Lue keskustelun säännöt.
Mistä viimeksi löysit uuden ystävän aikuisiällä?
Kerro mistä sinä aikuinen löysit viimeksi uuden ystävän? Onko sinulla jokin tietty paikka mistä niitä aina tarttuu mukaan? :)
Kommentit (428)
Vuosi sitten aloitin uudessa työpaikassa ja parista työkaverista on tullut ystävä myös vapaa-ajalla.
Tänä syksynä lapsi meni ekalle ja sai parhaan ystävän, jonka äidin kanssa ollaan syksyn mittaan ystävystytty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töistä joskus viisi vuotta sitten. Yleensä työt työnä, enkä edes halua nähdä niitä ihmisiä töiden ulkopuolella, mutta yhdessä aiemmassa työpaikassa mätsäsi yhden työkaverin kanssa.
Sitten jotain ex-miesystävän kavereita on vieläkin kuvioissa, mutta en nyt ihan ystäväksi niitä kutsuisi.
Tinderistä oon löytänyt parikin hyvää ystävää, vaikka mitään romanttista ei kehittynyt, eikä edes pantu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräiltä kursseilta. Istuimme vierekkäin ja huomasimme, että juttu luistaa. Siitä asti ollaan oltu tosi hyviä ystäviä, eli muutaman vuoden. Sitä ennen olin saanut uuden ystävän veljeni vaimosta, n. 10 v sitten. Ja edelliset ystävät silloin kun lapset oli pieniä, hiekkalaatikon reunalta ja perhekahvilasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kielikurssilta Portugalista, ruotsalainen. Pidetään paljon yhteyttä ja jaetaan iloja ja suruja. Muuten töistä (olen freelancer, niin työtoverit vaihtuvat melko paljon, tapaa paljon ihmisiä) ja harrastuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriselta osastolta. 😁
Sama! 😂
Vauva uinnista ja leikkipaikalta.
On kiva löytää saman ikäisiä samassa elämvaiheessa olevia ihmisiä :)
Nykyään lapsenmekin ovat hyviä kavereita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä niitå mistään löydä, varsinkaan tällainen, jolla ei ole koskaan oikeaa ystävää ollutkaan. Olin aina se kolmas tai viides pyörä, varakaveri, jonka kanssa vietettiin aikaa silloin, kun se parempi kaveri oli kipeänä tai sen kanssa oltiin riidoissa.
Kirjeystävä mulla joskus oli, ainoa ihminen, jolle saattoi kertoa ihan kaiken, mutta kun sitten tavattiin vuosien k-vaihdon jälkeen kasvokkain, tuntui, että oltiin ihan eri planeetoilta. Ehkä vain en osannut avautua samalla tavoin kasvokjain kuin paperilla, tai ehkä vain tuntui, että olen hänellekin kuitenkin vain kaveri enemmän kuin ystävä. Joskus on jälkeen päin harmittanut, että eksyttiin toisiltamme. Olin vain siinä vaiheessa jo niin kyyninen, etten enää uskonut löytäväni oikeaa ystävää, eikä sellaista ole sitten koskaan löytynytkään.
Kavereita olen saanut aina helposti, opiskelupaikoissa ja muualla. Olen avoin ja auttavainen ihminen, vaikka olenkin introvertti, mutta nämä kaverisuhteet ei koskaan ole kehittyneet ystävyydeksi. Ihmiset käyttää kiltteyttäni hyväksi, eikä mulle kukaan kerro asioistaan, vaikka itse kertoisin muille. Olen toki myös laiska yhteydenpitäjä, tosiaan se introvertti, eli en kauheasti piittaa käydä ulkona ja köyhäkin vielä, eli varaa ei ole tehdä mitään "kivaa" yhdessä kovin usein. Aika outo persoonakin taidan olla, tykkään koirista ja kirjoittamisesta, metsästä ja musiikista, lautapeleistä, koti-illoista, enemmän kuin baareista, kahviloista, meikeistä ja merkkilaukuista. Harvapa tällaisen kanssa jaksaa kauaa kaveeratakaan, ihan ymmärrettävää sekin, joten olen lakannut jo yrittämästä.
N36
niitä löytyy mitä kummallisemmista paikoista....silmälääkärin apulaisesta, hammaslääkäristä, valokuvakaupasta....missä asioi vuosia, niin ystäviksikin tullaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Löysin viimeeksi joku 15 vuotta sitten kun olin parikymppinen. Nyt +35 on mahdoton löytää enää korkeakoulusta ystäviä. Ainakaan läheisiä semmosia. Tietenkin mies on MYÖS ystävä mutta sitä ei tässä tarkoteta ilmeisesti.
Miksei +35 löydä korkeakoulusta ystäviä?
Vierailija kirjoitti:
Eipä niitå mistään löydä, varsinkaan tällainen, jolla ei ole koskaan oikeaa ystävää ollutkaan. Olin aina se kolmas tai viides pyörä, varakaveri, jonka kanssa vietettiin aikaa silloin, kun se parempi kaveri oli kipeänä tai sen kanssa oltiin riidoissa.
Kirjeystävä mulla joskus oli, ainoa ihminen, jolle saattoi kertoa ihan kaiken, mutta kun sitten tavattiin vuosien k-vaihdon jälkeen kasvokkain, tuntui, että oltiin ihan eri planeetoilta. Ehkä vain en osannut avautua samalla tavoin kasvokjain kuin paperilla, tai ehkä vain tuntui, että olen hänellekin kuitenkin vain kaveri enemmän kuin ystävä. Joskus on jälkeen päin harmittanut, että eksyttiin toisiltamme. Olin vain siinä vaiheessa jo niin kyyninen, etten enää uskonut löytäväni oikeaa ystävää, eikä sellaista ole sitten koskaan löytynytkään.
Kavereita olen saanut aina helposti, opiskelupaikoissa ja muualla. Olen avoin ja auttavainen ihminen, vaikka olenkin introvertti, mutta nämä kaverisuhteet ei koskaan ole kehittyneet ystävyydeksi. Ihmiset käyttää kiltteyttäni hyväksi, eikä mulle kukaan kerro asioistaan, vaikka itse kertoisin muille. Olen toki myös laiska yhteydenpitäjä, tosiaan se introvertti, eli en kauheasti piittaa käydä ulkona ja köyhäkin vielä, eli varaa ei ole tehdä mitään "kivaa" yhdessä kovin usein. Aika outo persoonakin taidan olla, tykkään koirista ja kirjoittamisesta, metsästä ja musiikista, lautapeleistä, koti-illoista, enemmän kuin baareista, kahviloista, meikeistä ja merkkilaukuista. Harvapa tällaisen kanssa jaksaa kauaa kaveeratakaan, ihan ymmärrettävää sekin, joten olen lakannut jo yrittämästä.
N36
Et kuullosta yhtään ”oudolta”, päinvastoin! Minäkin pidän samanlaisista asioista :) Tutustuin joskus ihmiseen, joka usein sanoi ettei hän osaa olla ystävä ja se sitten kuvastui hänen teoistaan, esim. ei antanut juuri aikaa ystävälle ja luovutti heti, kun tuli pientä ristiriitaa. Niin se ystävyytemme loppui, kun hän ei enää vastannut minulle, vaikka olimme todella läheisiä.
Ymmärrän hyvin tuota katkeruutta, koska itsekin olen monesti ajatellut heittää hanskat tiskiin, kun ystävän etsinnässä on tullut lukuisia takapakkeja. Sellaisen ajatuksen haluaisin kuitenkin sinulle heittää, että voi auttaa, jos ajattelee uutta ihmistä ja orastavaa ystävyyttä aina tosiaan avoimin mielin ja ikään kuin uutena alkuna ilman menneisyyden painolastia. Kyseessä on aina uusi ja eri ihminen. Ethän voi tietää hylkääkö tämäkin, voi olla että ei ollenkaan, tämä voi ollakin se uusi ystävä tai ainakin kaveri. Lisäksi voi olla hyvä, että ei odota ihmiseltä liikaa varsinkaan alussa, vaan katsoo rauhassa ja ottaa sen mitä annetaan. Itse olen yrittänyt ajatella näin -toki aina ei todellakaan helppoa.
Millä paikkakunnalla asut? :)
N40
Vierailija kirjoitti:
En löydä ketään, koska en kehtaa paljastaa olevani työtön. Olen yksinelävä nainen. Teeskentelen olevani töissä, koska häpeän työttömyyttäni. Naapurit luulevat minun olevan työelämässä, lähden aamulla iäkästä isääni auttamaan, olen päivät poissa ja tulen illalla myöhään kotiini. Olen todella yksin, ikäiseni (55v.) Ei saa töitä, eikä kumppania. Häpeän itseäni.
Omaishoito on arvokasta työtä. Saatko omaishoidontukea?
Mulle ei ole ollut kauheasti ystäviä elämäni aikana. Opiskeluaikana oli aika tiivis yhteisö, jossa pyörin parin vuoden ajan, mutta sitten ihmiset valmistuivat, perheytyivät ja hajaantuivat kuka minnekin.
Lapsuuden ajan ystävistä olen ollut kerran pari vuodessa yhteydessä vain yhteen ja sekin lähinnä siksi, että olen lapsensa kummi. Täytin tänä vuonna määrävuosia, eikä tältä ystävältä tullut edes onnittelutekstaria.
Taitaa olla niin, että ei mulla ole lainkaan ystäviä.
Lasten kavereiden vanhemmista muutaman kanssa ollaan ystävystytty.
Vierailija kirjoitti:
Kävin pitkän NLP-kurssin ja sieltä löytyi yksi ystävä. Sen jälkeen opiskelin pari vuotta vielä muuta ihmissuhteisiin liittyvää ja tästä opiskeluporukasta löytyi myös sieulunsisar. Olen jo 50+ eikä minulla ollut varsinaisesti tarvetta uusille ystävyyssuhteille, mutta näitä ihania ihmisiä en voinut päästä elämästäni.
Eikö 50+ ikäisellä voi olla tarvetta uusille ystäville. Eihän kaikilla ole vanhojakaan.
Liityin valokuvausharrastukseni vuoksi erääseen facebook-ryhmään. Muutamassa vuodessa syntyi pari hyvää ystävyyssuhdetta. Tapaamme muutaman kerran vuodessa ja aina on mutkatonta ja kivaa yhdessäoloa.