysyit seuraksi lenkille tai muuhun puuhaan? Siitähän se ystävyys syvenee että viettää aikaa yhdessä ja siinä kannattaa olla aktiivinen.

Yritin tottakai ja yhden opiskelukaverin kanssa oltiinkin suht läheisiä, muttei se ystävyydeksi koskaan kehittynyt. Mulle tosin ystävyys tarkoittaa sitä, että toiselle voi kertoa aivan kaiken ja ystävä voi olla mun kotona kuin omassaan jne.

Tuossa tekstissäni taitaa olla hitusen katkera sävy, vaikken sitä niin tarkoittanut. Olin joskus nuorempana katkera siitä, että jäin aina lopulta porukan ulkopuolelle, mutta nykyään ymmärrän kyllä, että vika on enimmäkseen itsessäni. Olen laiska pitämään ihmisiin yhteyttä, enkä oikein jaksa ns. hyvänpäiväntuttuja, mikä tietysti hankaloittaa ystävän löytämistä entisestään. Sekään ei auta yhtään, että elämäntilanteeni on aika erilainen kuin useimmilla ikäisilläni. Olen lapseton ja teen luovaa työtä kotona, eli yhteisiä puheenaiheita on kovin vaikea löytää urasuuntautuneiden perheenäitien ja -isien kanssa.

N36

Helluntaiseurakunnasta sain useita ystäviä :) Lisäksi naapurit.

Jatkan vielä, että nykyään ystävättömyys ei ole mulle enää mikään iso surunaihe. Olen niin tottunut siihen, että vain harvoin tulee sellaisia hetkiä, kun putkahtaa mieleen, että olisipa mukava, jos olisi joku muu kuin mies tai äiti, jolle soittaa ja jutella "tyttöjen juttuja", kummallekaan edellä mainituista kun ei voi tietyistä asioista puhua. Tai että olisi kiva, jos olisi joku, jonka kutsua kylään jakamaan vaikka pullo viiniä ja joku hömppäleffa.

Ja sitten aina muistan, miksei mulla ole ystäviä -en osaa pitää heistä kiinni, enkä jaksa toimia likasankona, kun he haukkuvat jotain yhteisiä tuttuja mulle koko kahvittelun ajan, esimerkiksi- ja unohdan koko jutun.

N36

Nuorena löysin ravintolan vessasta ystävän!

Aikamme tunnettiin mutta se otti nokkiinsa kun muutin isoon kaupunkiin.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena löysin ravintolan vessasta ystävän!

Aikamme tunnettiin mutta se otti nokkiinsa kun muutin isoon kaupunkiin.

Montako nokkaa sillä sitten oli?

Minulla on vähän todellisia ystäviä, mutta he onneksi ovat tosiystäviä eikä mitään pinnallisia pellejä, kaksi peruskouluajoilta asti, muutama saman alan yrittäjiä vuosien varrelta, ja muutama uusi löytynyt aikuisiällä naapuriin muuttaneista ihmisistä yhteisten harrastusten kautta. Olen oppinut iän karttuessa suhtautumaan ihmisiin paljon avoimemmin kuin nuorena jolloin en saanut oikein kehenkään muodostettua ujouttani kontaktia ja siksi ei ole kunnon parisuhdettakaan koskaan muodostunut. M43

Tehkää kuten nykynuoriso Jodelissa, kysytte vaan lähtiskö kukaan yksille illalla, ilman sen kummempaa valikointia.

Lapsen harrastuksesta montakin.

Golfkentältä.

Koirien kautta oon tutustunut paljon uusiin ihmisiin. Koirapuistoissa, treeneissä yms.. myös tallilla tutustuu helposti uusiin ihmisiin kun on yhteinen mielenkiinnonkohde. Ja tottakai työpaikka

Yliopistossa opiskellessani. Nyt jo 4 vuotta valmistumisesta enkä sen jalkeen ole tavannut yhtäkään uutta kaveria/ystävää. Työpaikka sellainen ettei töistä tule kavereita, liian erilaista porukkaa.

Suurin osa nykyisistä läheisistä ystävistäni ovat sellaisia, joihin olen vasta aikuisiällä tutustunut. Ystäviä on löytynyt opiskelun kautta, työpaikoilta, kavereiden/sukulaisten kautta ja baarista. 

Töistä. Ehdotin vain rohkeasti yhteistä tekemistä työn ulkopuolella ja siitä ystävyys lähti.

Harrastusten parista